Hanna Reitsch

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hanna Reitsch
Rautaristiä kantava Hanna Reitsch kotikaupungissaan huhtikuussa 1941 juhlinnan kohteena.
Rautaristiä kantava Hanna Reitsch kotikaupungissaan huhtikuussa 1941 juhlinnan kohteena.
Henkilötiedot
Syntynyt29. maaliskuuta 1912
Hirschberg, Preussi
nyk. Jelenia Góra, Puola
Kuollut24. elokuuta 1979
Frankfurt am Main, Länsi-Saksa
Ammatti kilpalentäjä ja koelentäjä
Muut tiedot
Tunnustukset Ensimmäisen luokan Rautaristi

Hanna Reitsch (29. maaliskuuta 191224. elokuuta 1979) oli saksalainen lentäjä. Häntä on kuvailtu 1900-luvun johtavaksi naispuoliseksi saksalaislentäjäksi[1]. Reitsch tuli kuuluisaksi ennen toista maailmansotaa rikkoessaan useita naisten ilmailuennätyksiä. Maailmansodan aikana hän toimi Luftwaffen koelentäjänä ja haavoittui vuonna 1942 vakavasti Me 163 -rakettikoneen ohjaimissa. Hän teki kuitenkin vielä ehkä kuuluisimmaksi tulleen lentonsa vuonna 1945 piiritettyyn Berliiniin, jossa hän tapasi Adolf Hitlerin yhtenä viimeisenä hänet elossa nähneistä. Reitsch lensi piirityksestä ulos ja jäi Yhdysvaltalaisjoukkojen sotavangiksi Itävallassa.

Reitsch vapautui kuukausien sotavankeuden jälkeen. Hän ei koskaan pyydellyt anteeksi uraansa natsi-Saksassa tai tunnustanut esimerkiksi holokaustin kaltaisia julmuuksia. Joka tapauksessa hän jatkoi lentäjänuraansa sodan jälkeen viimeisiin päiviinsä saakka voittaen mestaruuksia, tehden uusia ennätyksiä ja tavaten useita valtionpäämiehiä esimerkiksi Yhdysvalloissa, Intiassa ja Ghanassa.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hanna Reitsch syntyi 29. maaliskuuta 1912[1] tuolloin Preussin osavaltioon Saksan keisarikunnassa kuuneessa Hirschbergin kaupungissa. Hirschberg on nykyinen Jelenia Góra Puolassa. Reitschin isä Willy oli silmälääkäri ja äiti Emy lähtöisin Innsbruckin seudulta Itävallasta. Perhe oli porvarillinen ja vietti vaurasta elämää, johon ensimmäisen maailmansodan ja sen jälkeinen lamakausi eivät juurikaan vaikuttaneet. Perhe koki preussilaisen nationalistisen hengen mukaisesti Versailles'n rauhansopimuksen kuitenkin suurena vääryytenä. Reitschiä kuvailtiin hiljaiseksi lapseksi. Hän alkoi jo nuoruudessaan haaveilla lentämisestä. Haaveiluun kyllästyneenä perhe lupasi kustantaa Reitschille purjelentokurssin palkintona ylioppilastutkinnosta.[2]

Lentäjän uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hanna Reitsch lentokoneessaan Tuomarinkylän kentällä Helsingissä syksyllä 1934.[3]

Reitsch kirjautui kurssille 20-vuotiaana vuonna 1932. Joidenkin alkuvaikeuksien jälkeen hän tajusi suoriutuvansa usein miehiä paremmin. Reitsch suoritti nopeasti purjelentäjän lupakirjan, minkä jälkeen hän siirtyi opiskelemaan lääketiedettä Berliiniin. Reitschin haave tuolloin oli tulla lentäväksi lääkäriksi Afrikassa. Opintojensa aikana hän suoritti moottorilentotutkinnon Saksan urheiluilmayhdistyksen Staakenin ilmailukoululla Berliinissä. Staakenissa Reitschiä oli opettanut Wolf Wirth, joka sai siirron Gmündiin Baden-Württembergissä. Mukaansa hän kutsui myös tähtioppilaanaan pitämänsä Reitschin. Reitschistä tuli yksi maailman taitavimmista purjelentäjistä, ja hän rikkoi useita naisten lentoennätyksiä. Walter Georgin kutsusta hän kävi myös lentonäytöksillä ja tutkimusmatkoilla Brasiliassa ja Argentiinassa. Vuoden 1934 kesäkuussa Reitsch jätti lääketieteen opintonsa kesken ja aloitti työt koelentäjänä Walter Georgin purjelennon tutkimuslaitoksella (Deutche Forschungsanstalt für Segelflug, DFS). DFS ja sen katto-organisaatio Saksan urheiluilmaliitto (Deutche Luftsportverband, DLV) oli harmittomista nimistään huolimatta perustettu todellisuudessa Versailles'n rauhanehtojen kiertämiseksi ja Saksan ilma-aseen kehittämiseksi.[2]

