Kurjenrahkan kansallispuisto

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 21. syyskuuta 2010 kello 12.06 käyttäjän Albval (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia on pyydetty vertaisarvioitavaksi. Voit auttaa Wikipediaa lukemalla ensin vertaisarviointipyynnön ja sen jälkeen osallistumalla keskusteluun tai muokkaamalla tätä artikkelia.
Kurjenrahkan kansallispuisto
Sijainti
Lähin kaupunki
Pinta-ala
29 km² [1]
Hallinto
Tyyppi
Perustettu
1998 [1]
Kävijämäärä
28 500[2] (2009)
Hallinto
Kartta

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa WikidataaTietolaatikon dokumentaatio

Kurjenrahkan kansallispuisto on Varsinais-Suomen maakunnassa, Auran, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Pöytyän, Ruskon ja Turun kunnissa sijaitseva kansallispuisto. Matkaa Turun keskustasta kansallispuistoon on noin 35 kilometriä. Puiston pinta-ala on 29 neliökilometriä, ja se on Varsinais-Suomen suurin suojeltu, luonnontilainen suoalue. Puiston läheisyydessä sijaitsee myös suovaltainen Vaskijärven luonnonpuisto.

Kurjenrahkan kansallispuisto on suurelta osin karuja keidassoita, mutta siihen kuuluu myös metsää ja suorantaisia järviä. Osa metsistä, kuten Pukkipalon aarnialue, on iältään huomattavan vanhoja. Puiston eläimistö ja kasvisto on pääosin tyypillistä suolajistoa. Alueella elää kuitenkin myös erilaisia erämaisia, Varsinais-Suomessa harvinaisia ja uhanalaisia eläinlajeja, kuten esimerkiksi liito-orava, rosopehkiäinen ja luumittari. Monet pohjoiset lintulajit pesivät alueella eteläisimmillä esiintymispaikoillaan.

Puiston suurin nähtävyys on Kuhankuonon rajakivi. Muita suosittuja käyntikohteita ovat Savojärven rannoilla sijaitsevat Kurjenpesän luontotupa ja Nousiaisten kunnan virkistysalue Rantapiha. Kansallispuiston alueella kulkee useita merkittyjä polkuja, jotka kuuluvat Kuhankuonon retkeilyreitistön polkuverkostoon. Yli kaksisataakilometrisellä reitistöllä on kuusi viitoitettua rengasreittiä, joiden varrella on laavuja ja nuotiopaikkoja.

Kansallispuiston kartta, johon on merkitty puiston tärkeimpien maantieteellisten kohteiden ja sitä ympäröivän tieverkoston lisäksi puiston vuoden 2010 tilanteen mukaiset liikkumisrajoitusalueet ja retkeilyreittien polut.

Sijainti ja kulkuyhteydet

Kurjenrahkan kansallispuisto sijaitsee Varsinais-Suomessa Auran, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Pöytyän, Ruskon ja Turun kuntien alueella. Matkaa Turun keskustasta kansallispuistossa sijaitsevalle Kuhankuonon rajakivelle on noin 35 kilometriä. Seututie 204 Turusta Säkylään kulkee puiston pohjoispuolitse ja siltä on matkaa Kuhankuonon pysäköintipaikalle alle kilometri. Lisäksi Nousiaisten keskustasta tuleva yhdystie 2014 Valpperin kylään jatkuu paikallistienä 12429 puiston eri osien välitse. Tie päättyy Mynämäestä Yläneelle johtavalle yhdystie 2020:lle, joka sivuuttaa Kurjenrahkan kansallispuiston sen pohjoispuolelta ja läheisen Vaskijärven luonnonpuiston sen eteläpuolelta. Edellä mainitulta paikallistie 12429:ltä alkava yhdystie 2042 Nousiaisten Saksalasta Turun Tortinmäkeen kulkee Kurjenrahkan suon ja Vajosuon välitse. Näiltä teiltä pääsee myös puiston virallisille pysäköintipaikoille; Pukkipalon läheisyyteen, Rantapihaan, Vajosuon laidalle sekä Töykkälään.[3]

Kansallispuiston virallisille pysäköintipaikoille pääsee helposti henkilöautolla edellä mainittuja teitä pitkin. Kansallispuiston osia ympäröivän alueen tiheä metsäautotieverkosto mahdollistaa puiston lähestymisen myös muista suunnista. Linja-autolla pääsee kansallispuiston tuntumaan: pikavuoroja lukuun ottamatta useimmat Turusta pari kertaa päivässä Yläneelle ja Säkylään kulkevista linja-autoista kulkevat puiston ohi, ja muutamat Turun paikallisliikenteen vuorot ajavat Tortinmäen päätepysäkille asti. Pysäkiltä on matkaa Kuhankuonolle noin kuusi ja Vajosuolle noin neljä kilometriä.[3][4]

Alueen historia

Jaakko Teitin vuonna 1550 piirtämä ensimmäinen kartta Kuhankuonosta ja sinne ulottuvista seitsemästä pitäjästä.[5]

Varhaiset vaiheet

Varhaisimmat merkit ihmisasutuksesta Kurjenrahkan alueella on löydetty kansallispuiston eri osien keskellä sijaitsevasta Nousiaisten Saksalasta, joka nousi vedenpinnan yläpuolelle noin 5 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Sitä ennen koko seutu oli Ancylusjärven pohjaa. Saksalasta on löydetty kivikautisten työkalujen lisäksi joko pronssikaudelta tai varhaiselta rautakaudelta peräisin oleva kirves.[6][7][8][9] Historiallisen ajan ensimmäinen kirjallinen maininta alueesta on vuodelta 1381, jolloin Kuhankuonon rajakivi mainitaan Maskun ja Nousiaisten pitäjien rajapaikkojen luettelossa. Suomen keskiajalla nämä Kuhankuonon ympäristön alueet olivat rajapyykille ulottuvien kirkkopitäjien talollisten yhteismaana, niin kutsuttuina pitäjänmetsinä, jotka oli ilmeisesti perustettu jo 1300-luvulla. Ensimmäinen kartta Kuhankuonosta on kuitenkin vasta vuodelta 1550. Tässä kuninkaan kirjuri Jaakko Teitin laatimassa kartassa näkyvät rajakivelle ulottuvat seitsemän pitäjää. Rajakiistojen jälkeen syntynyt ensimmäinen tarkka kartta on puolestaan vuodelta 1695.[8][9]

Asutuksen synty ja valtion omistuksen kausi

Suoladon jäänteitä Vajosuon etelälaidalla. Latoa on käytetty todennäköisesti turvepehkun kuivaukseen karjan kuivikkeeksi, mutta siinä on voitu varastoida myös niitettyä suoheinää.

Vaikka Kuhankuonoa ympäröivillä alueilla oli harjoitettu kaskiviljelyä jo aiemmin, pysyvä asutus seudulle muodostui vasta 1700-luvulla. Perimätiedon mukaan alueen ensimmäiset pysyvät asukkaat olisivat olleet vuonna 1757 Savojärvelle muuttaneet Johan ja Maria Bärnstedt. Tosin jo vuoden 1695 karttaan on järven rannalle Pirtinmäkeen merkitty seudun ensimmäinen rakennus, joka oli tuolloin jo raunioitunut. Bärnstedtien sukunimeksi ilmoitetaan myöhemmissä lähteissä Saxla, jonka ajatellaan antaneen nimensä koko tulevalle Saksalan alueelle. Vuosisadan loppupuolella ja 1800-luvun alussa Nousiaisten, Mynämäen, Yläneen ja Vahdon takamaille rakennettiin useampiakin torppia.[8][9][10]

Leijankorven yhteismetsän opastekyltti Vajosuon eteläpuolella. Siirtoväen metsäpalstaksi muodostettu yhteismetsä oli yksi nykyisen puistoalueen suurista maanomistajista ennen Kansallispuiston perustamista.

