Älykkyys

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Älykkyys on arkikielen ja psykologian käyttämä käsite, joka viittaa yksilön oppimisen ja sopeutumisen kykyyn. Älykkyys on yksi lahjakkuuden puolista. Linda Gottfredsonin määritelmän mukaan älykkyys on: ”Älykkyys on hyvin yleinen mielen kyky joka mm. käsittää kyvyn järkeillä, suunnitella, ratkaista ongelmia, ajatella käsitteellisesti, ymmärtää monimutkaisia ajatuksia, oppia nopeasti ja oppia kokemuksesta.”

Älykkyyden määrittely on vaikeaa eikä siitä ole yksimielisyyttä. Siihen on liitetty sellaisia ominaisuuksia kuin kyky oppia uusia asioita ja soveltaa opittua nopeasti, ratkaista ongelmia, käyttäytyä joustavasti ja tarkoituksenmukaisesti uusissa tilanteissa sekä ymmärtää ja käsitellä abstrakteja käsitteitä.[1] Älykkyyttä on myös pyritty operationalisoimaan niin, että sitä voidaan mitata älykkyystesteillä.[1] Älykkyysosamäärän mittaamiseksi älykkyys on määritelty tietyllä tavalla testiä varten, jotta tietyllä tavalla määriteltyä älykkyyttä voidaan testissä mitata.

Määritelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkin älykkyyden määritelmät korostavat sitä, että älykkyys on yhteydessä ihmisen toimintaan ja toimintakykyyn yleensä, mutta on myös näkemyksiä, joiden mukaan älykkyys on itsenäinen ominaisuus tai kyky. David Weschler, joka on kehittänyt laajasti käytössä olevia älykkyystestejä, on määritellyt älykkyyden (1975) "yksilön kykynä ymmärtää ympärillään olevaa maailmaa ja hänen resurssejaan vastata sen haasteisiin"lähde?. Suomalainen Lehtovaara tarkensi asian seuraavasti: "kyky uudessa tilanteessa toimia päämäärään pääsevästi edellyttäen, että kysymyksessä ei ole vaistotoiminto". Spearman on puolestaan esittänyt teorian älykkyyden yleisestä g-faktorista, minkä mukaan älykkyys on itsenäinen ominaisuus. Tämäkin määritelmä on useissa tiedesymposiumeissa suomentunut seuraavaksi: "koko ihmiskunnan henkisestä kyvykkyydestä yksilön osaksi tullut kyky valita oikein".

Amerikkalaiset psykometriikan asiantuntijat ovat eräässä tutkimuksessa kertoneet käsityksiään älykkyyteen sisältyvistä tekijöistä. Heidän mukaansa älykkyyteen kuuluu ensinnäkin päättelykyky, toiseksi kyky ratkaista erilaisia ongelmia, ja kolmanneksi oppimiskyky. Suurin osa tutkimusjoukosta (87 prosenttia vastaajista) oli sitä mieltä, että älykkyys on olemassa yleiskäsitteenä. Toisaalta älykkyyttä voidaan myös analysoida osatekijöiden avulla, jotka nekin ovat realiteetteja. Älykkyystesteissä voidaankin erottaa yhteisen, yleisen älykkyystekijä g:n lisäksi joukko älykkyyden osia, jotka liittyvät esimerkiksi matemaattis-tieteelliseen, verbaaliseen tai visuaalis-tekniseen lahjakkuuteen.lähde?

Robert Sternberg[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robert Sternberg on esittänyt yhden tunnetun älykkyyden luokittelun. Hänen mukaansa älykkyys voidaan jakaa kolmeen osaan: Analyyttinen älykkyys on kyky hankkia, vertailla ja arvioida tietoa. Luovaan älykkyys on kyky yhdistellä olemassa olevia tietoja uudella tavalla ja löytää ongelmiin tuoreita ratkaisuja. Käytännöllinen älykkyys on arkisista tilanteista selviytymistä, sosiaalisten taitojen hallitsemista ja kykyä soveltaa tietoja käytännön ongelmiin.

Howard Gardner[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Moniälykkyysteoria

Howard Gardner on luokitellut älykkyyden seitsemään, toisistaan riippumattomaan lajiin, mitä kutsutaan Gardnerin moniälykkyysteoriaksi. Näin ymmärrettynä älykkyys koostuu erilaisista lahjakkuuden lajeista.

