Lauhanvuoren kansallispuisto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lauhanvuoren kansallispuisto
Kansallispuiston sijainti kartalla.
Kansallispuiston sijainti kartalla.
Kansallispuiston sijainti kartalla.
Sijainti Kauhajoen ja Isojoen alueella Suomessa
Koordinaatit 62°9′7″N, 22°10′30″E
Pinta-ala 53 km²
Perustettu 1982
Kävijämäärä 8 500 [1] (vuonna 2010)
Hallinto Metsähallitus[2]

Lauhanvuoren kansallispuisto sijaitsee Kauhajoen ja Isojoen rajalla, Etelä-Pohjanmaalla. Kansallispuiston pinta-ala on 53 km², ja se on perustettu vuonna 1982. Lauhanvuori erottuu 231-metrisenä[3] Pohjanmaan muuten tasaisesta maastosta, ja se onkin yksi Länsi-Suomen korkeimmista kohdista. Lauhanvuoren kasvillisuus ja geologia ovat myös lähialueesta poikkeavia. Kansallispuistossa on lähdepuroja, lähteikköjä, allikkoisia soita, karuja mäntykankaita sekä muinaisia rantakivikoita eli kivijatoja. Koska puisto sijaitsee Suomenselän vedenjakajalla, sen luontoon kuuluu sekä pohjoisia että eteläisiä lajeja.

Kansallispuisto sopii hyvin päiväretkikohteeksi. [4] Ensimmäiset patikoijat saapuivat 1950-luvulla. Puistoa hoitaa Metsähallitus, merkittyjä reittejä siellä on noin kymmenen kilometriä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkauden lopulla 9 300 vuotta sitten mannerjäätikkö vetäytyi Lauhanvuoren alueelta, ja vuoren lakialueesta tuli keskellä Ancylusjärven ulappaa sijaitseva yksinäinen saari. Korkeimmillaan rantaviiva oli 203 metrin korkeudessa nykyisen vuoren rinteellä. Maa nousi nopeasti seuraavan tuhannen vuoden kuluessa ja vuoren rinteille muodostui lukuisia rantavalleja ja varsinkin läntiselle rinteelle monia hiekkadyynejä.[5]

Lauhanvuoren kansallispuiston kartta.

Lauhanvuori oli aina 1600-luvulle saakka erämaata, jossa Satakunnan asukkaat kävivät metsästämässä. Kylien alettua kehittyä Lauhanvuoren ympäristöön paikalliset asukkaat alkoivat käyttää aluetta metsästykseen.[5]

Lauhanvuoren metsiä on aikojen saatossa käytetty monin eri tavoin. 1700- ja 1800-luvuilla nykyisen kansallispuiston reunaosissa kasvaneita mäntyjä kaadettiin tervanpolttoa varten. Vielä nykyisinkin puistossa voi nähdä muutaman tervahaudan perustukset. Terva vietiin myytäväksi Kristiinankaupunkiin Lauhanvuoren läpi kulkevaa kaupunkitietä pitkin.[6] Tervahaudat sijaitsivat monesti tuohon aikaan niin kaukana, että haudalle rakennettiin hautasaunoja. Näissä hautasaunoissa oli yksinkertainen kiuas ja nukkumista varten laveri. Metsämiehet käyttivät hautasaunoja pysähdyspaikkoina, ja eri vainoaikoina niissä myös piileskeltiin. Perimätiedon mukaan Lauhanvuoren alueella sijaitsevalla Majaluomanhaudalla "kasakat tappoivat saunallisen väkeä, kun piika oli ilmoittanut piilopaikan, mutta hänetkin surmattiin". Tämä tarina on mahdollisesti peräisin isonvihan ajoilta, koska tällaisia joukkomurhia ei tunneta myöhempien vihollisuuksien ajoilta.[7] 1800-luvulta vuoteen 1905 Lauhanvuoren hiekkakivestä valmistettiin myllynkiviä.[5]

Puutavaran arvo alkoi tervan kysynnän vähetessä kasvaa. 1850-luvulta lähtien alueella alettiin tehdä mittavia hakkuita. Männynistutukset alkoivat 1870-luvulla. Lauhanvuoren itäiset alueet olivat valtion omistuksessa ja läntiset osat yksityisomistuksessa vuoteen 1936 saakka, jolloin valtio osti ne. Vuonna 1917 valtion omistamilla mailla alkoivat soiden kuivatukset. Moni suo tosin todettiin liian köyhäksi kasvualustaksi puille. 1920-luvulla läntisilläkin alueilla alkoivat soiden kuivatukset. Metsäpalot olivat yleisiä, ja esimerkiksi vuonna 1925 nykyisen kansallispuiston pohjoisosasta paloi 225 hehtaarin alue. 1930-luvulle saakka Lauhanvuoren soita käytettiin laidunnuksessa.[5] 19201950-luvuilla Lauhanvuori oli taloudellisesti merkittävimmillään, kun alueella tehtiin mittavia metsänistutuksia ja hakattiin metsää puutavaraksi. Lisäksi metsään hakattiin suorat palokujat metsäpalon varalta. Näin paloa voitaisiin paremmin hallita.[6]

