Ero sivun ”Suomen Keskusta” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
|||
Rivi 32: | Rivi 32: | ||
Puolueen ideologiaa luonnehtivat kuuluminen [[Poliittinen keskusta|poliittisen keskustaan]], [[alkiolaisuus]] ja [[sosiaaliliberalismi]]. Keskusta on [[liberalismi|liberaalipuolueiden]] kansainvälisen järjestön [[Liberal International]]in ja [[Euroopan liberaalidemokraattinen puolue|Euroopan liberaalidemokraattisen puolueen]] jäsen. Euroopan parlamentissa keskustan edustajat kuuluvat [[Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä]]än ja Pohjoismaiden neuvostossa [[Keskiryhmä]]än. |
Puolueen ideologiaa luonnehtivat kuuluminen [[Poliittinen keskusta|poliittisen keskustaan]], [[alkiolaisuus]] ja [[sosiaaliliberalismi]]. Keskusta on [[liberalismi|liberaalipuolueiden]] kansainvälisen järjestön [[Liberal International]]in ja [[Euroopan liberaalidemokraattinen puolue|Euroopan liberaalidemokraattisen puolueen]] jäsen. Euroopan parlamentissa keskustan edustajat kuuluvat [[Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä]]än ja Pohjoismaiden neuvostossa [[Keskiryhmä]]än. |
||
Suomessa on ollut kolme keskustaa ja sen edeltäjiä edustanutta [[Suomen presidentti|presidenttiä]] ja |
Suomessa on ollut kolme keskustaa ja sen edeltäjiä edustanutta [[Suomen presidentti|presidenttiä]] ja kaksitoista [[Suomen pääministeri|pääministeriä]]. Keskustalla on eduskunnassa 31 kansanedustajaa ja Euroopan parlamentissa kolme europarlamentaarikkoa. Vuoden 2013 tietojen mukaan puolueella on 150 000 jäsentä.<ref name="jäsenmäärä2013"/> [[Juha Sipilä]] on ollut keskustan puheenjohtaja kesäkuusta 2012 lähtien.<ref name="puoluejohto2012">{{Verkkoviite | Osoite =http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/juha-sipil%C3%A4st%C3%A4-uusi-keskustajohtaja-1.18319 | Nimeke =Juha Sipilästä uusi keskustajohtaja | Tekijä =Koivula, Jukka | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta =9.6.2012 | Julkaisija =Maaseudun Tulevaisuus | Viitattu = 9.8.2013}}</ref> |
||
==Historia== |
==Historia== |
||
Rivi 101: | Rivi 101: | ||
===2010-luku=== |
===2010-luku=== |
||
Suomessa oli keskustalainen pääministeri vuosina 2003–2011, jolloin toimivat [[Jäätteenmäen hallitus|Jäätteenmäen]], [[Vanhasen I hallitus|Vanhasen I]] |
Suomessa oli keskustalainen pääministeri vuosina 2003–2011 ja 2015–2019, jolloin toimivat [[Jäätteenmäen hallitus|Jäätteenmäen]], [[Vanhasen I hallitus|Vanhasen I]], [[Vanhasen II hallitus|II]], [[Kiviniemen hallitus]] sekä [[Sipilän hallitus]]. Keskusta oli myös tänä aikana eduskunnan suurin puolue saatuaan [[Eduskuntavaalit 2003|vuoden 2003 vaaleissa]] 55 paikkaa, [[eduskuntavaalit 2007|vuoden 2007 vaaleissa]] 51 paikkaa ja [[eduskuntavaalit 2015|vuoden 2015 vaaleissa]] 49 paikkaa. |
||
Ennen [[Eduskuntavaalit 2011|vuoden 2011 eduskuntavaaleja]] tehtyjen [[gallup]]<nowiki/>kyselyiden perusteella keskusta oli SDP:n ja kokoomuksen tavoin menettänyt suosiotaan edellisiin eduskuntavaaleihin verrattuna. Erään valtakunnallisen gallupin mukaan keskusta ja kokoomus olivat lähes samoissa kannatuslukemissa.<ref>MTV3: [http://www.mtv3.fi/uutiset/vaalit/index.shtml/arkistot/kotimaa/2011/04/1307680/mtv3n-puoluegallup-keskusta-ja-kokoomus-tasoissa-perussuomalaiset-luisuu MTV3:n puoluegallup: Keskusta ja kokoomus tasoissa, perussuomalaiset luisuu]. MTV3.fi 5.4.2011. Viitattu 11.4.2011.</ref> Vaaleissa keskusta jäi kuitenkin vasta neljänneksi suurimmaksi puolueeksi ja menetti 16 kansanedustajaa edellisiin vaaleihin verrattuna. |
Ennen [[Eduskuntavaalit 2011|vuoden 2011 eduskuntavaaleja]] tehtyjen [[gallup]]<nowiki/>kyselyiden perusteella keskusta oli SDP:n ja kokoomuksen tavoin menettänyt suosiotaan edellisiin eduskuntavaaleihin verrattuna. Erään valtakunnallisen gallupin mukaan keskusta ja kokoomus olivat lähes samoissa kannatuslukemissa.<ref>MTV3: [http://www.mtv3.fi/uutiset/vaalit/index.shtml/arkistot/kotimaa/2011/04/1307680/mtv3n-puoluegallup-keskusta-ja-kokoomus-tasoissa-perussuomalaiset-luisuu MTV3:n puoluegallup: Keskusta ja kokoomus tasoissa, perussuomalaiset luisuu]. MTV3.fi 5.4.2011. Viitattu 11.4.2011.</ref> Vaaleissa keskusta jäi kuitenkin vasta neljänneksi suurimmaksi puolueeksi ja menetti 16 kansanedustajaa edellisiin vaaleihin verrattuna. |
Versio 8. kesäkuuta 2019 kello 11.15
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Paljon korjattavaa: puutteellisesti käsiteltyjä osioita ja paljon lähteistämättömiä tietoja. |
Suomen Keskusta | |
---|---|
Suomen Keskusta (yleiskielessä keskusta,[1] lyhenne Kesk.,[2] ruots. Centern i Finland) on suomalainen puolue. Vuonna 1906 perustetun puolueen nimenä oli Maalaisliitto (lyh. ML) vuoteen 1964 asti ja sen jälkeen Keskustapuolue vuoteen 1988 asti, jolloin otettiin käyttöön nykyinen nimi.
Puolueen ideologiaa luonnehtivat kuuluminen poliittisen keskustaan, alkiolaisuus ja sosiaaliliberalismi. Keskusta on liberaalipuolueiden kansainvälisen järjestön Liberal Internationalin ja Euroopan liberaalidemokraattisen puolueen jäsen. Euroopan parlamentissa keskustan edustajat kuuluvat Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmään ja Pohjoismaiden neuvostossa Keskiryhmään.
Suomessa on ollut kolme keskustaa ja sen edeltäjiä edustanutta presidenttiä ja kaksitoista pääministeriä. Keskustalla on eduskunnassa 31 kansanedustajaa ja Euroopan parlamentissa kolme europarlamentaarikkoa. Vuoden 2013 tietojen mukaan puolueella on 150 000 jäsentä.[3] Juha Sipilä on ollut keskustan puheenjohtaja kesäkuusta 2012 lähtien.[4]
Historia
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Toistelee jo mainittuja asioita. |
Autonomian aika ja ensimmäinen tasavalta
Puolueen voidaan katsoa syntyneen vuonna 1906, jolloin perustettiin Suomen Maalaisväestön Liitto sekä Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto, jotka yhdistyivät vuonna 1908 Maalaisliitoksi[5] (lyh. ML[6]). Vuonna 1965 nimeksi muutettiin Keskustapuolue.[6] Nykyinen nimi Suomen Keskusta otettiin käyttöön vuonna 1988. Lempinimenä puolueella on sanasta "Keskustapuolue" lyhennetty Kepu.
Maalaisliiton ideologisena isänä pidetään nuorsuomalaisista siirtynyttä Santeri Alkiota, ja alkuaikoina puolue toimi perustuslaillisessa rintamassa nuorsuomalaisten kanssa.
