Hans Frank
Hans Michael Frank (23. toukokuuta 1900 Karlsruhe, Baden, Saksa – 16. lokakuuta 1946 Nürnberg, Baijeri, Yhdysvaltain vyöhyke) oli toisen maailmansodan aikana natsi-Saksassa korkea-arvoinen SS-upseeri ja miehitetyn Puolan kenraalikuvernööri.
Tausta, liittyminen natsipuolueeseen ja opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hans Frank syntyi Karlsruhessa asianajajaperheeseen. Ylioppilastutkinnon jälkeen 1917 hän liittyi Saksan armeijaan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän ei palannut siviiliin, vaan jäi äärioikeistolaisiin Freikorps-vapaajoukkoihin. Vuonna 1920 Frank liittyi Saksan työväenpuolueeseen (DAP), ja uudelleen perustettuun kansallissosialistiseen puolueeseen vuonna 1927. Frank osallistui SA-miehenä epäonnistuneeseen oluttupavallankaappaukseen.
Vuonna 1924 Frank väitteli lakitieteen tohtoriksi julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä käsitelleellä väitöskirjallaan Die öffentliche Juristische Person – Ein Beitrag zur Lehre des Merkmals der öffentlichen Rechtsperson. Vuonna 1926 hän suoritti valtiollisen lakitieteen tutkinnon voidakseen toimia asianajajana Münchenissä. Hänestä tuli myös Adolf Hitlerin oikeusopillinen neuvonantaja. Joissakin artikkeleissa häntä kutsutaan kansallissosialistisen puolueen pääjuristiksi.
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
2. huhtikuuta 1925 Frank meni naimisiin itseään viisi vuotta vanhemman Brigitte Herbstin kanssa, joka työskenteli Baijerin maapäivillä sihteerinä ja pikakirjoittajana. Liitosta syntyi viisi lasta: Sigrid (1927), Norman (1928), Brigitte (1935), Michael (1937) ja Niklas Frank (1939). Niklas Frank on kirjoittanut isästään kirjan Der Vater, Eine Abrechnung, jossa hän ottaa kriittisesti kantaa tämän toimintaan.
Valtakunnanjohtaja, oikeusministeri ja lakimieskomissaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Frankista tuli kansallissosialistisen puolueen ylimmän puoluejohdon oikeuspoliittisen osaston johtaja, ja siinä asemassa hän sai 1933 valtakunnanjohtajan (Reichsleiter) arvon. Vuonna 1928 hän perusti Kansallissosialistisen lakimiesliiton, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana hän toimi. Hans Frank valittiin 1930 valtiopäiville, ja kansallissosialistien valtaannousun jälkeen hänestä tuli myös Baijerin oikeusministeri ja valtakunnan lakimieskomissaari. Lakimieskomissaarina hänen tehtävänsä oli Saksan oikeuslaitoksen uudistus ja eri osavaltioiden oikeusjärjestelmien yhdenmukaistaminen. Vuosina 1933–1942 hän oli myös Saksan oikeustieteellisen akatemian presidentti. Frank kritisoi lain ulkopuolella tapahtuneita surmia pitkien puukkojen yönä ja Dachaun keskitysleiriä.
Sota-aika: Puolan kenraalikuvernööri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toisen maailmansodan puhjettua syksyllä 1939 Frank nimitettiin 26. lokakuuta Puolan miehitettyjen keskiosien (Generalgouvernement für die besetzten polnischen Gebiete) kenraalikuvernööriksi. Puolan länsiosat oli liitetty suoraan Saksaan, itäosat oli 17. syyskuuta 1939 anastanut Neuvostoliitto, ja osaa hallittiin kenraalikuvernöörin alaisuudessa. Hän sai SS:n Obergruppenführerin arvon. Frank muutti perheineen ensin Varsovan kuninkaanlinnaan ja sieltä 7. marraskuuta 1939 Kenraalikuvernementin pääkaupungiksi nimettyyn Krakovaan Wawelin kuninkaanlinnaan. Linnasta tuli pian loisteliaiden vastaanottojen, päivällisten ja tanssiaisten pitopaikka. Frank ei pihistellyt edustuskuluissa, ja hän takavarikoi häpeämättä linnansa huonekaluja, mattoja, tauluja ja koriste-esineitä puolalaisista yksityiskodeista ja kokoelmista. Frank perheineen rikastui myös takavarikoimalla tai ostamalla pilkkahintaan juutalaisten omaisuutta.
Puolalaisia kohtaan Frank noudatti ”kepin ja porkkanan” -periaatetta. Yhtäältä vähäisinkin vastarinta murskattiin säälimättä, toisaalta puolalaisille suotiin myös tiettyjä vapauksia. Juutalaisia kenraalikuvernementissä sen sijaan kohdeltiin täysin säälimättä. Frank valvoi juutalaisten siirtoa gettoihin ja siviilien käyttöä pakkotyössä.[1] Vuonna 1942 hän menetti eri kunniatehtävänsä kenraalikuvernementin ulkopuolella ärsytettyään Hitleriä puheillaan, joissa hän arvosteli ankarin sanoin puolalaisväestön kohtelua ja saksalaisten toimia miehitetyssä maassa. Osaksi kyse oli myös sisäisestä valtakamppailusta Friedrich Wilhelm Krügerin kanssa. Ollessaan kenraalikuvernöörinä Frank pyysi Hitleriltä eroa 14 kertaa. Hän pakeni hallintoalueeltaan 17. tammikuuta 1945.
Nürnbergin oikeudenkäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Nürnbergin oikeudenkäynnit
Yhdysvaltalaiset saivat Frankin kiinni Berchtesgadenin lähellä 4. toukokuuta 1945. Frank väitti Nürnbergin tuomioistuimessa, että Heinrich Himmler ja SS valvoivat täysin juutalaisten joukkotuhoa, eikä hän tiennyt operaatiosta ennen vuotta 1944.
Vangittuna ollessaan Frank kääntyi katolilaiseksi. Hänet tuomittiin kuolemaan sotarikoksista ja rikoksista ihmiskuntaa vastaan ja teloitettiin hirttämällä 16. lokakuuta 1946.[1] Oikeudenkäynnin aikana Frank, joka ensi alkuun oli kiistänyt syyllisyytensä, tunnusti olevansa syyllinen.
Frankin vaimo Brigitte pidätettiin 1947 ja toimitettiin useiden muiden sotarikosoikeudenkäynnissä tuomittujen vaimojen kanssa Augsburg-Göggingenin työleirille Augsburgin lähellä. Hän vapautui 1948. Brigitte Frank kuoli 9. maaliskuuta 1959 Münchenissä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Drakenlordh, Rikard: Toisen maailmansodan avainhenkilöt, s. 53. Suomentanut Kortesuo, Petri. Karisto, 2005. ISBN 951-23-4674-5.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||
