Kioto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kioto
(京都市)
Näkymiä Kiotoon
Näkymiä Kiotoon
lippu
lippu
symboli
symboli
Kioton sijainti Kioton prefektuurissa
Kioton sijainti Kioton prefektuurissa

Kioto

Koordinaatit: 35°00′41.8″N, 135°46′05.2″E

Valtio Japani
Alue Kansai
Prefektuuri Kioton prefektuuri
Hallinto
 – Pormestari Daisaku Kadokawa[1]
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 827,83[2] km²
Väkiluku (12/2020) 1 457 089[2]
 – Tiheys 1 760 as./km²
Symbolit
 – Kukka Kamelia, atsalea ja kirsikka (satozakura)[3]
 – Puu Itkupaju, vaahtera (takaokaede) ja pikkulehtikatsura[3]
Aikavyöhyke UTC+9








Kioto (jap. 京都市, Kyōto-shi Loudspeaker.svg kuuntele ääntämys?) on Kioton prefektuurin pääkaupunki Honshūn saarella Kansain alueella Japanissa. Se on Osakan ja Kōben kanssa osa Keihanshinin suurkaupunkialuetta. Kaupunki on rakentunut Kioton allaslaakson pohjoisosaan Kamo- ja Katsurajokien varrelle, mutta siihen kuuluu myös laajoja vuoristoalueita Tanbavuorilta.[4][5] Kiotossa on 1 457 089 asukasta (joulukuussa 2020) ja sen pinta-ala on 827,83 neliökilometriä.[2]

Kiotosta tuli Japanin hallinnollinen keskus vuonna 794, kun keisari Kanmu perusti Heian-kyōn kaupungin, nykyisen Kioton edeltäjän. Pääkaupunkina Kioto pysyi yli tuhannen vuoden ajan Meiji-restauraatioon saakka, kunnes maan pääkaupunki siirrettiin Tokioon vuonna 1868. Nykyään Kioto on tärkeä kulttuurikeskus ja matkailukohde, joka tunnetaan perinteisestä kulttuuristaan ja arvokkaasta rakennusperinnöstään. 15 rakennusta Kioton kaupungin alueelta on valittu Unescon maailmanperintöluetteloon osana kohdetta ”muinaisen Kioton historialliset monumentit”.

Tärkeitä elinkeinoja ovat perinteinen käsityöteollisuus, etenkin tekstiilien tuotanto, korkeateknologinen elektroniikkateollisuus ja matkailu. Kioto on myös vireä yliopistokaupunki, jonka asukkaista noin kymmenesosa on opiskelijoita. Kiotosta tehtiin yksi Japanin virallisista suurkaupungeista vuonna 1956.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kioto on sisämaan kaupunki. Sen alue ulottuu pohjoisessa Tanban ylängölle eli Tanbavuorille ja käsittää laajoja vuoristoseutuja, urbaani alue sijaitsee pitkänomaisessa Kioton allaslaaksossa. Laaksoa ympäröivät vuoret kolmella ilmansuunnalla: idässä, pohjoisessa ja lännessä. Korkeimmatkin vuoret koillisosassa jäävät alle 1 000 metrin. Laakso avautuu lounaaseen kohti Osakaa.[5]

Kioton pinta-ala on 827,83 neliökilometriä.[2] Suurin osa tästä on harvaan asuttua vuoristoaluetta. Tiheimmin asutuilla Kamigyōn, Nakagyōn ja Shimogyōn suuralueilla kaupungin keskustassa väestötiheys on lähes 12 000 asukasta neliökilometrillä.[5] Kaupungin alueen suurin pituus on pohjois–eteläsuunnassa 49,49 kilometriä, suurin leveys itä–länsisuunnassa 29,16 kilometriä.[6]

Kioto rajautuu seuraaviin kuntiin:[7]

Luonto ja maaperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiotoa ympäröiviä vuoria ovat Tanbavuorten lisäksi koillisessa Hieivuoret, joiden korkein huippu on 839 metriin kohoava Shimeidake, ja kaakossa Daigovuoret, jotka erottavat kaupungin Ōtsusta ja Biwajärvestä. Kaupungin länsipuolella on 924 metriä korkea Atagovuori. Vielä sitä korkeampi on kuitenkin koillisessa kohoava 971 metriä korkea Minagovuori.[5]

Pleistoseenikaudelle saakka valtaosaa Kioton allaslaaksosta peitti järvi, jonka sedimenttejä on kertynyt ympäröivien vuorten reunamille. Laakson pohja on sen läpi virtaavien jokien muodostamaa, loivasti etelän suuntaan viettävää alluviaalitasankoa, joka on noin 10–100 metrin korkeudella merenpinnasta. Kioton alueella virtaa kolme merkittävää jokea. Laakson itäosassa virtaava Kamojoki ja länsiosassa virtaava Katsurajoki saavat vetensä Tanban ylängöltä. Ne yhtyvät kaupungin eteläosassa toisiinsa ja sitten kaupungin etelärajalla virtaavaan Ujijokeen. Se laskee lopulta Yodojokena Osakanlahteen.[5]

Osa kaupungin pohjoisosien vuoristoalueista kuuluu Kioton–Tanba-kōgenin puolikansallispuistoon.[5]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kioton ilmasto on sekoitus sisämaan ilmastoa ja Tyynenmeren rannikon runsassateista ilmastoa. Kioton allaslaakso tunnetaan kuumankosteista kesistään ja suhteellisen kylmistä talvistaan. Elokuussa keskilämpötila on yli 2 celsiusastetta kuumempi kuin Tokiossa. Eniten sataa kesällä kesä–syyskuussa.[5] Raisa Porrasmaa kuvailee: ”Kesäisin laakso hautuu läkähdyttävässä saunamaisessa paahteessa vailla tuulen häivää, ja kaupungissa kesää viettävä huomaa laaksoilmaston luonteen vieraillessaan viilentävien merituulten hyväilemässä Ōsakassa tai Kōbessa. Talvella hyytävän kostea kylmyys tunkeutuu luihin ja ytimiin […]”. Kioton ilmastoa ja vuodenkiertoa leimaakin selkeä vuodenaikojen vaihtelu, jolla on oma, voimakas vaikutuksensa kaupungin kulttuuriin.[8]

Kioton ilmastotilastoa
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) 8 9 12 19 23 27 31 32 28 22 16 11 ka. 19,8
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) −1 0 1 7 11 16 21 22 18 11 5 0 ka. 9,3
Vrk:n keskilämpötila (°C) 3 3 6 12 17 21 26 27 23 16 10 5 ka. 14,1
Sademäärä (mm) 56 67 109 149 145 233 203 147 201 127 80 54 Σ 1 571
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
8
−1
9
0
12
1
19
7
23
11
27
16
31
21
32
22
28
18
22
11
16
5
11
0
S
a
d
a
n
t
a
56
67
109
149
145
233
203
147
201
127
80
54


Lähde: Kyoto, Japan Weatherbase. Viitattu 07.08.2010.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kioton vuoden 1914 turistikartta. Pohjoinen vasemmalla.
Shinkyōgokun katukuvaa 1920-luvun vaihteessa
Kioton raitiovaunu vuonna 1976

Kioton alueelta on löytynyt myös esihistoriallisia muinaisjäännöksiä, mutta Kioton allaslaakson keskiosat eivät kosteikkojensa vuoksi alun perin soveltuneet asutukseen. 600-luvulla laaksoa alkoi raivata viljelyskäyttöön vaikutusvaltaiseksi noussut Hata-klaani. Vuonna 603 Hata no Kawakatsu perusti Uzumasan alueelle Kōryū-jin buddhalaisen temppelin, joka sijaitsee nykyisen kaupungin länsiosassa.[5]

700-luvulla Nara-kaudella Japanin pääkaupunki sijaitsi Heijō-kyōssa eli nykyisessä Narassa Kioton eteläpuolella. Vuonna 784 keisari Kanmun käskystä se siirrettiin pohjoisemmaksi Katsurajoen varrelle Nagaoka-kyōhon, mutta kaupungille valittu alue kärsi tulvista, ja sen siirrosta vastannut Fujiwara no Tanetsugu salamurhattiin. Uusi pääkaupunki Heian-kyō, nykyisen Kioton edeltäjä, perustettiin Kioton allaslaaksoon vain kymmenen vuoden kuluttua vuonna 794. Tästä sai alkunsa Heian-kausi. Kaupungin sijainti lienee ollut osoitus Hata-klaanin vaikutusvallasta, mutta sen sijoitukseen vaikuttivat myös kiinalaisperäinen fengshui-ajattelu (fūsui) ja onmyōdō-kosmologia, jonka mukaan kaupunkiin vaikuttivat eri ilmansuunnilta tulevat qi-energian virtaukset. Heian-kyō suunniteltiin ruutukaavaan Kiinan Tang-dynastian pääkaupungin Chang’anin mallin mukaan niin, että kaupungin jakoi kahteen osaan pohjois–eteläsuuntainen pääkatu Suzaku-ōji, jonka eteläpäässä sijaitsi pääportti Rashōmon, pohjoispäässä keisarillinen palatsi. Suunnitelmat olivat kuitenkin kovin suurisuuntaisia, ja kaupungin länsiosat (Ukyō) jäivät rakentumatta. Asutus keskittyi sen sijaan kaupungin itäosiin (Sakyō) Kamojoen varrelle ja kaupungin itäpuolen vuorten juurelle.[5][8]

