Eugeniikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
"Eugeniikka on itseohjattua ihmisen evoluutiota. Kuten puu, eugeniikkakin saa materiaalinsa monesta lähteestä ja järjestää ne harmoniseksi kokonaisuudeksi." Puun juurissa on sanoja kuten genetiikka, biologia, psykologia, tilastotiede, historia, antropologia, sosiologia, uskonto, lääketiede, laki ja politiikka. Toisen kansainvälisen eugeniikkakongressin logo vuodelta 1921.

Eugeniikka (eli rodunjalostusoppi) on ihmisten jalostamista väestön parantamiseksi sukupolvien myötä. Positiivinen eugeniikka tarkoittaa parhaimpina pidettyjen yksilöiden lisääntymisen rohkaisemista ja negatiivinen eugeniikka huonoimpina pidettyjen lisääntymisen rajoittamista tai kokonaan estämistä.

Nykyaikaisen eugeniikan kehitti englantilainen Sir Francis Galton 1800-luvun loppupuolella. Hän loi eugeniikka-käsitteen vuonna 1883 kreikan sanasta "εὐγενής", ”hyväsyntyinen". Galtonin mukaan eugeniikan tavoite on kohentaa väestössä sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat yksiselitteisesti kaikkien mielestä aina hyviä. Tällaisia ominaisuuksia olivat hänen mukaansa etenkin terveys, tarmokkuus, kyvykkyys, miehekkyys, kohteliaisuus ja sopeutuvaisuus. Galtonin mukaan eugeniikan avulla luotaisiin kansa, joka olisi entistä järkevämpi, syvällisempi, harvemmin kiihtyvä sekä poliittisesti kaukokatseisempi.[1]

Useat negatiiviseen eugeniikkaan liittyvät toimet kuten pakkosterilisointi ovat ihmisoikeussopimusten vastaisia. Negatiivinen eugeniikka vietiin pisimmälle natsi-Saksassa, jonka rotuhygieniaohjelmassa sterilisoitiin ja surmattiin satojatuhansia vammaisia ja mielisairaita vuosien 1933–1945 aikana.

Toisen maailmansodan jälkeen eugeniikan vastustus lisääntyi, ja nykyisin se tuomitaan laajasti. Monissa länsimaissa eugenistisia pakkosterilisointiohjelmia kuitenkin jatkettiin aina 1970-luvulle asti. Positiivista eugeniikkaa harjoitetaan edelleen esimerkiksi Kiinassa.

Periaatteet ja menetelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Galtonin laatimat periaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eugeniikan kehittäjä Sir Francis Galton 1850-luvulla.

Nykyaikaisen eugeniikan perustajan Sir Francis Galtonin mukaan eugeniikan tavoitteen pitäisi olla populaation perinnöllisten ominaisuuksien parantaminen kolmella alueella, jotka ovat terveys, älykkyys ja ”moraalinen luonne”. Nämä ominaisuudet olivat Galtonin mukaan hyviä ja tavoiteltavia yhteiskunnan kannalta, joten niitä tulisi vaalia ja kehittää. Terveyteen Galton luki paitsi sairauksien puuttumisen, myös energian, tarmon ja ”fysiikaksi” kutsumansa ominaisuuden. Älykkyyttä Galton piti ihmispopulaatioiden kulttuuristen, tieteellisten ja taloudellisten saavutusten tärkeänä tekijänä. Moraaliseen luonteeseen Galton luki muun muassa korkean moraalin, työnhalun, luotettavuuden ja sosiaalisen sitoutumisen. Myös näitä ominaisuuksia hän piti sivilisaation edellytyksinä.[2]

Galtonin mukaan yksilön terveys, älykkyys ja moraalinen luonne määrittelivät hänen ”arvonsa”, jolla Galton tarkoitti yksilön arvoa valtiolle.[3] Galtonin mukaan eugeniikka olikin tarkoitettu etupäässä yhteiskunnan hyödyksi, vaikka siitä olisi yksilöillekin hyötyä.[4]

Eugeniikka perustuu ihmisen ominaisuuksien perinnöllisyyteen. Galtonin mukaan terveys, älykkyys ja luonne ovat osittain perinnöllisiä ominaisuuksia, joten niitä voidaan jalostaa. Saadakseen tukea oletuksilleen Galton tutki englantilaisia sukuja, adoptoituja lapsia ja kaksosia. Hän havaitsi etsimiensä ominaisuuksien esiintyvän tietyissä menestyneissä suvuissa useammin kuin muissa suvuissa. Hän teki sen johtopäätöksen, että yksilön saavutukset ovat hänen perinnöllisen älykkyytensä ja ahkeruutensa tulosta.[5]

