Talentti

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Talentti (m.kreik. τάλαντον, tálanton; lat. talentum) on muinainen massan yksikkö. Se on lähtöisin mahdollisesti Babyloniasta tai Sumerista ja se vastasi vedellä täytetyn amforan painoa. Talenttia käytettiin usein rahayksikkönä, jolloin se viittasi yleensä kultaan. Myös hopeaa käytettiin.

Talentti oli myös varsin suuri rahayksikkö. Antiikin Kreikassa Homeroksen aikoina se oli härän arvo kullassa, kun taas hellenistisen kauden lopulla kreikkalainen talentti oli 26.2 kiloa painava hopearaha.[1] Aleksanteri Suuren aikoina hopeatalentti oli noin 26 kiloa hopeaa. Uuden testamentin aikoina talentti oli noin 6 000 denaaria, kun denaari oli työläisen päivän palkka. Tarkkoja arvioita talentin arvosta nykypäivänä on kuitenkin vaikea antaa muinaisten mittojen epämääräisyyden takia.

Talentti Raamatun mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Painomittana talentti oli Vanhan testamentin 60 miinaa (3000 sekeliä) eli siis noin 30–40 kg. Uuden testamentin aikana talentin paino oli sunnilleen saman verran; noin 35–40 kg.[2]

Rahamittana talentti tarkoitti 6 000 denaaria.[2] Työläisen päiväpalkka oli Uuden testemantin aikaan yksi denaari.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kamm, Anthony: Julius Caesar - A Life, s. 34. Routledge, 2006. ISBN 0–203–01534–7.
  2. a b Raamatun mitat ja rahat Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 2.8.2018.
  3. Matt. 18:24
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.