Heian-kyōta alettiin kutsua nimellä Kyōto ilmeisesti 1000-luvun puolivälin jälkeen. Kamakura-kaudella 1100-luvun lopulla poliittinen valta siirtyi keisarilta Kamakuraan perustetulle sotilashallinnolle (bakufu). Kiotoa riepottelivat monenlaiset luonnonmullistukset ja sen keisarillinen palatsi rappeutui: vuonna 1227 palatsi hylättiin lopullisesti ja keisari siirtyi väliaikaiseen residenssiin. Muromachi-kaudella 1300-luvulla Ashikaga-sotilashallinnon shōgun muutti kuitenkin Kiotoon, ja Ashikaga Yoshimitsu rakennutti sinne Hana no gosho -palatsin. Se sijaitsi nykyisten Imadegawa-, Karasuma- ja Muromachi-katujen välisellä alueella. Tämä uusi kukoistuskausi päättyi vuonna 1467 alkaneeseen Ōnin-sotaan, jossa valtaosa kaupungista paloi maan tasalle. Tuholta säästyi vain kaupungin kaakkoisosa, joka kuitenkin säilyi elinvoimaisena.[5][8]

Sengoku-kauden pitkäkestoisen hajaannuksen jälkeen valtaan nousi Toyotomi Hideyoshi, joka käytti 1590-luvulla suuria voimavaroja Kioton uudistamiseen. Kaupungin rakenteen uudelleenjärjestelyjen lisäksi Hideyoshi rakennutti sen ympärille linnoituksena toimivia maavalleja, Jurakudain palatsin ja Fushimin linnan Fushimin alueelle. Myös Tokugawa Ieyasu, joka perusti 1600-luvun alussa sotilashallinnon Edoon eli nykyiseen Tokioon, jatkoi Kioton kehittämistä. Muun muassa Nijōn linna on Ieyasun rakennuttama. Edo-kaudella Kioton kaupunkikulttuuri nousikin uuteen kukoistukseensa, ja kaupunki kasvoi voimakkaasti; Edo-kaudella se oli parhaimmillaan yli 400 000 asukkaallaan maan kolmanneksi suurin kaupunki Edon ja Osakan jälkeen. Kaupunkiin kehittyi monia käsityöelinkeinoja, kuten keramiikan, tekstiilien ja lakkatöiden tuotantoa.[5]

Meiji-restauraation yhteydessä valta palautettiin sotilashallinnolta keisari Meijille, ja maan pääkaupunki siirtyi vuonna 1868 hänen mukanaan Edoon, joka nimettiin uudelleen ”itäiseksi pääkaupungiksi” (Tōkyō). Koska Kioto menetti pääkaupunkiasemansa, siellä panostettiin Meiji-kaudella voimakkaasti talouden ja koulutuksen nykyaikaistamiseen, jotta kaupunki ei jäisi muun maan kehityksestä jälkeen. Kaupunkiin avattiin esimerkiksi Japanin ensimmäinen nykyaikainen alakoulu vuonna 1869 ja maan ensimmäinen sähköraitiovaunulinja vuonna 1895. Sähkö tuotettiin vesivoimalla, jota saatiin Biwajärveltä Kiotoon vuonna 1890 rakennetusta kanavasta. Kun Japanin nykyinen kunnallishallinto perustettiin vuonna 1889, Kioto sai kaupunkioikeudet. Samalla se jaettiin kahteen suuralueeseen, jotka olivat Kamigyō-ku ja Shimogyō-ku. Sittemmin 1900-luvulla kaupunki laajeni huomattavasti lukuisten kuntaliitosten kautta, ja suuralueiden määräkin kasvoi. Vuonna 1931 Kiotoon yhdistettiin Fushimin kaupunki, kolme maaseutukaupunkia ja 23 kyläkuntaa.[5]

Toisin kuin Japanin muut suuret kaupungit, Kioto säästyi toisessa maailmansodassa Yhdysvaltojen suurimittakaavaisilta pommituksilta. Noin 19 000 rakennusta purettiin palontorjunnan vuoksi, mutta sotatoimet tuhosivat kaupungissa vain 91 rakennusta. Vuonna 1945 Yhdysvaltojen asevoimien komitea halusi pudottaa Kiotoon atomipommin, mutta kaupungissa aiemmin vieraillut sotaministeri Henry L. Stimson esti suunnitelman toteutumisen.[9]

Kioto ei 1900-luvulla teollistunut yhtä voimakkaasti kuin monet Japanin satamakaupungit. Sen lisäksi että kaupungilta puuttuu satama, sitä ympäröivät kolmelta puolelta suhteellisen harvaan asutetut takamaat. Teollisuuden sijaan kaupungin vahvuuksia ovat kulttuuri ja turismi. Liikeneyhteyksien parantumisen myötä sen eteläosiin on kuitenkin rakennettu myös teollisuusalueita. 2000-luvun ensikymmenelle mennessä kaupungin väkiluku yli viisinkertaistui lähes 1,5 miljoonaan henkeen ja pinta-ala kaksikymmenkertaistui vuoteen 1889 verrattuna. Edellisen kerran kaupunki laajeni vuonna 2005, kun siihen yhdistettiin Keihokun maaseutukaupunki.[5]

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kioton kaupungintalo vuonna 2015
Kioton suuralueet kartalla

Hallintojärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiotoa hallinnoivat 67-jäseninen kaupunginvaltuusto ja pormestari. Kaupunginvaltuusto huolehtii kaupungin hallinnon toiminnasta ja ohjaa kaupungin politiikkaa, pormestarin tehtävä on panna toimeen kaupunginvaltuuston tekemiä päätöksiä. Kaupunginvaltuuston jäsenet valitaan nelivuotiskausiksi suuralueita vastaavista vaalipiireistä.[10][11] Vuoden 2019 vaaleissa suurimpia ryhmiä olivat LDP (21 paikkaa), Japanin kommunistinen puolue (18 paikkaa) ja Kōmeitō (10 paikkaa).[12] Myös pormestari valitaan vaaleilla. Kaupungin pormestarina toimii Daisaku Kadokawa, joka valittiin virkaan ensimmäisen kerran vuonna 2008.[13]

Kioto on Kioton prefektuurin pääkaupunki, joten siellä toimii myös prefektuurin hallinto. Kiotossa asuu jopa 57 prosenttia prefektuurin väestöstä, joten sillä on prefektuurin politiikassa suuri merkitys. Prefektuuri ja kaupunki tekevätkin tiivistä yhteistyötä.[14] Kioto valittiin yhdeksi japanin ensimmäisistä virallisista suurkaupungeista vuonna 1956, minkä myötä kaupunki on jaettu suuralueisiin ja sille on myönnetty laajemmat valtaoikeudet kuin tavallisille kaupungeille.[15]

Hallinnollinen jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kioto jakautuu yhteentoista suuralueeseen. Niistä asukasluvultaan suurin on Fushimi-ku, pinta-alaltaan vuorostaan Ukyō-ku. Kaupungin ydinalueen muodostavat Shimogyō-ku, Nakagyō-ku ja Kamigyō-ku.