Vuosisadan vaihteen jälkeen, 1800-luvun alkupuolella, myös pitäjänmetsät purettiin ja jaettiin emopitäjien suurille taloille. Suuri osa Savojärven ympäristön metsistä ja soista siirtyi kuitenkin pian maakauppojen seurauksena Yläneen Uudenkartanon ja Yläneenkartanon haltuun. Taloudellisten vaikeuksien vuoksi kartanot joutuivat myymään maitaan valtiolle jo 1800-luvun puolivälin aikoihin. Vuonna 1885 valtio omisti alueella metsää ja suota jo yli kymmenentuhatta hehtaaria. Nämä Yläneen kruununpuiston metsät olivat kuitenkin pääsääntöisesti nuoria, ja vain jotkut suosaarekkeet olivat säilyneet koskemattomina. Vuonna 1858 seudulla nimittäin paloi suuressa metsäpalossa tuhansia hehtaareja metsää, ja ennen maiden myyntiä valtiolle suurin osa lopuistakin metsistä oli hakattu 1870- ja 1880-luvuilla. Hakkuut olivat kuitenkin vähäisiä, jopa metsän uudelleen varttuessa, sillä vaikeiden kulkuyhteyksien takia työ oli taloudellisesti kannattamatonta.[8][9]

Kulkuyhteyksien puute piti seudun kauan myös harvaan asuttuna. Seututie 204:n rakentaminen Turusta Paattisten kautta Yläneelle 1930- ja 1940-luvuilla sekä toinen maailmansota muuttivat kuitenkin tilannetta. Savojärven pohjoispuolelle Yläneen Raasinkorpeen perustettiin vuonna 1939 puolustusvoimien ampuma-alue, johon kuului myös Lammenrahkan suo. Lisäksi alueen maanomistus hajaantui, kun valtion maille perustettiin useita rintamamies- ja siirtolaistiloja. Valtion metsistä muodostettiin myös viisi yhteismetsää siirtoväen metsäpalstoiksi. Uusien asukkaiden myötä seudun väkiluku oli korkeimmillaan 1950- ja 1960-luvuilla. Tällöin myös alueen soita hyödynnettiin nostamalla niistä turvetta turvepehkua varten ja niittämällä heinää.[8] Lisäksi alueen metsiä kaadettiin 1950-luvun puoliväliin asti suurissa hakkuissa, jotka vaativat paljon työvoimaa.[11]

Luontoarvojen tunnistaminen ja suojelualueiden perustaminen

Talouskäytöstä huolimatta seudun soita ja hakkaamattomia ikimetsiä on pidetty arvokkaina luontokohteina jo pitkään.[8][9][12] Varhaisimpana alueella tehtynä suojelutoimenpiteenä Metsähallitus päätti vuonna 1958 säilyttää nykyisessä kansallispuistossa sijaitsevan Pukkipalon metsän talouskäytön ulkopuolisena aarnialueena.[13] Lisäksi jo vuonna 1976 Kansallispuistokomitea esitti mietinnössään puiston perustamista.[12] Valtioneuvosto puolestaan teki periaatepäätöksen Kurjenrahkan kansallispuiston perustamisesta Pukkipaloon ja Lammenrahkan alueelle kansallispuisto-ohjelmassaan vuonna 1978.[8][9] Puiston perustaminen kuitenkin viivästyi etenkin yksityismaiden hankintaprosessin hitauden takia.[14] Erityisesti Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri kampanjoi voimakkaasti 1990-luvulla viivästyneen puiston puolesta ja nosti puiston perustamisen yhdeksi tärkeimmistä tavoitteistaan.[12]

Kurjenrahkan kansallispuisto perustettiin lopulta 19. joulukuuta 1997 annetun lain perusteella "Etelä-Suomessa poikkeuksellisen edustavan suo- ja metsäluonnon suojelemiseksi, soiden ja metsien eliölajien säilyttämiseksi, yleiseksi luonnonnähtävyydeksi sekä retkeilyä, opetusta ja tutkimusta varten."[15] Laki kansallispuistosta astui voimaan 1. tammikuuta 1998, jolloin Varsinais-Suomen mantereen ensimmäinen ja koko maan 32. kansallispuisto syntyi – 20 vuotta periaatepäätöksen jälkeen ja viimeisenä ohjelmassa luetelluista puistoista.[9][14][15] Vastaperustettu puisto muodostui 25,4 neliökilometristä valtion omistamia maita, jotka sijaitsivat Turun kaupungin lisäksi Auran, Lemun, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Pöytyän, Vahdon ja Yläneen silloisissa kunnissa. Puiston alueesta 1980 hehtaaria oli suota, 500 hehtaaria metsää ja 65 hehtaaria vesialueita.[15][16]

Kuntaliitosten myötä puisto sijaitsee yhdeksän kunnan sijaan nykyään seitsemän kunnan alueella, kun Lemu on liittynyt Maskuun, Yläne Pöytyään ja Vahto Ruskoon. Laajentumisten myötä puiston koko on vuoteen 2010 mennessä lisäksi kasvanut noin 29 neliökilometriin.[1] Puisto kattaa myös suurimman osan Kurjenrahkan 30,93 neliökilometrin laajuisesta, vuonna 1999 perustetusta Natura-alueesta FI0200084. Puiston ulkopuolelle jäävät pienet osat Natura-alueesta kuuluvat sekä kansallis- ja luonnonpuistojen kehittämisohjelmaan sekä soidensuojelun perusohjelmaan.[8][13] Kansallispuiston suojelullinen arvo perustuu sen hoito- ja käyttösuunnitelman mukaan pääasiassa viiteen eri tekijään: puiston laajoihin ja luonnontilaisiin soihin, erämaisiin metsiin, kaukana pääesiintymisalueistaan eläviin harvinaisiin ja uhanalaisiin eläinlajeihin, seudun matkailullisen vetovoimaan sekä puiston merkitykseen eräretkeilykohteena.[17]

Luonto

Kurki lennossa Lakjärvenrahkan avosuon yllä. Kuvan oikeassa laidassa näkyy Pukkipalon aarniometsän tiheä kuusikko.

