Adolf Hitlerin elämäkerta

Adolf Hitler
Saksan valtakunnanpresidentti
2. elokuuta 1934 – 30. huhtikuuta 1945
Edeltäjä	Paul von Hindenburg (presidentti)
Seuraaja	Karl Dönitz (presidentti)
Saksan valtakunnankansleri
30. tammikuuta 1933 – 30. huhtikuuta 1945
Edeltäjä	Kurt von Schleicher
Seuraaja	Joseph Goebbels
Henkilötiedot
Syntynyt	20. huhtikuuta 1889 Braunau am Inn, Itävalta-Unkari
Kuollut	30. huhtikuuta 1945 (56 vuotta) Berliini, natsi-Saksa
Puoliso	Eva Braun (29.–30. huhtikuuta 1945)
Tiedot
Puolue	NSDAP
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Kunniamerkit	1. luokan rautaristi 2. luokan rautaristi
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Adolf Hitler (20. huhtikuuta 1889 Braunau am Inn, Itävalta-Unkari – 30. huhtikuuta 1945 Berliini, Saksa) oli itävaltalaissyntyinen saksalainen poliitikko, joka nousi Saksan valtakunnankansleriksi ja johti natsihallinnon aikana 1934–1945 maata diktaattorina, Saksan valtakunnanjohtajana (Führer). Hitlerin politiikka perustui hänen kehittämäänsä kansallissosialismina tunnettuun aatesuuntaan, joka pohjautui nationalismiin, rasistiseen rotuoppiin ja jyrkkään antisemitismiin. Johtamansa Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen avulla Hitler perusti Saksaan totalitaarisen hallinnon, jossa toisinajattelijat kukistettiin väkivalloin. Hitlerin aloittamat valloitussodat johtivat toisen maailmansodan syttymiseen Euroopassa, ja hänen hallintonsa terrori johti rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja holokaustina tunnettuun kansanmurhaan. Tästä huolimatta Hitler oli monien aikalaistensa kannattama ja palvoma johtaja. Hänen valtakautensa päättyi Saksan tappioon ja Hitlerin itsemurhaan keväällä 1945.

Hitler oli kotoisin keskiluokkaisista oloista Itävallasta. Vastoin yleistä harhaluuloa hän ei ollut avioton lapsi. Sen sijaan hänen isänsä Alois Hitler oli syntynyt avioliiton ulkopuolella, mutta on määritelmäkysymys, oliko hän avioton vai aviolapsi, sillä hänen vanhempansa, Adolf Hitlerin isänpuoleiset isovanhemmat, menivät naimisiin keskenään Aloisin ollessa viisivuotias. Hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan varjostivat väkivaltainen isä ja äidin varhainen kuolema. Hitler pyrki kahdesti Wienin kuvataideakatemiaan, mutta ei päässyt opiskelemaan. Ilman koulutusta tai säännöllistä työtä hän eli Wienissä useita vuosia ensin sukulaistensa rahoittamana ja sitten kulkurina. Itävaltalainen Hitler osallistui ensimmäiseen maailmansotaan vapaaehtoisena Saksan asevoimissa, jossa hän sai useita ansiomerkkejä ja ylennyksen korpraaliksi. Maailmansodan jälkeen Hitler omistautui politiikalle ja liittyi Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen, joka hänen johdollaan kasvoi lopulta Saksan suurimmaksi puolueeksi.

Hitler oli taitava propagandisti ja puhuja, ja hyödyntäen räikeää juutalaisvastaista propagandaa, saksalaisten keskuudessa vallinnutta tyytymättömyyttä ensimmäisen maailmansodan lopputuloksesta sekä 1920-luvun lopun talousvaikeuksia hän kohosi Saksan diktaattoriksi vuonna 1933. Hänen valtakautensa alkoi Versailles’n rauhansopimuksen yksipuolisella mitätöinnillä ja sitä seuranneella asevarustelulla sekä valtiojohtoisilla teollistamishankkeilla, jotka nostivat Saksan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä talouskriisistä, mutta ajoivat samalla valtion lähelle taloudellista romahdusta. Samalla Saksasta muotoutui yksipuoluediktatuuri.

Hitlerin aloittamat valloitussodat sytyttivät vuonna 1939 toisen maailmansodan, jonka kestäessä Saksa liittolaisineen valloitti suuren osan Eurooppaa. Sodan uhrien lisäksi Saksan hallitus järjestelmällisesti murhasi kuusi miljoonaa juutalaista sekä 11 miljoonaa muuta ihmistä ”ei-toivottuna” pidetyn rodun, uskonnon, poliittisen vakaumuksen tai vamman vuoksi. Kun Saksa epäonnistui Neuvostoliiton valloittamisessa, kävi väistämättömäksi, että liittoutuneet voittaisivat sodan. Hitler teki itsemurhan bunkkerissaan puna-armeijan saartamassa Berliinin hallituskorttelissa sodan viimeisinä päivinä.

Hitlerin sukutausta

Pääartikkeli: Adolf Hitlerin suku

Nimen Hitler alkuperäksi on esitetty saksalaista nimeä Hittler tai länsislaavilaista alkuperää olevia nimiä Hidlar tai Hidlarček, joita esiintyi suvun kantasijoilla Itävallan Waldviertelissä 1400-luvulta asti. Hitlerin suora esi-isä äidin puolelta oli vuoden 1650 aikoihin elänyt Georg Hiedler. Suvun tšekkitaustan puolesta puhuu seikka, että Hitlerin äidin isoisä Johann Nepomuk Hüttler käytti ajoittain nimestään kuuluisan tšekkiläisen pyhimyksen Johannes Nepomukilaisen kunniaksi saksankielistä kirjoitusasua Johann von Nepomuk. Hitlerin etunimi Adolf tulee muinaissaksan Adawolfista, joka tarkoittaa jaloa tai johtavaa sutta. Wolf, susi, oli myös Hitlerin suosima lempinimi itsestään.

Aukko sukutaulussa

Hitlerin sukupuu.

Hitlerin sukutausta on aiheuttanut tutkijoille ongelmia, sillä Hitlerin isän Aloisin biologisesta isästä ei ole varmaa tietoa. Hakiessaan syntymätodistusta Hitlerin isälle Aloisille vuonna 1837 tuore 42-vuotias äiti Maria Anna Schicklgruber kieltäytyi mainitsemasta isän nimeä. Poika kirjattiin aviottomaksi lapseksi ja sai äitinsä sukunimen Schicklgruber.

Jälkikäteen isäksi merkitty kiertelevä myllärin apulainen Johann Georg Hiedler meni naimisiin Maria Annan kanssa viisi vuotta Aloisin syntymän jälkeen, mutta ei eläessään tunnustanut Aloisia pojakseen. Viisi vuotta kestänyt avioliitto päättyi Maria Annan kuolemaan, jolloin Johann Georg ilmeisesti jatkoi kulkurin elämäänsä, kuollen itsekin viisi vuotta myöhemmin. Johann Georg Hiedler on yksi todennäköisinä pidetyistä isoisäehdokkaista.

Johann Nepomuk Hüttler, Johann Georgin nuorempi veli toimi Aloisin kasvatti-isänä. Alois käytti äitinsä sukunimeä Schicklgruber aina vuoteen 1876, kunnes Johann Nepomuk kuulututti veljensä Johann Georgin Aloisin isäksi taatakseen hänelle oikeuden suvun perintörahoihin. Johann Georg oli tuolloin ollut kuolleena jo 20 vuotta. Samalla Johann Nepomukin vaatimuksesta 39-vuotias Alois vaihtoi sukunimensä. Hiedlerin tai Hüttlerin sijasta todistuksen laatinut pappi kirjoitti sukunimen muotoon Hitler. Johann Nepomuk Hüttlerin ottopojastaan kantaman vastuun ja hänen nimestään huolehtimisen sekä jälkeläisten yhdennäköisyysseikkojen vuoksi häntä pidetään hyvin mahdollisena ehdokkaana Aloisin biologiseksi isäksi. Teorian mukaan Johann Nepomuk ei olisi tunnustanut Aloisia pojakseen oman perheensä vuoksi.

Teoriat juutalaisesta taustasta

Hitlerin noustua julkisuuteen poliitikkona 1920-luvulla hänen arvostelijansa tekivät jo ensimmäiset selvityksensä. Sukutaulun aukkojen vuoksi he pystyivät esittämään perusteltuja julkisia arveluja Hitlerin todellisesta rodullisesta taustasta. Ehdokkaita hänen isoisäkseen on nimetty aina juutalaisesta Leopold Frankenbergeristä tai tämän pojasta juutalaisen pankkiirisuvun Rothschildin jäseniin sekä itävaltalaisen aatelissuvun Ottensteinin jäseniin.

Hitler, joka vaati seuraajiaan todistamaan ”rodullisen puhtautensa” ei tiennyt itsekään totuutta, vaan vaikeni kohdatessaan epäilyksiä samalla, kun viilensi välejään sukulaisiinsa yleensä. Natsi-Saksassa Hitlerin epäselvä sukutausta oli ”arka aihe”, eikä kansallissosialistinen lehdistö tuonut tätä esille. Hitlerin Britanniassa syntynyt veljenpoika William Patrick Hitler muutti Saksaan 1930-luvulla ja toiveenaan hyötyä Hitlerin valta-asemasta hän kiristi setäänsä vihjaillen paljastavansa lehdistölle tietonsa mahdollisesta juutalaisesta isoisästä. Hitler järjesti veljenpojalleen työpaikan Opelin tehtaalla, mutta tämä uusi uhkauksensa toiveinaan päästä korkeammalle paikalle natsihallinnossa. Raivostunut Hitler määräsi asianajajansa Hans Frankin selvittämään taustansa, mutta Frankin tutkimus ei onnistunut selvittämään varmuudella isoisän henkilöllisyyttä ja kumoamaan väitettä. Hitler puhui William Patrickista nimityksellä ”vastenmielinen veljenpoikani”. Hitlerin juutalaistausta on mahdollinen, mutta epätodennäköinen poliittissävytteinen teoria, joka on sekoittunut hänen isoisänsä henkilöllisyyden selvittämisen ympärille kehittyneeseen mysteeriin.

Hitlerin perhe

Saksan ja Itävallan välisellä rajalla tullivirkailijana uransa luonut Alois avioitui kolmesti, ensimmäistä kertaa 14 vuotta vanhemman Anna Glasl-Hörerin kanssa. Avioliitto oli lapseton ja onneton ja Alois hakikin seuraa talouden keittäjättärestä, Franziska Matzelsbergerista. Hänet Alois myös nai erottuaan Annasta ja tämän kuoltua 1883, vuosi sen jälkeen, kun Franziska oli synnyttänyt hänelle pojan Alois junior. Pian tämän jälkeen syntyi toinen lapsi, tytär Angela. Franziskan kuoltua pian tuberkuloosiin Alois avioitui piispan erikoisluvalla serkkunsa Klara Pölzlin kanssa, jonka kanssa hänellä oli ollut suhde vielä toisen vaimonsa eläessä.

Alois Hitler oli luonteeltaan kova, tiukkaan kuriin ja järjestykseen uskova väkivaltainen mies. Katkeroitunut ja ajan myötä alkoholisoitunut Alois pieksi vaimoaan ja perhettään usein pienimmistäkin syistä. Alois ja Klara saivat yhdessä kuusi lasta, joista kolme ensimmäistä kuolivat alle kaksivuotiaina. Vasta neljäs, Adolf, eli pitempään. Adolfin syntyessä Alois oli 52-vuotias. 1860 syntynyt 23 vuotta nuorempi Klara Pölzl puolestaan oli siisti, vakava ja ahkera nainen, joka hoiti taloutta parhaansa mukaan miellyttääkseen puolisoaan. Syvästi uskovainen Klara oli onneton ärtyisän ja väkivaltaisen Aloisin puolisona ja suri syvästi kolmea ensimmäistä vauvaiässä kuollutta lastaan. Gustav ja Ida Hitler olivat kuolleet kurkkumätään ja Otto vain muutaman päivän ikäisenä. Neljännen lapsen Adolfin jälkeen perheeseen syntyivät myös Edmund, joka kuoli kuusivuotiaana tuhkarokkoon ja Paula, joka eli sisarusparvesta pisimpään, vuoteen 1960 saakka.

Lapsuus ja nuoruus

Adolf Hitlerin syntymäkoti Braunau am Innissä. Talon edessä on nykyään fasismin uhrien muistolaatta.

Adolf Hitler syntyi 20. huhtikuuta 1889 Braunau am Innissä Itävalta-Unkarissa, Salzburger Vorstadt-kadun varrella olevan talon toisessa kerroksessa. Hänet kastettiin katolisen kirkon jäseneksi nimellä Adolfus Hitler. Pariskunta pelkäsi, ettei heidän neljäskään lapsensa sisarustensa tapaan selviäisi kovin vanhaksi; pariskunnan kuudesta lapsesta vain Adolf ja hänen nuorempi sisarensa Paula elivät aikuisikään asti. Kun hän kuitenkin jäi henkiin ja kasvoi, hemmotteli Klara poikaansa parhaansa mukaan. Lapsuudessaan Adolf joutui usein hakemaan yhä enemmän juopottelevan isänsä kotiin lähiseudun kapakoista. Kirjassaan Taisteluni (Mein Kampf) Hitler kuvaa isäänsä tiukaksi kurinpitäjäksi, jonka karskin kuoren alla piili lempeä ja perheestään huolehtiva tunnollinen mies. Yksityisesti Hitler, muistellessaan lapsuuttaan, kuvasi isäänsä todellisuudessa sadistiseksi ja väkivaltaiseksi öykkäriksi, joka kulutti perheen rahat alkoholiin.

Pieni Adolf hakikin kepeillä, vöillä ja remmeillä annettujen selkäsaunojen jälkeen lohtua ja turvaa lempeästä ja rakastavasta äidistään. Selkäsaunoista huolimatta Adolf ei alistunut, vaan pani vastaan isälleen, joka puolestaan rankaisi poikaansa aina vain kovemmin, varsinkin velipuolensa Alois juniorin karattua kotoa 14-vuotiaana. Sisaren Paulan mukaan Adolf sai selkäänsä päivittäin.

Hitler pikkuvauvana 1889.

Vuosia myöhemmin Hitler kertoi Helene Hanfstaenglille tapauksesta, jossa Alois oli tulossa kurittamaan häntä. Huoneeseensa lukittuna ollut Hitler päätti paeta, mutta joutui riisumaan vaatteensa mahtuakseen ikkunasta ulos. Isä keskeytti paon tempaisemalla oven auki ja Adolf ei ehtinyt kuin tempaista lakanan alastoman vartalonsa suojaksi. Hän välttyi selkäsaunalta, muttei nöyryytykseltä. Vesissä silmin naurava Alois käski koko perheen tulla katsomaan ”toogapoikaa”. Hitlerin mukaan sinä iltana koettu häpeä kirveli enemmän kuin tuhat selkäsaunaa.

Lapsuutensa leikeissä, niin koulussa kuin kotona Hitler pyrki olemaan johtaja. Hän johti joukkonsa muun muassa villin lännen taisteluihin, joihin hän sai mallin suositulta saksalaiselta lännenkirjailijalta Karl Maylta. Samoin buurisodan taistelut inspiroivat Hitlerin leikkejä. Niin ikään ”seuraa johtajaa” oli Hitlerin lempileikkejä, jos hän itse sai johtaa. Vaikka Hitlerillä oli lapsena ystäviä, perhe muutti usein ja Hitler joutui toistuvasti erilleen vanhasta kaveripiiristään. Siksi hän vietti välillä yksinäisiä kausia ja joutui joskus myös tappeluihin. Ainoat Hitlerin lapsuuden paikoista, joita hän aikuisena muisteli lämpimästi, olivat Linz ja tämän lähellä sijaitseva maalaiskylä Leonding. Saksan johtajana hän kaavaili Linzistä jopa uuden saksalaisen kulttuurin ja taiteen keskusta.

Kouluvuodet

Piirros apotti Theoderich Hagnin vaakunasta.

Hiukan ennen kuudetta ikävuottaan Adolf laitettiin Fischlhamnin kylän kansakouluun. Siellä hän oppi lukemaan ja kiinnostui jo lukutaipaleensa alussa historiasta. 1897 Klara laittoi hänet lambachilaiseen luostarikouluun, toivoen että Adolfista tulisi munkki. Hänet kuitenkin erotettiin, koska hänet oli saatu kiinni tupakoinnista luostarin alueella. Lambachin benediktiiniläisen apottiluostarin kirkon pääkulkuväylän varrella oli myös edesmenneen apotti Theoderich Hagnin vaakuna, jonka keskeisin piirre oli hakaristi.

