Sisilisko

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee liskolajia. Artikkeli tähdistöstä, katso Sisilisko (tähdistö).
Sisilisko
Lacerta vivipara 1 (Marek Szczepanek).jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Matelijat Reptilia
Lahko: Suomumatelijat Squamata
Alalahko: Liskot Sauria
Heimo: Sisiliskot Lacertidae
Suku: Zootoca
Laji: vivipara
Kaksiosainen nimi
Zootoca vivipara
(Jacquin, 1787)
Levinneisyyskartta
Sisiliskon levinneisyys Euraasiassa
Sisiliskon levinneisyys Euraasiassa
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Sisilisko Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Sisilisko Commonsissa

Sisilisko (Zootoca vivipara, aiemmin Lacerta vivipara) on Euraasiassa tavattava maailman pohjoisin matelijalaji. Sisiliskot ovat Suomessa rauhoitettuja, ja siksi niitä ei saa ottaa lemmikiksi esimerkiksi terraarioon. Sisiliskot voivat elää jopa kymmenvuotiaiksi.

Suomen kielen sana lisko tulee sanasta sisilisko.[2]

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisilisko

Sisiliskon pää on suippo ja pieni. Niska ja häntä ovat melko paksuja. Sisiliskon jalat ovat melko lyhyet, etu- ja takajaloissa on yhtä pitkät kynnet. Kaulus on selvästi lovireunainen, ja suomut ovat karkeita. Sisiliskon sukupuolen voi varmuudella tunnistaa kahdella tavalla: koiraan pää levenee niskan kohdalta, kun taas naaraan pää jatkuu samanlevyisenä niskasta eteenpäin ja suippenee vasta leuan alusta. Toiseksi koiraan hännän juuressa heti takajalkojen takana on ylhäältä katsottaessa molemminpuolinen pullistuma. Naarailla häntä lähtee takajalkojen takaa tasaisesti suippenevana häntänä ilman koiraan pullistumia. Tämä koiraan pullistuma on juuri ennen sitä kohtaa, josta sisilisko voi katkaista häntänsä.

Sisilisko muistuttaa hietasisiliskoa (Lacerta agilis), jota tavataan Suomea lähinnä Etelä- ja Keski-Ruotsissa sekä Laatokan Karjalassa lähellä Suomen rajaa.

Koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikuisen sisiliskon keskipituus on noin 10–17,5 cm. Ilman häntää pituus on alle 7 cm, eli häntä on noin neljänneksen pidempi tai jopa kaksinkertainen verrattuna ruumiin mittaan.

Väritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisiliskon tavallisin pohjaväri on ruskea, mutta myös harmaata, lähes täysin mustaa ja oliivinvihreää muotoa esiintyy. Naarailla on usein tummia juovia keskiselässä ja kyljissä, mutta toisinaan ne voivat olla myös vaaleita juovia, tummia täpliä tai vaaleita täpliä. Vaihtelevuus kuvioinnissa onkin suurta, etenkin selän reunoilla. Koiraiden ja naaraiden kuvioinnin erottaa toisistaan, jos katsoo niiden vatsaa. Koirailla se on keltainen, oranssi tai punainen ja siinä on mustia pilkkuja, naarailla taas pelkästään keltainen. Kuvioinneissa voi siis olla melkoisia vaihteluja, ja samankin populaation väreissä ja kuvioinneissa voi olla suuriakin eroja. Kaula on vaalea, joskus sinertävä. Poikaset ovat tummia, yleensä graniitinharmaita tai mustanpronssin värisiä.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisiliskoa esiintyy Euraasiassa. Esiintymisalueensa eteläosissa sitä esiintyy vuoristossa, ja Etelä-Euroopassa sen elinalue rajoittuu Espanjan ja Italian pohjoisosiin. Toisaalta hyvin pohjoisessa Suomessa se on harvinainen.[3]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisilisko elää melko kosteissa ympäristöissä, esimerkiksi niityillä, peltojen ja teiden varsilla, metsien reunoilla, nummimailla, soilla ja kallioilla.

Sisilisko on päiväaktiivinen ja vaihtolämpöisenä se suosii aurinkoisia kohtia. Sisilisko on taitava kiipeilijä ja se pystyy kiipeämään myös pystysuorilla pinnoilla. Sisilisko osaa myös uida sujuvasti. Vaaratilanteissa sisilisko pakenee maaonkaloihin, ja hätätilanteessa se kykenee irrottamaan häntänsä harhauttaakseen ahdistelijaansa. Häntä kasvaa ajan kuluessa takaisin, joten sisiliskot eivät jää hännättömiksi. Monien muiden liskojen tapaan ne kuitenkin keräävät vararavintoa häntäänsä, joten hännän irtoaminen loppukesästä voi haitata liskon talvehtimista.

