Siirry sisältöön

Tuotantotalouden kilta Indecs

Wikipediasta
Tuotantotalouden kilta Indecs ry
Perustettu 1986
Hallituksen puheenjohtaja Nea Airaksinen[1]
Jäseniä n. 370
Sijainti Tampere, Suomi
Osoite Korkeakoulunkatu 6
Kotisivut indecs.fi

Tuotantotalouden kilta Indecs ry (lyhyesti Indecs) on Tampereen yliopiston tuotantotalouden opiskelijoiden kilta. Indecs järjestää jäsenilleen verkostoitumista ja hauskanpitoa edistäviä palveluita. Kilta valvoo tuotantotalouden opiskelijoiden etua Tampereen yliopiston päätöksenteossa, ja edistää jäsentensä työllistymismahdollisuuksia. Indecs myös organisoi toimintaa Tampereen tuotantotalouden alumneille.

Tuotantotalouden kilta Indecs ry:n seremoniamestarin sauva

Indecs on perustettu 25.3.1986[2]. Alkujaan Indecs oli ammattiainekerho, ja tuotantotalouden opiskelijat kuuluivat Koneenrakentajakiltaan. Indecsistä tuli kilta vuonna 1996. Vuonna 2005 tietojohtajakilta Man@ger erkautui Indecsistä.[3] Indecs rekisteröitiin yhdistykseksi vuonna 2017 nimellä "Tuotantotalouden kilta Indecs ry".

Indecsin toiminnasta vastaavat hallitus, toimihenkilöt ja tiimit. Vastuualueita voivat olla esimerkiksi tapahtumat, viestintä, yritysyhteistyö, fuksitoiminta, kolmiobileet, kansainvälinen toiminta ja teekkaritoiminta. Lisäksi mukana on esimerkiksi alumnitoimijoita, tuutoreita ja hallopedejä. Indecs on ESTIEMin jäsenjärjestö, Tampereen Teekkarit ry:n perustajajäsen, Tampereen ylioppilaskunnan piirissä toimiva järjestö ja Johto ry:n jäsen.

Indecs järjestää vuosittain yli 100 tapahtumaa. Tunnetuimpien joukossa ovat Kolmiobileet, joita Indecs järjestää yhteistyössä Staabi ry:n ja Luuppi ry:n kanssa. Jäsenistölleen Indecs järjestää muun muassa sitsejä, ekskursioita, liikuntamahdollisuuksia, saunailtoja ja rastikierroksia. Indecsin vuosijuhlat ovat tavallisesti maaliskuussa.

Indecs julkaisee kiltalehti Infactoa ja Tutacast-nimistä podcastia. Indecsillä on jäsenistöä palveleva oleskelutila eli kiltahuone Tampereen yliopiston Hervannan kampuksen Konetalossa. Kiltahuone tarjoaa jäsenistölle esimerkiksi verkostoitumismahdollisuuksia ja virvokkeita.

Indecsin haalarit ovat valkoiset. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat hankkivat itselleen haalarit killan tukemana, ja käyttävät mainosmyynnistä kertyneet rahat järjestämällä vuosikurssilleen toimintaa. Haalareiden selässä olevan logon käyrän väri vaihtelee vuosittain. Se ei kuitenkaan koskaan ole punainen, lukuun ottamatta vuotta 1991.[4] Luettelo käyrien väreistä vuoteen 2010 saakka:

Käyrien värit vuosittain

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Väri(t) Nimi / Teema
2024 Pinkki      Pinkki salama
2023 Punainen ja oranssi

         

Liekki
2022 Sininen ja vihreä

         

Revontulet
2021 Sininen ja vihreä

         

Maapallo
2020 Violetti      Kosmos
2019 Leopardikuvio

         

Leopardikuvio
2018 Tummansininen      Navy blue
2017 Kupari      Ruusukulta
2016 Heijastin      Heijastin
2015 Kulta     
2014 Sininen valkoisilla pilkuilla

         

Polka-dot
2013 Neonvihreä      Lime
2012 Turkoosinsininen     
2011 Purppura     
2010 Pinkki     

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Indecsin hallitus Tuotantotalouden kilta Indecs ry. Viitattu 12.3.2025.
  2. Merkkiohjesääntö indecs.fi.
  3. Man@gerin historia Tietojohtajakilta Man@ger ry. Arkistoitu 25.1.2021. Viitattu 12.12.2020.
  4. Indecsin historiikkeli, vuodet 1990-1999 Tuotantotalouden kilta Indecs ry. Viitattu 10.12.2020.