Kioton suuralueet[2]
Nimi Japaniksi Pinta-ala (km²) Asukasluku (12/2020) Väestötiheys (as./km²)
Fushimi-ku 伏見区 61,66 275 639 4 470
Higashiyama-ku 東山区 7,48 36 345 4 859
Kamigyō-ku 上京区 7,03 83 704 11 907
Kita-ku 北区 94,88 116 674 1 230
Minami-ku 南区 15,81 101 605 6 427
Nakagyō-ku 中京区 7,41 110 262 14 880
Nishikyō-ku 西京区 59,24 148 113 2 500
Sakyō-ku 左京区 246,77 165 927 672
Shimogyō-ku 下京区 6,78 82 122 12 112
Ukyō-ku 右京区 292,07 202 513 693
Yamashina-ku 山科区 28,70 134 185 4 675

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marui-tavaratalo Kioton keskustassa

Kioton talouden kokonaistuotannon nimellinen arvo oli vuonna 2017 noin 6,6 biljoonaa jeniä. Teollisuuden osuus tästä summasta oli noin 1,5 biljoonaa, alkutuotannon vain noin 8,5 miljardia. Loppuosuus koostui rakentamisesta ja erilaisista palveluista. Tulot henkeä kohden olivat samana vuonna keskimäärin noin 3,2 miljoonaa jeniä, hieman enemmän kuin Japanissa keskimäärin.[16]

Kioton kaupallinen keskus on Shijō-Kawaramachin kaupunginosan ja Shinkyōgoku-kadun alueella. Tärkeimmät pankit sijaitsevat Shijō-Karasuman kaupunginosassa. Useilla muillakin kaupunginosilla on oma erityinen kaupallinen luonteensa. Historiallisesti Kioto ei ole ostovoimaltaan ollut kovin merkittävä kauppakaupunki, mutta korkealuokkaisten tekstiilien myyntiluvut ovat Japanin suurimpia. Ne muodostavat myös valtaosan kaupungissa harjoitettavasta tukkukaupasta.[5] Japanilaisen sanonnan mukaan ”osakalaiset syövät itsensä kipeäksi, kiotolaiset tuhlaavat rahansa vaatteisiin” (jap. 京の着倒れ、大坂の食い倒れ, Kyō no kidaore, Ōsaka no kuidaore).[17]

Teollisuudenaloista tärkeimpiä ovat tuotannon arvolla mitattuna elintarviketeollisuus sekä elektroniikka- ja koneteollisuus. Eniten kaupungissa on kuitenkin tekstiiliteollisuuden yrityksiä. Niiden merkittävimpiä tuotteita ovat nishijin-ori- ja kyōyūzen-kankaat. Kiotossa ovatkin läsnä sekä perinteinen, kaupungin kulttuurielämään kytköksissä oleva korkealuokkainen käsityöteollisuus että nykyaikainen korkeateknologinen teollisuus. Perinteisiä kiotolaisia tuotteita ovat tekstiilien lisäksi muun muassa keramiikka, lakkatyöt, viuhkat, buddhalaisissa seremonioissa käytettävät esineet, makeiset ja sake, jota valmistetaan etenkin Fushimin suuralueella. Toisaalta myös elektroniikkateollisuudella on kaupungissa pitkä historia. Merkittäviä Kiotosta lähtöisin olevia elektroniikkateollisuuden yrityksiä ovat esimerkiksi Kyocera, Nintendo, Omron, Rohm, Murata, Horiba ja Nidec.[18][5]

Myös turismi on Kiotolle tärkeä elinkeino. Vuonna 2018 kaupungissa vieraili lähes 53 miljoonaa matkailijaa, joista noin 4,5 miljoonaa oli ulkomaisia turisteja.[5] He käyttivät kaupungissa rahaa jopa noin 1,3 biljoonaa jeniä, mutta matkailijoiden määrän voimakas kasvu 2010-luvulla on aiheuttanut myös ongelmia, kuten ruuhkia, häiriökäyttäytymistä ja hintojen nousua.[19] Koronaviruspandemian myötä turistien määrä on kuitenkin romahtanut.[20]

Vuonna 2015 Kiotossa oli 3 687 maatilaa, joista kuitenkin vain noin 20 prosenttia harjoitti alkutuotantoa päätoimisesti. Kaupungissa viljellään etenkin vihanneksia, joista monet ovat paikallisia erikoisuuksia. Alkutuotannon käytössä oleva pinta-ala lisääntyi huomattavasti, kun Kiotoon liitettiin Keihokun maaseutukaupunki vuonna 2005. Kaupungin pohjoisosien metsäalueilla tuotetaan sugipuuta.[5]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kioton rautatieaseman pääaula vuonna 2016
Kioton kaupungin bussi

Raideliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kioton tärkein joukkoliikenneterminaali on Kioton rautatieasema, joka sijaitsee kaupungin keskustan etelälaidalla. Sitä palvelee JR Tōkain liikennöimä Tōkaidō Shinkansen -suurnopeusjunayhteys, joka liittää Kioton nopeasti Tokioon ja Osakaan. Asemalle johtavia tavanomaisia, JR Nishi-Nihonin liikennöimiä rautatielinjoja ovat Tōkaidō-päälinja, San’in-päälinja, Nara-linja ja Yamashinan rautatieasemalla Tōkaidō-päälinjasta erkaneva Kosai-linja. Näiden linjojen lisäksi Kiotoa palvelevat useat yksityisten rautatieyhtiöiden linjat. Kintetsu-rautateiden Kioto-linja johtaa Kioton rautatieasemalta etelään. Hankyū-rautateiden Kioto-päälinja liittää Kioton keskustan Osakaan, kun taas Hankyūn Arashiyama-linja päättyy Arashiyaman alueelle. Myös Keihan-rautateiden Keihan-päälinja kulkee Kioton ja Osakan välillä; Keihanin muita linjoja Kiotossa ovat Ōtō-linja, Keishin-linja ja Uji-linja.[5][21]

Muita Kioton alueella toimivia yksityisiä rautatiyhtiöitä ovat Eizan-rautatiet ja Keifuku-rautatiet, jotka palvelevat kaupungin pohjoisia esikaupunkialueita. Alueella on useita suosittuja nähtävyyksiä, joten näiden rautatieyhtiöiden linjat ovat myös turistien suosiossa. Sagano kankō -rautatie liikennöi museorautatietä Hozu- eli Katsurajoen laaksossa.[5][21]

Kioton metro koostuu kahdesta linjasta, jotka ovat pohjois–eteläsuuntainen Karasuma-linja ja itä–länsisuuntainen Tōzai-linja. Karasuma-linjan ensimmäinen osuus valmistui vuonna 1981, muutama vuosi sen jälkeen kun Kioton raitioliikenteen viimeiset linjat oli lakkautettu. Kioton metro harjoittaa vastavuoroista läpiajoliikennettä Kintetsu- ja Keihan-yhtiöiden rautatielinjoille.[5][21]

Tieliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääkaupunkina Kioto oli historiallisesti tärkeä tieliikenteen solmukohta: sinne johtivat Tōkaidō-, Saigoku-kaidō-, Yamato-kaidō- ja San’in-kaidō-tiereitit. Nykyisin kaupunkia palvelevat muun muassa Meishin-moottoritie ja Japanin valtatie 1, jotka yhdistävät Kioton itä–länsisuuntaisina teinä Osakan ja Tokion suuntiin. Pohjoiseen johtavat valtatiet 9 ja 162, etelään Naran suuntaan johtaa valtatie 24.[5]

Linja-autoliikennettä Kiotossa harjoittavat sekä kaupungin liikennelaitos että yksityiset yritykset. Bussiliikenne kärsii usein liikenteen ruuhkautumisesta, mutta palvelee monia alueita, joilla ei ole raideliikenneyhteyksiä. Kaupungissa toimii myös suuri määrä takseja, erityisesti keskusta-alueella.[5][21]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiotolainen maiko eli geishaoppilas

Vuoden 2020 joulukuussa Kiotossa oli 1 457 089 asukasta. Asukkaista naisia oli 767 327 eli 52,7 prosenttia, miehiä 689 762 eli 47,3 prosenttia. Kotitalouksia kaupungissa oli 728 328, eli yhdessä kotitaloudessa oli keskimäärin 2,0 henkeä. Kaupungin keskimääräinen väestötiheys oli 1 760 asukasta neliökilometrillä, mutta keskusta-alueet ovat huomattavasti tiheämmin asutettuja.[2]

Kioton väkiluku saavutti miljoonan rajan jo vuonna 1932.[22] Suurimmillaan väkiluku oli vuonna 1986, kun kaupungissa oli 1 479 370 asukasta. Sen jälkeen se on pysynyt suhteellisen tasaisena mutta laskenut 2020-luvulle mennessä jonkin verran. Kuten Japanin muut alueet, myös Kioto kärsii väestön vanhenemisesta: kuolleisuus ylitti kaupungissa syntyvyyden vuonna 2004. Kaupungin väestöstä yli 65-vuotiaita oli vuonna 2014 jo 26,0 prosenttia ja hedelmällisyysluku oli vuonna 2013 vain 1,26. Kioton väkiluvun onkin ennustettu laskevan 2030-luvulle mennessä noin 1,3 miljoonaan.[23]

Vaikka väkiluku on jo Heisei-kaudella 1990–2000-luvuilla jonkin verran laskenut, Kioto on pysynyt vireänä opiskelijakaupunkina, jossa asuu noin 140 000 opiskelijaa.[23] Ulkomaalaisia Kiotossa asui vuoden 2019 lopulla yhteensä 48 773 henkeä. Suurimpia ulkomaalaisten ryhmiä olivat eteläkorealaiset (18 908), kiinalaiset (13 542), vietnamilaiset (3 015), taiwanilaiset (1 716), pohjoiskorealaiset (1 315), yhdysvaltalaiset (1 281) ja filippiiniläiset (1 217).[24]