Galton oli huolissaan Britannian ja muiden länsimaiden perinnöllisestä rappeutumisesta. Hän uskoi, että 1800-luvulla luonnonvalinta ei enää karsinut heikoimpia, vaan nämä olivat alkaneet monista syistä lisääntyä tehokkaammin kuin kyvykkäimmät. Tämän seurauksena Galtonin mukaan länsimainen sivilisaatio oli rappeutumassa. Asian korjaamiseksi hän ehdotti luonnonvalinnan korvaamista muilla prosesseilla.[6]

Galtonin ehdotukset käytännöiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eugeniikan käytäntö perustuu Galtonin mukaan samoihin periaatteisiin, joita käytetään eläinten ja kasvien jalostamisessa. Kumppanin valinnan tulisi hänen mukaansa kuitenkin olla vapaata, eikä valtion tulisi osoittaa ihmisille puolisoita. Galton luonnosteli vuonna 1905 nelivaiheisen eugeniikan toteuttamisohjelman. Ensimmäisessä vaiheessa eugeniikasta tehtäisiin hyväksytty akateeminen oppiaine, jota tutkimalla sen toimivuus osoitettaisiin. Toisessa vaiheessa eugeniikan periaatteet ja hyödyllisyys tuotaisiin suuren yleisön tietoon. Seuraavaksi laadittaisiin yksityiskohtaiset käytännöt eugeniikan tavoitteiden toteuttamiseksi. Kun yleinen mielipide hyväksyisi tämän politiikan, sitä alettaisiin toteuttaa.[7]

Galton ei itse koskaan julkaissut kovinkaan yksityiskohtaisia toimenpide-ehdotuksia. Hän ehdotti ihmisten jakamista kolmeen luokkaan. Ensimmäisessä luokassa olisivat ne, joilla on erityisen paljon ”arvokkaita” ominaisuuksia. Kolmannessa luokassa olevilla ihmisillä näitä ominaisuuksia olisi kaikkein vähiten, ja keskimmäinen luokka olisi näiden kahden väliltä. Galton ei määritellyt ryhmien suhteellisia kokoja. Galtonin mukaan ylimmän luokan hedelmällisyyttä tulisi parantaa ja alimman luokan hedelmällisyyttä rajoittaa. Keskimmäiseen ryhmään ei kohdistettaisi mitään toimenpiteitä. Galton nimitti eliitin hedelmällisyyden lisäämistä ”positiiviseksi eugeniikaksi” ja huonoimman aineksen hedelmällisyyden rajoittamista ”negatiiviseksi eugeniikaksi”.[8]

Positiivisen eugeniikan toteuttamiseksi Galton ehdotti paikallisten eugeniikkayhdistysten perustamista. Niiden tehtävänä olisi löytää alueeltaan laadukkaita sukuja ja tukea näiden lisääntymistä taloudellisesti. Kyvykkäimmät yksilöt pitäisi myös tehdä tietoisiksi velvollisuudestaan lisääntyä.[9]

Älyllisesti ja moraalisesti heikoimman aineksen hedelmällisyyden vähentämiseksi Galton suositteli jonkinlaista pakottamista, mutta ei tarkentanut millaista.[10]

Galton uskoi maahanmuutolla olevan eugenistisia vaikutuksia. Siksi hän kannatti kyvykkäiden maahantulon edistämistä ja huonon aineksen maastamuuton edistämistä. Galtonin aikaan muuttoliike tosin ei ollut Britanniassa kovin suurta.[11]

Menetelmät ja kohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Positiivisen eugeniikan keinoiksi on esitetty taloudellisia kannustimia ja verohelpotuksia. Saksassa valtio antoi vuosina 1934–1935 lainaa laadukkaiksi arvioiduille pariskunnille, ja laina lyheni jokaisesta synnytetystä lapsesta 25 prosentilla. Singaporessa käynnistettiin vuonna 1987 eugeniikalla perusteltu ohjelma, johon kuului verohelpotuksia korkeasti koulutetuille naisille heidän lapsilukunsa kasvattamiseksi.[12]

Eugeniikka yhdistettiin usein laajoihin julkisiin terveys- ja hygieniakäytäntöihin. Kansanvalistuskampanjoilla pyrittiin ohjaamaan kansaa sellaiseen vastuulliseen käyttäytymiseen, josta olisi laajamittaista hyötyä.[13] Ei-toivottuja syntymiä on eugeniikassa pyritty vähentämään yhtäältä tarjoamalla palveluja ja neuvontaa syntyvyyttä vähentävistä keinoista, kuten ehkäisystä, pidättyvyydestä, aborteista ja sterilisoinnista, ja toisaalta tarjoamalla kannustimia tai käyttämällä pakkokeinoja, kuten sakkoja tai pakkosterilisointia.[14]

