Aurinkokaupunki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Latinankielisen version kansilehti

Aurinkokaupunki (ital. La città del Sole, lat. Civitas Solis) on dominikaanifilosofi Tommaso Campanellan kirjoittama utopia. Se kirjoitettiin italiaksi vuonna 1602, hieman sen jälkeen kun Campanella oli vangittu harhaoppisuudesta ja kapinahengen lietsonnasta. Latinankielinen versio kirjoitettiin vuosina 1613–1614 ja julkaistiin Frankfurtissa vuonna 1623. Teos on yksi kirjallisuuden merkittävimmistä utopioista.

Aurinkokaupunki esitetään dialogina Johanniittain ritarikunnan suurmestarin ja genovalaisen merikapteenin välillä. Sen esikuvana on toiminut Platonin Valtio sekä Timaioksessa oleva Atlantiksen kuvaus. Teos kuvaa teokraattisen yhteiskunnan, jossa tavarat, naiset ja lapset ovat yhteisomistuksessa. Teoksessa on selvästi vaikutteita Picatrixista, arabialaisesta maagisen kaupunkisuunnittelun oppaasta.

Teoksen viimeisessä osassa Campanella profetoi, astrologiaan verhotuin kielikuvin, että Espanjan kuninkaiden kohtalona on olla osa jumalallista suunnitelmaa paavien kanssa liittoutuneena. Seurauksena on oikean uskon lopullinen voitto ja leviäminen koko maailmaan. Voidaan helposti ajatella, että Campanella ajatteli lähinnä Uuden maailman valloitusta, mutta profetia on tulkittava myös Campanellan aiemmin kirjoittaman Espanjan monarkia -teoksen valossa. Tässä teoksessa Campanella esitti visionsa yhdistyneestä, rauhallisesta maailmasta, jota johtaisi teokraattinen monarkia.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Campanella, Tommaso: Aurinkokaupunki (La città del Sole, 1602), teoksessa Lahtinen, Mikko (toim.): Matkoja utopiaan. (Suomentaneet Pia Mänttäri, Topi Makkonen, Petri Koikkalainen ja Tuukka Tomperi) Tampere: Vastapaino, 2002. ISBN 951-768-058-9.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.