Tämä on lupaava artikkeli.

Zenobia

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Zenobia
Zenobia obversee.png
Zenobia vuonna 272 lyödyssä kolikossa.
Palmyran sijaishallitsija
267/268–272
Tiedot
Syntynyt vuoden 241 paikkeilla
Kuollut ei tunneta
Puoliso Odaenathus (k. 267/268)

Zenobia (Septimia Bat-Zabbai, joskus myös Xenobia) oli Palmyran sijaishallitsija vuosina 267/268272. Virallisesti hän oli nuoren poikansa Vaballathuksen sijaishallitsija, mutta todellista valtaa käytti koko tämän valtakauden Zenobia. Zenobia soti Rooman valtakuntaa vastaan ja valtasi esimerkiksi Egyptin ja osan Vähä-Aasiaa, mutta kärsi lopulta tappion keisari Aurelianuksen johtamille roomalaisille. Vangiksi jäätyään Zenobia kuljetettiin Roomaan ja esiteltiin triumfissa. Zenobian kohtalosta on useita eri tarinoita, joista useimpien mukaan hän eli vielä triumfin jälkeenkin. Hän sai mahdollisesti talon keisarilta ja vietti loppuelämänsä Roomassa.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palmyran raunioita vuonna 2010. Kaupungin rauniot kuuluvat Unescon Maailmanperintöluetteloon.[1] Syyrian sisällissodan aikana äärijärjestö Isis on hävittänyt sen säilyneitä raunioita.[2]

Zenobian taustasta tiedetään vähän ja historialliset lähteet ovat keskenään ristiriitaisia. Zenobia lienee syntynyt vuoden 241 paikkeilla. Hänen perheensä oli todennäköisesti viimeistään tuolloin asettunut Palmyraan. Perhe kuului Palmyran yläluokkaan, ja he olivat rikkaita kauppiaita. Säilyneissä palmyralaisissa kaiverruksissa Zenobia mainitaan nimellä sptymy’btzby eli Septimia Bat-Zabbai (Septimia, Zabbain tytär). Zabbai saattaa nimenä viitata Zenobian vanhempaan tai ehkäpä johonkin hänen sukunsa esi-isistä. Yksi Zenobian luotetuista sotapäälliköistä myöhempien sotaretkien aikana oli myös nimeltään Zabbai, ja on mahdollista, että kyseessä oli itse asiassa Zenobian isä. Nimi Septimia on puolestaan johdettu Rooman keisari Septimius Severuksen nimestä. Septimius tunnettiin Palmyran tukijana ja nimet Septimia ja Septimius lienevät molemmat olleet yleisiä palmyralaisten joukossa. Jotkin kaiverrukset viittaavat Zenobian isän nimen olleen Antiokhos, mutta mainitun Antiokhoksen tarkempaa henkilöllisyyttä ei tunneta. Seleukidien ajoilta peräisin oleva nimi oli yleinen muualla Lähi-idässä, mutta suhteellisen harvinainen Palmyrassa.[3]

Zenobian suku oli todennäköisesti vähintään osittain arabitaustainen. Zenobia itse liitti ilmeisesti omat sukujuurensa tunnettuihin historiallisiin henkilöihin, kuten Saban kuningattareen, Karthagon kuningatar Didoon ja etenkin Egyptiä hallinneeseen makedonialaistaustaiseen Ptolemaiosten sukuun kuuluneeseen kuningatar Kleopatraan. Etenkään jälkimmäinen väite ei kuitenkaan todennäköisesti pidä paikkaansa.[3]