Negatiiviset eugeniikkatoimet ovat Galtonin jälkeen olleet hyväosaisten huono-osaisia kohtaan harjoittamaa politiikkaa. Toimet ovat kohdistuneet köyhiin eli köyhäinapua saaviin, sairaisiin ja vammaisiin, kuten alkoholiriippuvaisiin, kuuroihin, epileptikkoihin, Huntingtonin tautia sairastaviin, kehitysvammaisiin, skitsofreenikkoihin ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaviin, rikollisina pidettyihin kuten seksityöntekijöihin ja seksuaalirikollisiin, irtolaisiin eli työttömiin ja asunnottomiin sekä stigmatisoituihin etnisyyksiin kuten romaneihin, alkuperäiskansoihin ja juutalaisiin.[15][16]

Sterilointilakien hyväksymistä on edesauttanut niiden etäisyys lainlaatijoiden omaan elämään; ne on laadittu "muita, kelvottomia ihmisiä varten", ei kansanedustajia itseään, heidän perheenjäseniään tai heidän näkökulmastaan täysipäisinä ja täysivaltaisina pidettyjä kansalaisia varten. Esimerkiksi Suomessa suuri osa ihmisistä, jotka olivat pakkosterilointilain kohteina, eivät voineet vaikuttaa lain syntyyn, koska heidät oli jo aiemmin syrjäytetty poliittisesta päätöksenteosta. Toimeentuloonsa tukea tarvitsevat tai suljetuissa laitoksissa kuten psykiatrisissa sairaaloissa asuvat ihmiset eivät olleet lakien laatimisen aikaan äänioikeutettuja.[15]

Eugeniikan radikaalein muoto oli vammaisten henkilöiden aktiivinen surmaaminen tai hoitamatta jättäminen. Eugenistista eutanasiaa puolusti ensimmäisenä saksalainen darvinisti Ernst Haeckel vuonna 1868. Vastasyntyneiden armomurhia suorittivat lääkärit yksityisesti kautta maailman mutta 1900-luvun alusta alkaen entistä julkisemminkin eugenistisin perusteluin. Saksassa aktiivisen eutanasian eli vammaisten surmaamisen laajamittaiset ohjelmat aloitettiin vuonna 1939.[17]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaishistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikkalaista filosofi Platonia on joskus kuvattu varhaisimmaksi eugeniikan suosittelijaksi. Platonin mielestä yhteiskunnasta tulee parempi, kun yläluokkaiset ihmiset lisääntyvät keskenään ja alaluokkaisten lisääntymistä hillitään.[18] Hän kuvasi teoksessaan Valtio (378 eaa.) yhteiskuntaa, jossa harjoitetaan valikoitua pariutumista.[19] Teoksessa kuvatuista parhaiden vanhempien järjestetyistä pariutumisista syntyneet terveet jälkeläiset kasvatettaisiin sitten yhdessä, ja kaikki muut lapset tuhottaisiin.[20]

Italialainen filosofi ja runoilija Tommaso Campanella kuvaili teoksessa Aurinkokaupunki (1623) utopian, jossa vain yhteiskunnan eliitti sai lisääntyä.[19]

Nykyaikaisen eugeniikan synty 1800-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gregor Mendel löysi vuonna 1865 perinnöllisyyttä säätelevät peruslait ja tiedon siitä, miten fyysiset ominaisuudet periytyvät kahdelta vanhemmalta. Mendelin löytö tuli yleiseen tietoon tosin vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Tieto periytyvyydestä yhdessä Charles Darwinin evoluutioteorian synnyttämän sosiaalidarvinismin nousun kanssa tarjosi eugeniikalle tieteelliset perusteet ihmiskunnan kohentamiseen valikoidun pariutumisen keinoin. Eugeenikkojen mukaan luonnolla oli kasvatusta paljon suurempi merkitys ihmiskuntaan.[19]

Nykyaikaisen eugeniikan perusti englantilainen tilastotieteilijä, biologi ja psykologi Sir Francis Galton 1800-luvun loppupuolella. Hän keksi myös nimityksen eugeniikka (engl. eugenics). Galton julkaisi eugeniikasta useita artikkeleita ja kirjoja vuosien 1865–1911 välillä. Kirjoituksissaan Galton laati eugeniikan periaatteet ja hahmotteli niitä toteuttavia käytäntöjä.[21]

Konkretisoituminen 1900-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvun alussa eugeniikasta tuli vakava tieteenala, jota harjoittivat niin biologit kuin yhteiskuntatieteilijätkin. He pyrkivät selvittämään, missä määrin ihmisten yhteiskunnallisesti merkittävät ominaisuudet periytyvät: etenkin älykkyyttä ja tiettyjä poikkeavia käyttäytymispiirteitä tutkittiin. Eugeniikkakeskustelua käytiin myös paljon tieteen ulkopuolella ympäri maailmaa, ja se vaikutti yhteiskuntapolitiikkaan monessa maassa.[19]