Alueen metsiä käytettiin metsätaloudessa vielä 1970-luvullakin, ja täysin hyödyntäminen päättyi vasta vuonna 1982, kun kansallispuisto perustettiin. Vuoren laelle oli siirretty sotien jälkeen vanha metsäkämppä. Aluksi sitä käyttivät hakkuumiehet, ja myöhemmin metsänvartija piti sitä tukikohtanaan. Kämppä paloi syksyllä 2005.[6]

Jo vuosikymmeniä sitten ymmärrettiin vuoren arvo viljelys- ja laidunmaana. Vuorella onkin viljelty perunaa, laidunnettu karjaa sekä juhlittu juhannusta. Halla vaikeutti perunanviljelyä alavilla mailla, minkä vuoksi viljelykset perustettiin Lauhanvuoren rinteille. Perunaa viljeltiin rinteillä 1800-luvun alusta 1930-luvulle saakka. Menneiden aikojen muistoksi laen luontopolun varressa on nykyisinkin perunaviljelys.[6] Noin vuodesta 1900 lähtien Lauhanvuori on ollut suosittu luokkaretkikohde. Ensimmäiset patikoijat saapuivat alueelle 1950-luvulla.[5]

Vuonna 1973 ympäristönsuojelun neuvottelukunta ehdotti Suomen kansallispuistoverkon kehittämisohjelmassaan Lauhanvuoren kansallispuiston perustamista. Puiston pinta-ala olisi 5 060 hehtaaria. Myöhemmin kansallispuistokomitea esitti alueelle 5 550 hehtaarin kokoista kansallispuistoa. Vuonna 1982 Lauhanvuoren alueelle perustettiin kansallispuisto. Alun perin kansallispuisto käsitti noin 2 600 hehtaarin alueen, jonka rajaus perustui vuonna 1979 maa- ja metsätalousministeriön asettaman kansallis- ja luonnonpuistojen rajaustyöryhmän esitykseen. Rajaustyöryhmä totesi, että puiston lopullinen rajaus muotoutuu vasta, kun valtio on saanut luonnonsuojelutarkoituksiin tapahtuvien maiden ostotoiminnan päätökseen. Tuohon aikaan puistot sisälsivät paljon yksityismaita.[8] Vuonna 1993 kansallispuistoon liitettiin Majaleton, Nokilammennevan ja niin sanottu Pohjois-Lauhan alue sekä ostotiloja, jotka liittyivät näihin.[9] Myös Majaluoman luonnontilaisena säilynyt osa, laskuojaton Ahvenlampi sekä kaksi kivijataa tulivat osaksi kansallispuistoa. Yhteensä puiston ala kasvoi 1 050 hehtaarilla. Liitetyt alueet muun muassa eheyttivät kansallispuistoa sekä sisälsivät varsin merkittäviä erilliskohteita Lauhanvuoren luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta. Kansallispuiston laajentamisesityksestä pyydettiin lausunnot Isojoen ja Kauhajoen kunnilta, Metsähallitukselta, Maanmittauslaitokselta, maa- ja metsätalousministeriöltä, Vaasan läänin seutukaavaliitolta, Vaasan lääninhallitukselta ja Suomen luonnonsuojeluliitolta. Yksikään taho ei vastustanut laajentamista.[8]

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suolampi Spitaalijärven ja Kivijadan välisen reitin varrella.

Vuori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauhanvuori
Korkeus 231 m
Sijaintitiedot
Sijainti Kauhajoen ja Isojoen raja
Koordinaatit 62°9′7″N, 22°10′30″E
Geologia
Tyyppi moreeni- ja kalottivuori[3]

Lauhanvuori on moreeni- ja kalottivuori, joka kohoaa noin sata metriä ympäröiviä alueita ylemmäs 231 metrin korkeuteen. Se on yksi Länsi-Suomen korkeimmista kohdista, ja Lauhanvuoren aluetta kutsutaankin Länsi-Suomen Lapiksi. Vuoren laella sijaitseva neliökilometrin kokoinen alue paljastui 9 300[5] vuotta sitten mannerjäätikön vetäydyttyä alueelta, eikä tämä lakialue koskaan ole ollut veden alla. Laki olikin aluksi keskellä Ancylusjärven ulappaa sijaitseva yksinäinen saari.[10]

