Turvetuotanto

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Turvetuotantoalue Liettuassa.

Turvetuotanto tarkoittaa turpeennostoa suosta ja jalostamista joko lämmön- tai sähköntuotantoon kelpaavaksi polttoaineeksi, kasvuturpeeksi tai joskus myös kompostoivaksi. Lämmöntuotantoa ja sähköntuotantoa varten Suomessa käytetään turvetta vuosittain 25 miljoonaa kuutiometriä maan kaikkien soiden turpeenmuodostuksen ollessa yhteensä noin 40 miljoonaa kuutiometriä. Kaikkia soita ei voida käyttää turvetuotantoon. Suomen maapinta-alasta 1/3 on soita, joista puoli prosenttia on turvetuotannon alaisina. Turvetta tuotetaan monissa muodoissa.

Suomessa turvetuotantoala eli turvetuotantoon käytetty pinta-ala oli vuonna 2005 noin 65 000 hehtaaria.[1] Valtaosa tästä on energiaturpeen korjuuta. Suomi oli maailman suurin turpeen tuottaja vuonna 2005.

Tuotanto maailmassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turvetuotanto 2005 (1000 tonnia)[2]
Maa Energia Kasvu Määrittelemätön Yhteensä
Suomi 8 200 900 9 100
Irlanti 5 000 400 5 400
Venäjä 2 100 2 100
Valko-Venäjä 1 800 100 1 900
Ukraina 1 000 1 000
Ruotsi 570 360 930
Eesti 800 800
Latvia 800 800
Moldavia 475 475
Puola 400 400
Liettua 370 370
Kanada 1 325 1 325
USA 685 685
Maailma 16 050 4 988 5 376 26 414

Suomi oli maailman suurin turpeen tuottaja vuonna 2005. Suomen osuus koko maailman energiaturpeen tuotannosta oli yli 50 %. U.S. Geological Surveyn mineraalivuosikirjan mukaan vuonna 2005 turvetta tuotettiin energiaksi vain Euroopassa. Energiaturpeen tuottajamaat olivat: Suomi 51 %, Irlanti 31 %, Valko-Venäjä 11 %, Moldavia 3 % ja Ruotsi 3, 6 %. Lähteessä Viro, Latvia, Liettua, Venäjä ja Unkari eivät ole määrittäneet turpeen käyttötarkoitusta. Maailman kasvuturpeen tuotanto on pienempi kuin energiaturpeen tuotanto.[3]

Kauppa- ja teollisuusministeriön raportin mukaan maailman koko turvetuotannon pinta-alasta (1997) kerättiin 61 % energiaturpeeksi ja 39 % kasvuturpeeksi. Maailman suurimmat turvetuotannon maat pinta-alaa kohtiselvennä olivat (1997): Irlanti 46 %, Suomi 32 %, Venäjä 8 %, Valko-Venäjä 6 %, Ruotsi 5 % ja Viro 2 %. Suomalaisella Vapo:lla on turvetuotantoa ainakin Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Raportin mukaan Suomen turvetuotantoala oli 52 000 ha ja maailman 164 000 ha (1997).[4] Suomen tilastokeskuksen mukaan Suomen turvetuotannon pinta-ala oli 77 300 ha (1997) ja 84 400 ha (2005).[5]

