Tämä on lupaava artikkeli.

Kurjenrahka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli käsittelee suota. Kansallispuistosta ja Natura-alueesta katso Kurjenrahkan kansallispuisto
Varsinais-Suomen laajin suo Kurjenrahka talvisessa lumisateessa. Kesällä tämä Kurjenrahkan lounaisosan avosuo on vaikeasti saavutettavissa.

Kurjenrahka on Kurjenrahkan kansallispuistossa sijaitseva Varsinais-Suomen laajin yhtenäinen suoalue. Se sijaitsee pääosin Auran, Maskun Nousiaisten, Ruskon ja Turun alueilla, vaikka Mynämäen ja Pöytyänkin kuntien alueet ulottuvat suolla sijaitsevalle Kuhankuonon rajakivelle.

Yleiskuva ja suotyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallispuistolle nimensä antanut, yli kahdenkymmenen neliökilometrin laajuinen Kurjenrahkan keidassuo Savojärven eteläpuolella muodostaa Varsinais-Suomen ja lähes koko Etelä-Suomen laajimman yhtenäisen suoalueen. Tyypillisenä keidassuona Kurjenrahkalla kermit eli muuta ympäristöä kuivemmat alueet kiemurtelevat kuljujen eli märempien alueiden väleissä. Kermit ja kuljut ovat myös selvästi suuntautuneet ja koko suo muodostuu useasta samankeskisestä keitaasta. Kuivilla alueella kasvaa harvassa mäntyä sekä runsaasti suopursua. Upottavat kuljut taas kasvavat pääosin rahkasammalta. Keidassoille tyypilliset reunaluisut ovat myös suolla hyvin kehittyneet. Niiden alaosat ovat isovarpurämettä ja yläosa kanervarahkarämettä. Eräin paikoin myös kahden eri keitaan keskustasanteen reunaluisut sijaitsevat vastakkain. Näiden välissä sijaitsevalla nevakorvella virtaa pieni puro osittain piilossa turpeen alla.[1][2]

Luoteis- ja keskiosiltaan Kurjenrahka on hyvin vetinen. Näillä vaikeakulkuisilla allikko-osilla on useita pieniä suolampia eli allikoita, joiden rannat ovat monien suolintujen pesimämaastoa. Luoteessa allikoita on noin 40 ja keskellä noin 20. Kurjenrahkan vallitsevaksi suotyypiksi ilmoitetaan lähteestä riippuen joko kitukasvuista mäntyä harvakseltaan kasvava isovarpuräme tai keidasräme, mutta suon itäosissa on runsaasti myös laajoja erilaisia neva- ja korpisoita, joista nevat ovat Varsinais-Suomen suurimpia. Suon kaakkois- ja eteläosissa on kaksi laajaa, ombrotrofista lyhytkorsinevaa ja kurjenrahkalla on myös avoimia sara- ja rahkanevoja.[1][2][3][4] Suon koillis- ja kaakkoiskulmat puolestaan rajoittuvat rämeestä raivattuihin peltoihin, joiden tuntumasta on nostettu turvepehkua. Pehkun noston jäljet ovat kuitenkin jo lähes hävinneet maisemasta. Kurjenrahkan reuna-alueilla on myös kosteaa ja koivikkoista, keidassoille tyypillistä laidenevaa. Ravinteikkaat valumavedet tekevät näiden alueiden kasvillisuudesta muuta suota rehevämpää.[1][3][5]

Metsäsaarekkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurjenrahkan kivennäismaasaarekkeista suurin osa on jäätikkösyntyisiä moreenikumpuja.[1] Avosuon lisäksi Kurjenrahkan suohon kuuluu useita metsäisiä saarekkeita, joista osa on säilynyt hakkaamattomina.[1][3][2]Saarekkeista suurimmat ovat Iso-Välisaari ja Tuhkasaari, joista jälkimmäisen puut on hakattu kokonaan pois ennen kansallispuiston perustamista.[5] Mustasaaressa puolestaan sijaitsee pienialainen käenkaali-oravanmarjatyypin metsä.[1][5] Suon itäreunan metsät ovat nuoria taimikoita, mutta eteläreunan Raakanokassa on vielä jäljellä vähän vanhempaa metsää.[3]

Vesistöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoisessa Kurjenrahkan suo rajoittuu Savojärveen, jonka pohjoisosasta 64 hehtaaria kuuluu kansallispuistoon. Järvi toimii myös Turun kaupungin vesivarastona. Savojärvi laskee vetensä Kurjenrahkan suon länsilaitaa etelään virtaavaan Järvijokeen, joka on Aurajoen toiseksi suurin sivujoki. Kurjenrahkan vedet valuvat Järvijoen ja Ihavanjoen kautta etelään ja Aurajokeen.[6][7]

Eläimet ja kasvit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurjenrahkan suoalueella on tavattu muun muassa uhanalaiset muurainhopeatäplä ja rahkahopeatäplä sekä harvinainen rämepörhömittari. Tehdyissä hyönteiskartoituksissa suon runsaimpia perhosia ovat olleet muun muassa suokeltaperhonen, juolukkasinisiipi, suohopeatäplä, saraikkoniittyperhonen, rämeokamittari, suomittari, kehnämittari ja mustaluhtayökkönen. Yhteensä kurjenrahkalta on tutkimuksissa löydetty 40 tunnusomaista suoperhoslajia.[4][5][8] Myös Kurjenrahkan suon hämähäkkieläinkanta on tutkimusten mukaan erityisen runsas ja monipuolinen ja siihen kuuluu muun muassa eri risti-, juoksu-, kääpiö-, pikkumatto-, riippu- ja rapuhämähäkkilajien edustajia.[5]

Suon lintu- ja nisäkäskanta on myös runsas. Suolla tavattuja lintuja ovat suolle nimensä antaneiden kurkien lisäksi muun muassa liro, kapustarinta, metsäviklo, keltavästäräkki, pikku- ja isolepinkäinen, niittykirvinen, riekko, metso ja teeri. Suon nisäkkäitä taas edustavat ainakin hirvi, kettu, lumikko, mäyrä ja supikoira. Matelijoista ja sammakkoeläimistä Kurjenrahkalla tavataan ainakin kyytä ja vaskitsaa sekä sisiliskoja, sammakoita ja viitasammakoita.[1][5]

Kurjenrahkan avosuolla kasvaa ainakin 14 eri rahkasammallajia kuten jokasuonrahkasammalta ja rusorahkasammalta sekä monia sarakasveihin kuuluvia saroja ja villoja kuten tupasvillaa, tupasluikkaa ja rahkasaraa. Lisäksi muun muassa ainakin vaivaiskoivu, kanerva, suopursu, pitkä- ja pyöreälehtikihokki sekä suokukka kuuluvat suon kasvistoon. Marjoja suolla tuottavat ainakin lakka, juolukka sekä iso- ja pikkukarpalo. Allikkojen kasveihin kuuluvat esimerkiksi ulpukka, leväkkö, valkopiirtoheinä, luhtavilla ja mutasara, kun taas laidenevoilla kasvaa muun muassa järviruokoa, suovehkaa ja raatetta. Savojärven ympäristössä tavataan lisäksi jouhivihvilää, pullosaraa ja suokortetta. Mustasaaren lehdon kasvillisuus poikkeaa muusta suosta: siellä tavataan muun muassa metsälehmusta, tervaleppää sekä aluskasvillisuutena sinivuokkoa, käenkaalia ja kieloa.[1][5]

Nähtävyydet ja retkeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurjenrahkan kansallispuiston ja suon tunnetuin nähtävyys on seitsemän kunnan rajapyykki Kuhankuono, jonne parhaimmillaan on ulottunut kahdeksan kuntaa.[9][10] Vähä-Välisaaressa, Kuhankuonosta noin 400 metriä lounaaseen, sijaitsee myös kansalaissodan aikainen punakaartilaisen Ahti Jalosen hauta. Haudalle on pystytetty yksinkertainen muistokivi.[3][11] Paikallisen tarinan mukaan myös vain sukulaisille näyttäytyvä kuolleen pojan isän haamu etsiskelee paikalla kadonnutta poikaansa.[12]