Talvehtiminen ja lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisilisko talvehtii horrostamalla juurenalusonkaloissa, kiviraunioissa tai syvällä maan alla, mutta ne voivat talvehtia myös tukin tai ison kiven alla. Sisilisko kestää kolossaan muutaman asteen pakkasta jopa viikon ajan, ja se voi selvitä vaikka osa sen ruuminnesteistä jäätyisi[4].

Keväällä ensimmäisenä aurinkoon lämmittelemään nousevat koiraat ja nuoret yksilöt, yleensä huhtikuussa, ja naaraat muutama viikko koiraiden jälkeen. Paritteluaika alkaa siitä noin viikon kuluttua, ja se jatkuu kesäkuulle. Paritteluaikana koiraat puolustavat reviiriään muilta koirailta, ja ne saattavat jopa purra toisiaan, vaikka muina aikoina ne eivät paljoa piittaa toisistaan. Naaraat tulevat koiraiden luo feromonien houkuttelemina. Molemmat sukupuolet voivat paritella useiden yksilöiden kanssa. Naaras saattaa vahingoittua paritteluissa ja jopa kuolla.[5]

Sekä raskauden kesto että poikasten määrä vaihtelevat alueittain. Suomessa sisiliskon raskaus kestää 45–70 vuorokautta, ja munia kehittyy yleensä 5–6, joista yksi tai kaksi ei ole elinkelpoisia. Suomessa sisiliskonaaras synnyttää joka vuosi.[6]

Sisilisko poikkeaa monista muista liskoista siten, että se kykenee synnyttämään eläviä poikasia munien sijasta. Poikaset syntyvät kalvon peittäminä ja kuoriutuvat heti synnytyksen jälkeen. Sisiliskon tieteellinen nimi Zootoca vivipara (latinan sanoista vivos ’elävä’ ja pario ’synnyttää’) viittaakin liskon erikoisuuteen synnyttää eläviä poikasia. Jotkin eteläiset populaatiot kuitenkin munivat, ja joskus samalla alueella voi asua molempia tyyppejä, jotka myös lisääntyvät keskenään.

Suomessa poikaset syntyvät heinä-elokuussa. Syntyessään poikaset ovat noin 3–4 cm pitkiä, ja vuoden ikäisinä ne ovat 10–11 cm. Poikaset jäävät heti omilleen. Sukukypsyyden sisilisko saavuttaa neljäntenä kesänään.

Ravinto ja saalistajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravinnokseen sisilisko käyttää hyönteisiä, hämähäkkejä sekä toukkia. Myös aamukasteen kastemadot käyvät sisiliskolle. Sisilisko voi myös hanakasti käydä isonkin perhosen kimppuun, sillä juuri saaliseläimen nopeat liikkeet aktivoivat sisiliskon saalistushalun.

Saaliin napattuaan sisilisko usein ravistelee sitä suussaan voimakkaasti, minkä jälkeen se pureskellen nielee lamaantuneen saaliin.[7]

Sisiliskoja saalistavat etenkin nuoret kyyt, Ahvenanmaalla elävä kangaskäärme sekä useat linnut ja pienet nisäkkäät. [8]

Nimen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana sisilisko on uralilaista perua: se ei ole alkujaan yhdyssana, vaan se on johdettu sanasta sisal. Johdoksen varhaisin muoto on luultavasti ollut sisalikko. Suomen kielessä sen kirjasi ensimmäisenä Mikael Agricola vuonna 1551 muodossa siseliskot. Vuoden 1872 teoksessaan Fauna Fennica - Suomen elämistö, nuorisolle luonnontutkija Aukusti Juhana Mela erotti sanan loppuosan tarkoittamaan kaikkia liskoja, ja sisiliskon hän jätti tarkoittamaan yhtä liskolajia.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Agasyan, A., Avci, A., Tuniyev, B., Crnobrnja Isailovic, J., Lymberakis, P., Andrén, Dan Cogalniceanu, C., Wilkinson, J., Ananjeva, N., Üzüm, N., Orlov, N., Podloucky, R., Tuniyev, S., Kaya, U., Böhme, W., Nettmann, H.K., Crnobrnja Isailovic, J., Joger, U., Cheylan, M., Pérez-Mellado, V., Borczyk, B., Sterijovski, B., Westerström, A. & Schmidt, B.: Zootoca vivipara IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2010. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 26.6.2014. (englanniksi)
  2. a b Aapala, Kirsti: Kielikello 2/2003 - Sisilisko Kielikello. Viitattu 16.10.2017.
  3. Koli, s. 169–170.
  4. Koli, s. 169.
  5. Koli, s. 175–176.
  6. Koli, s. 177.
  7. Koli, s. 172.
  8. Koli, s.172-175.