Veganismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vegaanista paellaa

Veganismi on ruokavalio ja elämäntapa, joka pyrkii välttämään kaikkea eläimille vahingollista toimintaa. Vegaaninen ruokavalio on vegetaristisen eli kasvispohjaisen ruokavalion alalaji, jossa käytetään ainoastaan kasviperäisiä tuotteita. Lihan ja verituotteiden lisäksi muutkaan eläinkunnan tuotteet, kuten maito ja muna, eivät kuulu vegaaniseen ruokavalioon.[1][2] Eläinperäisen ravinnon lisäksi vegaanit pyrkivät olemaan käyttämättä mitään eläinperäisiä ja eläimillä testattuja tuotteita, kuten esimerkiksi nahasta tehtyjä vaatteita ja eläinkokein testattuja kodin puhdistusaineita tai kosmetiikkaa.

Yleisimmät syyt vegaaniudelle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vegaaniuden syyt ovat useimmiten eettisiä. Toiset ovat vegaaneja myös ekologisista, terveydellisistä tai uskonnollisista syistä. Veganismin sukuisia ajatuksia eläinten kunnioittamisesta esiintyy esimerkiksi jainalaisuuden, buddhalaisuuden sekä Krishna-liikkeen opeissa. Viime vuosikymmeninä veganismia on puolusteltu länsimaisen moraalifilosofian keinoin, esimerkiksi oikeusajattelun näkökulmasta (Tom Regan) ja utilitarismista käsin (Peter Singer). Veganismilla itsellään on vasta muutamien vuosikymmenien pituinen historia, mutta se kytkeytyy läheisesti vanhempaan kasvissyöntiin.

Veganismin leviäminen on osa keskustelua nykyaikaisesta tehomaataloudesta. Eettinen veganismi perustuu spesisismin vastustamiseen tai ajatukseen eläinten oikeuksista. Yleensä katsotaan, että eläinten kyky tuntea kärsimystä ja mielihyvää velvoittaa kunnioittamaan niiden elämää siinä missä ihmistenkin. Munaa ja maitoa sisältävään kasvisravintoon siirtymistä vegaanit pitävät riittämättömänä ratkaisuna, koska maito- ja munateollisuudessa vallitsevat heidän mukaansa samat eläinten kohtelun epäkohdat kuin mistä lihateollisuutta usein arvostellaan. Myös maito- ja munateollisuuden eläinten väitetään usein elävän huonoissa olosuhteissa, ja eläimet teurastetaan nuorina (esimerkiksi munateollisuudessa kukot heti syntymän jälkeen). Naudanlihateollisuutta ei voida erottaa maitotuotannosta, koska naudanliha saadaan muutaman vuoden ikäisenä teurastetuista maitolehmistä.

Vegaani-sanan alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana vegaani on peräisin englannin kielestä. Alkuperäisen sanan vegan keksivät ensimmäisen vegaaniliiton perustajat Britanniassa 1944 halutessaan erottua eläinkunnan tuotteita käyttävistä kasvissyöjistä. Sana muodostettiin yhdistämällä sanan vegetarian (kasvissyöjä) alku ja loppu. Tällä pyrittiin ilmaisemaan, että yleinen kasvissyönti jättää muun muassa maitoteollisuuden tukemisellaan eläinten arvostuksen puolitiehen ja vasta veganismi vie vegetarismin aatteen loppuun asti. Tässä määritelmässä myös muun muassa hunaja suljettiin pois vegaanisesta ruokavaliosta [3].

Vegaaninen ruokavalio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vegaani ei käytä ruokavaliossaan lainkaan lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita, näiden johdannaisia tai muita eläimistä peräisin olevia tuotteita. Vegaani ei Suomen Vegaaniliiton määritelmän mukaan käytä edes hyönteistuotteita [4]. Jotkut ulkomaalaiset vegaanijärjestöt, kuten Vegan Action ja Vegan Outreach jättävät kysymyksen hyönteisten syönnistä ihmisten henkilökohtaisen harkinnan varaan. Näiden järjestöjen kannanottojen mielestä on epäselvää, voivatko hyönteiset tuntea kipua ja ne myös huomauttavat, että kasvien viljelyn yhteydessä saattaa kuolla yhtä paljon tai enemmän hyönteisiä kuin esimerkiksi hunajan tuotannossa.[5] [6]

