Daimio

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Daimio Tsugaru Tamenobu (1550 – 1608)

Daimio eli daimyō (jap. 大名) oli japanilaisen lääninherran arvonimi 1100-luvulta 1800-luvulle. Sananmukaisesti se tarkoittaa suurta nimeä. Nimitystä käytetään joskus myös mahtisukujen päämiehistä. Shōgun valittiin tyypillisesti daimioiden joukosta. Daimioiden määrä vaihteli, mutta keskimäärin heitä oli yhtäaikaisesti noin 250 ympäri Japania.

Daimiot Edo-kaudella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen Edo-kautta termillä "daimio" ei ollut vakiintunutta merkitystä. Se kuitenkin muodostui tarkoittamaan sotureita tai heidän jälkeiläisiään, joiden läänit tuottivat arviolta 10 000 kokua riisiä tai vastaavaa summaa muita tuotteita. Termin käytössä esiintyi kuitenkin poikkeuksia myös Edo-kaudella.[1]

Daimiot käyttivät vaatetuksessaan yleensä violettia väritystä. Vaalea ja tumma purppura vaihtuivat tummaan tai vaaleaan vihreään, punaiseen ja lopulta mustaan. Vaatetuksen värin määritti, kuinka korkeassa asemassa daimio oli. Kaikkein korkeimmissa arvoissa olevat daimiot luettiin jalosukuisiin.

Vuoden 1600 Sekigaharan taistelu aloitti Edo-kauden. Shōgun Tokugawa Ieyasu järjesti vanhat klaanit ja provinssit (kuni) uuteen järjestykseen (han) riisintuotannon mukaan. Daimiotkin jaettiin kolmeen ryhmään. Jakoperusteena oli daimion suhde johtavaan Tokugawan sukuun. Shinpan-ryhmään sijoitettiin sukulaiset, fudait olivat olleet Tokugawan liittolaisia ja tozamat taasen suvun vihollisia. Vuoden 1800 aikoihin Japanissa oli 170 daimiota.

Shinpan-daimioille annettiin laajat han-alueet johdettavikseen. Muutamalle fudai-daimiolle annettiin suurehkot alueet, mutta useimmat saivat pienen. Fudait aseteltiin strategisesti puolustamaan kauppateiden alueita ja muita tärkeitä kohteita. Monet fudai-daimiot saivat myös paikkoja Edon shōgunaatissa, ja jotkut jopa rōjūn arvonimen. Fudain ja tozaman erona olivat juuri nämä hallinnosta tarjotut paikat: Tozamat eivät niitä saaneet.

Eräät tozama-daimiot saivat itselleen laajoja läänityksiä, kun taas toiset heistä olivat vain kuuluisia kuten Mori no Nagato, Shimazu no Satsuma, Date no Sendai ja Uesugi no Yonezawa. Shōgun Tokugawa piti heitä uhkana ja pelkäsi heidän mahdollisesti kapinoivan, mutta silti shogun-perheen ja tozamien kesken solmittiin onnistuneita avioliittoja.

Sankin kōtai -järjestelmän mukaan kaikki daimiot joutuivat viettämään joka toisen vuoden Edossa jättäen perheensä omille haneilleen. Tämä paransi daimioiden toiminnan kontrollia. Ajan myötä Tokugawat keksivät uusia järjestelmiä, joilla daimiot pidettiin valvovan silmän alla. Heidät määrättiin osittain rahoittamaan julkisten teiden rakennusta eivätkä he saaneet rakentaa laivoja tai linnoituksia. Muitakaan sotilaallisen voiman osoituksia kiellettiin esittämästä.[2]

Valvontajärjestelmien ja ylenmääräisen rahanmenon vuoksi daimiot kääntyivät Tokugawan shogunaattia vastaan Meijin uudistuksessa. Uudistuksen jälkeen, vuonna 1869 daimiot ja kuget muodostivat uuden aristokraattisen luokan nimeltään kazoku.

Vuonna 1871 hanit kumottiin, uudet aluejärjestelmät laadittiin, ja daimioiden aikakausi oli virallisesti ohi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bolitho, Harold: Treasure Among Men, Yale University Press, 1974.
  2. Janne Malkki: Ritarit ja samurait Helsingin yliopisto: E-thesis.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Daimio.