Galton oli rahoittanut eugeniikan tutkimusviran, ja hän jätti testamentissaan rahaa Lontoon University Collegen eugeniikan oppituolille, jota alkoi hoitaa myöhemmin Karl Pearson. Pearsonin mukaan köyhien korkea syntyvyys uhkasi sivilisaatiota, ja hän halusi "ylempien" rotujen syrjäyttävän "alemmat".[19]

Galtonin teoriat ja hänen ehdottamansa toimenpiteet saivat 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä laajaa kannatusta sen ajan biologien, geneetikkojen ja yhteiskuntatieteilijöiden sekä valistuneiden maallikoiden joukossa. 1900-luvun puoliväliin mennessä eugeniikka oli yleisesti hyväksyttyä kehittyneessä maailmassa Neuvostoliittoa lukuun ottamatta, sillä Neuvostoliitossa genetiikka oli ideologisista syistä kiellettyä.[22] Eugeniikan edistämisyhdistyksiä perustettiin Ison-Britannian ja Yhdysvaltain ohella myös muualle Eurooppaan, Kanadaan, Latinalaiseen Amerikkaan, Australiaan ja Japaniin.[23]

1900-luvun alkupuolella eugeniikka oli etenkin vasemmiston suosiossa. Muun muassa H. G. Wells, Emma Goldman, George Bernard Shaw, Harold Laski, John Maynard Keynes ja presidentti Theodore Roosevelt sekä marxilaiset biologit J. B. S. Haldane ja Hermann Joseph Muller olivat sen puolestapuhujia, kun taas monet kristilliset konservatiivit pitivät eugeniikkaa tieteellisen eliitin yrityksenä "leikkiä Jumalaa".[24]

Monissa maissa, joskaan ei Britanniassa, alettiin järjestelmällisesti sterilisoida älyllisesti heikkolahjaisia ihmisiä. Suomessa ja Ruotsissa pakkosterilointilainsäädäntö otettiin käyttöön 1930-luvulla. Lisäksi syntyvyydensäännöstelyä ja ehkäisyvalistusta alettiin kohdentaa huonoksi katsottuihin ihmisryhmiin.[25]

Britanniassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Galtonin kotimaassa Britanniassa eugeniikka hyväksyttiin jo 1800-luvun lopulla. Galtonin tukijoiksi ilmoittautuivat muun muassa Charles Darwin ja Herbert Spencer. Britanniassa perustettiin vuonna 1907 Eugenistinen kasvatusyhdistys (Eugenic Education Society, myöhemmin Eugenics Society). Tärkein eugeniikan edistäjä Britanniassa vuosisadan alussa oli Karl Pearson. Suurin osa Britannian johtavista biologeista ja yhteiskuntatieteilijöistä aina 1960-luvulle asti kannatti eugeenikkojen teorioita ja jakoi heidän pelkonsa länsimaiden perinnöllisestä heikkenemisestä. Heidän joukossaan olivat esimerkiksi DNA:n löytäjä ja nobelisti Francis Crick sekä filosofi Bertrand Russell.[26]

Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalainen jalostajajärjestö American Breeders’ Association perusti vuonna 1906 komitean edistämään eugeniikkatyötä. Vuonna 1910 perustettiin eugeniikan rekisteritoimisto Eugenics Records Office, joka toimi eugeniikkajulkaisujen ja eugeniikkatutkimuksen keskuksena. Monessa osavaltiossa otettiin 1910-luvulta alkaen käyttöön sterilisaatiolakeja. Yhdysvaltain eugeniikkayhdistys American Eugenics Society perustettiin vuonna 1923.[27]

Moni merkittävä yhdysvaltalainen biologi, perinnöllisyystieteilijä ja yhteiskuntatieteilijä kannatti eugeniikkaa 1960-luvulle saakka, ja moni teki myös alaan liittyvää tutkimusta. Heistä tunnetuimpia olivat esimerkiksi Charles Davenport, Hermann Muller, Linus Pauling ja William McDougall. Myös tieteen ulkopuolella eugeniikan kannatus oli laajaa. Eugeniikkatutkimusta tukivat 1920- ja 1930-luvuilla rahallisesti jotkin suuret säätiöt, kuten Carnegie-instituutti ja Rockefeller-säätiö.[27]

Monet ovat korostaneet sitä, että Yhdysvaltain 1920-luvulla säädetyt siirtolaislait (jotka uudistettiin kokonaan 1965) olivat eugenististen tavoitteiden motivoimat.[28]

Saksassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalainen Lebensborn-äitiyskoti, jollaisten avulla pyrittiin tukemaan "rodullisesti sopivia" aviottomia äitejä ja heidän lapsiaan. Ohjelman nimissä siirrettiin miehitetyiltä alueilta tuhansia lapsia adoptoitavaksi Saksaan.

