Fruitarismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hedelmäkoju Barcelonassa.
Kulho, jossa on erilaisia hedelmiä.
Omenoita.

Fruitarismi (joskus myös fruitismi tai fruitarianismi) on ravitsemusoppi, erityisruokavalio ja elämäntapa, jonka mukaan ravinnoksi tulisi nauttia vain kypsentämättömiä ja mahdollisimman vähän käsiteltyjä hedelmiä ja siemeniä. Fruitarismia esiintyy jainalaisuuden (intialainen uskonto) yhteydessä sekä länsimaissa osana veganismia tai terveys- ja eettisistä syistä.

Hedelmä käsitetään fruitarismissa kukkivien kasvien siementen ympärille kehittyneeksi ravintovarastoksi. Siten fruitarismin mukaan syötäviä ruoka-aineita ovat esimerkiksi appelsiini, mango, avokado, melonit, marjat, tomaatti, kurkku, kuivatut hedelmät ja pähkinät, siemenet sekä erityisesti idätetyt pavut ja muut palkokasvit. Viljaa ei fruitaristi syö siksi, että sen korjaamiseksi tuhotaan koko kasvi.

Fruitarismin perustelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hedelmien ylivertaisuuden perusteena esitetään se, että hedelmä on ruoka-aineista täydellisin ja se miellyttää ihmistä eniten, sen tuoksu on herkullisin, muoto ja värit kauneimmat. Lisäksi kannattajien väite on, että hedelmissä olisi kaikki tarvittavat ravintoaineet juuri oikeassa suhteessa.

Aivan kuten elävän ravinnon kannattaja fruitaristikin välttää kuumennettua ja prosessoitua ruokaa, ja fruitaristi pitää lihaa, kalaa ja muita eläinkunnan tuotteita myrkyllisinä: ne tuottavat paitsi fyysistä pahaa oloa, myös pahoja ajatuksia ja tunteita.

Fruitarismissa on eri asteita. Jyrkimmän mukaan sopii syödä vain sellaisia hedelmiä, jotka ovat itsestään pudonneet kasvista.

Fruitarismin riskit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fruitariaaninen ruokavalio on terveyden kannalta ongelmallinen. Ellei sitä koosteta oikein ja huolellisesti, on seurauksena hyvin helposti aliravitsemus. Puhtaista hedelmistä ei voi saada B12-vitamiinia. Puutteellisesti koostettu fruitaristinen tai muu kasvisruokavalio saattaa altistaa myös kalsiumin ja D-vitamiinin puutteelle.[1]

Joidenkin mielestä fruitarismi on lähellä ortoreksia-syömishäiriötä. Fruitarismia harkitsevia kehotetaankin suunnittelemaan ruokavalionsa huolellisesti, tarkkailemaan ravinnon puutostiloja, syömishäiriön oireita sekä nauttimaan ravintolisiä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 2001;117(1):117-21 Anna-Liisa Rauma Katsaus "Ovatko kasvisruokavaliot turvallisia?", Duodecim, lääketieteellinen aikakauskirja

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]