Valmisruoka
Valmisruoka on kypsennettynä myytyä ruokaa.[1] Valmisruoan määritelmä ei kuitenkaan ole vakiintunut. Lavean määritelmän mukaan valmisruoat ovat helposti valmistettavia ja nopeasti nautittavia ruokia, joihin kuuluvat kypsennettyjen ruokien lisäksi myös valmiiksi pilkotut ja maustetut ruoat sekä säilykkeet ja pakasteet.[2]
Valmisruokiin luetaan esimerkiksi valmisateriat, ruokaisat salaatit, makkarat, pitsat, pasteijat, piirakat, pihvit, pyörykät sekä kasvis- ja perunapakasteet.[2] Eines on teollisesti valmistettu valmisruoka.[3]
Teollista valmisruokaa myydään kaupoissa, ja sitä tarjoillaan myös joissain ravintoloissa. Valmisruokaa käytetään niin kotona kuin joukkoruokailussakin, kuten lounasravintoloissa, kouluissa, sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja päiväkodeissa.[2]
Sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valmisruokia on monenlaisia, ja ne vaihtelevat ravintoarvoiltaan. Valmisruoissa on usein käytetty ravitsemussuosituksia runsaammin suolaa, rasvaa, punaista lihaa ja puhdistettua viljaa, joiden määrään ja laatuun on viime vuosina alettu kiinnittää enemmän huomiota.[2]
Ultraprosessoitu eli pitkälle prosessoitu valmisruoka on teollisesti valmistettua ruokaa, joka sisältää ainesosia, joita ei käytetä perinteisessä ruoanvalmistuksessa. Niiden tarkoituksena on usein saada tuote muistuttamaan perinteisesti valmistettua ruokaa.[4] Tällaisia ainesosia ovat lisäaineet ja teollisesti muunnellut, hydrolyysin avulla kovetetut tai kemiallisesti pilkotut hydrolysoidut ainesosat kuten synteettiset aromiaineet, emulgaattorit, kovetetut kasviöljyt ja soijaproteiini-isolaatit[5].
Kulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähes 60 prosenttia yhdysvaltalaisten kuluttamista kaloreista muodostuu ultraprosessoidusta valmisruoasta.[6] Suomessa syödään tätä huomattavasti vähemmän valmisruokaa. Valmispizzoja myyvän Dr. Oetkerin vuonna 2021 teettämän kyselyn suomalaisista vastaajista yli puolet kertoi käyttävänsä valmisruokaa viikoittain, mutta vain noin viidennes naisista ja kolmannes miehistä ilmoitti syövänsä sitä useammalla viikottaisella aterialla. Valmisruokien käyttö oli suosituinta 35–44-vuotiaiden keskuudessa.[7]
Mikroateriat ovat suosiossa erityisesti kehittyneissä maissa: esimerkiksi Britanniassa niihin käytetään päivittäin 5 miljoonaa puntaa.[8]
Maksalaatikko ja hernekeitto ovat Suomalaisen Työn Liiton vuonna 2015 teettämän tutkimuksen mukaan arvostetuimmat suomalaiset valmisruoat.[9] Myös lihaperunasose- ja lihamakaronilaatikko kuuluvat suosituimpiin eineksiin.[10] Riisipiirakat, salaattiannokset, einespitsat ja -lihapullat olivat S-ryhmän myydyimmät tuorevalmisruoat vuonna 2020.[11]
Suurin osa Suomessa kulutetusta broilerinlihasta on teollisesti marinoitua valmisruokaa.[12] Kyseisen valmisteen suosio johtuu siitä, että broileri maistuu mehevämmältä marinoituna.[13]
Helsingin kaupunki suunnitteli vuonna 2022, että sen kouluissa sekä päivä- ja vanhainkodeissa alettaisiin tarjoamaan säästösyistä yhä enemmän valmisruokaa.[14]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ valmisruoka. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ a b c d Katri Suhonen: Valmisruokien kansanterveydellinen merkitys iso Kehittyvä elintarvike. 27.2.2020. Elintarviketieteiden Seura. Viitattu 23.3.2024.
- ↑ eines. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ Eurídice Martínez Steele ym.: Ultra-processed foods and added sugars in the US diet: evidence from a nationally representative cross-sectional study. BMJ Open, 1.1.2016, nro 3, s. e009892. PubMed:26962035. doi:10.1136/bmjopen-2015-009892. ISSN 2044-6055. Artikkelin verkkoversio. en
- ↑ Ultra-processed foods and the corporate capture of nutrition. 07 December 2020. BMJ 2020; 371 doi: https://doi.org/10.1136/bmj.m4601
- ↑ Ostaisitko sipsipussin, jonka kyljessä lukee "saattaa aiheuttaa riippuvuutta"? Tutkijoiden mukaan osa ruoista pitäisi tunnistaa addiktoiviksi mtvuutiset.fi. 22.10.2023. Viitattu 15.12.2023.
- ↑ Eineksien ja ravintolaruuan raja hämärtynyt korona-aikana Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 28.1.2021.
- ↑ UK meals 'ready' for growth foodnavigator.com. Viitattu 23.12.2012.
- ↑ Näitä valmisruokia suomalaiset ostavat – suosikki ei väisty www.iltalehti.fi. Viitattu 1.12.2023.
- ↑ Roiskeläppä ja maksalaatikko eivät peräänny – Myydyimpien valmisruokien kärki muuttuu hitaasti Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 28.1.2021.
- ↑ Ruokakauppojen myydyimmät valmisruoat – Lidlissä tietyt tuotteet ovat nousseet suosituiksi Ilta-Sanomat. 9.9.2020. Viitattu 16.9.2020.
- ↑ Alijoki, Ville & Aunila, Seija: Kana nimeltä Ross 508 Yle Uutiset. Viitattu 15.4.2014.
- ↑ Poultry processing - Processing of poultry Encyclopedia Britannica. Viitattu 8.2.2021. (englanniksi)
- ↑ Ruoka | Helsinki suunnittelee oman ruoantuotantonsa laajaa alasajoa Helsingin Sanomat. 3.10.2022. Viitattu 11.10.2022.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Valmisruoka Wikimedia Commonsissa
- Yle: Kinkkupizzassa ei ole kinkkua – näin ostajaa vedätetään. Taloussanomat 22.2.2011.