Saksan eugeniikkayhdistys perustettiin vuonna 1905, ja sen jäseniin kuului maan johtavia tieteilijöitä. Münchenin yliopistoon perustettiin vuonna 1923 rotuhygienian professuuri. Vuonna 1927 Berliiniin perustettiin Keisari Vilhelmin instituutti, jonka aloja oli myös eugeniikka. Sanalla rotu tarkoitettiin näissä yhteyksissä populaatiota.[29] Termiä ”rotyhygienia” (saks. Rassenhygiene) oli käyttänyt ensimmäisen kerran saksalainen biologi Alfred Ploetz vuonna 1895. Termiä käytettiin Saksassa siitä lähtien eugeniikan synonyyminä, ja se otettiin käyttöön joissain yhteyksissä myös muualla maailmassa. 1930-luvun lopulta alkaen rotuhygienialla on kuitenkin tarkoitettu vain saksalaisesta eugeniikkaa.[30]

Natsit käynnistivät Saksassa valtaannousunsa jälkeen vuonna 1933 rotuhygieenisen ohjelman, jonka tavoitteena oli "puhdistaa" saksalainen rotu. Ohjelmaan kuului aluksi 200 000:n saksalaisen, etupäässä vammaisen ja mielisairaan pakkosterilisaatio-ohjelma, joka jatkui vuoteen 1945 asti, vuonna 1939 aloitettu 5 000–10 000 vaikeasti vammaisen lapsen surmaaminen, 70 000 ihmisen "armomurhat" Aktion T4 -ohjelmassa vuosina 1940–1941 sekä sen loputtua vielä ilmeisesti yli 100 000 potilaan surmat keskitysleireillä ja psykiatrisissa klinikoissa.[31]

Joidenkin mukaan myös natsien toteuttamat juutalaisten joukkomurhat olivat eugenistisesti motivoituja. Jotkut Saksan eugeenikoista olivatkin pitäneet juutalaisia vaarana saksalaiselle rotupuhtaudelle.[32]

Kommunistisessa Tšekkoslovakiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosialistisen Tšekkoslovakian sterilisaatio-ohjelma oli suunnattu vammaisia lapsia synnyttäneisiin naisiin, mutta ainakin 1970-luvulla steriloitiin enimmäkseen romaneja.[33] Vuonna 2005 Tšekin oikeusasiamies tuli siihen tulokseen, että vuoteen 1991 asti jatkuneet romanien pakkosteriloinnit olivat olleet eugenistisesti motivoituja.[34]

Ruotsissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsiin perustettiin maailman ensimmäinen rotubiologinen instituutti. Ruotsalaisten kiinnostus omaan rotuunsa ja sen parantamiseen oli saanut vahvistusta Yhdysvalloista, missä ajateltiin pohjoisen ja erityisesti ruotsalaisten edustaman rodun olevan kaikkein arvokkain. Lisäksi Pohjoismaissa vallalla ollut valtiokeskeinen politiikka asetti valtion edun yksilön edun edelle. Sosialidemokraattien valtaannousun jälkeen Ruotsissa tuli 1934 voimaan sterilisaatiolaki.[35] Ruotsi steriloi noin 63 000 epäsopiviksi katsomaansa eugeniikkaohjelmassaan vuosien 1935–1975 aikana.[35] Näistä noin 27 000 steriloitiin vastoin omaa tahtoa tai siihen painostettuna[36]. Steriloiduissa yliedustettuja olivat naiset (93 %), työväenluokka, romanit, tummaihoiset, mielenterveysongelmaiset ja kehitysvammaiset[37]. Vallassa olleiden sosiaalidemokraattien kansanedustaja Karl Johan Olsson julisti vuonna 1941: "Luulen, että on parempi mennä vähän liian pitkälle kuin ottaa riski epäkelpojen ja heikkomielisten jälkeläisten saattamisesta maailmaan"[37]. Myös Ruotsin hyvinvointivaltion ideologit Gunnar Myrdal ja Alva Myrdal hyväksyivät eugeniikan[37]. Kirjassaan he totesivat, että 10–20 prosenttia kansasta on epäkelpoja. Ongelmana ovat muun muassa "imbesillit, moraalisesti vialliset ja muuten vaikean perinnöllisen rasitteen omaavat"[38].