Vesi kulutti ja huuhtoi Itämeren merivaiheiden aikana Lauhanvuoren rinteitä. Tuuli, jää ja aallot muokkasivat maata, joka nousi vedestä vähitellen. Nykyisin tämän muokkaustyön tulokset ovat nähtävissä vuoren rinteillä erilaisina rantamuodostumina, kuten eroosiotörminä, sulavesikuruina, rantatasanteina ja rantavalleina. Kivijadat ovat muodostumista ehkä tunnetuimpia. Kivijadalla tarkoitetaan muinaista rantakivikkoa, jossa ei ole kasvillisuutta. Suurimmilla hiekkakivijadoilla on mittaa satoja metrejä, ja ne ovat kymmenien metrien levyisiä. Nämä kivijadat sijaitsevat Lauhanvuoren alarinteillä. Vuoren hiekkakivestä koostuvaa maaperää onkin mahdollista tutkia ainoastaan kivijadoissa. Muissa paikoissa hiekkakivi on paksun turve-, moreeni- tai hiekkakerroksen alla.[10] Vuorenrinteiden lähteiden lukumäärä on poikkeuksellisen suuri. Muun muassa Pohjanlahteen laskevat Karvianjoki, Isojoki eli Lapväärtinjoki ja Kauhajoki saavat alkunsa näistä lähteistä. Kaikki merkittävimmät lähteet eivät kuitenkaan kuulu kansallispuiston alueeseen. Esimerkiksi Huhtakorvenkivijadan lounaispuolella sijaitseva lähteikkö sijaitsee yksityismaalla kansallispuiston ulkopuolella.[3] Lauhanvuori on Suomen eteläisin paikka, jossa puiden latvuksiin muodostuu ilman kosteuden tiivistymisestä aitoa tykkylunta.[11]

Kasvillisuus ja eläimistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauhanvuoren laki, joka ei ole ollut veden alla, on säilyttänyt irtaimet maamassansa ja ravinteensa. Lakialue onkin tämän vuoksi veden huuhtomia rinteitä rehevämpi. Rinteet ovat karuja ja vähäravinteisia. Lauhanvuoren alarinteillä sijaitseviin kivennäismaan painanteisiin on aikojen saatossa muodostunut karuja soita, varsinkin rämeitä ja nevoja. Alueelle tyypillisiä suoyhdistelmätyyppejä ovat hiekkapohjaiset ja pienehköt keidassuot. Huomattavimmat suot ovat Siioninkeidas ja Lohikeidas puiston eteläosassa ja Likolammit, Kärkikeidas ja Majaletto pohjoisosassa.[10][3] Likolammit on alueen keidassoista parhaiten säilynyt. Tälle alueelle on helppo päästä, mikä tekee siitä tutkimuksen ja opetuksen kannalta otollisen havaintokohteen. Majaletto on Likolammeja suurempi keidasräme, jonka pohjoisosassa on monia pienikokoisia lampia. Tältä suolta alkaa muun muassa Majaluoma-niminen kirkasvetinen taimenpuro. Majaleton alueella sijaitsee pieni rinnesuo, joka on eteläisessä Suomessa harvinaisuus.[8] Rämeiden ja nevojen lisäksi alueella, varsinkin Isojoen alkulähteillä Lauhanvuoren etelään päin viettävällä osalla, on myös korpia. Myös luhtaisia nevoja on paikoin purojen varsilla. Kurjet ja metsot pitävät keväisin soilla ääntä. Myös riekko viihtyy kansallispuiston soilla.[10][3] Kansallispuistossa on lisäksi vajaan hehtaarin alue lettoa, jolla kasvavat esimerkiksi purtojuuri, ruskopiirtoheinä, hirssisara, rimpivihvilä, karhunruoho sekä useat harvinaiset sammalet. Lauhanvuori on karhunruohon eteläisin kasvupaikka.[12]

Kirkasvetinen lähdepuro Spitaalijärven ja Kivijadan välisen reitin varrella. Näissä puroissa tavataan purotaimenta.

Vuoren alarinteiden puusto muodostuu kitukasvuisesta mäntymetsästä.[10] Alarinteillä sijaitsevat karut kankaat ovat jäkälän ja kanervan peittämät.[3][10] Kankailla kasvaa lisäksi yli 125–135-vuotiaita mäntyjä.[8] Lauhanvuoren karussa ympäristössä viihtyvät pohjoiset lintulajit kuten järripeippo ja tilhi, joka viettää kesänsä tavallisesti pohjoisessa.[10] Muita puistossa tavattavia lajeja ovat muun muassa ampuhaukka, mustakurkku-uikku, pohjantikka, helmipöllö, kapustarinta, huuhkaja, varpuspöllö, suokukko, palokärki, laulujoutsen, kehrääjä ja kulorastas.[10][3] Pikkusieppo pesimässä kansallispuistossa on harvinaisuus. Linnusto ei karuudesta johtuen ole kovinkaan monipuolinen, mutta se poikkeaa silti tavallisesta eteläpohjalaisesta maaseutuympäristöstä. Huhtikuussa Lauhanvuoren laella sijaitsevasta näkötornista voi tarkkailla petolintujen, kurkien, joutsenten ja hanhien muuttoa. Syksyisin Lauhanvuorelle tulee parvittain taviokuurnia. Talviaikaan puiston linnusto on melko niukkaa. Koskikaran saattaa tavata talvisin sulana pysyvistä Lohikeitaan luomista.[13] Vuoren rinteillä kasvaa mäntykukka, joka ottaa mäntyjen juurista tarvitsemansa ravinteet.[10] Erään lähdepuron varrelta haavanrungolta löydettiin vuonna 1992 harvinainen harjasorakas-kääpä.[14] 1990-luvun alkuvuosina pilkkumäntypistiäiset ja ytimennävertäjät aiheuttivat kansallispuistoon sadan hehtaarin kuolleen männikön.[15]

