Aleksandrian kirjasto

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
O. Von Corvenin näkemys Aleksandrian kirjastosta, piirros 1800-luvulta

Aleksandrian kirjasto oli Aleksandrian kaupungissa Egyptissä antiikin ajalla sijainnut suuri kirjasto. Se sijaitsi Museionin eli muusain temppelin yhteydessä kuninkaallisen palatsin alueella. Kirjasto perustettiin vuonna 295 eaa. Ptolemaios I:n hallitusaikana kokoamaan yhteen kaikki maailman kirjallisuus. Kirjaston kokosi ja organisoi kuninkaan neuvonantaja Demetrios Faleronlainen.

Aleksandrian pääkirjasto ja sen sivukirjasto tuhoutuivat muutamaa vuosisataa myöhemmin luultavasti eri aikoina syistä, joista ei vieläkään ole täyttä varmuutta. Legendojen mukaan pääkirjasto tuhoutui tulipalossa Julius Caesarin vallatessa kaupungin 47–48 eaa. Nykyisen käsityksen mukaan tuolloin tuhoutui ainoastaan osa kirjastosta. Sivukirjasto tuhoutui mahdollisesti vuonna 391 kun Rooman keisari Theodosius I tuhosi Serapiksen temppelin, jonka yhteydessä kirjasto sijaitsi.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen Aleksandrian kirjastoa eri kaupunkien kirjastot olivat säilyttäneet vain paikallisia perinteitä. Ajatus yleismaailmallisesta kirjastosta heräsi, kun antiikin kreikkalaiset halusivat laajentaa maailmankuvaansa. Kreikkalaisiin teki vaikutuksen naapurikansojensa saavutukset, joten Kreikan älymystö halusi tutustua itämaiseen viisauteen. Kreikasta Egyptissä oppia kävivät hakemassa esimerkiksi Herodotos, Platon, Theofrastos ja Eudoksos. Myös Aleksanteri Suuren valloitusretket, joiden tuloksena Aleksandriakin perustettiin, olivat osaltaan tutkimusretkiä, ja niillä oli mukana tutkijoita, jotka kirjasivat ylös löytämiään asioita.[1]

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksandria kehittyi Ptolemaiosten hallitsijasuvun aikana tärkeäksi tiedon ja kulttuurin keskukseksi. Sen kirjaston ideoi noin vuonna 295 eaa. oppinut ja kaunopuhuja, Ateenasta karkotettu poliitikko Demetrios Faleronlainen.[2]. Demetrios oli saanut turvapaikan Egyptin kuningas Ptolemaios I:n hovista ja ryhtynyt kuninkaan neuvonantajaksi. Hän suostutteli kuninkaan perustamaan kirjaston. Demetrios kaavaili kirjastosta Ateenan kirjastojen veroista paikkaa, jossa säilytettäisiin kopiota maailman jokaisesta kirjasta. Kuningas antoi Demetriokselle runsaat määrärahat kirjojen keräämiseksi. Demetrios organisoi Muusien temppelin eli Museionin rakennuttamisen kuninkaan tuella. Rakennus oli pyhäkkökompleksi, joka perustui Ateenan Lyseumiin, älyllisten ja filosofisten luentojen ja keskustelujen keskukseen.[3][1]

Museionista tuli Aleksandrian kirjastokompleksin ensimmäinen vaihe. Se sijaitsi kuninkaallisen palatsin tiluksilla palatsikorttelissa eli Brucheionissa kaupungin kreikkalaisessa osassa. Museion oli kulttikeskus, jossa oli jokaisen yhdeksän muusan patsaat. Siellä oli kirjaston lisäksi myös luentojen pitopaikkoja, laboratorioita, observatorioita, kasvitieteellisiä puutarhoja, eläintarha, majoitusalueet ja ruokasalit. Museionin hallinnoija oli Ptolemaioksen nimittämä pappi, ja käsikirjoitusten kokoelmasta vastasi kirjastonhoitaja.[3]

Ptolemaios I:n seuraaja Ptolemaios II perusti joskus hallituskautensa (282–246 eaa.) aikana Kuninkaallisen kirjaston täydentämään isänsä perustamaa Museionia. Kuninkaallisesta kirjastosta tuli myöhemmin käsikirjoitusten pääkirjasto. Ei ole tiedossa, oliko Kuninkaallinen kirjasto erillinen rakennus Museionin vieressä vai sen laajennus. Sen uskotaan kuitenkin olleen osa Museionia.[3] Ptolemaios II:n hallituskauden aikana ilmeisesti kehittyi ajatus yleismaailmallisesta kirjastosta. Tuolloin Museionissa työskenteli yli 100 oppinutta, joiden työnä oli tehdä tieteellistä tutkimusta, luonnoida, julkaista, kääntää, kopioida ja kerätä alkuperäisiä kreikkalaisia käsikirjoituksia ja niiden lisäksi egyptiläisiä, assyrialaisia ja persialaisia tekstejä sekä buddhalaisia ja heprealaisia pyhiä kirjoituksia.[3]