Yleiskuva

Kurjenrahkan kansallispuisto on pääosin suota, mutta siihen kuuluu myös metsää sekä suorantaisia järviä ja lammikoita. Niistä merkittävimpiä ovat Pukkipalon aarniometsä ja Savojärvi.[1] Kansallispuisto muodostuu Varsinais-Suomen laajimmista luonnontilaisina säilyneistä suoalueista, jotka ovat pääosin karuja keidassoita. Soita puolestaan ympäröivät pääosin kuivat kangasmetsät, joista osa on hyvin vanhoja. Maantieteellisesti puisto koostuu kolmesta eri osasta. Suurin niistä muodostuu Savojärveä ympäröivistä Kurjenrahkan ja Lammenrahkan suurista keidassuoalueista sekä Valkiaissaarenrahkasta. Niistä lounaaseen sijaitsee puiston toinen osa, johon kuuluu aukea Vajosuo reunametsineen. Puiston kolmas osa sijaitsee kahden muun osan länsipuolella ja se koostuu Laidassuon, Lakjärvenrahkan, Nousiaisten Lammenrahkan ja Pukkipalon suo- ja metsäalueesta.[13][18][19]

Osa puiston soista ja metsistä on ollut aikaisemmin myös ojitettuina tai metsätalouskäytössä, mutta 2000-vuosikymmenellä ennallistamistoimenpiteitä on tehty useilla paikoilla. Ennallistamistoimina on tehty tai on suunniteltu tehtävän ojien tukkimisen lisäksi myös lahopuun lisäämistä puita kaulaamalla, puistoon ulottuvien metsäautoteiden ja kasvatetun puuston poistoa sekä kulotusta. Suurin osa puiston soista on kuitenkin säilynyt ojittamattomina tai niiden ojat ovat ehtineet umpeutua jo aiemmin. Kaikkia suo-ojia ei myöskään ole mahdollisuutta tukkia, sillä ne vaikuttavat myös puiston ulkopuolisten maiden vesitalouteen.[1][4][13][18][20][21]

Kansallispuiston alue kuuluu pohjoisen havumetsävyöhykkeen eteläisimpään osaan. Itämeren läheisyys näkyy alueella muun muassa suhteellisen lauhoina talvina sekä kevään ja alkukesän kuivuutena. Pääosa alueen sateista ajoittuu syksyyn ja talveen. Kasvukauden pituus on puiston keskellä sijaitsevassa Saksalassa noin 172 vuorokautta. Kauden keskilämpötila on 12 astetta ja tehoisa lämpösumma on hieman alle 1300 °C; alueen vähäinen järvisyys lisää hallan mahdollisuutta kauden alussa. Saksalan vuotuinen sadanta on runsas, noin 700 millimetriä, ja siitä lunta on yleensä noin 200 milliä. Esimerkiksi Turussa vuotuinen sadanta on ollut aikaisemmalla tarkastelujaksolla vain noin 610 milliä. Sadepäiviä on Saksalassa yleensä noin 110 kappaletta vuodessa. Pysyvä lumipeite alueelle saadaan keskimäärin joulukuun 17. päivän tienoilla ja se häviää yleensä vasta huhtikuun 20. päivänä. Talven suhteellisen pitkä kesto ja sen suurimmillaan jopa 40–45 sentin paksuinen lumipeite johtunee seudun korkeudesta suhteessa ympäröiviin alueisiin sekä keväällä hitaasti sulavista soista.[22][23]

Varsinais-Suomen laajin suo Kurjenrahka talvisessa lumisateessa. Kesällä tämä Kurjenrahkan lounaisosan avosuo on vaikeasti saavutettavissa.

Suot

Puiston kolme suurinta yhtenäistä suota, Kurjenrahka, pohjoinen Lammenrahka ja Vajosuo ovat kaikki keidassoita. Niissä kermit eli muuta ympäristöä kuivemmat alueet kiemurtelevat kuljujen eli märempien alueiden väleissä. Kuivilla alueilla kasvaa harvassa mäntyä sekä runsaasti suopursua. Upottavat kuljut taas kasvavat pääosin rahkasammalta. Keidassoille tyypilliset reunaluisut ovat myös hyvin kehittyneet.[13][24][25] Vesi- ja ravinnetaloudeltaan suurin osa kansallispuiston soista on ombrotrofisia, eli ne saavat vetensä ja ravinteensa sateen mukana. Puiston ympäröiviltä mailta ravinteikkaan vetensä saavat minerotrofisetkin suot ovat pääosin vähäravinteisia. Yleisesti puistossa esiintyvät lounaissuomalaisille keidassoille tyypilliset suotyypit, runsaimpina keidasräme ja isovarpuräme. Harvinaisista suotyypeistä alueella on vain ruoho- ja heinäkorpea.[13][26]

Vajosuon luontotornista avautuu hyvällä säällä näköala yli laajan suon...
...mutta ensilumen jälkeisessä sumussa näkyvyys rajoittuu kymmeniin metreihin.

Yli kahdenkymmenen neliökilometrin laajuinen, koko kansallispuistolle nimensä antanut Kurjenrahkan suo Savojärven eteläpuolella on Varsinais-Suomen ja lähes koko Etelä-Suomen laajin yhtenäinen suoalue. Luoteis- ja keskiosiltaan Kurjenrahka on hyvin vetinen. Näillä vaikeakulkuisilla allikko-osilla on useita pieniä suolampia, joiden rannat ovat monien suolintujen pesimämaastoa. Avosuon lisäksi Kurjenrahkan keidassuolla on myös useita metsäisiä saarekkeita, joista osa on säilynyt hakkaamattomina.[13][16][24] Saarekkeista suurimmat ovat Iso-Välisaari ja Tuhkasaari, joista jälkimmäisen puut on hakattu kokonaan pois ennen kansallispuiston perustamista.[27] Kurjenrahkan vallitsevaksi suotyypiksi ilmoitetaan lähteestä riippuen joko kitukasvuista mäntyä harvakseltaan kasvava isovarpuräme tai keidasräme, mutta suon itäosissa on runsaasti myös laajoja erilaisia neva- ja korpisoita.[13][28] Suon koillis- ja kaakkoiskulmat rajoittuvat rämeestä raivattuihin peltoihin, joiden tuntumasta on nostettu turvepehkua.[16][27]

Savojärven pohjoispuolinen ja Kurjenrahkan suota osin rehevämpi Lammenrahka edustaa myös tyypillistä varsinaissuomalaista keidassuota, jossa kuljut ja kermit ympäröivät suon keskustaa kehämäisesti. Myös Lammenrahkan keskiosissa sijaitsee runsaasti kirkasvetisiä pieniä suolampia eli allikoita. Suo on lisäksi linnustoltaan puiston edustavimpia.[13][24][29] Järven itäpuolinen, seututie 204:n halkoma Valkiaissaarenrahka puolestaan on avo-osaansa lukuun ottamatta kokonaan ojitettu. Itäinen avo-osa on kuitenkin säilynyt suhteellisen luonnontilaisena ja muuallakin on tehty ennallistamistoimia. Suon vallitsevia suotyyppejä ovat erilaiset rämeet, kuten tupasvilla-, isovarpu- ja rahkaräme. Ennen suon suojelua tehdyissä Geologian tutkimuskeskuksen kartoituksissa 1980-luvulla Valkiaissaarenrahkan katsottiin myös soveltuvan teolliseen turvetuotantoon.[21][30]

Eteläisimpänä sijaitseva ja alueeltaan erillinen Vajosuon keidassuo on Kurjenrahkaa ja Lammenrahkaa pienempi. Vajosuon keskiosassa on vähän puita, ja sen reunoja kiertää mäntyä kasvava rämevyöhyke.[13][24][29] Vajosuon vallitsevia suotyyppejä ovat paikoittain hyvinkin kosteat lyhytkortis- ja suursaranevat. Alueen keskiosissa on lisäksi useita allikoita, joissa säilyy vesi kuivinakin kesinä. Suon länsi- ja itälaidoista osa on aikanaan ojitettu, ja Vajosuon laidoilta on myös nostettu turvepehkua. Kuten Kurjenrahkallakin, pehkun kuivatuksessa käytetyt rakennelmat ovat kuitenkin jo häviämässä, eivätkä ojituksenkaan jäljet enää juurikaan näy suon maisemassa.[13][16][29][31][32]

Kansallispuiston läntisimmän osan suot, Laidassuo ja Lakjärvenrahka sekä eteläinen Lammenrahka ovat edellä mainituista laajoista keidassoista poiketen muodostuneet kallioisten metsäalueiden väleihin. Täällä eri suot muodostavat sokkeloisen alueen, jolla keidassuolaikut ovat pieniä ja jolla tavataan runsaasti erilaisia suotyyppejä. Soilla on myös runsaasti pieniä, usein luonnontilaisia metsäsaarekkeita. Tällainen on esimerkiksi Lakjärvenrahkan kaakkoisosassa sijaitseva Pukkipalo.[13][24][25]

Vesistöt

Savojärvi Kurjenpesän rantalaiturilta nähtynä.