Suomen sisällissodan jälkeen Maalaisliitto pyrki ajamaan tasapainoa ja kansallista sopua, hyväksyen esimerkiksi punaisten armahdukset. Puolue johti myös 1930-luvulla taistelua demokratiaa uhannutta oikeistoradikalismia vastaan. Yhteistyö sosiaalidemokraattien kanssa alkoi lisääntyä, ja ensimmäinen niin sanottu punamultahallitus muodostettiin vuonna 1937.[5]
Puolueen kannatus perustui laajaan maatalous- ja maaseutuväestöön, sillä Maalaisliitto pyrki kohentamaan maaseudun taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia.[5] Puolueen varhaisimmat kannatusalueet olivat Pohjanmaalla, Lapissa, Kainuussa ja Viipurin läänin itäosissa.lähde? Toisen maailmansodan jälkeen läntiseen Suomeen asutettu siirtoväki nosti Maalaisliiton suurimmaksi puolueeksi myös läntisemmän Suomen maaseudulla. Puolueen kannatus kaupungeissa oli aluksi hyvin pientä, mutta sekin alkoi kasvaa. 1970-luvulla puolueen kannatus laski, jolloin monet alkoivat pitää maaseututaustaista puoluetta hiipuvana auringonlaskun puolueena.lähde? Kannatuksen lasku on sittemmin osoittautunut tilapäiseksi.
Lauri Kristian Relander oli ensimmäinen puolueesta valittu tasavallan presidentti. Talvisodan syttyessä presidenttinä oli maalaisliittolainen Kyösti Kallio, joka nimitti ensimmäisen SDP:n ja Maalaisliiton muodostaman punamultahallituksen vuonna 1937. Terveyssyistä Kallion presidenttikausi jäi kesken jo vuonna 1940.
Kekkosen aika
Toisen maailmansodan jälkeen alkoi uuden ulkopoliittisen suuntautumisen vaihe. Maalaisliiton kansanedustaja Urho Kekkonen oli sodan jälkeen useasti pääministerinä. Vuoden 1956 presidentinvaaleissa Kekkonen, joka oli pääministerinä muun muassa luovuttanut Suomeen paenneen Viron vastarintaliikkeen jäsenen Neuvostoliittoon, sai suostuteltua KGB:n tukemaan häntä. Viisi päivää ennen valitsijamiesten kokoontumista Suomen kommunistit määrättiin äänestämään Kekkosta. Kommunistien äänillä Kekkonen yllättäen voitti vaalit pienimmällä mahdollisella marginaalilla. Kekkosen valtaa lisättiin noottikriisissä ja KGB:n vaatimuksesta Suojelupoliisi täytettiin maalaisliittolaisilla.[7] Kekkonen kohosi neuvostoystävyyttä korostavan linjan johtohahmoksi.
Presidentin valta vahvistui lähinnä idänpolitiikan (YYA-sopimus ja ETYK) ja länsi-integraation (EFTA:n liitännäisjäsenyys ja EEC-vapaakauppasopimus) turvaamiseksi, sillä samalla ei haluttu menettää Suomen ja Neuvostoliiton välistä bilateraalikauppaa. Tämä yhdessä SDP:n puoluehajaannuksen kanssa johti siihen, että presidentin voimakasta osallistumista alettiin lähinnä hänen sosiaalidemokraattisten vastustajiensa piirissä pitää ruoskaparlamentarismina. Myös oikeistosta nousi kriittisiä ääniä, kuten Tuure Junnila, Georg C. Ehrnrooth ja Kullervo Rainio, jotka muodostivat Perustuslaillisen kansanpuolueen. Toinen näkyvä vastustaja oli entinen maalaisliittolainen Veikko Vennamo.
Puolueen sisälle muodostui idänpolitiikkaa, vasemmistoyhteistyötä ja Kekkosta tukemaan miltei puolueoppositioksi niin sanottu K-linja. Linjan sisältönä oli "mennä niin vasemmalle, että hirvittää".lähde? K-linjan edustajiin skeptisesti suhtautuneita alettiin kutsua mustaksi tusinaksi. Tällä annettiin ymmärtää, että puolueen sisällä on oikeistoryhmittymä.lähde?
Maalaisliitto käytti vuosina 1948−1958 hyvin tunnettua vaalijulistetta, jossa oli kuvattuna Raamattuun ja lakikirjaan nojaava talonpojan käsi ja teksti "Näihin nojaa Maalaisliitto".
Nimenvaihdos
Luovutetun Karjalan siirtoväen asutustoiminnasta vastannut maa- ja metsätalousministeriön osastopäällikkö, ylijohtaja Veikko Vennamo riitaantui Kekkosen kanssa 1950-luvulla ja perusti Suomen Pientalonpoikien Puolueen, joka muutti 1960-luvun kaupungistumisen vuoksi Maalaisliiton tapaan nimensä Suomen Maaseudun Puolueeksi, jolle pohjalle Timo Soini, Kari Bärlund, Raimo Vistbacka sekä Urpo Leppänen päättivät perustaa Perussuomalaiset.[8]
17. lokakuuta 1965 Maalaisliitto vaihtoi nimensä Keskustapuolueeksi.[9] Muutos kuvasi irtautumista agraaripolitiikasta valtakunnalliseksi yleispuolueeksi. Nimenvaihdon myötä puolueen kannatus laski jyrkästi.[5] Ensimmäisen nimenvaihdoksen aikaan tapahtui myös niin sanottu suuri muutto maalta kaupunkeihin ja Ruotsiin, jolloin puolue huolestui kannattajapohjansa vähenemisestä. Uudella nimellä tavoiteltiin entistä laajempaa kannatusta myös kaupungeista.lähde? Keskustapuolueen kannatus eduskuntavaaleissa vähäisimmillään oli 35 ja 36 kansanedustajaa Johannes Virolaisen puheenjohtajakauden lopulla.
1960- ja 70-luvuilla keskusta oli reformistinen, parlamentaarista kansanvaltaa kannattava puolue, joka pehmensi äärivasemmiston ja oikeistovoimien vastakkainasettelua. Myös kannattajakunta monipuolistui, kun toimihenkilöiden ja työväestön osuus kasvoi.[5]
Puolueen nimi muutettiin muotoon Suomen Keskusta vuonna 1988.[5]
Tahtopolitiikka ja kassakaappisopimus
Vuonna 1980 Turun puoluekokouksessa keskustan puheenjohtajaksi valittiin Paavo Väyrynen, joka puoluesihteeri Seppo Kääriäisen kanssa alkoi harjoittaa niin sanottua tahtopolitiikkaa, mikä merkitsi lähinnä Kalevi Sorsan johtaman SDP:n haastamista monissa kysymyksissä. Keskustapuolueen suhteellinen heikentyminen SDP:hen nähden oli osaltaan aiheutunut Urho Kekkosen sairastumisesta ja tasavallan presidentin vaihdoksesta.
Keskusta, kokoomus ja RKP solmivat ennen vuoden 1987 eduskuntavaaleja niin sanotun kassakaappisopimuksen, jonka mukaan yksikään sopimuksessa osallisista puolueista ei neuvottele hallituksen muodostamisesta ilman muita puolueita. Näin torjuttaisiin presidentti Mauno Koiviston yritykset saada oma puolueensa SDP hallitukseen. Suunnitelma tuli kuitenkin Koiviston tietoon ja hän nimitti hallituksen muodostajaksi kokoomuksen puheenjohtajan Ilkka Suomisen sijasta Harri Holkerin. Tuloksena oli porvarihallituksen sijasta Holkerin sinipunahallitus, joka oli vallassa 1987–1991. Syksyllä 1990 hallitus pyysi oppositioon joutuneen keskustan tukea säästöpäätöksille ennen vuoden 1991 eduskuntavaaleja, mistä puolue kieltäytyi.
Porvarihallitus ja oppositiokausi
Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa keskusta sai niin sanotun veret seisauttavan vaalivoiton ja nousi pitkästä aikaa suurimmaksi eduskuntapuolueeksi. Vaalituloksen pohjalta muodostettiin keskustan, kokoomuksen, RKP:n ja kristillisen liiton porvarihallitus, jonka pääministeriksi tuli keskustan Esko Aho.
