Kirjasto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kirjastotointa. Kirjasto on myös tietotekniikan käsite.
Kirjaston hyllyjä

Kirjasto on

  1. kirjojen, käsikirjoitusten, karttojen, äänitteiden, kausijulkaisujen tai muiden sellaisten dokumenttien järjestetty kokoelma;
  2. paikka, jossa sellaista kokoelmaa säilytetään;
  3. organisaatio, joka ylläpitää kokoelmaa ja tarjoaa siihen perustuvia palveluita kuten luetteloita, tietopalvelua tai vastaavia

Nykyään kirjaston kokoelmat muodostuvat myös sähköisistä aineistoista, joita käytetään tietoverkon kautta. Kirjastot hankkivat kaupallisen aineiston käyttöoikeuksia asiakkailleen, järjestävät vapaasti saatavilla olevaa aineistoa helposti käytettäväksi sekä avustavat asiakkaita tiedon hankinnassa. Kirjastonhoitajien ammatissa kouluttajan rooli onkin korostunut; kirjaston asiantuntemusta pyritään myös tuomaan lähemmäksi varsinaisia tiedontarvetilanteita opetuksessa, tutkimuksessa ja työelämässä. Kun varsinkin Internet-tiedonhaussa ongelma on pikemminkin informaation liiallisuus ja sen laadun epätasaisuus kuin niukkuus, kirjastot pyrkivät edistämään asiakkaidensa informaatiolukutaitoa.

Kaiken kaikkiaan kirjaston päämäärä – ja suurin haaste – ei ole mahdollisimman suuren tietomäärän kerääminen ja varastointi vaan mahdollisimman toimiva kokoelma, josta asiakas saa kaiken tarvitsemansa, mutta jossa ei ole mitään turhaa.

Kirjastojen rinnalla mutta kuitenkin erilaisissa tehtävissä toimivat museot ja arkistot. Näitä kaikkia kutsutaan yhteisesti muistiorganisaatioiksi.

Suomessa Lainan päivä 8. helmikuuta on kirjastojen juhla- ja toimintapäivä. Lainan päivänä saatetaan esimerkiksi antaa anteeksi sakkoja tai antaa noutaa varatut teokset maksutta. Suomen kirjaston kirjojen lainojen määrä suhteessa väkilukuun kuuluu maailman kärkikastiin[1].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset kirjastot olivat ilmeisesti temppelien ja hallitsijoiden kirjastoja.

Sanotaan, että maailman vanhimman yleisen kirjaston perusti valistusfilosofi Benjamin Franklin[2] vuonna 1731.[3] Se toimii yhä, Philadelphian kirjastokomppanian nimellä.[3] Toisen määritelmän mukaan kyseessä oli ensimmäinen onnistunut lainauskirjasto.[3] Toisaalta sittemmin kadonneita julkisia kirjastoja oli ollut ainakin Englannissa jo aiemmin.

Franklinin perustama kirjasto oli aluksi perustaja-käyttäjiensä rahoittama osuuskuntakirjasto.[2] 1850-luvulle asti se oli Yhdysvaltojen suurin julkinen kirjasto.[3] Ensimmäinen verorahoitteinen kirjasto perustettiin Yhdysvalloissa vuonna 1833.[2]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ensimmäinen yleinen lainakirjasto oli vuonna 1794 Vaasan Luku-seuran kirjasto, joka lainasi kaikille kaupunkilaisille eikä vain osakkailleen.[4] Jo 1600-luvulta alkaen lukuseurat yleistyivät eri puolilla Suomea ja isoimmissa kaupungeissa oli maksullisia lainakirjastoja.[5]

1800-luvun puolivälissä sivistyneistö ja ylioppilaat alkoivat perustaa kirjastoja suomenkieliselle rahvaalle sivistysaatteen ja kansallisen heräämisen innoittamina, myöhemmin myös työväenliike.[5] Nämä lähinnä alimmille kansanluokille tarkoitetut kansankirjastot muutettiin 1900-luvun alussa koko kansalle suunnatuiksi Amerikan esikuvien mukaisesti.[6] Vuonna 1921 alettiin maksaa kirjastoille valtionapua.[5]