Jyrsinturve[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisin turvetuotantomenetelmä on jyrsinturvemenetelmä. Tämä on myös halvin tapa tuottaa turvetta, jos säät ovat sille suotuisia. Jyrsinturvemenetelmän ensimmäinen vaihe on jyrsintä, jossa saran pinnasta irrotetaan kuivumaan halutun vahvuinen turvekerros eli jyrsös. Jyrsös on paksuudeltaan yleensä kahdesta viiteen senttimetriä. Jyrsiminen suoritetaan traktorin perään kytkettävällä jyrsimellä, joita on kolmenlaisia, rumpujyrsimiä, veitsijyrsimiä ja kiekkojyrsimiä. Jyrsös kuivuu aurinkoenergian avulla, ja kuivumista edistetään kääntämällä jyrsöstä erityisellä kääntäjällä, joka kytketään traktorin perään. Jyrsöstä käännetään, kunnes se on nostokuivaa. Kun jyrsös on kuivunut riittävästi, se kootaan traktorin keulaan kytketyllä karheajalla saran keskelle karheeksi. Yhdestä karhetusta jyrsöksestä käytetään nimitystä satokierros. Karheella kuiva turve kestää melko hyvin sadetta kastumatta. Kun karheeseen on saatu kerätyksi yhdestä kuuteen satokierrosta, se lastataan hihnalastaajalla traktorilla hinattaviin turveperävaunuihin, joilla se kuljetaan tuotantoalueella oleviin varastoaumoihin. Aumat täytyy tiivistää hyvin, etteivät ne kastuisi ja jotta ne eivät syttyisi itsestään palamaan lämpenemisen johdosta.

Turvetuotantopinta-ala 1997 (1000 ha) [4]
Energia Kasvu
Irlanti 75 7
Suomi 52 4
Saksa 32
Venäjä 13 17
Kanada 17
Valko-Venäjä 10 2
Ruotsi 8 3
Viro 3 6
USA 7
UK 4
Ukraina 3
Norja 2
Puola 1
Yhteensä 164 103
Ënergia = energiaturve, Kasvu = kasvuturve

Palaturve[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palaturvemenetelmä ei ole niin riippuvainen säästä kuin jyrsinturvemenetelmä. Palaturvemenetelmässä turve irrotetaan koneella, palajyrsimellä, joka leikkaa turvetta kentän pinnasta puolen metrin syvyyteen saakka. Palajyrsin muokkaa turpeen tiiviiksi massaksi, joka purkautuu kentälle lainehtivaksi "matoksi", niin kutsutuksi lainepalaturpeeksi. Palaturpeeseen muodostuu jo parin tunnin kuivumisen jälkeen vettähylkivä pinta. Riittävästi kuivunut ja käsittelyn kestävä lainepalakerros kootaan karheejalla saran laidoille karheiksi, joissa kuivuminen edelleen jatkuu. Karheamisen jälkeen saralle voidaan nostaa kuivumaan uusi satokerta. Sekin karhetaan saran laidoille kuivumista jatkamaan ensimmäisen karheen viereen. Saralle nostetaan 1-3 satokertaa, minkä jälkeen riittävästi kuivuneet karheet kootaan varastoitavaksi. Karheet lastataan seulalla varustetulla kuormaajalla turveperävaunuihin ja kuljetetaan varastoaumoihin, jotka suojataan peittämällä sateelta ja lumelta.[6]

Uudessa blokkiturvemenetelmässä turve paloitellaan suurikokoisiksi paloiksi suon pinnalle kuivumaan.[7]

Kuljetukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi turverekka ottaa noin 120 m³ turvetta kerralla mukaansa ja sen sisältämä energiamäärä riittää omakotitalon lämmittämiseen kolme vuotta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Energia- ja ympäristöturpeen kysyntä ja tarjonta vuoteen 2020 mennessä 28. joulukuuta 2005. VTT. Viitattu 19. huhtikuuta 2007.
  2. International production of peat 2005, by country, Ruotsin tilastokeskus, lähde: U.S. Geological Survey, Peat 2005, Minerals Yearbook
  3. International production of peat 2005, by country
  4. a b Patrick Crill, Ken Hargreaves, Atte Korhola: Turpeen asema Suomen kasvihuonekaasutaseissa. Kauppa- ja teollisuusministeriön tutkimuksia ja raportteja 20/2000. Kauppa- ja teollisuusministeriö, syyskuu 2000, s.11.
  5. Greenhouse gas emissions in Finland, 1990-2005, National Inventory Report to the UNFCCC 15.4.2007, s. 206
  6. Turveruukki Oy, 10. helmikuuta 2007
  7. VAPO: Hyvinkään Kurkisuo