Vegaanille sopimattomia eli eläinperäisiä aineita sisältäviä ruokia ovat liha- ja kalaruokien lisäksi esimerkiksi monet kaupoissa myytävät makeiset (joissa on esimerkiksi liivatetta tai eräästä kirvalajista eristettyä punaista väriainetta, karmiinia), maitotuotteet (viilit, juustot, jogurtit, voi), useimmat kaupoissa myytävät keksit, maidosta tehdyt jäätelöt, monet suklaat, suurin osa margariineista[7] sekä leivonnaiset ja useimmat valmisruoat. Koska vegaanit välttävät myös hyönteisperäisiä aineita, he eivät käytä karmiinilla värjättyjen tuotteiden lisäksi myöskään hunajaa tai mehiläisvahaa tai sellakkaa. Läheslähde? kaikki eläinperäiset tuotteet voidaan korvata vegaanisilla saman tyyppisillä tuotteilla, joita vegaanisia leivonnaisia ja soijajuustoja lukuun ottamatta on yleensä saatavilla Suomessa pienemmistäkin kaupoista.

Vegaanit välttävät myös nahasta, villasta ja silkistä tehtyjen vaatteiden käyttämistä ja eläimillä testattujen tuotteiden ostamista ja käyttöä. Jotkut katsovat lähiruoan olevan ekologisempaa ja pitävät ihanteenaan lähialueveganismia eli kotimaisiin tuotteisiin perustuvaa vegaanista ruokavaliota.

Ravitsemuksellisia näkökohtia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvan ruokapyramidi kuvaa suosituksia vegaanin ravitsemukseksi: pääosan ravinnon lähteistä muodostavat viljat, sitten tulevat palkokasvit, sitten vihannekset ja juurekset, seuraavaksi hedelmät ja lopuksi rasvat.

Yhdysvaltain ravitsemustieteilijöiden yhdistyksen (ADA) mukaan vegaaniruokavalio on oikein suunniteltuna terveellinen ja täyttää ravitsemusvaatimukset. Huonosti toteutettuna vegaaniruokavaliossa saattaa olla liian vähän kalsiumia, jodia, B12-vitamiinia ja D-vitamiinia. Vegaanien tulisi siksi suunnitella ruokavalionsa huolellisesti ja ottaa ravinnelisiä tarpeen mukaan.[8]

Merkittävin ero sekasyöjän ravintoon on pieniä määriä tarvittava, mutta silti pitkällä aikavälillä tärkeä B12-vitamiini. Sitä vegaanit saavat luotettavimmin B12-vitamiinivalmisteesta, mutta myös käyttämällä päivittäin ja säännöllisesti riittäviä määriä B12-rikastettuja elintarvikkeita (esimerkiksi useimmat kasvimaidot ja jotkin kasvipohjaiset jugurtit). Vielä sekasyöjiä enemmän vegaanien tulee kiinnittää huomiota myös D-vitamiinin ja kalsiumin saantiin.

D-vitamiinia suositellaan otettavaksi talven aikana esimerkiksi erillisten D-vitamiinitippojen muodossa, koska sitä on vain harvoissa kasvikunnan tuotteissa. Suomen leveysasteilla sama suositus koskee kaikkia ihmisiä.[9]

Kalsiumia saa monien kasvikunnan tuotteiden (soijatuotteet, palkokasvit, vihreät lehtivihannekset, siemenet, pähkinät, kaalit, kuivatut hedelmät) lisäksi kalsiumrikastetuista kasvimaidoista ja mehuista. Näissä juomissa on yleensä yhtä paljon kalsiumia kuin lehmänmaidossa (120 mg / 100 ml) eli noin kolme lasillista vastaa päivittäistä tarvetta.