Suomen varhaisimmat kirjakokoelmat olivat kirkkojen ja luostarien. Turun Akatemian kirjasto perustettiin vuonna 1640.[5]

Kirjastotyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin pääkirjasto Pasilassa

Kansalliskirjasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmissa maissa on kansalliskirjasto, jonka tehtävänä on pitää yllä kansallisbibliografiaa ja koota säilytettäväksi kaikki maassa julkaistu kirjallisuus, musiikki yms. Niillä on tätä varten vapaakappaleoikeus, eli kirjapainojen ja muiden valmistajien tulee luovuttaa maksutta kappaleita kutakin tuotettua teosta kansalliskirjastolle.

Suomessa Kansalliskirjasto toimii Helsingin yliopiston erillislaitoksena.[7] Huomattavimpia kansalliskirjastoja ovat Ranskan kansalliskirjasto (Bibliothèque nationale de France), Yhdysvaltain kongressin kirjasto (Library of Congress), Ison-Britannian The British Library, Venäjän valtionkirjasto (Rossijskaja gosudarstvennaja biblioteka) ja Kiinan kansalliskirjasto.

Tieteelliset kirjastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjasto on välttämätön osa jokaista tieteellistä tutkimusta ja opetusta harjoittavaa laitosta. Tieteellisiä kirjastoja leimaa tieteellisten kausijulkaisujen merkittävä osuus kokoelmissa ja vilkas kirjastojen välinen aineiston vaihto eli kaukopalvelu. Tieteelliset kirjastot ovat olleet edelläkävijöitä tieto- ja viestintätekniikan soveltajina jo kauan ennen kuin sen sovellukset tulivat myös asiakkaiden ulottuville.

Suomen tieteellisten kirjastojen tärkein osa ovat yliopistojen ja muiden korkeakoulujen kirjastot, joiden kokoelmat ovat laajasti myös suuren yleisön käytettävissä.[8] Muita merkittäviä tieteellisiä kirjastoja ovat muun muassa Eduskunnan kirjasto, Tilastokirjasto, Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjasto ja tutkimuslaitosten kirjastot. Kuopiossa sijaitseva Varastokirjasto säilyttää kaikista tieteellisistä kirjastoista lähetettyä vanhempaa ja vähän käytettyä aineistoa.

Yleiset kirjastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisölle avoimia kirjastoja on ollut kautta historian, mutta nykymuodossaan ne syntyivät 1800-luvulla. Yleisten kirjastojen edeltäjiä olivat rahvaalle tarkoitetut kansankirjastot. Kirjastolain mukaan jokaisen Suomen kunnan täytyy tarjota tietyt normit täyttävät kirjastopalvelut.[9] Nykyään yleiset kirjastot tarjoavat monipuolisia kirjastopalveluita. Yleisten kirjastojen ohella toimii samantapaisia tarpeita täyttämässä laitoskirjastoja kouluissa, sairaaloissa ja vankiloissa. Yleisissä kirjastoissa myös musiikin ja videoiden osuus kokoelmissa on huomattava. Lähes kaikkien Suomen yleisten kirjastojen kokoelmat ovat selattavissa Internetissä, useimmiten suurina, useiden kuntien yhteisinä kokonaisuuksina.

Näiden kunnan- ja kaupunginkirjastojen alueellisina keskuksina toimii maakuntakirjastojen verkko. Maakuntakirjastot järjestävät muun muassa koulutusta oman alueensa kirjastoammattilaisille.[10] Maakuntakirjastot myös keräävät alueellisia kokoelmia ja tuottavat tietokantoja esimerkiksi alueensa kirjailijoista ja säveltäjistä.

