Tämä on suositeltu artikkeli.

Kleopatra VII

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Kleopatra” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.
Kleopatra Filopator
(Kleopatra VII)
Kleopatra-VII.-Altes-Museum-Berlin1.jpg
Kleopatraa luultavasti esittävä rintakuva
Egyptin kuningatar
51 eaa.30 eaa.
Edeltäjä Ptolemaios XII
Seuraaja Rooma liitti Egyptin itseensä.
Tiedot
Syntynyt 69 eaa.
Egypti
Kuollut 12. elokuuta 30 eaa. (n. 39 vuotta)
Aleksandria, Egypti
Puoliso Ptolemaios XIII, Ptolemaios XIV, Marcus Antonius

Kleopatra VII Filopator (muinaiskreikaksi Κλεοπάτρα Φιλοπάτωρ, 69 eaa.12. elokuuta 30 eaa.) oli Egyptin kuningatar 51–30 eaa. ja Egyptin kreikkalaisajan viimeinen hallitsija. Hän kuului Ptolemaiosten hallitsijasukuun, joka oli hallinnut Egyptiä vuodesta 305 eaa. lähtien. Kleopatra nousi kuningattareksi 18-vuotiaana ja uudelleen 21-vuotiaana menetettyään välillä vallan veljelleen.

Kleopatran ajan Egypti oli Rooman vasallivaltio, ja Kleopatran täytyikin jatkuvasti mielistellä ja avustaa Roomaa pitääkseen maansa itsenäisenä, missä hän onnistuikin yli 20 vuoden ajan. Hän oli Ptolemaiosten tapaan tarvittaessa kuitenkin hyvin häikäilemätön ja julma, ja hän surmautti ainakin yhden sisaruksistaan. Roomassa häneen suhtauduttiin yleensä vihamielisesti, sillä häntä pidettiin laskelmoivana pyrkyrinä. Egyptissä hänet samastettiin Isis-jumalattareen.

Kleopatra on jäänyt historiaan etenkin intohimoisista rakkaussuhteistaan Julius Caesarin ja Marcus Antoniuksen kanssa, legendaarisesta viehätysvoimastaan, sekä dramaattisesta itsemurhastaan, jonka hän teki Egyptin joutuessa lopullisesti Rooman vallan alle.

Sukutausta ja perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kleopatran nimi hieroglyfein kirjoitettuna (kartussin ympäröimänä, luetaan oikealta vasemmalle) Horuksen temppelissä Edfussa.

Nimi Kleopatra on kreikkaa ja tarkoittaa ’isän kunnia’. Kaikki Ptolemaiosten suvun naiset olivat olleet nimeltään joko Kleopatra, Arsinoe tai Berenike, kuten olivat myös Kleopatran ja hänen siskojensa nimet.[1]

Kleopatran ja hänen perheensä äidinkieli oli kreikka, ja he edustivat hellenististä kulttuuria.[2] Kleopatra kuului makedonialaislähtöiseen Ptolemaiosten hallitsijasukuun, joka oli hallinnut Egyptiä Aleksanteri Suuren jälkeen.[3] Kleopatran isä oli faarao Ptolemaios XII Auletes. Hänet tunnettiin heikkona hallitsijana, joka oli kiinnostunut huilunsoittamisesta ja muista taiteista yhtä paljon kuin hallitsemisesta.[4] Kleopatran äitiä ja isänäitiä ei tiedetä, sillä heitä ei mainita yhdessäkään lähteessä.[5] Kleopatran isosiskon Berenike IV:n äiti ja Auletesin viimeinen vaimo oli Kleopatra V Tryfaina, joka saattoi olla myös Kleopatran ja tämän muiden sisarusten äiti.[6] Eri historioitsijoilla on asiasta eri käsityksiä.[7] Kleopatra V Tryfaina oli kymmeniä vuosia miestään nuorempi ja luultavasti tämän sisar tai sisarpuoli.[8]

Myös Kleopatran sisarusten määrä on epävarma.[5] Hänellä oli ainakin yksi isosisko (Berenike) ja yksi pikkusisko (Arsinoe) sekä kaksi pikkuveljeä, joista molemmista tuli myöhemmin lyhyeksi aikaa Kleopatran aviomiehiä.[8] Kleopatra V:n ja Kleopatra VII:n välistä ei tunneta Kleopatra VI:ta. Jos hän oli olemassa, hän olisi ollut Kleopatra VII:n isosisko ja ehkä se Kleopatra, jonka mainittiin hallinneen vuoden ajan Berenike IV:n kanssa ennen kuolemaansa.[9]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kleopatra syntyi todennäköisesti 69 eaa., mahdollisesti jo vuotta aiemmin. Kuukautta tai päivää ei tiedetä. Hän syntyi luultavimmin Aleksandriassa, jossain sen kuninkaallisista palatseista.[10]

Kleopatra kasvoi Aleksandriassa isänsä palatsissa, joka sijaitsi kuuluisan Aleksandrian kirjaston vieressä. Hänen varhaisvuosistaan ei tiedetä mitään, mutta epäilemättä hän sai hyvän koulutuksen, sillä hän osasi useita kieliä ja hänet tunnettiin taitavana ja sivistyneenä keskustelijana.[11]

Valtaannousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kleopatraa esittävä basalttiveistos.

