Ojitus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ojitus on ojien kaivamista kostean alueen, esimerkiksi suon kuivaamiseksi.

Suomessa soiden ojittaminen aloitettiin 1860-luvulla. Soiden ojituksen avulla suomaista yritettiin saada peltoja tai paremmin puuta tuottavaa metsää. Niillä kuviteltiiin myös ehkäistävän hallan vaaraa Runebergin Saarijärven Paavon tapaan. Tosiasiassa soiden ojittaminen lisää hallan yleisyyttä, sillä kuivan turpeen lämpötilaolot ovat paljon äärevämmät kuin märän.[1]

Peltojen ojittamisessa on 1960-luvulta alkaen siirrytty salaojitukseen.

Nykyisin Suomessa luonnontilaisten soiden ojittaminen on vähäistä. Valmiiksi ojitetuilla alueilla tehdään kunnostusojitusta.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Huikari, Olavi: Arktisten metsien kasvun ihme. Helsinki: Terra Cognita, 1998. ISBN 952-5202-21-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Solantie, Reijo: Suomalaiset oman ilmastonsa muokkaajina. s. 240-242 teoksessa Rinne ja muut, (toim). Suomalainen sääkirja etanasta el Ninoon. Otava 1998, ISBN 951-1-15483-4

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]