Psykometrinen näkökulma älykkyyteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinnostus vertailevaan psykologiaan syntyi Charles Darwinin evoluutioteorian myötä 1800-luvun lopulla. Matemaatikko ja luonnontieteilijä Francis Galton oli ensimmäinen, joka alkoi selvittää älykkyyseroja psykologisluonteisilla testeillä (mental tests). Galton uskoi, että älykkyys on perinnöllistä, ja hän käsitti älykkyyden ennen kaikkea hyväksi havaintokyvyksi. Tämän oletuksen mukaisesti hän testasi Lontoossa 1884 yli 9000 näyttelyvierasta, joilta tutkittiin pään kokoa, reaktioaikoja, havaintokynnystä ja visuaalista muistia. Toisin kuin Galton oli olettanut, tieteenharjoittajia ei voinut erottaa tavallisesta näyttelyvieraasta. Galton kuitenkin kehitti korrelaation laskemisen ja loi näin perustaa psykometriikalle.[1]

Älykkyystestejä alettiin kehittää Ranskassa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, kun siellä otettiin käyttöön yleinen oppivelvollisuus. Oppilaita oli paljon ja heidän kyvyissään oli suuria eroja, joten heitä ei voinut jakaa luokkiin ainoastaan iän perusteella. Hallitus ei myöskään luottanut opettajien arvioihin, koska heidän pelättiin suosivan rikkaiden ja yläluokkaisten perheiden lapsia. Ranskan opetusministeri määräsi Alfred Binet'n työtovereineen kehittämään testin, jolla oppimisvaikeuksia voitaisiin selvittää objektiivisesti.[2]

Binet'n testissä oli joukko tehtäviä, jotka vaativat päättelyä ja ongelmanratkaisua. Taustaoletus oli, että oppimiskyvyn erot johtuivat eroista lasten kehityksessä. Niinpä lapsen kyvykkyyttä kuvattiin älykkyysiällä: jos lapsi selviytyy esimerkiksi tehtävistä, joissa seitsenvuotiaat keskimäärin onnistuvat, hänen älykkyysikänsä on seitsemän vuotta. Testin avulla voitiinkin ennustaa koulumenestystä melko hyvin. Binet ei kuitenkaan juuri pohtinut, mistä lasten väliset erot johtuivat, ja hän suorastaan vastusti ajatusta synnynnäisestä älykkyydestä. Älykkyysiän käsite ei sopinut aikuisten testaamiseen, joten saksalainen psykologi William Stern muutti sen älykkyysosamääräksi.[2]

Älykkyyden mittaamisessa käytetään nykyisin eniten testejä, jotka David Wechsler kehitti 1950-luvulla kehittämää ja joita on sen jälkeen uudistettu ja joista on tehty eri-ikäisille sopivia muunnelmia.[3] Suomessa käytetään aikuisten tutkimiseen vuonna 2005 julkaistua WAIS-III-testiä.[4]

Älykkyyden kehitys ihmispopulaatioissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Älykkyystestien osallistuneiden ihmisten tulosten keskiarvo parani 1900-luvulla ainakin länsimaissa vuosikymmenestä toiseen keskimäärin 0,30 pisteellä vudessa[5]. Tätä älykkyystutkija James R. Flynnin mukaan nimettyä Flynnin ilmiötä on selitetty muun muassa koulutuksen ja ravinnon saatavuuden ja laadun parantumisella[6][7]. Flynn on kuitenkin havainnut myöhemmissä tutkimuksissaan, että kyseinen kehitys on kääntynyt päinvastaiseksi etenkin suomalaisten varusmiesten kohdalla, joiden älykkyysosamäärä laski keskimäärin 0,25 pistettä vuodessa vuosina 1997-2009. Tarkastelujakso alkoi vuonna 1988, mutta älykkyyden keskimääräistä laskua ei tapahtunut vielä vuosina 1988-1997. Jos kehitys jatkuu ennallaan, suomalaisten varusmiesten älykkyysosamäärä laskee noin 7 pistettä vuoteen 2048 mennessä. Tutkimuksessa saatiin Norjaa ja Tanskaa koskevasta aineistosta samansuuntaisia tuloksia.[8]

Myös vuonna 2005 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että tanskalaisten miesten älykkyysosamäärä nousi vuodesta 1959 aina 1990-luvun loppua kohti, minkä jälkeen alkoi lasku 1990-lukua edeltäneelle tasolle. Otoskoko oli 500 000.[9]

Länsimaisten ihmisten älykkyys on erään tutkimuksen mukaan laskenut jo viktoriaaniselta aikakaudelta lähtien. Geneetikko Gerald Crabtreen mukaan ihmislajin älykkyys on laskusuunnassa ja ihmislajista tulee jatkuvasti vähemmän älykäs. Crabtreen mukaan Antiikin kreikkalainen olisi älykäs nykyihmisten joukossa.[10][11][12]

Älykkyyden laskusuunnan syyksi esitetään ihmislajin degeneroitumista, joka tarkoittaa ihmislajin älykkyyteen vaikuttavien geenien rappeutumista. Älykkyyteen vaikuttaa 2000-5000 geeniä[13].

