Tämä on lupaava artikkeli.

Siionin viisaiden pöytäkirjat

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Siionin viisaiden pöytäkirjat
Протоколы Сионских мудрецов
Serge Niluksen vuoden 1905 venäjänkielinen laitos.
Serge Niluksen vuoden 1905 venäjänkielinen laitos.
Alkuperäisteos
Suomennos
Kustantaja Hämeen kustannustoimisto
Julkaistu 1920
Sivumäärä 154 s.
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Siionin viisaiden pöytäkirjat (ven. Протоколы Сионских мудрецов, Protokoly Sionskih mudretsov tai ven. Сионские Протоколы, Sionskie Protokoly, tunnetaan myös nimellä Siionin vanhinten pöytäkirjat) koostuu väärennetyistä asiakirjoista, joissa kuvataan juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelmia. Niillä perusteltiin 1900-luvun alussa juutalaisiin kohdistunutta vainoa.[1]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pöytäkirjoissa, joita on väitetty vuonna 1897 Baselissa järjestetyssä, Theodor Herzlin johtamassa ensimmäisessä sionistikongressissa kirjoitetuiksi, kuvataan kokouksia, joissa juutalaiset suunnittelivat länsimaisen kristityn yhteiskunnan alistamista. Suunnitelmiin kuului maailmantalouden romahduttaminen ja poliittisen järjestyksen horjuttaminen sosialismin ja anarkismin avulla.[1] Pöytäkirjat koostuvat 24 erillisestä merkinnästäselvennä, ja niissä kuvataan erilaisia tapoja, joilla maailmanvalloitus voidaan toteuttaa. Tärkein keino oli lehdistön, rahalaitoksen ja poliittisten instituutioiden haltuunotto kullan ja rahan avulla. Euroopn maita lietsottaisiin sotimaan keskenään, ja uskonto korvattaisiin ”aritmeettisesti lasketuilla materiaalisilla tarpeilla”.[2] Moraalin turmelijoina toimisivat alkoholi ja pornografia.[1] Pöytäkirjoissa myös väitetään, että juutalaisvastaisuus on juutalaisten itsensä tietoisesti provosoimaa.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pöytäkirjat julkaisi ortodoksipappi Sergei Nilus Venäjällä vuonna 1905. Hän väitti saaneensa ne vuonna 1901 aatelismarski Sergei Suhotinilta, joka taas olisi saanut ne eräältä ulkomaalaiselta naiselta. Alun perin ne olisivat olleet peräisin ”sionistien salaisesta päämajasta”, joka sijaitsi jossain päin Vähä-Aasiaa.[3] Jo ennen Nilusta pöytäkirjat olivat ilmestyneet vuonna 1903 Pavel Kruševanin julkaisemassa Znamja-lehdessä.[4] Pöytäkirjojen todelliseksi laatijaksi on kuitenkin arveltu Venäjän salaisen poliisin eli Ohranan ulkomaanosaston päällikköä Pjotr Ratškovskia. Keisari Nikolai II sai pian tietää, että kyseessä oli väärennös, ja hän itse kieltäytyi tukemasta niiden käyttöä propagandatarkoituksiin, mutta siitä huolimatta sekä Ohrana että monet antisemitistiset ryhmät käyttivät niitä todisteina siitä, että juutalaiset suunnittelisivat vallankaappausta.[3]

Ennen ensimmäistä maailmansotaa pöytäkirjat eivät juuri herättäneet huomiota länsimaissa, mutta kiinnostus niihin lisääntyi huomattavasti Venäjän vallankumouksen ja maailmansodan jälkeen, koska monet niissä ennakoidut uhkakuvat näyttivät toteutuneen.[4][3] Pöytäkirjat käännettiin vuodesta 1919 alkaen monille muille kielille, ja niistä muodostui osa antisemitistista kirjallisuutta. Yhdysvalloissa esimerkiksi Henry Ford tuki satojentuhansien kirjojen painattamista nimellä The International Jew.[2] Ford piti tekstiä pitkään aitona, ja vaikka hän myöhemmin itse myönsikin ne väärennöksiksi, hän kuitenkin katsoi niiden hyvin kuvaavan länsimaisen kulttuurin rappiota ja katsoi, että niiden laatija oli hyvin osannut ennustaa 1900-luvun tapahtumia, kuten maailmansodat ja Venäjän vallankumouksen.[3] Myös Adolf Hitler piti tärkeänä, että pöytäkirjat oli tehtävä mahdollisimman yleisesti tunnetuiksi, ja vuoteen 1940 mennessä niitä painettiin natsi-Saksassa yli kuusi miljoonaa kappaletta.[3]

Ensimmäinen suomalainen pöytäkirjojen painos julkaistiin ruotsiksi vuonna 1919. Nimimerkillä S. esiintynyt ruotsintaja oli todennäköisesti antisemitistinä tunnettu toimittaja Rafael Lindqvist.[4] Vuonna 1920 pöytäkirjat julkaistiin suomeksi nimellä Juutalaisten salainen ohjelma.[5] Ruotsinkielisestä painoksesta otettiin nopeasti neljä lisäpainosta, ja suomenkielinen laitos julkaistiin vuonna 1933 uudelleen nimellä Kansojen ruoska. Suomessa julkaistuja käännöksiä pyrittiin muokkaamaan oloihin sopivammiksi alkuperäistä teosta muokkaamalla.[2] Viimeisin suomenkielinen julkaisu Siionin viisaiden pöytäkirjasta tehtiin vuonna 1943, jolloin sen julkaisi Siniristi-järjestö.[4] Osia pöytäkirjoista on sisällytetty uutena käännöksenä myös Pekka Sartolan vuonna 2003 julkaistuun kirjaan Totuutena valhe.[6]

Siionin viisaiden pöytäkirjat olivat vielä 1900-luvun jälkipuolellakin suosittuja useissa arabimaissa, joissa Israelin politiikan vastustus on ruokkinut juutalaisvastaisuutta. Muun muassa Egyptissä ja Saudi-Arabiassa valtiovalta tuki uusien painosten julkaisua ja levitystä 1960- ja 1970-luvuilla.[3]

Väärennöksen paljastuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Times -lehden artikkeli elokuussa 1921.