Kokoomus halusi Suomen liittyvän Euroopan unioniin eli silloiselta nimeltään Euroopan yhteisöön. Keskusta suhtautui läntisen Euroopan kanssa integroitumiseen epäilevästi, mutta omaa puoluettansa länsimyönteisempi puheenjohtaja Esko Aho pyrki saamaan jäsenyyshankkeelle puolueensa tuen. EU jakoi keskustan kannattajat kahteen leiriin ja etenkin monet puolueen maaseutuäänestäjät vastustivat jäsenyyttä syksyn 1994 kansanäänestyksessä. Puolueen länsi-integraatiota vastustavan siiven kärkihahmo Paavo Väyrynen työskenteli viivästyttääkseen jäsenyysäänestystä. Hän oli myös puolueen presidenttiehdokas vuosien 1988 ja 1994 presidentinvaaleissa.
Keskustan hallitusvastuu ajoittui vaikeaan lama-aikaan, ja vuoden 1995 eduskuntavaaleissa keskusta hävisi suurimman puolueen paikan sosiaalidemokraateille. Vaalien jälkeen muodostettiin Paavo Lipposen johdolla sosiaalidemokraattien, kokoomuksen, vasemmistoliiton ja vihreiden laajapohjainen sateenkaarihallitus.
Esko Aho esitteli kevättalvella 1996 keskustan työreformin, joka julkaistiin vuoden 1999 eduskuntavaaleihin Matti Vanhasen ja Maria-Kaisa Aulan johdolla. Työreformi sai kuitenkin negatiivisen vastaanoton. Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa keskusta jäi edelleen toiseksi suurimmaksi puolueeksi sosiaalidemokraattien kärsimistä tappioista huolimatta, ja puolueen oppositiokausi jatkui. Keskusta halusi säilyttää markan valuuttana ja olla siirtymättä euron käyttöön.
2000-luku
Vuoden 2000 presidentinvaaleissa Esko Aho korosti kampanjassaan tavanomaista ydinperhettä ja omakotitalossa asumista turvallisessa ympäristössä turvallisena suomalaisena elämänmuotona. Aho kärsi vaalien toisella kierroksella niukan tappion sosiaalidemokraattien Tarja Haloselle ja luopui myöhemmin politiikasta.
Anneli Jäätteenmäen johdolla keskusta saavutti voiton ensin vuoden 2000 kunnallisvaaleissa ja myöhemmin vuoden 2003 eduskuntavaaleissa. Jäätteenmäestä tuli Suomen ensimmäinen naispääministeri, ja hänen johtamassaan punamultahallituksessa olivat mukana myös SDP ja RKP. Pian vaalien jälkeen Jäätteenmäki joutui kuitenkin eroamaan niin sanotun Irakgate-skandaalin vuoksi. Uudeksi pääministeriksi tuli Jäätteenmäen hallituksen puolustusministeri Matti Vanhanen.
Vuoden 2006 presidentinvaaleissa puolueen presidenttiehdokkaana ollut istuva pääministeri Vanhanen hävisi ensimmäisellä kierroksella Sauli Niinistölle, eikä puolue päässyt mukaan vaalien toiselle kierrokselle. Toisella kierroksella Niinistö hävisi istuvalle presidentille Haloselle saaden lähes täsmälleen saman kannatuksen kuin Aho kuusi vuotta aiemmin.
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa keskusta menetti joitakin paikkoja, mutta säilytti silti asemansa suurimpana puolueena. Kertaakaan aiemmin historiassa keskusta ei ollut saavuttanut suurimman puolueen asemaa kahdesti peräkkäin. Sosiaalidemokraattien ohi toiseksi suurimmaksi puolueeksi kohosi kokoomus, joka nyt sai ensimmäisen kerran enemmän kansanedustajia kuin sosiaalidemokraatit. Matti Vanhasen II hallitus muodostettiin keskustan, kokoomuksen, vihreiden ja RKP:n varaan.
Vanhanen erosi pääministerin ja puolueen puheenjohtajan tehtävistä kesällä 2010. Tuolloin muodostettiin keskustan uuden puheenjohtajan Mari Kiviniemen hallitus, joka oli pääministeriksi siirtyneen Kiviniemen hoitamaa kunta- ja hallintoministerin salkkua lukuun ottamatta identtinen Vanhasen II hallituksen kanssa.
Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen suomalaista politiikkaa ravistelleen vaalirahoituskohun katsottiin vieneen keskustalta uskottavuutta.[10] Moni keskustalainen poliitikko joutui esitutkintaan liittyen lahjontarikoksiin tai jääviyteen viranhoidossa.[11][12][13] Keskusrikospoliisi teki ratsian keskustan puoluetoimistoon toukokuussa 2010.[14][15]
Vuonna 2007 puoluesihteeri Jarmo Korhonen kertoi puolueen talouden huonosta tilasta, jonka hän sanoi kääntyvän paremmaksi vuoteen 2009 mennessä.[16] Nykyään keskustan talous on puolueen johdon mukaan ahtaalla.[17][18][19] Lisäksi keskustan omistama Apollo-yhtiö sai syksyllä 2010 puolen miljoonan euron veromätkyt.[20]
2010-luku
Suomessa oli keskustalainen pääministeri vuosina 2003–2011 ja 2015–2019, jolloin toimivat Jäätteenmäen, Vanhasen I, II, Kiviniemen hallitus sekä Sipilän hallitus. Keskusta oli myös tänä aikana eduskunnan suurin puolue saatuaan vuoden 2003 vaaleissa 55 paikkaa, vuoden 2007 vaaleissa 51 paikkaa ja vuoden 2015 vaaleissa 49 paikkaa.
Ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja tehtyjen gallupkyselyiden perusteella keskusta oli SDP:n ja kokoomuksen tavoin menettänyt suosiotaan edellisiin eduskuntavaaleihin verrattuna. Erään valtakunnallisen gallupin mukaan keskusta ja kokoomus olivat lähes samoissa kannatuslukemissa.[21] Vaaleissa keskusta jäi kuitenkin vasta neljänneksi suurimmaksi puolueeksi ja menetti 16 kansanedustajaa edellisiin vaaleihin verrattuna.
Kiviniemi ei asettunut kesän 2012 puoluekokouksessa uudelleen ehdolle. Hän totesi tällä tavoin kantavansa vastuuta siitä, ettei puolue ollut päässyt nousemaan riittävän rivakasti.[22] Eräiden arvioiden mukaan taustalla voi olla myös pettymys siihen, että Väyrynen ja Pekkarinen haastoivat hänet jo lyhyen puheenjohtajuuden jälkeen.[23]
Kesän 2012 puoluekokouksessa Keskustan puheenjohtajaksi valittiin Juha Sipilä[24].
Eduskuntavaaleissa 2015 Keskusta palasi jälleen suurimman puolueen asemaan, ja sai eduskuntaan 49 kansanedustajaa, eli 14 enemmän kuin edellisissä vaaleissa.
Mutta seuraavissa, vuoden 2019 vaaleissa Keskusta menetti 18 kansanedustajan paikkaa saatuaan vähemmän ääniä kuin yli sataan vuoteen[25].
Nimi ja tunnukset
Keskustan logo perustuu nelilehtiseen apilaan. Puolueen tunnukseen on otettu mallia Puolan kansanpuolueelta PSL:ltä. Ruotsin Keskustapuolue puolestaan otti mallia Suomesta valitessaan tunnuksekseen neliapilan vuonna 1942.[27]
-
Suomen Keskustan 2000-luvun alkupuolella käyttämä logo.
-
Keskustan tunnus vuosina 2012-2015.
-
Keskustan tunnus vuodesta 2015 eteenpäin.
Rakenne ja organisaatio
Puolueen toimielimet
- Puoluekokous
Puoluekokous käyttää puolueen ylintä päätösvaltaa ja käsittelee suuret periaatekysymykset. Se valitsee kahdeksi vuodeksi kerrallaan puolueen puheenjohtajan, kolme varapuheenjohtajaa, puoluesihteerin ja puoluevaltuuston.[28]
- Puoluevaltuusto
Puoluevaltuusto käyttää puoluekokoukselle kuuluvaa valtaa puoluekokouksien välisenä aikana. Puoluevaltuusto valitsee puoluehallituksen ja päättää puolueen erillisohjelmista. Puoluevaltuustoon kuuluu 135 jäsentä ja lisäksi 130 varajäsentä. Toimikausi on kaksivuotinen.[28] Puoluevaltuustossa ovat edustettuina kaikki keskustan 21 piirijärjestöä. Niiden lisäksi Keskustanaisilla, Keskustanuorilla, Keskustaopiskelijoilla, Keskustan lehtimiehillä ja puolueen eduskuntaryhmällä on omat edustajansa.