Kleopatran isä Auletes joutui vuonna 58 eaa. maanpakoon Roomaan, minä aikana hänen vanhin tyttärensä Berenike IV otti vallan itselleen. Palattuaan Roomasta kolmen vuoden kuluttua Auletes teloitutti Bereniken, ja 13-vuotias Kleopatra nousi vallanperimysjärjestyksessä ensimmäiseksi. Auletes kuoli luonnollisista syistä viisi vuotta myöhemmin, ja 18-vuotiaasta Kleopatrasta tuli vuonna 51 eaa. Egyptin hallitsija pikkuveljensä Ptolemaios XIII:n kanssa. Kleopatra oli hyvin läheinen isänsä kanssa, mahdollisesti jopa tämän kanssahallitsija, ja hän järjestikin isälleen näyttävät hautajaiset ja otti lisänimekseen Filopator, ”isäänsä rakastava”.[12]

Valtaan noustuaan Kleopatran kirjoitettiin tehneen matkan Thebaan, missä hän osallistui näkyvästi uskonnollisiin härkäkulttiseremonioihin. Näin hän on ehkä pyrkinyt säilyttämään yläegyptiläisten uskollisuuden ja osoittamaan olevansa koko Egyptin kuningatar, mutta tässä tapauksessa hän olisi joutunut jättämään hovinsa muutamaksi viikoksi heti valtakautensa alussa.[13]

Kleopatra johti maata itseään periaatteessa korkea-arvoisemman pikkuveljensä sijaan puolentoista vuoden ajan, ja asiakirjoissa ja kolikoissa oli aluksi vain hänen nimensä. Hänen ensimmäisinä valtavuosinaan Egyptiä koetteli kuitenkin kuivuus, ja ruokapulasta kärsinyt maa ajautui laittomuuksiin ja maaltapakoon. Kleopatran hovissa olivat myös saaneet valtaa johtava ministeri, eunukki Potheinos, ja kenraali Akhillas. He toimivat nuoren Ptolemaioksen holhoojina ja onnistuivatkin palauttamaan Ptolemaioksen Kleopatran edelle hallitsijaksi.[14] Kleopatra myös suututti Aleksandriaan aikoinaan hänen isänsä turvaksi tulleet roomalaisjoukot, minkä seurauksena hän joutui epäsuosioon ja hänet ajettiin maanpakoon.[15]

Vuonna 48 eaa. 21-vuotias Kleopatra oli Arsinoen ja palkkasotilasjoukkojensa kanssa Syyrian aavikoilla maanpaossa, kun hänen veljensä hallitsi yksin Egyptiä. Syyskuussa samana vuonna Ptolemaios murhautti Julius Caesaria vastaan sotineen roomalaisen sotapäällikkö Pompeiuksen leirinsä edustalla Pelusiumissa, Niilin suiston itäpuolella. Pian sen jälkeen Julius Caesar saapui Aleksandriaan ja kutsui hallitsijaparin luokseen aikoen sovitella heidän riitaansa, sillä vakaa Egypti olisi Roomankin etu. Kleopatra ei olisi päässyt Aleksandriaan veljensä armeijan ohi, joten hänet salakuljetettiin omaan palatsiinsa Niiliä pitkin hamppu- tai nahkasäkissä.[16]

52-vuotiaasta Caesarista ja Kleopatrasta tuli tapaamisensa jälkeen rakastavaiset, ja Caesar nosti Kleopatran tämän veljen rinnalle hallitsijaksi. Caesar myös lahjoitti Kyproksen saaren Arsinoelle ja 12-vuotiaalle Ptolemaios XIV:lle.[17]

Aleksandriassa Caesarin joukot kokivat sisällissotaa käyvien aleksandrialaisten taholta voimakasta vastustusta, ja taistelut jatkuivat kuukausia Caesarin ja Kleopatran ja tämän kahden sisaruksen ollessa piiritettyinä palatsissaan. Caesar saavutti lopulta voiton, ja Ptolemaios XIII sai surmansa. Sodan jälkeen Caesar nosti Kleopatran nuoremman pikkuveljen Ptolemaios XIV:n Kleopatran rinnalle hallitsijaksi.[18] Caesaria vastaan sotaan ryhtynyt ja kuningattareksi julistautunut Arsinoe vangittiin ja vietiin myöhemmin Artemiin temppeliin Efesokseen.[19]