Rodunjalostusoppi eli Eugeniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotieläinten jalostuksesta polveutuvassa eugeniikassa oli yhtenä tavoitteena jalostaa älykkäämpiä ihmisyksilöitä estämällä epätoivottujen yksilöiden lisääntyminen. Toimintaa perusteltiin sillä, että väestön kouluttaminen tulisi edullisemmaksi ja köyhäinapua tarvittaisiin vähemmän, jos väestössä ei olisi "vähä-älyisiä". Eugeenikot käyttivät älykkyystestejä kansalaisten "lisääntymiskelpoisuuden" määrittämiseen ja lisääntymiskelvottomiksi määritellyt steriloitiin tai tapettiin.[14]

Älykkyyteen liittyvän eugeniikan puolestapuhuja oli transistorin keksinyt William Shockley, jonka mukaan ihmiskunnan tulevaisuus oli uhattuna, koska matalamman älykkyysosamäärän omaavat ihmiset saivat enemmän jälkeläisiä kuin ne, joilla oli korkea älykkyysosamäärä. Tämä johtaisi ihmiskunnan älykkyysosamäärän alenemiseen ja sivilisaation alasajoon. Shockleyn mielestä ihmisille, joilla oli matala älykkyysosamäärä tai jotka kantoivat geneettisiä sairauksia, tuli maksaa, jotta he suostuisivat sterilisaatioon.[15]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Juhani Ihanus, Jorma Fredriksson: Lukion psykologia 5. 2.-3. tarkistettu painos. Helsinki: Kirjayhtymä, 1999. ISBN 951-26-3797-9.
  2. a b Vesa Laine, Anneli Vilkko-Riihelä: Mielen maailma. 4: Tunteet, motiivit ja taitava ajattelu. s. 115. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit, 2006. ISBN 951-0-29315-6 (nid.).
  3. Vesa Laine, Anneli Vilkko-Riihelä: Mielen maailma. 4: Tunteet, motiivit ja taitava ajattelu. s. 113. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit, 2006. ISBN 951-0-29315-6 (nid.).
  4. Psykologien kustannus
  5. IQ decline and Piaget: Does the rot start at the top? James R. Flynn & Michael Shayer. https://www.gwern.net/docs/iq/2017-flynn.pdf
  6. William T. Dickens, James R. Flynn: Heritability Estimates Versus Large Environmental Effects: The IQ Paradox Resolved (Julkaistu Psychological Review-lehdessä: 2001. Vol. 108, No. 2. 346-369) 2001. American Psychological Association, Inc. Viitattu 6. tammikuuta 2006. (englanniksi)
  7. Thomas W. Teasdale, David R. Owen: A long-term rise and recent decline in intelligence test performance: The Flynn Effect in reverse 2005. University of Copenhagen, Department of Psychology. Viitattu 6. tammikuuta 2006. (englanniksi)
  8. IQ decline and Piaget: Does the rot start at the top? James R. Flynn & Michael Shayer. https://www.gwern.net/docs/iq/2017-flynn.pdf
  9. Thomas W. Teasdale, David R. Owen: A long-term rise and recent decline in intelligence test performance: The Flynn Effect in reverse 2005. University of Copenhagen, Department of Psychology. Viitattu 6.1.2006. (englanniksi)
  10. http://www.huffingtonpost.com/2012/11/13/humans-getting-dumber-stanford-study_n_2121823.html
  11. http://www.huffingtonpost.com/2013/05/22/people-getting-dumber-human-intelligence-victoria-era_n_3293846.html
  12. http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0160289613000470
  13. http://www.livescience.com/37095-humans-smarter-or-dumber.html
  14. http://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/Holocaust/deadmed.html
  15. Ronald Kessler: Absent at the Creation; How one scientist made off with the biggest invention since the light bulb The Washington Post Magazine. 6.4.1997. Viitattu 14.3.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Älykkyys.