Maria Anna Schicklgruber

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maria Anna Schicklgruber (1. heinäkuuta 1796[1][a] Strones, Itävalta7. tammikuuta 1847 Klein-Motten, Itävalta) oli Adolf Hitlerin isoäiti.

Maria Anna syntyi 11-lapsiseen katolilaiseen perheeseen pienessä maalaiskylässä Stronesissa, Itävallan Waldviertelissä 1795. Hänen elämästään ei tiedetä juuri muuta, kuin mitä kirkonkirjoista tai julkisista arkistoista käy ilmi. Maria Annan ollessa 26-vuotias hänen äitinsä Theresia kuoli 1821. Hän sai tuolloin 74,25 guldenin perinnön, jonka jätti orposäätiön haltuun kasvamaan korkoa. Hän nosti rahan vasta 1838 ja se oli kasvanut 165 guldeniin. Suhteutettuna ajan hintoihin summa oli varsin kohtuullinen.[2]

Maria Anna synnytti ensimmäisen ja ainoaksi jääneen lapsensa 41-vuotiaana[1] Stronesissa 1837. Hän ei ollut naimisissa ja hakiessaan syntymätodistusta lapselleen hän kieltäytyi mainitsemasta isän nimeä Döllersheimin seurakunnan, johon Strones kuului, papille. Poika kirjattiin aviottomaksi lapseksi nimellä Aloysius ja sai äitinsä sukunimen Schicklgruber. [2]

Jälkikäteen isäksi merkitty kiertelevä myllärin apulainen Johann Georg Hiedler meni naimisiin Maria Annan kanssa viisi vuotta Aloisin syntymän jälkeen, mutta ei eläessään tunnustanut Aloisia pojakseen. Tuntemattomaksi jääneestä syystä Alois asuikin kasvattivanhempien, Johann Georgin veljen Johann Nepomuk Hüttlerin luona.[2]

Viisi vuotta kestänyt avioliitto päättyi Maria Annan kuolemaan Stronesin naapurikylässä Klein-Mottenissa, jossa vähävarainen pariskunta asui sukulaistensa Sillipien luona. Maria Annan kuoleman jälkeen Johann Georg ilmeisesti jatkoi kulkurin elämäänsä, kuollen itsekin viisi vuotta myöhemmin.[2]

Hitlerin isoisän henkilöllisyydestä on käyty keskustelua aina siitä saakka, kun Hitler tuli julkisuuteen 1920-luvun alussa.

  1. Monissa lähteissä hänen syntymäajakseen on merkitty 15. huhtikuuta 1795. Roman Sandgruberin mukaan tämä tieto on kuitenkin virheellinen ja johtuu siitä, että hänet on, osittain nimien samankaltaisuuden vuoksi, sekoitettu vanhempaan sisareensa Anna Maria ("Annamirl" Schicklgruberiin, joka syntyi 15. huhtikuuta 1795.
  1. a b Roman Sandgruber: ”Taakkana maalaistausta”, Alois Hitler – diktaattorin isä, s. 26–27. Suomentanut Sirpa Hietanen. Minerva Kustannus, 2022. ISBN 978-952-375-424-9.
  2. a b c d Werner Maser: Adolf Hitler, s. 11-14. Kirjayhtymä, 1973. ISBN 951-26-0950-9.