Perhe muutti pian Linziin, jossa Adolf jatkoi kansakoulua pärjäten vielä hyvin. Eri opettajat ovat kuvanneet häntä eri tavoin, mikä johtuu siitä, että nuori Hitler pärjäsi lempiaineissaan piirtämisessä, historiassa ja liikunnassa hyvin, kun taas vastenmieliset aineet hän läpäisi rimaa hipoen. Pääsääntöisesti opettajien mukaan Hitler oli asenteellinen, omapäinen ja uhmakas, mutta toisaalta ujo ja haaveileva. Vuonna 1900 Alois asetti vastentahtoisen poikansa oppikouluun ja toivoi hänestä tulevan itsensä lailla valtion virkamiehen. Aloisilta tämä oli kuitenkin jonkinlainen huolen ja ohjauksen osoitus poikaansa kohtaan, sillä oppikoulu vaati taloudellista sijoitusta.

Kansallinen koulutus

Taisteluni-kirjassaan Hitler kuvailee ensimmäisiä kouluvuosiaan tärkeiksi kansallisen identiteettinsä määrittelemisen kannalta. Eri kansallisuusaatteitten villitsemässä 1800–1900-lukujen vaihteen Itävallassa Saksan vastaisella rajalla ihailtiin eniten juuri saksalaisuutta. ”Saksalainen poika, älä unohda olevasi saksalainen” ja ”Tyttö, muista, että sinusta pitää tulla saksalainen äiti” olivat aikansa isku- ja oppilauseita, joita viljelivät muun muassa innokkaimmat opettajat. Erityisellä lämmöllä Hitler muistelee oppikoulun historianopettajaansa tohtori Leopold Pötschiä, jonka Saksan historiasta pidetyt oppitunnit olivat hänelle ikimuistoisia. Muutoin Hitler vihasi kouluaan ja varsinkin isänsä ajatusta tulevaisuudestaan virkamiehenä. Piirtämistaidoistaan äidiltään, tovereiltaan ja opettajiltaan kehuja saanut Hitler oli vakuuttunut halustaan tulla taiteilijaksi. Hänellä oli kyky katsoa rakennusta ja tallentaa se myöhemmin paperille yksityiskohtaisen tarkasti.

Isän kuolema

Alois Hitler tullivirkailijan univormussaan.

Isän äkillinen kuolema keuhkoverensyöksyyn kodin lähellä sijainneessa oluttuvassa vuoden 1903 alussa vapautti tuolloin 14-vuotiaan Hitlerin unelmoimaan taiteilijanurasta. Äitinsä toiveesta Hitler kuitenkin jatkoi oppikoulussa Steyrissä, jossa hän alkuun pärjäsi hyvin. Hänen keskiarvonsa alkoivat kuitenkin laskea ja 1905 ne olivat jo selvästi keskitasoa huonommat. Steyrissä hän myös joi itsensä humalaan elämänsä ensimmäisen ja viimeisen kerran. Opettajiensa mukaan hän oli lahjakas ja älykäs, mutta vastahakoinen, omahyväinen ja laiskahko. Hitler sairastui keuhkotautiin ja lääkärin neuvosta hän joutui ilokseen keskeyttämään opintonsa ainakin vuodeksi. Hitler palasi syksyllä kouluunsa hakemaan todistuksen, mutta vakuuttuneena pärjäämisestään taiteilijana ja opettajiinsa kyllästyneenä, hän lopetti ennen kirjoittamistaan ylioppilaaksi. Tätä päätöstä hän kuitenkin tuli myöhemmin katumaan.

Onnen päivät

Klara Hitler vei teini-ikäisen poikansa Spitaliin maaseudulle sukulaistensa luo toipilaaksi. Tuon ajan Hitler nautti joutilaasta elämästä, syöden hyvin, kierrellen kaunista ympäristöä, piirtäen ja maalaten. Peltotöitä välttääkseen Hitler vetosi aina heikkoon kuntoonsa. Samaan aikaan Klara muutti Adolfin sisaren Paulan kanssa Linziin, jonne Hitlerkin palasi maalta. Oopperassa hän tapasi August Kubizekin, nuoren muusikonalun, joka hyvänä kuuntelijana osoittautui täydelliseksi ystäväksi Hitlerille. Nuoret kiertelivät ympäri kaupunkia keskustelemassa arkkitehtuurista ja taiteesta haaveillen loistavasta tulevaisuudesta kulttuurin parissa. Hitler hahmotteli myös ensimmäisiä poliittisia mielipiteitään Kubizekille, joka ajoittain säikähti Hitlerin raivokasta paatosta, hänen päästessään vauhtiin.

Kubizekin mukaan Hitler myös rakastui nuoreen naiseen nimeltä Stephanie Jansten, jolle hän kirjoitti useita rakkausrunoja, mutta jonka kanssa hän ei koskaan edes keskustellut. Hitler selitti parin kommunikoivan pelkin katsein, mutta Stephanie menikin naimisiin nuoren ratsuväenupseerin kanssa. Tapahtuneen masentama Hitler suunnitteli jopa itsemurhaa, jonka hän suorittaisi Stephanien kanssa. Kuultuaan toisen maailmansodan jälkeen ihailijastaan Stephanie oli järkyttynyt, mutta muisti saaneensa oudon ja nimettömän kosiokirjeen.

Hitler toipui kuitenkin onnettomasta rakkaudesta nopeasti, otti pianotunteja, luki, sepitti runoja ja maalasi. Myöhemmin Hitler kuvailikin huoletonta aikaa Linzissä elämänsä onnellisimmaksi. Ainoa elämäniloa himmentävä seikka oli äidin sairastelu: Klaralla todettiin rintasyöpä ja hänet leikattiin tammikuussa 1907. Klaran päästyä sairaalasta Hitler hoiti äitiään, siskoaan ja perheen taloutta. Kun äiti loppukesään mennessä näytti voivan paremmin, Hitler jätti äitinsä sisarensa Paulan hoiviin ja matkusti Wieniin pääsykokeisiin.

Vuodet Wienissä

Maria ja Jeesus-lapsi, öljy kankaalle, A. Hitler 1913

Pikkupojasta asti innokkaasti piirtänyt Hitler keräsi 18-vuotiaana rohkeutensa toteuttaakseen unelmansa ja haki arvostettuun Wienin kuvataideakatemiaan. Hitler oli optimistinen ja itsevarma, mutta pettyi pahasti, sillä hän putosi jo pääsykokeen toisessa vaiheessa. 113 hakijasta Hitler oli niiden 85 joukossa, jotka eivät päässeet sisälle. Hitlerin lailla reputtaneissa oli myös kuvataideakatemian tuleva rehtori. Hitlerin kyky hahmottaa ja jäljentää rakennuksia huomattiin ja häntä kannustettiin hakemaan akatemian arkkitehtiosastolle. Tullakseen hyväksytyksi arkkitehtiosaston pääsykokeisiin Hitler olisi kuitenkin tarvinnut kahta vuotta aiemmin lopettamansa oppikoulun päästötodistuksen. "Hylkäävä päätös iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.", Hitler kuvailee tunteitaan saatuaan tiedon reputtamisestaan.

Adolf Hitlerin äiti, Klara Hitler.

Äidin kuolema

Vuosi toi lisää murheita. Hitler matkusti takaisin Linziin pitämään huolta äidistään, jonka terveydentila heikkeni. Hitlereiden juutalainen perhelääkäri Eduard Bloch kuvaili Adolfin huolenpitoa myöhemmin vuonna 1938: ”Hän oli mitä hellimmin kiintynyt äitiinsä ja tarkkaili tämän jokaista liikettä voidakseen auttaa häntä pienimmissäkin asioissa”. Hitlerin äiti kuoli muutamaa päivää ennen jouluaattoa. Tohtori Bloch muisteli, ettei 40-vuotisen uransa aikana nähnyt toista niin surun murtamaa nuorta miestä, eikä ottanut kuin pienen palkkion tavallisesti kalliista hoidosta. Hitler oli tästä Blochille ikuisesti kiitollinen ja suojeli häntä poikkeustapauksena myöhempien juutalaisvainojen aikana.

Loppukesästä 1908 Hitler haki taideakatemiaan toistamiseen, muttei onnistunut tälläkään kertaa. Kubizek vuorostaan menestyi musiikkiopinnoissaan ja kerran palatessaan Linzistä Kubizek huomaa, että Hitler on muuttanut ilmoittamatta pois heidän yhteisestä asunnostaan. Syy oli osittain heikentyneessä rahatilanteessa, mutta ratkaiseva tekijä Kubizekin mielestä oli se, että menestymätön Hitler ei enää kokenut olevansa auktoriteetti ystävyssuhteessa.

Taiteilija

Euroopassa elettiin vaikeita aikoja ja unelmiensa lisäksi molemmat vanhempansa menettänyt Hitler ajautui pummiksi. Hän nukkui puistonpenkeillä ja söi hyväntekeväisyyskeittiöiden soppajonoissa. Talvisin hän asui asuntolassa ja köyhien yhteisasumuksissa. Michael Burleigh arvioi, että nämä kokemukset jäädyttivät lopullisesti Hitlerin inhimilliset tunteet. Hitler alkoi kohota aallonpohjasta päästyään kaupungin yömajasta laadukkaampaan miesten asuntolaan, joka oli rahoitettu Rothschildin kaltaisten sukujen hyväntekeväisyydellä. Elantonsa Hitler sai tekemällä vesi- ja öljyvärimaalauksia Wienin nähtävyyksistä, joita hän ja hänen asuntolatoverinsa Reinhold Hanisch myivät. Myynnillään ja satunnaisilla tilaustöillään he tulivat kohtuullisesti toimeen. 1910 Hitler saattoi vuokrata jo pienen huoneiston ja hänen sanotaan ostaneen ainoastaan parasta laatua olevia värejä, siveltimiä ja kankaita. Yhteistyö Hanischin kanssa katkesi, kun Hitler teki tästä ilmoituksen poliisille Hanischin varastettua häneltä pari maalausta. Myöhemmin, ennen natsien valtaannousua Hanisch yritti kostaa tuomioksi saamaansa viikon vankeutta kertomalla lehdistölle skandaalinkäryisiä, mutta väritettyjä tai keksittyjä tarinoita Hitlerin elämästä Wienissä.

Kirjassaan Taisteluni Hitler kertoi poliittisen ajattelunsa ja antisemitisminsä heränneen Wienissä. Siellä hän olisi myös ensimmäistä kertaa ymmärtänyt rodullisen ja kansallisen paremmuutensa. On kuitenkin epävarmaa tapahtuivatko asiat juuri näin, sillä kirjaa ei voi pitää kaikilta osin luotettavana lähteenä. Se on kirjoitettu poliittiseksi muistelmaksi tilanteessa, jolloin Hitler varmasti koki tarvetta propagoida tekstillään. Wienissä Hitlerillä oli myös juutalaisia ystäviä, eräälle hän antoi talven lähestyessä päällystakkinsa. Myös useat hänen asiakkaistaan olivat juutalaisia, kuten myös hänen taulujensa uusi välittäjä unkarilainen kauppias Neumann. Joka tapauksessa Hitler oli kyllästynyt heikkona pitämäänsä Habsburgien Itävaltaan, jonka ”Babylonin kaltaisessa rodullisesti ja kansallisesti sekasortoisessa pääkaupungissa” hän ei ollut kokenut muuta kuin pettymyksiä ja kurjuutta. Hitler, joka ei tuntenut Itävaltaa kohtaan lojaaliutta, oli vuonna 1909 jättänyt menemättä asevelvollisuuskutsuntoihin ja tiesi kutsuntaviranomaisten etsiskelevän häntä. Niinpä saatuaan osuutensa isänsä perinnöstä täytettyään 24 vuotta hän pakkasi tavaransa ja läksi toukokuussa 1913 ”todellisen kansansa” luokse Müncheniin, Saksaan.

Münchenissä ennen suurta sotaa

Keväällä 1913 Hitler muutti Baijerin pääkaupunkiin Müncheniin, Schwabingin alueelle, jossa samaan aikaan elivät muun muassa Wassily Kandinsky ja Paul Klee. Todennäköisesti Hitler ja kyseiset modernistit eivät kuitenkaan tutustuneet toisiinsa. Hitler maalasi yhä elääkseen, luki ja kirjoitti runoja. Münchenissä hän tunsi voivansa hengittää ja tulla taloudellisestikin toimeen paremmin kuin kalliimmassa Wienissä. Hitler vietti puolittaista erakkoelämää yksinkertaisessa huoneistossaan, mutta iltaisin hän kävi pitkiä keskusteluja politiikasta vuokraisäntänsä kanssa, joka kertomansa mukaan seurasi Hitlerin pitkiä ja fanaattisia monologeja hämmentyneesti ihaillen.

Vaikka uskonpuhdistaja Martti Luther oli asunut eri puolella Saksaa ja kuollut melkein 400 vuotta aiemmin, olivat hänen näkemyksensä juutalaisista parhaiten esillä juuri Münchenissä. Siellä toimivat erilaiset poliittiset liikkeet, ryhmät ja salaseurat, joista monet olivat luonteeltaan hyvin antisemitistisiä. Mikäli Hitlerin juutalaisvastaisuus ja inho marxismiin olivat syttyneet Wienissä, täällä ne saivat varmasti lisää pontta. Hitler seurasi vielä enimmäkseen kuitenkin Saksan sisä- ja ulkopolitiikkaa, sekä Saksan ja Itävallan välisiä suhteita.

Itävallan armeija tavoitti Hitlerin tammikuussa 1914 ja vaati tätä tulemaan kutsuntalääkärintarkastukseen. Helmikuussa Hitler matkusti vastahakoisesti Salzburgiin, jossa vetosi vanhaan keuhkotautiinsa niin uskottavasti, että kutsuntalääkäri totesi hänet kelpaamattomaksi palvelukseen. Kesäkuussa tuli uutinen, että Itävallan kruununperillinen Franz Ferdinand oli murhattu Sarajevossa. Hitler oli innoissaan ensimmäisen maailmansodan syttymisestä ja halusi palvella nimenomaan Saksan eikä Itävallan armeijassa. Oman kertomansa mukaan hän vetosi heti kirjeessä Baijerin kuninkaaseen Ludvig III:een, kertoi vetoavasti kurjasta nuoruudestaan ja ilmoitti suurimmaksi toiveekseen päästä lääkärinlausunnostaan huolimatta rintamapalvelukseen Baijerin armeijassa. Lupa myönnettiin päivässä. Todellisuudessa tämä ei kuitenkaan pitäne paikkaansa; Hitler lienee vain ilmoittautunut lähimmällä kutsuntapaikalla, jossa hänen kansalaisuuttaan tai taustaansa ei ollut yksinkertaisesti kysytty. Kun Baijerin viranomaiset selvittelivät Hitlerin vaiheita kymmenen vuotta myöhemmin kaappausoikeudenkäynnin yhteydessä, todettiin että Itävallan kansalainen Hitler oli luultavasti otettu Saksan armeijaan erehdyksessä.

Ensimmäinen maailmansota

Hitler rintamatovereidensa kanssa (istumassa äärimmäisenä oikealla), kuvassa myös Fuchsl-koira.

Hitlerin rintamatoverilleen Karl Lanzhammerille 19. joulukuuta 1916 Münchenistä lähettämä postikortti.

Pääartikkeli: Ensimmäinen maailmansota

Münchenin Elisabetinkoulun kasarmilla annetun vajaan kolmen kuukauden koulutuksen jälkeen Hitler saapui lokakuussa 1914 rintamalle Baijerin 16. reservijalkaväkirykmentin, komentajansa mukaan nimetyn ”Listin rykmentin” ensimmäiseen komppaniaan. Hitler sai tulikasteensa vielä saman kuukauden 29. päivän aamuna Lillen laitamilla Pohjois-Ranskassa. Runsasta kuukautta myöhemmin, joulukuun 2., hänet palkittiin urheudesta lähettinä vihollistulen alla Wytschaeten taistelussa toisen luokan rautaristillä. Entiselle vuokraisännälleen hän kirjoitti sen olleen elämänsä onnellisin päivä. Samoin hän kirjoitti rykmenttinsä kutistuneen neljässä päivässä 3 500:sta 600 mieheen. Rykmentin tappioluetteloiden mukaan tuona aikana kuitenkin kaatui vain 373 miestä ja koko sodan aikana 3 754, joten Hitler näyttää ajoittain syyllistyneen liioitteluun kirjoittaessaan sotakokemuksistaan.