Hallitsijana Caesarin aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen Kleopatran asema kuningattarena oli vankka, sillä hänen vastustajansa olivat kaikki poissa pelistä ja hänen kuningaspuolisonsakin oli vain muodollinen kanssahallitsija ilman suurta valtaa. Kleopatra myös syrjäytti tai murhautti kaikki epälojaalit hovin jäsenet.[20]

Tilanteen vakiinnuttua Aleksandriassa Kleopatra ja Caesar tekivät yhteisen lemmenristeilyn Niilillä, minkä avulla he pyrkivät samalla vakiinnuttamaan Kleopatran vallan Egyptissä.[21] Yhdeksän kuukautta pariskunnan ensitapaamisen jälkeen vuonna 47 eaa. Kleopatralle syntyi poika. Hän sai nimekseen Ptolemaios (hallitsijanimeltään Ptolemaios XV) ja lempinimekseen Kaisarion (lat. Caesarion).[22] Caesar ei koskaan virallisesti tunnustanut avioliiton ulkopuolella syntynyttä lasta, ja hänen isyydestään väiteltiin kiivaasti Roomassa, vaikka yleinen mielipide siihen uskoikin.[23]

Caesarin lähdettyä Egyptistä sotimaan Mustallemerelle huhtikuussa 47 eaa. Kleopatra alkoi rakennuttaa hänelle temppeliä Aleksandriaan. Vuonna 46 eaa. Kleopatra matkusti Roomaan Caesarin luokse poikansa ja veljensä kanssa. Roomassa Kleopatra asui Caesarin puutarhahuvilassa nykyisen Trasteveren kaupunginosan alueella. Hänen ajastaan Roomassa ei ole juurikaan säilyneitä tietoja, mutta hänen tiedetään osallistuneen kaupungin seurapiiritapahtumiin ja kuunnelleen mielellään laulaja-muusikko Marcus Tigellius Hermogeneetä. Juliaanisen kalenterin käyttöönoton kerrotaan myös olleen Kleopatran silloisen neuvonantajan ansiota. Caesar pyrki samalla koko ajan vahvistamaan suosikkinsa Kleopatran asemaa Egyptin hallitsijana.[24] Kleopatra saattoi palata Egyptiin Caesarin lähdettyä sotaretkelle Hispaniaan vuoden 46 eaa. marraskuussa.[25]

Caesar murhattiin Roomassa 44 eaa., koska hän oli tasavaltalaisten senaattorien mielestä hamunnut itselleen liikaa valtaa.[26] Kleopatra oli tällöin Roomassa, mutta palasi pian Egyptiin.[27] Pian kuoli hänen kanssahallitsijansa Ptolemaios, historioitsija Josephuksen mukaan Kleopatran myrkyttämänä, ja Kleopatra otti kanssahallitsijakseen poikansa Kaisarionin, vaikka tämä oli vasta pikkulapsi. Veljensä kuoleman jälkeen Kleopatran sisaruksista elossa oli enää Arsinoe, joka oli arestissa Efesoksessa.[28] Roomassa puhkesi Caesarin murhan jälkimainingeissa jälleen kansalaissota, ja Kleopatra joutui tasapainottelemaan sodan osapuolien välillä, jotta ei vaarantaisi omaa asemaansa.[29]

Kleopatra poikansa Kaisarionin kanssa Denderan temppelin takaseinällä. Kleopatra on kuvattu Isis-jumalattarena, johon hänet julkisuudessa samastettiin.[30]

Toiminta hallitsijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kleopatran toiminnasta maansa hallitsijana saatu tieto on peräisin egyptiläisistä piirtokirjoituksista ja papyruksista, sillä kreikkalais-roomalaiset historioitsijat keskittyivät Kleopatraan henkilönä ja hänen suhteeseensa Rooman kanssa. Kotimaassaan Kleopatra toimi aktiivisesti, antoi lukuisia määräyksiä ja nimityksiä sekä puuttui useasti omavaltaisten tai korruptoituneiden virkamiesten toimintaan. Hänen valtansa ulottui myös Etelä-Egyptiin, missä hän vieraili usein ja minne hän rakennutti paljon.[31] Kleopatra jakoi runsaskätisiä lahjoituksia temppelikulteille ja rakennutti valmiiksi Hathor-jumalattaren ja tämän pojan temppelin Denderassa. Temppelin eteläisessä takaseinässä on Kleopatraa ja Kaisarionia esittävä reliefi.[32] Kleopatra palautti monien vanhojen perinteiden noudattamisen maan temppelikultteihin, ja hän alkoi kutsua itseään ”Uudeksi Isikseksi”.[33]