- Puoluehallitus
Puoluehallitus johtaa puolueen yleistä toimintaa. Sen muodostavat puolueen puheenjohtaja, kolme varapuheenjohtajaa, puoluesihteeri ja 31 muuta jäsentä ja varajäsentä. Puoluehallitus valitsee keskuudestaan työvaliokunnan.[28]
Puoluehallitus esittelee asiat puoluevaltuustolle. Se vastaa myös puoluekokousaloitteisiin tekemällä päätösesityksiä. Puoluehallituksen puheenjohtaja on samalla koko puolueen puheenjohtaja.
- Puoluehallituksen työvaliokunta
Puoluehallituksen työvaliokuntaan kuuluvat puolueen puheenjohtaja, varapuheenjohtajat, puoluesihteeri, puolueen eduskuntaryhmästä puoluehallitukseen valittu jäsen, europarlamentin keskustan valtuuskunnasta valittu puoluehallituksen jäsen ja kolme muuta puoluehallituksen keskuudestaan valitsemaa jäsentä. Työvaliokunta valmistelee ehdotuksia puoluehallitukselle ja seuraa puolue-elinten päätösten toteutumista eduskunnassa, hallituksessa ja puolueen sisällä.[28]
Karina Jutila Tampereen yliopistosta on tehnyt väitöskirjan Yksillä säännöillä, kaksilla korteilla? Empiirinen tutkimus Suomen Keskustan sisäisestä päätöksenteosta, jossa käsitellään työvaliokunnan käytännön päätöksentekoa. Väitöskirjan mukaan:
»Tutkimus osoittaa, että keskustan sisäinen päätöksentekojärjestelmä on rakenteellisesti ja toiminnallisesti kaksiosainen. Yhtäältä on aktiivijäsenistön varassa toimiva kenttäorganisaatio ja toisaalta ammattipoliitikkokeskeinen valtakunnallinen toiminta. Jäsenistön enemmistö ja ammattipoliitikot toimivat samassa puolueessa, mutta entistä enemmän eri kentillä. Työnjako on johtanut vaikutusvallan kasaantumiseen ammattipoliitikoille ja erityisesti puheenjohtajalle ja hänen ympärillään olevalle ydineliitille. Samalla etäisyys jäsenistöön on kasvanut.[29]»
- Puoluetoimisto
Keskustan puoluetoimisto on puoluesihteerin johtama toimisto, joka vastaa yleishallinnosta, kuten suhteista alue- ja paikallistasolle sekä politiikan koordinoinnista. Toimisto sijaitsi aikaisemmin Helsingissä Pursimiehenkadulla, josta se muutti Apollonkadulle Etu-Töölöön.
Eduskuntaryhmä
- Pääartikkeli: Keskustan eduskuntaryhmä
Suomen Keskustaa eduskunnassa edustaa Keskustan eduskuntaryhmä. Eduskuntaryhmä toimii Suomen Keskustan kansanedustajien yhteistyöelimenä. Eduskuntaryhmän merkitys eduskuntatyössä on keskeinen: kokouksissa keskustellaan ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä ja muodostetaan kantoja eduskunnan käsittelyssä olevaan asiaan. Keskustan eduskuntaryhmän valtiopäiväkaudella 2015–2019 muodostaa 49 kansanedustajaa. Ryhmän puheenjohtajana toimii kansanedustaja Antti Kaikkonen.[30]
Piirijärjestöt
Keskustalla on seuraavat 20 piirijärjestöä:[31]
Aiemmin toiminnassa oli myös Ylä-Savon piiri, jonka yhdistämisestä Pohjois-Savon piiriin päätettiin vuonna 2011.[32] Alueellisten piirien lisäksi on olemassa koko maan kattava Centerns svenskspråkiga distrikt eli Keskustan ruotsinkielinen piiri. Piirin 16 paikallisosastosta 10 toimii ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.[33]
Monissa vaalipiireissä keskustalla on useampi kuin yksi piirijärjestö; nämä asettavat eduskuntavaaliehdokkaat sopimiensa kiintiöiden mukaisesti. Keskustalla on Hämeen vaalipiirissä Etelä-Hämeen piiri ja Päijät-Hämeen piiri, Kymen vaalipiirissä Karjalan piiri ja Kymenlaakson piiri, Etelä-Savon vaalipiirissä Etelä-Savon piiri ja Itä-Savon piiri, Vaasan vaalipiirissä Etelä-Pohjanmaan piiri ja Keski-Pohjanmaan piiri, Oulun vaalipiirissä Pohjois-Pohjanmaan piiri ja Kainuun piiri sekä Lapin vaalipiirissä Lapin piiri ja Peräpohjolan piiri.
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: Kunnallis- ja paikallisjärjestöt kokonaan käsittelemättä. |
Puolueen lähiyhteisöt
- Alkio-opisto, Korpilahdella sijaitseva puolueopisto
- Huoltoliitto
- Keskustan ja maaseudun arkisto, Maalaisliitto-Keskustapuolue-Suomen Keskusta -puolueen historiaa tallentava arkisto
- Keskustanuoret, puolueen nuorisojärjestö
- Maaseudun Kukkaisrahaston Säätiö, nuorten toimintaa tukeva rahasto
- Maaseudun Sivistysliitto, keskustaa lähellä oleva kulttuurijärjestö
- Nuorisosäätiö, sosiaalisten asuntopalvelujen järjestö
- Suomen Keskustanaiset, naisjärjestö
- Vesaiset, varhaisnuorisojärjestö[34]
Media
Nykyiset
- Maahenki Oy, Maaseudun Sivistysliiton kustantamo
- Suomenmaa, Suomen Keskustan pää-äänenkannattaja, ilmestyy painettuna ja verkkolehtenä
Aiempia
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: Mihin vuoteen asti Ilkka (sanomalehti) ja Keskisuomalainen olivat sitoutuneita? |
- Karjalanmaa, vuosina 1917–2011 Joensuussa ilmestynyt Maalaisliiton ja sittemmin Keskustan äänenkannattaja
- Liitto, Oulussa vuosina 1906–1993 ilmestynyt Maalaisliiton ja sittemmin Keskustan äänenkannattaja
- Lalli, Satakunnassa vuosina 1917–2009 ilmestynyt Maalaisliiton ja sittemmin Keskustan äänenkannattaja
- Turunmaa, vuosina 1923–1953 Turussa ilmestynyt Maalaisliiton äänenkannattaja
Kansainväliset jäsenyydet
Liberaalinen Kansanpuolue liittyi vuonna 1982 keskustan jäsenjärjestöksi, mutta erosi puolueesta jälleen vuonna 1986. Näiden kahden puolueen yhdistyessä keskusta peri Liberal Internationalin jäsenyyden ja Liberaalien taloudelliset vastuut. Keskusta on myös Euroopan liberaalidemokraattisen puolueen jäsen. Euroopan parlamentissa keskustan edustajat kuuluvat Euroopan liberaalidemokraattien liiton (ELDR) ryhmään yhdessä RKP:n edustajien kanssa.
Ideologia ja arvot
Keskusta ilmoittaa arvoikseen vastuullisuuden ja vapauden, yhteisöllisyyden ja välittämisen, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden, sivistyksen, ylisukupolvisuuden ja kohtuullisuuden, kestävän luontosuhteen sekä paikallisuuden.[35] Keskustan tavoitteena on hajautettu yhteiskunta, joka perustuu markkinatalouteen, työhön kannustavaan sosiaaliturvaan ja mahdollisuuksien tasa-arvoon. Keskusta pyrkii pitämään koko maan asuttuna.
Tuoreimmassa puolueohjelmassa keskustan tavoitteena on olla aatepuolue ja sivistysliike, ekologinen edelläkävijä sekä rauhan ja yhteistyön rakentaja. Puolue tavoittelee sivistyksen ja kulttuurin voimalla ihmisyyttä ja vastuullista vapautta sekä yrittäjyyteen perustuvaa ehyttä yhteiskuntaa. Keskusta näkee itsensä yhteistyön ja sovinnon liikkeenä.[36]
Santeri Alkio oli mukana perustamassa Maalaisliittoa ja kuuluu puolueen merkittävimpiin puheenjohtajiin. Alkion aateperintöön eli alkiolaisuuteen viitataan vielä uusimmassa vuoden 2006 periaateohjelmassa. Alkiolaisuus syntyi sosialismin ja kapitalismin vaihtoehdoksi korostamaan ihmisyyttä, kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä ja tasa-arvoa. Keskusta on oman näkemyksensä mukaan yhteiskuntaa uudistava aatteellinen yleispuolue ja kansansivistysliike.