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa säädettiin vuonna 1935 laki, jonka mukaan vajaamielisiä ja mielisairaita voitiin pakkosteriloida tietyin perustein ilman kohteen omaa suostumusta. Steriloinneista luovuttiin vuonna 1969. Vuosina 1935–1970 Suomessa steriloitiin yli 7 500 ihmistä rotuhygieenisten syiden perusteella.[39]

Vuonna 1950 säädetyn lain mukaan naisen oli halutessaan mahdollista keskeyttää raskaus, mikäli hänen itsensä tai lapsen isän vaikea perinnöllinen mielen tai ruumiillinen sairaus periytyisi myös lapselle. Vuoden 1970 jälkeen sterilointi on ollut mahdollista vain asianomaisen pyynnöstä tai hänen laillisen edustajansa hakemuksesta, jos henkilö sairauden vuoksi on pysyvästi kykenemätön ymmärtämään steriloimisen merkityksen.[40][41][42]

Vuoden 1929 avioliittolain mukaan itsesyntyinen epilepsia oli esteenä avio­liitolle, paitsi jos tasavallan presidentti myönsi luvan. Kaksi synnynnäisesti kuuromykkää ei saanut mennä avio­liittoon keskenään.[43] Nämä rajoitukset olivat voimassa vuoteen 1969 saakka. Nykyään mikään perinnöllinen sairaus ei ole avioeste.[44][40][39]

Juutalaisilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalaiseen lakiin ja rabbiinisiin käytäntöihin sisältyy monia lisääntymistä koskevia rajoituksia ja muita säännöksiä, kuten avioitumisen kieltäminen periytyvien vikojen vuoksi. Myös oppineiden avioituminen ”tietämättömien” naisten kanssa on nähty tuomittavana. Kun eugeniikka syntyi 1800-luvun lopulla, monet juutalaiset oppineet ottivatkin ajatuksen myötämielisesti vastaan nähdessään siinä yhtymäkohtia juutalaiseen traditioon.[45] Nykyisin maailman juutalaiset pyrkivät korjaamaan pienen geenipoolinsa aiheuttamaa tiettyjen perinnöllisten sairauksien uhkaa geenitesteillä, joiden avulla vältetään samaa viallista alleelia kantavien ihmisten pariutuminen.[46]

Vastustuksen herääminen ja eugeniikan hylkääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eugeniikan vastustusta alkoi ilmetä 1910-luvulla, ja se kiihtyi 1930-luvulla. Aluksi vastustus kohdistui usein syntyvyyden säännöstelyyn, ja se johtui yleensä uskonnollisista syistä.[19]

Kun perinnöllisyystiede otti suuria edistysaskelia 1910-luvulla ja perinnöllisyyttä alettiin ymmärtää kunnolla, perinnöllisyystieteilijät alkoivat nähdä eugeniikassa ongelmia. Kun oli havaittu, että useimmat perinnölliset sairaudet periytyivät resessiivisesti, pystyttiin laskemaan, että kahden viallisen alleelin kantajia, eli näkyvästi sairaita, oli vain murto-osa yhden viallisen alleelin kantajista. Sen johdosta kyseisen vian merkittävä vähentäminen populaatiosta negatiivisella eugeniikalla veisi useita sukupolvia. Havaittiin myös, että hankitut ominaisuudet eivät periydykään, joten niihinkään negatiivisella eugeniikalla ei olisi vaikutusta. Havaittiin lisäksi se, että geenien merkitys yksilön ominaisuuksiin on hyvin monimutkainen – jokainen geeni vaikuttaa useaan ominaisuuteen eikä vain yhteen, ja jokaisesta ominaisuudesta vastaa useampi kuin yksi geeni. Väitetystä populaation heikkenemisestä ei myöskään ollut löydetty tilastollista näyttöä.[47]

Eugeniikan vastustusta lisäsi myös rotujen väitetyn eriarvoisuuden käsitteen hylkääminen 1910- ja 1920-luvuilta alkaen. Samalla torjuttiin myös se joidenkin eugeenikkojen käsitys, että rotujen sekoitus olisi geneettisesti haitallista.[47]

Yhdysvalloissa heräsi epäilyksiä eugeniikkaa kohtaan etenkin kun natsi-Saksa alkoi hävittää juutalaisia ja muita epäarjalaisia kansallisuuksia. Sen seurauksena yhdysvaltalainen ERO-eugeniikkavirasto lakkautettiin vuonna 1939.[19]

Toisen maailmansodan jäljiltä eugeniikka sai huonon maineen, kun eugeniikka samastettiin natsismiin, rasismiin ja kansanmurhaan.[48] Monet eugeniikan entisistä kannattajista tuomitsivat sen epäonnistuneena näennäistieteenä. Sanaa alettiin poistaa järjestöjen ja julkaisujen nimistä: Annals of Eugenicsista tuli vuonna 1954 Annals of Human Genetics ja Eugenics Quarterly -julkaisusta vuonna 1969 Social Biology. Vuonna 1973 Yhdysvallat alkoi lakkauttaa osavaltioidensa sterilisointilakeja.[19]

Nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joissain maissa jatkettiin toisen maailmansodankin jälkeen maltillisia, ei-rasistisia eugeniikkaohjelmia esimerkiksi henkisesti jälkeenjääneiden sterilisoimiseksi.[47] Nimensä vaihtaneet eugeniikka-aiheiset lehdet jatkoivat ilmestymistä.[48] Myös Kiinassa kansallisia eugeniikkaohjelmia jatkettiin edelleen avoimesti.[19]

Molekyylibiologian, geenitekniikan ja lisääntymistekniikan kehittyessä on alettu puhumaan ”uudesta eugeniikasta” niin myönteisessä kuin kielteisessäkin tarkoituksessa. Joidenkin tutkijoiden mukaan uusien tekniikoiden tarkoitus on eugenistinen, joskaan kaikki tutkijat eivät näe asioilla yhteyttä.[48]

Eugeniikkaa nähdään etenkin sikiötutkimuksissa, sillä niiden avulla lasten "laatuongelmia" kuten sairauksia ja kehityshäiriöitä tunnistetaan ja karsitaan aborteilla.[49][50]

Ihmisillä on mahdollisuus keinohedelmöityksen yhteydessä hankkia spermanluovuttajan valinnan kautta jälkeläisilleen tiettyjä ominaisuuksia hiustenvärin, ruumiinrakenteen tai älykkyyden suhteen. Tällainen valikoiva perimään vaikuttaminen on Yhdysvalloissa yleisempää kuin Euroopassa.[35]

Kiinassa geeniperimän jalostamiseen suhtaudutaan laajalti myönteisesti, ja ainakin Shenzhenissä tehdään valtion tukemaa tutkimustyötä älykkyysgeenien löytämiseksi, jotta vanhemmat pystyisivät valitsemaan niitä lapsilleen[51].

Eugeniikka populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eugeniikka on ollut suosittu aihe kirjallisuudessa ja elokuvassa. Aihetta on käsitelty niin kriittisesti kuin ihannoivastikin.[52]

Robert A. Heinleinin romaani Yli-ihmisen aika (1942) kuvaa maailmaa, jossa ihmiset on jalostettu pitkäikäisiksi ja terveiksi.[52] Frank Herbertin Dyyni-kirjasarjassa kuvataan valikoivaa jalostamista, jonka tavoitteena on luoda yli-ihminen.[52] Ilkka Remes on käsitellyt eugeniikkaa laajasti romaanissaan Pahan perimä (2007).

Star Trek -televisiosarjassa on jaksoja, joissa ihmiskunnan perimää pyritään parantelemaan.[52]

Geenitekniikan käyttö on ollut hyvin yleinen aihe etenkin 1990-luvulta alkaen. Esimerkiksi tieteiselokuva Gattaca (1997) kuvaa maailmaa, jossa lisääntyminen määräytyy eugenistisesti geenitekniikan ja valikoinnin pohjalta.[53][52]

