Tōkaidō

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Felice Beaton ottama kuva Tōkaidōsta vuodelta 1865.

Tōkaidō (jap. 東海道, ’itäinen meritie’) oli kauppareitti Japanissa Edo-kaudella. Reitti oli eteläisin ja tärkein Edon viidestä maantiestä. Se yhdisti Tokugawa-shōgunaatin hallintokaupungin Edon (nykyisin Tokio) ja keisarillisen pääkaupungin Kioton. Tōkaidōn kulta-aika kauppareittinä päättyi kun sen linjalle rakennettiin rautatie, Tōkaidō-päälinja, joka otettiin käyttöön vuonna 1889. Nykyisin reitillä kulkee Tōkaidō Shinkansen -suurnopeusjunalinja.

Tien rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tōkaidō oli eteläisin Gokaidōn viidestä tiestä ja yhdisti Kioton ja Edon.[1]

Tōkaidōn tie oli ollut olemassa jo kauan ennen Edo-kautta, mutta se ei ollut valtakunnan tärkein tie. Reitin merkitys oli vaihdellut 1000-luvulta alkaen ja Heian-kaudella reitti oli rapistunut muun tieverkoston tavoin.[2] Tieverkoston parantamaisen aloitti Japanin yhdistäjänä tunnettu Toyotomi Hideyoshi, mutta Tōkaidōn varsinainen kulta-aika alkoi kun Tokugawa Ieyasu nousi valtaan 1600-luvun alussa. Tokugawa-shōgunaatin hallintokaupunkiin Edoon rakennettiin viisi maantietä, joita kutsuttiin yhteisnimellä Gokaidō. Kaikki teistä päättyivät Nihonbashi-sillalle Edon keskustassa.[3][4]

Teistä selvästi tärkein, suurin ja strategisesti merkittävin oli Kiotoon johtava Tōkaidō,[5] jonka rakentamisesta annettiin tarkat ohjeet. Tien tuli olla 11 metriä leveä. Sitä tuli reunustaa kummallakin puolella noin metrin korkea valli, jonka lisäksi tien molemmilta reunoilta varattiin noin kymmenen metriä leveä kaistale kunnossapitoon. On epäselvää oliko tie koskaan näin leveä, mutta käytännössä sen varrelle syntynyt asutus, kylät ja istutetut puut rajasivat myöhemmin tien kapeammaksi. Hiekkatie perustettiin paksulle sorapatjalle, jyrkemmät osuudet kivettiin.[6] Lisäksi pienempien vesistöjen yli rakennettiin siltoja. Vesistöillä perustettiin ja parannettiin lauttayhteyksiä ja tietä reunustamaan istutettiin mäntyjä. Tien varrelle pystytettiin myös etäisyysmerkit yhden rin eli noin neljän kilometrin välein.[4]

Tōkaidōsta tuli todennäköisesti aikansa paras tie maailmassa. Tien rakentamisen ja ylläpidon rahoittivat sen alueella hallinneet daimiot eli lääninherrat, jotka keräsivät ylläpitokustannukset alueensa asukkailta veroina tai työvelvoitteena.[6] Uudistuksista tärkein oli kuitenkin se, että shōgun kielsi kaikki tullit, joita paikalliset hallitsijat olivat aiemmin keränneet tiellä matkustavilta.[4]

Reitti ja levähdyspaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiroshigen painokuva Odawara, Sakawa-joen ylitys sarjasta Tōkaidōn tien 53 pysähdyspaikkaa (1832–33) esittää vaativaa virtapaikkaa, jossa kahlaamon tuntevat ammattimaiset kantajat auttoivat maksua vastaan kulkijoita ylitse.

514 kilometriä pitkä Tōkaidō seurasi Honshūn saaren itärannikkoa Edon Nihonbashi-sillalta Sanjōn sillalle Kiotoon.[7] Tie kulki Hakonen, Suzukan, Sattan ja Utsunoyan vuoristosolien kautta. Suurimpiin jokiin (Ōi ja Abe) ei rakennettu siltoja. Ne oli ylitettävä kahlaamalla. Kahlaamoille syntyikin satojen kantajien ammattikunta, joka auttoi matkustajat joen ylitse, usein kantotuoleissa. Reitillä oli myös kaksi lauttaosuutta.[8]

Yoshidan linnakaupunki (jōkamachi) oli yksi Tōkaidōn varrella sijainneista strategisista linnoituksista.[9]

Tie oli shōgunaatille tärkeä sotilaallisesti. Tokugawa Ieyasu rakennutti tien varrelle kaksi uutta linnaa ja varmisti, että alueen muut varustukset olivat hänen sukulaistensa hallussa. Hän velvoitti reitin daimiot partioimaan tiellä.[5]

Tōkaidōn varrelle oli tarkoitus rakentaa levähdyspaikkoina toimineita postiasemia (shuku) noin viidentoista kilometrin välein, mutta käytännössä etäisyydet levähdyspaikkojen välillä vaihtelivat maaston mukaan. Esimerkiksi suurten jokien molemmilla puolilla oli levähdyspaikka. Myös vaikeakulkuisessa vuoristossa asemia oli tiheämmin. Lopulta levähdyspaikkoja oli 53, keskimäärin alle kymmenen kilometrin välein. Pääasemien välille perustettiin lisäksi väliasemia (ai no shuku). Pian myös näiden välille nousi teehuoneita (chaya). Vuosisatojen varrella tien varrelle syntyi niin paljon palveluja, että lopulta tietä reunusti vuoristoa lukuun ottamatta yhtenäinen nauhamainen asutus. Jokaisella asemalla viranomainen nimeltä ton’ya valvoi tavaroiden, ihmisten ja hevosten liikkumista.[10][11]

