Vaskitsa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vaskitsa
Anguidae.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Matelijat Reptilia
Lahko: Suomumatelijat Squamata
Alalahko: Liskot Sauria
Heimo: Vaskitsat Anguidae
Suku: Anguis
Laji: fragilis
Kaksiosainen nimi

Anguis fragilis
Linnaeus, 1758

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Vaskitsa Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Vaskitsa Commonsissa

Vaskitsa (Anguis fragilis) on raajaton liskolaji, josta on käytetty myös kansanomaisia nimiä vaskikäärme ja kuparikäärme. Suomenkielisen nimensä se on saanut vaskenhohtoisesta väristään. Vaskitsa on Suomessa rauhoitettu ja uhanalaisluokitukseltaan silmälläpidettävä laji. Rauhoitusmääräyksen rikkominen on lailla rangaistavaa: vaskitsan korvausarvo on Suomen lain mukaan 202 euroa.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaskitsaa tavataan Manner-Euroopassa Skandinaviasta Espanjan pohjoisosiin, Lähi-idässä ja Siperian länsiosassa sekä Britteinsaarilla lähinnä Itä-Englannissa.[3]

Suomessa vaskitsa esiintyy harvinaisena Etelä- ja Keski-Suomessa Vaasan ja Lieksan korkeudelle saakka. Ahvenanmaalta laji hävisi tuntemattomasta syystä 1900-luvun alussa.

Vaskitsalla on pyöreähkö silmäterä ja liikkuvat silmäluomet.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaskitsa on kiiltävän hiekan- tai kuparinruskea, raajaton ja pitkäruumiinen lisko, jonka pituus on 25–40 cm, Etelä-Euroopassa jopa puoli metriä. Naaraat ovat hieman pidempiä kuin koiraat. Vaskitsan selässä on usein pitkittäisjuovia, ja selässä voi olla myös sinisiä täpliä. Toisin kuin käärmeillä, vaskitsalla on liikkuvat silmäluomet. Vaskitsalla on yksi tai kaksi erittäin pientä korva-aukkoa, tai ne voivat myös puuttua kokonaan.

Vaskitsan nahan alla olevien luulevyjen vuoksi siltä puuttuu käärmeen notkeus ja sulavuus, ja se liikkuu kömpelön oloisesti ruumistaan kääntelemällä. Vatsapuolella suomut ovat pienet, levymäiset ja pitkittäin järjestäytyneet, kuten käärmeillä. Vaskitsa on hyvä uimaan.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaskitsa on hämäräeläin, mutta voi pilvisellä säällä liikkua myös päiväsaikaan, etenkin sateen jälkeen, kun sen mieliravintoa kastematoja ja etanoita on liikkeellä runsaasti. Auringon paahtaessa vaskitsa piilottelee kivien alla ja kuivien lehtien seassa. Tämän vuoksi vaskitsa suosii alueita, joissa on runsaasti pintakasvillisuutta. Tyypillisiä esimerkkejä ovat metsien aukkopaikat, pensaikot, rehevät multavat lehdot, ruohikot, laidunmaat, teiden varret ja lämpimät rinteet.

Uhattuna vaskitsa pystyy katkaisemaan häntänsä kuten esimerkiksi sisiliskokin. Vaskitsoja käyttävät ravintonaan muun muassa siili, kettu, supikoira ja mäyrä sekä varis- ja petolinnut. Vaskitsa voi elää luonnossa jopa 30-vuotiaaksi. Vankeudessa vanhin yksilö on saavuttanut peräti 54 vuoden iän.

Vaskitsat hakeutuvat mielellään lämmittelemään teille, minkä vuoksi niitä kuolee paljon liikenteessä.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravintonaan vaskitsa käyttää monenlaisia selkärangattomia pikkueläimiä hyönteisistä ja hämähäkeistä pieniin etanoihin ja kastematoihin. Se säilöö varaavintoa rasvana häntäänsä talvihorrosta varten.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaskitsakoiraat tulevat sukukypsiksi kolmevuotiaana ja naaraat vuotta myöhemmin. Vaskitsan paritteluaika on keväällä touko-kesäkuun vaihteessa. Koiraat kamppailevat tuolloin keskenään rajusti naaraista. Parittelussa koiras pitää naarasta aloillaan puremalla tätä niskasta ja kiertymällä sen ympärille. Naaraan kantoaika on noin kolme kuukautta. Kuten sisilisko, myös vaskitsa on ovovivipaarinen laji, eli sen munat kuoriutuvat jo naaraan munanjohtimissa, jolloin poikaset (yleensä 6–12 kappaletta) syntyvät valmiiksi kuoriutuneina. Vastasyntyneet poikaset ovat 7–10 cm pitkiä.

Talvehtiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaskitsat viettävät talven horrostamalla kompostikasoissa, maakoloissa tai muurahaispesissä usein yhdessä lajitovereidensa kanssa. Jos sopivaa talvehtimispaikkaa ei löydy valmiina, vaskitsa pystyy kuononsa avulla porautumaan itsekin löyhään maaperään, jopa metrin syvyyteen. Horrosaika kestää Suomen olosuhteissa syys-lokakuusta huhtikuuhun.

Vaskitsa Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaskitsat ovat vähentyneet Suomessa monin paikoin voimakkaasti levinneen asutuksen ja tihentyneen tieverkoston takia. Päivällä lämmennyt tienpinta houkuttelee vaskitsoja lämmittelemään. Sileällä tienpinnalla vaskitsat ovat kuitenkin melko avuttomia eivätkä pääse liikkumaan kunnolla, ja niitä jää suuria määriä auton alle. Lisäksi vaskitsoja surmataan kyykäärmeinä, vaikka ne ovat vaarattomia eivätkä muistuta tätä. Vaskitsa ei myöskään osaa puolustautua kissoja vastaan, minkä vuoksi kissan saaliiksi joutuminen on sen yleisimpiä kuolinsyitä ihmisten asuttamilla mailla. Vaskitsahavaintoja voi ilmoittaa Luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämään matelijoiden ja sammakkoeläinten levinneisyyskartoitukseen Laji.fi -sivuston kautta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Anguis fragilis IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. Rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeelliset arvot Ympäristö.fi. Ympäristöministeriö. Viitattu 21.7.2015.
  3. ARKive (englanniksi)