Kleopatran ulkopolitiikka oli laajentumishaluista, ja hän valtasikin takaisin Egyptin erillisalueiksi koko Lähi-Idän Juudeaa lukuunottamatta. Tästä syystä historioitsija Josefuksen kuvaukset Kleopatrasta ovatkin kielteisiksi värittyneet. Kleopatra joutui antamaan roomalaisille paljon periksi, mutta samalla hän pystyi säilyttämään Egyptin itsenäisenä.[34]

Suhde Marcus Antoniukseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Caesarin salamurhan jälkeen Roomaa hallitsi toinen triumviraatti, jossa valtakunnan itäiset osat jäivät Marcus Antoniuksen haltuun. Vuonna 41 eaa. Antonius matkusti Vähä-Aasiaan ja kutsui Kleopatran luokseen Tarsokseen, Kilikiaan ottaakseen selvää tämän politiikasta.[35] Kleopatra tarttui tilaisuuteen tehdäkseen vaikutuksen Antoniukseen, ja kreikkalainen historioitsija Plutarkhos ikuisti jälkikäteen Kleopatran saapumisen kuuluisasti näin:[36]

»Hän lähti matkalle ja saapui purressa, jonka peräkeula oli kullattu, Kydnoksen joelle. Tuuli puhalsi sen purppurapurjeita, ja hopeiset airot löivät veteen huilujen, torvien ja harppujen soiton tahdissa. Kultakirjoisen suojakatoksen alla lepäili korut yllään kuningatar, kuvankauniina kuin Afrodite. Nuoret pojat, jotka olivat kuin maalauksissa kuvatut rakkauden jumalat, leyhyttelivät hänen sivuillaan viuhkoja. Mitä kauneimmat palvelijattaret esiintyivät aallottariksi ja sulottariksi pukeutuneina. Heidät oli sijoitettu ryhmiin, toiset peräkeulaan, toiset maston luokse. Joen rannat täyttyivät erilaisten suitsukkeiden levittämistä ihanista tuoksuista. Kuningattaren purren saavuttua joelle ihmiset alkoivat heti sitä rannoilta seurata. Toiset taas kiiruhtivat kaupungista katsomaan tätä ihanaa näkyä. – – Kulovalkean tavoin levisi sanoma, että Afrodite saapui juhlakulkueessa Dionysoksen luokse tuomaan Aasialle onnea.»
(suom. Kalle Suuronen)

Tapaamisen seurauksena Kleopatra ja Antonius aloittivat tiiviin rakkaussuhteen. Vajaa vuosi ensitapaamisen jälkeen Kleopatra synnytti Antoniukselle kaksoset, pojan ja tyttären, jotka saivat nimikseen Aleksanteri Helios ja Kleopatra Selene. Sen jälkeen Kleopatran sisar Arsinoe teloitettiin Antoniuksen käskystä.[37] Kleopatran ja Antoniuksen suhde jatkui talven 41–42 eaa. aikana Aleksandriassa, kunnes Antonius joutui seuraavana keväänä palaamaan takaisin Roomaan[38].

Kleopatra ja Antonius tapasivat jälleen Antiokiassa 37 eaa., sillä Antonius tarvitsi sotilailleen Egyptistä viljaa ja rahaa. Hän antoi Kleopatralle Kyproksen, Kreetan ja alueita Lähi-idästä. Näin Kleopatra hallitsi suurta osaa itäisen Välimeren rannikosta, vaikka ei saanutkaan Antoniukselta pyytämänsä Juudeaa.[39] Hän oli silti edelleen pelkkä Rooman klienttihallitsija ja riippuvainen roomalaisten kuten Antoniuksen suosiollisuudesta; Egyptin pieni armeija riitti vain maan sisäisten olojen hallintaan.[40]

Kleopatra ja Marcus Antonius 32 eaa. lyödyn hopeadenaarin eri puolilla.

Vuonna 37–36 eaa. Kleopatra alkoi kutsua itseään aiempien nimiensä lisäksi ”nuoremmaksi jumalattareksi” (Thea Neotera) ja ”kotimaataan rakastavaksi” (Filopatris).[41] Kleopatran ja Antoniuksen kolmas yhteinen lapsi Ptolemaios Filadelfos syntyi 36 eaa., ja pian sen jälkeen hän tapasi jälleen Antoniuksen, joka oli palannut Syyriaan epäonniselta Parthian-sotaretkeltään.[42] Pari vietti aikaansa yhdessä Aleksandriassa ja ehkä myös Antiokiassa, vaikka Antonius olikin yhä naimisissa Octaviansa kanssa.[43] Talven 33–32 he viettivät Efesoksessa, ja Kleopatra rahoitti Antoniuksen sotavarusteluja anteliaasti. Sieltä he menivät Ateenaan, missä Antonius lopulta ilmoitti eroavansa Octaviasta. Se ei ole varmaa, solmivatko Kleopatra ja Antonius koskaan virallista avioliittoa keskenään.[44]