Kurjenrahkan kansallispuiston alueella sijaitsee kaksi järveä, Savojärvi ja Lakjärvi. Ympäröiviltä soilta vetensä keräävä Savojärvi on näistä kahdesta selvästi suurempi. Se on 124 hehtaarin dystrofinen suorantainen järvi, jonka pohjoisosasta 64 hehtaaria kuuluu kansallispuistoon. Järvi sijaitsee Nousiaisten, Mynämäen ja Pöytyän kuntien alueella ja toimii myös Turun kaupungin vesivarastona.[16][33] Lakjärvi on puolestaan on vain kolmen hehtaarin suuruinen suorantainen järvi Mynämäen kunnan alueella. Se sijaitsee nimensä mukaisesti Lakjärvenrahkan koilliskulmassa ja laskee vetensä Mynäjokeen. Näiden kahden järven lisäksi kansallispuiston soilla sijaitsee satakunta pientä allikkoa.[33][34]

Kansallispuisto sijaitsee vedenjakajalla. Vedet valuvat Lakjärvenrahkan lisäksi Lammenrahkan läntisistä osista kohti länttä, sekä Mynäjärveen että siitä alkunsa saavaan Mynäjokeen. Joki laskee mereen Mietoistenlahdella. Lammenrahkan eteläosan vedet puolestaan päätyvät Savojärveen. Järvestä ja Kurjenrahkan suolta vedet valuvat etelään. Nämä vedet päätyvät sekä Kurjenrahkan suon länsilaitaa virtaavan Järvijoen että suon koillispuolisen Ihavanjoen kautta Aurajokeen, joka laskee mereen Turussa.[33][35][36]

Pukkipalon vanha metsä on maakunnan edustavimpia. Metsän laidalla kasvaa runsaasti eri-ikäistä puustoa pienistä kuusentaimista aina suuriin mäntykeloihin ja maahan kaatuneeseen lahopuuhun asti.

Metsät ja maaperä

Kurjenrahkan kansallispuiston metsäiset osat koostuvat sekä soiden reunametsistä että niiden keskelle jäävistä saarekkeista. Vaikka suurin osa metsistä onkin entisiä talousmetsiä, on osa soiden metsäsaarekkeista säilynyt luonnontilaisena.[13][18] Esimerkiksi edellä mainittu Pukkipalon aarnialue sisältää runsaasti suuria, vanhoja puita sekä lahopuuta. Pukkipalon vanhaa metsää pidetäänkin maakunnan komeimpana.[4][18][37] Alueen alavilla ja paikoin kosteapohjaisilla osilla kasvaa pääasiassa vanhoja kuusia. Pukkipalon keskiosan avoimien kallioiden ympärillä ja korkeammilla paikoilla on puolestaan runsaasti suuria, kilpikaarnaisia mäntyjä. Myös keloja ja maapuita on runsaasti.[18][38] Täysin luonnontilainen ei Pukkipalokaan ole, sillä alueelta on hakattu ja sahattu lankuiksi suurimpia puita 1900-luvun alussa ja 1930-luvulla metsään on myös kaivettu muutamia ojia.[39][40]

Kansallispuiston kallioisten metsien maaperä koostuu pääosin moreenista ja kalliopaljastumista. Pukkipalon-Laidassuon alueen pohjoisosan sekä Kurjenrahkan kivennäismaasaarekkeista suurin osa on jäätikkösyntyisiä moreenikumpuja. Puiston metsät ovat suurelta osin melko karuja ja monin paikoin kallioisia. Yli puolet kansallispuiston metsistä on mustikkatyypin tuoreita kankaita, joilla soistuneisuus on yleistä. Kurjenrahkan kansallispuistossa on myös runsaasti kanervatyypin kuivia kangasmetsiä sekä puolukkatyypin kuivahkoja kankaita.[13][26] Lisäksi puistossa sijaitsee muutama pienikokoinen lehtomaisen kankaan alue, esimerkiksi Kurjenrahkan suon Mustasaaressa sijaitsee pieni käenkaali-oravanmarjatyypin metsä.[13][26][27]

Eliölajisto

Eläimet

Kaksi laulujoutsenta lentää auringon noustessa Vajosuon ylle. Joutsenet ovat viettäneet aikaa kuvan allikolla, mistä todistavat maakannaksella näkyvät höyhenet.
Valkohäntäpeurat ovat jättäneet jälkiään maaliskuiseen metsään Lakjärvenrahkan Huhtasaaressa.

Kurjenrahkan kansallispuiston eläimistö on pääosin tyypillistä suolajistoa. Alueella pesii kuitenkin myös erilaisia erämaisia, Varsinais-Suomessa harvinaisia ja uhanalaisia eläinlajeja. Monet pohjoiset lintulajit pesivät alueella eteläisimmillä esiintymispaikoillaan ja erityisesti Lammenrahkan lintulajisto on kansallispuiston runsaimpia.[18][19][24] Kansallispuiston lintulajistoon kuuluvat vaarantuneet käenpiika ja tiltaltti sekä muun muassa silmälläpidettävät kehrääjä, harmaapäätikka, pikkusieppo ja kalasääski.[25] Alueen muuta lajistoa ovat esimerkiksi nuolihaukka, tuulihaukka ja kangaskiuru. Myös muuttohaukka on tavattu alueella. Puisto on lisäksi yksi eteläisimmistä riekon ja pohjansirkun pesimäalueista Suomessa. Alueen vanhoissa metsissä pesivät lisäksi ainakin korppi, helmipöllö, viirupöllö, palokärki, pohjantikka, teeri ja metso. Kansallispuiston alueella tavataan keväisin ja syksyisin lisäksi runsaasti sen läpi muuttavia metsähanhia ja kurkia.[13][27][31][37][41] Kurjista osa myös pesii alueen soilla.[27][31] Useat edellä mainituista lajeista on lueteltu Euroopan Unionin lintudirektiivin I liitteessä. Niiden lisäksi puiston alueella tavataan kymmenen muuta liitteen suojeltavaksi määräämää lintulajia. Nämä lajit ovat huuhkaja, kalatiira, kapustarinta, liro, mehiläishaukka, pikkulepinkäinen, pyy, sinisuohaukka, suopöllö ja varpuspöllö.[13][27][37] Yhteensä kansallispuistossa pesii ainakin 68 lintulajia.[37]

Kurjenrahkan kansallispuistossa elää myös lukuisia nisäkäslajeja. Soiden reuna-alueiden vanhoissa sekametsissä tavataan muun muassa liito-oravia. Pienpedoista puolestaan puistossa esiintyy muun muassa kettuja, näätiä, supikoiria, mäyriä sekä Savojärvessä eläviä saukkoja. Kansallispuiston lajistoon kuuluvat lisäksi ainakin ilves, hirvi, valkohäntäpeura ja metsäkauris.[19][27][37][41] Puiston alueella on tavattu myös yksittäisiä susia ja karhuja.[19][37][41] Jyrsijöistä yleisenä tavataan vain metsäpäästäistä, lisäksi alueelta on yksi havainto vaivaispäästäisestä. Matelijoista ja sammakkoeläimistä puistossa tavataan ainakin kyytä ja vaskitsaa sekä sisiliskoja, sammakoita ja viitasammakoita.[27] Savojärven kalasto koostuu ahvenesta, särjestä, kiiskestä ja hauesta. Järveen on istutettu myös kirjolohta, toutainta ja peledsiikaa. Vaikka rapuja on järvessä joskus tavattukin, ne eivät pysty lisääntymään veden suurten happamuusvaihteluiden takia.[25]

Kurjenrahkan kansallispuiston harvinaisia perhosia. Ylärivi: Muurainhopeatäplä päältä ja alta, alarivi: luumittari ja kanervamittari. Kanervamittaria lukuun ottamatta perhoset ovat Lakjärvenrahkalta.

