Yukio Mishima

Yukio Mishima
三島 由紀夫
Mishima vuonna 1955.
Henkilötiedot
Koko nimi	Kimitake Hiraoka 平岡 公威
Syntynyt	14. tammikuuta 1925 Shinjuku, Tokio, Japani
Kuollut	25. marraskuuta 1970 (45 vuotta) Shinjuku, Tokio, Japani
Kansalaisuus	Japani
Ammatti	kirjailija, näytelmäkirjailija, runoilija
Kirjailija
Äidinkieli	japani
Tuotannon kieli	japani
Tyylilajit	shingeki, nō, kabuki
Pääteokset	Kamen no Kokuhaku (1949), Hōjō no umi (1965–1970)
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Yukio Mishima (jap. 三島 由紀夫, Mishima Yukio), oik. Kimitake Hiraoka (jap. 平岡 公威, Hiraoka Kimitake; 14. tammikuuta 1925 Shinjuku, Tokio – 25. marraskuuta 1970 Shinjuku, Tokio) oli japanilainen kirjailija, joka kirjoitti erityisesti vieraantumisesta ja toiseudesta.

Mishiman merkittäviä vaikutteita olivat markiisi de Sade ja Jean Genet. Henkilökohtaisesti Mishima arvosti suuresti Japanin keisarillista menneisyyttä sekä bushidōon kuuluvaa samuraietiikkaa. Mishima kirjoitti selostuksen Yamamoto Tsunetomon samuraiopin klassikkoon Hagakure. Hän koki hyvin henkilökohtaisesti häpeällisenä moraalisen alennustilan, johon Japanin omanarvontunto hänen mielestään oli joutunut sen jouduttua antautumaan toisessa maailmansodassa.

Elämä ja ura

Nuoruus

Mishima kuusivuotiaana huhtikuussa 1931.

Kimitake Hiraoka syntyi Tokiossa vuonna 1925 varakkaaseen, arvostettuun samuraitaustaiseen perheeseen. Toisen maailmansodan jälkeen suvun arvostus tosin heikkeni. Hän oli lapsuudessaan monin tavoin eristäytynyt, sillä hänet erotettiin vanhemmistaan ja kasvatettiin isoäitinsä Natsun valvonnassa. Perinteisille arvoille omistautunut isoäiti vaikutti voimakkaasti nuoren Mishiman maailmankuvaan: hän tutustutti Mishiman klassiseen japanilaiseen kirjallisuuteen sekä samurai-eetokseen.

Mishima sairasti lapsena paljon. Hän oli myös vieraantunut ikätovereistaan. Vaikea lapsuus mahdollisesti vaikutti Mishiman maailmankuvaan, ja kirjallisuus toimi hänen pelastuksenaan.

Kirjailijanura

Toisen maailmansodan aikana Mishima ei läpäissyt fyysistä tarkastusta päästäkseen armeijaan, ja hän työskenteli sen sijaan tehtaassa Tokiossa. Mishiman elämä muuttui merkittävästi, kun Japani hävisi sodan. Hän alkoi kyseenalaistamaan kansallista identiteettiään ja yhteiskunnallisesti sekä poliittisesti tärkeinä pitämiänsä arvojaan. Sodanjälkeisten mullistusten aikana hän pohti myös, mikä yksilö on ja mikä hänen roolinsa on yhteiskunnassa. Sodan jälkeen hän julkaisi useita kirjoja, jotka yhdistetään hänen sodanjälkeisiin tunteisiinsa ja ajatuksiinsa.

Mishima vuonna 1948.

Sodan jälkeen Mishima opiskeli lakia Tokion yliopistossa ja työskenteli vuosina 1948–1949 Japanin valtiovarainministeriön pankkiosastolla, ennen kuin omistautui kokonaan kirjailijanuralleen.

Mishiman läpimurtoteos oli osittain omaelämäkerrallinen romaani Kamen no Kokuhaku (1949; ’Naamion tunnustuksia’), joka kertoo homoseksuaalisesta miehestä, joka joutuu piilottamaan todellisen itsensä yhteiskunnan vaatimusten vuoksi. Teos sai välittömästi kriitikoiden huomion, ja Mishima aloitti täysipainoisen kirjailijantyön.

