Ikkelänjoki

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ikkelänjoki on Etelä-Pohjanmaalla Kauhajoen kaupungissa sijaitseva joki. Se saa alkunsa Kauhajoen itäosassa Ikkeläjärven kylässä sijaitsevasta Ikkeläjärvestä, ja laskee Kauhajokeen Aronkylän Ikkelänkylässä. Matkalla joki kulkee Sahankylän, Lamminmaan ja Lustilan kylien alueiden kautta.

Joki ja sen yläjuoksulla sijaitseva Ikkeläjärvi ovat luultavasti saaneet nimensä joen alajuoksulla sijaitsevasta Ikkelän talosta, joka on yksi Kauhajoen kantataloja. Ikkelän talon nimi puolestaan on selitetty mm. vanhan Pohjois-Satakunnan eräkulttuurin aikaiseksi siirtonimeksi Karkusta[1]

Joessa on luontaisesti hyvä taimen- ja harjuskanta ja taimenkantaa joessa yritetään pitää yllä myös vuosittaisilla istutuksilla.[2]

Ikkelänjokeen laskee useita pienempiä jokia ja puroja, joista tärkeimmät ovat Myllyluoma, Isoluoma, Hosiaisluoma, Haasioluoma, Männistönluoma ja Sotkanluoma joista kaksi ensimmäistä saa alkunsa Ison Koihnannevan Natura 2000-alueilta. Osassa näistä puroista on myös oma taimenkanta.[3][4]

Joessa ja sen sivupuroissa esiintyy myös majavia, joiden nostattamista tulvista on aiheutunut vahinkoa jokivarsien talousmetsälle. [5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]