Matkustaminen Tōkaidōlla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa Hishikawa Moronobun vuonna 1690 suunnittelemaa karttaa, joka tunnetaan nimellä Tōkaidō bunkenzu. Kongressin kirjasto, Washington (DC).[12]

Tōkaidōlla matkustettiin jalan ja hevosilla. Vankkureita käytettiin vain harvoin. Ylimykset matkustivat kantotuoleissa, samurait jalan tai hevosella.[13] Varakkaat matkustajat pystyivät vaihtamaan ratsua asemilla.[14] Matkaan Kiotosta Edoon meni noin 12 päivää.[13] Englantilainen matkustaja kapteeni John Saris kertoi vuonna 1613, että ”tie oli täynnä ihmisiä”. 1691 hollantilainen matkustaja raportoi että ”tiellä oli joinakin päivinä enemmän ihmisiä kuin millään tiellä Euroopan väkirikkaimmissa kaupungeissa”.[15]

Tie oli tarkoitettu henkilöliikenteelle ja postille, ja sitä pitkin kuljetettiin vain vähän tavaroita.[16] Tärkeä osa liikennettä oli Tokugawa-shōgunaatin sankin kōtai -järjestelmä, jonka pakottamina daimio-lääninherrat ja heidän alaisensa asuivat vuorotellen maaseudulla ja hallintokaupungissa. Daimiot liikkuivat seurueissa, joihin saattoi kuulua tuhansia miehiä.[17] Shōgunaatti rajoitti muuta kuin virallista liikennettä ja etenkin tiellä liikkuvia naisia tai maanviljelijöitä rangaistiin.[18] Tiellä liikkumista valvottiin ja reitin asemilla yöpymistä rajoitettiin. Reitillä oli useita vartiopisteitä, joissa matkustajien passit tarkistettiin. Esimerkiksi Edossa valvottiin, että kaupunkiin ei tuotu aseita ja että siellä käytännössä panttivankeina asuneet daimioiden perheet eivät päässeet lähtemään kaupungista.[19][20]

Taiteessa ja mediassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ukiyo-e-kuvittaja Utagawa Hiroshige kuvasi reittiä 1832–33 julkaistussa sarjassaan Tōkaidōn tien 53 pysähdyspaikkaa. Sarjassa Hiroshige seuraa matkustajia reitin jokaisella pysähdyspaikalla ja päätepisteillä Edossa ja Kiotossa.[21] Myös Jippensha Ikkun (1766-1831) satiirinen romaani Hizakurige kertoo matkasta Tōkaidōn tiellä.[22]

Tōkaidō nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edo-kautta seuranneella Meiji-kaudella Kioton ja Tokion välille rakennettiin rautatie, Tōkaidō-päälinja, joka otettiin käyttöön 1889. Rautatie kulki väljästi aiemman tien reittiä. Seurauksena tie menetti merkityksensä.[23] Reitin varrelle kehittynyt asutus tunnetaan nykyisin nimellä Taiheiyōn vyö. Entisestä kauppareitistä on tullut yksi maailman tiheimmin asutuista urbaaneista vyöhykkeistä, jonka alueella asuu 70 % japanilaisista. Tōkaidōn reitillä liikennöi Tōkaidō Shinkansen -suurnopeusjunalinja.[24][25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Carpenter, John T.: Edo. Art in Japan 1615–1868, s. 383. Washington: National Gallery of Art, 1998. ISBN 0-89468-226-1.
  • Hall, Robert B.: Tokaido: Road and Region. Geographical Review, 1937, nro 27, s. 353–377. doi:10.2307/210324. ISSN 0016-7428.
  • Teeuwen, Mark & Nakai, Kate: Lust, commerce, and corruption : an account of what I have seen and heard. New York: Columbia University Press, 2014. ISBN 978-0-231-53597-7.
  • Traganou, Jilly: The Tōkaidō road : traveling and representation in Edo and Meiji Japan. New York: Routledge Curzon, 2004. ISBN 978-1-134-38749-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Teeuwen & Nakai 2014 s. 19
  2. Traganou 2004 s. 12
  3. Hall 1937 s. 360–361
  4. a b c Traganou 2004 s. 14
  5. a b Traganou 2004 s. 12
  6. a b Hall 1937 s. 362
  7. Traganou 2004 s. 16
  8. Hall 1937 s. 364
  9. Traganou 2004 s. 16
  10. Traganou 2004 s. 14
  11. Hall 1937 s. 365
  12. Tōkaidō bunken ezu Library of Congress, Washington, D.C. 20540 USA. Viitattu 6.8.2021.
  13. a b Hall 1937 s. 363
  14. Traganou 2004 s. 15
  15. Hall 1937 s. 353
  16. Hall 1937 s. 365
  17. The 53 stations of theTokaido Road ‘Tokaido Gojusan Tsugi No Uchi’ by Utagawa Hiroshige Cotton Town (myös linkit Hiroshiden puupiirroksiin).
  18. Traganou 2004 s. 15
  19. Traganou 2004 s. 14–15
  20. Hall 1937 s. 364
  21. Carpenter 1998 s. 274–275
  22. Carpenter 1998 s. 271
  23. Traganou 2004 s. i
  24. Mberego, Seth & Li, Yan: The Expansion of Densely Inhabited Districts in a Megacity - Case of Tokyo. International Review for Spatial Planning and Sustainable Development, 2017, nro 5, s. 116–133. doi:10.14246/irspsd.5.3_116.
  25. The Tokaido Corridor | The Geography of Transport Systems transportgeography.org. Viitattu 6.8.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]