Pöytäkirjoja epäiltiin yleisesti väärennetyiksi niiden julkaisemisesta lähtien. Vuonna 1921 ne lopullisesti osoitettiin venäläisten sepitelmiksi.[1] Tuolloin The Timesin Istanbulin-kirjeenvaihtaja Philip Graves sai käsiinsä Maurice Jolyn vuonna 1864 anonyymisti julkaiseman satiirisen pamfletin Dialogue aux Enfers entre Machiavel et Montesquieu (”Machiavellin ja Montesquieun vuoropuhelu helvetissä”). Siinä Macchiavelli edusti häikäilemätöntä voimapolitiikkaa, Montesqieu sen sijaan siveellisille periaatteille uskollista oikeuspolitiikkaa. Satiiri oli suunnattu Napoleon III:ta vastaan, joka Jolyn mukaan sovelsi Machiavellin oppien mukaista häikäilemätöntä voimapolitiikkaa. Pamfletissa Machiavelli suosittelee hallitsijalle muun muassa kansalaisten yhteishengen heikentämistä erilaisin juonikkain keinoin. Siionin viisaiden pöytäkirjoissa samat keinot on esitetty juutalaisten salajuonena.[3] Graves ja muut tutkijat ovat todenneet, että suuri osa pöytäkirjojen sisällöstä on mukailua Jolyn dialogista. Noin kaksi kolmasosaa tekstikappaleista perustuu ainakin osittain siihen, ja jotkin kappaleet ovat siitä lähes kokonaan suoraa lainausta. Jolyn pamfletin ohella Siionin viisaiden pöytäkirjat on ilmeisesti saanut vaikutteita myös Hermann Goedschen romaanista Biarritz (1868), jossa juutalaisten heimojen päämiehet suunnittelevat salaisessa kokouksessa maailman orjuuttamista, E. Drumontin teoksesta La France Juive (”juutalainen Ranska”, 1886) sekä eräistä muista Ranskassa 1800-luvun lopulla ilmestyneistä juutalaisvastaisista kirjoista.[3]

On arveltu myös, että väärennöksen alkuperäinen versio olisi laadittu 1890-luvun Ranskassa, jossa Dreyfus-oikeudenkäynti nostatti voimakkaita juutalaisvastaisia mielialoja, ja se olisi sitten päätynyt tuntemattomalla tavalla Venäjälle.[3][4]

Sveitsissä käytiin 1933–1937 huomiota herättänyt niin sanottu Bernen oikeudenkäynti, jossa kahta pöytäkirjoja levittänyttä henkilöä syytettiin säädyttömän kirjallisuuden levittämisestä. Oikeudenkäynnin yhteydessä useat kansainvälisesti tunnetut henkilöt, mukaan lukien Graves, toimivat syyttäjän asiantuntijatodistajina ja todistivat pöytäkirjat väärennökseksi. Alempi oikeusaste tuomitsi syytetyt pieniin sakkoihin, mutta ylioikeus vapautti heidät syyttöminä. Vaikka teos todettiinkin väärennökseksi, Sveitsin silloisen lainsäädännön perusteella väärennöksen levittämisestä ei voinut rangaista.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d 10 suurinta huijausta. Tieteen kuvalehti historia, 3/2008. Oslo: Bonnier Publications International. ISSN 0806-5209.
  2. a b c Taylor, Andrew: Kirjat jotka muuttivat maailmaa, s. 250–251. (Books that changed the world: The 50 most influential books in human history, 2008.). Suom. Simo Liikanen. Helsinki: Ajatus, 2010. ISBN 978-951-20-8144-8.
  3. a b c d e f g h i j k Sarsila, Juhani: Historian väärennöksiä ja väärentämisen historiaa, s. 85-97. 2., korjattu ja laajennettu laitos. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-1-09981-7.
  4. a b c d e Hanski, Jari: Juutalaisviha Suomessa 1918–1944, s. 207–214. Helsingissä: Ajatus kirjat, 2006. ISBN 978-951-207-041-1. Teoksen verkkoversio.
  5. Nilus, S.: Juutalaisten salainen ohjelma: Nykyisten sivistysmaailman hävittämiseksi perustettava itsevaltainen juutalaisten maailmanvalta ”Siionin viisaitten” salaisten pöytäkirjain mukaan. Hämeenlinna: Hämeen kustannustoimisto, 1920.
    Nilus, S.: Salaisuus paljastuu... Tulevainen maailmankeisarikunta, Sionin viisaitten salaisten pöytäkirjojen mukaan. Kuopio: Kuopion uusi kp., 1920.
  6. Sartola, Pekka: Totuutena valhe. Turku: Ajanteos, 2003.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eero Kuparinen,: Antisemitismin musta kirja: Juutalaisvainojen pitkä historia. Jyväskylä: Atena, 2008. ISBN 978-951-796-494-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]