Yleisesti ottaen Kiotossa puhutaan Kansain murretta, mutta kaupungissa on myös oma murteensa (Kyōkotoba tai Kyōto-ben). Murretta pidetään Japanissa hienostuneempana ja viehättävämpänä kuin sitä muistuttavaa Osakan murretta, joka eroaa Kioton murteesta esimerkiksi intonaatioltaan ja sanojen taivutuspäätteiden käytössä.[5][25][26]

Palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kioton yliopiston kellotorni

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiotossa on 153 julkista ala-astetta, 65 yläastetta ja 9 lukiota. Lisäksi kaupungissa toimii kahdeksan julkista yhtenäiskoulua, joissa ala- ja yläaste on yhdistetty, ja kahdeksan erityiskoulua.[27]

Kioto on yksi Japanin tärkeimmistä yliopistokaupungeista. Siellä toimii kymmeniä korkeakouluja, ja opiskelijoiden osuus kaupungin väestöstä – noin kymmenesosa – on Japanin suurkaupungeista korkein. Vanhin kaupungissa toimiva yliopisto on Meiji-kaudella vuonna 1897 perustettu Kioton yliopisto, alun perin Kioton keisarillinen yliopisto. Se oli maan toinen kansallinen yliopisto Tokion yliopiston jälkeen. Vanhimpia yksityisiä yliopistoja ovat sitä vastoin Dōshisha-yliopisto ja Ritsumeikan-yliopisto. Kioton prefektuurin lääketieteellinen yliopisto on Japanin vanhin julkinen lääketieteellinen korkeakoulu, ja myös Kioton kaupungin taideyliopistolla edeltäjineen on takanaan pitkä historia. Ryūkoku-yliopiston ja Ōtani-yliopiston juuret ovat jo 1600-luvuilla perustetuissa buddhalaisten temppelien kouluissa.[28]

Kioton kaupunginkirjastolla on 20 toimipaikkaa ja liikkuva kirjastoauto. Kaupungin keskuskirjasto sijaitsee Nakagyōn suuralueella.[29] Kaupungissa toimii myös Kioton prefektuurin kirjasto, jonka rakennus sijaitsee Okazakin puiston alueella.[30]

Terveydenhoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin kansallisen sairaalaorganisaation sairaaloita Kiotossa toimii kaksi: kansallisen sairaalaorganisaation Kioton sairaala (600 vuodepaikkaa) ja Utanon sairaala (380 vuodepaikkaa). Muita suuria julkisia sairaaloita ovat Kioton kaupunginsairaala (548 vuodepaikkaa) ja Kioton prefektuurin yliopistollinen sairaala (1 065 vuodepaikkaa). Lisäksi kaupungissa toimi muun muassa kaksi suurta Japanin punaisen ristin sairaalaa, joissa on molemmissa yli 600 vuodepaikkaa, ja lukuisia pienempiä yksityisiä sairaaloita.[31]

Vesi- ja energiahuolto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kioton vesihuollon ja teollisuuden kehitykselle tärkeä rakennushanke oli Biwajärvestä kaupunkiin Meiji-kaudella 1900-luvun vaihteessa johdettu Biwajärven kanava. Sen varrelle avattiin Kioton ensimmäinen vedenpuhdistamo, Keagen vedenpuhdistamo, vuonna 1912. Myöhemmin 1900-luvulla kaupunkia palvelemaan rakennettiin myös Matsugasakin ja Shin-Yamashinan puhdistamot. Biwajärven kanavan vettä käytetään edelleen myös maatalousmaan kasteluun Fushimin ja Yamashinan suuralueilla.[32] Kiotolaisista 99,8 prosenttia on vesijohtoverkon piirissä,[33] 99,5 prosenttia viemäriverkon piirissä. Osa kaupungin jätevesi- ja sadevesiviemäreistä on edelleen yhdistetty, mikä on aiheuttanut rankkasateiden aikaan saasteita jokiin.[34] Kiotossa on neljä suurta jätevedenpuhdistamoa (Toba, Kisshōin, Fushimi ja Ishida).[35]

Kioto on Kansai denryoku -energiayhtiön toiminta-aluetta.[36] Kaupungissa on esimerkiksi useita pienehköjä vesi- ja aurinkovoimaloita.[37] Kioton kaupungilla on myös käytössään kolme jätteenpolttolaitosta.[38]

Kaupunkikuva ja nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuuri- ja rakennusperintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kioton keskustan kaupunkikuvaa ja Kyōto Tower, yksi kaupungin harvoista korkeista rakennuksista
Ninenzakan katu Kiyomizu-deran lähellä

Kioto on kuuluisa arvokkaasta rakennusperinnöstään, johon kuuluu etenkin suuri määrä buddhalaisia temppeleitä ja šintolaisia pyhäkköjä. Vuonna 2014 kaupungissa laskettiin olevan 1 527 temppeliä ja 243 pyhäkköä. Niiden lisäksi kaupungissa on kymmeniä valtion luonnonmuistomerkeiksi tai muinaisjäännöksiksi valittuja kohteita. Kioton rakennuksista ja kaupungissa säilytettävistä taide-esineistä yli 1 800 on valittu merkittäviksi kulttuurikohteiksi, ja niistä yli 200 on kansallisaarteita. Japanin kansallisaarteista noin 19 prosenttia sijaitsee Kiotossa. Näiden valtiollisten suojelumerkintöjen lisäksi Kioton prefektuuri ja kaupunki ovat suojelleet satoja kohteita kaupungin alueella.[5][39]

Rikkaasta perinnöstään huolimatta Kioto on moderni kaupunki, jonka rakennuksista valtaosa on toisen maailmansodan jälkeen valmistuneita betoni- ja teräsrakennuksia. Kaupunki pitkälti säilytti perinteisen luonteensa 1950-luvulle saakka, mutta sodan jälkeinen rakennusbuumi 1960-luvulta lähtien muutti sen kaupunkikuvaa radikaalisti. Uudet rakennukset ovat myös monin paikoin korkeampia, kuin kaupungin perinteinen matala puuarkkitehtuuri. Yksittäisten, erityisen arvokkaiden rakennuskokonaisuuksien lisäksi myös joitakin hyvin säilyneitä kaupunginosia on suojeltu. Niitä ovat esimerkiksi Ninenzakan ja Sannenzakan ympäristö Kiyomizu-deran temppelin lähellä ja Gionin–Shinbashin kaupunginosa.[40][9][41]

Rakennusten korkeutta kaupungissa on rajoitettu alueittain niin, että suurin sallittu korkeus tietyillä keskusta-alueilla on 31 metriä. Tarkoituksena on säilyttää kaupungin matala, historiallinen ilme. Vuonna 2007 päivitetyissä määräyksissä rakennusten maksimikorkeutta laskettiin 45 metristä 31 metriin. Kaupungin muut alueet on jaettu maksimikorkeuden mukaan viiteen luokkaan, joilla sallitaan 10, 12, 15, 20 tai 25 metriä korkeiden rakennusten rakentaminen.[42]

Unescon maailmanperintökohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kinkaku-jin temppelin paviljonki puutarhoineen vuonna 1865

Vuonna 1994 Kioton alueelta valittiin 17 kohdetta Unescon maailmanperintöluetteloon. Ne edustavat arvokkainta ja parhaiten säilynyttä osaa kaupungin rakennusperinnöstä ja muodostavat yhdessä maailmanperintöluettelon kohteen ”muinaisen Kioton historialliset monumentit”. Rakennuksista 15 sijaitsee Kioton kaupungin alueella:[43]

Kaupungin rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kioton kaupunkialue voidaan jakaa suurpiirteisesti historialliseen keskusta-alueeseen (洛中, Rakuchū), joka sijaitsee vanhalla Heian-kyōn ruutukaava-alueella, ja keskustan ulkopuolisiin alueisiin (洛外, Rakugai). Jälkimmäiset voidaan luokitella vielä ilmansuunnan mukaan: keskustan pohjoispuolella on Rakuhoku (洛北), itäpuolella Rakutō (洛東), eteläpuolella Rakunan (洛南) ja länsipuolella Rakusai (洛西).[5][44]

Rakuchū[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakuchū on kaupungin tiheimmin asutettua aluetta ja tärkein liikekeskusta. Etelässä se ulottuu Kioton rautatieaseman seudulle saakka. Kaupungin ydinkeskustaa on Kawaramachi- ja Shijō-katujen risteysalue Kamojoen oikealla rannalla. Sen ympäristössä sijaitsevat esimerkiksi Pontochōn historiallinen geisha-kaupunginosa, Teramachin alue katettuine ostoskatuineen ja Nishikin torikatu.[5][45]

