Oulun yliopiston humanistinen tiedekunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suurin osa Oulun yliopiston humanistinen tiedekunnan toiminnasta on Linnanmaan yliopistorakennuksen pohjoisosassa

Oulun yliopiston humanistinen tiedekunta on yksi Oulun yliopiston tiedekunnista. Perustutkinto-opiskelijoita tiedekunnassa on 2 111, jatko-opiskelijoita 308 ja henkilökuntaa 154 (2007).

Tiedekunta on erikoistunut saamen kielen ja kulttuurin tutkimukseen. Tätä tehtävää hoitaa tiedekunnassa toimiva Giellagas-instituutti.

Oulun yliopiston filosofiseen tiedekuntaan perustettiin humanistinen osasto vuonna 1965. Varsinaisesti humanistinen tiedekunta perustettiin vasta elokuussa 1972, kun filosofinen tiedekunta jaettiin kahtia: humanistiseksi ja luonnontieteelliseksi tiedekunnaksi. 1960-luvulla humanististen alojen laitokset olivat hajallaan eri puolilla kaupunkia kunnes syksyllä 1970 ne siirrettiin Veljekset Åströmin entisiin tehdasrakennuksiin Myllytulliin ja tilat nimettiin J. V. Snellmanin mukaan Snellmaniaksi. Myllytullista Linnanmaan yliopistoalueelle humanistinen tiedekunta muutti vuonna 1992.[1]

Pääaineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • aate- ja oppihistoria
  • arkeologia
  • englantilainen filologia
  • germaaninen filologia
  • historia
  • informaatiotutkimus
  • kirjallisuus
  • kulttuuriantropologia
  • logopedia
  • pohjoismainen filologia
  • saamelainen kulttuuri
  • saamen kieli
  • suomen kieli

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Manninen, Turo: Oulun kaupungin historia VI, s. 278-279. Oulu: Oulun kaupunki, 1995. ISBN 951-9234-48-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.