Vuoren laella ja varsinkin lähteiden ympäristössä tihkuvetisillä rinteillä ja alavilla kankailla esiintyy lehtomaisia ja tuoreita kangasmetsiä sekä lehtojuotteja. Laella valtalajeina ovat kuusi ja lehtipuut. Hirvet syövät laella pihlajien ja haavan taimien latvustoja. Lauhanvuoren alueella tavataan myös saukkoja, ilveksiä, susia, karhuja ja liito-oravia. Liito-orava on priorisoitu laji.[10][3] Vielä 1980-luvulla alueella tavattiin myös ahmoja, ja niiden tiedettiin jopa pesineen alueella.[16] Rehevissä paikoissa kasvaa esimerkiksi nuokkuhelmiköitä, sananjalkoja, metsäkurjenpolvia ja metsätähtiä. Lauhanvuoren sijainti Suomenselän vedenjakajaseudulla vaikuttaa alueen kasvillisuuteen: vuorella elää sekä pohjoisia että eteläisiä lajeja.[10][3]

Vesivarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska Lauhanvuori sijaitsee noin sata metriä ympäröiviä alueita ylempänä, vuori pysäyttää saderintamat. Näin ollen vuorella sataa ympäröivää aluetta enemmän.[10] Pysyvä lumi saattaa sataa vuoren yläosiin marraskuussa, ja viimeiset lumet sulavat vasta vapun aikoihin pohjoisrinteiltä.[17] Vuoren rinteet ovat karkeat, ja niiden alla on hyvin läpäisevä hiekkakivestä koostuva kallioperä. Tämän vuoksi sadevesi imeytyy nopeasti rinteisiin ja painuu syvälle, aina pohjavedeksi asti. Lauhanvuoren runsaita vesivaroja on kuvattu erinomaisiksi.[10]

Pohjavesi tulee vuorenrinteiden alaosissa maanpinnan lähelle, ja siellä onkin lähdepuroja eli luomia sekä lähteitä. Lähteiden ja purojen ympäristöt ovat reheviä keitaita. Lähteissä elää monia harvinaisiakin soiden ja lähteiden kasveja. Lähdepuroissa tavataan myös tammukkaa eli purotaimenta.[10]

Geologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä suunnilleen keskeltä Kivijataa kohti pohjoista.

Lauhanvuoren aluetta voidaan pitää sedimenttikivien ja niiden alla olevan peruskallion välisen rajan tyyppialueena Suomessa. Ediacarakaudella (aikaisemmin vendikausi) 635–542 miljoonaa vuotta sitten Lauhanvuoren alue oli tasoittunut arvioiden mukaan 180–200 metrin korkeuteen nykyisestä merenpinnasta eli lähelle alueen nykyistä tasoa. Tällöin Fennoskandian alue sijaitsi päiväntasaajan lähellä ja alueen paljaat graniittikalliot rapautuivat trooppisissa olosuhteissa sekä kemiallisesti että fysikaalisesti. Rapautuminen ulottui varsinkin rakojen kohdalla metrien, joskus jopa kymmenien metrien syvyyteen saakka.[18]

Suuria alueita nykyisen Länsi-Suomen rapautuneesta peruskalliosta peittyi ediacarakaudella matalaan veteen. Erityisesti jokisuiden ympäristössä veteen kerrostui kvartsihiekkaa, joka ajan kuluessa iskostui hiekkakiveksi. Lauhanvuorella tätä hiekkakiveä on säilynyt näihin päiviin saakka.[18]

Luultavasti monenlaiset eliöt uivat Lauhanvuoren alueen vesissä. Steriilissä kvartsihiekassa fossiilit säilyvät hyvin huonosti ja ainoat selkeät hiekkakivessä säilyneet fossiilit ovat annelidien ryömimisjäljet.[18] Annelidit olivat Annelida-ryhmään kuuluvia selkärangattomia ja matomaisia eläimiä.[19] Näiden pohjalla madelleiden eläinten fossiilien ikä on enintään 700 miljoonaa vuotta.[18]

Lauhanvuoren toorit eli kalliopaadet, jotka ovat jääneet jäljelle, kun ympäröivä rapautunut aines on kulkeutunut pois, alkoivat muodostua rakomyötäisesti rapautuneen graniitin peityttyä kvartsihiekkakiven suojaan.[20][18] Toorit saivat lopullisen muotonsa vasta jääkauden jälkeen, kun jäätikkö oli kuluttanut graniitin päältä hiekkakiven pois ja rantavoimat olivat puhdistaneet graniittikallionraot rapautumistuotteista jättäen jälkeensä vain rapautumattomat keskukset.[18]

Nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2004 valmistunut näkötorni Lauhanvuoren laella.