Poliittiset linjaukset ja tavoitteet
Keskusta edeltäjineen on tehnyt vuosien varrella 24 yleis- tai periaateohjelmaa.[37] Vuodelta 1906 ovat Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalaisen Maalaisliiton Ohjelmavaatimuksia- ja Suomen Maalaisväestön Liiton Ohjelma -nimiset yleisohjelmat. Jälkimmäisestä on olemassa myös vuoden 1908 versio. Ensimmäinen Maalaisliiton yleisohjelma on vuodelta 1914. Tämän jälkeen Maalaisliitto laati vielä seitsemän puolueohjelmaa. Keskustapuolueena tehtyjä ohjelmia on kahdeksan. Nykyisellä nimellä toimiessaan Suomen Keskusta on laatinut viisi puolueohjelmaa, joista viimeisin on vuodelta 2006.
Yksi keskustan historian merkittävimmistä liberaalihankkeista oli vuoden 1999 eduskuntavaaleissa esitetty työreformi, jonka ammattiyhdistysliike epäili heikentävän voimakkaasti työehtosopimusjärjestelmää ja työntekijöiden oikeuksia. Puolueen mielestä reformi pyrki uudistamaan työmarkkinoita ja perusturvaa siten, että työn antaminen ja tekeminen olisi ollut helpompaa.lähde?
Suurin osa Keskustan kannattajista katsoo työmarkkinajärjestöjen puuttuvan liian moniin asioihin.[38]
Puolue ei kannattanut samaa sukupuolta olevien avioliittoja, muttei aio lähteä peruuttamaan sitä.[39][40] Vuonna 2014 asiasta äänestettäessä kuusi keskustan kansanedustajaa kannatti sukupuolineutraaleja avioliittoja.[41]
Keskusta kannattaa pakollista ruotsin kielen opetusta kouluissa.[39][42]
Puoluesihteeri Jarmo Korhonen ehdotti vuonna 2007 perussuomalaisten ja keskustan yhdistämistä, minkä perussuomalaisten johto tyrmäsi.[43][44]
Keskusta kannattaa myös desentralisaatiota eli hajasijoittamista. Osana tätä se tukee valtion työpaikkojen hajasijoittamista pääkaupunkiseudulta muualle Suomeen.[45]
Keskusta suhtautuu kielteisesti kuntien määrän laskuun.[46] ja kannattaa maakuntien aseman vahvistamista.[47]
Kannattajakunta
Jäsenistö
Vuonna 2011 keskustalla oli puolueen oman ilmoituksen mukaan noin 163 000 jäsentä,[48] joten se on tällä perusteella jäsenmäärältään selvästi Suomen suurin puolue. SDP:n, vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien tavoin myös keskusta on viime vuosina menettänyt jäseniään.[49] Vuonna 2010 kävi ilmi, että osa jäsenistä oli liitetty puolueeseen heidän tietämättään. Tiedotusvälineiden kerrottua asiasta keskusta arvioi jäsenrekisterissään olevan lähes 50 000 jäsentä, jotka on liitetty puolueeseen ilman asianomaisen henkilön omaa allekirjoitusta. "Valejäsenyyksien" tultua ilmi on asiasta tehty satoja valituksia.[50]
Poliittinen nelikenttä
Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2015 julkaisemassa tutkimuksessa keskustan kannattajista 47 prosenttia sijoitti itsensä oikeistoon, 40 prosenttia keskustaan ja 10 prosenttia vasemmistoon. Arvoliberaalisuus−arvokonservatiivisuus-ulottuvuudella arvokonservatiiveja oli 36 prosenttia, arvoliberaaleja 18 prosenttia ja keskelle asettuvia 43 prosenttia. Tutkimuksen mukaan kiteytyksenä puolueen kannattajien kannoista voidaan sanoa, että keskusta on keskusta-oikeistolainen puolue.[51] Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2019 teettämässä tutkimuksessa Keskustan kannattajat arvioivat puolueen hieman omia arvojaan vasemmistolaisemmaksi.[52]
Demografia
Vuonna 2008 puoluekokousedustajissa suurimmat ammattiryhmät olivat maanviljelijät (40 %), toimihenkilöt (28 %) ja eläkeläiset (15 %). Kaksi kolmaosaa puoluekokousedustajista oli miehiä ja osallistujien ikäjakauma painottui keski-ikäisiin ja keski-iän ylittäneisiin.[53]
Suhtautuminen politiikkaan
Suomi liittyi Euroopan Unioniin Keskustan johtaman Ahon hallituksen toimesta.lähde? Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimuksen mukaan vuonna 2008 keskustan kannattajista neljännes suhtautui myönteisesti Euroopan unioniin ja puolet oli EU-vastaisia.[54] Kolmannes keskustalaisista piti vuonna 2007 hyvänä sitä, että markka korvattiin eurolla.[55]
Politiikan tutkija Ville Pernaan mukaan keskustaa oli (vuonna 2011) sanottu "auringonlaskun puolueeksi" jo lähes 50 vuoden ajan.[56] Puolueen kannatuksen arveltiin viime vuosikymmeninä laskevan samalla kun maatilojen määrä jatkaisi vähenemistään. Keskustan katsotaan kuitenkin muuttuneen maaseutuun ja maatalouteen liittyviä kysymyksiä edistäneestä talonpoikaispuolueesta aluepolitiikkaa ja Suomen maakuntien asiaa ajavaksi yleispuolueeksi.[57] Väitöskirjassaan Seppo Kääriäinen arvioi puolueen kannatuksen säilyneen kenttäväen ja taitavien johtajien ansiosta.[58]
Kannatusalueet
Keskustan kannatus jää alle kymmeneen prosenttiin pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Porissa sekä ruotsinkielisillä maaseutualueilla. Keski-Suomen, Pohjanmaan, Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen maakuntakeskuksissa keskusta on viime vaaleissa ollut joko suurin puolue tai lähellä suurimman puolueen asemaa. Korkeinta puolueen kannatus on maaseutumaisissa suomenkielisissä kunnissa etenkin Pohjanmaan alueella.
Vuosien 1983–2011 eduskuntavaaleissa puolueen kannatus jakautui vaalipiireittäin seuraavan taulukon mukaisesti. Vaalipiirit ovat taulukossa nykyisillä nimillään, mutta niiden nimet ovat vuosien saatossa vaihdelleet. Kuntien kuuluminen eri vaalipiireihin on myös vaihdellut, joten eri vuosien tiedot eivät välttämättä ole keskenään vertailukelpoisia. Vaalipiirien tulokset vastaavat kunkin vaalivuoden mukaista aluejakoa. Ahvenanmaan vaalipiiri ei ole mukana, koska Manner-Suomen puolueet eivät toimi Ahvenanmaalla.
