Siirry sisältöön

Karl Brandt

Wikipediasta
Karl Brandtin pidätyskuva, otettu 5. marraskuuta 1946 – 20. elokuuta 1947.

Karl Franz Friedrich Brandt (8. tammikuuta 1904 Mülhausen Elsass-Lothringen, Saksan keisarikunta (nyk. Mulhouse, Ranska) – 2. kesäkuuta 1948 Landsbergin vankila, Baijeri, Saksan valtakunta) oli Adolf Hitlerin henkilökohtainen lääkäri elokuusta 1944 lähtien ja yksi Aktion T4 rotuhygienia eutanasiaohjelman johtajista vuodesta 1939 alkaen.[1][2]

Valtakunnan terveys- ja sairaanhoitokomission pääedustajana (Bevollmächtigter für das Sanitäts- und Gesundheitswesen) ja vuodesta 1943 sen pääkomissaarina hän osallistui rikolliseen natsien ihmiskokeiden järjestämiseen yhdessä Werner Heyden ja muiden natsilääkärien kanssa. Toisen maailmansodan jälkeen hänet tuomittiin vuonna 1946 Nürnbergin lääkärioikeudenkäynnissä rikoksista ihmisyyttä vastaan ja teloitettiin hirttämällä.[2][3]

Karl Brandtin väitöskirjan nimiösivu 1929.

Koulutus ja eteneminen kansallissosialistien hallinnossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karl Brandtin isä oli poliisi[1] toisten tietojen mukaan upseeri[2] Karl Julius Brandt ja äiti Katharina Emilie Elisabeth o.s. Lehnebach. Brandt kirjoitti ylioppilaaksi Dresdenissä vuonna 1922. Hän opiskeli lääketiedettä Jenan, Münchenin, Berliinin ja Freiburgin yliopistoissa,[2] ja sai lääkärinoikeudet vuonna 1928.[3] Viimeksi mainitusta hän valmistui lääketieteen tohtoriksi vuonna 1929, väitöskirjan aihe oli Angeborener Verschluss der Gallenausfuhrgänge (Sappitiehyiden synnynnäinen tukos).[1]

Kirurgisen koulutuksensa aikana Bergmannsheilin klinikoilla Bochumissa Brandt harkitsi työskentelyä lääkärinä kuuluisan elsassilaisen lääkärin ja myöhemmin Nobelin rauhanpalkinnon saajan Albert Schweitzerin trooppisessa sairaalassa Lambarénéssa, silloisessa Ranskan päiväntasaajan Afrikassa. Brandtin oman todistuksen mukaan Nürnbergin lääkärioikeudenkäynnissä tämä suunnitelma epäonnistui vuonna 1932 Ranskan viranomaisten hyväksynnän puutteen vuoksi, koska hänellä ei ollut Ranskan kansalaisuutta eikä hän ollut suorittanut asepalvelustaan ​​Ranskassa.

Hän liittyi Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen vuonna 1932, hänestä tuli SA:n jäsen vuonna 1933, SS:n jäsen heinäkuussa 1934 ja hänet nimitettiin SS-Untersturmführeriksisekä Waffen-SS Generalleutnantiksi.[2][3] Vuonna 1933 natsijohto pyysi häntä tekemään psykologisen arvion Theodor Eickestä, jonka Brandt totesi tervejärkiseksi eikä epäillysti psykopaatiksi.[1]

Vuonna 1933 hän leikkasi Hitlerin adjutantin Wilhelm Brücknerin auto-onnettomuuden jälkeen ja antoi tälle kuuden viikon jatkohoidon. Brücknerin kerrotaan puhuneen hänestä myönteisesti Hitlerille. Brandt työskenteli myös vanhempana kirurgina Berliinin yliopistollisessa sairaalassa 1930-luvun puolivälissä ja oli luultavasti myös Ferdinand Sauerbruchin assistentti, jonka hän tapasi uudelleen vuonna 1942 Führerin päämajassa Werwolfissa. Brandt otti vastuulleen Berliinin kirurgisen toiminnan uudelleenjärjestelyn ja ehdotti suuren rakennuksen rakentamista. Hän kuvaili olemassa olevia tiloja avoimesti antisemitististä kieltä käyttäen juutalaisen vaikutuksen tuotteiksi Weimarin tasavallassa.

Hän meni naimisiin 17. maaliskuuta 1934 müncheniläisen, ennätyksiä rikkoneen uimari Anni Rehbornin kanssa, jonka Hitler oli tuntenut vuodesta 1925. Avioliitosta syntyi yksi poika Karl Adolf Brandt (s. 1935), josta tuli myöhemmin Duisburgin työtapaturmaklinikan ylilääkäri. 

Karl Brandtista tuli Hitleriä seuraava matkalääkäri 14. kesäkuuta 1934.[2] Hänen sijaisenaan toimi aluksi Werner Haase ja myöhemmin Hanskarl von Hasselbach. Marraskuun alussa 1938 Hitler lähetti Brandtin Pariisiin valvomaan suurlähetystösihteeri Ernst vom Rathin lääketieteellistä hoitoa. Nuori puolalainen Herschel Grynszpan oli ampunut tämän protestina Grynszpanin vanhempien karkotukelle Saksasta. Brandtin raportti vom Rathin kuolemasta antoi Hitlerille ja Goebbelsille tekosyyn marraskuun 1938 Kristalliyölle.