Joka tapauksessa Hitler palveli vaikeissakin tilanteissa ensiluokkaisesti ja sai kiitoksia useilta komentajiltaan sodan aikana ja sen jälkeen. Juoksuhautojen Hitler oli upseerien ja rintamamiesten muistoissa toverillinen, harkitseva, erityisen urhea, reipas ja altis vapaaehtoinen. Toisin kuin kouluaikoina hän ei niskuroinut eikä kyseenalaistanut käskyjä. Kaikesta huolimatta jo ensimmäisenä vuonna saavutettu ylennys korpraaliksi jäi Hitlerin ainoaksi. Tähän olivat syynä puuttuvat johtajanominaisuudet, yleensä epäsotilaallinen käytös ja huolittelematon univormu.

Michael Burleigh’n mukaan sotakokemukset karkeistivat ja brutalisoivat entisestään Hitlerin persoonaa.

Koiraihminen rintamalla

Hitlerin ensimmäinen koira oli Fuchsl. Vaalea pikku terrieri, joka oli todennäköisesti jonkun englantilaisen sotilaan tai yksikön maskotti, juoksi alkuvuodesta 1915 Hitlerin juoksuhautaan jahdatessaan rottaa. Hitler otti koiran kiinni ja piti itsellään. Se kiintyi uuteen isäntäänsä, joka opetti sille temppuja ja ruokki sitä pienistä annoksistaan. Fuchsl seurasi uskollisesti isäntäänsä päivisin ja nukkui yönsä tämän vierellä. Elokuussa 1917 kovia kärsinyt rykmentti vedettiin rintamalta lepäämään ja eräs rautatievirkailija tarjosi Hitlerille 200 markkaa koirasta. Hän kielsi myyvänsä sitä edes tuhatkertaisesta summasta, mutta yleisessä sekamelskassa koira katosi, todennäköisesti virkailijan varastamana. Tämä ei varmasti helpottanut Hitlerin kotirintamaa kohtaan tuntemaa epäluuloa. ”Hullua, kuinka kiintynyt olin siihen pikku petoon”, Hitler muisteli 25 vuotta myöhemmin.

I luokan Rautaristi

Ensimmäisen luokan rautaristi.

Elokuussa 1918, lähes neljän sotavuoden jälkeen, Hitler palkittiin ensiluokkaisesta palveluksesta rivimiehille harvoin myönnetyllä ensimmäisen luokan rautaristillä. Tällä mitalilla palkittiin sodan aikana 220 000 henkilöä. Vertailun vuoksi II luokan rautaristin sai 5,5 miljoonaa henkilöä.

Mitalin myöntämisperusteena pidetään usein tapahtumaa, jossa Hitler olisi vanginnut vihollisupseerin ja viisitoista miestä. Tämä perustuu samassa joukkueessa palvelleen aliupseeri Hans Mendin antamaan kuvaukseen, jolle ei ole löytynyt vahvistusta rykmentin asiakirjoista eikä mitalia puoltaneiden upseerien kuten everstiluutnantti Anton von Tubeufin lausunnosta. Mitalin myöntämiseen ja pian saatuun lomaan saattoi kyllä vaikuttaa muutamaa viikkoa aiemmin Courthiezyssa tehty todellinen uroteko, jossa Hitler raahasi kranaatin pahoin haavoittaman komppanianpäällikön takaisin omien linjoille. Tämä mitali myönnettiin rykmentin adjutantin, Hugo Guttmanin esityksestä.

Hitler sai sodassa rautaristien lisäksi 3. luokan armeijan ristin miekoilla (Militärkreuz) syyskuussa 1917, rykmentin kunniamaininnan (Regimentsdiplom) urheudesta ja haavoittumismerkin (Verwundeterabrechnen) toukokuussa 1917 ja 3. luokan kunnostautumismitalin (Dienstauszeichnung) elokuussa 1918. Hermann Göring, 22 ilmavoiton lentäjä-ässä laittoi sodan jälkeen jokaisen saamansa mitalin ja merkin rintapieleensä. Hitler kantoi omistaan vain I. luokan rautaristiään.

Armoa viholliselta

Henry Tandey. Brittisotilas, joka säästi Adolf Hitlerin hengen.

Britanniassa toisen maailmansodan kynnyksellä kerrotun myytin mukaan ennen ensimmäisen maailmansodan loppua englantilainen sotilas Henry Tandey taisteli Marcoingin kylän liepeillä. Saksalaisten vetäytyessä Tandey törmäsi vihollisen korpraaliin, joka taistelusta väsyneenä ei jaksanut edes kohottaa kivääriään. Tandey laski oman kiväärinsä ja viittasi miehelle, että tämä voi mennä menojaan. Saksalainen lähtikin, nyökäten kiitokseksi. Hitlerin ja Chamberlainin tavatessa ennen toista maailmansotaa paljastui, että Tandeyn vapaaksi päästämä korpraali oli ollut Hitler. Saksan johtajana Hitler lähetti Chamberlainin välityksellä kiitokset Tandeylle. Sodan sytyttyä Tandey ei voinut antaa itselleen anteeksi tätä periaatteessa hyvin jaloa tekoaan.

Haavoittumiset

Sodan aikana Hitler osallistui länsirintamalla noin 40 taisteluun, mukaan lukien Ypres, Fromelles, Messines, Wytschaeten, Somme, Artois, La Basse, Arras, Chemin des Dames, Marne ja La Montagne. Hän haavoittui kahdesti, ensimmäisen kerran jalkaan lokakuussa 1916. Melko tarkkaan kaksi vuotta myöhemmin Ypresin edustalla Wervickin eteläpuolella englantilaiset ampuivat kaasukranaatteja yön ajan rintamalle. Hitler kesti yön kaasunaamarinsa turvin, mutta sai viimein aamulla keltaristikaasumyrkytyksen. Hän menetti näkönsä tilapäisesti. Pasewalkin sotasairaalaan kuljetettu Hitler pelkäsi menettävänsä näkönsä kokonaan ja oli ajoittain hysteerinen. Sairaalan psykiatrin Edmund Robert Forsterin mukaan hänen näönmenetyksensä saattoi johtua psykologisista syistä. Forster analysoi Hitlerin myös psykopaatiksi.

Sodan loppu

Marraskuun alussa hänen näkökykynsä palautui, mutta hetkellisen ilon ja helpotuksen pilasi musertava uutinen sodan päättymisestä Saksan häviöön. Pian sodan jälkeen katkera Hitler, joka ei rintamapalveluksen aikana osoittanut juutalaisvastaisuutta, tukeutui selkäänpuukotusteoriaan (Dolchstosslegende). Teorian mukaan juutalaiset ja juutalaisjohtoiset kommunistit työskentelivät kotirintamalla Saksan häviön eteen, jotta he voisivat ottaa vallan Venäjän vallankumouksen tapaan. Vaikka Hitler tiesi useiden yksikössään palvelleiden olleen juutalaisia, hän nielaisi teorian sellaisenaan ja käytti sitä myöhemmin propagandassaan.

Sodan päätyttyä Saksan tappioon se joutui luovuttamaan suuria maa-alueita ja maksamaan suuret sotakorvaukset.

Sodan jälkeisessä Saksassa

Hitlerin palatessa Müncheniin Baijeria hallitsi sosiaalidemokraattien muodostama ja radikaalin juutalaisen Kurt Eisnerin johtama vallankumouksellinen väliaikaishallitus; sotilaskasarmeilla pitivät valtaa vallankumoukselliset sotilasneuvostot. 30-vuotias Hitler, jolla ei ollut selkeitä tulevaisuudensuunnitelmia, päätti jäädä toistaiseksi sotilaspalvelukseen. Ansioituneena veteraanina hän saattoi pysyä armeijassa, joka supistettiin 100 000 mieheen Versailles’n rauhan vaatimusten mukaan.

Radikaalein vasemmisto pyrki jatkamaan vallankumousta Saksassa ja keväällä 1919 kommunistit perustivat muutaman viikon ikäiseksi jääneen Baijerin neuvostotasavallan, jonka vastavallankumoukselliset Freikorps-joukot toukokuussa kukistivat. Hitler oli sodan jälkeen aluksi pari kuukautta vartijana Traunsteinin sotavankileirillä ja tammi–helmikuusta 1919 alkaen vartiotehtävissä Münchenin kaupungilla. Hän toimi jonkin aikaa komppaniansa luottamusmiehenä, mahdollisesti helmikuusta lähtien, ja neuvostotasavallan aikana hänet valittiin 15. huhtikuuta sotilasneuvoston vaalissa pataljoonan varaluottamusmieheksi, mikä tarkoitti periaatteessa vallankumoushallintoon osallistumista. Tämä herätti myöhemmin huhuja, että hän olisi ollut tuolloin sosiaalidemokraattien tukija. Todellisuudessa Hitler kuitenkin inhosi koko ajan vallankumousta ja lienee osallistunut sotilasneuvostotoimintaan lähinnä opportunistisista syistä. Hän ei osallistunut neuvostotasavallan kukistamiseen, mutta oli nopeasti sen jälkeen ilmiantamassa kumousta tukeneita sotilastovereitaan.

München oli nyt sotilashallinnon alainen ja armeija järjesti ”antibolševistisia” puhujakursseja propagandisteiksi koulutettaville sotilaille, joiden oli tarkoitus kitkeä kumoukselliset ajatukset miehistön keskuudesta. Kesäkuussa kapteeni Karl Mayr määräsi vastavallankumouksellisena tunnetun Hitlerin ensimmäiselle näistä kursseista. Kurssilla Hitler kuuli muun muassa Gottfried Federin innostavan luennon ”korko-orjuuden” murtamisesta ja huomasi ensi kertaa kykenevänsä itse vaikuttamaan puhujantaidoillaan muihin. Kurssin aikana Hitlerissä heräsi ajatus poliittisesta urasta. Mayr vakuuttui Hitlerin kyvyistä ja nimitti hänet poliittiseksi koulutusupseeriksi Reichswehrin sotilasleirille Lechfeldiin. Hitlerin pitämien puheiden ja esitelmien sanotaan saaneen helposti sotilaiden mielenkiinnon. Hän hyökkäsi puheissaan mielellään varsinkin juutalaisia vastaan ja Mayr alkoi pitää häntä aiheen asiantuntijana. Hitleristä tuli vähäksi aikaa Mayrin oikea käsi.

Kansallissosialistisen puolueen synty

Pääartikkeli: Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue

Armeijan vakoilija liittyy puolueeseen

Hitlerin henkilökohtainen puolueen jäsenkirja.

Vallankaappausten pelossa armeija tarkkaili Münchenissä tapahtuvaa poliittista toimintaa. Urkkijana toiminut Hitler määrättiin vakoilemaan erään pienpuolueen toimintaa. Kun hän osallistui 12. syyskuuta 1919 sivustakatsojana Saksan työväenpuolueen DAP:n (Deutsche Arbeiterpartei) kokoukseen Sterneckerbräu-ravintolassa, paikalla oli lähes koko puolueen jäsenistö, 23 henkilöä. Alkuun järjestettiin kolehti, jolla pyrittiin kartuttamaan puolueen kassaa, jossa ennestään oli muutama kymmenen markkaa. Hitler seurasi kokousta ikävystyneenä – pääohjelmana oli jälleen sama Federin luento korko-orjuudesta, jonka hän oli jo kuullut armeijan kurssilla – kunnes erään professori Baumannin puheenvuoro, jossa vaadittiin Baijerin eroa Saksasta, pakotti hänet lausumaan oman mielipiteensä. Tulisen puheenvuoron jälkeen hämmentynyt professori vetäytyi ja Hitler kääntyi kannoillaan poistuakseen. Hitlerin puhevoimasta lumoutunut puolueen puheenjohtaja Anton Drexler sujautti hänelle kirjoittamansa lehtisen ja ehdotti puolueeseen liittymistä.

Kasarmilla Hitler kirjoitti kokouksesta raportin, johon hän oli hahmotellut lisäksi omia poliittisia ajatuksiaan. Mayr luki ihastuneena raportin ja pyysi Hitleriä täsmentämään joitain ajatuksiaan juutalaisista. Hitler kirjoitti juutalaismietintönsä, jossa hän vaati juutalaisten täydellistä poistamista saksalaisesta yhteiskunnasta. Hitler sai pian kutsun DAP:n seuraavaan kokoukseen, ja lisäksi tiedon, että hänet oli jo liitetty puolueeseen jäsennumerolla 55. Hitler oli ajatellut perustaa oman puolueensa, mutta päättikin tehdä DAP:sta mieleisensä. Myöhemmin jäsenkirjaan kirjoitettiin numero 555, sillä puolue halusi vaikuttaa suuremmalta kuin se oli. Hitler itse mainitsee kirjassaan oikean jäsennumeron olleen 7. Hän kuitenkin piti päätöstään puolueeseen liittymisestä elämänsä merkittävämpänä. Jäsenenä oli myös vanhempi äärioikeistolainen ja antisemitistinen runoilija Dietrich Eckart, jolla oli suuri vaikutus Hitlerin vielä kehittyvään poliittiseen ideologiaan. Hitler, joka aikaisemmin oli ahminut kaikenlaista kirjallisuutta, luki nyt mieluiten poliittisia ja yhteiskunnallisia tekstejä.

Karl Mayr väitti myöhemmin määränneensä Hitlerin liittymään DAP:n jäseneksi, jolloin ratkaisu ei olisikaan ollut Hitlerin oma. Käytännöstä poiketen Hitlerin ei tarvinnut erota armeijasta puolueeseen liityttyään ja hän saattoi näin nauttia armeijan palkkaa aloitellessaan uraansa poliittisena agitaattorina. Hitler vapautettiin armeijan palveluksesta vasta 31. maaliskuuta 1920.

Poliitikko syntyy

Hitler 1920-luvun alussa

Puolueen nimi vaihdettiin 1920 Saksan kansallissosialistiseksi työväenpuolueeksi. Hitler suunnitteli sille myöhemmin kuuluisaksi tulevaa rekvisiittaa tervehdyksistä, hakaristisymboleista ja -lipuista lähtien. Hitlerin Ernst Hanfstaenglilta lainaamilla rahoilla puolue perusti oman lehden, Völkischer Beobachterin, jonka päätoimittajaksi tuli hänen ystävänsä Eckart. Alkuun jäsenmäärän kasvu oli hidasta, mutta Hitler ei lannistunut. Hän kehitti puhetaitojaan ja käytti hyväkseen jokaisen mahdollisuuden saada huomiota. Hitler laati Drexlerin ja Eckartin kanssa 25-kohtaisen kansallissosialistisen puolueohjelman. Erityisesti Versailles’n ”häpeärauhan” purkaminen vetosi aikalaisyleisöön,.

Puolueen johtajaksi

Vähitellen räiskyvästä ja energisestä Hitleristä tuli puolueen keulahahmo. Hitlerin ollessa vierailulla Berliinissä, kasvavasta yksinapaisuudesta huolestunut Anton Drexler ja muut perustajajäsenet yrittivät heikentää hänen valtaansa puolueessa kirjoittamalla syytekirjelmän, jossa Hitleriä syytettiin diktatorisista otteista ja jopa juutalaismaisesta toiminnasta. Hitler teki tästä teeman julkisessa kokouksessa ja Drexler joutui eroamaan. Kirjassaan Hitler kuvasi Drexleriä yksinkertaiseksi työläiseksi, armeijaa käymättömäksi ja sotaa kokemattomaksi, lahjattomaksi puhujaksi, intohimottomaksi ja liian heikoksi johtamaan puoluetta, jonka johtoon kaivattiin miestä, joka on ”nopea kuin vinttikoira, sitkeä kuin nahka ja kova kuin Kruppin teräs”.

Hitlerin voimakkaan esiintymisen avulla natsiaate veti puoleensa myös muita tulevia kuuluisuuksia, kuten Hermann Göringin, Joseph Goebbelsin, Ernst Röhmin ja Rudolf Hessin. Kustantaja Ernst Hanfstaenglin avulla Hitler tutustui varakkaaseen väestönosaan, jolta puolue saikin taloudellista tukea. Inflaatio alkoi vaikuttaa kansalaisten elämään ranskalaisten suorittaman Ruhrin miehityksen aikoihin vuonna 1921. Tämä toi Hitlerille rutkasti lisää kannatusta ja puolueesta alkoi tulla merkittävä tekijä Baijerissa, kun myös arvostettu kenraali Erich Ludendorff liittyi sen tukijaksi. Hitler alkoi kerätä kannatusta muuallakin Saksassa. Puoluejohtajan henkivartiokaartiksi 1920 perustettu Ernst Röhmin johtama Sturmabteilung (SA) laajeni puolueen omaksi pienarmeijaksi.

