Elsass-Lothringen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elsass-Lothringenin valtakunnanmaa
Reichsland Elsaß-Lothringen
1871–1919
Flag of the Republic of Alsace-Lorraine.svg Wappen Deutsches Reich - Elsass-Lothringen.svg
lippu vaakuna

German Empire - Alsace Lorraine (1871).svg
Elsass-Lothringenin sijainti Saksan keisarikunnassa.

osa  Saksan keisarikuntaa
Pääkaupunki Straßburg
Pinta-ala
– yhteensä 14 522 km² 
Väkiluku (1875) 1 531 804
Viralliset kielet saksa
Kielet saksa, ranska
Edeltäjä Ranskan kolmannen tasavallan lippu Ranskan kolmas tasavalta
Seuraaja Ranskan kolmannen tasavallan lippu Ranskan kolmas tasavalta
Elsass-Lothringenin valtakunnanmaan kartta.

Elsass-Lothringenin valtakunnanmaa (saks. Reichsland Elsaß-Lothringen, ransk. Terre d'Empire d'Alsace-Lorraine) oli osista Elsassin ja Lothringenin historiallisia maakuntia muodostettu Saksan keisarikunnan hallintoalue vuosien 1871 ja 1919 välillä. Toisin kuin osavaltiot, valtakunnanmaa oli suoraan Saksan keisarin alaisuudessa vuoteen 1911, jolloin sille säädettiin oma perustuslaki, joka takasi alueelle autonomian ja juridisesti tasa-arvoisen aseman keisarikunnan muihin osavaltioihin nähden.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elsass-Lothringenin alue kuului suurimmaksi osaksi jo vuodesta 921 Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan, mutta se liitettiin vähitellen Ranskaan vuonna 1648 solmitun Westfalenin rauhan jälkeen.[1] Tästä eteenpäin Saksa ja Ranska ovat kiistelleet alueen omistuksesta.

Elsass ja Lothringen liitettiin tiukasti Ranskan yhteyteen Ludvig XIV:n aikana. Tällöin alueella asui pääasiassa saksalaisia, jotka vastustivat ranskalaistamispyrkimyksiä. Lothringenin herttuan Stanisław Leszczyńskin aika vuosina 1733–1766 päätti väliaikaisesti ranskalaistamisen, joka jatkui Stanisławin kuoltua vuonna 1766. Ranska vakiintui alueella pikkuhiljaa hallinnon, kaupan ja kulttuurin kieleksi, mutta kansan enemmistön valtakielenä säilyi saksa ja sen paikalliset murteet.

Vuosina 1870–1871 käydyn Saksan–Ranskan sodan aikana Preussi liittolaisineen miehitti alueen. Sodan päätteeksi solmitussa Frankfurtin rauhassa lähes koko Elsass (ranskankielistä Belfortin aluetta lukuun ottamatta) sekä kolme neljännestä Mosellen ja neljännes Meurthen departementistä liitettiin osaksi 1871 perustettua Saksan valtakuntaa, mikä johti noin 50 000 pakolaisen lähtemiseen Ranskaan. Anneksion perusteet olivat enimmäkseen kansallismielisiä, sillä liitosalueen väestöstä noin 90 prosenttia puhui äidinkielenään saksaa. Strategisista syistä kuitenkin aluetta laajennettiin Lorrainen täysin ranskankielisiin alueisiin, näin erityisesti Metzin ympäristössä,[2] josta Saksa sai noin 200 000 ranskankielistä alamaista.

Suoraan Saksan keisarikunnan alainen uusi provinssi nimettiin Elsass-Lothringenin valtakunnanmaaksi (saks. Reichsland Elsaß-Lothringen), ja se jaettiin kolmeen hallintopiiriin (Lothringen, Oberelsaß ja Unterelsaß). Alueen korkein vallanpitäjä oli Saksan keisari, jota vuodesta 1879 alkaen edusti Straßburgissa asemapaikkaansa pitävä käskynhaltija (saks. Statthalter) apunaan Elsass-Lothringenin ministeriö (saks. Ministerium für Elsaß-Lothringen). Uutta valtakunnanmaata hallittiin aluksi varsin keskusjohtoisesti Berliinistä käsin keisarikunnan ja Preussin hallintoelinten välityksellä. Saksan valtiopäiville (saks. Reichstag) Elsass-Lothringenin asukkaat saivat valita 15 edustajaa. Vuonna 1911 Elsass-Lothringenille säädettiin perustuslaki, joka takasi alueelle autonomian ja juridisesti tasa-arvoisen aseman keisarikunnan muihin osavaltioihin nähden. Valtakunnanmaa sai kaksikamarisen parlamentin, oman punavalkoisen lipun ja kolme edustajaa Berliinin liittoneuvostoon (saks. Bundesrat).