Ydinkeskustan pohjoispuolella on Kioton keisarillinen palatsi (Kyōto gosho), jota ympäröi Kyōto gyoenin puutarha. Palatsi ei sijaitse alkuperäisen Heian-kyōn palatsin paikalla, vaan sitä siirrettiin 1300-luvulla jonkin matkaa itään. Alueen itäreunalla on vallasta luopuneelle keisarille tarkoitettu Sentōn keisarillinen palatsi (Sentō gosho). Keisarillisen palatsin ympäristö oli historiallisesti aatelisten, uskonnollisten johtajien ja keisarihuonetta palvelevien käsityöläisten asuinaluetta.[5][45]

Keisarillisen palatsin lähistöllä Rakuchūn alueen pohjoisosassa sijaitsevat Tokugawa Ieyasun 1600-luvun alussa rakennuttama Nijōn linna, Mibu-deran buddhalainen temppeli, Shinsen-enin temppelin puutarha ja Shōkoku-jin zentemppeli. Luoteisreunan nähtävyyksiä ovat Daitoku-ji, Kitano Tenman-gūn šintolainen pyhäkkö ja kultaisesta paviljongistaan tunnettu Kinkaku-ji eli Rokuon-ji. Ydinkeskustan eteläpuolella lähellä Kioton rautatieasemaa sijaitsevat vuorostaan Higashi-Hongan-jin ja Nishi-Hongan-jin temppelit, ja rautatieaseman eteläpuolella vielä viisikerroksisesta pagodistaan kuuluisa Tō-jin temppeli eli Kyōō-gokoku-ji.[5]

Rakuhoku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskustan pohjoispuolinen Rakuhokun alue ulottuu Hieivuorten rinteille. Siellä sijaitsee esimerkiksi keisarillinen huvila Shūgakuin-rikyū puutarhoineen. Läheisellä Kamon alueella on kaksi tärkeää šintolaista pyhäkköä, Shimogamo-jinja ja Kamigamo-jinja. Niistä jälkimmäinen tunnetaan Kioton tärkeimpiin kuuluvasta Aoi-matsuri-festivaalista. Modernia arkkitehtuuria edustaa Takaragaiken puiston yhteyteen rakennettu Kioton kansainvälinen kokouskeskus.[5]

Kauempana keskustasta kaupungin pohjoispuolen vuorilla sijaitsevat Kuraman ja Kibunen kylät, joita palvelee Eizan-rautatie. Alueen nähtävyyksiä ovat Kurama-deran buddhalainen temppeli ja Kifune-jinjan šintolainen pyhäkkö. Takanojoen yläjuoksulla Ōharassa ovat vuorostaan Jakkō-inin ja Sanzen-inin temppelit. Sanzen-in tunnetaan etenkin ruskastaan.[5][46]

Rakutō[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakutōn alue Kamojoen vasemmalla rannalla nousee kaupungin itäpuolen vuorenrinteille (Higashiyama). Alueen koillisosassa sijaitsee Ginkaku-jin eli Jishō-jin buddhalainen temppeli, joka sai alkunsa Ashikaga Yoshimasan huvilana. Sieltä etelään johtaa kapean kanavan vartta pitkin kulkeva Tetsugaku no michi eli ”filosofian polku”, joka on nimetty reittiä Kioton yliopistolle päivittäin kävelleen filosofin Kitarō Nishidan mukaan. Polun varrella ovat Hōnen-inin ja Zenrin-jin eli Eikan-dōn temppelit ja eteläpäässä Nanzen-ji, jonka vieritse kulkee Meiji-kaudella rakennettu akvedukti. Läheisellä Okazakin puiston alueella toimii useita taidemuseoita, Kioton eläintarha, Rohm Theatre Kyōto eli entinen Kyōto kaikan ja vuonna 1895 rakennettu Heian-jingūn šintolainen pyhäkkö, jonka palvonnan kohde on keisari Kanmu.[5][47]

Kamojoen ja Maruyaman puiston välissä Kioton ydinkeskustan itäpuolella on Gion, kaupungin kuuluisin geisha-kaupunginosa. Erityisesti Hanami-kōjin kadun varrella on säilynyt suuri määrä perinteisiä machiya-taloja. Yasaka-jinjan pyhäkkö kaupunginosan reunalla tunnetaan Gion-matsuri-festivaalistaan. Läheisten vuorten rinteillä on useita tärkeitä temppeleitä, kuten Shōren-in, Jōdo-shū-lahkon päätemppeli Chion-in, Muromachi-kaudella rakennetusta pagodistaan (Yasakan pagodi) tunnettu Hōkan-ji ja Kiyomizu-dera, yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä. Sitä ympäröivä historiallinen kaupunginosa pienine liikkeineen ja ravintoloineen kuuluu Kioton parhaiten säilyneisiin alueisiin. Kiyomizu-deran eteläpuolella sijaitsevat Kioton kansallismuseo ja Sanjūsangen-dōn temppeli.[5][48][49]

Rakunan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kioton kantakaupungin eteläpuolella sijaitsevan Rakunanin seudun tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluu Fushimi Inari-taishan šintolainen pyhäkkö, jota ympäröiville rinteille on rakennettu tuhansia kirkkaanpunaisia torii-portteja. Se on maan kaikkien Inari-pyhäkköjen pääpyhäkkö. Lähistön vuorenrinteillä ovat myös Sennyū-jin buddhalainen temppeli ja kauniista ruskastaan tunnettu Tōfuku-jin temppeli. Yamashinan suuralueen eteläpuolella vuorijonon takana sijaitsee Daigo-jin temppeli, jonka rakennuksista monet ovat Heian- ja Muromachi-kausilta.[5][50]

Rakunanin alueesta on tullut myös yksi Kioton tärkeimmistä teollisuuskeskittymistä. Sinne on sijoittunut etenkin korkeateknologista teollisuutta, kuten elektroniikkateollisuutta.[4]

Rakusai[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kioton länsiosissa virtaa Katsurajoki, yläjuoksullaan Hozujoki, joka puhkaisee reitin Kioton allaslaaksoon kaupungin länsipuolen vuorten läpi. Laakson suulla sijaitsee Arashiyaman alue, suosittu turistikohde, joka tunnetaan bambulehdoistaan, kirsikankukistaan, ruskastaan ja lukuisista temppeleistään. Niistä merkittävimpiin kuuluvat Tenryū-ji, Daikaku-ji, Seiryō-ji ja Nison-in. Katsurajoen yli johtaa Arashiyamassa historiallinen Togetsun silta. Ylempänä vuoristossa Katsurajoen sivujoen Kiyotakin varrella ovat Jingo-jin, Kōzan-jin ja Saimyō-jin temppelit. Katsurajoen varrella Arashiyaman eteläpuolella sijaitsevat vuorostaan Matsunoo-taishan šintolainen pyhäkkö, sammalpuutarhastaan kuulu Saihō-jin eli Koke-deran temppeli ja Katsura-rikyūn keisarillinen huvila, joka on rakennettu 1600-luvun puolivälissä.[5][51][52]

Myös lähempänä Kioton kantakaupunkia, Omuron ja Hanazonon kaupunginosien ympäristössä, on monia merkillepantavia temppeleitä. Niistä tunnetuimpia ovat kivipuutarhastaan kuuluisa zentemppeli Ryōan-ji, kirsikankukistaan tunnettu Ninna-ji, 1300-luvulla perustettu Myōshin-ji lukuisine sivutemppeleineen ja Tōji-in. Kōryū-jin temppelissä säilytetään Miroku-bodhisattvaa esittävää veistosta Asuka-kaudelta.[5][53]

Museot ja huvipuistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kioton kansallismuseon vanha päärakennus

Kioton tärkeimpiin museoihin kuuluu Kioton kansallismuseo, yksi maan neljästä kansallismuseosta. Siellä esitellään etenkin perinteistä japanilaista taidetta. Muita taidemuseoita ovat esimerkiksi vuosina 2017–2020 uusittu Kioton kaupungin taidemuseo, jonka sponsorina toimii Kyocera, Kioton kansallinen modernin taiteen museo ja Kioton perinteisen käsityöteollisuuden museo.[54] Taidenäyttelyitä sekä muita taidetapahtumia ja -esityksiä järjestetään myös Kioton taidekeskuksessa.[55]

