Saksan valtiopäivät

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Berliinin valtiopäivätalo oli valtiopäivien kokoontumispaikkana vuosina 1894–1933. Kuva 1890-luvulta.

Valtiopäivät (saks. Reichstag) olivat Saksan valtakunnan parlamentti vuosina 1871–1945. Valtiopäivät muodostivat periaatteessa parlamentin ensimmäisen kamarin, sillä toisena kamarina toimi Saksan keisarikunnan aikana liittoneuvosto (Bundesrat) ja Weimarin tasavallan aikana valtakunnanneuvosto (Reichsrat), jotka molemmat edustivat Saksan osavaltioita.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berliinin Leipzigerstrasse 4, valtiopäivien kokoontumispaikka vuosina 1871–1894.

Saksan valtiopäivien pohjana toimivat vuonna 1867 perustetut Pohjois-Saksan liiton valtiopäivät, sillä Saksan keisarikunnan perustuslaki muotoiltiin Pohjois-Saksan liiton perustuslain pohjalta. Maaliskuun 1871 vaaleissa valitut valtiopäivät muuttuivat virallisesti Pohjois-Saksan liiton valtiopäivistä Saksan keisarikunnan valtiopäiviksi, kun keisari Vilhelm I vahvisti uuden perustuslain 16. huhtikuuta 1871.[1] Valtiopäiville valittiin 382, vuodesta 1874 alkaen 397 edustajaa. Äänioikeus oli yleinen ja yhtäläinen yli 25-vuotiaille miehille, mikä oli aikaansa nähden hyvin edistyksellistä. Vaalikausi oli aluksi kolme vuotta, vuodesta 1888 alkaen viisi vuotta. Valtiopäivät kokoontuivat pääkaupungissa Berliinissä, aluksi vanhassa posliinitehtaassa Leipziger Strassella, kunnes valtiopäivätalo valmistui vuonna 1894. Valtiopäivillä oli suhteellisen paljon valtaa, mutta parlamentarismi otettiin käyttöön vasta aivan keisarikunnan loppuvaiheessa lokakuussa 1918, kun suurimmat valtiopäiväpuolueet kutsuttiin mukaan hallitukseen ja perustuslakia muutettiin.[2]

Valtiopäivien toiminta katkesi vuoden 1918 marraskuun vallankumouksen yhteydessä. Weimarin kansalliskokouksen säätämässä tasavaltaisessa perustuslaissa valtiopäiväinstituutio kuitenkin perustettiin uudelleen ja valtiopäivät aloittivat jälleen toimintansa keväällä 1920 Berliinin valtiopäivätalossa. Weimarin tasavallassa äänioikeus laajennettiin koskemaan myös naisia ja äänioikeusikäraja alennettiin 20:een vuoteen. Vaalikausi lyhennettiin nelivuotiseksi. Valtiopäivien edustajamäärä vaihteli vaalikausittain; esimerkiksi heinäkuun 1932 vaaleissa valittiin 608 edustajaa.

Valtiopäiväedustajat tervehtivät johtaja Adolf Hitleriä lokakuussa 1939.

Natsi-Saksassa valtiopäiviä ei muodollisesti lakkautettu, mutta ne tosiasiassa riisuttiin vallasta maaliskuussa 1933 säädetyllä valtalailla, jonka antoi hallitukselle oikeuden säätää lakeja ilman valtiopäivien hyväksyntää. Osavaltioiden parlamentit lakkautettiin, samoin valtakunnanneuvosto helmikuussa 1934. Valtalain säätämisen jälkeen valtiopäivät kokoontuivat seuraavan 12 vuoden aikana vain 19 kertaa ja hyväksyivät vain seitsemän lakia. Valiokuntatyö lakkasi kokonaan. Vaaleissa ei enää ollut muita puolueita kuin kansallissosialistinen puolue (NSDAP) ja opposition puuttuessa parlamentti jäi hallituksen kumileimasimeksi. Valtiopäivien alentunutta statusta kolmannessa valtakunnassa kuvasi se, että helmikuun 1933 tuhopoltossa vaurioitunutta valtiopäivätaloa ei otettu uudelleen käyttöön, vaan valtiopäivät kokoontuivat aina tilapäisessä kokoontumispaikassaan Kroll-oopperassa. Saksan valtiopäivät kokoontuivat viimeisen kerran 26. huhtikuuta 1942 hyväksymään yksimielisesti päätöksen Führerin rajattomista valtuuksista.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Johannes Leicht: Die Verfassung des Deutschen Reiches (saksaksi) Deutsches Historisches Museum 9.10.2005. Viitattu 7.4.2018.
  2. The Empire (1871-1918) (englanniksi) Saksan liittopäivät. Viitattu 7.4.2018.
  3. National Socialism (1933 - 1945) (saksaksi) Saksan liittopäivät. Viitattu 7.4.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]