Vuonna 2007 valmistunut Klaus Härön elokuva Uusi ihminen kuvaa erityisesti köyhiin kohdistunutta pakkosterilisointia Ruotsissa.[54]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bashford, Alison & Levine, Philippa (toim.): The Oxford Handbook of the History of Eugenics. Oxford University Press, 2010. ISBN 9780195373141.
  • Lynn, Richard: Eugenics: A Reassessment. Praeger, 2001. ISBN 0-275-95822-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Francis Galton: Eugenics: its definition, scope, and aims. The American Journal of Sociology. 1904. Galton.org. Viitattu 31.10.2014.
  2. Lynn 2001, s. 4–5.
  3. Lynn 2001, s. 5.
  4. Lynn 2001, s. 17.
  5. Lynn 2001, s. 5–7.
  6. Lynn 2001, s. 7–8.
  7. Lynn 2001, s. 8–10.
  8. Lynn 2001, s. 10–11.
  9. Lynn 2001, s. 11.
  10. Lynn 2001, s. 11–12.
  11. Lynn 2001, s. 12–13.
  12. Lynn 2001, s. 215–220.
  13. Levine & Bashford, ”Introduction: Eugenics and the Modern World” teoksessa The Oxford Handbook of the History of Eugenics 2010, s. 8–9.
  14. Lynn 2001, s. 165, 187.
  15. a b Suomessa pakkosteriloitiin tuhansia – taustalla rotuhygienia Studio55.fi. Viitattu 26.3.2016.
  16. Geenivirhe suvussa tekee elämästä julmaa arpapeliä HS.fi. Viitattu 26.3.2016.
  17. Levine & Bashford, ”Introduction: Eugenics and the Modern World” teoksessa The Oxford Handbook of the History of Eugenics 2010, s. 9.
  18. Eugenics 28.10.2019. History.com. Viitattu 10.8.2020.
  19. a b c d e f g h i Philip K. Wilson: eugenics Encyclopaedia Britannica. Viitattu 30.10.2014.
  20. Plato's Republic History World. Viitattu 10.8.2020.
  21. Lynn 2001, s. 4.
  22. Lynn 2001, s. 18.
  23. Lynn 2001, s. 27–28. 32–35.
  24. Steven Pinker, The Blank Slate: The Modern Denial of Human Nature, 2002. ISBN 0-670-03151-8. sitaatti.
  25. Lynn 2001, s. 32–35.
  26. Lynn 2001, s. 19–23.
  27. a b Lynn 2001, s. 24–27.
  28. Jeremy Rifkin: Biotekniikan aika, Otava 1999 (ISBN 951-1-15987-9), alkuteos The Biotech Century, 1998
  29. Lynn 2001, s. 28.
  30. Levine & Bashford, ”Introduction: Eugenics and the Modern World” teoksessa The Oxford Handbook of the History of Eugenics 2010, s. 17.
  31. Florian Schwanninger: The Roots of Nazi “Euthanasia” in Nazi Germany Eternal Echoes. Viitattu 10.8.2020.
  32. Lynn 2001, s. 28–30.
  33. "Romanit – Osmanien valtakunnan paimentolaisista Itä-Euroopan lähiöasukeiksi", Historia 2/2013, sivu 31.
  34. Gwendolyn Albert & Marek Szilvasi: Intersectional Discrimination of Romani Women Forcibly Sterilized in the Former Czechoslovakia and Czech Republic Health and Human Rights Journal. 4.12.2017. Viitattu 9.8.2020.
  35. a b c Risto Alatarvas: Siniset silmät, vaalea tukka ja nuhteeton moraali eugeenikkojen tavoitteena 25.8.2010. Suomen Akatemia. Viitattu 31.10.2014.
  36. Steriliseringsfrågan i Sverige 1935 - 1975 Historisk belysning - Kartläggning - Intervjuer
  37. a b c Ruotsi oli rodunjalostuksen suurvalta 1920–30-luvuilla Helsingin Sanomat. 25.1.2015.
  38. Kris i befolkningsfrågan, folkupplaga, Gunnar ja Alva Myrdal, sivut 263-265.
  39. a b Suomessa steriloitiin tuhansia rotuhygieenisin syin Ilta-Sanomat 10.1.2009 Luettu 11.9.2017
  40. a b Arno Forsius: Eugeniikka Luettu 4.7.2008
  41. Steriloimislaki (283/1970), alkuperäinen versio vuodelta 1970
  42. Steriloimislaki nykyisin voimassa olevassa muodossaan
  43. Avioliittolaki (alkuperäinen versio vuodelta 1929), 12 §
  44. Avioliittolaki nykyään voimassa olevassa muodossaan (avioesteet katso 4 - 9 §)
  45. Falk, Raphael, ”Eugenics and the Jews” teoksessa The Oxford Handbook of the History of Eugenics 2010, s. 463–465.
  46. Falk, Raphael, ”Eugenics and the Jews” teoksessa The Oxford Handbook of the History of Eugenics 2010, s. 471–472.
  47. a b c Roll-Hansen, Nils, ”Eugenics and the Science of Genetics” teoksessa The Oxford Handbook of the History of Eugenics 2010, s. 85–89.
  48. a b c Bashford, Alison, ”Epilogue: Where Did Eugenics Go?” teoksessa The Oxford Handbook of the History of Eugenics 2010, s. 539–544.
  49. Pruuki, Heli: Kuka on potilas? Suomalaisen sikiöseulontakäytännön sosiaalieettistä tarkastelua (s. 15.) 2007. Helsingin yliopisto. Viitattu 13.4.2020.
  50. Bashford, Alison, ”Epilogue: Where Did Eugenics Go?” teoksessa The Oxford Handbook of the History of Eugenics 2010, s. 546–549.
  51. Aleks Eror: China Is Engineering Genius Babies 15.3.2013. Vice Media. Viitattu 31.10.2014.
  52. a b c d e Charlie Jane Anders & Gordon Jackson: Pop Culture's 100-year Obsession With Eugenics 11.4.2012. Gizmodo. Viitattu 9.8.2020.
  53. David A. Kirby: The new eugenics in cinema: Genetic determinism and gene therapy in 'GATTACA' ResearchGate. 2000. Viitattu 9.8.2020.
  54. Uusi ihminen – Klaus Härön elokuva historian kipupisteestä Yle. Viitattu 24.6.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]