800–900-luvuilla elänyt arabihistorioitsija al-Tabari kirjoitti Zenobian olleen ‘Amlaqi-heimon päällikkö ‘Amr Ibn Zaribin ja Zabibah-nimisen naisen tytär. Zenobia mainitaan tarinassa nimellä al-Zabba’. Hänen isänsä saa surmansa toista arabipäällikköä Jadhimahia vastaan käydyssä taistelussa, jonka jälkeen valtaan nousee al-Zabba’. Myöhemmin hän surmaa isänsä surmaajan otettuaan tämän vangiksi juottamalla tämän humalaan ja avaamalla tämän käden valtimot. Menetelmän oli tarkoitus olla mahdollisimman kivuton. Al-Tabarin tarina perustunee arabien kansanperinteeseen ja tarinan Zenobian innoittajana on mahdollisesti ollut useita eri henkilöitä. Tarinaa ei mainita kreikkalaisissa tai roomalaisissa lähteissä.[3]

Palmyran kuningatar[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 271 lyöty kolikko kuvaa Aurelianuksen ja Vaballathuksen eri kääntöpuolillaan.

Zenobian aviopuoliso Odaenathus hallitsi Palmyraa Rooman valtakunnan alaisuudessa sotien sasanideja vastaan ja saavuttaen useita arvonimiä. Lähteet antavat tämän asemasta erilaisia mielikuvia, mutta hän oli vähintään nimellisesti kuolemaansa saakka Rooman valtakunnan alainen. Odaenathus murhattiin vuonna 267 tai 268, ja historialliset lähteet kertovat murhasta useita erilaisia tarinoita, joiden yksityiskohdissa vaihtelevat murhapaikka ja murhaaja. Historia Augustan mukaan murhasta oli vastuussa Odaenathuksen serkku Maeonius ja että surmansa sai myös Odaenathuksen poika Hairanes (Herodes). Historia Augustassa mainittiin myös, että Zenobian huhuttiin tehneen aiemmin salaliiton Maeoniuksen kanssa, koska Hairanes oli kruununperimysjärjestyksessä ennen Zenobian omaa poikaa Vaballathusta. Zenobian ei kuitenkaan sanota olleen suoraan sotkeutuneen miehensä murhaan. Tarinan muut versiot esittävät epäillyiksi muita henkilöitä.[4]

Isänsä kuoleman jälkeen Zenobian poika Vaballathus nousi valtaistuimelle ilmeisesti ilman suurempia ongelmia. Vaballathus oli korkeintaan 10-vuotias, ja Zenobia toimi näin hänen sijaishallitsijanaan. Vaballathus jäi kokonaan äitinsä varjoon, ja historialliset lähteet puhuvat hänestä vain vähän.[5] Tavallisten roomalaisten kuvernöörien asema ei ollut perinnöllinen, ja Zenobia lienee pitänyt Palmyran asemaa idässä erityisenä.[6]

Miehensä kuolemaa seuranneiden parin vuoden aikana Zenobia pyrki vahvistamaan asemaansa ja yritti samalla olemaan suututtamatta Roomaa, jonka osa Palmyra edelleen oli. Palmyran kaksi suurinta uhkaa olivat arabien Tanukh-konfederatio ja sasanidien uusi hallitsija Hormizd I, joka käänsi jälleen valtakuntansa huomion länteen. Zenobia loi liittolaisuuksia aavikon heimojen kanssa, mikä vahvisti hänen sotilaallista asemaansa. Zenobia sai toimia rauhassa, kun Rooman uusi keisari Claudius Gothicus painiskeli samaan aikaan goottien aiheuttamien ongelmien kanssa. Claudius kuoli vuonna 270, ja hänen seuraajansa Quintillus murhattiin vielä samana vuonna. Quintillusta seurasi keisarina Aurelianus.[5]

