Vaskitsa
| Vaskitsa | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Elinvoimainen |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Matelijat Reptilia |
| Lahko: | Suomumatelijat Squamata |
| Alalahko: | Liskot Sauria |
| Heimo: | Vaskitsat Anguidae |
| Suku: | Anguis |
| Laji: | fragilis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Anguis fragilis |
|
 |
|
| Katso myös | |
Vaskitsa (Anguis fragilis) on raajaton liskolaji, josta on käytetty myös kansanomaisia nimiä vaskikäärme ja kuparikäärme. Suomenkielisen nimensä se on saanut vaskenhohtoisesta väristään. Vaskitsa on Suomessa rauhoitettu ja uhanalaisluokitukseltaan elinvoimainen laji[2]. Rauhoitusmääräyksen rikkominen on lailla rangaistavaa: vaskitsan ohjeellinen korvausarvo on Suomen lain mukaan 202 euroa.[3]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaskitsaa tavataan Manner-Euroopassa Skandinaviasta Espanjan pohjoisosiin, Lähi-idässä ja Siperian länsiosassa sekä Britteinsaarilla.[4][5]
Suomessa vaskitsa esiintyy harvinaisena Etelä- ja Keski-Suomessa Vaasan ja Lieksan korkeudelle saakka. Ahvenanmaalta laji hävisi tuntemattomasta syystä 1900-luvun alussa.
Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaskitsa on kiiltävän hiekan- tai kuparinruskea, raajaton ja pitkäruumiinen lisko, jonka pituus on 25–40 cm, Etelä-Euroopassa jopa puoli metriä. Naaraat ovat hieman pidempiä kuin koiraat. Vaskitsan selässä on usein pitkittäisjuovia, ja selässä voi olla myös sinisiä täpliä. Toisin kuin käärmeillä, vaskitsalla on liikkuvat silmäluomet. Vaskitsalla on yksi tai kaksi erittäin pientä korva-aukkoa, tai ne voivat myös puuttua kokonaan.
Vaskitsan nahan alla olevien luulevyjen vuoksi siltä puuttuu käärmeen notkeus ja sulavuus, ja se liikkuu kömpelön oloisesti ruumistaan kääntelemällä. Vatsapuolella suomut ovat pienet, levymäiset ja pitkittäin järjestäytyneet, kuten käärmeillä. Vaskitsa on hyvä uimaan.
Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaskitsa on hämäräeläin, mutta voi pilvisellä säällä liikkua myös päiväsaikaan, etenkin sateen jälkeen, kun sen mieliravintoa kastematoja ja etanoita on liikkeellä runsaasti. Auringon paahtaessa vaskitsa piilottelee kivien alla ja kuivien lehtien seassa. Tämän vuoksi vaskitsa suosii alueita, joissa on runsaasti pintakasvillisuutta. Tyypillisiä esimerkkejä ovat metsien aukkopaikat, pensaikot, rehevät multavat lehdot, ruohikot, laidunmaat, teiden varret ja lämpimät rinteet.
Uhattuna vaskitsa pystyy katkaisemaan häntänsä kuten esimerkiksi sisiliskokin. Vaskitsoja käyttävät ravintonaan muun muassa siili, kettu, supikoira ja mäyrä sekä varis- ja petolinnut. Vaskitsa voi elää luonnossa jopa 30-vuotiaaksi. Vankeudessa vanhin yksilö on saavuttanut peräti 54 vuoden iän.
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ravintonaan vaskitsa käyttää monenlaisia selkärangattomia pikkueläimiä hyönteisistä ja hämähäkeistä pieniin etanoihin ja kastematoihin. Se säilöö vararavintoa rasvana häntäänsä talvihorrosta varten.
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaskitsakoiraat tulevat sukukypsiksi kolmevuotiaana ja naaraat vuotta myöhemmin. Vaskitsan paritteluaika on keväällä touko-kesäkuun vaihteessa. Koiraat kamppailevat tuolloin keskenään rajusti naaraista. Parittelussa koiras pitää naarasta aloillaan puremalla sitä niskasta ja kiertymällä ympärille. Naaraan kantoaika on noin kolme kuukautta. Kuten sisilisko, myös vaskitsa on ovovivipaarinen laji, eli sen munat kuoriutuvat jo naaraan munanjohtimissa, jolloin poikaset (yleensä 6–12 kappaletta) syntyvät valmiiksi kuoriutuneina. Vastasyntyneet poikaset ovat 7–10 cm pitkiä.
Talvehtiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaskitsat viettävät talven horrostamalla kompostikasoissa, maakoloissa tai muurahaispesissä usein yhdessä lajitovereidensa kanssa. Jos sopivaa talvehtimispaikkaa ei löydy valmiina, vaskitsa pystyy kuononsa avulla porautumaan itsekin löyhään maaperään, jopa metrin syvyyteen. Horrosaika kestää Suomen olosuhteissa syys-lokakuusta huhtikuuhun.
Vaskitsa Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaskitsat ovat vähentyneet Suomessa monin paikoin voimakkaasti levinneen asutuksen ja tihentyneen tieverkoston takia. Päivällä lämmennyt tienpinta houkuttelee vaskitsoja lämmittelemään. Sileällä tienpinnalla vaskitsat ovat kuitenkin melko avuttomia eivätkä pääse liikkumaan kunnolla, ja niitä jää suuria määriä auton alle. Lisäksi vaskitsoja surmataan kyykäärmeinä, vaikka ne ovat vaarattomia eivätkä muistuta kyytä. Vaskitsa ei myöskään osaa puolustautua kissoja vastaan, minkä vuoksi kissan saaliiksi joutuminen on sen yleisimpiä kuolinsyitä ihmisten asuttamilla mailla. Vaskitsahavaintoja voi ilmoittaa Luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämään matelijoiden ja sammakkoeläinten levinneisyyskartoitukseen Laji.fi-sivuston kautta.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Gustafsson, Niina & Gustafsson, Joonas: Vaskitsa Anguis fragilis Sammakkolampi.fi. Viitattu 22.6.2021. (englanniksi)
- Rökman, Marika: Suomen luonnonvaraiset matelijat – Vaskitsa (Anguis fragilis). Herpetomania, 1996, 5. vsk, nro 3–4, s. 5–13. Arkistoitu 16.11.2016. Viitattu 22.6.2021.
- Kalat, sammakkoeläimet ja matelijat. Weilin+Göös, 1984. ISBN 951-35-4756-6.
- Latva, Jarmo & Tarnanen, Lisse: Suomen käärmeet ja liskot. Madella Oy, 2013. ISBN 978-952-93-1854-4.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Aram Agasyan, Aziz Avci, Boris Tuniyev, Jelka Crnobrnja Isailovic et al.: Anguis fragilis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021-1. 2009. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 22.6.2021. (englanniksi)
- ↑ vaskitsa – Anguis fragilis Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 16.2.2021.
- ↑ Rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeelliset arvot, s. 7. Ympäristöministeriö, 11.10.2017. Teoksen verkkoversio (viitattu 21.7.2015).
- ↑ Slow worm The Wildlife Trusts. Arkistoitu 19.12.2020. Viitattu 4.6.2021. (englanniksi)
- ↑ Slow worm (Anguis fragilis). ARKive. Arkistoitu 26.5.2010. Viitattu 22.6.2021. (englanniksi)