Kallimakhos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kallimakhos (m.kreik. Καλλίμαχος, lat. Callimachus; n. 305240 eaa.) oli antiikin kreikkalainen grammaatikko ja runoilija, joka oli kotoisin Kyrenestä. Hän edusti uutta runoilijatyyppiä, "oppinutta runoilijaa" (lat. poeta doctus), joka sekoitti rohkeasti toisiinsa eri tyylilajeja.[1][2]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kallimakhos laati Aleksandriassa laajan kirjallisuushistoriallisen ja bibliografisen luettelon Pinakes (”Taulut”). Siinä hän luetteloi systemaattisesti ensi kertaa arkaaisen ja klassisen ajan kreikkalaisen kirjallisuuden edustajat kirjallisuuslajeittain. Teos käsitti 120 kirjaa, joista on säilynyt vain joitakin katkelmia. Tällaista tutkimusta alettiin nimittää filologiaksi.[2]

Runouden alalla Kallimakhos kirjoitti muun muassa elegioja, hymnejä ja epigrammeja.[2] Käsikirjoituksina häneltä on säilynyt kuusi hymniä kreikkalaisten hymnien kokoelmassa ja 63 epigrammia Anthologia Graecassa. Katkelmina ja papyruslöytöinä tunnetaan osittain muitakin Kallimakhoksen teoksia, kuten Aitia (”Syitä”), joka on neljä kirjaa käsittävä elegiakokoelma, joka kuvaa tapojen, uskomusten, laitosten yms. syntyyn vaikuttaneita syitä. Hänen jambirunonsa kuvaavat ajan jokapäiväisen elämän tapahtumia. Pienoiseepos Hekale käsittelee osaa Theseuksen elämästä. Runoteostensa lisäksi Kallimakhos kirjoitti suuren määrän oppineita proosateoksia varsinkin tapahistorian, etnologian, antropologian ja kirjallisuustieteen alalta mutta vastusti laajoja eeppisiä runoelmia.[1]

Kallimakhos oli useiden roomalaisten kirjailijoiden esikuva. Niinpä Propertius sovelsi 20-luvulla eaa. runoihinsa Kallimakhoksen Aitia-teoksen rakkaustematiikkaa Rooman oloihin. Muutamaa vuosikymmentä aikaisemmin Catullus käytti epigrammeissaan Kallimakhoksen aihetta, jossa Egyptin kuningatar Bereniken hiuskiehkura muuttuu tähtikuvioksi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja, s. 249. Otava, 2000. ISBN 978-951-1-12387-3 (ISBN-13).
  2. a b c d Paavo CastrénUusi antiikin historia, s. 248, 369, 388. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-21594-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.