Zenobia alkoi vuonna 270 levittää valtaansa sotilaallisesti. Hän marssi joukkoineen Rooman Arabian provinssiin ja edelleen roomalaisten nimellä Arabia Felix tuntemalle alueelle, jossa hänen vastustajanaan oli arabien Tanukh-konfederatio. Vielä tuolloin Zenobia saattoi sanoa toimivansa Rooman valtakunnan puolesta rauhoittaessaan heimojen uhkaamaa rajaseutua, mutta tärkeämpi syy alueen valloitukselle oli sen yhteys Punaisellemerelle ja Niilin suistoon. Zenobian seuraava kohde olikin Egypti, joka oli tuolloin kuvernööri Tenagino Probuksen alaisuudessa suoraan osa Rooman valtakuntaa. Eteneminen Egyptiin merkitsi sodanjulistusta Roomalle. Vuoden 270 toisella puoliskolla Zenobia määräsi kenraalinsa Zabdasin etenemään Egyptiin 70 000:n sotilaan kanssa. Heitä vastassa oli 50 000 roomalaista, jotka voittivat palmyralaiset kahdessa taistelussa, ennen kuin Egypti oli vallattu.[7]

Egyptin sotaretken syy on jäänyt epäselväksi. Egyptin valtaus saattoi toteutua mahdollisesti vain osittain. Vaballathus esiintyy Aleksandriassa lyödyissä kolikoissa Aurelianuksen ohella vuodesta 270 eteenpäin, ja joistakin kreikkalaisista kirjoituksista voidaan päätellä, että häntä on pidetty Aurelianuksen kanssahallitsijana.[6] Roolimallinsa Kleopatran mukaan Zenobia saattoi nyt julistautua Egyptin kuningattareksi. Zenobia tiesi Egyptin valtauksen tuottavan ongelmia Rooman kanssa, mutta hän ilmeisesti uskoi diplomaattisen ratkaisun mahdollisuuteen. Hän halusi ehkäpä tehdä yhteistyötä Rooman kanssa tasa-arvoisena kumppanina eikä niinkään alaisena. Idea ei ollut kokonaan ennenkuulumaton. Esimerkiksi Valerianus oli jakanut valtakunnan poikansa hallitsemaan länteen ja itsensä hallitsemaan itään. Rooman uusi hallitsija Aurelianus ei kuitenkaan ideaa hyväksynyt. Zenobian todellisia tarkoitusperiä epäiltiin ja Egypti oli valtakunnalle tärkeä ruoantuotantoalue. Aurelianus suuntasikin vuoden 271 lopulla armeijoineen itään kohti Zenobian alueita.[7]

Sota Roomaa vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palmyra suurimmillaan vuonna 271.

Joidenkin lähteiden mukaan Zenobia vietti aikaa Egyptissä[8] ja joidenkin toisten mukaan todisteita tästä ei ole[6]. Jos Zenobia oli ollut Egyptissä, hän oli palannut Syyriaan viimeistään vuoden 271 keskivaiheilla ja alkoi jo suunnitella uusia sotaretkiä, tällä kertaa Vähä-Aasiaan. Samoihin aikoihin Aurelianus myös poistettiin Zenobian ja Vaballathuksen lyöttämistä kolikoista. Sotaretken varsinaista tarkoitusta ei kuitenkaan tunneta. Hänen joukkonsa etenivät aina Ancyraan eli nykyiseen Ankaraan saakka, mutteivät enää sen länsipuolelle.[8] Yhtenä luotettavimpana Zenobiasta kertovista lähteistä pidetty[8] historioitsija Zosimos kirjoitti Zenobian vallanneen myös Bithynian, mutta näiden irtaantuneen palmyralaisvallasta kun uutinen Aurelianuksen valtaannoususta ylsi alueelle.[9]