Oluttupavallankaappaus

Pääartikkeli: Oluttupavallankaappaus

Hitlerin kapinallisia Münchenin raatihuoneen edustalla.

Hitlerin suuresti ihailema fasistijohtaja Benito Mussolini kaappasi vallan Italiassa vuonna 1922. Seuraavana vuonna Baijerin kolmijäseninen osavaltiohallinto (nk. Baijerin triumviraatti) riitaantui Berliinin kanssa ja alkoi Hitlerin myötävaikutuksella suunnitella vallankaappausta koko maassa. Triumviraatti vastusti natseja periaatteessa, mutta käytännössä joutui ottamaan heidät huomioon poliittisena tekijänä. Hitler, inspiroituneena Mussolinin menestyksestä päätti ottaa vallankaappauksen omiin käsiinsä. Hänen luonteeseensa kuului päätöksenteon venyttäminen, mutta tällä kertaa hän pani kaiken impulsiivisesti yhden kortin varaan.

Osavaltiohallinnon johtajan Gustav Ritter von Kahrin pitäessä suurta kokousta müncheniläisessä oluttuvassa Bürgerbräukellerissä Hitler hälytti SA:n piirittämään talon ja keskeytti kokouksen tarkoituksenaan pakottaa triumviraatti toimimaan natsijohtoisen vallankaappauksen puolesta. Hitlerin poistuessa vartijaksi jäi kenraali Ludendorff, jonka hyväuskoisuuden vuoksi triumviraatti pääsi pakenemaan ja hälyttämään armeijan vallankaappaajia vastaan. Natsit kokoontuivat mielenosoituskulkueeseen, jonka marssin aseistautunut poliisi keskeytti. Seuranneessa tulituksessa Hitler loukkaantui henkivartijansa vetäessä hänen käsivartensa sijoiltaan. 16 SA-miestä kuoli ja suuri osa natsijohtajista pakeni maasta tai pidätettiin seuraavina päivinä. Hitler pakeni Hanfstaenglien huvilaan, jossa Helene Hanfstaengl kertomansa mukaan esti Hitleriä ampumasta itseään.

Oikeudenkäynti venyi pitkäksi, mutta natsit saivat heitä sympatisoineelta tuomarilta rikoksen laatuun nähden vain vähäiset tuomiot. Hitler sai lisäksi tuoda poliittisia ajatuksiaan julki kansainvälisen median seuratessa aitiopaikalta. Sodassa ansaittu rautaristi oli myös eduksi. Vaikka Hitler ei ollut Saksan kansalainen, häntä ei ajettu maanpakoon, koska hän oli palvellut maan armeijassa rintamalla. Huhtikuussa 1924 hänet tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen Landsbergin vankilaan, mutta ehdonalaisuutta hän saattoi hakea jo puolen vuoden kuluttua.

Landsbergin vankilan sisäänkäynti vuonna 2006.

Landsbergin vankilassa

Masentunut Hitler ryhtyi nälkälakkoon. Lisäksi hänelle kehittyi hermostollinen oire, joka sai hänen vasemman kätensä ja jalkansa vapisemaan. Oire katosi muutamassa vuodessa, kunnes palasi toisen maailmansodan loppupuolella. Ernst Hanfstaengl sai kuitenkin itsemurhaa hautovan Hitlerin piristymään vaimonsa Helenan vierailujen avulla. Landsbergin vankilassa Hitler vietti verrattain mukavia aikoja, sillä hänen vartijansa olivat suureksi osaksi häntä palvovia kansallissosialisteja. Vankilaan puolueen naisjäsenet lähettivät ihailijakirjeitä sekä leivonnaisia ja makeisia. Aina makeasta pitänyt Hitler lihoi hiukan ja saneli kirjaansa Mein Kampf – Taisteluni. Vankilassa vietetty aika oli hänen urallaan merkittävä, sillä hän suunnitteli poliittisen strategiansa uudelleen. Kahdeksan kuukauden jälkeen Hitler vapautui joulukuussa 1924 ja palasi kovasti pienentyneen puolueensa johtajaksi.

Mein Kampf

Pääartikkeli: Taisteluni

Mein Kampfin suomenkielisen painoksen kansilehti vuodelta 1941.

Hitler halusi todistaa jo julkaisseille natsijohtajille, kuten Goebbelsille ja Alfred Rosenbergille, että hänkin kykenisi laittamaan poliittisen filosofiansa paperille. Hän aloitti kirjansa sanelemisen heinäkuussa 1924 Landsbergissa. Aluksi hänen sihteerinään toimi Emil Maurice ja myöhemmin Rudolf Hess. Nimeksi hän kaavaili pitkähköä ja katkerankuuloista ”Neljä ja puoli vuotta taistelua valheita, typeryyttä ja pelkuruutta vastaan”. Hänen julkaisijansa ja entinen sotakaverinsa Max Amann vaihtoi nimeksi ytimekkään Taisteluni. Kirjan ensimmäinen muistelmallinen osa valmistui vankila-aikana ja toisen, poliittisohjelmallisen osan työstämistä hän jatkoi 1925–1926.

Kirjan alkuosassa, joka julkaistiin erikseen loppuvuonna 1925, Hitler käy läpi 35-vuotista henkilöhistoriaansa. Muistelmaosaa ei ole pidetty luotettavana lähdeteoksena Hitlerin nuoruuden vuosilta, sillä hän kirjoitti sen vaiheessa, jolloin hänellä oli tarve propagoida jopa omalla menneisyydellään. Toinen osa julkaistiin 1926. Siinä Hitler esittelee poliittisia aikomuksiaan, natsipuolueen luonnetta ja Saksan ja saksalaisten tarpeita ja tulevaisuutta. Hitlerin poliittinen filosofia sitoutui vahvasti rodullisuuteen ja erityisesti antisemitismiin. Juutalaisuus oli Hitlerin mukaan kaiken pahan alku ja juuri.

Kun ensimmäinen painos julkaistiin, kirjailija Lion Feuchtwanger laski teoksesta tuhansia kielioppivirheitä. Teos oli huonosti kirjoitettu, se oli sekava, siinä käytettiin outoja ilmaisuja ja viljeltiin pitkiä sanoja. Sitä ei voitu verrata Hitleriin sujuviin ja voimakkaisiin puheisiin. Huolimatta sekavuudestaan Hitlerin kirjasta tuli aikaa myöten kansallissosialistien raamattu. Natsihallinnon aikana se oli tavallinen hää- ja ristiäislahja. Vuoteen 1939 mennessä teos oli julkaistu 11 kielellä ja sitä oli myyty 5,2 miljoonaa kappaletta. Suosio teki Hitleristä rikkaan miehen.

Nousu valtaan

Kuvia, joiden avulla Hitler harjoitteli esiintymistä.

Vuonna 1925 Weimarin tasavallan olot olivat vakiintuneet. Helmikuussa Völkischer Beobachterin ensimmäisessä numerossa sitten vallankaappausyrityksensä Hitler kirjoitti uudesta alusta. Hän piti rohkeasti kokouksen oluttuvassa, josta kaappausyritys oli saanut nimensä. Näistä kokouksista tuli puolueväen keskuudessa perinne. Uusi alku oli kuitenkin hiljainen. Vuoden loppuun mennessä puolueessa oli 27 000 jäsentä ja vuonna 1929 vain 178 000. Hitler jakoi maan kannattajiensa kesken alueisiin (Gau), jotka vastasivat suunnilleen Saksan vaalipiirejä. Näiden alueiden johtajina toimivat piirijohtajat (Gauleiter), joille jakautui suuresti valtaa myöhemmin natsi-Saksassa. Hän perusti myös lasten- ja nuorten natsijärjestön Hitler-Jugendin samoin kuin muutkin ammatti- ja kansalaisryhmille suunnatut järjestönsä. Niin ikään hän jakoi puolueosastot tehtävien mukaan eri ryhmiin. Vaikka kannattajakunta oli toistaiseksi pieni, sen korvasi tehokas organisaatio. SA:n mellakointia rauhoitettiin ja Hitler lähestyi myös porvaristoa ja teollisuusjohtajia. Niinpä koko järjestelmä oli valmis, kun 1930-luvun lama ja työttömyys iskivät Saksaan. Hitlerin vankilassa kehittämä uusi suunta osoittautui toimivaksi.

Uhmakkaan vallankumouksellisen nurkkapatriootin sijasta hänestä oli tullut juonikas reaalipoliitikko. Baijerin sijasta hän liikkui koko Saksan alueella vahvistamassa natsien kannatusta ja rintamaa. Hän tarjosi kaikille jotakin omaa sekä uuden ajatuksen saksalaisesta ykseydestä. Hitler myös liikkui kansan parissa kätellen ihmisiä ja syöden enemmän työväen- ja keskiluokan, kuin rikkaiden kanssa. Jopa SA esiintyi edukseen, kommunistien pieksämisen ohella se järjesti soppakeittiöitä köyhille ja kodittomille. Myös raivoisat hyökkäykset juutalaisia kohtaan vähenivät, vaikka hän säilytti puheissaan arvostelevan ja ylenkatsovan asenteen heitä kohtaan. Niinpä vuoden 1930 vaaleissa natsit saivat yllätysvoiton, 18 prosenttia kaikista äänistä ja 107 paikkaa nousten toiseksi suurimmaksi puolueeksi valtiopäivillä eli Saksan parlamentissa.

Perheongelmia

Pätevä organisaatio antoi Hitlerille myös vapaa-aikaa, sillä puolue hoiti itsensä paremmin kuin kaappausta edeltäneenä aikana. Laman tullen Hitler oli ehtinyt ansaita jo mukavasti kirjansa myyntituloilla ja omisti tilavan, joskin makunsa mukaan askeettisesti sisustetun kattohuoneiston Münchenissä. Hän lomaili ajoittain kauniissa Obersalzbergissä, jossa hänellä oli loma-asunto. Vuonna 1928 Hitler otti sisarpuolensa Angelan mökkinsä taloudenpitäjäksi. Jo ensinäkemällä Hitler ihastui Angelan tyttäreen, tuolloin 20-vuotiaaseen Geliin, ja ryhtyi tämän holhoajaksi. Noihin aikoihin Hitler tutustui myös Eva Brauniin. Gelin ja Hitlerin välisestä suhteesta kohuttiin, mutta sen seksuaalisesta luonteesta ei ole todisteita. Geli oli kuitenkin onneton yliholhoavan enopuolensa otteessa ja todennäköisesti ampui itsensä riideltyään Hitlerin kanssa syyskuussa 1931. Hitler menetti jälleen ruokahalunsa ja lähes luhistui surusta. Usein aiemminkin kasvisruokavaliota harkinnut Hitler lopetti lihan syömisen Gelin itsemurhan jälkeen. Hän kuitenkin toipui tyypilliseen tapaansa nopeasti pitämään kokouksen merkittävimmille SA-johtajille ja Gauleitereille Hampurissa.

Ongelmia puolueessa

Natsipuolueen menestys parlamenttivaaleissa 1924–1933.

Uusi poliittinen suunta ei miellyttänyt kaikkia. Puolueen vasemmistosiiven johtoon kuuluvat veljekset Gregor ja Otto Strasser arvostelivat Hitleriä työläiskeskeisen vallankumouksellisuuden hylkäämisestä. Niin ikään Ernst Röhm tunsi olonsa levottomaksi, Heinrich Himmlerin johtaman SS:n syödessä hänen SA-miestensä arvovaltaa. Hampurin kokouksessa Hitler ojensi rivejään. Sekä puolueessa että sen järjestöissä tapahtui muutoksia hänen ajamaansa suunnan mukaiseksi.

Vuoden 1932 alussa taloudellisen nousukauden lähestyessä valtaa pitävät konservatiivit olivat haluttomia pitämään presidentinvaaleja. Hitler kiirehti saamaan kansalaisuutensa, jonka hänelle myönsi Braunschweigin kansallissosialisteihin lukeutunut sisäministeri. Vaikka Hitler tiesi ettei tulisi valituksi, tuore kansalainen kuitenkin vaati vaaleja pidettäväksi ja asettui itse ehdokkaaksi lähinnä mittauttaakseen kannatuksensa. Lupaavan alun jälkeen natsien kampanja tehostui toiselle kierrokselle mentäessä. Istuva presidentti sotamarsalkka Paul von Hindenburg kampanjoi poliittisilla teemoilla, kun natsien vaalilause oli laman riehuessa houkuttelevan yksinkertainen: ”Vapauden ja leivän puolesta!” Hindenburg voitti, mutta natsien saama suosio oli jälleen yllättävän suuri vaikka SA oli inspiroitunut mellakoimaan vaalien aikana. Juhlan pilasi sosiaalidemokraattisen sanomalehden etusivulla julkaistu uutinen, joka paljasti Ernst Röhmin homoseksuaalisuuden. Hitler oli tiennyt Röhmin seksuaalisesta suuntautumisesta jo kauan ja omannut siihen yllättävän liberaalin suhtautumisen. Asian tultua julki hän haukkui punastelevan ja kiemurtelevan Röhmin pahanpäiväisesti. Tässä vaiheessa hän ei kuitenkaan antanut skandaalin häiritä valtapyrkimyksiään. Toistaiseksi vanhan toverin yksityiselämän luonne oli yhdentekevä, kunhan tämä ei sortuisi alaikäisiin.

Erotettuaan vanhan hallituksen Hindenburg nimitti uuden johtoon Franz von Papenin, joka järjesti uudet parlamenttivaalit. Heinäkuussa 1932 natsipuolueesta tuli 230 paikalla valtiopäivien suurin puolue. Hallitus jäi lyhytikäiseksi natsien ja toiseksi suurimman ryhmän kommunistien välisten riitojen vuoksi. Marraskuun vaaleissa natsit menettivät kannatustaan säilyttäen yhä suurimman puolueen asemansa. Hindenburg korvasi Papenin tehokkaaseen juonitteluun kyenneellä kenraali Kurt von Schleicherilla, joka pyrki muodostamaan enemmistöhallituksen muun muassa kristillisten, sosiaalidemokraattien ja Gregor Strasserin vasemmistosiiven kanssa. Lojaali Strasser kieltäytyi. Hitler, joka Goebbelsin kiihotuksen vuoksi epäili Strasserin pettävän hänen puolueensa, ajautui riitaan Strasseria vastaan, joka johti lopulta Strasserin eroon. Työväenluokan suosion menettämistä pelänneen Hitlerin sanotaan purskahtaneen itkuun Strasserin lähdettyä. Hän kuitenkin kokosi itsensä ja piti työväestön houkuttamiseksi yhden parhaimmista puheistaan.

Hitler kättelemässä Paul von Hindenburgia keväällä 1933.

Unelman täyttymys

Kenraali Schleicher jäi juonittelutaidoissa toiseksi Hitlerille, joka kävi salaisia keskusteluja Papenin kanssa, joka tunsi itsensä Schleicherin pettämäksi. Papen puolestaan sai sosiaalidemokraatteja kosiskelleen Schleicherin suosion laskemaan heihin epäluuloisesti suhtautuneen Hindenburgin silmissä. Kun Schleicher onnistui kääntämään lähes jokaisen poliittisen ryhmän itseään vastaan, Hindenburg erotti hänet 28. tammikuuta 1933. Papenin kehotuksesta Hindenburg, väsyneenä jatkuviin poliittisiin ongelmiin ja niiden seurauksia peläten päätti vihdoin nimetä Hitlerin valtakunnankansleriksi.

Klo 11.15, 30. tammikuuta 1933 Adolf Hitler seisoi sotamarsalkka Hindenburgin edessä vannoen noudattavansa Weimarin tasavallan perustuslakia ja ratkaisevansa maansa kaikki poliittiset ja taloudelliset ongelmat. Vastahakoinen Hindenburg nimitti Hitlerin Saksan 24. valtakunnankansleriksi ilman seremonioita, lausuen yksinkertaisesti: ”Jumalan haltuun, herrat.” Natseille päivä ja seuraava yö oli marssien ja puheiden sekä spontaanien riemunilmausten täyttämä juhlan hetki. Toisin kuin usein sanotaan, natseja ei äänestetty valtaan. Hitler oli kuitenkin ylpeä siitä, että kaikki tapahtui laillisesti. Vallan otto, jota he kutsuivat nimityksillä Machtergreifung ja Machtübernahme oli vain nimellisesti laillinen.