Kioton kaupungin historiaan keskittyy Kioton kulttuurin museo (The Museum of Kyoto). Sen punatiilinen, 1800-luvun lopulla valmistunut rakennus oli alun perin Japanin pankin käytössä.[56] Erikoismuseoita ovat myös vuonna 2016 avattu Kioton rautatiemuseo, yksi Japanin kolmesta suuresta rautatiemuseosta, mangan historiaa esittelevä Kioton kansainvälinen mangamuseo, 1800-luvulla valmistuneen kanavan historialle omistettu Biwajärven kanavan museo ja Fushimin alueen sakenvalmistuksesta kertova, Gekkeikan-panimoyrityksen ylläpitämä Gekkeikan Ōkura -museo.[54]

Kaupungin muita vierailukohteita ovat Okazakin puiston alueella sijaitseva Kioton eläintarha,[57] pienehkö Kioton akvaario Kioton rautatieaseman länsipuolella[58] ja vuonna 1924 perustettu Kioton prefektuurin kasvitieteellinen puutarha.[59] Tōei-elokuvayhtiö ylläpitää Tōei Uzumasa eigamura -teemapuistoa, jonne on lavastettu Edo-kauden kaupunki.[54]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehtuuri ja puutarhataide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiotolainen machiya Gionin kaupunginosassa
Murin-anin puutarhaa

Kiotossa on säilynyt jonkin verran ennen 1400-luvun Ōnin-sotaa rakennettua arkkitehtuuria. Kaikkein vanhin on Daigo-jin viisikerroksinen pagodi Heian-kauden alkupuolelta, ja kaupungin vanhimmista rakennuksista muutkin ovat buddhalaisten temppeleiden päähalleja tai pagodeja. Monet tärkeät rakennukset on aikojen saatossa rakennettu uudelleen entisen kaltaisina.[60] Sotilasluokan asuinarkkitehtuuriksi kehittyi shoin-zukuri, johon vaikuttivat zenbuddhalaisuus, Kioton Ashikaga-hallinnon residenssit 1300–1400-luvuilla ja sittemmin myös teeseremonia; vähitellen siitä syntyi elegantti sukiya-tyyli, jonka kuuluisin edustaja on Katsura-rikyūn keisarillinen huvila.[61]

Kiotossa ovat perinteisen japanilaisen arkkitehtuurin lisäksi edustettuina myös 1900-luvun vaihteen länsimaalaisvaikutteinen tiiliarkkitehtuuri ja moderni arkkitehtuuri. Meiji- ja Taishō-kausien punatiilisiä rakennuksia on esimerkiksi Dōshisha-yliopiston kampusalueella ja Sanjō-kadun varrella. Nykyarkkitehtuurin luomuksista vaikuttavimpiin kuuluu monumentaalinen Kioton rautatieasema.[60]

Perinteinen kiotolainen kaupunkitalo kyō-machiya on katujulkisivultaan kapea ja rungoltaan syvä; rakennustyyppiä kutsutaankin myös leikkisästi ”ankeriaan nukkumapaikaksi” (unagi no nedoko). Tyypillisesti julkisivua peittää okranpunainen puusäleikkö. Talon läpi johtaa maapohjainen käytävä ja pihan perällä on varasto. Katto on loivalappeinen tiilikatto. Kaupunkilaistaloja on purettu paljon, mutta niitä on jäljellä Gionin ja Sannenzakan lisäksi muun muassa Saga-Toriimoton, Kamigamon ja Nishijinin kaupunginosissa.[5][60]

Kioton puutarhoista tunnetuin lienee Ryōan-jin temppelin kuulu zen-puutarha (karesansui), joka on rakennettu jo Muromachi-kaudella. Sillä on ollut huomattava vaikutus nykyajan puutarhasuunnitteluun, kuten myös Katsuran keisarillisen huvilan puutarhalla. Kädenjälkensä kaupungin puutarhoihin ovat jättäneet esimerkiksi munkki Musō Sōseki, jonka suunnittelemia ovat Tenryū-jin ja Saihō-jin temppelien zenpuutarhat, ja Kobori Enshū, joka lienee suunnitellut Nijōn linnan puutarhan lisäksi Konchi-inin temppelin ja Sentōn palatsin puutarhat. Uudempaa puutarhataidetta edustaa Ogawa Jihein suunnittelema Murin-an, joka toimi 1800-luvun lopulla Japanin pääministerin Yamagata Aritomon huvilana.[60][62]

Esittävät taiteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin entisenä pääkaupunkina Kioto on pitkään ollut myös monien perinteisten esittävien taidemuotojen keskus. Gagaku-hovimusiikki kehittyi Kiotossa Heian-kaudella ja on säilynyt nykypäivään saakka.[60] Nō-teatteri syntyi Kiotossa Kan’amin ja Zeamin johdolla Muromachi-kaudella. 1600-luvulla Edo-kaudella monet nō-näyttelijät siirtyivät Edoon, mutta Kongō-tyylisuunta jäi Kiotoon. Nōta ja kyōgenia, nō-näytöksien välissä näyteltäviä hupaisia sketsejä, esitetäänkin kaupungissa edelleen. Myös kabuki sai alkunsa Kiotossa 1600-luvun alussa Izumo no Okunin pitämistä esityksistä, vaikka se kehittyikin myöhemmin täyteen loistoonsa Edossa. Kiotossa kabukia esitetään Minami-zan teatterissa Gionin kaupunginosassa. Kaupungissa on säilynyt myös kansanomaisia tanssiperinteitä, kuten rokusai-nenbutsu ja shamenchi-odori.[5][63][64]

Kioto on japanilaisen teetaiteen (sadō) ja siihen kiinteästi liittyvän ikebanan eli kukkien asettelun (kadō) keskus. Teetaidetta kehitti erityisesti Sen no Rikyū 1500-luvulla, minkä jälkeen se jakautui kolmeen pääkoulukuntaan, joiden lisäksi Kiotossa harjoitetaan Yabunouchi-koulukunnan teeseremoniaa. Sillä on voimakas yhteys Nishi-Hongan-jin buddhalaiseen temppeliin. Myös ikebanan koulukuntia Kiotossa on useita. Niistä vanhin on Ikenobō, jota lienee kehittänyt Chōhō-jin temppelin munkki Senkei.[5]

Kuvataide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanō Eitokun maalaama Rakuchū-Rakugai-zu, oikea ja vasen osa, 1500-luvun loppupuoli

Kioton lukuisiin taideaarteisiin kuuluu esimerkiksi buddhalaisia veistoksia. Heian-kaudella kuvanveiston kehittäjiin kuului munkki Jōchō, joka loi uuden yosegi-tekniikan. Kamakura-kauden eläväisistä veistoksista tunnetaan Rokuharamitsu-jin temppelissä säilytettävä munkki Kūyaa esittävä veistos.[60]

Erityisen tunnettu Kioton varhaisen maalaustaiteen teos on Chōjū-jinbutsu-giga, jota pidetään Kōzan-jin luostarissa. Eläinten puuhia esittävät kuvakääröt lienee maalattu 1100–1200-luvuilla.[60] 1500-luvun loppupuolen ja 1600-luvun alun Kiotoa kuvattiin suuriin, monimuotoisiin sermimaalauksiin, jotka tunnettiin nimellä Rakuchū-Rakugai-zu (’näkymiä pääkaupungin sisä- ja ulkopuolelta’).[65] Kanō Eitokun maalaus on valittu Japain kansallisaarteeksi. Sittemmin Edo-kaudella Kiotossa vaikuttivat esimerkiksi Kanō Tan’yū, Hon’ami Kōetsu, Tawaraya Sōtatsu, Ogata Kōrin, Yosa Buson, Tomioka Tessai, Takeuchi Seihō ja Maruyama Ōkyo.[60] Ōkyon oppilas Matsumura Goshun perusti Kiotoon Shijō-koulukunnan, jonka teokset käsittelivät usein aiheita kaupungin arkielämästä. Koulukunta vaikutti Kiotossa 1800-luvun ajan ja loi perustan 1900-luvun alun kiotolaisten taiteilijoiden menestykselle: heitä olivat Tomioka Tessai, Umehara Ryūzaburō ja Takeuchi Seiho.[61]

