Pitkospuut

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pitkospuut ovat suolle tai muulle kostealle paikalle, kuten esimerkiksi järvien rantakosteikoille, rakennettu kävelyväylä. Pitkospuut on rakennettu yhdestä tai useammasta vierekkäin asetetusta lankusta tai halkaistusta puusta. Nimitys viittaakin juuri siihen, että puut ovat kulkusuuntaan nähden pitkittäin eivätkä poikittain, kuten usein puusillassa. Joskus puita on vierekkäin jopa 3–4 kappaletta. Luontokohteissa, joissa on panostettu esteettömyyteen saattaa olla leveitä pitkospuureittejä, joita pitkin pystyy kulkemaan myös pyörätuolilla.[1]

Pitkospuut kiinnitetään päistään puutapeilla poikittaisiin aluspuihin. Nauloja ei kiinnittämisessä yleensä käytetä. Suomessa on rakennettu lukemattomia kilometrejä pitkospuita varsinkin retkeily- ja suojelualueille, luontopoluille sekä muun muassa lintujärvien lintutorneille johtaville kosteille reiteille.

Paitsi kulkemisen helpottamiseen pitkospuita voidaan käyttää myös maaston kulumisen estämiseen sekä kosteilla että kuivilla maastotyyppialueilla.[2]

Suomessa pitkospuupolkujen huollosta ja hallinnoinnista vastaa pääosin Metsähallituksen luontopalvelut. Näitä pitkospuupolkuja on yhteensä noin viisisataa kilometriä. Yleisimmin pitkospuut ovat yli seitsemäntuumaista tuppeensahattua mäntylankkua. Jonkin verran käytetään myös siperianlehtikuusta. Viime aikoina on yleistynyt myös kestopuun käyttäminen, kun kyllästysaineissa on tapahtunut kehitystä ekologisempaan suuntaan. Mäntypitkospuiden kestoikä on 10–15 vuotta, kun kestopuisten pitkosten ikä voi olla jopa kolminkertainen. Pitkospuita korvataan nykyisin joskus kustannussyistä sorastuksella, jos kyseessä on kiinteä maapohja. Suoalueita ei kuitenkaan koskaan sorasteta johtuen maisemallisista syistä. Pitkospuukilometrin rakentamisen hinta on noin 20 000 euroa, kun sorastaminen maksaa noin puolet tästä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Artikkeli: Pyörätuoli kulkee myös metsässä – kansallispuistot panostavat esteettömyyteen Deski.fi
  2. Koivuniemi, Pilvi: Retkeilijöiden aiheuttama maaperän ja kasvillisuuden kuluminen sekä roskaantuminen Pallas-Ounastunturin kansallispuiston taukopaikoilla, s. 47. Ekologian ja ympäristönhoidon pro gradu -tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Bio- ja ympäristötieteiden laitos, 2006. Verkkoversio (viitattu 21.6.2009).
  3. Pekka Rajala: Nykyaika jäytää pitkospolustojakin 8. kesäkuuta 2011. Ilkka. Viitattu 8. kesäkuuta 2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]