Väkivallan politiikka

Toisin kuin tasaisessa ja vahvassa demokratiassa saattaa käydä, vallanvaihdos ei jäänyt nyt huomaamatta. Natsit pystyttivät Saksaan totalitaarisen järjestelmän. Säilyttääkseen asemansa ylimmän vallan haltijana Hitler harjoitti ”hajota ja hallitse” -politiikkaa, jossa hän suosi puolueen ja valtion eri organisaatioiden välistä kilpailua. Ernst Hanfstaenglin mukaan Hitlerin sielu oli täynnä kammioita ja hänen tekemisensä kunkin yksilön kanssa oli huolellisesti lokeroitu. Se, mitä on pantu yhteen lokeroon, ei sekoitu toiseen eikä hänen mielensä aukea kuin silloin, kun hän tarvitsi lisää aineistoa. Näin Hitler varjeli asemaansa kansansa korkeimpana johtajana muokatessaan Saksasta itselleen mieluista valtiota.

Taloudellinen nousu oli ensisijaisesti Hjalmar Schachtin kaltaisten pätevien virkamiesten ja teollisuusmiesten kuten Fritz Thyssenin ansiota, mutta natsit ottivat siitä kunnian ja hyödyn. Yhteiskuntaluokkien välille luotiin sovinto, jonka Hitler järjesti muun muassa pitämällä salaisen kokouksen teollisuusjohtajille. Kokouksessa hän lupasi, että vapaita vaaleja ei enää pidettäisi, eikä ammattijärjestöjä sallittaisi. Kokous oli niin menestyksekäs, että entinen natsien vastustaja Gustav Krupp von Bohlen und Halbach liittyi välittömästi kansallissosialistiseen puolueeseen ja Hitlerin ylistäjiin.

Valtiopäivätalon palo

Pääartikkeli: Saksan valtiopäivätalon tuhopoltto

Täydellisen sovinnon aikaansaamiseksi riitaisimmat on hiljennettävä. Vahvimpien vastustajien alistamiseksi tarjoutui oikeutettu syy, kun hollantilaissyntyinen anarkokommunisti Marinus van der Lubbe sytytti 27. helmikuuta 1933 palamaan Berliinin valtiopäivätalon, raatihuoneen ja linnan. Muut sammutettiin nopeasti, mutta valtiopäivätalon paloa ei saatu hillityksi. Goebbelsien luona illallisella ollut Hitler tuli paikalle ja kuuli Göringiltä, että teosta oli pidätetty kommunisti. Hitler kutsui tulta taivaan merkiksi itselleen, mutta kommunisteille se oli hänen mukaansa tarkoittanut merkkiä vallankaappauksen aloittamiseksi. Levottomien aikojen päättymistä toivoneet saksalaiset eivät nyt suvainneet rauhanrikkojia ja hyväksyivät seuraavana päivänä säädetyn ihmisoikeuksia ja sananvapautta jyrkästi rajoittaneen valtakunnanpresidentin määräyksen kansan ja valtion suojelemiseksi. Kuolemantuomio tuli rangaistukseksi useista rikoksista, varsinkin jos ne koskivat valtiota tai puoluetta.

Lubben aikomus kannustaa teollaan tovereita taisteluun natsivallan torjumiseksi kääntyi saman tien kommunisteja itseään vastaan, ja osansa saivat myös muut kansallissosialistien viholliset, kuten sosiaalidemokraatit ja äänekkäimmät Weimarin tasavallan kannattajat. Kommunistipuolueen johtajat vangittiin ennen seuraavia vaaleja, ja puolue kiellettiin 3. maaliskuuta 1933. Ensimmäiset keskitysleireit perustettiin Münchenin lähelle Dachauhun ja Berliinin kylkeen Oranienburgiin, joihin aluksi joutuivat hankalina pidetyt poliittiset viholliset.

Diktaattori

Kansallissosialistinen puolue sai 43,9 prosenttia äänistä 5. maaliskuuta 1933 pidetyissä vaaleissa. Hitlerin hallitus sai enemmistön, noin 52 prosenttia, valtiopäivillä vain liittoutumalla nationalistisen kansanpuolueen kanssa. Kun valtiopäivät kokoontuivat ensimmäistä kertaa palon jälkeen, Hitler ajoi läpi lain kansan ja valtakunnan kurjuuden helpottamiseksi (Gesetz zur Erhebung der Not von Volk und Reich 24. maaliskuuta 1933). Kun kommunistit oli vangittu, ainoastaan sosiaalidemokraatit uskalsivat äänestää lakia vastaan, mutta SA:n joukot ”taivuttelivat” muut edustajat vaadittavaan kahden kolmasosan enemmistöön. Hän sai Weimarin tasavallan lait kumoavat diktaattorin valtaoikeudet ja natsit omasivat käytännössä kaiken vallan Saksassa. Lain säätämisen jälkeen myös sosiaalidemokraattinen puolue kiellettiin, eikä heinäkuun 1933 jälkeen uusia puolueita enää saanut perustaa. Hitlerille diktaattorin oikeudet takaava Ermächtigungsgesetz uudistettiin säännöllisesti neljän vuoden välein, myös sodan aikana. Muut puolueet päättivät hajottaa itsensä välttääkseen pidätykset ja keskitysleirituomiot. 14. heinäkuuta Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue julistettiin ainoaksi lailliseksi puolueeksi.

Ammattiyhdistysliike ADGB (Allgemeiner Deutscher Gewerkschaftsbund) murskattiin 2. toukokuuta 1933, kun SA ja NSBO (Nationalsozialistische Betriebszellenorganisation) valloittivat sen tilat ja sen johtajat vangittiin. Tärkeimmät liitot määrättiin yhdistymään virallisesti 10. toukokuuta perustettuun saksalaiseen työläisrintamaan (Deutsche Arbeitsfront, DAF), joka oli kansallissosialistinen järjestö. Tammikuun 30. päivänä vuonna 1934 Saksan osavaltiot lopetettiin lailla ja niiden tehtävät siirrettiin keskushallitukselle.

Kesällä 1934 tapahtui kansallissosialistisen puolueen puhdistus, pitkien puukkojen yö (30. kesäkuuta – 1. heinäkuuta). Hitler määräsi SS:n surmaamaan SA:n Ernst Röhmin ja muut johtajat, entisen valtakunnankansleri von Schleicherin sekä muutamat Papenin alaisista. Puhdistuksen aikana SS surmasi ainakin 85 ja joidenkin arvioiden mukaan jopa 200.

Führer

Pääartikkeli: Natsi-Saksa

SA:n ohimarssi Nürnbergin puoluejuhlien aikaan 1935.

Valtakunnanpresidentti Hindenburg kuoli 2. elokuuta 1934 kello yhdeksän aamulla. Kolme tuntia aikaisemmin hallitus oli säätänyt lain, joka astuisi voimaan hänen kuoltuaan. Uusia presidentinvaaleja ei järjestetty, vaan Hitler määräsi valtakunnankanslerin ja valta­kunnan­presidentin virat yhdistettäväksi ja siirrettäväksi ”Führer und Reichskanzler Adolf Hitlerille”, kuten laki määräsi. Muutos hyväksyttiin kansanäänestyksessä, jossa Hitler sai 88 % annetuista äänistä. Tästä lähtien Hitler käytti arvonimeä Führer, joka tarkoittaa yksinkertaisesti johtajaa. Pian Hitler määräsi jokaisen asevoimien jäsenen vannomaan hänelle henkilökohtaisen uskollisuudenvalan. Vala kuului seuraavasti:

Minä vannon jumalan edessä ehdotonta uskollisuutta Saksan valtakunnan ja kansan johtajalle sekä Wehrmachtin ylipäällikölle Adolf Hitlerille, ja rohkeana sotilaana vakuutan noudattavani tätä valaa aina, kuoleman uhallakin.

Saatuaan diktatuurisen valta-aseman ilman äänestäjien enemmistön hyväksyntää Hitler hankki kansan luottamuksen puhetaidoillaan ja propagandaministeri Joseph Goebbelsin avulla. Valtion hallinnassa oleva lehdistö sai kansan uskomaan Hitlerin olevan vapahtaja lamasta, kommunismista, Versailles’n sopimuksesta ja juutalaisista (Führer-myytti). Vuoden 1935 Nürnbergin lakien mukaan juutalaiset menettivät kansalaisuutensa ja heidät erotettiin valtion viroista, heiltä kiellettiin monet ammatit ja kaupankäynti. Seksuaalinen kanssakäyminen ja avioliitto juutalaisen kanssa kiellettiin rangaistuksen uhalla, joka pahimmillaan oli vankeustuomio muutamaksi kuukaudeksi. Juutalaisvastaista propagandaa harjoitettiin laajasti. Määräykset tiukkenivat etenkin vuoden 1938 kristalliyön jälkeen, jonka jälkeen yli 180 000 juutalaista pakeni maasta ennen sodan alkua. Maastamuutto oli kielletty, jollei jättänyt omaisuuttaan jälkeensä.

Maaliskuussa 1935 Hitler julisti Versailles’n rauhansopimuksen mitättömäksi ja otti jälleen käyttöön asevelvollisuuden. Hän aloitti massiivisen sotakoneiston, Wehrmachtin, rakentamisen. Siihen kuuluivat myös uusi laivasto, Kriegsmarine ja ilmavoimat, Luftwaffe. Työttömyys väheni nopeasti laajojen rakennushankkeiden ja sotateollisuuden ansiosta. Maaliskuussa 1936 Hitler rikkoi jälleen Versailles’n sopimusta miehittämällä demilitarisoidun Reininmaan. Kun Britannia ja Ranska eivät reagoineet, Hitler siirtyi edemmäs. Heinäkuussa 1936 alkoi Espanjan sisällissota, jossa kenraali Francisco Francon johtamat kansalliset kapinoivat tasavaltalaista kansanrintamahallitusta vastaan. Hitler lähetti joukkoja Espanjaan tukemaan Francoa ja testaamaan Saksan uusia asevoimia, lentoaseen kehittämisessä kunnostautui erityisesti Legion Condor -yksikkö.^lähde?

Neuvotteluissa 25. lokakuuta 1936 Galeazzo Cianon, Mussolinin johtaman Italian ulkoministerin kanssa julistettiin syntyneeksi Rooma–Berliini-akseli, jonka ympäri muut Euroopan maat pyörisivät. Ystävyyssopimus muuttui 1939 sotilasliitoksi, johon liittyivät vielä Japani, Unkari, Romania ja Bulgaria. Maat tunnettiin akselivaltoina.

Hitlerin hallitus sijoitti arkkitehtuuriin suuria määrin varoja, ja Albert Speer tuli tunnetuksi valtakunnan johtavana arkkitehtina. Berliini isännöi vuoden 1936 kesäolympialaisia, jotka Hitler avasi. Koreografit esittelivät avajaisissa arjalaisen rodun ylivoimaisuutta muita kohtaan. Elokuvaohjaaja Leni Riefenstahl teki kisoista dokumentaarisen propagandafilmin. Ne olivat myös ensimmäiset televisioidut olympialaiset.

Valmistautuminen sotaan

Vuonna 1935 aloitettiin Hitlerin suunnitelman mukaisesti jälleenvarustautuminen, jonka Hitler esitti Nürnbergin puoluepäivillä. Siitä alkaen varustelumenot alkoivat kasvaa parantuneen talouden myötävaikutuksesta. Vuodesta 1936 lähtien Hitler itse muutti Saksan talouden sotateollisuuden tarpeisiin asettamalla aina vain korkeampia vaatimuksia aseistautumiselle ja vaatimalla talouden ja työvoiman valmistautumista armeijan täyteen liikekannallepanoon. Neuvostoliiton viisivuotissuunnitelmasta inspiroitunut natsipuolue laati oman nelivuotissuunnitelmansa, jonka johtoon tuli Göring. Suunnitelman tarkoitus oli kehittää teollisuutta, infrastruktuuria ja vähentää työttömyyttä sekä Hitlerin erityisestä vaatimuksesta juutalaiset tuli poistaa liike-elämästä kokonaan. Tavoitteena oli saavuttaa taloudellinen omavaraisuus vuoteen 1940 mennessä, jolloin Saksan tuli olla valmis sodankäyntiin.

Blomberg–Fritsch-kriisi

Pääartikkeli: Blomberg–Fritsch-kriisi

5. marraskuuta 1937 Hitler järjesti salaisen kokouksen valtakunnankansliassaan. Paikalla olivat Hitlerin lisäksi asevoimien komentajat ja ulkoministeri Konstantin von Neurath. Kokouksessa Hitler täsmensi laajentamissuunnitelmaa, jonka hän oli laatinut tuleviksi vuosiksi. Saksan tuli käydä pieniä ryöstösotia Euroopassa hankkiakseen elintilaa, mutta välttää joutumista sotaan Britannian tai Ranskan kanssa. Taloudelle hän asetti vaatimukseksi omavaraisuuden, jotta Saksa voisi käydä sotaa ilman huolta teollisuuden ja resurssien riittävyydestä.

Asevoimien komentaja Werner von Blomberg, maavoimien komentaja Werner von Fritsch ja ulkoministeri vastustivat suunnitelmaa peläten sen johtavan suursotaan. Hitler raivostui ja halusi korvata vastustajat myötämielisellä henkilöstöllä. Tilaisuus tarjoutui, kun Göring sai käsiinsä tiedon, että Blombergin tuore puoliso oli menneisyydessään ollut prostituoitu. Fritschiä vastaan puolestaan tekaistiin homoseksuaalisuussyyte. Vaikka syyte todettiin myöhemmin täysin perusteettomaksi oli vahinko ehtinyt jo tapahtua. Hitler sai erotettua Blombergin, Fritschin, Neurathin ja monia muita, joita hän piti vastustajinaan tai mahdollisesti haitallisina omille pyrkimyksilleen. Blombergin Hitler korvasi natsimielisellä ja opportunistisella Wilhelm Keitelillä. Samoin muut erotetut korvattiin natsimielisillä upseereilla. Näin Hitler sai siirrettyä itselleen korkeimman vallan myös armeijassa.

Itävallan liittäminen Saksaan

Pääartikkeli: Anschluss

Helmikuussa 1938 Hitlerin uhka pakotti Itävallan diktaattori Schuschniggin eroamaan. Itävallan johtoon nousi maan kansallissosialistisen puolueen Arthur Seyss-Inquart. Hän kutsui Saksan joukot ”apuun”, ja Itävalta liitettiin kansanäänestyksessä Saksaan (Anschluss). Seuraavaksi Hitler aloitti kansainvälisen kriisin Tšekkoslovakian saksalaisten asuttaman sudeettialueen kysymyksestä. Syyskuussa 1938 päätettiin Hitlerin, Mussolinin, joka toimi välittäjänä kokouksessa, Britannian pääministeri Chamberlainin ja Ranskan pääministeri Daladierin kesken Münchenissä sudeettialueen luovuttamisesta Saksalle.

Tammikuussa 1939 Yhdysvaltalainen Time-lehti valitsi Adolf Hitlerin ”Vuoden mieheksi” 1938 (Man of The Year). Yhdysvaltalaisessa lehdistössä sävy oli kuitenkin muuttunut. Enää ei kirjoitettu ”Komeasta Adolfista”, joka nähtiin Saksan modernina johtajana ja uudelleenrakentajana. Sen sijaan kristalliyön tapahtumien, juutalaisvainojen, diktatorisen ja sortavan sisäpolitiikan sekä aggressiivisen ulkopolitiikan ansiosta Hitleristä oli tullut ”demokratian ja vapautta rakastavan maailman suurin uhka”. Väestön keskuudessa alkoi nousta natseja vastustava henki ja maiden väliselle kaupalle vaadittiin asetettavaksi boikotteja.

Saksassa sarja verettömiä voittoja toi Hitlerille laajan kansansuosion ja ruokki hänen kuvaansa voittamattomuudesta. Saksan laajeneminen toi sille myös tärkeitä resursseja, kuten Tšekkoslovakian teollisuuden, joita ilman riittävien sotavoimien rakentaminen olisi ollut mahdotonta. Vuonna 1939 Hitler oli vakuuttunut, etteivät Versailles’n sopimuksen allekirjoittajat enää vastustaisi Saksan laajenemista itään, ja että pienemmistä maista tulisi Saksan satelliittivaltioita. Hitler kerskaili mielellään uuden armeijansa voimakkuudella, mutta se ei ollut vielä niin vahva kuinka hän julkisesti vakuutteli. Heinäkuun 1938 ja tammikuun 1939 välillä armeijan vahvuutta lisättiin laajoin varusteluohjelmin kaikissa kolmessa puolustushaarassa.