Keramiikan tekijöiden joukossa tärkeä hahmo oli 1900-luvun puolella Kawai Kanjirō. Kiotossa tuotettavia perinteisen keramiikan tyylejä ovat Kyō-yaki ja Kiyomizu-yaki; Kyō-yakin kukoistuskautta oli Bunsei-kausi 1800-luvun alkupuolella. Kiotolaisella keramiikalla ja lakkatöillä on ollut tärkeä merkitys myös osana kaupungin ruokakulttuuria.[60]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin klassisen kirjallisuuden merkittävimmät teokset, Murasaki Shikibun Genjin tarina ja Sei Shōnagonin Tyynynaluskirja, ovat Heian-kyōn hovinaisten kirjoittamia. Erityisen tärkeän aseman Heian-kauden hovikulttuurissa saavutti wakarunous, josta kerättiin runoantologia Kokin-wakashū. Muita Kioton alkuvaiheiden kirjallisia muistomerkkejä ovat Eiga monogatari ja Ōkagami, jotka kertovat molemmat vaikutusvaltaisen Fujiwara-klaanin vaiheista. Kamakura-kaudella kirjallisuus siirtyi sotilasluokan valtaannousun myötä käsittelemään sotaisampia teemoja. Taira-klaanin noususta ja tuhosta kertovassa Heike monogatarissa Kioto on keskeinen tapahtumapaikka. Myöhempiä, Kiotoon kiinteästi liittyviä klassikkoteoksia ovat muun muassa Taiheiki-eepos, Yasunari Kawabatan Kioto, Yukio Mishiman Kultainen temppeli, Motojirō Kajiin Remon ja Mori Ōgain Takasebune.[66][60]

Festivaalit ja vuodenkierto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gion-matsurin kulkue vuonna 2017

Kioton ”kolme suurta festivaalia” ovat 15. toukokuuta järjestettävä Aoi-matsuri, heinäkuussa järjestettävä Gion-matsuri ja 22. lokakuuta järjestettävä Jidai-matsuri. Aoi-matsuri on vanha Kamigamon ja Shimogamon pyhäkköjen juhla, yksi maan arvostetuimmista festivaaleista, johon kuuluu kulkue keisarilliselta palatsilta molemmille pyhäköille. Useita viikkoja kestävä Gion-matsuri sai vuorostaan alkunsa kaupunkilaisten festivaalina kulkutautien karkottamiseksi. Se huipentuu kahteen kulkueeseen 17. ja 24. heinäkuuta. Jidai-matsuri on sen sijaan uudempi, 1800-luvun lopussa alulle pantu Heian-jingūn pyhäkön perinne, johon kuuluu suuri, historiallisia asuja esittelevä kulkue kaupungin keskustan halki. Samana iltana järjestetään Kuraman tulifestivaali Kuraman kylässä. Tulijuhla on myös Gozan no okuribi elokuussa: silloin kaupunkia ympäröiville vuorille sytytetään kokkoja, jotka muodostavat suuria kiinalaisia kirjoitusmerkkejä.[5][67]

Kioton kevään tärkein tapahtuma on hanami eli kirsikankukkien katselu. Suosittuja paikkoja hanamille ovat esimerkiksi Kiyomizu-deran ja Daigo-jin temppelit, Arashiyaman alue, Heian-jingū ja Maruyaman puisto. Kirsikankukkien aikaan monet Higashiyaman alueen temppelit on valaistu iltaisin. Kioton viidestä geisha-kaupunginosasta neljä järjestää keväisin tanssiesityksiä, joista suurin on Gionin kaupunginosan Miyako-odori. Syksyllä matkailijoita houkuttelee kaupunkiin ruska, joka on vaikuttavimmillaan kaupunkia ympäröivillä vuorilla. Myös syksyllä temppelit saavat juhlavalaistuksen, ja joulukuun puolivälissä Arashiyamassa järjestetään suuri lyhtyfestivaali Arashiyama hanatōro.[5][67]

Keittiö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tsukemono-pikkelssejä Nishikin torikadulla

Kansain seudun ruokaperinne, johon Kiotokin kuuluu, muodostaa vastinparin Kantōn eli Tokion seudun keittiölle. Kansain alueella on suosittu perinteisesti tuoretta ruokaa, kuten raakaa kalaa, kun taas Kantōssa ruoka on ollut säilötympää ja käsitellympää. Kioton keittiöön ovat vaikuttaneet kaupungin hovikulttuuri, lukuisat buddhalaiset temppelit ja toisaalta myös kaupungin sijainti sisämaassa: toisin kuin Osakassa, merikaloja ei ole ollut juuri saatavilla, ja niiden sijaan on syöty jokikaloja tai esimerkiksi kasvatettuja karppeja. Ruoan hienostunutta esillepanoa on pidetty tärkeänä. Ruoka on myös miedommin maustettua kuin Tokiossa. Buddhalaisissa temppeleissä tarjottu ruoka (shōjin ryōri) on kasvisruokaa, jossa tofu, palkokasvit, sienet ja merilevä ovat tärkeässä asemassa. Ne muodostavat lukuisten erityyppisten vihannesten kanssa kiotolaisen keittiön perustan.[68]

Tyypillisen kiotolaisia ruokalajeja ovat esimerkiksi obanzai, pienet riisin kanssa syötävät kasvis- ja kala-annokset, tofu eri muodoissaan, soijamaidosta valmistettu yuba, kuumalla teellä peitetty riisi eli ochazuke ja erilaiset pikkelssit eli tsukemono.[68][69] Perinteisiä kiotolaisia makeisia (kyō-wagashi) ovat muun muassa kolmionmuotoiset yatsuhashi-nyytit, joiden sisällä on azukipaputahnaa.[70] Alun perin teeseremonian yhteydessä syntyneestä korkealuokkaisesta kaiseki-keittiöstä on Kiotossa oma muotonsa, jossa panostetaan vuodenajalle tyypillisiin raaka-aineisiin ja hienovaraisiin makuihin. Eräs kiotolainen erikoisuus ovat virtaavan veden päälle kesäisin rakennetut ravintoloiden terassit. Niitä käytetään esimerkiksi Kamojoella ja Kibunessa.[69]

Media[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiotossa ilmestyy päivälehti Kyōto shinbun, joka on perustettu vuonna 1879.[71] Japanin yleisradioyhtiö NHK:lla on oma Kioton-toimipisteensä, kun taas KBS Kyōto eli Kyoto Broadcasting System on kaupungissa päämajaansa pitävä radio- ja televisioyhtiö.[72][73] Toinen kiotolainen radioasema on FM-Kyōto, jonka kuuluvuusalue ulottuu naapuriprefektuureihin. Sillä on Kioton ja Shigan alueiden radiokanavista suurin markkinaosuus.[74]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nishi-Kyōgokun urheilustadion

Kiotossa vuosittain järjestettäviä urheilutapahtumia ovat esimerkiksi Kioton maraton sekä ekiden-maratonviestijuoksut, kuten Japanin kansallinen naisten ekiden ja Japanin kansallinen lukioiden ekiden. Maratonkilpailut ovatkin kaupungissa suosittuja.[75][76][77] Kiotolainen miesten ammattilaisjalkapallojoukkue Kyōto Sanga FC pelaa Japanin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla J2 Leaguessa. Se edustaa Kioton kaupungin lisäksi kolmeatoista Kioton prefektuurin kuntaa.[78] Joukkueen kotistadion on Sanga Stadium by Kyocera Kameokan kaupungin puolella.[79]

Tärkeitä urheilun harjoituspaikkoja Kiotossa ovat Nishi-Kyōgokun urheilupuisto, jossa on baseball- ja yleisurheilustadion, Yokoōjin ja Takaragaiken puistot erilaisine urheilumahdollisuuksineen sekä Kioton kaupungin urheiluhalli eli Hannaryz Arena. Uimahalleja ovat Kyōto Aquarena ja Yamagoen uimahalli, budōlajeja varten on Kioton kaupungin budō-keskus.[80] Kaupunkiin on perustettu Kioton urheilun kunniagalleria, johon on valittu 27 kiotolaista urheilijaa (tilanne vuonna 2021).[81]

Sisarkaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiotolla on yhteistyösopimus yhteensä kymmenen kaupungin kanssa Aasiassa, Amerikassa ja Euroopassa. Näistä kaupungeista seitsemän on sisarkaupunkeja:[82][83]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 京都市長のページ City of Kyoto. Viitattu 12.01.2021.
  2. a b c d e f 推計人口 令和2(2020)年12月1日現在 京都市総合企画局情報化推進室統計解析担当. Viitattu 12.01.2021.
  3. a b 京都市のあらまし(花・木) 京都市役所. Viitattu 25.04.2017.
  4. a b ブリタニカ国際大百科事典 小項目事典: 京都市 Kotobank. Viitattu 12.01.2021.
  5. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an 日本大百科全書: 京都(市) Kotobank. Viitattu 12.01.2021.
  6. 【京都市の位置情報】京都市の端から端までは何キロ? City of Kyoto. Viitattu 17.01.2021.
  7. goo 地図 NTT Resonant Inc.. Viitattu 17.01.2021.
  8. a b c Porrasmaa, Raisa & Asikainen, Petri Artturi: Temppelin hämärästä matsurin vilinään: nojatuolimatka Japanin kulttuurihistoriaan, s. 82–88. Atena, 2014. ISBN 978-952-300-073-5.
  9. a b Dougill, John: Kyoto: A Cultural and Literary History. Luku ”War Survivor”. Andrews UK Limited, 2015. ISBN 9781909930285. Teoksen verkkoversio.
  10. 市政と市会 City of Kyoto. Viitattu 22.01.2021.
  11. 市会の構成 City of Kyoto. Viitattu 22.01.2021.
  12. 京都市議選 各党議席 NHK. Viitattu 22.01.2021.
  13. 京都市長選 NHK. Viitattu 22.01.2021.
  14. 京都市との連携・協働 Kyoto Prefecture. Viitattu 22.01.2021.
  15. 地方公共団体の区分 Ministry of Internal Affairs and Communications. Viitattu 22.01.2021.
  16. 京都市市民経済計算平成29(2017)年度推計結果について City of Kyoto. Viitattu 21.01.2021.
  17. 京の着倒れ、大坂の食い倒れについて 故事・ことわざ・慣用句辞典オンライン. Viitattu 25.01.2021.
  18. 歴史・文化を学ぶ 京都の産業 京都観光推進協議会. Viitattu 21.01.2021.
  19. Hijino, Ken Victor Leonard: Kyoto and the Peril of Overtourism: Interview with Mayoral Candidate Murayama Shōei nippon.com. Viitattu 24.01.2021.
  20. Hutton, Mercedes: Kyoto is not necessarily clamoring for the return of Chinese tourists Inkstone. Viitattu 24.01.2021.
  21. a b c d Kyoto: Getting there and around japan-guide.com. Viitattu 13.01.2021.
  22. 京都の歴史年表 都市のすがた City of Kyoto. Viitattu 23.01.2021.
  23. a b 京都市における人口動態の概要 京都市. Viitattu 23.01.2021.
  24. The number of foreign residents by nationality registered in Kyoto in the Basic Resident Registration System (As of the end of December 2019) City of Kyoto. Viitattu 23.01.2021.
  25. 京都弁とは?大阪弁との代表的な違いを紹介! Travel Book. Viitattu 24.01.2021.
  26. Milioto Matsue, Jennifer: Focus: Music in Contemporary Japan, s. 157–158. Routledge, 2015. ISBN 9781317649540. Teoksen verkkoversio.
  27. 京都市立学校・幼稚園のホームページ一覧 京都市教育委員会. Viitattu 23.01.2021.
  28. 京都の大学 City of Kyoto. Viitattu 23.01.2021.
  29. 図書館一覧 Kyoto City Library. Viitattu 23.01.2021.
  30. User Guide 京都府立図書館. Viitattu 23.01.2021.
  31. 日本病院会 会員一覧 >京都府 Japan Hospital Association. Viitattu 23.01.2021.
  32. 京都市水道施設の現状 City of Kyoto. Viitattu 27.01.2021.
  33. 千年の都の水の文化 京都市文化財保護課. Viitattu 27.01.2021.
  34. 京の下水道 その今日と明日 City of Kyoto. Viitattu 30.01.2021.
  35. 鳥羽水環境保全センター City of Kyoto. Viitattu 30.01.2021.
  36. Power Book 2020 The Kansai Electric Power Co., Inc. Viitattu 30.01.2021.
  37. 京都府の発電所一覧地図・ランキング Asanobu KITAMOTO, National Institute of Informatics. Viitattu 30.01.2021.
  38. 京都市のクリーンセンターについて City of Kyoto. Viitattu 30.01.2021.
  39. 京都市内の文化財件数 City of Kyoto. Viitattu 15.01.2021.
  40. 伝統的建造物群保存地区 City of Kyoto. Viitattu 17.01.2021.
  41. Martin John H. & Martin, Phyllis G.: Kyoto a Cultural Guide: Revised Edition, s. 21–22. Tuttle Publishing, 2012. ISBN 9781462908172. Teoksen verkkoversio.
  42. 京みやこの景観ガイドライン 建築物の高さ編 City of Kyoto. Viitattu 17.01.2021.
  43. 世界遺産「古都京都の文化財(京都市・宇治市・大津市)」 City of Kyoto. Viitattu 15.01.2021.
  44. 稲野 一美: 結構あいまい…京都の「洛中洛外」とは? 伝えたい京都、知りたい京都。Kyoto love Kyoto. Viitattu 15.01.2021.
  45. a b Durston, Diane: Old Kyoto: A Guide to Traditional Shops, Restaurants, and Inns, s. 41. Kodansha International, 2005. ISBN 9784770029942. Teoksen verkkoversio.
  46. Rowthorn, Chris: Kurama And Kibune InsideKyoto.com. Viitattu 17.01.2021.
  47. Philosopher’s Path japan-guide.com. Viitattu 18.01.2021.
  48. Gion japan-guide.com. Viitattu 18.01.2021.
  49. Higashiyama District japan-guide.com. Viitattu 18.01.2021.
  50. Fushimi Inari Shrine japan-guide.com. Viitattu 19.01.2021.
  51. Arashiyama and Sagano japan-guide.com. Viitattu 19.01.2021.
  52. Katsura Imperial Villa japan-guide.com. Viitattu 19.01.2021.
  53. Myoshinji Temple japan-guide.com. Viitattu 19.01.2021.
  54. a b c Kyoto Museum Guide japan-guide.com. Viitattu 26.01.2021.
  55. Mission Kyoto Art Center. Viitattu 26.01.2021.
  56. The Museum of Kyoto City of Kyoto and Kyoto City Tourism Association. Viitattu 26.01.2021.
  57. Rowthorn, Chris: Kyoto City Zoo – Northern Higashiyama InsideKyoto.com. Viitattu 26.01.2021.
  58. Kyoto Aquarium japan-guide.com. Viitattu 26.01.2021.
  59. Rowthorn, Chris: Kyoto Botanical Gardens InsideKyoto.com. Viitattu 26.01.2021.
  60. a b c d e f g h i j 歴史・文化を学ぶ 京都の文化 京都観光推進協議会. Viitattu 25.01.2021.
  61. a b Richard Bowring, Peter Kornicki et al.: The Cambridge Encyclopedia of Japan, s. 194, 201. Cambridge University Press, 1993. ISBN 0-521-40352-9.
  62. 山紫水明の千年の都で育まれた庭園文化 京都市文化財保護課. Viitattu 30.01.2021.
  63. 芸術団体・芸術家リンク 伝統芸能 City of Kyoto. Viitattu 24.01.2021.
  64. Rowthorn, Chris: Minamiza Kabuki Theatre InsideKyoto.com. Viitattu 24.01.2021.
  65. Watsky, Andrew Mark: Chikubushima: Deploying the Sacred Arts in Momoyama Japan, s. 30–31. University of Washington Press, 2004. ISBN 9780295983271. Teoksen verkkoversio.
  66. 4京都の伝統文化 City of Kyoto. Viitattu 25.01.2021.
  67. a b Rowthorn, Chris: Kyoto Festivals and Events InsideKyoto.com. Viitattu 24.01.2021.
  68. a b Pölkki, Miika & Valkama, Heikki: Umami – Japanilainen ruokakulttuuri, s. 33, 202–205. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2007. ISBN 978-951-851-111-6.
  69. a b Kyoto Food Guide japan-guide.com. Viitattu 24.01.2021.
  70. Yatsuhashi Tasteatlas. Viitattu 24.01.2021.
  71. グループ概要 The Kyoto Shimbun Co., Ltd. Viitattu 30.01.2021.
  72. 京都市の マスコミ (1~8施設) 土地活用の東建コーポレーション. Viitattu 30.01.2021.
  73. 株式会社京都放送 会社概要 Kyoto Broadcasting System Company Limited. Viitattu 30.01.2021.
  74. About FM-Kyoto Inc. Viitattu 30.01.2021.
  75. 京都府版 気になるランキング『あなたの住む都道府県で人気のあるスポーツは?』 SUUMO. Viitattu 23.01.2021.
  76. コース紹介 Empress’s Cup Inter-Prefectural Women’s Ekiden. Viitattu 23.01.2021.
  77. コース・区間情報/男子 全国高等学校駅伝競走大会. Viitattu 23.01.2021.
  78. プロフィール Kyoto Sanga F.C.. Viitattu 23.01.2021.
  79. Clubs & Players: Kyoto Sanga F.C. Japan Professional Football League. Viitattu 23.01.2021.
  80. 文化・スポーツ施設 Kyoto City International Foundation. Viitattu 23.01.2021.
  81. 京都スポーツの殿堂 Sports Web Kyoto. Viitattu 23.01.2021.
  82. Sister Cities Kioton kaupunki. Viitattu 25.11.2017.
  83. Partner Cities Kioton kaupunki. Viitattu 25.11.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]