Sisilisko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee liskolajia. Artikkeli tähdistöstä, katso Sisilisko (tähdistö).
Sisilisko
Lacerta vivipara 1 (Marek Szczepanek).jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Matelijat Reptilia
Lahko: Suomumatelijat Squamata
Alalahko: Liskot Sauria
Heimo: Sisiliskot Lacertidae
Suku: Zootoca
Laji: vivipara
Kaksiosainen nimi

Zootoca vivipara
(Jacquin, 1787)

Sisiliskon levinneisyys Euraasiassa
Sisiliskon levinneisyys Euraasiassa
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Sisilisko Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Sisilisko Commonsissa

Sisilisko (Zootoca vivipara, aiemmin Lacerta vivipara) on Euraasiassa tavattava maailman pohjoisin matelijalaji. Sisiliskot ovat Suomessa rauhoitettuja, ja siksi niitä ei saa ottaa lemmikiksi esimerkiksi terraarioon. Sisiliskot voivat elää jopa kymmenvuotiaiksi.

Suomen kielen sana lisko tulee sanasta sisilisko.[2]

Sisilisko on sukunsa Zootoca ainoa laji.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisilisko

Sisilisko on pienehkö lisko, jonka ruumiin pituus jää yleensä alle seitsemän senttimetrin. Häntä on yleensä noin puolitoista kertaa ruumiin pituinen, ja suurimmat Suomessa tavatut sisiliskot ovat olleet 16-senttisiä. Eläimellä on pyöreä pää ja lieriömäinen ruumis sekä melko paksut häntä ja niska. Jalat ovat pienehköt, ja niissä on terävät kynnet.[3][4][5]

Sisiliskon selkäpuolen väritys vaihtelee huomattavasti. Tavallisin pohjaväri on ruskea, mutta myös harmaata, lähes täysin mustaa ja oliivinvihreää muotoa esiintyy. Naarailla on usein tummia juovia keskiselässä ja kyljissä, mutta toisinaan on myös vaaleampia juovia tai tummia tai vaaleita täpliä. Koirailla ei ole selkäjuovaa, vaan niille tyypillisiä ovat selän vaaleakeskustaiset rengastäplät. Koiraiden ja naaraiden kuvioinnin erottaa toisistaan, jos katsoo niiden vatsaa. Koirailla se on oranssi tai punainen, naarailla taas pelkästään keltainen tai vaalea. Kummallakin sukupuolella voi olla vatsassa mustia pilkkuja. Nuoret yksilöt ovat tasaisen tummia.[3][4]

Sisilisko muistuttaa ulkonäöltään hietasisiliskoa (Lacerta agilis), jota tavataan Suomea lähinnä Etelä- ja Keski-Ruotsissa sekä Laatokan Karjalassa lähellä Suomen rajaa. Lajista on yksittäisiä havaintoja myös Varsinais-Suomen rannikolta.[6]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisiliskoa esiintyy Euraasiassa. Esiintymisalueensa eteläosissa sitä esiintyy vuoristossa, ja Etelä-Euroopassa sen elinalue rajoittuu Espanjan ja Italian pohjoisosiin. Toisaalta hyvin pohjoisessa Suomessa se on harvinainen.[7]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisilisko elää melko kosteissa ympäristöissä, esimerkiksi niityillä, peltojen ja teiden varsilla, metsien reunoilla, nummimailla, soilla ja kallioilla.

Sisilisko on päiväaktiivinen ja vaihtolämpöisenä se suosii aurinkoisia kohtia. Sisilisko on taitava kiipeilijä ja se pystyy kiipeämään myös pystysuorilla pinnoilla. Sisilisko osaa myös uida sujuvasti. Vaaratilanteissa sisilisko pakenee maaonkaloihin, ja hätätilanteessa se kykenee irrottamaan häntänsä harhauttaakseen ahdistelijaansa. Häntä kasvaa ajan kuluessa takaisin, joten sisiliskot eivät jää hännättömiksi. Monien muiden liskojen tapaan ne kuitenkin keräävät vararavintoa häntäänsä, joten hännän irtoaminen loppukesästä voi haitata liskon talvehtimista.

Talvehtiminen ja lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisilisko talvehtii horrostamalla juurenalusonkaloissa, kiviraunioissa tai syvällä maan alla, mutta ne voivat talvehtia myös tukin tai ison kiven alla. Sisilisko kestää kolossaan muutaman asteen pakkasta jopa viikon ajan, ja se voi selvitä vaikka osa sen ruuminnesteistä jäätyisi[8].