Alueen vanhoissa metsissä tavataan useiden kolossa pesivien lintulajien lisäksi runsaasti erilaisia lahopuista riippuvaisia hyönteisiä.[18][41] Erityisesti Pukkipalon aarniometsän lahopuut ylläpitävät useiden niistä riippuvaisten hyönteisten kantoja. Tällaisia lajeja ovat muun muassa uhanalainen kovakuoriainen rosopehkiäinen sekä aiemmin uhanalaisina pidetyt ludelajit aarnilatikka ja ruskolatikka.[13][41] Pukkipalon perhoslajisto muistuttaa rehevän kuusisekametsän lajistoa, mutta myös suo- ja kosteikkolajeja tavataan alueella. Harvinaisia tai uhanalaisia perhoslajeja ei Pukkipalossa tehdyssä hyönteiskartoituksessa kuitenkaan ole löytynyt.[38]

Kansallispuiston soilla elää kuitenkin muutamia harvinaisia ja uhanalaisia perhoslajeja. Kurjenrahkan suoalueella on tavattu muun muassa uhanalaiset muurainhopeatäplä ja rahkahopeatäplä sekä harvinainen rämepörhömittari.[13][27][28][41] Vajosuolla on puolestaan uhanalaisen luumittarin lounaisin esiintymä Suomessa.[13][29][41]. Lisäksi Vajosuollakin on tavattu vaarantuneen muurainhopeatäplän yksilöitä.[29] Näiden lisäksi kansallispuistossa sijaitsevat pursupikkumittarin ja silmälläpidettävän rimpiputkisirvikkään lounaisimmat populaatiot Suomessa. Myös rämekarvajalka, kanervamittari, kehnämittari sekä pikkutupsukas elävät Kurjenrahkan kansallispuistossa levinneisyysalueensa äärirajalla. Yhteensä puistossa on tavattu selvitysten perusteella 45 soille tunnusomaista perhoslajia.[42] Muiden selkärangattomien ryhmien lajisto on lounaissuomalaisille soille tyypillistä, mutta Kurjenrahkan suon hämähäkkieläinkanta on tutkimusten mukaan erityisen runsas ja monipuolinen.[27]

Luontopolun reunalla kasvavaa kantokääpää tavataan yleisesti koko Pukkipalon alueella.

Sienet

Lintujen ja hyönteisten ohella vanhoissa metsissä kasvaa lisäksi useita lahopuista riippuvaisia sieniä.[18] Erityisesti Pukkipalo on lahottajasienilajistoltaan Varsinais-Suomen edustavin. Näihin lajeihin kuuluvat esimerkiksi uhanalaiset rusokantokääpä ja pursukääpä sekä harvinaiset hentohaprakääpä, korpiludekääpä, rusokääpä ja riekonkääpä.[13][18][19][25] Pukkipalossa tavattuja yleisempiä kääpälajeja ovat lisäksi muun muassa pökkelö-, kuusenkynsi- ja kantokääpä sekä erilaiset vyökäävät.[37]

Kasvit

Suopursun kukat hehkuvat nousevan auringon valossa Lakjärvenrahkalla.

Alueen kasvilajisto on tyypillistä ja monipuolista eteläisen Suomen suolajistoa, mutta puistosta ei ole tavattu harvinaisia tai uhanalaisia putkilokasveja.[19][27][25] Esimerkkeinä Kurjenrahkan kansallispuistossa kasvavista kasveista voidaan mainita esimerkiksi Savojärven ja muiden suojärvien laidoilla kasvavat raatteet, vehkat, pullosarat, suokortteet ja jouhivihvilät. Soiden tyypillistä kasvistoa ovat lisäksi muun muassa ainakin vaivaiskoivu, kanerva, suopursu, pitkä- ja pyöreälehtikihokki sekä suokukka. Marjoja soilla tuottavat ainakin lakka, juolukka sekä iso- ja pikkukarpalo.

Kurjenrahkan suon avo-osalla kasvaa puolestaan esimerkiksi ainakin 14 eri rahkasammallajia kuten jokasuonrahkasammalta ja rusorahkasammalta sekä monia sarakasveihin kuuluvia saroja ja villoja kuten tupasvillaa, tupasluikkaa ja rahkasaraa. Soiden allikkojen kasveihin kuuluvat muun muassa ulpukka, leväkkö ja valkopiirtoheinä[13][27][31] Pukkipalon aarnialueen kasvillisuutta luonnehtivat runsaiden karhunsammalkasvustojen lisäksi vanamot, talvikit ja oravanmarjat. Kämmekkäkasveista Pukkipalossa kasvaa sekä maariankämmekkää että yövilkkaa.[37] Kurjenrahkan suon Mustasaaren lehdossa puolestaan tavataan muun muassa metsälehmusta, tervaleppää sekä aluskasvillisuutena sinivuokkoa, käenkaalia ja kieloa.[27]

Nähtävyydet ja palvelut

Kuhankuonon rajakivi Nousiaisten suunnasta nähtynä.

Kuhankuono ja sen ympäristö

Pääartikkeli: Kuhankuono

Kurjenrahkan kansallispuiston tunnetuin nähtävyys on seitsemän kunnan rajapyykki Kuhankuono, jonne parhaimmillaan on ulottunut kahdeksan kuntaa.[9][43] Vuodelta 1773 olevan tiedon mukaan Kuhankuono-nimi tulee rajakiven sijaintipaikan muodosta, sillä kivi sijaitsi ison suosaarekkeen länsilaidalla terävällä, nokkaa eli kuonoa muistuttavalla kalliopaadella.[43] Vaihtoehtoisen selityksen mukaan nimi tarkoittaa erärajoja ja eräteitä viitoittavaa merkkipaikkaa.[9] Puistoa sivuavalta seututie 204:ltä on kivelle matkaa noin kilometri.[3] Vähä-Välisaaressa, Kuhankuonosta noin 400 metriä lounaaseen, sijaitsee myös kansalaissodan aikainen punakaartilaisen Ahti Jalosen hauta. Haudalle on pystytetty yksinkertainen muistokivi.[16][44]

Kurjenpesä ja Rantapiha

Kuhankuonon ohella puiston suosituimpia käyntikohteita olivat vuonna 2007 tehdyn kävijätutkimuksen mukaan Savojärven eteläpuolella sijaitseva Kurjenpesän luontotupa sekä järven länsipuolella, mutta hieman kansallispuiston ulkopuolella sijaitseva Rantapiha, joka on Nousiaisten kunnan virkistysalue.[45][46] Päivittäin avoinna olevassa Kurjenpesän luontotuvassa ei ole henkilökuntaa, mutta puiston kävijät voivat tutustua sen maksuttomaan näyttelyyn omatoimisesti. Toukokuussa 2004 avatun luontotuvan ja sen näyttelyn tarkoitus on tutustuttaa suohon eri vuodenaikoina, kurjen näkökulmasta. Tuvasta saa myös muuta tietoa kansallispuistosta.[47][48][49][50]

Kurjenpesän luontotupa Savojärven rannalla. Vasemmanpuoleinen rakennus on vuokrattavissa oleva Kurkelan kokoontumistila.
Nousiaisten kunnan virkistysalue Rantapiha sijaitsee myös Savojärvellä. Kuvassa näkyvien kesäkioskin ja päärakennuksen lisäksi Rantapihalla on muun muassa uimaranta sekä Pukkipaloon ja Kuhankuonolle vievien polkujen lähtöpaikka.