Reitsch oli 1930-luvun puoliväliin mennessä maailmankuulu, ja hänet tunnettiin erityisesti ilmailuennätyksiä rikkoneena naislentäjänä myös ilmailupiirien ulkopuolella. Reitsch vieraili esimerkiksi Suomessa vuosina 1934 ja 1935 ja tapasi presidentti P. E. Svinhufvudin. Reitschin mainetta alettiin hyödyntää myös Saksassa valtaan nousseiden kansallissosialistien propagandassa. Reitsch itse ei alun perin juuri piitannut politiikasta, mutta kannatti kuitenkin monen muun saksalaisen tapaan Adolf Hitleriä tämän noustessa valtakunnankansleriksi. Reitsch oli huomannut Hitlerin puhuvan ilmailualan kehittämisen tarpeesta. Lisäksi Hitlerin lähipiiriin kuului ensimmäisessä maailmansodassa mainetta kerännyt hävittäjä-ässä Hermann Göring, josta tuli ilmailuministeri vuonna 1933.[2]

Luftwaffen koelentäjänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reitsch kättelemässä valtakunnan urheiluilmailujohtaja eversti Mahnkea vuonna 1936.

DFS jatkoi jo ennen Hitleriä aloitettua hanketta lentoaseen kehittämiseksi. Natsien valtaannousun jälkeen sen henkilöstöstä rekrytoitiin ja koulutettiin jatkuvasti uusia sotalentäjiä ja muuta henkilöstöä. Syksyllä 1937 Luftwaffen tutkimus- ja kehitystyöstä vastannut Ernst Udet kutsui Reitschin testaamaan sotilaskoneita Rechlinissä. Hän oli myös nimittänyt muutamaa kuukautta aikaisemmin Reitschin ensimmäisenä naisena lentokapteeniksi. Rechlinissä purjekoneet vaihtuivat suureen kirjoon hävittäjä- ja pommikoneita. Testilentäjän työ oli vaarallista, ja Reitsch joutuikin useamman kerran vaaratilanteisiin. Hän teki useita pakkolaskuja. Elokuussa 1942 Reitsch oli koelentämässä rakettimoottorilla varusteltua Me 163 -hävittäjää. Lento lähti Messerschmitt-yhtiön Obertraublingin testikentältä. Rakettimoottorinen kone hinattiin ilmaan Me 110 -hävittäjällä. Ilmaan noustessa Reitsch yritti vetää laskutelineen irrotusvivusta, mutta laskuteline ei suostunut putoamaan. Reitsch uskoi kuitenkin pystyvänsä hallitsemaan konetta tästä huolimatta ja hän irroitti hinausköyden kolmen kilometrin korkeudessa. Ohjaus lakkasi Reitschin lähestyessä takaisin kentän reunaa sivuluisussa. Kone sakkasi ja iskeytyi peltoon kierien useamman kerran ympäri. Reitsch menetti tajuntansa, ja sairaalassa hänellä todettiin kallon murtuma neljässä ja kasvojen murtuma kahdessa kohdassa. Hänen nenänsä oli haljennut kahtia, ja aivoissa oli ruhje.[2]

Joitakin päiviä onnettomuuden jälkeen Reitschille myönnettiin ensimmäisenä naisena ensimmäisen luokan rautaristi. Viikkoja sairaalassa sekavassa tilassa ollut Reitsch sai tietää palkinnosta vasta myöhemmin. Hän joutui käyttämään kävelytukia vielä viisi kuukautta onnettomuuden jälkeen. Lääkärit povailivat uran loppua, mutta Reitsch oli päättänyt jatkaa edelleen. Hän vetäytyi toipumaan kotikaupunkiinsa Hirschbergiin, josta hän jo parin kuukauden jälkeen palasi jälleen lentokoneen ohjaimiin kokeillen vammautuneen päänsä kestokykyä. Saksa oli tällä välin hävinnyt Stalingradin taistelun, ja nyt tappio koko sodassa alkoi näyttää todelliselta uhalta. Reitsch itse kuvaili murehtineensa tilannetta päivin ja öin. Hän halusi palata mahdollisimman pian sotilastehtäviin. Syksyllä 1944 hän pääsikin koelentämään jälleen uudentyyppistä ilma-asetta. Fieseler Fi 103R Reichenberg oli pulssimoottorilla varusteltu V1-ohjuksen miehitetty versio. Tavallisen ohjuksen heikkous oli huono osumatarkkuus. Miehitetyn version tarkoituksena oli, että koneen ohjaaja lentäisi sen maaliinsa ja irtautuisi siitä ilmassa. Koelennolla oli jälleen käydä onnettomuus, kun kohti maata syöksynyt kone ei alkanut oieta. Lopulta Reitsch käänsi koneen ylösalaisin onnistuen juuri ja juuri oikaisemaan syöksyn. Laskeutuminen oli silti raju, mutta lentäjä selvisi vammoitta.[2] Reitsch pääsi ensimmäisenä naisena myös suihkumoottorilla lentävän koneen ohjaajaksi Me 262 -hävittäjää lentäessään.[1]