Keväällä ensimmäisenä aurinkoon lämmittelemään nousevat koiraat ja nuoret yksilöt, yleensä huhtikuussa, ja naaraat muutama viikko koiraiden jälkeen. Paritteluaika alkaa siitä noin viikon kuluttua, ja se jatkuu kesäkuulle. Paritteluaikana koiraat puolustavat reviiriään muilta koirailta, ja ne saattavat jopa purra toisiaan, vaikka muina aikoina ne eivät paljoa piittaa toisistaan. Naaraat tulevat koiraiden luo feromonien houkuttelemina. Molemmat sukupuolet voivat paritella useiden yksilöiden kanssa. Naaras saattaa vahingoittua paritteluissa ja jopa kuolla.[9]

Sekä tiineyden kesto että poikasten määrä vaihtelevat alueittain. Suomessa sisiliskon tiineys kestää 45–70 vuorokautta, ja munia kehittyy yleensä 5–6, joista yksi tai kaksi ei ole elinkelpoisia. Suomessa sisiliskonaaras synnyttää joka vuosi.[10]

Sisilisko poikkeaa monista muista liskoista siten, että se kykenee synnyttämään eläviä poikasia munien sijasta. Poikaset syntyvät kalvon peittäminä ja kuoriutuvat heti synnytyksen jälkeen. Sisiliskon tieteellinen nimi Zootoca vivipara (latinan sanoista vivos ’elävä’ ja pario ’synnyttää’) viittaakin liskon erikoisuuteen synnyttää eläviä poikasia. Jotkin eteläiset populaatiot kuitenkin munivat, ja joskus samalla alueella voi asua molempia tyyppejä, jotka myös lisääntyvät keskenään.

Suomessa poikaset syntyvät heinä-elokuussa. Syntyessään poikaset ovat noin 3–4 cm pitkiä, ja vuoden ikäisinä ne ovat 10–11 cm. Poikaset jäävät heti omilleen. Sukukypsyyden sisilisko saavuttaa neljäntenä kesänään.

Ravinto ja saalistajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravinnokseen sisilisko käyttää hyönteisiä, hämähäkkejä sekä toukkia. Myös aamukasteen kastemadot käyvät sisiliskolle. Sisilisko voi myös hanakasti käydä isonkin perhosen kimppuun, sillä juuri saaliseläimen nopeat liikkeet aktivoivat sisiliskon saalistushalun.

Saaliin napattuaan sisilisko usein ravistelee sitä suussaan voimakkaasti, minkä jälkeen se pureskellen nielee lamaantuneen saaliin.[11]

Sisiliskoja saalistavat etenkin nuoret kyyt, Ahvenanmaalla elävä kangaskäärme sekä useat linnut ja pienet nisäkkäät.[12]

Nimen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana sisilisko on uralilaista perua: se ei ole alkujaan yhdyssana, vaan se on johdettu sanasta sisal. Johdoksen varhaisin muoto on luultavasti ollut sisalikko. Suomen kielessä sen kirjasi ensimmäisenä Mikael Agricola vuonna 1551 muodossa siseliskot. Vuoden 1872 teoksessaan Fauna Fennica - Suomen eläimistö, nuorisolle luonnontutkija Aukusti Juhana Mela erotti sanan loppuosan tarkoittamaan kaikkia liskoja, ja sisiliskon hän jätti tarkoittamaan yhtä liskolajia.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Agasyan, A., Avci, A., Tuniyev, B., Crnobrnja Isailovic, J., Lymberakis, P., Andrén, Dan Cogalniceanu, C., Wilkinson, J., Ananjeva, N., Üzüm, N., Orlov, N., Podloucky, R., Tuniyev, S., Kaya, U., Böhme, W., Nettmann, H.K., Crnobrnja Isailovic, J., Joger, U., Cheylan, M., Pérez-Mellado, V., Borczyk, B., Sterijovski, B., Westerström, A. & Schmidt, B.: Zootoca vivipara IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2010. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 26.6.2014. (englanniksi)
  2. a b Aapala, Kirsti: Kielikello 2/2003 - Sisilisko Kielikello. Viitattu 16.10.2017.
  3. a b Sisilisko sammakkolampi.fi. Viitattu 16.2.2021.
  4. a b Laji.fi: Sisilisko – Zootoca vivipara laji.fi. Viitattu 16.2.2021.
  5. Sisilisko (Zootoca vivipara) kevatseuranta.fi. Viitattu 16.2.2021.
  6. Hietasisiliskotyöryhmän lausunto 2020 herpetomania.fi. Viitattu 16.2.2021.
  7. Koli, s. 169–170.
  8. Koli, s. 169.
  9. Koli, s. 175–176.
  10. Koli, s. 177.
  11. Koli, s. 172.
  12. Koli, s.172–175.