Kurjenpesän luontotuvan piha-alueen varustukseen kuuluvat keittokatos, Savojärvelle avautuva näköalatasanne sekä kuivakäymälä. Tupa ja sen pihan rakenteet sekä Savojärven rantalaituri polkuineen on tehty esteettömiksi.[47][49][51] Luontotuvan yhteydessä sijaitsee myös päiväkäyttöön vuokrattavissa oleva Kurkelan kokoontumistila. Kahdenkymmenen hengen käyttöön tarkoitettu Kurkela on keittiön ja itse kokoontumistilan sisältävä entinen kesämökki, joka on kunnostettu vuonna 2004.[52] Kurjenpesän edustalta lähtee myös kahden kilometrin pituinen Karpalopolun rengasreitti sekä liikuntaesteisillekin soveltuva, pyörätuolillakin kuljettava polku Kuhankuonon rajapyykille.[47][49] Edellä mainittujen palvelujen perusteella Metsähallitukselle myönnettiin Länsi-Suomen läänin esteettömyyspalkinto vuonna 2007.[53]

Nousiaisten kunnan omistama Rantapiha Saksalan kylässä on puistossa retkeilevien suosittu lähtöpaikka. Virkistysalueen varustukseen kuuluvat muun muassa uimaranta, kesäviikonloppuisin toimiva kioski, grillikatos, kaivo ja käymälä. Rantapihalla on myös mahdollisuus saunoa varaussaunassa ja yöpyä maksua vastaan. Rantapihan päärakennuksessa järjestetään lisäksi tilauksesta ruokailuja ryhmille. Virkistysalueen ylläpidosta vastaa Saksalan pienviljelijäyhdistys.[11][46][54]

Retkeily ja reitit

Kuhankuonon retkeilyreitistön opaste ja polku Pukkipalon pohjoispuolella.

Kansallispuiston alueella kulkee useita merkittyjä polkuja. Puiston sisäiset palvelurakenteet kuten nuotiopaikat ja laavut sekä polut ovat Metsähallituksen ylläpitämiä, mutta puiston ulkopuolelle jäävää osa kävelyreiteistä hoitavat yhdistykset.[55] Kaikki alueen polut kuuluvat Kuhankuonon retkeilyreitistön polkuverkostoon. Siihen kuuluu muun muassa kuusi viitoitettua rengasreittiä, joiden varrella on laavuja ja nuotiopaikkoja.[48][55][56] Kuhankuonon retkeilyreitistön rengasreittien ja niitä yhdistävien yhdysreittien kokonaispituus on yli 200 kilometriä. Puiston ulkopuolella retkeilyreitistöön kuuluvat lisäksi Maskun, Ruskon ja Raision alueilla kulkeva Suokullan reitti sekä Maskussa ja Ruskolla kulkeva Karevan kierto.[48][56] Reitistö yhdistää kansallispuiston myös läheiseen Vaskijärven luonnonpuistoon, ja eri reittejä kulkemalla puistossa ja sen ympäristössä voi tehdä jopa viikon mittaisia retkiä.[4][48][55] Talvisin alueella ei ole säännöllisesti ylläpidettyjä latuja, mutta Nousiaisten Valpperista tehdään useimmiten moottorikelkalla latu-ura Vajosuon kautta Kurjenrahkalle ja Pukkipaloon.[4][19][48][55]

Vajosuon vuokratupa sijaitsee kallioisen mäen laella. Neljälle hengelle tarkoitettu tupa on entinen partiolaisten maja.

Kokonaan kansallispuiston alueella kulkee vain yksi rengasreitti, edellä mainittu kahden kilometrin mittainen Karpalopolku Kurjenpesän luontotuvalta Kuhankuonolle ja takaisin.[55] Kuhankuonon retkeilyreitistön rengasreitit puolestaan sijaitsevat suurelta osin puiston ulkopuolella. Esimerkiksi kansallispuistossa kulkeva Pukkipalon noin kilometrin mittainen luontopolku vanhan metsän lajistosta kertovine tauluineen on osa Kuhankuonon retkeilyreitistöön kuuluvasta, yhdeksän kilometrin mittaisesta Pukkipalon reitti -nimisestä rengasreitistä. Samoin puiston sisällä kulkevat luontotuvalta Kuhankuonon kautta Rantapihaan johtava polku, Töykkälästä Kuhankuonolle johtava polku Kurjenrahkan suon yli sekä Vajosuon reunaosissa kulkeva polku kuuluvat osina kolmenkymmenen kilometrin mittaiseen Vajosuon vaellus -rengasreittiin. Muilta osiltaan mainitut reitit kulkevat puiston ulkopuolella, eikä kansallispuiston alueella ole edellisten lisäksi muita merkittyjä polkuja.[55][57]

Puiston kävijämäärät vuosittain
Vuosi Kävijämäärä
2005 25 000[58]
2006 25 000[59]
2007 32 500[60]
2008 31 500[61]
2009 28 500[2]

Kurjenrahkan kansallispuistossa käy suhteellisen vähän ihmisiä. Esimerkiksi vuoden 2009 käyntimäärätilastojen perusteella kansallispuiston kävijämäärä oli noin puolet kaikkien Suomen kansallispuistojen kävijämäärien keskiarvosta. Puistossa vierailleet noin 28 500 ihmistä muodostivat noin 1,5 prosenttia kaikista Suomen kansallispuistoissa vierailleista.[2] Suomen suosituimmat kansallispuistot, kuten UK-puisto ja Nuuksio sijaitsevat yleensä joko suurten kaupunkien tai matkailukeskusten läheisyydessä.[62] Kurjenrahkan kansallispuiston kävijätutkimuksen perusteella Kurjenrahkan kansallispuisto on tyypillisesti perheiden päiväretkikohde, jonka reiteille tullaan omalla autolla pääasiassa syksyisin ja viikonloppuisin, keskimäärin neljän-viiden tunnin retkille. Pääosin turkulaisista koostuvalle kävijäkunnalle puisto toimii lähivirkistysalueen tavoin.[63][45][64]Turun kaupunki on myös järjestänyt puistossa monenlaista liikuntatapahtumia, kuten lumikenkäkierroksia, hiihtoretkiä ja erilaisia ulkoilupäiviä.[65][66][67] Mynämäen kunta taas esimerkiksi järjestää alakoulun luokkaretkiä kansallispuistossa.[68]

