Siirry sisältöön

Nürnbergin lait

Wikipediasta
Nürnbergin lain mukainen kaavio ihmisen rodun määrittämisestä
Kansallissosialistien miespuolisen ”rodunhäpäisijän” (saks. Rassenschänder) keskitysleiri vankitunnus eli joka oli ollut tekemissä ei-arjalaisen naisen kanssa.

Nürnbergin lait (saks. Nürnberger Gesetze, myös Nürnbergin rotulait) olivat natsi-Saksan valtion vuonna 1935 säätämiä lakeja, jotka rajoittivat juutalaisten ja muiden ”ei-arjalaisten” henkilöiden oikeuksia ja loivat näin laillisen pohjan juutalaisten ja muiden natsi-Saksan kohteiksi valikoituneiden syrjinnälle ja heihin kohdistuvalle kansanmurhalle. Lakien tarkoitus oli eristää mm. juutalaiset ”puhdasverisistä” saksalaisista sekä poliittisesti että sosiaalisesti.[1]

Lait säädettiin illalla 15. syyskuuta 1935[2] Saksan valtiopäivien erityisistunnossa, jonka valtiopäivien puhemies Hermann Göring oli kutsunut koolle kansallissosialistisen puolueen 7. puoluepäivien eli ”Vapauden puoluepäivien” yhteyteen Nürnbergin kaupunkiin.

Nürnbergin lakeihin kuuluivat laki saksalaisen veren ja kunnian suojelemisesta (saks. Gesetz zum Schutze des deutschen Blutes und der deutschen Ehre) sekä kansalaisuuslaki (saks. Reichsbürgergesetz). Usein myös samassa yhteydessä säädetty valtakunnanlippulaki (saks. Reichsflaggengesetz) luetaan kuuluvaksi Nürnbergin lakeihin, vaikkei se aihepiirinsä perusteella niihin kuulukaan.

Laki saksalaisen veren ja kunnian suojelemisesta kielsi juutalaisten ja ei-juutalaisten väliset avioliitot sekä juutalaisen ja ei-juutalaisen välisen sukupuolisen kanssakäymisen. Ennen lain säätämistä solmittuihin avioliittoihin lailla ei ollut vaikutusta. Koska juutalaisten ja ei-juutalaisten väliset avioliitot oli kielletty, lain perusteella tuomittiin nimenomaan sukupuolisesta kanssakäymisestä. Tätä kutsuttiin kansallissosialistisessa terminologiassa rodunhäpäisyksi (saks. Rassenschande), ja sitä pidettiin hyvin vakavana rikoksena. Rotulakien rikkomisesta oli rangaistuksena vankeutta tai erityisen raskauttavissa tapauksissa kuritushuonetta. Tämän lisäksi rodunhäpäisystä tuomittuja halvennettiin julkisesti. Lain rikkojat voitiin kärsityn vapausrangaistuksen jälkeen lähettää viranomaispäätöksillä ”turvasäilöön” keskitysleireille määräämättömän pitkiksi ajoiksi. Rotulakien rikkomisesta rangaistiin vain miehiä, ei naisia, mutta naisiakin voitiin halventaa ja häpäistä julkisesti, mikäli he olivat olleet kanssakäymisissä juutalaismiesten kanssa.

Kansalaisuuslaki puolestaan määräsi, että vain saksalaista syntyperää olevilla tai ”lähisukulaisilla” (kansalaisuuslaissa käytetään hyvin vaikeasti määriteltävää käsitettä Artverwandt) oli oikeus Saksan kansalaisuuteen. Täten kansalaisuuslaki toteutti jo vuonna 1920 kansallissosialistisen puolueen ohjelmassa ilmaistun tavoitteen, jonka mukaan vain saksalaista syntyperää olevat voivat olla Saksan kansalaisia. Heitä varten luotiin uusi käsite ”valtakunnankansalainen (saks. Reichsbürger)". Juutalaiset ja muut ei-saksalaista syntyperää olevat menettivät kansalaisoikeutensa. Heitä varten luotiin tosin käsite ”kansalainen” (Staatsangehöriger), mutta käytännössä sana ”asukas (saks. Einwohner)" olisi kuvannut heidän asemaansa paremmin. Täysien kansalaisoikeuksien menettäminen tarkoitti muun muassa äänioikeuden menettämistä. Koska viranomaisina voivat toimia vain Saksan kansalaiset, kansalaisuuslaki merkitsi niiden juutalaissyntyisten erottamista virasta, jotka olivat saaneet pitää virkansa vuoden 1933 ammattivirkamieslain poikkeussäännösten perusteella. Kansalaisoikeuksien vieminen edesauttoi myöhempien, aina vain kovempien juutalaisvastaisten lakien saattamista voimaan.