Kysymys kirjaston roolista yleisön kasvattajana on usein ollut polttava. Kirjasto on Suomessakin havaittu oivaksi aatteiden edistäjäksi. Kirkon uskonnollisuuden ja perinteisen maailmankuvan levittämiseksi seura­kunnat ja kirkkoon sidoksissa olleet järjestöt perustivat kansankirjastoja 1800-luvulla. Saman vuosisadan lopulla kirjastoja käytettiin edistämään Kansanvalistusseuran ja kansallisuus­aatteen tavoitteita. 1900-luvun alussa Suomen yleiset kirjastot, Helsingin kaupunginkirjaston johdolla, "löydettiin" teknis-taloudellisen edistyksen välikappaleiksi, edesauttoivathan ne yleisen sivistystason nousua. Viimeistään sotien jälkeen yleisistä kirjastoista muovautui nykyisen kaltainen demokratian, sanan­vapauden ja kansalaisten osallistamisen työkalu.

Yrityskirjastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeen yrityskirjastoja ja tietopalveluosastoja ryhdyttiin perustamaan toisen maailman­sodan jälkeen.[11] Niiden anti keskittyy tieteelliseen kirjallisuuteen.

Koulukirjastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulukirjastolla tarkoitetaan tässä peruskoulun ja/tai lukion yhteydessä olevaa kirjastoa. Joissain kouluissa kaupungin tai kunnan kirjastolla on toimipisteensä koulun yhteydessä. On myös kouluja, joissa kirjasto on opettajan muun työn ohessa hoitama kirjakokoelma. Pelkistetyimmillään kouluissa on erilaisia kirjavarastoja.

Hyvin toimivassa koulukirjastossa on oma kirjastonhoitajansa ja ajanmukainen kirjastokokoelma, jota myös kartutetaan aktiivisesti. Koulukirjasto henkilökuntineen auttaa koululaisia ja opiskelijoita opinnoissa, mutta samalla kirjasto on myös koulussa viihtymisen ja lukuharrastuksen keskus. Koulukirjastoista on annettu määritys Unescon Yleisten kirjastojen julistus ja Koulukirjastojulistus -asiakirjassa[1] (Helsinki 2001, pdf).

Toimivia koulukirjastoja löytyy pääkaupunkiseudultakin useita: muun muassa kolmessa yksityiskoulussa Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa, Munkkiniemen yhteiskoulussa ja Töölön yhteiskoulussa sekä valtion ylläpitämässä Helsingin ranskalais-suomalaisessa koulussa on ajanmukaiset koulukirjastot.

Suomen koulukirjastoyhdistys ry [2] ajaa Suomessa koulukirjastojen asiaa.

Kopiosto [3] on ollut 2000-luvulla ahkera koulukirjastojen puolestapuhuja. Se on kahteen otteeseen, vuosina 2005 ja 2011, jakanut huomattavia avustuksia koulukirjastojen kehittämiseen.

Kirjaston toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjastotyön keskeiset osat voidaan jakaa teknisiin ja palvelutehtäviin.

Teknisiä tehtäviä ovat

  • Aineiston valinta
  • Aineiston hankinta
  • Luettelointi
  • Sisällönkuvailu
  • Kirjojen valmistelu käyttökuntoon sekä kirjankorjaus
  • Kokoelmien suunnittelu ja järjestäminen

Palvelutehtäviä ovat

  • Lainaustoiminta
  • Kokoelmien käytön opastus
  • Tiedonhaku
  • Kaukolainaus

Sekä teknisissä että palvelutehtävissä tietotekniikka on lisännyt mahdollisuuksia yhteistyöhön ja työnjaon kehittämiseen.

Kirjastot tarjoavat usein myös lehtien lukumahdollisuuden asiakkailleen. 1990-luvun lopulta lähtien kirjastoissa on ollut mahdollista päästä Internetiin yleisötietokoneiden avulla.

Maailman suurimmat kirjastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luettelo maailman suurimmista kirjastoista.[12]

On kuitenkin muistettava, että jotkut kirjastot, eritoten Itä-Euroopassa laskevat jokaisen aikakausijulkaisun omaksi niteekseen.

Kirjasyrjintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Kuvalehden mukaan kirjastot ovat aina toimineet portinvartijoina, jotka estävät joidenkin kirjojen pääsyn kokoelmiin. Artikkeli kiinnittää huomiota mm. siihen ettei mm. pornografista materiaalia hyväksytä.[13]

Kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PENin puheenjohtaja, juristi-kirjailija Jarkko Tontti pitää sananvapauden kannalta "puistattavana" sitä, että kirjastot torjuvat Jussi Halla-ahon kirjaa Kirjoituksia uppoavasta Lännestä. Tontin mielestä kirjanhankintaperiaatteiden pitäisi olla julkisia, verkkosivuilla, ja ristiriitoja herättävät tapaukset pitäisi ratkaista kunnan kulttuuri- ja kirjastolautakunnassa. [13]

Esimerkiksi Turussa Halla-ahon kirjaa ei ole lainkaan, vaikka sen vastapamflettia löytyy neljä kappaletta. Pääkaupunkiseudulla vastapamflettia on neljä kertaa enemmän, vaikka niitä on lainattu kappaletta kohti vain 2,5 kertaa, Halla-ahon kirjaa 7,3 kertaa. Suomen Kuvalehti kysyy, onko kohtelu toisintoa 1970-luvun aatteellisesta ja moraalisesta kirjastosyrjinnästä.[13]

Kritiikkiin vastineena kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja, professori Kai Ekholmista on lähinnä ”järkevää tarveharkintaa”, ettei kaikkia ääriliikkeiden tuotoksia tai jokaista Kim Il-sungin teosta panna hyllyyn. Halla-ahon kirjan vähäinen määrä kirjastoissa heijastaa hänen mielestään sekin ”terveen järjen voittoa”.

Samasta aiheesta keskustellaan muissakin maissa, sekä kirjastojen valinnoista että huolestuneiden vanhempien painostuksesta kirjastoja kohtaan.[14]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Haasio, A.: "Tiedon lähteillä 1". BJT Kirjastopalvelu Oy, 2005, sivu 39
  2. a b c New Library Technologies Dispense With Librarians, The Wall Street Journal, October 25, 2010.
  3. a b c d Overview, The Library Company of Philadelphia (luettu 30.8.2012)
  4. Historia, Vaasan kaupungin kirjastopalvelut, 14.9.2010
  5. a b c d Kirjastolaitos Suomessa, Ari Haasio & Pertti Vakkari / Internetix, luettu 15.10.2012
  6. Karjalainen Marjaana: Kansankirjastojen kehitys Suomessa vuosina 1802–1906. Tampere: Kirjastopalvelu Oy, 1977, sivu 6.
  7. Yleistiedot Kansalliskirjaston verkkosivut. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.3.2012.
  8. Kirjastopalveluiden opas (Yliopisto- ja erikoiskirjastot) Kirjastot.fi. Kirjastot.fi-toimitus / Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu 16.3.2012.
  9. Oikeusministeriö: Kirjastolaki 4.12.1998/904 (3§) Finlex – Ajantasainen lainsäädäntö. 4.12.1998. Edita Publishing Oy. Viitattu 16.3.2012.
  10. Oikeusministeriö: Kirjastoasetus 18.12.1998/1078 (2 § Maakuntakirjaston tehtävät) Finlex – Ajantasainen lainsäädäntö. 18.12.1998. Edita Publishing Oy. Viitattu 16.3.2012.
  11. Lukeminen kannattaa aina. Taloussanomat, 2007, nro 22.8.2007, s. 27.
  12. Quid 2005, ranskankielinen vuosikirja.
  13. a b c "Näitä ei tänne hankita!" Suomen Kuvalehti 33/2012, sivut 26 - 31.
  14. Finding Censorship Where There Is None, The Wall Street Journal, September 25, 2009

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta kirjasto.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]