Suon eteläpäässä on entinen partiolaisten kämppä. Sen läheisyydessä, mutta puiston ulkopuolella sijaitsee myös turkulaisen Tunturikerho Login huonokuntoinen turvekammi.[3] Retkeilyä varten on suon laidoilla Kuhankuonon retkeilyreitistön Vajosuon vaellus -nimiseen rengasreittiin kuuluvia polkuja ja pitkospuita.[13][14] Reitin varrella, Töykkälästä Kuhankuonolle kulkevan reitin varrella sijaitsee laavu ja kuivakäymälä suon etelälaidassa. Polun varrelle rakennetusta Koivusaaren luontotornista avautuu näköala yli Kurjenrahkan. Uusi suon reunakallioita ja metsäsaarekkeita myötäilevä, suo-osuuksiltaan pitkostettu reitti on valmistunut syksyllä 2004.[13] Linnuston pesimärauhan takaamiseksi Kurjenrahkan rajoitusalueella liikkuminen on kiellettyä huhtikuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kurjenrahka.
  • Jouko Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja C 1. Helsinki: Metsähallitus, 2006. ISBN 952-446-471-3. Teoksen verkkoversio (pdf).
  • Kari Järventausta: Perhostutkimuksia eräillä Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla - Osa 1: Puurijärvi-Isosuo, Kurjenrahka, Torronsuo, Kurasmäki, Tammimäki ja Lenholm. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja: Sarja A No 57. Vantaa: Metsähallitus, 1996. ISBN 951-53-0863-1.
  • Lassi Lähteenmäki, Veijo Peltola, Lasse Porsanger, Anne Raunio & Pekka Sundholm (toim.): Suo, kurki ja kansallispuisto. Forssa: Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri, 1991.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Kurjenrahka 23.10.2007. ymparisto.fi: Lounais-Suomen ympäristökeskus. Viitattu 13.8.2010.
  2. a b c Kurjenrahkan suot 24.11.2004. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 4.8.2010.
  3. a b c d e f Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 11–12
  4. a b Järventausta: Perhostutkimuksia eräillä Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla, s. 15–17
  5. a b c d e f g Irene Routio ja Matti Valta: Retkeilijän Kurjenrahka, s. 7–13. Teoksessa Lähteenmäki ym. (toim.): Suo, kurki ja kansallispuisto
  6. Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 13
  7. Kehittämisohjelma: Aurajoki-Paimionjoki vesistöaluekokonaisuus (pdf) Lounais-Suomen ympäristökeskus. Viitattu 22.8.2010.
  8. Kurjenrahkan eläimet 27.1.2009. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 4.8.2010.
  9. Kurjenrahkan nähtävyydet ja historia 27.11.2009. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 4.8.2010.
  10. Jorma Pihlava: Kunnat muuttuvat, Kuhankuono säilyy. Turun Sanomat, 28.12.2008. Artikkelin verkkoversio.
  11. Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 34
  12. Heidi Pyhälahti: Luonto kutsuu syksyllä - kuuntele ja jää koukkuun. Turun Sanomat, 3.8.2004. Artikkelin verkkoversio.
  13. a b Kurjenrahkan reitit 15.6.2010. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 5.8.2010.
  14. Kuhankuonon retkeilyreitistö - reitit ja opasteet Kuhankuonon retkeilyreitistö- ja virkistysalueyhdistys ry. Viitattu 22.8.2010.
  15. Jukka Uotila: Kurjenrahkalle uusi järjestyssääntö - Kansallispuistossa voimassa rajoitetut jokamiehenoikeudet. Vakka-Suomen Sanomat, 23.7.2010, s. 3.