Wehrmacht eteni Prahaan 10. maaliskuuta 1939. Nykyisin Tšekkiin kuuluvista alueista muodostettiin Böömi ja Määrin protektoraatti eli suojelualue. Slovakiasta tuli Hitlerin hyväksymä nukkevaltio, joka sai muodollisen itsenäisyyden. Kuitenkin käytännössä Saksa oli miehittänyt maan. Vähän myöhemmin Saksa sai myös Memelin alueen Liettualta. Lisäksi Hitler vaati Saksan Puolalle Versailles’n rauhassa menettämiä alueita. Tällöin Hitler kohtasi ensi kertaa vastarintaa tavoitteilleen; Puola ei suostunut luovuttamaan alueita eikä alistumaan Saksan tahtoon. Hitlerin reaktiona oli rangaista puolalaisia heidän taipumattomuudestaan.

Molotov–Ribbentrop-sopimus

Mussolini ja Hitler Münchenissä.

Pääartikkeli: Molotov–Ribbentrop-sopimus

Elokuussa Hitlerin Saksa liittoutui yllättäen Josif Stalinin johtaman Neuvostoliiton kanssa. Solmittu Molotov–Ribbentrop-sopimus (myös Hitler–Stalin-sopimus) 23. elokuuta 1939 oli luonteeltaan hyökkäämättömyyssopimus, mutta sen salainen lisäpöytäkirja jakoi Itä-Euroopan etupiireihin maiden kesken. Kauppasopimuksia solmittiin Romanian ja Jugoslavian kanssa; Puola oli nyt eristettynä.

Sotapäällikkö

Nimitys Größter Feldherr aller Zeiten, kaikkien aikojen suurin sotapäällikkö, ei ollut Hitlerin eikä hänen puoluekoneistonsa tuote. Sen antoi Saksan armeijan edustaja, sotamarsalkka Wilhelm Keitel. Kenraalikollegat kutsuivat tätä uskollista ja nöyristelevää marsalkkaa lakeijan mukaan Lakaiteliksi ja muovasivat hänen lausahduksestaan pilkallisen lyhenteen Gröfaz, jota he käyttivät Hitlerin selän takana. Hitler ja pääosa Wehrmachtin sodanjohdosta eivät tulleet keskenään toimeen. Hitler ympäröi itsensä mieluummin luottamillaan puolueen jäsenillä kuin sotilailla, joihin hän suhtautui epäluuloisesti ja jäisesti, jopa vihamielisesti erityisesti aatelistoon kuuluvien sotilaiden kohdalla. Tähän oli syytäkin, sillä kenraalit laativat natsihallinnon aikana useita vallankaappaus- ja attentaattisuunnitelmia. Sodan jälkeen upseerien muistelmissa ja tulkinnoissa Saksa hävisi sodan juuri Hitlerin sekaantumisen vuoksi ja se olisi mahdollisesti voittanut, mikäli Wehrmacht olisi saanut toimia itsenäisesti. Tämä ei pidä täysin paikkaansa, sillä ansio sodan alun menestyksistä kuuluu myös Hitlerille.

Ensimmäisellä maailmansodalla oli myös suuri vaikutus Hitlerin komentajan kykyihin myöhemmin toisessa maailmansodassa. Hitler olisi tarkkaavaisena ja yksityiskohtiin huomiota kiinnittävänä ollut ehkä hyvä taktikko pelkästään valtavan henkilökohtaisen rintamakokemuksensa nojalla. Strategina, jolta vaaditaan kykyä ymmärtää laajoja yhteyksiä, hän ei juuri loistanut lupaavan alun jälkeen. Hitlerin johtaessa sotaa hänen pikkumaisuutensa, epävakaisuutensa, epävarmuutensa ja äkkipikaisuutensa pääsivät vahvasti esille ja koituivat monen saksalaisen sotilaan turmaksi ja lopulta koko sodan tappioksi. Hitlerin maailmankuva oli pieni eikä hänellä ollut käsitystä, minkälaisia resursseja joukkojen riittävä huolto tuhansien kilometrien päähän itärintamalle vaati. Niin ikään hän ei ymmärtänyt siellä vallitsevia oloja, vaan hän käsitti Venäjän infrastruktuurin yhtä hyväksi ja talven yhtä leudoksi kuin Keski-Euroopassa. Samoin hänen mielessään jokainen divisioona oli aina täysi ja taistelukuntoinen. Hitler kiinnitti eniten huomiota maavoimiin muun kustannuksella. Ilmasodan hän jätti mieluusti Hermann Göringin harteille ja merisodankäyntiä hän ei ymmärtänyt juuri ollenkaan. Hitlerillä oli myös taipumus panna suurta painoa tapahtumien propagandistiselle ja poliittiselle arvolle. Tämä vaikutti tuhoisasti hänen sotilaallisiin päätöksiinsä, kuten kävi esimerkiksi Stalingradin taistelussa. Hitlerin heikkenevällä terveydellä ja joidenkin teorioiden mukaan myös häntä hoitaneiden lääkäreiden hoidoilla oli suuri vaikutus siihen, että sota päättyi natsien kannalta katastrofiin.

Sota alkaa

Pääartikkeli: Toinen maailmansota

1. syyskuuta 1939 Hitler käynnisti Puolan offensiivin, minkä katsotaan aloittaneen toisen maailmansodan. Hitler ei uskonut, että länsivallat sekaantuisivat kriisiin. Tavoitteena oli lyhyt sota syksyn aluksi, vaikka neuvonantajat ja sotilasjohtajat varoittelivat, että Saksa ei ollut valmis sotaan. Ranskan ja Britannian julkinen mielipide oli Saksan pysäyttämisen kannalla. Hitler kuitenkin uskoi, että niiden johtajat olisivat heikkoja eivätkä uskaltaisi julistaa sotaa. Maat olivat kuitenkin luvanneet tukensa Puolalle, joten ne julistivat syyskuussa sodan Saksalle. Saksassa mieliala oli yleisesti sodan vastainen, mutta Hitler nautti kuitenkin suurta kansansuosiota ja suhtautuminen länsivaltoihin oli kansankin keskuudessa yleisesti ottaen vihamielistä. Saksalainen propaganda oli leimannut länsimaat sotasyyllisiksi ja esittänyt Hitlerin tehneen kaiken mahdollisen sodan estämiseksi. Tästä huolimatta sotaa vastustanut schwabenilainen puuseppä Georg Elser yritti salamurhata Hitlerin pommilla oluttupavallankaappauksen muistojuhlassa reilut kaksi kuukautta sodan alkamisen jälkeen. Pommi räjähti, mutta Hitler oli jo lopettanut puheensa, jonka aikana pommin oli tarkoitus räjähtää ja poistunut rakennuksesta.

Ranskan ja Britannian sodanjulistuksesta huolimatta hyökkäystä ei kuitenkaan tapahtunut, ja länsirintaman sotaa nimitetäänkin nimellä Sitzkrieg, istumasota. Hitler oli sodanjulistuksesta raivoissaan; hän määräsi armeijan valmistautumaan talvihyökkäykseen Ranskaa vastaan ja ehti antaa lähes 30 kertaa hyökkäyskäskyn, mutta sotilaskomentajat suostuttelivat johtajaansa lykkäämään manööveriä, lopulta huono sää pakotti luopumaan hyökkäyksestä. Myöhemmin hän syytti kenraaleita siitä, että oli menettänyt tilaisuuden yllättää sotaan varautumaton Ranska ja heikot Britannian joukot.^lähde?

Vuoden 1939 lopulla Hitler valvoi henkilökohtaisesti kevään hyökkäyksen valmistelua. Hän ei hyväksynyt puolustuksellista vaihtoehtoa, vaan päätti tuhota länsivallat yhdellä ratkaisevalla iskulla. Hyökkäyssuunnitelma, operaatio Keltainen, perustui valmistuessaan ensimmäisen maailmansodan Schlieffen-suunnitelmaan, johon oli lisätty hyökkäys myös Hollannin kautta kiertäen. Sen tarkoituksena oli saartaa koko Ranskan armeija, jonka päävoimat tukeutuivat vahvasti linnoitettuun Maginot-linjaan. Von Mansteinia suunnitelma ei vakuuttanut ja hän laatikin suunnitelman, jossa perusajatuksena oli, että länsiliittoutuneet olettavat Saksan hyökkäävän operaatio Keltaisen eli Schlieffen-suunnitelman mukaan. Von Manstein laati Guderianin avustuksella suunnitelman, jossa hän ehdotti hyökkäystä Ardennien metsien läpi. Tämä aiheutti ylijohdossa skandaalin ja von Manstein siirrettiin Pommeriin johtamaan reserviarmeijakuntaa. 17. helmikuuta 1940 von Manstein tapasi Hitlerin uusien armeijakunnankomentajien esittelyssä, missä hän yllättyi, ettei Hitler ollut hänen suunnitelmastaan tietoinen. Von Manstein laati nopeasti yhteenvedon, johon Hitler ihastui, varsinkin hän pohdiskeltuaan itse samantyyppisiä ajatuksia. Maaliskuun 8. päivänä Hitler ilmoitti lopullisen suunnitelman olevan se, että Saksa aluksi hyökkää operaatio Keltaisen mukaisesti, jolloin länsiliittoutuneet lähtisivät Belgiaan vastaan ja kaksi päivää myöhemmin hyökättäisiin päävoimilla von Mansteinin suunnitelman mukaisesti. Tästä Hitler piti kiinni vastoin kaikkia varoituksia ja neuvoja. Suunnitelmasta lähes luovuttiin siinä pelossa, että Britannia valtaisi Skandinavian päästen Saksan joukkojen sivustaan. Jälleen Hitler vaati varoituksista huolimatta Norjan valtausta ennen kuin Britannia ehtisi tehdä sen.^lähde?

Hyökkäys länsirintamalla

Pääartikkeli: Länsirintama (toinen maailmansota)

Hiljaiselo päättyi huhtikuussa, kun Saksan joukot hyökkäsivät Tanskaan ja Norjaan. Länsirintaman sota alkoi toukokuussa, kun Saksa hyökkäsi Ranskaan, valloitti Alankomaat, Luxemburgin ja Belgian. Ranska antautui 22. kesäkuuta 1940. Suurista riskeistä huolimatta molemmat hyökkäykset johtivat suuriin voittoihin. Voittojen sarja sai Hitlerin pääliittolaisen, Benito Mussolinin Italian liittymään sotaan toukokuussa 1940.

Kesällä 1940 Saksa oli saanut mantereen hallintaansa. Saksalaiset kuvittelivat sodan olevan ohi. Hitler tarjosi rauhaa Britannialle, mutta Winston Churchillin johtama hallitus hylkäsi kaikki tarjoukset. Britannia jäi yksin sotaan Saksaa vastaan. Hitler aloitti heinäkuussa ilmasodan, joka oli tarkoitettu edeltämään operaatio Merileijonana tunnettua maihinnousua. Kuninkaalliset ilmavoimat pääsivät viimein niskan päälle Luftwaffea vastaan lokakuussa 1940, sillä Britannia tiesi lähestyvien saksalaisten lentokoneiden sijainnin uuden keksintönsä, tutkan, avulla. Pommitukset (Blitz) kestivät toukokuuhun 1941.

Keväällä 1941 ilmahyökkäykset Isoon-Britanniaan päättyivät, ja armeija valmistui hyökkäykseen Neuvostoliittoon toukokuussa. Suunnitelman keskeytti kuitenkin brittien interventio Balkanille, kun Britannian joukot saapuivat Kreikkaan. Samaan aikaan juuri kun Jugoslaviassa vallassa ollut Hitler-mielinen hallitus oli allekirjoittamassa sopimuksen akselivaltoihin liittymisestä, maassa tapahtui natseja vastustaneiden upseerien järjestämä vallankaappaus.

Hyökkäys Neuvostoliittoon

Hitler, Mannerheim ja Ryti Suomessa kesällä 1942.

Pääartikkeli: Operaatio Barbarossa

Huhtikuussa Jugoslavia vallattiin ja Britannian joukot ajettiin Kreikasta. Laskuvarjojoukot valtasivat Kreetan. Hitlerin mukaan Neuvostoliitto oli Britannian ainoa toivo. Hitler arvioi, että jos Saksa kukistaisi Neuvostoliiton, Britannia antautuisi. Puna-armeijan surkea suoriutuminen Suomea vastaan talvisodassa 1939–1940 loi esikunnassa vaikutelman, että Neuvostoliitto olisi helppo kukistaa. Hyökkäys Neuvostoliittoon, ”ristiretki bolševismia vastaan”, pääsi käynnistymään kuukausi aikataulusta myöhässä. 22. kesäkuuta 1941 Saksan kolmen miljoonan miehen joukot hyökkäsivät Neuvostoliittoon rikkoen aiemmin solmitun hyökkäämättömyyssopimuksen. Operaatio Barbarossaksi nimetty hyökkäys eteni syvälle Baltian maihin, Ukrainaan ja Venäjälle. Hitler suunnitteli jo tulevaa ja määräsi sotatuotannon keskittymään maavoimien kaluston sijasta ilmavoimiin ja laivastoon valmistellakseen uutta hyökkäystä Britanniaa ja mahdollisesti Yhdysvaltoja vastaan. Hitler ilmoitti jo maaliskuussa 1941 Neuvostoliittoa vastaan käytävän ”tuhoamissotaa” ja joukko Hitlerin päämajasta maalis–kesäkuussa 1941 annettuja päiväkäskyjä antoivat saksalaisille joukoille luvan teloittaa ”juutalais-bolševikkinen älymystö” ja poliittiset komissaarit. Tämä käsky, jossa määrättiin muun muassa neuvostovaltion, puna-armeijan tai kommunistisen puolueen palveluksessa olevien juutalaisten miesten murhaamisesta, oli natsi-Saksan ensimmäinen suorasanainen juutalaisten systemaattiseen tuhoamiseen valtuuttanut määräys. Toinen, 13. toukokuuta annettu käsky poisti siviileihin kohdistuvat rikokset sotaoikeuden piiristä ja poisti velvollisuuden rangaista sotilaita ”vihamielisiä siviileitä” vastaan tehdyistä rikoksista.^lähde?

Saksan hyökkäys Neuvostoliitossa pysähtyi syksyn mutiin ja neuvostojoukot aloittivat vastahyökkäyksen Moskovan edustalla joulukuussa 1941. Tappioista huolimatta Hitler määräsi, että rintaman täytyi pitää. 19. joulukuuta 1941 hän päätti ottaa armeijan suoraan komentoonsa. 11. joulukuuta 1941 Saksa julisti myös sodan Yhdysvalloille liittolaisensa Japanin tueksi. Nyt Saksa oli sodassa Britannian ja Neuvostoliiton lisäksi Yhdysvaltoja vastaan. Yhdysvalloista Hitlerillä oli pinnallinen kuva. Hän piti Rooseveltia ”imbesillinä” ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa ”huijauspolitiikkana” (Bluffpolitik). Hän ei pitänyt Yhdysvaltoja suurena uhkana vaan uskoi Japanin kykenevän pidättelemään maata, kunnes Saksa olisi lyönyt Neuvostoliiton.

Kevään 1942 saapuessa Hitler ymmärsi, että armeija oli riippuvainen öljystä. Edellissyksynä hän oli tehnyt virheen määrätessään eteläisen armeijaryhmän vaihtamaan etenemisen kohteeksi viljavan Ukrainan ja Kaukasian öljykenttien sijasta Moskovan. Nyt hän vaati, että itärintaman taisteluissa painopiste siirrettäisiin rintaman eteläosaan. Saksalaiset yksiköt etenivät öljykenttien laita-alueille, mutta koska Puna-armeija oli vetäytyessään sytyttänyt tuleen tai tuhonnut öljynporaustornit eivät saksalaiset juuri hyötyneet valtauksestaan.

Talo, jossa pidettiin Wannseen konferenssi.

Päätös joukkotuhonnasta

Pääartikkeli: Wannseen konferenssi

31. heinäkuuta 1941 Hermann Göring antoi Sicherheitsdienstin johtajalle Reinhard Heydrichille tehtäväksi hahmotella lopullinen ratkaisu niin sanottuun juutalaiskysymykseen. Heydrich keräsi viisitoista johtavaa edustajaa natsien eri virastoista kokoontumaan Berliinin lähiössä Wannsee-järven rannalla olevassa huvilassa 20. tammikuuta 1942. Konferenssin pöytäkirjassa puhutaan juutalaisten maastamuuton lopettamisesta. Sen sijaan heistä työkykyiset kuljetettaisiin tienrakennustyövoimaksi itään. Tässä tehtävässä suuri osa heistä tulisi odotetusti menehtymään, minkä jälkeen loput ”käsiteltäisiin sopivalla tavalla”. Vaikka Hitleriä ei voida nimetä suoraan Wannseen konferenssin taustavoimaksi, hän teki monta kertaa selväksi aikomuksensa vapauttaa maailma juutalaisista. Lisäksi pöytäkirjoissa suunnitellun ohjelman toteuttamiselle oli ehtona Hitlerin lupa. Pöytäkirjaan päässyttä suunnitelmaa ei toteutettu kirjaimellisesti, mutta Adolf Eichmannin todistuksen mukaan juutalaisten tuhoamisesta tehtiin päätöksiä, jotka toteutuivat konferenssissa käsitellyllä tavalla. Konferenssin jälkeen juutalaisten joukkomurha käynnistyi toden teolla.