Mishima jatkoi uraansa julkaisemalla useita teoksia, joissa toistuivat teemat henkisestä sekä fyysisestä ahdistuksesta, pakkomielteistä ja mahdottomista ihanteista. Näihin kuuluvat muun muassa Ai no Kawaki (1950; ’Rakkauden jano’), Kinjiki (1954; ’Kielletyt värit’) ja Shiosai (1954; ’Aaltojen ääni’). Teoksessa Kinkaku-ji (1956; ’Kultaisen paviljongin temppeli’) kuvataan nuori munkkikokelas, joka polttaa kuuluisan temppelin, koska ei kykene itse saavuttamaan sen kauneutta. Utage no ato (1960; Pidot päättyvät) käsittelee keski-iän rakkautta ja poliittista korruptiota.

Mishima kirjoitti myös näytelmiä, erityisesti modernisoituja versioita perinteisistä nō-draamoista. Tunnettuja näytelmiä ovat Kindai nōgakushū (1956; ’Viisi modernia nō-näytelmää’) ja Sado kōshaku fujin (1965; ’Madame de Sade’).

Mishima vuonna 1961.

Mishiman suurtyö on neliosainen eepos Hōjō no umi (1965–1970; ’Hedelmällisyyden meri’), johon kuuluvat Haru no Yuki (’Kevätsade’), Honba (’Karkurit’), Akatsuki no tera (’Aamunkoiton temppeli’) ja Tennin Gosui (’Enkelin rappio’). Sarja kattaa Japanin historian noin vuodesta 1912 aina 1960-luvulle, ja siinä seurataan saman sielun jälleensyntymiä eri hahmoina: nuorena aristokraattina vuonna 1912, poliittisena fanaatikkona 1930-luvulla, thaiprinsessana ennen ja jälkeen toisen maailmansodan, sekä pahansuopana nuorena orpona 1960-luvulla. Teossarja kuvastaa Mishiman kasvavaa kiinnostusta kuolemaan, väkivaltaan, jälleensyntymiseen ja nykyaikaisen elämän vieraannuttavuuteen.

Mishiman teoksissa on japanilaiselle kirjallisuudelle tyypillistä oleva tapa kuvailla tunteellisesti ja mielikuvituksellisesti tavanomaisten asioiden yksityiskohtia. Vaikka hänen teoksensa ovat syvästi japanilaisia, ne sisältävät myös länsimaistyylisiä aukottomia ja kokonaisia juonia, psykologista analyysia ja hienovaraista huumoria, mikä teki niistä suosittuja myös Japanin ulkopuolella.

Lyhytnovelli ”Yūkoku” (’Isänmaallisuus’) heijastaa selkeästi Mishiman omia poliittisia näkemyksiä, ja ennakoi traagisella tavalla hänen omaa kuolemaansa. Novelli kuvaa ihailevaan sävyyn nuorta armeijan upseeria, joka suorittaa seppukun osoittaakseen uskollisuuttaan Japanin keisarille. Mishima korostaa teoksessa kunniakäsityksiä, lojaaliutta ja uhrautuvuutta, jotka hän yhdistää Japanin sotilaalliseen ja keisarilliseen menneisyyteen.

Mishimaa kiehtoi Japanin entisaikojen ankara isänmaallisuus sekä sotilaallinen henki, joita hän piti vastakohtana sodanjälkeisen Japanin länsimaistuneelle ja materialistiselle yhteiskunnalle. Hän eli ristiriidassa: vaikka Mishima yksityiselämässään noudatti pitkälti länsimaista elämäntyyliä ja hänellä oli laaja sivistys länsimaisesta kulttuurista, hän vastusti voimakkaasti Japanin kulttuurista länsimaistumista.

Tate no kai ja kuolema

Mishima harjoitti perinteisiä japanilaisia taistelulajeja, kuten karatea ja kendōa ja perusti 1960-luvulla yksityisarmeijan nimeltä Tate no kai (’Kilpiyhteisö’), johon kuului noin 80 opiskelijaa. Sen tavoitteena oli säilyttää Japanin sotilaallinen perinne ja suojella keisaria mahdolliselta vasemmistolaiselta vallankaappaukselta tai kommunistiselta uhalta. Tate no kai tarkkaili vuosina 1968 ja 1969 tapahtuneita laajoja vasemmiston mielenosoituksia. Mishima tuli siihen johtopäätökseen, että vuoden 1970 Yhdysvaltain ja Japanin välisen puolustussopimuksen uusiminen aiheuttaisi niin laajoja mielenosoituksia, että Japanin viranomaiset eivät voisi enää taata keisarin turvallisuutta. Tässä päätelmässään hän kuitenkin oli väärässä, sillä Japanin poliisi sai helposti pidettyä maan opiskelijaradikaalit aisoissa.