Kirjastosta tuli todellinen tutkimuskeskus Museionin rinnalle kun tutkijat turvautuivat sen aineistoon. Kirjaston sijainti kuninkaallisessa palatsissa ja sataman lähellä sijoitti sen kuninkaiden suoraan valvontaan. Näin kirjaston kokoelma laajeni nopeasti, ja jo puolen vuosisadan kuluessa perustamisestaan kokoelma täytti sille varatun tilan. Tällöin Ptolemaios III perusti sille sivukirjaston.[1] Sivukirjasto sijaitsi Serapeumissa Serapisin temppelissä Rhakotisin egyptiläiskortteleissa kaupungin kaakkoisosassa.[3]

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksandrian kirjastossa oli lopulta luultavasti kaikki koskaan kirjoitettu kreikankielinen kirjallisuus, mukaan lukien Aristoteleen yksityiskokoelma ja hänen oma tuotantonsa.[1]

Ptolemaiokset ostivat kirjastoonsa kirjoja eri paikoista, etenkin Ateenasta ja Rodokselta, joissa oli tuon ajan suurimmat kirjakaupat. Joskus kirjastoon hankittiin saman teoksen eri versioita eri paikoista. Suurin osa teoksista oli kreikankielisiä, mutta myös egyptinkielisiä teoksia hankittiin. Ptolemaios I:n kerrotaan rohkaisseen Egyptin papistoa keräämään perintötietoaan tallennettavaksi kreikkalaisille. Tunnetuin näistä papeista oli Manetho.[1]

Muunmaalaisia kuin kreikkalaisia ja egyptiläisiä teoksia kokoelmissa olivat esimerkiksi kaldealaisen papin Berossoksen Babylonian historia, Hermippoksen kirja zarathustralaisuudesta, buddhalaisia kirjoituksia Ašokan ja Ptolemaios II:n perustettua lähetystöt toistensa maille, hepreasta kreikaksi käännetty Pentateukki sekä Septuaginta.[1]

Ptolemaios III kartutti kirjastonsa kokoelmia määrätietoisesti. Hänen kerrotaan suostutelleen Ateenan kuvernöörien lainaamaan hänelle Aiskhyloksen, Sofokleen ja Euripideen teokset kopioitaviksi valtavaa 15 hopeatalentin panttia vastaan. Kuningas kuitenkin piti alkuperäiset, palautti kopiot ja jätti pantin Ateenaan.[1] Kuninkaan määräyksestä myös kaikki Aleksandriassa vierailleet joutuivat luovuttamaan kaikki omistuksessaan olleet kirjat kopioitaviksi kirjaston kirjureille. Alkuperäiset kappaleet laitettiin kirjastoon, ja kopiot annettiin niiden alkuperäisille omistajille.[4]

Laajuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjaston kokoelman laajuudesta on erilaisia arvioita. 200-luvulla eaa. siellä kerrottiin olleen yli 200 000 kirjaa. Keskiaikainen kirjoittaja Johannes Tzetzes mainitsee sivukirjastossa olleen 42 000 kirjaa ja pääkirjastossa 400 000 kokoomateosta ja 90 000 yksittäistä kirjaa. Sitäkin korkeampi arvio 700 000 kirjaa esitettiin vuosien 100–400 välillä.[1]

Yleinen arvio Aleksandrian kirjaston laajuudesta suurimmillaan on puoli miljoonaa dokumenttia. On epäselvää, tarkoitettiinko tällä kirjojen määrää vai papyruskääröjen määrää, joita yhteen kirjaan tarvittiin useita. Joidenkin tutkijoiden mukaan puoli miljoonaa kääröäkin vaikuttaa liian suurelta määrältä, sillä kirjaston varaston olisi täytynyt olla valtavan kokoinen.[3]

Sivukirjastossa oli Kallimakhoksen (305–240 eaa.) mukaan 42 800 kääröä, kaikki kopioita pääkirjaston kääröistä.[3]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuluisin kirjaston­hoitajista oli Kallimakhos. Hänen luomansa Pinakes ("Taulut") oli 120-osainen luettelo kirjastossa olevista teoksista. Luettelon mukaan teokset oli jaoteltu retoriikaan, lakiin, epiikkaan, tragediaan, komediaan, lyyriseen runouteen, historiaan, lääketieteeseen, matematiikkaan, luonnontieteisiin ja sekalaisiin. Kallimakhoksen luettelosta tuli myöhempien vastaavien luetteloiden malli. Galenos tallensi kirjaston jokaisesta kirjasta sen nimen, kirjoittajan ja toimittajan nimet, alkuperän, pituuden ja sen, oliko se kokoomateos vai yksittäinen teksti.[1]

Tuhoutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksandrian pääkirjasto tuhoutui jossain vaiheessa tuntemattomasta syystä. Julius Caesaria syytetään usein tulipalosta, jonka hän sytytti jouduttuaan vuosina 47–48 eaa. kaupungin valtauksen yhteydessä egyptiläisten saartamaksi kuninkaalliseen palatsiin.[4] Hän sytytti egyptiläisten laivat tuleen, ja tuli levisi myös kaupungin rakennuksiin kuten kirjastoon. Caesaria alettiin syytellä kirjaston tuhoamisesta vasta hänen kuolemansa jälkeen. Senecan mukaan Livius kirjoitti Rooman historiassa (63 eaa. – 14 jaa.), että Caesarin aloittamassa tulipalossa tuhoutui 40 000 kääröä. Kreikkalainen historioitsija Plutarkhos (k. 120 jaa.) kertoo Caesarin aloittaman tulipalon tuhonneen suuren kirjaston. Roomalainen historioitsija Dio Cassius (165–235 jaa.) kertoo käsikirjoitusvaraston tuhoutuneen tulipalossa. On arveltu, että nämä kuvaukset viittaavat sataman lähellä olevaan käsikirjoitusten varastoon, jossa säilytettiin sellaisia kääröjä, jotka oli tarkoitus laivata ulos maasta. Ainakaan Museion ei tuolloin vielä tuhoutunut, sillä kreikkalainen historioitsija Strabon työskenteli Aleksandriassa vuonna 20 eaa. ja kuvailee Museionia vaikkakaan ei erityisesti mainitse sen kirjastoa.[3]

Jotkut historioitsijat esittävät, että kirjasto tuhoutui sisällissodan yhteydessä vuonna 273; tällöin keisari Aurelianus valloitti kaupungin takaisin Palmyran hallitsijalta Zenobialta, joka väitti itseään Kleopatran jälkeläiseksi.[4]

Sivukirjasto saattoi tuhoutua sen jälkeen kun keisari Theodosius I oli määrännyt vuonna 389 kaikki pakanalliset temppelit tuhottaviksi. Aleksandrian patriarkka Theofilos Aleksandrialainen toteutti käskyä omalta osaltaan vuonna 391 ja hävitytti Sarapeionin temppelialueen täydellisesti.[4] Näin viimeistään silloin tuhoutui myös sen tiloissa ollut kirjasto tai kirjaston osa.[5] Tästä ei kuitenkaan ole löytynyt mainintoja, eikä ole todisteita että kuninkaallinen kirjasto oli tuolloin enää olemassakaan.[3]

Keskiajalta on peräisin väitteitä, joiden mukaan kalifi Omar olisi Egyptin valtauksen yhteydessä vuonna 640 määrännyt kirjaston poltettavaksi.[4] Tähän legendaan liittyy myös klassinen dilemma. Omarin kerrotaan sanoneen, että mikäli kirjat ovat sopusoinnussa Koraanin kanssa, ne ovat turhia; jos ne puolestaan ovat ristiriidassa sen kanssa, ne ovat valheellisia ja ne tulee hävittää. Tarina kirjaston tuhosta tunnetaan ensi kertaa kolmen 1200-luvun arabioppineen kirjoituksista.[4][5]

Nykyisin pidetään luultavana, että sekä Aleksandrian pääkirjasto että sivukirjasto tuhoutuivat eri aikoina jo kauan ennen arabivalloitusta.[1] On mahdollista, että Aleksandrian kirjasto ei tuhoutunut yhdessä katastrofissa vaan pitkän ajan kuluessa neljän tai viiden sadan vuoden aikana kaupunkia kohdanneissa toistuvissa levottomuuksissa sekä kokoelmien kunnossapidon laiminlyönneissä. Kirjaston viimeinen johtaja oli oppinut ja matemaatikko Theon (335–405 jaa.).[3]

Nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjaston raunioita kaupungin koillisosassa ei ole paikallistettu.[3] Vuonna 2004 puolalais-egyptiläinen työryhmä väitti löytäneensä osan kirjastosta suorittaessaan kaivauksia Brukhionin (Ptolemaiosten palatsialueen) alueella. Arkeologit esittivät löytäneensä kolmetoista "luentosalia". Egyptin muinaismuistoylihallinnon johtaja Zahi Hawass sanoi, että tähän asti löydetyissä huoneissa on ollut tilat viidelletuhannelle opiskelijalle.

Vuonna 2002 Aleksandriaan rakennettiin uusi kirjasto- ja museorakennus, Bibliotheca Alexandrina, joka kunnioittaa vanhan kirjaston muistoa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j El-Abbadi, Mostafa: Library of Alexandria Encyclopædia Britannica. Viitattu 25.2.2018.
  2. Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 246. Castrénin mukaan Demetriosta voidaan ehkä pitää aloitteentekijänä kirjaston perustamisessa. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3.
  3. a b c d e f g h i j k Haughton, Brian: What happened to the Great Library at Alexandria? Ancient History Encyclopedia. 1.2.2011. Viitattu 25.2.2018.
  4. a b c d e f Frösén, Jaakko: Aleksandrian kirjastot Tieteessä tapahtuu 8/1999..
  5. a b Öhrnberg, Kaj: Aleksandrian kirjasto ja arabit Tieteessä tapahtuu 5/2001.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]