Zenobia määräsi joukkojensa paluun Syyriaan mahdollisesti ylitettyään sotilaalliset voimavaransa. Vetäytymiseen vaikutti kuitenkin ennen kaikkea tieto Aurelianuksen etenemisestä. Aurelianus oli huhtikuussa 272 ylittänyt Bosporinsalmen ja palmyralaisten puolustamattomiksi jättämät kaupungit eivät pääasiallisesti tehneet vastarintaa. Samaan aikaan Historia Augustan mukaan tuolloin Aurelianuksen sotapäällikkönä ja myöhemmin keisarina toiminut Probus valtasi puolestaan joukkoineen Egyptin. Muut lähteet eivät mainitse sotatoimia Egyptissä, ja mahdollista on myös, että palmyralaiset yksinkertaisesti hylkäsivät alueen puolustaakseen Syyriaa, jonne Aurelianus eteni nyt joukkoineen. Ensimmäinen varma taistelu palmyralaisten ja roomalaisten joukkojen välillä oli Immaen taistelu lähellä Antiokiaa. Aurelianus voitti Zabdasin johtamat palmyralaiset ja uhkasi Antiokiaa, jossa Zenobia tuolloin oli poikansa Vaballathuksen kanssa. Jos kaupunki piiritettäisiin, se luovuttaisi todennäköisesti kuningattaren keisarin käsiin. Zabdas harhautti paikallisia, toi kaupunkiin etäisesti Aurelianusta muistuttaneen miehen ja ilmoitti keisarin jääneen vangiksi. Samana yönä hän vetäytyi kaupungista Zenobian ja jäljelle jääneiden plamyralaisten joukkojen kanssa Emesaan eli nykyiseen Homsiin. Emesan taistelussa roomalaiset kukistivat jälleen palmyralaisten joukot, ja Zenobia pakeni edelleen kotikaupunkiinsa Palmyraan.[8]

Aurelianuksen saavuttaessa Palmyran kaupunki piiritettiin. Zenobia päätti olla antautumatta, sillä hän ilmeisesti odotti vahvistuksia muualta. Historia Augustan mukaan joukkoja oli odotettavissa Persiasta. Väitteen todenperäisyyttä ei kuitenkaan tiedetä, mutta jos se pitää paikkansa, Zenobia oli muodostanut Rooman vastaisen liiton Persian uuden hallitsija Hormizd I:n kanssa. Historia Augusta käsittää myös Aurelianuksen kirjoittamaksi väitetyn kirjeen, jossa Palmyran omia puolustusasemia kuvaillaan voimakkaiksi. Mitään arkeologisia todisteita huomattavista puolustusrakennelmista Palmyrassa ei kuitenkaan ole. Joka tapauksessa palmyralaiset jatkoivat vastarintaansa.[8]

Historia Augustan mukaan Aurelianus kirjoitti Zenobialle ja lupasi säästää tämän ja tämän lapsien hengen, jos Zenobia luopuu taistelusta. Zenobia ilmoitti vastauksessaan Persiasta tulevista vahvistuksista ja huomautti myös Kleopatran mieluummin kuolleen kuin antautuneen. Vastarinnasta huolimatta piirityksen on lopulta täytynyt alkaa purra puolustajiin, joiden tarvikkeet alkoivat loppua. Zosimos kirjoitti Zenobian suunnitelleen vielä pakomatkaa kaupungistaan Persiaan. Tarkoitus oli lähteä hevosia nopeampana pidetyllä naaraskamelilla kohti Eufratia, mutta kuultuaan kuningattaren paosta Aurelianus lähetti tämän perään ratsuväenosaston, joka saavutti ja vangitsi pakenevan Zenobian. Kuningattarensa jäätyä vangiksi Palmyra antautui ilman vastarintaa ja kaupunki säästettiin kostotoimilta. Vain valittu joukko Zenobian tukijoita otettiin vangeiksi ja elämä jatkui muuten paljolti entisellään.[8]

Vankeus ja kohtalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningatar Zenobia katsoo viimeisen kerran Palmyraan, Herbert Schmalzin öljymaalaus vuodelta 1888.

