Kuhankuono

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuhankuonon rajakivi syyskuussa 2010.
Jaakko Teitin vuonna 1550 piirtämä kartta Kuhankuonosta ja sinne ulottuvista seitsemästä pitäjästä.[1]
Tämä artikkeli käsittelee Kuhankuonon rajakiveä. Kuhankuonon retkeilyreitistöstä on oma artikkeli.

Kuhankuono on Varsinais-Suomessa sijaitseva seitsemän kunnan rajapyykki. Kivelle ulottuvat vanhan Raision sekä Auran, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Pöytyän, Turun ja Ruskon rajat. Se on myös Kurjenrahkan kansallispuiston tunnetuin nähtävyys.[2][3][4] Puistoa sivuavalta seututie 204:ltä on kivelle matkaa noin kilometri.[5]

Vanhimmat kirjalliset tiedot rajakivestä ovat vuoden 1381 Maskun ja Nousiaisten pitäjien rajapaikkojen luettelossa.[3] Alun perin rajakivelle ulottui seitsemän kirkkopitäjää: Pöytyä (jonka osa oli myöhempi Yläne), Lieto (jonka osa oli myöhempi Aura), Maaria, Rusko, Masku, Nousiainen ja Mynämäki.

Näistä Ruskon, Maskun, Nousiaisten, Mynämäen ja Maarian osuudet olivat kyseisten pitäjien pitäjänmetsiä, joiden historiantutkija Aulis Oja arvelee muodostuneen 1300-luvulla, jolloin alueen pitäjät Ojan esittämän arvion mukaan ehkä olisivat tehneet kruunun kanssa sopimuksen muuten kruunulle asutustarkoituksiin erotettavien takamaiden säilyttämisestä pitäjien omistuksessa lisäveroa vastaan.[6] Nämä pitäjänmetsät säilyivät 1800-luvulle asti koko pitäjien kaikkien talollisten yhteismaana, mutta jaettiin sitten kylien ja talojen kesken.[3] Sen sijaan Liedossa ja Yläneellä maat olivat ainakin jo 1400-luvulla jaettuna jakokuntien tai kyläryhmittymien kesken.[7]

Myöhempinä aikoina Kuhankuonoon rajautuvien pitäjien määrä nousi kahdeksaan, kun Yläne erosi Pöytyästä omaksi seurakunnakseen. Tämän jälkeen kunnat muuttuivat kun 1870-luvulla Ruskosta itsenäistyi Vahto, kun vuonna 1917 Aura erosi Liedosta ja kun 1937 Paattinen erosi Maariasta mutta liittyi 1973 Turkuun, johon Maaria oli liitetty jo vuonna 1967. Kuntien määrä laski takaisin seitsemään vuoden 2009 alussa, kun Yläne yhdistyi takaisin Pöytyään.[4] Samaan aikaan myös Vahdon kunta liittyi Ruskoon.

Vuodelta 1773 olevan tiedon mukaan Kuhankuono-nimi tulee rajakiven sijaintipaikan muodosta, sillä kivi sijaitsi ison suosaarekkeen länsilaidalla terävällä, nokkaa eli kuonoa muistuttavalla kalliopaadella.[4] Vaihtoehtoisen selityksen mukaan nimi tarkoittaa erärajoja ja eräteitä viitoittavaa merkkipaikkaa.[3]

Kiven nykyinen ulkoasu on vuodelta 1965, jolloin Nousiaisten ja Mynämäen rotarit kunnostivat kiven rakentamalla sille betonista ja liuskekivestä jalustan, johon on rautatapeilla ja metallisilla nimikilvillä merkitty kunkin kunnan alue. Vuonna 1965 kunnat olivat Mynämäki, Nousiainen, Masku, Rusko, Paattinen, Aura, Pöytyä ja Yläne. Vuoden 1967 alusta Rusko vaihtui Vahtoon ja vuoden 1973 alusta Paattinen Turkuun. Tämän jälkeisiä muutoksia ei ole jalustan rakenteisiin päivitetty.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jalmari Jaakkola: Mikael Agricola ja Satakunta - Hiukan vanhaa lähde- ja rajahistoriaa, s. 51. Teoksessa: Pekka Katara, Sakari Mattila, Niilo Valonen & Eino Nikkilä (toim.): Satakunta XIII: Kotiseutututkimuksia. Vammala: Satakuntalainen osakunta, 1946. Teoksen verkkoversio.
  2. Kurjenrahkan kansallispuiston kävijätutkimus 2007 22.1.2010. Metsähallitus. Viitattu 2.8.2010.
  3. a b c d Kurjenrahkan nähtävyydet ja historia 27.11.2009. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 4.8.2010.
  4. a b c Jorma Pihlava: Kunnat muuttuvat, Kuhankuono säilyy. Turun Sanomat, 28.12.2008. Artikkelin verkkoversio.
  5. Kurjenrahkan kulkuyhteydet ja kartat 8.7.2010. Luontoon.fi: Metsähallitus. Viitattu 1.8.2010.
  6. Oja, Aulis: Maskun historia, s. 123. [Masku]: Maskun kunta ja seurakunta, 1966.
  7. Oja, Aulis: Keskiajan ja 1500-luvun Maaria, s. 158. Teoksessa: Maarian pitäjän historia. I osa. [Maaria]: Maarian seurakunta ja kunta, 1944.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]