Vaalipiiri | 1983[59] | 1987[59] | 1991[59] | 1995[59] | 1999[59] | 2003[59] | 2007[59] | 2011[59] | 2015[60] |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Helsingin vaalipiiri | 5,1 | 2,1 | 6,0 | 3,7 | 6,1 | 8,1 | 6,9 | 4,5 | 7,2 |
Uudenmaan vaalipiiri | 7,2 | 6,4 | 12,2 | 7,7 | 10,7 | 13,5 | 12,4 | 6,4 | 11,5 |
Varsinais-Suomen vaalipiiri | 12,9 | 14,6 | 22,9 | 15,0 | 16,9 | 17,5 | 15,8 | 11,6 | 16,2 |
Satakunnan vaalipiiri | 16,7 | 16,6 | 24,1 | 20,9 | 23,7 | 28,1 | 24,7 | 16,1 | 20,6 |
Hämeen vaalipiiri | 11,6 | 12,1 | 19,2 | 14,4 | 16,8 | 18,4 | 20,3 | 13,2 | 17,8 |
Pirkanmaan vaalipiiri | 7,6 | 6,7 | 11,4 | 13,2 | 14,7 | 16,6 | 16,3 | 10,4 | 16,6 |
Kymen vaalipiiri | 16,8 | 17,0 | 23,8 | 18,9 | 22,6 | 25,8 | 23,9 | 16,8 | 25,2 |
Etelä-Savon vaalipiiri | 24,5 | 26,0 | 33,4 | 27,0 | 33,5 | 40,5 | 37,4 | 26,8 | |
Pohjois-Savon vaalipiiri | 27,4 | 29,1 | 37,3 | 32,1 | 35,7 | 38,2 | 35,8 | 25,4 | 32,5 |
Pohjois-Karjalan vaalipiiri | 25,0 | 26,9 | 34,6 | 27,0 | 30,3 | 37,6 | 35,7 | 26,2 | |
Vaasan vaalipiiri | 26,4 | 27,2 | 33,9 | 33,0 | 31,7 | 33,9 | 32,5 | 22,6 | 27,4 |
Keski-Suomen vaalipiiri | 21,3 | 19,7 | 31,5 | 25,6 | 30,6 | 34,9 | 33,2 | 21,8 | 26,9 |
Oulun vaalipiiri | 34,7 | 36,6 | 46,8 | 38,8 | 43,5 | 46,6 | 43,1 | 33,4 | 42,7 |
Lapin vaalipiiri | 38,1 | 37,9 | 49,8 | 39,1 | 42,8 | 44,8 | 43,2 | 32,2 | 42,9 |
Ahvenanmaalla Suomen Keskusta ei asettanut lainkaan ehdokkaita. Sen sijaan maakunnassa toimii oma Ahvenanmaan keskusta (ruots. Åländsk Center). Tulosten perusteella keskustan kannatus on korkeinta Pohjois-Suomessa Oulun ja Lapin vaalipiireissä. Suomen keskiosissa Pohjanmaan rannikolta itärajalle sijaitsevissa Vaasan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiireissä keskustan kannatus ylitti vuoden 2007 vaaleissa 30 prosenttia. Valtakunnallista kannatusta suurempaa keskustan kannatus oli näiden lisäksi Satakunnan ja Kymen vaalipiireissä. Tätä matalampaa kannatus oli Turun ja Tampereen sisältävissä Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan vaalipiireissä. Alimmillaan keskustan kannatus on ollut Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireissä.
Ennen alueluovutuksia keskustan edeltäjän Maalaisliiton kannatus oli hyvin suurta Viipurin läänin itäisessä vaalipiirissä. Siirtoväen asuttaminen aiheuttikin muutoksia monien läntisemmän Suomen kuntien poliittisiin voimasuhteisiin.
Vaalihistoria
Eduskuntavaalit
|
|
Keskusta osallistui vuoden 1983 eduskuntavaaleihin yhdessä Liberaalisen Kansanpuolueen kanssa.[62]
Keskusta on ollut eduskunnan suurin puolue vuosien 1929, 1948, 1962, 1991, 2003, 2007 ja 2015 eduskuntavaaleissa.
Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907 nykyisen puolueen edeltäjät saivat yhdeksän kansanedustajaa. Seuraavissa eduskuntavaaleissa kannatus kasvoi vaali toisensa jälkeen ensin hitaasti, mutta vuosina 1912 ja 1917 puolue nosti kannatustaan useilla prosenttiyksiköillä. Ennen toista maailmansotaa puolueen kannatus oli suurimmillaan 1920-luvun lopulla, minkä jälkeen kannatus laski 1930-luvulla.
Toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta aina 1960-luvun alkuun kannatus oli jälleen korkeammalla. Vuosien 1970 ja 1987 välillä puolueen ääniosuus pysyi alle 18 prosentissa. Näin alhaalla kannatus oli ollut viimeksi 1910-luvulla. Pienimmillään kannatus oli vuoden 1972 vaaleissa ollen vain 16,41 prosenttia.
Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa keskusta sai niin sanotun veret seisauttavan vaalivoiton ja siitä tuli maan suurin puolue. Seuraavissa eduskuntavaaleissa vuonna 1995 puolueen kannatus kuitenkin laski, ja se jäi toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa keskustan kannatus jälleen nousi, mutta se ei onnistunut nousemaan SDP:n ohi suurimmaksi puolueeksi.
2000-luvun alussa keskusta onnistui kaksissa peräkkäisissä eduskuntavaaleissa (2003 ja 2007) olemaan eduskunnan suurin puolue. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun keskusta oli kaksissa peräkkäisissä vaaleissa eduskunnan suurin puolue. Eduskunnan suurimmaksi puolueeksi nousua ja sinä pysymistä seurasi kuitenkin äärimmäisen raju vaalitappio, kun vuoden 2011 vaaleissa sen paikkamäärä putosi 16 paikalla ja kannatus 15,77 prosenttiin, mikä on ollut puolueen pienin sitten vuoden vuoden 1917 vaalien. Keskusta on saanut 35 kansanedustajaa viimeksi vuoden 1972 vaaleissa.
Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Keskusta sai suuren vaalivoiton ja eduskuntaan 49 kansanedustajaa, palaten jälleen pääministeripuolueeksi. Keskusta on tähän mennessä parhaiten vaaleissa menestynyt puolue 2000-luvulla.lähde?
Kunnallisvaalit
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: Kunnallisvaalit 1918, 1919, 1920, 1921, 1922, 1923, 1924, 1925, 1928, 1930, 1933, 1936, 1945 ja 1947 puuttuvat kokonaan. |
Vuosi | Valtuutetut | Ääniä | % | Viite |
---|---|---|---|---|
1950 | 121 804 | 8,09 | ||
1953 | 282 331 | 16,0 | [65] | |
1956 | 366 380 | 21,9 | [65] | |
1960 | 401 346 | 20,4 | [65] | |
1964 | 413 561 | 19,3 | [65] | |
1968 | 3 533lähde? | 428 841 | 18,9 | [65] |
1972 | 3 297lähde? | 449 908 | 18,0 | [65] |
1976 | 3 936 | 494 423 | 18,4 | [66] |
1980 | 3 889 | 513 362 | 18,7 | [66] |
1984 | 4 052 | 545 034 | 20,2 | [66] |
1988 | 4 227 | 554 924 | 21,1 | [66] |
1992 | 3 998 | 511 954 | 19,2 | [66] |
1996 | 4 459 | 518 682 | 21,8 | [66] |
2000 | 4 625 | 528 319 | 23,8 | [66] |
2004 | 4 425 | 543 885 | 22,8 | [66] |
2008 | 3 518 | 512 220 | 20,1 | [66] |
2012 | 3 077 | 465 167 | 18,7 | [66] |
2017 | 2 824 | 450 529 | 17,5 | [67] |
Kunnallisvaaleissa Keskusta oli suurin puolue vuonna 2000. Keskustan saamien kunnanvaltuutettujen osuus kaikista valituista on puolueen kannatusosuutta korkeampi, koska puolueen kannatus on korkea etenkin pienissä kunnissa. Pienissä kunnissa on vähemmän äänioikeutettuja yhtä kunnanvaltuutettua kohti, josta tämä epäsuhta muodostuu. Keskusta on hävinnyt kolmet perättäiset kunnallisvaalit. Kunnallisvaalien 2012 tulos 18,7% on kuitenkin selkeästi parempi kuin keskustan kannatus edellisissä eduskuntavaaleissa 2011.
Europarlamenttivaalit
Vuosi | Mepit | Ääniä[68] | %[68] |
---|---|---|---|
1996 | 4 / 16 |
548 041 | 24,36 |
1999 | 4 / 16 |
264 640 | 21,30 |
2004 | 4 / 14 |
387 217 | 23,37 |
2009 | 3 / 13 |
316 798 | 19,03 |
2014 | 3 / 13 |
339 895 | 19,67 |
2019 | 2 / 13 |
247 416 | 13,52 |
Eduskunta valitsi Suomen edustajat Euroopan parlamenttiin vuosiksi 1995–1996, jolloin keskusta sai viisi paikkaa. Sen jälkeen edustajat on valittu vaaleilla. Vuosien 1996, 1999 ja 2004 vaaleissa keskusta sai neljä edustajanpaikkaa, vuosien 2009 ja 2014 vaaleissa kolme paikkaa ja vuoden 2019 vaaleissa kaksi paikkaa. Keskustalaiset kuuluvat parlamentissa Euroopan liberaalidemokraattien liiton (ELDR) ryhmään.