Hitler nimitti hänet 1. syyskuuta 1939 varajohtajaksi Aktion T4 -eutanasiaohjelmaan Philipp Bouhlerin kanssa. Brandt ja Hitler keskustelivat useista surmaamistavoista eutanasiaohjelman alkuvaiheen suunnittelun aikana; tällöin Hitler kysyi Brandtilta: ”Mikä on inhimillisin tapa?” ​​Brandt ehdotti hiilimonoksidin käyttöä, mihin Hitler antoi hyväksyntänsä. Hitler ohjeisti Brandtia ottamaan yhteyttä muihin lääkäreihin ja aloittamaan joukkosurmien koordinoinnin.[4]

Brandt sai lisävaltaa, kun Hitler nimitti hänet 28. heinäkuuta 1942 terveys- ja sairaanhoitopalvelun komissaariksi (Bevollmächtigter für das Sanitäts- und Gesundheitswesen), ja sen jälkeen häntä sitoivat vain Führerin ohjeet.[5] Tehtävä kattoi myös toimet, jotka toteutettiin osana ”Aktion Brandt” -operaatiota. Tähän kuului valtiollisten sairaaloiden ja hoitokotien potilaiden siirtäminen ja surmaaminen, jotta sairaansijoja saataisiin vapautettua sotilassairaaloille ja varasairaaloille (Ausweichkrankenhäuser).[2] Hänestä tuli siviiliväestön sairaanhoidon ylin vastuuhenkilö. Samalla hän tuki keskitysleirivangeilla suoritettuja lääketieteellisiä kokeita ja vastasi kemiallisesta sodankäynnistä.[6]

Sodan loppuvaihe ja oikeudenkäynti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brandt yleni normaaliin tapaan SS:ssä; tammikuussa 1943 hän oli SS-Obersturmbannführer. Vaikka hän oli läheisissä väleissä Hitlerin kanssa, diktaattori raivostui saatuaan sodan loppuvaiheessa tietää, että lääkäri oli lähettänyt vaimonsa Annin ja heidän poikansa Berliinistä kohti amerikkalaisten linjoja välttääkseen venäläisten vangitsemaksi joutumisen. Gestapo pidätti hänet 16. huhtikuuta 1945 ja Hitler syytti häntä maanpetoksesta. Brandt joutui pikaoikeudenkäyntiin ja hänet tuomittiin kuolemaan. Vain Heinrich Himmlerin ja Brandtin hyvän ystävän arkkitehti Albert Speerin väliintulo pelasti hänet tuolloin teloitukselta. Berliiniläinen oikeus tuomitsi hänet kuolemaan, mutta Karl Dönitz vapautti hänet 2. toukokuuta. Hän jäi brittijoukkojen pidättämäksi 23. toukokuuta 1945.[3]

Karl Brandt lääkärioikeudenkäynnissä vuonna 1946.

Brandt joutui oikeuteen 22 muun natsitohtorin kanssa Nürnbergin oikeudenkäynnissä. Oikeudenkäynti, viralliselta nimeltään Yhdysvallat vs. Karl Brandt et al., joka tunnetaan yleisemmin lääkärioikeudenkäyntinä alkoi 9. joulukuuta 1946. Brandtia syytettiin erityisesti vastuulliseksi osallistumisestaan vankien jäädytyskokeisiin, malaria- ja kaasukokeisiin ja moniin muihin. Häntä syytettiin myös Aktion T4 -eutanasiaohjelmaan ja SS:ään kuulumisesta. Brandt tuomittiin 20. elokuuta kuolemaan ja hänet hirtettiin Landsbergin vankilassa 2. kesäkuuta 1948.[2][3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 4 Michael Mann: The Dark Side of Democracy: Explaining Ethnic Cleansing, s. 257-258. Cambridge University Press, 2005. ISBN 0521538548 Teoksen verkkoversio.
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 The national socialist»euthanasia« killings - Karl Brandt www.t4-denkmal.de. Viitattu 15.8.2026.
  3. 1 2 3 4 5 Karl Brandt, Hitler's personal physician stands in the defendants dock at the Doctors Trial. 30.9.2010. United States Holocaust Memorial Museum.
  4. ↑ NARA, RG 238: Interrogation of Karl Brandt, 1 October 1945 p.m., s. 7. Teoksessa: Friedlander, Henry: Origins of Nazi Genocide: From Euthanasia to the Final Solution. Chapel Hill: University of North Carolina Press, 1997, s. 86.
  5. ↑ Götz Aly, & Chroust, Peter & Pross, Christian (toim.): Cleansing the Fatherland: Nazi Medicine and Racial Hygiene. Baltimore: Johns Hopkins University Press, 1994, s. 76.
  6. ↑ Michael Hau: Karl Brandt: The Nazi Doctor. Medicine and Power in the Third Reich. German History, 1.4.2009, 27. vsk, nro 2, s. 304–305. doi:10.1093/gerhis/ghp022 ISSN 0266-3554 Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Karl Brandt Wikimedia Commonsissa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Karl_Brandt&oldid=24285165”