Lento piiritettyyn Berliiniin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hanna Reitsch ja Adolf Hitler vuonna 1941.

Neuvostoliiton puna-armeija eteni syksyllä 1944, ja Reitsch tajusi pääkaupunki Berliinin piirityksen olevan enää ajan kysymys. Reitsch alkoi valmistautua tilanteeseen, jossa tavallisia kulkuyhteyksiä pääkaupunkiin ei enää olisi. Hän alkoi tehdä lentoja Brandenburgin portin ja Tiergartenin yläpuolella painaen mieleensä laskeutumiskelpoisia katuja maamerkkien avulla.[2]

Harjoittelua vastaava tilanne koitti 26. huhtikuuta 1945. Lennosta tuli Reitschin kuuluisin. Luftflotte 6:n komentaja Robert von Greim sai käskyn Hitleriltä saapua Valtakunnankansliaan. Berliinin taistelu oli jo täydessä käynnissä, ja saksalaiset hallitsivat enää keskustan hallintokortteleja. Greim tiesi Reitschin harjoitelleen tilanteen varalta. Greimin on myös joskus esitetty olleen Reitschin rakastaja. Joka tapauksessa von Greim ja Reitsch lähtivät Rechlinistä Fw 190 -hävittäjillä kohti Berliiniä. He suuntasivat ensin saksalaisten vielä hallussaan pitämälle Gatowin kentälle, jonne onnistuneesti laskeuduttuaan he siirtyivät edelleen kaksipaikkaiseen, mutta kevyeen Fieseler Fi 156 Storch -pienkoneeseen. Kone tunnettiin kyvystään laskeutua hyvin lyhyille alustoille. Lennolla Grunewaldin metsän yli kone sai useita osumia vihollistulessa. Von Greim haavoittui jalkaansa ja menetti tajuntansa. Reitsch kiipesi hänen ylitseen ja ohjasi polttoainetta vuotavan koneen Hindenburgplatzille Tiergartenin puiston ja Brandenburgin portin välissä.[2]

Sittemmin hoitoa saanut von Greim ja Reitsch tapasivat Hitlerin bunkkerissaan. Hitler onnitteli Reitschia suurin sanoin mutta Reitschin mukaan epätavallisen hiljaisella äänellä. Hitler kertoi Göringin pettäneen hänet ja nimitti von Greimin Luftwaffen ylipäälliköksi. Reitsch sanoi pystyvänsä lentämään Hitlerin ulos piiritetystä kaupungista ja aneli tätä lähtemään sanoen: "Johtajan on elettävä, jotta Saksa voisi elää". Hitler ei kuitenkaan taipunut. Reitsch sai sen sijaan syanidikapselin kiinnijäämisen uhan varalta. Yöllä 28.–29. huhtikuuta Hitler kuitenkin päätyi kuitenkin käskemään kaksikon poistumaan. Heinrich Himmler oli tarjonnut länsiliittoutuneille Saksan antautumista. Reitsch ja von Greim saivat tehtäväksi pidättää petturin.[2]

Reitsch ja von Greim lähtivät yöllä 29. huhtikuuta Luftwaffen pilotin ohjaamassa Arado 96 -koulutuskoneessa nousten keskellä Tiergartenia sijaitsevalta paraatikadulta kohti itää. Vihollisen ankarasta tulituksesta huolimatta kone pääsi vain 700 metrin korkeudella roikkuneiden pilvien suojaan. Kone oli viimeinen Berliinistä noussut kone ennen sen kukistumista. 1. toukokuuta radiossa tiedotettiin Hitlerin kuolleen ja Karl Dönitzin perustaneen uuden hallituksen.[2]

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hauta Itävallan Salzburgissa.