Presidentinvaalit
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: Entäs presidentinvaalit (ja poikkeustapaukset) vuosina 1919, 1940, 1943, 1944, 1946 ja 1973? |
Valitsijamiesten vaalit | ||||
---|---|---|---|---|
Vuosi | Ehdokas | Valitsijamiehet | Kannatus | |
1925 | Lauri Kristian Relander | 69 | 123 932 | 19,9 % |
1931 | Kyösti Kallio | 69 | 167 574 | 20,0 % |
1937 | Kyösti Kallio | 56 | 184 668 | 16,6 % |
1950 | Urho Kekkonen | 62 | 309 060 | 19,6 % |
1956 | Urho Kekkonen | 88 | 510 783 | 26,9 % |
1962 | Urho Kekkonen | 111 | 698 199 | 31,7 % |
1968 | Urho Kekkonen | 65 | 421 197 | 20,66 % |
1978 | Urho Kekkonen | 64 | 475 372 | 19,4 % |
1982 | Johannes Virolainen | 53 | 534 515 | 16,8 % |
1988 | Paavo Väyrynen | 68 | 647 769 | 21,70 % |
Suorat kansanvaalit | |||
---|---|---|---|
Vuosi | Ehdokas | Kannatus | |
1988 | Paavo Väyrynen | 1k 636 375 | 1k 20,57 % |
1994 | Paavo Väyrynen | 1k 623 415 | 1k 19,5 % |
2000 | Esko Aho | 1k 1 051 159 2k 1 540 803 |
1k 34,4 % 2k 48,4 % |
2006 | Matti Vanhanen | 1k 561 990 | 1k 18,6 % |
2012 | Paavo Väyrynen | 1k 536 555 | 1k 17,53 % |
2018 | Matti Vanhanen | 1k 122 383 | 1k 4,1 % |
Keskustalaisia presidenttejä ovat olleet Lauri Kristian Relander, Kyösti Kallio sekä Urho Kekkonen. Heistä Relander valittiin ensimmäisellä yrityksellä ja Kallio toisella. Kekkonen valittiin myös toisella yrittämällä presidentiksi; tämän jälkeen hän oli ehdolla vielä kolme kertaa tullen kaikilla kerroilla valituksi. Kekkosen pitkän presidenttikauden jälkeen presidentiksi ovat puolueesta pyrkineet Johannes Virolainen, Paavo Väyrynen (kolmesti), Esko Aho ja Matti Vanhanen (kahdesti). SDP:n ja kokoomuksen ehdokkaat ovat kuitenkin voittaneet heidät vaaleissa. Suoran kansanvaalin aikana pidetyissä presidentinvaaleissa Aho on ollut ainoa toiselle kierrokselle yltänyt Keskustan presidenttiehdokas.
Merkittäviä poliitikkoja
Puheenjohtajat ja puoluesihteerit
Seuraavassa on lueteltu Suomen Keskustan ja sen edeltäjien puheenjohtajat toimikausineen. Nykyinen puheenjohtaja Juha Sipilä on järjestyksessä 14. puheenjohtaja.
|
Seuraavassa on lueteltu Maalaisliiton, Keskustapuolueen ja Suomen Keskustan puoluesihteerit toimikausineen Väinö Kaasalaisesta alkaen. Kaasalainen oli Maalaisliiton toiminnanjohtaja, muut ovat olleet puoluesihteereitä.
|
Presidentit
Pääministerit
|
Eduskunnan puhemiehet
Valtioneuvokset
|
Europarlamentaarikot
|
|
Samuli Pohjamo nousi Euroopan parlamenttiin varasijalta kahdesti: keväällä 1999 kansanedustajaksi valitun Sirkka-Liisa Anttilan tilalle ja keväällä 2007 ministeriksi valitun Paavo Väyrysen tilalle.
Olli Rehn toimi EU:n teollisuudesta ja yritystoiminnasta vastaavana komissaarina vuonna 2004, laajentumisasioista vastaavana komissaarina vuosina 2004–2010 sekä talous- ja raha-asioista vastaavana komissaarina vuosina 2010–2014.
Katso myös
- Keskustan eduskuntaryhmä
- Luettelo kansanedustajista: Maalaisliitto, Keskustapuolue ja Suomen Keskusta
- Luokka:Suomen Keskustan poliitikot
Muita keskustalaisia, sosiaaliliberaaleja tai agraaritaustaisia puolueita Pohjoismaissa ja Baltian maissa:
|
|
Lähteet
Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille. |
- ↑ Suomen kielen lautakunta 2011: Puolueiden nimet: iso vai pieni alkukirjain Kotus. Viitattu 23.6.2011.
- ↑ Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 29.3.2013.
- ↑ Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>
-elementti;viitettäjäsenmäärä2013
ei löytynyt - ↑ Koivula, Jukka: Juha Sipilästä uusi keskustajohtaja 9.6.2012. Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 9.8.2013.
- ↑ a b c d e f Historia - Keskusta.fi Keskusta.fi. Viitattu 27.8.2015.
- ↑ a b Eduskuntavaalien vaalitilastot (yle.fi)
- ↑ Rentola, Kimmo: President Urho Kekkonen of Finland and the KGB 2008. Helsingin yliopisto.
- ↑ http://www.ilkka.fi/mielipide/kolumnit/perussuomalaiset-20-vuotta-1.1863853
- ↑ Ilkka Enkenberg: Vuosisata - itsenäisen Suomen aika, s. 121. Readme.fi, 2017. ISBN 978-952-321-432-3.
- ↑ Vaalirahakohu horjuttaa keskustaväen uskoa puolueen johtoon Yle Uutiset. 23.6.2009. Viitattu 31.7.2014.
- ↑ [1]
- ↑ [2]
- ↑ [3]
- ↑ Krp iski keskustan puoluetoimistoon Iltasanomat. 7.5.2010.
- ↑ KRP teki kotietsinnän keskustan puoluetoimistoon Kaleva. 7.5.2010.
- ↑ Keskustan talous tiukoilla MTV3 Uutiset. 21.04.2007.
- ↑ Kepun kassa tyhjä Iltalehti. 13.8.2010.
- ↑ IL: Keskustalta loppui raha Uusi Suomi. 13.8.2010.
- ↑ Keskustan talous pahasti kuralla Iltalehti. 22.10.2010.
- ↑ Keskustan Apollo-yhtiölle suuret mätkyt YLE:n uutiset.
- ↑ MTV3: MTV3:n puoluegallup: Keskusta ja kokoomus tasoissa, perussuomalaiset luisuu. MTV3.fi 5.4.2011. Viitattu 11.4.2011.
- ↑ Kiviniemi ei pyri enää keskustan johtoon, Yle.fi, uutiset viitattu 1.4.2012
- ↑ Arvio: Keskustan kannatusluvut ei ainoa syy Kiviniemen vetäytymiselle, Yle.fi, Uutiset viitattu 2.4.2012
- ↑ Juha Sipilä keskustan puheenjohtajaksi Yle Uutiset. Viitattu 5.6.2019.
- ↑ Analyysi: Hallitusneuvotteluista äärimmäisen vaikeat – muutoksen suunta jäi kysymysmerkiksi Yle Uutiset. Viitattu 5.6.2019.
- ↑ 1940-talet: Fyrklövern Centerpartiet. Viitattu 11.8.2013. (ruotsiksi)
- ↑ 1940-talet: Fyrklövern Centerpartiet. Viitattu 11.8.2013. (ruotsiksi)
- ↑ a b c d Keskustan päätöksentekoelimet Keskusta. Viitattu 30.7.2014.
- ↑ Jutila, Karina: Yksillä säännöillä, kaksilla korteilla? Empiirinen tutkimus Suomen Keskustan sisäisestä päätöksenteosta (Väitöskirja) 22.11.2003. TamPub julkaisuarkisto. Viitattu 31.7.2014.
- ↑ Eduskuntaryhmät 21.5.2018. Eduskunta. Viitattu 21.5.2018.
- ↑ Yhteystiedot Suomen Keskusta. Viitattu 26.9.2013.
- ↑ Keskustan savolaisia piirijärjestöjä yhteen Yle Uutiset, YLE Savo. 18.11.2011 ja 8.6.2012. Yle. Viitattu 26.9.2013.
- ↑ Svenska distriktet Centerns svenska distrikt. Viitattu 26.9.2013.
- ↑ http://www.vesaiset.fi/fi.iw3
- ↑ Arvot, missio, visio Keskusta.fi. Viitattu 27.8.2015.