Roomassa Kleopatra nähtiin poliittisena pyrkyrinä. Kun Antonius nimitti Kleopatran ”kuninkaiden kuningattareksi” ja Kaisarionin ”kuninkaiden kuninkaaksi” sekä jakoi Rooman alueita pariskunnan yhteisille lapsille, Rooman mitta täyttyi ja Octavianus julisti sodan.[35]

Tappio Octavianukselle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Octavianuksen sota Antoniusta ja Kleopatraa vastaan eteni hitaasti, ja pariskunta vietti talven 32–31 Patraksessa. Vuoden 31 eaa. syyskuussa Octavianus löi Marcus Antoniuksen ja Kleopatran laivaston Aktionin taistelussa. Kleopatran laivasto pakeni kesken taistelun, ja Antonius lähti seuraamaan sitä ja jätti omat joukkonsa oman onnensa nojaan. Kleopatra vetäytyi Aleksandriaan ja roomalaisen historioitsija Dion Kassiosin mukaan ensi töikseen tapatti hänen tappiostaan iloinneita johtavia miehiä sekä Armenian kuninkaan mielistelläkseen Meedian hallitsijaa.[45] Kaisarion oli saavuttanut täysi-ikäisyyden, joten Kleopatra teki hänestä valtiaan itsensä rinnalle. Octavianuksen kanssa käydyt neuvottelut eivät onnistuneet, sillä Octavianus vaati Kleopatran karkottamista Egyptistä.[46]

Antoniuskin vetäytyi Aleksandriaan kun lopullinen tappio alkoi varmistua.[47] Kleopatra alkoi valmistella pakoa Antoniuksen kanssa, mutta Octavianuksen tukija, nabatealaisten kuningas Malkhos poltti hänen pakolaivastonsa. Kleopatra alkoi sen jälkeen suunnitella 16-vuotiaan poikansa Kaisarionin lähettämistä Intiaan rahavarojen kanssa. Vaikka neuvottelut Octavianuksen kanssa eivät tuottaneetkaan tulosta, Kleopatran asema oli kaikesta huolimatta parempi kuin Antoniuksen, sillä kuningatar hallitsi edelleen maansa rikkauksia ja pystyisi tuhoamaan niitä rahaa tarvitsevan Octavianuksen nenän edestä viimeisenä keinonaan.[48] Octavianus hyökkäsi Egyptiin lopulta kesällä 30 eaa., ja puolustajien laivat antautuivat elokuussa Antoniuksen tyrmistykseksi.[49]

Jean-André Rixensin öljyvärityö Kleopatran kuolema (1874).

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi tunnetuimmista kuvauksista Kleopatran viimeisistä päivistä on peräisin Plutarkhokselta, mutta jo Kleopatran aikalaiset, varhaisimpana heistä kreikkalainen historioitsija Strabon, kirjoittivat hänen kuolemastaan.[50] Kleopatra telkeytyi Antoniuksen tappiosta kuultuaan palatsinsa hautaholviin. Antonius ehkä luuli Kleopatran surmanneen itsensä, heittäytyi itse miekkaansa ja kuoli myöhemmin Kleopatran käsivarsille. Octavianus haetutti Kleopatran aarteineen piilostaan tarkoituksenaan viedä hänet näytteille triumfikulkueessaan. Aluksi Kleopatra yritti itsemurhaa kieltäytymällä syömästä, mutta luopui yrityksestä Octavianuksen uhattua tappaa hänen lapsensa. Lopulta 12. elokuuta 30 eaa. hänen onnistui surmata itsensä, joko käärmeenpuremalla tai myrkyllä. Octavianuksen miehet löysivät hänet kullatulta lepotuoliltaan kahden kuolleen palvelijattaren kanssa. Kleopatra haudattiin Antoniuksen vierelle.[51]

Uusia teorioita kuolemasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalainen historioitsija Christoph Schäfer, joka on Trierin yliopiston muinaishistorian professori, esitti kesäkuussa 2010 teorian, jonka mukaan Kleopatra ei suinkaan kuollut käärmeen puremaan kuten yleisesti uskotaan, vaan juomaansa myrkkysekoitukseen. Kobranpureman aiheuttama kuolema on erittäin tuskallinen ja hidas. Noin 30 vuotta ennen ajanlaskumme alkua itsemurhan tehnyt kuningatar ei ole voinut turvautua niin epävarmaan keinoon, sillä pienikokoisen egyptinkobran purema ei aina johda kuolemaan. Historiallisiin asiakirjoihin ja toksikologian asiantuntijoihin teoriansa perustava Schäfer on sitä mieltä, että Kleopatran tappavassa juomassa oli luultavasti myrkkykatkon uutetta ja ukonhattua sekä oopiumia. Asiakirjat nimittäin kertovat Kleopatran tunteneen myrkkyjä ja tehneen niillä jopa kokeita. Lisäksi noin 200 vuotta Kleopatran itsemurhan jälkeen Dion Kassios kuvasi Kleopatran kuolemaa hiljaiseksi ja tuskattomaksi.[52][53][54]