Aurelianuksen ja vangitun kuningattaren suhteista on eri tarinoita. Historia Augustua esittää todennäköisesti väärin vankina keisarin eteen tuodun kuningattaren sanoneen Aurelianuksen voittojen todistaneen tämän keisariuden, toisin kuin Gallienus ja Aureolus, joita hän ei koskaan pitänyt keisareina. Keisarin ja kuningattaren on sittemmin spekuloitu kunnioittaneen toisiaan vihollisuuksistaan huolimatta, mutta toisaalta esimerkiksi Johannes Malalas kirjoitti keisarin kuljettaneen vangittua Zenobiaa dromedaarin selässä näytteillä pitkin Rooman itäosia.[8]

Aurelianus palasi Palmyrasta Emesaan, jossa aloitettiin oikeudenkäynti Zenobiaa ja Palmyrassa vangittuja tämän tukijoita vastaan. Zenobia ilmoitti olevansa syytön kertoen olevansa neuvonantajiensa harhaanjohtama yksinkertainen nainen. Neuvonantajien joukossa oli filosofi Kassios Longinos, joka tuomittiin kuolemaan. Zenobia ja tämän poika säästyivät kuolemantuomiolta, ja Aurelianus otti heidät mukaansa paluumatkalleen Roomaan. Paluumatka myöhästyi, kun palmyralaiset alkoivat kapinoida. He surmasivat Aurelianuksen kaupunkiin jättämän varuskunnan ja valitsivat uudeksi hallitsijaksi Antiokhos-nimisen miehen. Lähteissä mainitaan Aurelianuksen kukistaneen kapinan ja tuhonneen kaupungin, mutta arkeologisten todisteiden perusteella mittavaa hävitystä ei tapahtunut. Historia Augusta mainitsee myös Firmus-nimisen miehen johtaman kapinan Zenobian puolesta Egyptissä, joka sekin kukistettiin. Kapinaa ei kuitenkaan mainita muissa lähteissä.[10]

Roomassa Aurelianus kukisti Gallian keisari Tetricus I:n, ja vuonna 274 Roomassa pidettiin mahtipontinen triumfi, jonka päänähtävyyksiä Tetricusin ohella Zenobia oli. Triumfi mainitaan useissa eri historiallisissa lähteissä ja niistä ehkäpä värikkäimmin Historia Augustassa. Sen mukaan Zenobiaa marssitettiin keisarin vaunujen edellä ja hänet oli koristeltu niin raskaasti jalokivillä, että ne hankaloittivat kävelyä. Hänen jaloissaan ja kaulassaan oli kultaiset kahleet, joita kannatteli persialainen narri (lat. scurra). Zenobian lopullisesta kohtalosta on useita eri versioita. Zosimus kirjoitti Zenobian kuolleen jo matkalla Roomaan sairauteen tai nälkälakkoon. Johannes Malalas mainitsee Zenobian teloitetun triumfin jälkeen. Kaikki muut lähteet kertovat Zenobian kuitenkin eläneen triumfin jälkeenkin. Yhden tarinan mukaan Aurelianus antoi Zenobialle hulppean talon Tivolista läheltä Villa Adrianaa, jossa hän vietti loppupäivänsä lastensa kanssa. Joissain lähteissä mainitaan Zenobian tyttären avioituneen keisarin kanssa. Eutropius ja Hieronymus mainitsevat Zenobian jälkeläisten eläneen Roomassa vielä kauan tämän kuoleman jälkeen.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Trevor Bryce: Ancient Syria - A Three Thousand Year History. Oxford University Press, 2014. ISBN 978-0-19-964667-8. (englanniksi)
  • Eleonora Cussini: A Journey to Palmyra. Koninklijke Brill NV, 2005. ISBN 90-04-12418-7. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Site of Palmyra Unesco. Viitattu 11.10.2017. (englanniksi)
  2. Dominic Bailey: Palmyra: Islamic State's demolition in the desert BBC News. BBC. Viitattu 11.10.2017. (englanniksi)
  3. a b c Bryce 2014, s. 294-298
  4. Bryce 2014, s. 287-293
  5. a b Bryce 2014, s. 298-300
  6. a b c Cussini 2005, s. 198-205
  7. a b Bryce 2014, s. 300-307
  8. a b c d e f g Bryce 2014, s. 307-313
  9. Cussini 2005, s. 211-214
  10. a b Bryce 2014, s. 313-317

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]