Ortodoksinen teologia
Ortodoksinen teologia on ortodoksisen kirkon harjoittamaa teologiaa. Ortodoksinen teologia ottaa etäisyyttä läntiseen teologiaan ja painottaakin järjen ja antiikin filosofien sijasta vahvaan traditioon patristiikassa ja mystiikassa.
Merkittäviä ortodoksiseen teologiaan vaikuttaneita henkilöitä ovat muun muassa Gregorios Nazianzilainen ja Simeon Uusteologi.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suuren skisman jälkeen lännen ja idän kirkot kulkivat eri tietä. Bysantissa teologia ei saanut samanlaista asemaa yliopistoissa kuten lännessä. Akateemiseksi tieteeksi ortodoksinen teologia kehittyi Balkanilla.[1]
1700-luvulla ortodoksisen teologian luonne muuttui Pietari Suuren myötä, sillä hän halusi länsimaalaistaa myös kirkon. Länsimaiset metodit ja ajattelumallit otettiin käyttöön samalla kun vanhoista perinteistä pyrittiin pitää kiinni. Teologian katsottiin nyt alentuneen muiden tieteiden tasolle ja ortodoksiset kirkkohistorijoitsijat kutsuvat tätä käännekohtaa "länsimaiseksi vankeudeksi" tai "älylliseksi orjuudeksi länsimaisille ideoille".[2]
"Länsimainen vankeus" päättyi 1800-luvun puolivälissä, jolloin metropoliitta Filaret Moskovalainen käänsi liturgian venäjän kielelle. Moderni teologia alkoi kehittyä vuosisadan vaihteessa, ja sen yksi merkittävimmistä moderneista teologeista oli Georgij Florovskij. Myös koulutuskieli vaihtui latinasta venäjäksi ja antiikin filosofien sijasta palattiin kirkkoisien tutkimiseen. Teologia itsessään alettiin nähdä filosofiana joka rakentuu Jumalan tuntemisen ympärille.[3]
Oppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ortodoksisuus ei perustu tunnustuksiin, vaan keskeistä on käsitys kirkosta oikean uskon ilmaisijana. Kirkon usko perustuu opinkappaleisiin eli dogmeihin, jotka puolestaan kirkon näkemyksen mukaan perustuvat suoraan Jumalan ilmoitukseen.[4] Kirkon uskonkappaleet on määritelty seitsemässä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- af Hällström, Gunnar: Fångad av förnuftet. Ratio et Fides - Studia in honorum Fredric Cleve. Turku: Åbo Akademis förlag, 2001. (ruotsiksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ af Hällström 2001, s. 117-118
- ↑ af Hällström 2001, s. 120-121
- ↑ af Hällström 2001, s. 121-122
- ↑ Ortodoksiset kirkot Uskonnot Suomessa. Arkistoitu 29.12.2007. Viitattu 2.11.2011.