Yhdysvaltalainen kriminologi Pat Brown puolestaan on väittänyt kirjassaan The Murder of Cleopatra - History’s Greatest Cold Case, että Kleopatra ei todellisuudessa tehnyt itsemurhaa, vaan hänet murhattiin. Brownin mukaan murhan takana oli Octavianus, joka ensin kidutti Kleopatraa pakottaakseen hänet paljastamaan Egyptin valtion aarteiden sijainnin, ja sitten lavasti hänen kuolemansa itsemurhaksi. Brownin mielestä Kleopatra oli itsevarma hallitsija, joka ei olisi tappanut itseään sydänsurujen vuoksi vaan olisi yrittänyt keksiä ratkaisun tilanteeseen. Hän ei myöskään olisi pystynyt tekemään itsemurhaa käärmeellä eikä muulla myrkyllä, koska niitä ei olisi pystytty tuomaan roomalaisten vartijoiden ohitse hänen huoneeseensa, eivätkä käärmeenmyrkky tai myrkkykatko olisi voineet tappaa Kleopatraa ja hänen palvelijattariaan tarpeeksi nopeasti.[55]

Hautapaikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kleopatran ja Antoniuksen haudan sijaintia ei tunneta. Vuonna 2009 Zahi Hawass ja joukko muita arkeologeja löysivät Aleksandrian läheltä haudan, josta löytyi useita Kleopatraa esittäviä patsaita ja pronssikolikoita. He uskovat Kleopatran ja Antoniuksen haudatun sinne, mutta vuoteen 2014 mennessä hautoja ei ole löytynyt.[56][57]

Kuoleman jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kleopatran kuoltua Octavianus puhdisti Egyptin Kleopatran merkittävimmistä tukijoista, mutta säästi Kleopatra-patsaat.[58] Pian kuoleman jälkeen tai jo sitä ennen Octavianus surmautti Kaisarionin.[59] Kleopatran ja Antoniuksen kolme lasta palasivat Octavianuksen kanssa Roomaan, missä tämän sisar otti heidät kasvatettavakseen. Lapset marssivat Octavianuksen triumfissa vuotta myöhemmin, mutta poikien vaiheista tämän jälkeen ei ole tietoja. Tytär Kleopatra Selene naitettiin Juba II:lle, josta tehtiin Mauretanian hallitsija Selenen kanssa. Heitä seurasi valtaistuimelle heidän poikansa Ptolemaios. Hän joutui keisari Caligulan surmaamaksi Roomassa, mikä samalla päätti Ptolemaiosten dynastian.[60]

Henkilökuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kleopatra kokeilee myrkkyjä kuolemaantuomittuihin. Alexandre Cabanel, öljyvärityö (1887).

Kuva Kleopatrasta on välittynyt lähinnä useiden kauan Kleopatran kuoleman jälkeen eläneiden historioitsijoiden tai runoilijoiden kuten Plutarkhoksen, Appianoksen, Dion Kassioksen, Josefuksen ja Lucanuksen kirjoituksista. Kleopatran rakastaja Julius Caesar mainitsee Kleopatran teksteissään vain kerran lyhyesti[61]. Kleopatran itse kirjoittamia tekstejä ei ole säilynyt, lukuunottamatta yhtä kuninkaallisen määräyksen allekirjoitusta.[62]

Kleopatra oli hallitsijana julma, kuten hallitsijat hänen aikanaan yleensäkin: hän murhautti useita vastustajiaan ja kilpailijoitaan, kuten veljensä sekä siskonsa Arsinoen. Roomalaisen kirjailija Ciceron mukaan Kleopatra käyttäytyi Roomassa asuessaan ylimielisesti ja hankalasti, minkä vuoksi hänestä ei koskaan tullutkaan Roomassa suosittua. Kleopatra oli kuitenkin epäilemättä uskottava sotapäällikkönä, sillä hänen onnistui kerätä maanpakonsa aikana 20-vuotiaana Syyriassa kokoon suuri ja kontrolloitu palkka-armeija.[63]

Kleopatran tunteista Caesaria ja Marcus Antoniusta kohtaan ei voida tietää mitään varmaa. Kumpikin suhde oli kuitenkin hyvin läheinen ja pitkäikäinen, ja Kleopatran puolelta myös uskollinen. Hänelle syntyi näistä suhteista myös neljä lasta, joiden avulla Kleopatra mahdollisesti halusi perustaa uuden dynastian Antoniuksen noustessa koko Rooman valtiaaksi. Nämä rakkaussuhteet Rooman mahtimiehiin koituivat hänelle samalla suureksi poliittiseksi hyödyksi, joten häneen vihamielisesti suhtautuneet kirjoittajat leimasivat Kleopatran niiden perusteella seksuaalisesti kyltymättömäksi ja laskelmoivaksi.[64] Roomalaiset Vergilius ja Horatius kirjoittivat, että Kleopatra oli ovela ja vallanahne ja vaaraksi Roomalle.[35]