Reitsch ja edelleen haavoistaan kärsivä von Greim lentelivät aluksi ympäri Saksaa, mutta lopulta von Greimin oli hakeuduttava sairaalahoitoon Itävallan Kitzbühelissa. Amerikkalaiset joukot saapuivat kaupunkiin ehdottoman antautumisen jälkeen 9. toukokuuta. Reitsch ja von Greim pidätettiin.[2]

Pidätettynä ollessaan Reitsch sai tietää perheensä kuolleen. Liikkeellä oli huhu, jonka mukaan amerikkalaiset palauttaisivat pakolaisia Neuvostoliiton miehittämälle alueelle. Reitschin isä oli paennut Salzburgiin, jossa hän epätoivoisena tappoi itsensä, Reitschin äidin, nuoremman siskon Heidin ja Heidin lapset. Robert von Greim teki puolestaan itsemurhan 24. toukokuuta Hitleriltä saamallaan syanidikapselilla.[2]

Reitsch oli sotavankeudessa 18 kuukautta. Häntä kuulusteltiin perinpohjaisesti toiminnastaan koelentäjänä ja tapaamisestaan Hitlerin kanssa. Kuulustelujen tunnelma oli kuitenkin rento, ja Reitsch kertoi tapahtuneista hyvin avoimesti. Reitsch sai myös tarjouksen ottaa Yhdysvaltojen kansalaisuus ja ryhtyä koelentäjäksi Yhdysvalloissa. Reitsch ei kuitenkaan ottanut tarjousta vastaan. Hän ei sodan jälkeen koskaan juuri pyydellyt anteeksi palvelustaan Saksassa. Hän myös esimerkiksi kiisti monet kolmannen valtakunnan julmuudet, kuten juutalaisiin kohdistuneen holokaustin. Kun sodan aikana ruotsalainen purjelentäjä Peter Riedel oli maininnut hänelle Majdanekin keskitysleiristä, Reitsch kiisti jyrkästi tiedon "vihollisen propagandana". Avoimempia juutalaisvastaisia toimia, kuten Nürnbergin lakeja hän ei kommentoinut ollenkaan. Saksan toiminnan muuten hän näki oikeutettuna vastauksensa ulkovaltojen agressioon.[2]

Reitsch oli sodan jälkeen useita vuosia lentämättä. 1950-luvulla hän teki kuitenkin paluun purjelennon pariin. Hän saavutti useita voittoja Saksan mestaruuskisoissa ja maailmanmestaruuskisoissa sekä monia uusia ennätyksiä pituus- ja korkeuslennossa. Vuonna 1959 hän tapasi Intian pääministeri Jawaharlal Nehrun ja kyyditsi tätä New Delhin yläpuolella. Vuonna 1961 hän vieraili puolestaan Yhdysvalloissa tavaten presidentti John F. Kennedyn sekä entuudestaan tutun, nyt Yhdysvaltojen avaruusohjelman parissa työskennelleen saksalaisen rakettitieteilijän Werner von Braunin. Vuosina 1962–1966 Reitsch oli Ghanassa Kwame Nkrumahin kutsusta aloittelemassa paikallista purjelentotoimintaa, ja vuonna 1972 International Order of Characters nimesi hänet vuoden pilotiksi.[2]

Reitsch oli julkaissut vuonna 1951 muistelmateoksen Fliegen, mein Leben[1] (suom Lentäminen - elämäni, 2002[4]). Teoksesta tuli bestseller ja siitä otettiin useita uusintapainoksia. Vuonna 1978 julkaistiin myös toinen Reitschin sodanjälkeistä elämää käsittelevä musitelmateos. Reitsch kuoli Frankfurt am Mainissa 24. elokuuta 1979. Juuri ennen kuolemaansa hän oli vielä tehnyt edestakaisen purjelennon uuden naisten maailmanennätyksen. Reitschille ei tehty ruumiinavausta. Joskus hänen on esitetty tehneen itsemurhan vanhalla myrkkykapselillaan Hitleriltä, mutta todisteita tästä ei ole.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Hanna Reitsch Encyclopaedia Britannica. Viitattu 22.4.2021. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n Markku Jokisipilä: ”Hanna Reitsch - kotka, joka ei suostu laskeutumaan”, Hitlerin kopla : 20 natsi-Saksan johtajaa. WSOY, 2017. ISBN 978-951-0-42856-6.
  3. kuvaaja Pietinen: Hanna Reitsch lentokoneessaan Tuomarinkylän kentällä www.finna.fi. Viitattu 11.1.2020.
  4. Lentäminen - elämäni Finna. Viitattu 22.4.2021.