Erityisesti lasten osalta vanhempia kehotetaan tarkkailemaan ravintoaineiden saantia aktiivisesti ja keskustelemaan asiasta asiantuntijoiden kanssa. Vegaanilasten kasvusta tehtyjen tutkimusten mukaan lapsi pärjää hyvin suunnitellulla ja monipuolisella vegaaniruokavaliolla, kunhan B12-vitamiini annetaan vitamiinipillereinä ja kalsiumin saantiin kiinnitetään huomiota. [10]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Iiris Purontaus & Petri Voutilainen: Kasvissyönnillä parantavia vaikutuksia. Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus
  2. Virpi Väänänen & Johanna Mäkelä 2007. Terveellistä ja luonnollista ruokaa – Elävän ravinnon syöjien näkemyksiä ruokavalionsa perusteista ja käytännöistä. Kuluttajatutkimuskeskus, Julkaisuja 9 / 2007, s. 3.
  3. Vegetarians in Paradise: 24 Carrot Award (Interview of Donald Watson, founder of the Vegan Society and originator of the word "vegan.")
  4. http://www.vegaaniliitto.fi/esitteet/mitavegaanitsyovat.html
  5. http://www.vegan.org/FAQs/index.html#7 "Many vegans, however, are not opposed to using insect products, because they do not believe insects are conscious of pain. Moreover, even if insects were conscious of pain, it's not clear that the production of honey involves any more pain for insects than the production of most vegetables, since the harvesting and transportation of all vegetables involves many 'collateral' insect deaths."
  6. http://www.veganoutreach.org/guide/qa.html Insects (including bees) do have brains. But their brains are not highly developed, and they are likely not large enough to facilitate the consciousness of pain. So is honey vegan? Our best answer is “We don’t know.” If one is concerned about doing harm to insects, it’s not clear that the production of honey involves any more pain for insects than the production of most vegetables or alternative sweeteners, since the harvesting and transportation of all crops involves some insect deaths.
  7. http://www.terveysala.turkuamk.fi/ravter/perusterveydenhuolto/materiaalit/kasvis.html
  8. "Position of the American Dietetic Association: Vegetarian diets" (June 2003). J Am Diet Assoc 103 (6): 748–65. doi:10.1053/jada.2003.50142. PMID 12778049. 
  9. Hyödyllinen D-vitamiini Helsingin sairaanhoitopiiri. Viitattu 12.05.2007.
  10. http://www.vegaaniliitto.fi/esitteet/raskausjalapset.html

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veganismi aatteena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Juppi, Pirita & Peltokoski, Jukka & Pyykkönen, Miikka (toim.): Liike-elämää : Vastakulttuurinen radikalismi vuosituhannen vaihteessa. SoPhi 70. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2003. ISBN 952-5092-85-2.
  • Konttinen, Esa & Peltokoski, Jukka: Ympäristöprotestin neljäs aalto : Eläinoikeusliike ja uuden polven ympäristöradikalismi 1990-luvulla. SoPhi 85. Jyväskylä: Minerva: Jyväskylän yliopisto, 2004. ISBN 952-5478-21-1.
  • Niemi, Mari K. (toim.): Kiitos ei! Kieltäytymisen kulttuurihistoriaa. Helsingissä: Ajatus, 2008. ISBN 978-951-20-7576-8.

Oppaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gould, Merkka; Voutilainen, Eeva: Kasvissyöjäksi : miksi ja miten. Helsinki: Art House, 2009. ISBN 978-951-884-450-4.
  • Gunnarsson, Karin: Eläinystävällisen kuluttajan opas. (Handla djurvänligt: En konsumentguide från förbundet djurens rätt.) Suomentanut ja Suomen oloihin soveltanut Helena Telkänranta. 3. korjattu painos. Helsinki: Eläinsuojeluliitto Animalia, 2006. ISBN 951-98700-7-5.
  • Jäntti, Eeva: Vegaanin käsikirja : Ravintoa ilman eläinkunnan tuotteita. Helsinki: Kansan sivistystyön liitto, 1997. ISBN 951-9455-59-0.
  • Kasvissyöntiä aloittelijoille. (Vegetarian starter kit.) Suomennos: Martti Bergestad. 10. painos. Helsinki: Vegaaniliitto, 2003.
  • Kettunen, Raisa: Puputyttö ja Vohvelisankari : Vegaanin herkkukirja. Vantaa: Moreeni, 2010. ISBN 978-952-254-001-0.
  • Muukkonen, Mirka & Särkisilta, Anna: Vegaanin kasviskeittokirja. 6. painos. Helsinki: Like, 2008. ISBN 978-952-01-0095-7.
  • Rajakangas, Leena & Tainio, Riitta: Kasvisruokailijan ravinto-opas. Helsinki: Edita, 1999. ISBN 951-37-2825-0.
  • Somersalo, Inna: Yllin kyllin: Herkkuja isolle ja pienelle joukolle. Helsinki: Multikustannus, 2008. ISBN 978-952-468-167-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]