Plutarkhos ylisti etenkin Kleopatran sulokasta ääntä, kielitaitoa ja älykkyyttä. Hänen mukaansa Kleopatra puhui kreikan ja egyptin lisäksi seitsemää kieltä, muun muassa hepreaa ja etiopialaisten troglodyyttien kieltä, mutta ei mainitse, että Kleopatra olisi osannut latinaa. Kleopatra oli kiinnostunut Egyptistä, ja hän olikin sukunsa ensimmäinen hallitsija, joka opetteli kansan puhumaa egyptiä.[65] Hän myös maalautti itsestään muotokuvia perinteisissä egyptiläisissä asuissa[66].

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Plutarkhos kuvasi Kleopatraa aluksi vastustamattoman kauniina ja älykkäänä.[35] Myöhempinä aikoina Kleopatraan usein yhdistetystä kauneudesta ei aikalaiskirjoittajilta löydy kuitenkaan aina vain ylistäviä mainintoja: esimerkiksi juuri saman Plutarkhoksen mukaan Kleopatran kauneus ”ei sinänsä ollut ainoalaatuista eikä häikäisevää, mutta hänen käytöksessään oli kiehtovaa hurmaa”.[67]

Kleopatra syyrialaisessa kolikossa. Toisella puolella on Marcus Antoniuksen kuva.

Kleopatrasta ei ole säilynyt yhtään virallista rintakuvaa[68], mutta joitain Kleopatraa esittäviksi uskottuja rintakuvia on säilynyt. Nämä eivät kuitenkaan anna varmaa tietoa hänen ulkonäöstään, sillä ne on saatettu tehdä paljon hänen kuolemansa jälkeen, tai ne voivat esittää suvun muita jäseniä.[69] Varhaisimmissa kolikoissa Kleopatra on kuvattu melko isonenäisenä ja kulmikasleukaisena ja myöhemmissä kolikoissa jopa kyömynenäisenä, mikä oli kuitenkin luultavasti liioittelua.[70] Voimakas nenä kuitenkin yhdistää Kleopatrasta tehtyjä kolikoita ja rintakuvia.[69]

Kleopatran hiusten tai ihon väristä ei ole mitään tietoa. Hän kuului makedonialaiseen sukuun, jossa oli hiukan syyrialaista verta. Makedonialaisten ulkonäkö vaihteli tuohon aikaan huomattavasti; esimerkiksi varhaisten Ptolemaiosten hiusten väri oli rinnastettu kultaan. Lisäksi Kleopatran äidin kansallisuutta ei tiedetä varmasti.[71]

Kleopatra taiteessa ja populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kleopatrasta on tehty useita kirjoja, näytelmiä ja elokuvia.[72] Hän on ollut myös maalaustaiteessa hyvin suosittu aihe, etenkin hänen dramaattinen itsemurhansa. Näytelmistä tunnetuin on Shakespearen Antonius ja Kleopatra.[73] Shakespeare sai inspiraation teokseensa Plutarkhoksen Kuuluisien miesten elämäkerroista, jonka Thomas North oli kääntänyt englanniksi 1579. Shakespeare ei kuvannut ensimmäisenä eikä viimeisenä Kleopatraa, mutta hänen jättämä kuvansa on jäänyt pisimpään julkisuuteen. Shakespearen teoksen pohjalta on tehty lukuisia näytelmiä, runoja, maalauksia ja oopperoita.[74]

Elokuvia Kleopatrasta oli vuoteen 2005 mennessä tehty jo 72: näistä tunnetuimpia ovat Joseph L. Mankiewiczin ohjaama Kleopatra (1963, nimiosassa Elizabeth Taylor), Cecil B. DeMillen ohjaama Kleopatra (1934, nimiosassa Claudette Colbert) ja J. Gordon Edwardsin ohjaama Kleopatra (1917, nimiosassa Theda Bara).[73] Kleopatrasta tehdyt elokuvat ovat yleensä olleet kalliita ja suureellisia tuotantoja, jotka ovat keskittyneet poliittisten tapahtumien sijaan kuningattaren rakkauselämään.[74] Sarjakuvista tunnetaan ranskalainen Asterix ja Kleopatra[35].