Päiväretkeilyn lisäksi puistossa on mahdollista myös yöpyä joko vuokratuvassa, laavuilla tai merkityillä telttapaikoilla.[48] Esimerkiksi Lakjärven tuntumassa sijaitsevan laavun yhteydessä on polttopuuvarasto, kompostikäymälä ja jätekeräyspiste sekä kaivo,[34] jonka vesi on tosin juomakelvotonta, kuten reitistön muidenkin kaivojen.[4][46] Kansallispuiston linnuston ja maisemien tarkkailua varten puistossa sijaitsee kaksi luontotornia, Vajosuon ja Kurjenrahkan suon laidassa. Myös Pukkipalon eteläpuoliselta Takaniitunvuorelta avautuu näköala yli Lakjärvenrahkan.[48] Vaikka alueen metsät ovatkin olleet suurelta osin talouskäytössä, on leiri- ja taukopaikat pyritty pystyttämään luonnonkauniille paikoille.[4] Taukoja ja yöpymistä varten puistossa on yhteensä neljä laavua sekä neljälle hengelle tarkoitettu vuokratupa Vajosuon laidalla, joka on kunnostettu tuvaksi vanhasta partiolaisten majasta vuonna 2002.[46][69]

Vyöhykejako ja rajoitukset

Kurjenrahkan kansallispuisto on jaettu puiston hoito- ja käyttösuunnitelmassa maankäytön ja ihmisten liikkumisen ohjaamiseksi ja rajoittamiseksi kolmeen erilaiseen vyöhykkeeseen. Pääosa puistosta on syrjävyöhykettä, jonne ei pyritä rakentamaan palveluvarustusta. Suurin osa edellä mainituista laavuista, poluista ja muista rakenteista sijaitsee sen sijaan pienialaisilla virkistysvyöhykkeillä, jotka on perustettu estämään muun muassa luonnon kuluminen ja häiriintyminen muilla alueilla. Luonnoltaan kaikkein arimmat ja arvokkaimmat alueet muodostavat puiston rajoitusvyöhykkeet, joilla liikkumista rajoitetaan muun muassa linnuston pesimärauhan takaamiseksi. Rajoitusalueista Lammenrahkan alueella liikkuminen on puiston uuden järjestyssäännön perusteella kiellettyä tammikuun puolivälin ja heinäkuun puolivälin välisenä aikana, kun taas Vajosuon, Kurjenrahkan ja Laidassuon-Lakjärven rajoitusalueilla kulkurajoitukset ovat voimassa huhtikuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin.[4][19][70][71]

Kansallispuiston järjestyssäännöt asettavat ihmisen toiminnalle puistossa myös muita rajoituksia. Telttailu ja tulenteko puiston alueella on sallittu järjestyssääntöjen mukaan vain merkityillä paikoilla. Tulenteko on lisäksi sallittu ainoastaan vain paikalle tuotua polttopuuta käyttäen. Lemmikkieläinten pito vapaana sekä puiston maaperän, kasvien ja eläinten pyydystäminen tai häiritseminen on kielletty, tosin sienten ja marjojen poiminta sekä kalastus ovat sallittuja jokamiehenoikeuksien nojalla. Lammenrahkan alueella on mahdollista myös metsästää hirviä Metsähallituksen luvalla.[4][48][71][72]

Lähteet

  • Kare Eskola: Kurjet kutsuvat takamaille. Retki-lehti, syyskuu 2004, nro 6, s. 60-63. ISSN 1456-8837.
  • Lauri Hokkinen: Kuhankuono, Kurjenrahka, Suokulla - Retkikohteita Turun pohjoispuolella. Omakustanne. Raisio: Lauri Hokkinen, 2003. ISBN 952-91-6688-5.
  • Jouko Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja C 1. Helsinki: Metsähallitus, 2006. ISBN 952-446-471-3. Teoksen verkkoversio (pdf).
  • Anna Kettunen & Jonna Berghäll: Kurjenrahkan kansallispuiston kävijätutkimus 2007. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja B 107. Helsinki: Metsähallitus, 2008. ISBN 978-952-446-657-8. Teoksen verkkoversio.
  • Kari Järventausta: Perhostutkimuksia eräillä Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla - Osa 1: Puurijärvi-Isosuo, Kurjenrahka, Torronsuo, Kurasmäki, Tammimäki ja Lenholm. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja: Sarja A No 57. Vantaa: Metsähallitus, 1996. ISBN 951-53-0863-1.
  • Esa Laukkanen: Kuhankuonon retkilukemisto: Saksalan kylän historiikki. Turku: Saksalan pienviljelijäyhdistys, 2000.
  • Esa Laukkanen & Mika Lehto: Kuhankuonon retkilukemisto: Saksalan alueen luonto ja Kuhankuonon rajakiven historiikki. Turku: Saksalan pienviljelijäyhdistys, 2000.
  • Lassi Lähteenmäki, Veijo Peltola, Lasse Porsanger, Anne Raunio & Pekka Sundholm (toim.): Suo, kurki ja kansallispuisto. Forssa: Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri, 1991.
  • Helmer Tuittila: Mynämäen turvevarat - Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. Raportti P 13.4/82/91. Espoo: Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, 1982. Teoksen verkkoversio.
  • Helmer Tuittila: Pöytyän turvevarat - Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. Raportti P 13.4/83/120. Espoo: Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, 1983. Teoksen verkkoversio.
  • Helmer Tuittila: Yläneen turvevarat - Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. Raportti P 13.4/83/139. Espoo: Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, 1983. Teoksen verkkoversio.