Lauhanvuoren kansallispuiston nähtävyyksiin kuuluvat muun muassa Kivijata, Aumakivi ja näkötorni. Kivijata on muinainen rantavalli. Nämä rantavallit kiertävät vuorta, ja suurin kivijadoista on 800 metrin pituinen muinaisrantakivikko. Kivijata koostuu hiekkakivestä, joka on Suomessa melko harvinaista. Kivijadan saa lumettomana aikana ylittää vain pitkospuita pitkin.[21] Erään tarinan mukaan kivijata oli jättiläisten viimeinen asuinpaikka.[22]

Vuoren alarinteillä maaperä vaihtuu hiekkakivestä graniitiksi. Alarinteillä sijaitsee Aumakivi-niminen toori, joka on rapautuneen peruskallion jäljelle jäänyt ydin. Näitä ytimiä on kansallispuistossa monia, mutta Aumakivi on niistä tunnetuin. Kivi muistuttaa aumaa, ja siitä se onkin saanut nimensä.[21]

Vuoren laella on kesällä 2004 valmistunut näkötorni, josta näkee kymmenien kilometrien päähän. Hyvän sään sattuessa sieltä saattaa nähdä 60–70 kilometrin päässä Pohjanlahden rannalla sijaitsevien Kaskisten ja Kristiinankaupungin korkeimpia piippuja. Tornista voi nähdä myös kuuden kirkon tornit: Kauhajärven, Karvian, Kankaanpään, Honkajoen, Siikaisten ja Isojoen. Nykyinen näkötorni on rakennettu syksyllä 2002 palaneen tornin tilalle.[21] Tutkimusten mukaan paloon ei liittynyt ilkivaltaa vaan palo lähti arvioiden mukaan oikosulusta. Palaneen tornin purku- ja siistimistöiden yhteydessä Lauhanvuorelta poistettiin myös käyttökelvottomaksi vahingoittunut Yleisradion entisen linkkimaston betoniosa. Tornissa kävi ennen paloa arvioiden mukaan noin 20 000 kävijää vuosittain.[23] Järjestyksessään nykyinen torni on seitsemäs; ennen näkötorneja paikalla on ollut palovartio- ja kolmiomittaustorneja.[24]

Harrastusmahdollisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauhanvuoren kansallispuisto sopii päiväretkeilyyn. Puistossa on noin kymmenen kilometriä merkittyjä reittejä. Lisäksi kunnat ovat tehneet polut Kauhajoen puolelta Muurahaisen luontomatkailukeskuksesta sekä Isojoen puolelta Lauhansarven luontomatkailukeskuksesta. Muurahaisen luontomatkailukeskuksessa on näyttely, joka esittelee puiston kasvillisuutta ja eläimistöä.[25]

Spitaalijärvi soiselta kaakkoisrannalta nähtynä.

Lauhanvuoren laelta alkaa 2,6 kilometriä pitkä polku, jonka varrella olevissa tauluissa kerrotaan kasvillisuudesta, rantavaiheista sekä ihmisen toiminnasta alueella. Valtakunnallinen polkupyöräreitti kulkee läpi vuoren. Tämä reitti yhdistää Lauhanvuoren kansallispuiston Kauhajoen ja Karvian rajalla sijaitsevaan Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuistoon. Kesäisin puistossa on opas. Talvella puistossa hoidetaan latuja, joilla on mahdollista hiihtää perinteisellä tavalla. Ladut ovat Kauhajoen ja Isojoen kuntien hoidossa. Hiihtämään voi lähteä joko Muurahaisesta Kauhajoelta tai Lauhansarvesta Isojoelta.[25] Lauhanvuoren maastossa hiihdetään vuosittain Kauha-Hiihto- ja Lauhan hiihto -nimiset hiihtokilpailut.[26] Kauha-Hiihto on Suomen Hiihtoliiton pitkänmatkan kilpailu, ja siihen osallistui vuonna 2007 noin 500 hiihtäjää.[27] Lauhan hiihtoon puolestaan osallistuu vuosittain 350–500 hiihtäjää.[28]

Kansallispuiston alueella voi sienestää ja marjastaa kaikkialla muualla paitsi Vehmaspuskan, Spitaalijärven ja Kärkikeitaan rajoitusosissa 10. toukokuuta ja 15. heinäkuuta välisenä aikana. Myös uiminen on sallittua kaikissa alueen lammissa ja järvissä. Puiston keskivaiheilla sijaitsevalla Spitaalijärvellä on laituri.[25]

Reitit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puron viertä kulkevat pitkospuut Lauhanvuori–Spitaalijärvi–Kivijata-reitillä.
Pitkospuut suolla Spitaalijärveltä länteen.