Kleopatran hahmo on siirtynyt populaarikulttuurissa myös taiteen ulkopuolella. Hänen väitettyä kauneuttaan on käytetty useiden tuotteiden myymisessä kosmetiikasta sikareihin.[74]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Schiff 2010, s. 36, 38.
  2. Goldsworthy 2011, s. 16–18.
  3. Schiff 2010, s. 33.
  4. Schiff 2010, s. 37, 42.
  5. a b Goldsworthy 2011, s. 74–75.
  6. Goldsworthy 2011, s. 86–87.
  7. Goldsworthy 2011, s. 445.
  8. a b Schiff 2010, s. 41.
  9. Goldsworthy 2011, s. 88.
  10. Goldsworthy 2011, s. 74.
  11. Schiff 2010, s. 42–43, 49.
  12. Schiff 2010, s. 69–73.
  13. Goldsworthy 2011, s. 154–156.
  14. Schuller 2007, s. 63.
  15. Schiff 2010, s. 73–76.
  16. Schiff 2010, s. 23–29.
  17. Schiff 2010, s. 59–60.
  18. Schiff 2010, s. 77–83, 86.
  19. Goldsworthy 2011, s. 186–191, 203–204.
  20. Schiff 2010, s. 87–88.
  21. Schuller 2007, s. 71–72.
  22. BBC History
  23. Goldsworthy 2011, s. 202.
  24. Schuller 2007, s. 72–78.
  25. Goldsworthy 2011, s. 206.
  26. Schuller 2007, s. 78–79.
  27. Goldsworthy 2011, s. 225.
  28. Goldsworthy 2011, s. 247, 251.
  29. Goldsworthy 2011, s. 248–250.
  30. Schuller 2007, s. 45.
  31. Schuller 2007, s. 143–147.
  32. Goldsworthy 2011, s. 252.
  33. Goldsworthy 2011, s. 253.
  34. Schuller 2007, s. 157–158.
  35. a b c d e Jaana Toivari-Viitala: Kleopatra - kohukuningatar jo eläessään 2001. Tiede.fi.
  36. Schuller 2007, s. 85.
  37. Goldsworthy 2011, s. 281, 295.
  38. Schuller 2007, s. 88.
  39. Goldsworthy 2011, s. 305–309.
  40. Goldsworthy 2011, s. 315.
  41. Goldsworthy 2011, s. 311–312.
  42. Goldsworthy 2011, s. 335.
  43. Goldsworthy 2011, s. 339.
  44. Goldsworthy 2011, s. 362–364.
  45. Schuller 2007, s. 118–120.
  46. Schuller 2007, s. 122–126.
  47. Goldsworthy 2011, s. 384.
  48. Goldsworthy 2011, s. 386–389.
  49. Goldsworthy 2011, s. 389–391.
  50. Hill, J.: Death of Cleopatra Ancient Egypt Online. Viitattu 11.4.2013.
  51. Schuller 2007, s. 127–132.
  52. Allan Hall: Cleopatra died of drug cocktail not snake bite 29.6.2010. Telegraph. Viitattu 5.11.2012.
  53. Melissa Gray: Poison, not snake, killed Cleopatra, scholar says 30.6.2010. Cnn. Viitattu 5.11.2012.
  54. Ilta-Sanomat 1.7.2010: Tutkija: Kleopatra ei kuollut käärmeenpuremaan
  55. Tieteen Kuvalehti Historia 17/2014, s.48-55. Artikkelin verkkoversio
  56. Arkeologit uskovat löytäneensä Kleopatran haudan Helsingin Sanomat. Viitattu 20.4.2009.
  57. Brandy McDonnell: Interview: World-famous Egyptian archaeologist Zahi Hawass brings his U.S. lecture tour Wednesday to Oklahoma City 11.5.2014. NewsOK. Viitattu 27.5.2015.
  58. Schiff 2010, s. 353–354.
  59. Schuller 2007, s. 135.
  60. Schiff 2010, s. 351–352.
  61. Schiff 2010, s. 85.
  62. Schiff 2010, s. 16–18.
  63. Schuller 2007, s. 177–180.
  64. Schuller 2007, s. 182–186.
  65. Schiff 2010, s. 50–51, 56.
  66. Crawford, A.: Who Was Cleopatra? 2007. Smithsonian Magazine.
  67. Schiff 2010, s. 55–56.
  68. Schiff 2010, s. 16–18.
  69. a b Goldsworthy 2011, s. 135.
  70. Schuller 2007, s. 172–173.
  71. Goldsworthy 2011, s. 137.
  72. Schuller 2007, s. 202–216.
  73. a b Schuller 2007, s. 215–216.
  74. a b c Cleopatra Encyclopædia Britannica. 2015. Encyclopædia Britannica, Inc.. Viitattu 5.6.2015. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Barth, Reinhard: Historian suurnaiset. (Frauen, die Geschichte machten. Von Hatschepsut bis Indira Gandhi. Suomennos Tuulikki Virta, Katja Zöllner. Alkusanat Kaari Utrio. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005. ISBN 951-20-6762-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]