Viitteet

  1. ↑ a b c d e Kurjenrahkan kansallispuisto 20.04.2010. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 30.7.2010.
  2. ↑ a b c Käyntimäärät kansallispuistoittain 2009 3.9.2010. Metsähallitus. Viitattu 9.9.2010.
  3. ↑ a b c Kurjenrahkan kulkuyhteydet ja kartat 8.7.2010. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 1.8.2010.
  4. ↑ a b c d e f g h i Eskola: Kurjet kutsuvat takamaille, s. 60–63.
  5. ↑ Jalmari Jaakkola: Mikael Agricola ja Satakunta - Hiukan vanhaa lähde- ja rajahistoriaa, s. 51. Teoksessa: Pekka Katara, Sakari Mattila, Niilo Valonen & Eino Nikkilä (toim.): Satakunta XIII: Kotiseutututkimuksia. Vammala: Satakuntalainen osakunta, 1946. Teoksen verkkoversio.
  6. ↑ Laukkanen: Saksalan kylän historiikki, s. 10–12
  7. ↑ Laukkanen & Lehto: Saksalan alueen luonto ja Kuhankuonon rajakiven historiikki, s. 14–17
  8. ↑ a b c d e f g h Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s.18–21
  9. ↑ a b c d e f g h i Kurjenrahkan nähtävyydet ja historia 27.11.2009. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 4.8.2010.
  10. ↑ Laukkanen: Saksalan kylän historiikki, s. 13–20
  11. ↑ a b Hokkinen: Kuhankuono, Kurjenrahka, Suokulla, s. 30–31
  12. ↑ a b c Lähteenmäki ym. (toim.): Suo, kurki ja kansallispuisto, s. 3
  13. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Kurjenrahka 23.10.2007. ymparisto.fi: Lounais-Suomen ympäristökeskus. Viitattu 13.8.2010.
  14. ↑ a b Markku Lappalainen: Ympäristöministeri vetoaa metsähallitukseen Kurjenrahkan palvelujen järjestämiseksi. Turun Sanomat, 16.3.1998. Artikkelin verkkoversio.
  15. ↑ a b c Laki Kurjenrahkan kansallispuistosta. Laki 1295/1997. Suomen valtio, 1997. Lain verkkoversio.
  16. ↑ a b c d e f Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 11–12.
  17. ↑ Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 23.
  18. ↑ a b c d e f g h i Kurjenrahkan luonto 20.4.2010. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 1.8.2010.
  19. ↑ a b c d e f g h Hokkinen: Kuhankuono, Kurjenrahka, Suokulla, s. 26–27.
  20. ↑ Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 29–32.
  21. ↑ a b Eeva Suojanen: Ennallistettavaa aluetta 75 hehtaaria - Kurjenrahkan kansallispuistoa palautetaan luonnontilaan. Turun Sanomat, 19.3.2005. Artikkelin verkkoversio.
  22. ↑ Laukkanen & Lehto: Saksalan alueen luonto ja Kuhankuonon rajakiven historiikki, s. 10–13
  23. ↑ Heino Raino & Eino Hellsten: Tilastoja Suomen ilmastosta 1961-1980. Helsinki: Ilmatieteen laitos, 1983. ISBN 951-697-195-4.
  24. ↑ a b c d e f Kurjenrahkan suot 24.11.2004. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 4.8.2010.
  25. ↑ a b c d e f Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 15–17.
  26. ↑ a b c Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 14–15.
  27. ↑ a b c d e f g h i j k l m Irene Routio ja Matti Valta: Retkeilijän Kurjenrahka, s. 7–13. Teoksessa Lähteenmäki ym. (toim.): Suo, kurki ja kansallispuisto
  28. ↑ a b Järventausta: Perhostutkimuksia eräillä Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla, s. 15–17.
  29. ↑ a b c d e Järventausta: Perhostutkimuksia eräillä Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla, s. 17–18.
  30. ↑ Tuittila Pöytyän turvevarat, s. 90–95
  31. ↑ a b c d Irene Routio ja Matti Valta: Retkeilijän Kurjenrahka, s. 14–15. Teoksessa Lähteenmäki ym. (toim.): Suo, kurki ja kansallispuisto
  32. ↑ Hokkinen: Kuhankuono, Kurjenrahka, Suokulla, s. 39–40.
  33. ↑ a b c Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 12–13
  34. ↑ a b Hokkinen: Kuhankuono, Kurjenrahka, Suokulla, s. 28–29
  35. ↑ Tuittila Mynämäen turvevarat, s. 139–141
  36. ↑ Tuittila: Yläneen turvevarat, s. 64–66
  37. ↑ a b c d e f g h Irene Routio ja Matti Valta: Retkeilijän Kurjenrahka, s. 16–18. Teoksessa Lähteenmäki ym. (toim.): Suo, kurki ja kansallispuisto
  38. ↑ a b Järventausta: Perhostutkimuksia eräillä Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla, s. 18–20.
  39. ↑ Hokkinen: Kuhankuono, Kurjenrahka, Suokulla, s. 32.
  40. ↑ Laukkanen: Saksalan kylän historiikki, s. 22–25
  41. ↑ a b c d e f g Kurjenrahkan eläimet 27.1.2009. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 4.8.2010.
  42. ↑ Järventausta: Perhostutkimuksia eräillä Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla, s. 20
  43. ↑ a b Jorma Pihlava: Kunnat muuttuvat, Kuhankuono säilyy. Turun Sanomat, 28.12.2008. Artikkelin verkkoversio.
  44. ↑ Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 34.
  45. ↑ a b Kettunen & Berghäll: Kurjenrahkan kansallispuiston kävijätutkimus 2007, s. 22–25
  46. ↑ a b c d Kurjenrahkan palvelut 5.8.2010. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 3.8.2010.
  47. ↑ a b c Kurjenpesän luontotupa 12.2.2010. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 3.8.2010.
  48. ↑ a b c d e f g h Kurjenrahkan harrastusmahdollisuudet 1.3.2010. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 22.8.2010.
  49. ↑ a b c Hokkinen: Kuhankuono, Kurjenrahka, Suokulla, s. 33–34.
  50. ↑ Luontopäivä Kuhankuonolla. Turun Sanomat, 21.5.2004. Artikkelin verkkoversio.
  51. ↑ Sanna Suopanki: Liikuntaesteisille uusi reitti ja laituri Kurjenrahkan kansallispuistoon. Turun Sanomat, 18.9.2005. Artikkelin verkkoversio.
  52. ↑ Kurkela, kokoontumistila 23.2.2009. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 23.8.2010.
  53. ↑ Metsähallitukselle esteettömyyspalkinto. Turun Sanomat, 13.4.2007. Artikkelin verkkoversio.
  54. ↑ Nousiaisten nähtävyyksiä Nousiaisten kunta. Viitattu 28.8.2010.
  55. ↑ a b c d e f Kurjenrahkan reitit 15.6.2010. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 5.8.2010.
  56. ↑ a b Kuhankuonon retkeilyreitistö - sijainti Kuhankuonon retkeilyreitistö- ja virkistysalueyhdistys ry. Viitattu 30.7.2010.
  57. ↑ Kuhankuonon retkeilyreitistö - reitit ja opasteet Kuhankuonon retkeilyreitistö- ja virkistysalueyhdistys ry. Viitattu 22.8.2010.
  58. ↑ Käyntimäärät kansallispuistoittain 2005 18.7.2008. Metsähallitus. Viitattu 9.9.2010.
  59. ↑ Käyntimäärät kansallispuistoittain 2006 18.7.2008. Metsähallitus. Viitattu 9.9.2010.
  60. ↑ Käyntimäärät kansallispuistoittain 2007 28.10.2008. Metsähallitus. Viitattu 9.9.2010.
  61. ↑ Käyntimäärät kansallispuistoittain 2008 10.2.2010. Metsähallitus. Viitattu 9.9.2010.
  62. ↑ Anu Välilä: Kurjenrahkalla retkeily lisääntyi. Turun Sanomat, 19.2.2008. Artikkelin verkkoversio.
  63. ↑ Kettunen & Berghäll: Kurjenrahkan kansallispuiston kävijätutkimus 2007, s. 16–19
  64. ↑ Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 21–22
  65. ↑ Kuhankuono tutustuttaa lumikenkäilyyn. Turun Sanomat, 12.3.2009. Artikkelin verkkoversio.
  66. ↑ Kuhankuono kutsuu suksille sunnuntaina. Turun Sanomat, 6.3.2009. Artikkelin verkkoversio.
  67. ↑ Ari-Matti Ruuska: Kuhankuonon ulkoilupäivä houkutti kaupunkilaiset keskelle korpea - Ylös, ulos ja luontoon!. Turun Sanomat, 25.5.2008. Artikkelin verkkoversio.
  68. ↑ Helsinki ja lähialueet säilyvät retkikohteina - Mynämäki lopetti laskettelureissut. Turun Sanomat, 25.9.2006. Artikkelin verkkoversio.
  69. ↑ Vajosuo, vuokratupa 6.5.2009. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 28.8.2010.
  70. ↑ Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 25–27
  71. ↑ a b Jukka Uotila: Kurjenrahkalle uusi järjestyssääntö - Kansallispuistossa voimassa rajoitetut jokamiehenoikeudet. Vakka-Suomen Sanomat, 23.7.2010, s. 3.
  72. ↑ Kurjenrahkan ohjeet ja säännöt 4.3.2008. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 31.8.2010.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kurjenrahkan kansallispuisto.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kurjenrahkan_kansallispuisto&oldid=9082079”