Lauhanvuoren reitit jakaantuvat seitsemään osaan. Lauhanvuoren laki, Spitaalijärvi sekä Muurahaisen ja Lauhansarven luontomatkailukeskukset ovat alueen tärkeimmät kiintopisteet. Kaikki reitit ovat helppoja tai keskivaativia ja soveltuvat hyvin päivän tai vähän sitä pitemmän ajan retkeilyyn. Pääasiassa reitit ovat lumettomaan aikaan liikkumiseen soveltuvia retkeilyreittejä, koska niitä ei ole merkitty reittimerkeillä.[26]

Rantapolku on keskivaativa 2,6 kilometrin pituinen reitti, joka kiertää Lauhanvuoren lakialueen osin kuluneita polunpohjia pitkin. Reitti alkaa Lauhanvuoren laelta, ja se on risteyksissä merkitty viitoin. Lähtöpisteessä on yleisopaste, käymälä, parkkipaikka ja näkötorni. Reitti esittelee jääkauden jälkiä, perunapellon ja rinteiden puustoa ja sen kehittymistä. Rantapolku on saanut nimensä reitin varrelle sijoittuvasta muinaisesta rantaviivasta. Jääkauden jälkeen merenpinta oli nykyisen reitin varrella korkeimmillaan. Rantapolku on Metsähallituksen hoidossa.[26]

Lauhanvuori–Spitaalijärvi–Kivijata-reitti on keskivaativa seitsemän kilometrin pituinen reitti. Tämä reitti kulkee osittain kuivassa kangasmaastossa ja osittain suolla. Soiden kohdilla on pitkospuut. Reitti on risteyksissä merkitty viitoin. Reitti alkaa Lauhanvuoren laelta, josta laskeudutaan ensin muinaisten rantavallien yli Spitaalijärvelle. Spitaalijärven jälkeen reitti jatkuu suoalueiden yli suurelle lähteelle. Reitti kulkee osan matkaa kirkasvetisen luoman vartta pitkin ja ohi vanhan mittapadon. Reitti päättyy Kivijadalle. Reitillä maasto laskee noin sata metriä. Reitti on Metsähallituksen hoidossa.[26]

Kivijata–Lauhansarvi-reitti on keskivaativa 4,1 kilometrin pituinen reitti kansallispuiston reuna-alueella, kylämaisemassa ja talousmetsässä. Reitti kulkee melko kuivassa kangasmaastossa ylittäen muutaman kostean kohdan. Reitti kulkee Aumakiven ohi. Reittiin sisältyy myös noin kolmen kilometrin osuus kylätietä. Reitti on risteyksissä merkitty viitoin. Kivijata–Lauhansarvi-reitti päättyy Lauhansarven luontomatkailukeskukselle. Tämä reitti on Isojoen kunnan hoidossa.[26]

Lauhanvuori–Ahvenlampi-reitti on keskivaativa neljän kilometrin pituinen reitti, joka alkaa Lauhanvuoren laelta ja päättyy 69 metriä alempana sijaitsevalle Ahvenlammelle. Reitti kulkee kangasmaastossa ajouria ja polkuja pitkin. Reitti on risteyksissä merkitty viitoin. Reitti esittelee Lauhanvuoren metsiä, rinteitä sekä pari pientä lampea. Reitti on Metsähallituksen hoidossa.[26]

Ahvenlampi–Lauhansarvi-reitti on keskivaativa seitsemän kilometrin pituinen reitti. Reitti kulkee kangasmaastossa lukuun ottamatta 1,5 kilometrin metsätieosuutta. Reitti on merkitty viitoin tärkeimmissä risteyksissä. Reitti on Isojoen kunnan hoidossa. Ahvenlampi–Lauhansarvi-reitiltä erkanee polku Huhtakorvenkivijadalle.[26]

Muurahainen–Lauhanvuori–Muurahainen-reitti on keskivaativa 19 kilometriä pitkä reitti, joka kulkee suurimmaksi osaksi kangasmaastossa helppoja tien- ja polunpohjia pitkin. Soilla reitti kulkee pengerteillä. Reitti kulkee Muurahaisen ja Lauhanvuoren välillä melko tasaisessa mäntyjä kasvavassa talousmetsässä. Spitaalijärveltä Muurahaiseen päin reitin varrella on metsätuhoalue, jonka pilkkumäntypistiäiset 1990-luvun alussa aiheuttivat. Tärkeimmissä risteyksissä reitti on viitoin merkitty. Muurahaisessa sijaitsee nuotiontekopaikka, opastetaulu ja käymälä. Kansallispuiston ulkopuolinen reitinosa on Kauhajoen kaupungin hoidossa.[26]

Palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallispuistossa asiakaspalvelua ja opastusta järjestävät Muurahaisen luontomatkailukeskus kesäisin sekä Seitsemisen luontokeskus Kurun ja Parkanon välillä vuoden ympäri.[29][30] Metsähallituksen kanssa alueella tekevät yhteistyötä ruokailu-, opastus- ja majoituspalveluja tarjoava Lauhatuotanto Oy, opastus- ja majoituspalveluja tarjoava Tmi Merja Rikala, ruokailupalveluja tarjoava Marian Luontoateriat sekä retkivälineitä vuokraava ja retkiä järjestävä Hiking Travel Hit Ky. Nämä neljä tahoa toteuttavat samalla kestävän luontomatkailun periaatteita.[31]

Muurahaisen luontomatkailukeskuksessa toimii kesäisin kahvila. Lisäksi Lauhansarven luontomatkailukeskus tarjoaa majoitus- ja ravintolapalveluja lähellä kansallispuistoa. Lauhanvuoren kansallispuistossa on tulentekopaikat Spitaalijärven itä- ja länsirannalla, Ahvenlammella ja Kaivolammella. Lisäksi Spitaalijärven länsirannalla sijaitsee keittokatos. Tulipalossa tuhoutuneen Lauhan kämpän pihalla olevassa kaivossa on tutkitusti hyvä vesi. Lähteitä on lisäksi Spitaalijärven itärannalla ja Kivijata–Spitaalijärvi-polun varrella. Muurahaisen luontomatkailukeskuksessa on wc. Lisäksi Spitaalijärvellä, Ahvenlammella, Kaivolammella, vuoren laella ja palaneen Lauhan kämpän pihalla on kuivakäymälä. Kansallispuistossa on telttailualueet Spitaalijärven itärannalla, Ahvenlammella ja Kaivolammella.[29]

Kävijämäärät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karua mäntykangasta Lauhanvuoren laen ja Spitaalijärven välillä.

Eniten kävijöitä kansallispuistossa käy kesäkuukausien aikana. Talvella puistoon houkuttelevat kävijöitä hiljaisuus ja lumisuus.[32]

Vuosi/
vuodet
Kävijämäärä Vuosi Kävijämäärä
1993–1995 75 000[33] 2004 27 000[34]
1996–1999 86 000[33] 2005 27 000[34]
2000 28 000[34] 2006 27 000[35]
2001 28 000[34] 2007 27 500[36]
2002 30 000[34] 2008 10 000[37]
2003 25 000[34] 2009 10 000[38]
2010 8 500[1]

Kulkuyhteydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallispuiston raja Isojoen suunnasta tultaessa.

Lauhanvuoren kansallispuistoon on matkaa Honkajoen Lauhalasta 10 kilometriä, Isojoelta 12 kilometriä, Porista ja Seinäjoelta noin 90 kilometriä ja Tampereelta ja Vaasasta noin 140 kilometriä. Puistoon on opastus Kauhajoen ja Isojoen suunnista.[39] Lauhanvuoren huipun kautta kulkee soratie Kauhajoen Muurahaisen luontomatkailukeskuksesta Isojoen Lauhansarven luontomatkailukeskukseen.[40]

Muurahaisen luontomatkailukeskuksen ohi kulkee kantatie 44, jolla kulkevat lähimmät linja-autot, kuten vakiovuoro Lauhala–Kauhajoki. Luontomatkailukeskuksen tai kansallispuiston risteyksen kohdassa on mahdollista jäädä pois kyydistä. Kansallispuiston rajalle on matkaa luontomatkailukeskukselta noin kaksi kilometriä ja Lauhanvuoren laelle viisi kilometriä. Lähimmät pikavuorojen käyttämät linja-autopysäkit sijaitsevat Honkajoen Lauhalassa sekä Isojoen keskustassa.[39][26]