Elsass-Lothringenin talous kehittyi 1800-luvun lopulla voimakkaasti, ja muun Saksan tapaan siellä toteutettiin useita merkittäviä sosiaalisia uudistuksia, kuten oppivelvollisuus (1873) sekä sosiaali- ja sairausvakuutuksen käyttöönotto, kauan ennen kuin muualla nykyisessä Ranskassa. Valtakunnanmaan virallinen kieli oli saksa, mutta ranskankielisillä alueilla sai ranskaa käyttää apukielenä hallinnossa ja opetuskielenä kouluissa.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Versailles’n rauhassa vuonna 1919 Elsass-Lothringen palautettiin Ranskalle.[3] Alue menetti kaiken itsehallintonsa, sillä uudelleen perustetut kolme departementtia (Bas-Rhin, Haut-Rhin ja Moselle) alistettiin muiden Ranskan departementtien tapaan suoraan Pariisille. Alueella käynnistettiin myös voimakkaat ranskalaistamistoimet. Lähes puoli vuosisataa kestänyt saksalaisvalta oli kuitenkin jättänyt jälkensä alueeseen, ja osa tuona aikana tehdyistä järjestelyistä on säilynyt tähän päivään saakka poikkeuksina Ranskan yleisistä käytännöistä. Näistä alueellisista erikoisuuksista puhuttaessa Elsass-Lothringenin alueesta käytetään Ranskassa virallisissa yhteyksissä nimitystä Alsace-Moselle historiaan viittaavan Alsace-Lorrainen sijaan.

Toisen maailmansodan aikana, Saksan kukistettua Ranskan, alue liitettiin jälleen Saksaan vuosiksi 1940–1945. Käytännössä, joskaan ei muodollisesti, Elsass liitettiin hallinnollisesti yhteen Badenin kanssa (Reichsgau Oberrhein), Lothringen puolestaan Saarlandin kanssa (Reichsgau Westmark). Valloitus päätti saksalaisten syrjimisen ja toi tilalle natsihallinnon; moni alueen asukkaista palveli sodan aikana Wehrmachtissa tai SS:ssä.

Toisen maailmansodan jälkeen sodan runtelema alue palautettiin Ranskalle, jolle se kuuluu edelleen. Se jaettiin kahden hallintoalueen (région) kesken. Alsace muodosti oman hallintokokonaisuutensa (departementit Haut-Rhin ja Bas-Rhin). Entisen valtakunnanmaan Lothringenin puoleinen osa puolestaan muodostaa Mosellen departementin, eli se on vain osa myöhemmästä Lorrainen hallintoalueesta, joka vuoden 2016 alussa yhdistettiin Alsacen ja Champagne-Ardennen hallintoalueiden kanssa Grand Estin alueeksi.

Ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeen Ranskan hallitus suoritti alueella ankaria ranskalaistamistoimia. Muun muassa saksan kielen sekä elsassin murteen ja Lothringenissa puhuttavien frankkilaismurteiden käyttö virallisissa yhteyksissä kiellettiin kokonaan. Tiukka kielipolitiikka tuotti tulosta, sillä nykyisin alue on jo lähes täysin ranskankielinen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Anders Røhr: Otavan suuri maailmanhistoria. Kartasto-osa, s. 109. Suomentanut Laura Kolbe. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07458-X.
  2. Erling Bjøi, Olof G. Lidin, Göran Malmqvist: Otavan suuri maailmanhistoria 15: Imperialismin aika, s. 58. Suomentanut Heikki Eskelinen. Otava, 1986. ISBN 951-1-06922-5.
  3. Jarl Torbacke: Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 16: Ensimmäinen maailmansota, s. 235-236. Suomentanut Heikki Eskelinen. Otava, 2004. ISBN 951-1-09277-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]