Ei ole varmuutta siitä, milloin Mishima alkoi harkita itsemurhaa. Joka tapauksessa hän ja Tate no kai olivat osoittautuneet tarpeettomiksi, minkä lisäksi hän jäi vaille Nobelin kirjallisuuspalkintoa, sillä palkinnon sai hänen sijastaan hänen oppi-isänsä Yasunari Kawabata.

Mishima pitämässä puhetta Japanin itsepuolustusvoimien varuskunnassa ennen itsemurhaansa.

25. marraskuuta 1970 Mishima saapui neljän muun Tate no kain jäsenen kanssa vierailulle Japanin itsepuolustusvoimien varuskunta-alueelle Ichigayassa. He tukkivat varuskunnan päällikön kenraali Kanetoshi Mashitan suun ja sitoivat tämän, minkä jälkeen Mishima piti varuskunnan sotilaille puheen, joka sai näiden mielenkiinnon puutteen ja yläpuolella leijailevan poliisihelikopterin aiheuttaman metelin vuoksi huonon vastaanoton. Mishima vetäytyi tämän jälkeen takaisin sisälle varuskunnan rakennukseen, missä yritti toisen Tate no kain jäsenen Masakatsu Moritan kanssa suorittaa seppuku-rituaali-itsemurhan. Kumpikaan ei kuitenkaan onnistunut siinä, ja joukkoon kuulunut Hiroyasu Koga joutui iskemään kummaltakin kaulan katki.

Henkilökuva

Aatemaailmastaan huolimatta Mishima ei koskaan ollut ksenofobinen, vaan hän oli säännöllisesti tekemisissä ulkomaisten kulttuurihenkilöiden kanssa ja puhui sujuvaa englantia.

Syy itsemurhaan

Mishiman itsemurhan syistä on esitetty useita eri teorioita. Yksi näistä on halu perinteiseen japanilaiseen kabuki-teatteriin kuuluvan rakastajien kaksoisitsemurhan (shinjū) toteuttaminen Moritan kanssa todellisessa elämässä. Teoriaa on kannattanut ainakin Mishiman ystävä ja kirjailija Henry Scott-Stokes. Toisena mahdollisuutena on mainittu Mishiman elinikäinen seksuaaliseksi miellettävä kiinnostus kuolemaan ja sen kauneuteen. Japanin pääministeri Eisaku Satō puolestaan kuvasi Mishimaa yksinkertaisesti ”mielipuoleksi”.

Tuotanto

Mishiman pääteoksena pidetään hänen vuosina 1965–1971 ilmestynyttä tetralogiaansa Hōjō no Umi (’Hedelmällisyyden meri’), joka jäi hänen viimeiseksi työkseen.

Mishima oli kirjallisen uransa lisäksi myös jossakin määrin aktiivinen elokuva-alalla. Hän esiintyi vuonna 1960 gangsterielokuvan sankarihahmona ja kuvasi, tuotti ja näytteli pääosan elokuvassa itsemurhan tekevästä armeijan luutnantista vuonna 1965.

Teoksia

• Tōzoku (1948)
• Kamen no Kokuhaku (1949)
• Aaltojen pauhu. (Shiosai, 1954. Englannin kielestä suomentanut Irmeli Nykänen) Helsinki: Otava, 1960.
• Kultainen temppeli. (Kinkakuji, 1956. Englannin kielestä suomentanut Sirppa Kauppinen) Helsinki: Otava, 1966 (2. painos 1983, ISBN 951-1-07435-0).
• Juhlan jälkeen. (Utage no ato, 1960. Englannin kielestä suomentanut Helvi Vasara) Helsinki: Otava, 1966.
• Kunnia on katkera juoma. (Gogo no eiko, 1963. Englannin kielestä suomentanut Eeva-Liisa Manner) Helsinki: Otava, 1971.

Lähteet

• Andrews, William: Dissenting Japan: A History of Japanese Radicalism and Counterculture, from 1945 to Fukushima. Oxford University Press, 2016. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Scott-Stokes, Henry: The Life and Death of Yukio Mishima. (Uudelleenjulkaisu) Cooper Square Press, 2000. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yukio Mishima Wikimedia Commonsissa

• Linna, Tapio: Yukio Mishima: Mies ja myytti (Arkistoitu – Internet Archive) Näköpiiri nro 1 (1999).
• Similä, Ville: Yksi Nobel ja kolme itsemurhaa Helsingin Sanomat. 8.10.2011. Viitattu 29.11.2020.