- ↑ Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD: POHTIVA – Keskustan periaateohjelma: Kohti tasa-arvoista, luonnonmukaista sivistysyhteiskuntaa Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD. Viitattu 11.4.2011.
- ↑ Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD: POHTIVA Ohjelmalistaus – Keskustapuolue/Suomen Keskusta/Maalaisliitto Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD. Viitattu 11.4.2011.
- ↑ EVAn arvo- ja asennetutkimus 2014 eva.fi.
- ↑ a b Kiviniemen keskusta pysyy pakkoruotsin ja avioliittolain takana hs.fi. 13.06.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 31.7.2014.
- ↑ Kioskin arvovaalitentti Keskustan varapuheenjohtajan Juha Rehulan kanssa. Kioski. Yle.
- ↑ Näin kukin kansanedustaja äänesti tasa-arvoisesta avioliittolaista is.fi. 28.11.2014. Ilta-Sanomat. Viitattu 31.1.2015.
- ↑ Keskusta ja kokoomus eri linjoilla pakkoruotsista YLE.
- ↑ Korhonen ehdottaa keskustan ja perussuomalaisten yhdentymistä Helsingin Sanomat. 14.7.2007.
- ↑ Soinilta ehdoton ei puolueiden yhdistämiselle Helsingin Sanomat. 15.7.2007.
- ↑ Suurista vain keskusta kannattaa alueellistamista Yle Uutiset. 13.1.2011. Viitattu 31.7.2014.
- ↑ Vääntö kuntien määrästä ei ota loppuakseen Helsingin Sanomat. 29.08.2010.
- ↑ Keskusta ajaa maakuntahallintoa ja irvii kuntaliitoksia Verkkouutiset.fi. 5.3.2011. Viitattu 31.7.2014.
- ↑ Keskustalla noin 163 000 jäsentä (Internet Archive) Keskusta.fi. 21.1.2011. Viitattu 31.7.2014.
- ↑ Kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset kasvattavat jäsenmääriään Helsingin Sanomat 2.8.2008
- ↑ 50 000 ”valejäsentä”: Jo satoja valituksia keskustalle Uusi Suomi. 2.6.2010.
- ↑ Puolueet vasemmisto–oikeisto ja arvoliberaali–arvokonservatiivi -janoilla KAKS.fi. 29.3.2015. Kunnallisalan Kehittämissäätiö. Viitattu 12.6.2017.
- ↑ Törnudd, Nina: Kysely: Kansan silmissä Suomessa on kuusi oikeistopuoluetta HS.fi. 30.3.. Viitattu 1.4.2019.
- ↑ Kuka päättää Keskustassa -tutkimus
- ↑ Kenen joukoissa seisot? EVAn Suomi, EU ja maailma -asennetutkimus 2008 2008. EVA.
- ↑ Ilkka Haavisto, Pentti Kiljunen ja Martti Nyberg: Satavuotias kuntotestissä: Kansallinen asennetutkimus 2007. EVA.
- ↑ Mikkilä, Timo: Pernaa: Keskusta ei ole auringonlaskun puolue Suomenmaa. 19.9.2011. Helsinki: Suomenmaa. Viitattu 24.8.2013.
- ↑ Kangas, Lasse: Kuka esittää keskustan vision? (Kolumni) Keskisuomalainen. 20.4.2012. Jyväskylä: Keskisuomalainen. Viitattu 24.8.2013.
- ↑ Hämäläinen, Unto: Miksi keskustan aurinko ei laskenut? Seppo Kääriäisen väitöskirjan mukaan se oli taitavien johtajien ja uutteran kenttäväen ansiota Helsingin Sanomat. 1.12.2002. Helsinki: Helsingin Sanomat. Viitattu 24.8.2013.
- ↑ a b c d e f g h Eduskuntavaalit 1983–2011, puolueiden kannatus 29.4.2011. Tilastokeskus. Viitattu 9.8.2013.
- ↑ a b Eduskuntavaalit 2015 - tulospalvelu - yle.fi vaalit.yle.fi. Viitattu 20.4.2015.
- ↑ a b Kansanedustajien lukumäärä ja puolueen saama äänimäärä on ilmoitettu suoraan lähteessä. Ääniosuus prosentteina on laskettu suhteuttamalla puolueen äänimäärä lähteessä ilmoitettuun hyväksyttyjen äänien kokonaismäärään.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag Suomen tilastollinen vuosikirja 1995 (PDF) (sivut 506–507, Taulukko 530. Kansanedustajain vaalit 1907–1995) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Viitattu 9.8.2013.
- ↑ a b c d Suomen tilastollinen vuosikirja 2012 (PDF) (sivut 580–581, Taulukko 625. Eduskuntavaalit, 1945–2011) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Viitattu 9.8.2013.
- ↑ Tulos puolueittain tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 9.5.2019.
- ↑ a b c d e f Puolueiden äänimäärät ja suhteellinen kannatus kunnallisvaaleissa vuosina 1953–2004 (XLS) 14.12.2004. Tilastokeskus. Viitattu 9.8.2013.
- ↑ a b c d e f g h i j Kunnallisvaalit 1976–2012, puolueiden kannatus 7.1.2013. Tilastokeskus. Viitattu 9.8.2013.
- ↑ Koko maa – Tulokset puolueittain ja yhteislistoittain Vaalit.fi. 13.4.2017. Oikeusministeriö. Viitattu 14.4.2017.
- ↑ a b Europarlamenttivaalit 1996-2014, puolueiden kannatus Tilastokeskus. Viitattu 31.7.2014.
Kirjallisuutta
- Aho, Esko: Heräävä maailma: Suomen Keskustan 90-vuotisjuhlakirja. Helsinki: Kirjayhtymä, 1996. ISBN 951-26-4169-0.
- Antila, Jaakko Olavi: "Politiikka on kirkossa": Keskustapuolueen kirkkopoliittisten tavoitteiden muotoutuminen vuosina 1966–1978. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 2010. ISBN 978-952-5031-57-7.
- Kalliokoski, Matti ja Allonen, Pekka: Sata kuvaa keskustasta. Helsinki: Maahenki, 2006. ISBN 952-5328-83-X.
- Kääriäinen, Seppo: Sitä niittää, mitä kylvää: Keskustan strategiset valinnat 1964–2001. Helsinki: Gummerus, 2002. ISBN 951-20-6372-7.
- Salokangas, Raimo: Puolueen aseet: Maalaisliiton sanomalehdistön synty ja sen asema puolueessa ja sanomalehtimarkkinoilla 1906–1916. Vammala: Suomen historiallinen seura, 1982. ISBN 951-9254-34-X.
- Maalaisliitto-Keskustan historia
- Hakalehto, Ilkka: Maalaisliitto-Keskustapuolueen historia 1. Maalaisliitto autonomian aikana 1906–1917. Helsinki: Kirjayhtymä, 1986. ISBN 951-26-2910-0.
- Mylly, Juhani: Maalaisliitto-Keskustapuolueen historia 2. Maalaisliitto 1918–1939. Helsinki: Kirjayhtymä, 1989. ISBN 951-26-3035-4.
- Hokkanen, Kari: Maalaisliitto-Keskustan historia 3. Maalaisliitto sodan ja vaaran vuosina 1939–1950. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 951-1-14523-1.
- Hokkanen, Kari: Maalaisliitto-Keskustan historia 4. Kekkosen Maalaisliitto 1950–1962. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18339-7.
- Isohookana-Asunmaa, Tytti: Maalaisliitto-Keskustan historia 5. Maalaisliitosta Keskustapuolue 1963–1981. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-32695-X.
Aiheesta muualla
- Suomen Keskustan verkkosivut
- Keskustan Facebook-sivu
- Suomen Keskustan Twitter-sivu
- Suomen Keskustan ohjelmat (POHTIVA)
- Yle Areena: Suomalaiset puolueet. Suomen Keskusta
Etelä-Häme| Etelä-Pohjanmaa| Etelä-Savo| Helsinki | Itä-Savo | Kainuu | Karjala | Keski-Pohjanmaa | Keski-Suomi | Pohjois-Savo | Kymenlaakso | Lappi | Peräpohjola | Pirkanmaa | Pohjois-Karjala | Pohjois-Pohjanmaa | Päijät-Häme | Satakunta | Uusimaa | Varsinais-Suomi | Ylä-Savo (yhdistetty Pohjois-Savon piiriin)
|