Häpeä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Häpeä voi synnyttää tarpeen piiloutua muiden katseilta

Häpeä on tunne riittämättömyydestä ja huonommuudesta. Se on usein seurausta nöyryytyksistä tai epäonnistumisista. Se mitä asioita ihmiset voivat hävetä, vaihtelee historiallisesti, maittain, kulttuureittain, suvuittain ja perheittäin.[1]

Häpeällä on suojaava vaikutus, sillä se saa ihmisen pohtimaan tekojensa seurauksia jo ennalta. Se auttaa välttämään sellaista toimintaa mikä aiheuttaisi kasvojen menetyksen. Häpeä myös estää tekemästä toiselle vääryyttä ja rikkomasta toisten rajoja. Lisäksi häpeä saa ihmisen kääntymään hyödyllisesti sisäänpäin, pohtimaan sitä, millaisena toiset mahdollisesti näkevät hänet. Häpeän erottaa syyllisyydestä se, että häpeään liittyy todellinen tai kuviteltu yleisö (kun taas syyllisyyteen liittyy jokin yleisöstä riippumaton moraalisääntö tms.)

Toisaalta häpeä on itseluottamusta heikentävistä tunteista vaikein. Häpeään liittyviä tuntoja ovat kelpaamattomuus, huonommuus sekä mitättömyys. Häpeä pyritään salaamaan ja torjumaan monin keinoin. Salaamisen seurauksena saatetaan peittää aito minä, minkä seurauksena voi olla elämän suorittaminen epäaidolla minuudella esiintyen. Häpeä voi aiheuttaa myös masennusta.

Muinaiskreikassa häpeää tarkoitti sana aidos, mikä kytkee häpeän alastomuuteen. Häpeän ja syyllisyyden tunteet kytkettiin tuohon aikaan ruumiillisiin aistimuksiin; häpeä on nähdyksi tulemista, mikä ilmenee esim. Raamatun tarinassa Aatamin ja Eevan kokemasta alastomuutensa häpeästä (häpeän seksuaalinen aspekti) perisynnin jälkeen. Häpeä heijastaa sen, millaisissa olosuhteissa tulemme nähdyksi. Tällöin häpeän juureksi tulee häväistys.

Häpeä on japanilaisessa kulttuurissa ollut pätevä syy itsemurhaan, ns. seppukuun, jolla voi "korjata" aiheuttamansa häpeän.

Häpeä on eräs näyttelemisen ohjaamiseen liittyvistä perusilmeistä ilon, surun, hämmästyksen, inhon sekä muiden ohella.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jaana-Mirjam Mustavuori: Kylläpä meitä hävettää 17.5.2010. Helsingin sanomat. Viitattu 12.4.2014.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Satu Lidman, "Häpeä - Nöyryyttämisen ja häpeämisen jäljillä", Atena, Jyväskylä, 2011. ISBN 978-951-796-720-4
  • Salme Blomster, Musta, valkoinen häpeä, Karas-Sana, Helsinki, 2001. ISBN 951-655-568-3. (Kristillisen ja analyyttisen trilogian lähestymistapojen näkökulma.)
  • Pentti Ikonen – Eero Rechardt, Thanatos, häpeä ja muita mutkielmia, Nuorisopsykoterapia-säätiö, Helsinki, 1995. ISBN 951-96690-2-7. (Psykoanalyyttinen näkökulma.)
  • Professori Juha Siltala on tutkinut suomalaista häpeää mm. Miehen kunnia -teoksessaan.
  • Jouko Turkka on kirjoittanut Häpeä-nimisen romaanin, [1].
  • Hans Mäntylä on kirjoittanut häpeästä akateemisessa työssä "Dealing with shame at academic work - a litterary introspection", Psychiatria Fennica 2000; 31: 148-169.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]