Mannerheimin vieraana

Hitler vierailulla Suomessa marsalkka Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivillä.

Marsalkka Mannerheim vietti 75-vuotissyntymäpäiväänsä 4. kesäkuuta 1942. Vasta edellisenä päivänä tulostaan ilmoittanut Hitler saapui yllätysvierailulle Focke-Wulf Fw 200 Condor -koneellaan. Konetta saattoi 30 saksalaishävittäjää, ja Viron ilmatilasta lähtien myös kuusi suomalaiskonetta. Poikkeuksellisen matalalla olleiden pilvien vuoksi saattue lensi Imatran yli vain sadan metrin korkeudessa, jolloin Condor oli vähällä osua Kaukopään tehtaiden piippuun. Koneen laskeutuessa Immolan kentälle koettiin vielä dramaattinen hetki, kun vasemman laskupyörän jarru syttyi palamaan.

Hitlerin vierailu kesti kuusi tuntia. Sinä aikana hän tarkasti kunniakomppanian, palkitsi Mannerheimin Saksan Kotkaritarikunnan kultaisella suurristillä, lahjoitti kolme Steyr 1500 A Kommandeurwagen -maastoautoa ja söi presidentti Rytin tarjoaman juhlalounaan. Hitlerille oli erityisesti valmistettu kasvisruoka-annos. Hän piti myös syntymäpäiväsankarin kunniaksi improvisoidun, mutta sujuvan puheen, jossa ylisti suomalaisten saavutuksia talvisodassa ja esitti pahoittelut siitä, ettei Saksa ennättänyt auttamaan Suomea jo silloin. Samoin hän puhui Molotov–Ribbentrop-sopimuksen solmimisesta ja Neuvostoliiton vaatimuksista Suomen suhteen. Hitlerin keskustelusta Mannerheimin kanssa salaa tehty nauhoitus on tiettävästi ainoa äänitallenne, jossa kuullaan hänen käyvän normaalia keskustelua.

Hitlerin ja mukana olleiden saksalaisten kenraalien Keitelin, Dietlin ja Stumpffin mielestä järjestelyt ja vieraanvaraisuus olivat olleet erinomaisia. Hitlerin vierailun syy, kuten sekä Mannerheim että Yhdysvaltojen ulkoministeri Cordell Hull epäilivät, oli varmasti ”…temppu, jonka tarkoituksena oli Suomen saattaminen raskauttavaan valoon akselinvastaisen maailman silmissä, osaksi yritys naamioida Hitlerin epätoivoiset yritykset Suomen saamiseksi tehokkaammassa muodossa mukaan akselivaltojen sotaponnistuksiin.” Suomen Washingtonin lähettiläs Hjalmar Procopé ilmoittikin, että Yhdysvaltain valtionhallinnon taholta oli annettu ymmärtää, etteivät uudet vierailut olisi hyväksi Suomen maineelle. Mannerheim kävi kuitenkin pikaisesti vastavierailulla Saksassa kesäkuun 1942 lopulla Hitlerin hänelle lainaamalla koneella.

Sodan käännekohta

Sotaonni kääntyi talvella 1942–1943 Saksalle epäsuotuisaksi. Lähi-idän ja Suezin kanavan valloitus pysähtyi El Alameinin taisteluihin marraskuussa 1942. Hitlerin periaatteena oli, että vetäytyminen oli mahdotonta. Tämän seurauksena menetettiin suuri joukko laivoja yrityksessä huoltaa Rommelin Pohjois-Afrikan joukkoja, jotka Saksa lopulta menetti kokonaan. Itärintamalla Stalingradin taistelussa Saksa menetti mottiin jääneen 6. armeijansa Hitlerin vaadittua sitä pitämään asemansa siitä huolimatta, että murtautuminen saarrosta olisi saattanut olla mahdollista. Kun kriisi paheni, Hitler hyväksyi Göringin lupauksen huoltaa joukot ilmateitse, mutta tämä johti suuriin tappioihin myös ilmavoimissa. Seuraavana kesänä saksalaisjoukot kärsivät tappion Kurskissa. Samaan aikaan Yhdysvaltain ja Britannian joukot nousivat maihin Sisiliassa.

Hitler menetti liittolaisensa Italian, kun kuningas Viktor Emanuel III irtisanoi Mussolinin pääministerin virasta ja pidätytti hänet heinäkuussa 1943. Hitlerin määräyksestä saksalaiset erikoisjoukot vapauttivat Mussolinin ja asettivat hänet nukkehallitsijaksi "Salon tasavaltaan", Saksan miehittämään pohjois-Italiaan.

Hitlerin terveys rapistui. Hänen vasen kätensä alkoi vapista ja sitä oli vaikea ohjata.

Kahden rintaman loppusota

Kesäkuussa 1944 alkoivat yhtä aikaa Normandian maihinnousu ja suurhyökkäys itärintamalla. Saksassa realistit päättelivät tappion olevan väistämätön. Joukko upseereja, virkamiehiä ja poliitikkoja yhdisti voimansa heinäkuun 20. päivän salaliittona tunnetun vallankaappausyritykseen. Eversti Claus von Stauffenberg asetti pommin heinäkuussa 1944 Hitlerin Itä-Preussin päämajaan Wolfsschanzeen, mutta Hitler pelastui täpärästi. Hitlerin salamurhaa oli aiemminkin suunniteltu ja jopa yritetty, mutta yksikään ei ollut päässyt kovin lähelle onnistumista Hitlerin hyvän onnen ansiosta. Seuranneissa kostotoimenpiteissä Gestapo vangitsi yli 7 000 ihmistä. Kansantuomioistuin jakoi kuolemantuomioita ja lähes 5 000 ihmistä teloitettiin. Vastarintaliike murskattiin.

Britannian kanssa käyty ilmasota oli vakuuttanut Hitlerin siitä, että vihollisen teollisuuden pommittamisella ei saavutettu juuri mitään, ja hän otaksui pitkän aikaa liittoutuneiden strategisten pommitusten olevan vain terroritaktiikkaa, johon vastattiin omalla terrorilla. Saksan strategisia aseita olivat muun muassa V1- ja V2-ohjukset. Mitään laajempaa yritystä integroida ilmavoimia laajempaan kokonaisstrategiaan ei kuitenkaan tehty. Vuosina 1943 ja 1944 Hitler suhtautui vihamielisesti sotilaskomentajien ehdotuksiin keskittyä pommituksilta puolustautumiseksi hävittäjäkoneiden tuotantoon hävittäjäpommittajien ja kevyiden pommittajien sijaan. Kuitenkin vuonna 1944 laajamittaisten pommitusten kiihtyessä hän raivostui ilmavoimien komentajille, koska he eivät olleet tehneet tarpeeksi pysäyttääkseen hyökkäykset, ja uhkasi koko Luftwaffen lopettamisella. Luftwaffelta puuttui kunnollinen komentaja koko loppusodan ajan, mutta Hitler kieltäytyi erottamasta Göringiä suosituksista huolimatta.^lähde?

Sodan loppu

Sodan loppua kohden Saksan tilanne heikentyi molemmilla rintamilla. Hitler kääntyi jopa omia joukkojaan vastaan, syyttäen heitä pelkuruudesta ja pätemättömyydestä ja erotti kaikki, jotka uskalsivat uhmata häntä. Hitlerin näkemykset olivat peräisin korpraalina toimimisesta ensimmäisessä maailmansodassa ja hänen katsantokantansa mukaan armeijalla oli yksi tehtävä: tuhota vihollinen hyökkäyksellä eikä perääntyä. Kenraalit kuitenkin vetäytyivät ja ryhmittyivät puolustuskannalle, mikä suututti Hitleriä. Pitkän vetäytymisen ja liikkuvan puolustuksen aikana saavutettujen voittojen voidaankin katsoa tulleen pikemmin Hitleristä huolimatta, kuin hänen ansiostaan. Saksan sodanjohdossa nähtiin sarja itsemurhia alkaen Luftwaffen Ernst Udetista (1941) ja Hans Jeschonnekista (1943) sotamarsalkkoihin Rommel (1944), von Kluge (1944) ja Model (1945).^lähde? Hitlerin näkemyksiä oli lähes mahdoton kumota, vaikka hänen lisääntyvässä määrin järjenvastaiset päätöksensä johtivat lopulta Saksan tuhoon vuonna 1945. Sodan lopussa Hitler käyttäytyi Napoleonin tavoin, eikä luottanut kehenkään, vaan hoiti pienimmätkin päätökset itse.^lähde?

Kuolema

Pääartikkeli: Adolf Hitlerin kuolema

Yhdysvaltain armeijan Stars & Stripes -lehden uutinen Hitlerin kuolemasta.

Puna-armeijan joukot saavuttivat lopulta Berliinin huhtikuussa 1945. Hitlerin avustajat kehottivat häntä pakenemaan Baijerin tai Itävallan vuorille, mutta hän oli päättänyt kuolla pääkaupungissa ja vetäytyi Führerbunkeriin. Heinrich Himmler yritti antautua länsiliittoutuneille ruotsalaisen diplomaatin Folke Bernadotten välityksellä.

Itsemurhaansa edeltävänä päivänä Hitler halusi testata sinihapon tehoa ja niin hänen koiransa Blondi lopetettiin sinihappokapselilla bunkkerin ulkopuolella olevassa puutarhassa. Huhtikuun 29. kello neljältä aamulla Hitler viimeisteli testamenttinsa. Hän meni naimisiin Eva Braunin kanssa bunkkerinsa karttahuoneessa 30. huhtikuuta pian puolenyön jälkeen. Tämän jälkeen hän saneli poliittisen testamenttinsa sihteerilleen Traudl Jungelle ennen menemistään nukkumaan neljän aikaan. Testamentissaan Hitler erotti Himmlerin ja Göringin puolueesta ja kaikista viroista. Hän nimitti suuramiraali Karl Dönitzin valtakunnanpresidentiksi ja Goebbelsin valtakunnankansleriksi.

Iltapäivällä Hitler piti tapaamisen puolueen sihteerin Bormannin kanssa ennen kuin nautti lounasta. Adolf ja Eva Hitler hyvästelivät Führerbunkerin henkilökunnan ja asujat, kuten Goebbelsin perheen, Bormannin, sihteerit ja upseerit. Tämän jälkeen he vetäytyivät yksityistiloihin. Kun kamaripalvelija Heinz Linge ja Bormann avasivat oven, Hitlerit istuivat pienellä sohvalla kuolleina. Ilmassa oli syanidin haju. Adolf Hitler oli ampunut itseään ohimoon 7,65 millimetrin kaliiperisella pistoolilla niellen samalla sinihappokapselin.

Ruumiit löysi myöhemmin puna-armeijan vastavakoilun yksikkö. Hitlerin ruumis haudattiin aluksi salaa Magdeburgiin neuvostoarmeijan paraatikentän alle, myöhemmin Hitlerin jäänteet tuhkattiin ja huuhdeltiin kaupungin viemäriin. Hitlerin alaleuan osaa säilytetään vielä Venäjällä Lubjankalla ja kallon osaa valtionarkistossa. Yhdysvaltalaiset tutkijat tutkivat 2009 väitettyä Hitlerin kallon osasta, mutta DNA-testien mukaan se kuului naiselle. FSB:n arkistopäällikkö puolusti kuitenkin kallon aitoutta.

Hitlerin perintö

Hitler oli testamentissaan nimittänyt Goebbelsin valtakunnankansleriksi. Goebbels ja hänen vaimonsa Magda tekivät kuitenkin itsemurhan 1. toukokuuta Magdan myrkytettyä ensin syanidilla heidän kuusi lastaan.^lähde? Saksan armeija antautui ehdoitta 8. toukokuuta 1945 Reimsissä. Hitlerin tuhatvuotiseksi julistama valtakunta oli kestänyt kaksitoista vuotta. Saksa koki täydellisen tappion ja maa alistettiin voittajavaltioiden hallintaan vuosiksi.

Rakkaus ja kuolema

Goebbelsien häät, Hitler seuraa pariskuntaa.

Hitlerin toisinaan esittämistä seksistisistä mielipiteistä, kuten ”naisen maailma on mies” tai ”naisen ei tarvitse olla älykäs”, huolimatta moni nainen oli valmiina kuolemaan Hitlerin puolesta tai hänen vuokseen, ja moni kuolikin. Hanna Reitsch, kuuluisa Luft­waffen koelentäjä, teki epätoivoisen ja uhkarohkean teon laskeutumalla saarrettuun Berliiniin Führerbunkerin eteen muutama päivä ennen Führerinsä kuolemaa, toiveenaan viedä tämä mukanaan vapauteen. Reitsch selviytyi bunkkerista, mutta Magda Goebbels ei. Hän oli haaveillut paikasta valtakunnan ensimmäisenä naisena, mutta saatuaan tietää Eva Braunista nainut Joseph Goebbelsin voidakseen elää edes lähellä Hitleriä. Kolmannen valtakunnan sortuessa hän valitsi koko kuusilapsiselle perheelleen myös kuoleman tämän lähellä.

Hitleriin hullaantunut englantilainen seurapiirikaunotar Unity Mitford puolestaan onnettomana ihastuksensa välinpitämättömyydestä ja järkyttyneenä Ison-Britannian sodanjulistuksesta Saksalle ampui itseään kahdesti Münchenin Englantilaisessa puistossa. ”Pelkään, etten taida tuottaa naisille onnea”, totesi Hitler kuultuaan tapauksesta. Mitford ei koskaan toipunut itsemurhayrityksestään, vaan kuoli kahdeksan vuotta myöhemmin Englannissa.

Charlotte Lobjoie

Vuonna 1917 Hitlerin palvellessa Saksan armeijassa Ensimmäisessä Maailmansodassa, hän soti Ranskassa. 16-vuotias ranskalaisnainen Charlotte Lobjoie tapasi tuolloin saksalais-sotilaan, jonka kanssa alkoi viettää aikaa. Charlotte tuli raskaaksi, mutta lapsen isä häipyi sodan päätyttyä takaisin Saksaan. Lobjoie väittää tuon saksalais-sotilaan olleen Hitler, ja näin ollen Charlotten lapsi Jean-Marie olisi ollut Hitlerin poika. Charlotte antoi Jean-Marien adoptoitavaksi, mutta piti tähän kuitenkin koko ajan yhteyttä. Kuolinvuoteellaan Charlotte kertoi Jean-Marielle, että tämän isä oli Adolf Hitler. Jean-Marie ryhtyi selvittämään asiaa, ja sai todisteita mm. Hitlerin oleskelusta Ranskassa samoihin aikoihin. Jean-Marien väitettä puolustaa myös Hitlerin lähettämät rahalähetykset Ranskaan, jotka on todistettu natsien postiarkistoista, sekä Hitlerin ja Jean-Marien huomattava yhdennäköisyys. Jean-Marie kuoli 67-vuotiaana 1985. Ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan Jean-Marien jälkeläisillä on oikeudet saada osa Hitlerin kirjoittaman kirjan Mein Kampfin tuloista.