Valtakunnanlippulaki täydensi laissa saksalaisen veren ja kunnian suojelemisesta annettua juutalaisten lipunkäyttökieltoa määrittelemällä hakaristilipun valtion- ja kansallislipuksi.

Kansalaisen juutalaisuudelle ja ei-juutalaisuudelle asetettiin tarkka määritelmä:

  • Henkilöt, joilla oli neljä saksalaista isovanhempaa, olivat ”saksalaista verta”.
  • Jos isovanhemmista kolme tai neljä oli juutalaisia, henkilö luokiteltiin juutalaiseksi.
  • Yksi juutalainen isovanhempi teki ihmisestä "toisen asteen sekarotuisen (saks. Mischling 2. Grades)".
  • kaksi juutalaista isovanhempaa tai toinen täysjuutalainen vanhempi taas teki ihmisestä "ensimmäisen asteen sekarotuisen (saks. Mischling 1. Grades)".
  • Ensimmäisen asteen sekarotuiset määriteltiin kuitenkin täysjuutalaisiksi, mikäli he kuuluivat juutalaiseen seurakuntaan tai olivat naimisissa täysjuutalaisen kanssa. Isovanhempien juutalaisuus puolestaan määrättiin sen perusteella, kuuluivatko nämä juutalaiseen seurakuntaan.

Saksalaisverisyystodistus (saks. Deutschblütigkeitserklärung) oli asiakirja, jonka Adolf Hitler myönsi niin kutsutuille Mischling-henkilöille (joilla oli osittain juutalaiset sukujuuret) ja jossa heidät julistettiin ”saksalaisverisiksi (saks. deutschblütig)". Käytäntö mahdollisti vapautuksen useimmista Saksan rotulaeista. Liittyäkseen kansallissosialistiseen puolueeseen ja saadakseen todistuksen hakijan oli joko osoitettava kastetietojen avulla, ettei yksikään hänen suorista esivanhemmistaan ​​vuoden 1750 jälkeen ollut juutalainen, tai haettava saksalaisverisyystodistusta. Todistukset olivat kooltaan 3×2 cm; niiden etupuolella oli allekirjoitus sekä natsipuolueen rotututkimusviraston punainen sinetti. Kääntöpuolelle oli kirjattu kyseisen henkilön sukutausta aina isän ja äidin isovanhempiin saakka.

Tunnettuja saksalaisverisyystodistuksen saajia olivat Albrecht Haushofer (1903–1945), saksalainen maantieteilijä ja natsismin vastaisen vastarintaliikkeen toimija; Gotthard Heinricin (1886–1971) saksalaisen armeijakenraalieverstin lapset ja Erhard Milch (1892–1972), saksalainen Luftwaffen sotamarsalkka ja Luftwaffen tarkastajakenraali.

Nürnbergin lait julistettiin lopullisesti mitättömiksi liittoutuneiden valvontakomission 1. asetuksella kansallissosialististen lakien mitätöimisestä 20. syyskuuta 1945. Käytännössä lait menettivät merkityksensä jo aiemmin, kun liittoutuneiden sotavoimat miehittivät Saksan ja asettivat voimaan omat sotalakinsa ja määräyksensä.

Saksan ja Itävallan nykyisten lakien mukaan ne, jotka ovat menettäneet kansalaisuutensa Nürnbergin lakien nojalla, voivat saada menetetyn kansalaisuutensa takaisin. Myös kyseisten ihmisten jälkeläisillä on oikeus Saksan tai Itävallan kansalaisuuteen.[3][4]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Snyder, Louis L.: Encyclopedia of the Third Reich. Wordsworth Editions, 1998. ISBN 1-85326-684-1 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Snyder (1998): s. 252
  2. ↑ Nurnberg Laws | Definition, Date, & Facts 15.9.2025. Encyclopædia Britannica. Viitattu 15.9.2025. (englanniksi)
  3. ↑ Restoration of German citizenship (Article 116 II Basic Law) Federal Foreign Office. Arkistoitu 5.10.2022. Viitattu 15.9.2025. (englanniksi)
  4. ↑ Citizenship 2025. Austria in USA. Viitattu 15.9.2025. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Nürnbergin_lait&oldid=24167607”