Kansallispuistossa on pysäköintialueet Lauhanvuoren laella, tulipalossa tuhoutuneelle Lauhan kämpälle johtavan tien päässä, Kivijadalla ja Spitaalijärvellä. Helpointa on lähteä poluille Spitaalijärveltä ja vuoren laelta.[39]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkasvetinen ja juomakelpoinen lähde Spitaalijärven ja Kivijadan välillä.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Käyntimäärät kansallispuistoittain 2010 2.2.2011. Metsähallitus. Viitattu 3.2.2011.
  2. Lisätietoja Lauhanvuoresta Metsähallitus. Viitattu 13.5.2009.
  3. a b c d e f g h i Lauhanvuori Länsi-Suomen ympäristökeskus. Viitattu 13.5.2009.
  4. Lauhanvuoren kansallispuisto Metsähallitus. Viitattu 13.5.2009.
  5. a b c d e f Heikkilä, Raimo: Lauhanvuori national park (application/pdf-tiedosto) Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 13.5.2009. (englanniksi)
  6. a b c d Lauhanvuoren historia Metsähallitus. Viitattu 13.5.2009.
  7. Ruismäki, Liisa: "Tervatalous", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 49 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 13.5.2009)
  8. a b c d Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Lauhanvuoren kansallispuiston laajentamisesta 18.6.1993. Helsinki: Finlex. Viitattu 13.5.2009.
  9. Koivurinne, Jorma: "Valtionmaiden luonnonsuojelualueet ja niiden hoito", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 295 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 13.5.2009)
  10. a b c d e f g h i j k l m n Lauhanvuoren luonto Metsähallitus. Viitattu 13.5.2009.
  11. Annila, Erkki: "Eläintuhot metsissä", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 177 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 13.5.2009)
  12. Heikkilä, Raimo: "Kauhajoen suot vuonna 1999", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 154 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 13.5.2009)
  13. Isojoen lintupaikat Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys. Viitattu 13.5.2009.
  14. Kiviluoma, Maija: "Kauhajoen sienistä", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 227 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 13.5.2009)
  15. Hyytiä, Mauri: "Kauhajoen metsät vuonna 1999", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 128 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 13.5.2009)
  16. Bisi, Jukka: "Kauhajoen metsien ja soiden riista", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 254 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 13.5.2009)
  17. Kleemola, Jussi: "Hiihtoladuilla", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 274 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 13.5.2009)
  18. a b c d e f Laitakari, Ilkka: Vendikaudesta nykyaikaan – peruskallion pintasilaus (PDF) Suomen Geologinen Seura. Viitattu 13.5.2009.
  19. Geologinen sanakirja: Annelidit geologia.fi. Viitattu 13.5.2009.
  20. Maaperägeologista sanastoa Geologian tutkimuskeskus. Viitattu 13.5.2009.
  21. a b c Lauhanvuoren nähtävyydet Metsähallitus. Viitattu 13.5.2009.
  22. Lauhan lumoissa. Kauhajoen Kunnallislehti, 8.6.2001. Kauhajoki: Kauhajoen Kunnallislehti Oy. Artikkelin verkkoversio Viitattu 13.5.2009.
  23. Lauhanvuoren näkötorni tuhoutui tulipalossa 10.10.2002. Metsähallitus. Viitattu 13.5.2009.
  24. Lauhanvuorelle uusi näköalatorni 28.6.2004. Metsähallitus. Viitattu 13.5.2009.
  25. a b c Lauhanvuoren harrastusmahdollisuudet Metsähallitus. Viitattu 13.5.2009.
  26. a b c d e f g h i Kansallispuistojen reitistöt Suupohjan seutuportaali. Viitattu 13.5.2009.
  27. Lunta on, Kauha-hiihto hiihdetään. Ilkka, 8.2.2008. Artikkelin verkkoversio Viitattu 13.5.2009.
  28. 42. Lauhan hiihto (P) Isojoen kunta. Viitattu 13.5.2009.
  29. a b Lauhanvuoren palvelut Metsähallitus. Viitattu 13.5.2009.
  30. Seitsemisen luontokeskus Metsähallitus. Viitattu 13.5.2009.
  31. Yhteistyötahojen tarjoamia palveluja Lauhanvuoren kansallispuistossa Metsähallitus. Viitattu 24.4.2010.
  32. Kansallispuistojen reitistöt Suupohjan seutuportaali. Viitattu 13.5.2009.
  33. a b Vuolanto, Seppo et. al.: Metsästys eteläisen Suomen kansallispuistoissa (Ympäristöministeriön asettaman työryhmän raportti) (PDF) 7.3.2006. Helsinki. Viitattu 13.5.2009.
  34. a b c d e f Selby, Ashley; Sievänen, Tuija; Neuvonen, Marjo; Petäjistö, Leena; Pouta, Eija; Puustinen, Jenni: Kansallispuistoverkoston matkailullinen luokittelu (PDF) 2007. Metla. Viitattu 13.5.2009.
  35. Käyntimäärät kansallispuistoittain 2006 Metsähallitus. Viitattu 13.5.2009.
  36. Käyntimäärät kansallispuistoittain 2007 Metsähallitus. Viitattu 13.5.2009.
  37. Käyntimäärät kansallispuistoittain 2008 Metsähallitus. Viitattu 19.5.2009.
  38. Käyntimäärät kansallispuistoittain 2009 3.9.2010. Metsähallitus. Viitattu 3.2.2011.
  39. a b c Lauhanvuoren kulkuyhteydet ja kartat Metsähallitus. Viitattu 13.5.2009.
  40. Kahari, Osmo: Kauhajoki on myös hiljaisuuden kehto. Pohjalainen, 1.6.2007. Artikkelin verkkoversio Viitattu 13.5.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]