Maria Reiter

Linzissä koetun nuoruuden kaukorakkauden jälkeen Hitlerin rakkauselämästä ei ole montaa varmaksi tiedettyä merkintää ennen Geli Raubalia ja Eva Braunia. Werner Maserin mukaan Hitler menetti todennäköisesti poikuutensa prostituoidulle tuolle ajalle ominaisen käytännön mukaan. Helene Hanfstaenglin mukaan juuri Landsbergista vapautunut Hitler olisi tehnyt hänelle jonkinlaisen kiihkeän, mutta kömpelön rakkaudentunnustuksen. Kuitenkin vuonna 1926 Hitler esitteli ystävilleen ylpeänä Maria Reiterin, 17-vuotiaan vaatemyyjän valokuvaa. Pariskunta oli ehtinyt tapailla toisiaan jonkin aikaa ja Hitlerin Mizzerliksi kutsuma tyttö haaveili jo häistä. Avioliiton ajatusta kauhistunut Hitler katkaisi kuitenkin suhteen ja sydänsurujen murtama Maria yritti hirttäytyä oviaukon yläparruun, jääden kuitenkin hätiin tulleen perheensä ansiosta henkiin. Geli Raubalin ja Eva Braunin lailla Maria Reiter kuului Hitlerin suosimaan eloisaan ja kauniiseen, mutta hyvin nuoreen naistyyppiin. Hitler piti itseään selvästi nuoremmista häntä palvovista naisista, koska ei halunnut naisesta tasa-arvoista kumppania. Reiter, joka menneistä huolimatta jatkoi ystävyyssuhdetta Hitlerin kanssa vuoteen 1938, kertoi sodan jälkeen Sternille, että heidän lyhyehkö suhteensa 1920-luvulla oli ollut seksuaalinen.

Eva Braun

Eva Braun ja Hitler koirineen Obersalzbergissa.

Herra Wolfiksi esittäytynyt mies tapasi Eva Braunin ensimmäistä kertaa Heinrich Hoffmanin valokuvaliikkeessä, jossa näyttelijän tai tanssijan urasta haaveileva Eva työskenteli 1929. Evalla oli ollut päällään lyhyehkö mekko ja hän oli huomannut Herra Wolfin, eli Hitlerin tarkkailevan kiinnostuneena hänen sääriään. Vasta Hitlerin poistuttua liikkeestä Eva sai kuulla, kuka mies todellisuudessa oli.

Hoffman, Hitlerin hovivalokuvaaja suorastaan tyrkytti Evaa Hitlerille, etenkin Gelin kuoleman jälkeen. Hitler ei kuitenkaan osoittanut Evaa kohtaan suurempaa kiinnostusta ja suhde pysyi pitkään platonisena kunnes heistä tuli rakastavaiset vuoden 1932 alkupuolella. Samana vuonna Hitler kävi vaalitaistelua ja Eva tunsi itsensä hylätyksi. Kun Hitleristä ei ollut kuulunut mitään liki kolmeen kuukauteen, ampui hän itseään rintaan. Evan jäätyä henkiin Hitler saapui varmistamaan, että yritys oli ollut aito. Hitler kiinnitti Evaan tulevaisuudessa enemmän huomiota, mutta vain vähän, sillä Eva yritti myöhemmin itsemurhaa unilääkkeillä.

Hitler julisti usein olevansa naimisissa maansa ja kansansa kanssa. Eräät ystävät kertoivat yleensä Müncheniin jätetylle Evalle Hitlerin tapailevan ajoittain pääkaupungin kaunottaria. Evan rooli oli toimia salaisena viihdyttäjänä Hitlerille silloin, kun tämä kävi Münchenissä tai Obersalzbergissa. Jos hän vieraili muualla Hitlerin seurassa, hän kulki sihteerin nimikkeellä kaikkien julkisten huomion- tai hellyydenosoitusten ollessa kiellettyjä. Pariskunnasta on säilynyt vain kaksi valokuvaa, jossa he ovat kosketuksissa toisiinsa.

Eva Braun ei kuitenkaan hylännyt Hitleriä, vaan saapui Berliiniin vaikka piti kaikkea toivoa jo menetettynä. Siellä Hitler suuteli häntä ensimmäistä kertaa julkisesti ja teki vihdoin hänestä kunniallisen naisen, muutamaa tuntia ennen pariskunnan yhteistä itsemurhaa.

Hitlerin persoonallisuus

Hitler tunnettiin myös askeettisista elämäntavoistaan. Hän käytti alkoholia vain vähän ja tupakoikin vain nuoruudessaan. Hitler ryhtyi kasvissyöjäksi 1930-luvun alussa Geli Raubalin kuoleman jälkeen. Tuolloin Hitler kertoi Hermann Göringille, että liha etoi häntä ja muistutti kuolemasta. Hitler oli tosin jo aiemmin pohtinut kasvissyöjäksi ryhtymistä. Syynä tähän olivat periaatteellisen eläinten oikeuksien puolustamisen lisäksi häntä ajoittain vaivannut vatsa.

Hitlerin persoonallisuudesta ja mielenterveydestä on esitetty erilaisia teorioita. Useiden historioitsijoiden sekä yhdysvaltalaiselle tiedustelutoimistolle psykologisen profiilin laatineen psykoanalyytikkoryhmän mukaan Hitler saattoi olla psykopaatti.

Salaliittoteoriat

Myöhemmin Neuvostoliiton johtajat ovat myöntäneet, ettei Hitlerin ruumista ollut tunnistettu. On esitetty salaliittoteorioita siitä, että Yhdysvaltojen presidentti Franklin D. Rooselvelt, FBI:n johtaja J. Edgar Hoover ja Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin päästivät Hitlerin pakoon fasistiseen Argentiinaan, jolloin sota saatiin aiemmin lopetettua, vältyttiin suuremmilta miestappiolta ja Eisenhower, Hoover ja Stalin saivat haltuunsa Hitlerin päiväkirjat sekä natsien sotakoneiston rauhanomaisemmin. Saman väitteen mukaan Hitler asui Argentiinassa Braunin kanssa ja Eva synnytti pariskunnalle kaksi tytärtä. Lopulta Hitler teki itsemurhan 73-vuotiaana 1962. Väitettä puolustavat Hitlerin pääkalloksi väitetyn kallon väitetty epäaitous, "luotettavat silminnäkijät ja -todistajanlausunnot" sekä DNA-testit.

Pilkkanimet

Saksan konservatiivit käyttivät Hitleristä pilkkanimeä ”böömiläinen korpraali” (der böhmische gefreite), jolla viitattiin hänen alhaiseen sotilasarvoonsa ja ulkomaalaiseen taustaansa. Nimityksen tiettävästi keksi Hitleriä halveksinut presidentti Paul von Hindenburg lokakuussa 1931. Kutsuessaan Hitleriä ”böömiläiseksi” Hindenburg lienee sekoittanut Hitlerin synnyinkylän, Braunau am Innin Itävallassa, Braunaun (nyk. Broumov) kaupunkiin Tšekkoslovakian Sudeettialueella.

Toisen maailmansodan loppupuolella saksalaiset sotilaat käyttivät Hitleristä pilkkanimeä Gröfaz. Se oli lyhenne sanoista ”Grösste Feldherr aller Zeiten” (suom. Kaikkien aikojen suurin sotapäällikkö), joita sotamarsalkka Wilhelm Keitel oli käyttänyt ylistäessään Hitleriä kesäkuussa 1940 Ranskan kukistumisen jälkeen pitämässään puheessa. Sodan käännyttyä tappiolliseksi lyhennettä alettiin käyttää ironiseen ja pilkalliseen sävyyn.

Katso myös

• Luettelo Hitlerin sisäpiirin jäsenistä
• Adolf Hitlerin seksuaalisuus

Lähteet

Kirjallisuus

• Peter Adam: Art of the Third Reich. New York: Harry M. Adams Inc, 1995. ISBN 0-8109-2615-6.
• Ailsby, Christopher: Kolmas valtakunta: Hitlerin Saksan tärkeimmät tapahtumat päivä päivältä. (The Third Reich, Day by Day, 2001.). Suomentanut Veikko Ahola, Irmeli Kuhlman ja Jorma Luotio. Helsinki: Gummerus, 2005. ISBN 951-20-6815-X.
• Beevor, Antony: Berliini 1945. (Berlin the Downfall 1945, 2002.). Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27036-9.
• Below, Nicolaus von: Hitlerin adjutanttina 1937–45. (Als Hitlers Adjutant 1937-45, 1980.) 2. painos (1. painos 1981). Espoo: Fenix, 1998. ISBN 951-862-122-5.
• Waldemar Erfurth: Suomi sodan myrskyssä. Porvoo: WSOY, 1951.
• Heinz Guderian: Panzer Leader. New York: Da Capo Press, 1996. ISBN 0-306-80689-4.
• Berthold Hinz: Art in the Third Reich. New York: Pantheon Books, 1979. ISBN 0-394-73743-1.
• Adolf Hitler: Taisteluni osa I. {{{Julkaisija}}}, 1941 Julkaisija= WSOY.
• Junge, Traudl: Viimeiseen saakka: Hitlerin sihteerin muistelmat. (Bis zur letzten Stunde: Hitlers Sekretärin erzählt ihr Leben, 2002.) Toimittanut Melissa Müller.. Suomentanut Anja Meripirtti. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29088-2.
• Kershaw, Ian: Hitler. Alkuteos Hitler (2008), lyhennetty laitos kaksiosaisesta teoksesta Hitler 1889–1936: Hubris (1998) ja Hitler 1936–1945: Nemesis (2000).. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Helsingissä: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-22804-2.
• Knopp, Guido: Hitlerin naiset ja Marlene. (Hitlers Frauen und Marlene, 2001.). Suomentanut Riitta Virkkunen. Helsingissä: Ajatus, 2005. ISBN 951-20-6788-9.
• August Kubizek: Adolf Hitler, mein Jugendfreund. Leopold Stocker Verlag, 1953. ISBN 3-7020-0971-X.
• Langer, Walter C.: Adolf Hitler – mies ja myytti. (The mind of Adolf Hitler, 1972.). Suomentanut Keijo Kylävaara. Helsinki: Kirjayhtymä, 1973. ISBN 951-26-0790-5.
• C.G.E. Mannerheim, Sakari Virkkunen: Suomen marsalkka Mannerheim. Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1995. ISBN 951-643-469-X.
• Maser, Werner: Adolf Hitler – elämä ja teot. (Adolf Hitler, Legende – Mythos – Wirklichkeit, 1971.) Lyhentäen. Suomentanut Antero Manninen. Helsinki: Kirjayhtymä, 1974. ISBN 951-26-0951-7.
• Jonathan Petropoulos: The Faustian Bargain, The Art World in Nazi Germany. Penguin Books, 2001. ISBN 978-0-19-512964-9.
• Mark Roseman: The Villa, The Lake, The Meeting – Wannsee and the Final Solution. Penguin Books, 2002. ISBN 0-14-100395-2.
• Shirer, William L.: Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho: Kansallissosialistisen Saksan historia 1. (The Rise and Fall of the Third Reich: A History of Nazi Germany, 1960.). Suomentanut Tapio Hiisivaara. 4. painos (1. painos 1962–1963). Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6633-5.
• Shirer, William L.: Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho: Kansallissosialistisen Saksan historia 2. (The Rise and Fall of the Third Reich: A History of Nazi Germany, 1960.). Suomentanut Tapio Hiisivaara. 4. painos (1. painos 1962–1963). Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6634-3.
• Louis L. Snyder: Encyclopedia of the Third Reich. Wordsworth Editions, 1998. ISBN 1-85326-684-1.
• Albert Speer: Diktaattorin työkaluna. Tampereen Kirjapaino Oy, 1969.
• John Toland: Hitler. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
• Trevor-Roper, H. R.: Hitlerin viimeiset päivät. (The last days of Hitler, 1947.). Suomentanut Oiva Talvitie. 2. painos (1. painos 1947). Helsinki: Tammi, 1963.
• Vinogradov, V. K. & Pogoni, J. F. & Teptsov, N. V. (toim.): Adolf Hitlerin viimeinen taistelu: Venäjän turvallisuuspoliisin KGB:n salassa pidettyjä asiakirjoja. Suomentanut Jaana Ryynänen. Helsinki: Perhemediat, 2005. ISBN 952-210-024-2.
• Zoller, Albert (toim.): Hitlerin yksityissihteeri kertoo. (Hitler privat, 1949.) Perustuu tekijän keskusteluihin Christa Schroederin kanssa. 2. täydennetty laitos (1. laitos 1951).. Suomentanut Eero Tenhosaari, Lotta Toivanen. Käännetty ranskankielisestä laitoksesta Douze ans auprè̀s d’Hitler. Jyväskylä: Gummerus, 2005. ISBN 951-20-6936-9.

Verkkolähteet

• Interview With Dr. Eduard Bloch The Nizkor Project. 5.3.1943. Office of Strategic Services. Arkistoitu 10.6.2007. Viitattu 29.6.2007.
• John Godl: How a Right Can Make a Wrong: The Fateful Encounter of Private Henry Tandey 10.11.2002. www.firstworldwar.com. Viitattu 29.6.2007.
• Office of Strategic Services:Hitler Source Book The Nizkor Project. 10.8.1939. Berliner Illustrierte Zeitung. Arkistoitu 10.6.2007. Viitattu 29.6.2007.
• Charles E. Snyder, Jr: The Real Deal – Adolf Hitler Original Artworks Charles E. Snyder, Jr.. Arkistoitu 23.6.2007. Viitattu 30.6.2007.
• Immolan alueen historiaa 2007. Kaakkois-Suomen Rajavartiosto. Arkistoitu 8.3.2007. Viitattu 30.6.2007.
• Simon Rees: A Slow Fuse – Hitler's World War One Experience 25.10.2003. First World War.com. Viitattu 1.7.2007.
• Iron Cross 30.3.2003. First World War.com. Viitattu 1.7.2007.

Kirjallisuutta

• Amsler, Jean: Adolf Hitler: Diktaattorin muotokuva. (Hitler, 1960.). Suomentanut Pentti Linnonen. Helsinki: Weilin + Göös, 1965.
• Bullock, Alan: Hitler: Tyrannin nousu ja kukistuminen. (Hitler: A Study in Tyranny, 1952.). Suomentanut Reijo Wilenius. Helsinki: Tammi, 1958.
• Haffner, Sebastian: Hitler: Reunamerkintöjä. (Anmerkungen zu Hitler, 1978.). Suomentanut Kalle Salo. Helsingissä: Otava, 1982. ISBN 951-1-06837-7.
• Kempka, Erich: Olin Hitlerin autonkuljettaja: Fuhrerin palveluksessa 1932–1945. (Ich habe Adolf Hitler verbrannt, 1951.). Suomentanut Anne Mäkelä. Jyväskylä Helsinki: Minerva, 2010. ISBN 978-952-492-401-6.
• Knopp, Guido: Hitlerin lapset. (Hitlers Kinder, 2000.). Suomentanut Ilona Nykyri. Helsingissä: Gummerus: Ajatus, 2006. ISBN 951-20-7013-8.
• Lower, Wendy: Hitlerin raivottaret: Saksalaisnaisia natsien kuoleman kentillä. (Hitler's Furies: German women in the Nazi Killing Fields, 2013.). Suomentanut Juha Sainio. Jyväskylä: Atena, 2014. ISBN 978-952-300-065-0.
• Maser, Werner: Adolf Hitlerin Taisteluni. (Adolf Hitler: Mein Kampf: Geschichte: Auszüge. Kommentare, 2001.). Suomentanut Riitta Virkkunen. Helsingissä: Ajatus, 2008. ISBN 978-951-20-7214-9.
• Schad, Martha: Naiset, jotka rakastivat Hitleriä. (Frauen gegen Hitler: Vergessene Widerstandskämpferinnen im Nationalsozialismus, 2001/2010.). Suomentanut Elina Anttila, Jenni Kuvaja, Irina Maaskant ja Lotta Tuohimaa. Helsinki: Minerva, 2011. ISBN 978-952-492-533-4.
• Schroeder, Christa: Olin Hitlerin sihteeri. (Er war mein Chef: Aus dem Nachlaß der Sekretärin von Adolf Hitler, 1985.). Suomentanut Elina Anttila ym.. Helsinki: Minerva, 2011. ISBN 978-952-492-463-4.

Aiheesta muualla

• Adolf Hitler: Tuhatvuotisen valtakunnan korpraali (Verkkouutisten julkaisema STT:n artikkeli).
• Historyplace.com: The Rise of Adolf Hitler – Hitlerin elämä syntymästä diktaattoriksi. (englanniksi)
• spartacus-educational.com: Adolf Hitler. (englanniksi)
• TIME 100: Adolf Hitler (Arkistoitu – Internet Archive) – Time-lehden nettisivujen artikkeli Hitleristä. (englanniksi)
• BBC – History – Adolf Hitler (1889–1945). (englanniksi)
• Adolf Hitler killer file (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)
• Biographie: Adolf Hitler, 1889–1945. (saksaksi)
• Ylen elävä arkisto – Hitlerin salaa tallennettu keskustelu Suomessa
• Marc Fisherin artikkeli Hitlerin taiteesta (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)
• Hitlerin kirjoittama Kansallissosialistisen työväenpuolueen 25 kohdan ohjelma. (englanniksi)
• Adolf Hitlerin uskonnolliset näkemykset. (englanniksi)