Tiltaltti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tiltaltti
Chiffchaff - Phylloscopus collybita (cropped).jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Kertut Sylviidae
Suku: Uunilinnut Phylloscopus
Laji: collybita
Kaksiosainen nimi
Phylloscopus collybita
(Vieillot, 1817)
Levinneisyyskartta
Phylloscopus collybita.png
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Tiltaltti Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Tiltaltti Commonsissa

Tiltaltti (Phylloscopus collybita) on uunilintujen sukuun kuuluva varpuslintu, joka muistuttaa ulkonäöltään lähisukulaistaan pajulintua. Sen tuntee heleästä laulustaan: ”tilt-talt-tilt-talt…”.

Tiltaltin nimitys on onomatopoeettinen. Kirjakielessä lajista käytettiin nimitystä tynnyrilintu ennen kuin murreperäinen tiltaltti-nimitys otettiin yleiskäyttöön 1920-luvulla. Muita lajin kansankielisiä nimityksiä ovat olleet esimerkiksi tiltti, oluentiputtaja, oluentekijä ja juomanlaskija.[2] Toinen kirjakielessä käytössä ollut nimitys on kilttakerttu, jota ehdotti William Nylander vuonna 1849.[3]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiltaltti on päältä vihreänharmaa, vatsapuolelta vaaleampi, ja silmäkulmassa on vaaleankeltainen juova. Sillä on tummat jalat ja lyhyehkö nokka. Usein tiltaltti on erittäin vaikea erottaa pajulinnusta, mutta keväällä se on ruskeampi, suttuisemman oloinen. Siipi on pajulinnun siipeä lyhyempi ja pyöreämpi. Syksyllä tiltaltti on usein hyvin ruskea, ei keltainen kuten pajulintu, ja tumma nokka korostaa tummuutta vielä entisestäänkin.

Pituus on 11–13 cm, paino 7 g. Tiltaltti on Suomen toiseksi tai kolmanneksi pienin pesimälintu.lähde?

Ääni on ponteva ”hyit”, napakampi kuin pajulinnun hieman vienompi äännähdys. Laulu on helppo tuntea: ”tilt-talt-tilt-talt-talt-tilt…” (Loudspeaker.svg kuuntele?) kuuluu latvustosta pitkinä sarjoina. Koiras laulaa pitkälle kesään, jättäen pääasiallisen pesueesta huolehtimisen naaraalle.

Vanhoilla tiltalteilla on täydellinen sulkasato heinä-elokuussa, jonka jälkeen vanhat ja nuoret voidaan erottaa höyhenpuvun kulumisen perusteella.

Vanhin suomalainen rengastettu tiltaltti on ollut 2 vuotta, 10 kuukautta ja 20 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut brittiläinen 7 vuoden ja 8 kuukauden ikäinen tiltaltti.

Tiltaltin kuvaili tieteelle ranskalainen Louis Jean Pierre Vieillot.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Likimain koko Euroopassa ja Aasiassa on tiltaltteja, mutta niitä ollaan ehkä jakamassa kolmeen alalajiin. Suomessa pesii noin 200 000 paria. Suomen tiltaltit talvehtivat Välimeren seudulla ja Afrikassa. Suomessa tiltaltteja on Kuusamon korkeudelle asti, mutta itäiset tiltaltit ovat siperialaista tyyppiä. Euroopassa pesii vähintään 15–20 miljoonaa paria.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiltaltin elinympäristöä ovat monenlaiset metsät, mielellään rehevähköt kuusivaltaiset sekametsät. Lisääntyvässä määrin tiltaltteja laulelee myös lehtimetsissä, puutarhoissa ja omakotitaloalueilla. Syysmuuton aikana viihtyy etenkin ruo’ikoissa ja pensaikoissa.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiltaltti tekee pesänsä joko maahan tai matalalle pensaaseen tai risukkoon lehdistä, ruohosta ja sammalesta. Muninta alkaa Etelä-Suomessa touko–kesäkuun vaihteessa. Siihen se munii tavallisesti kuusi valkoista munaa, joissa on tummanpunaisia pilkkuja. Hautominen kestää 13 päivää, vain naaras hautoo. Poikaset lähtevät pesästä kaksiviikkoisina. Pesii usein kahdesti kesän aikana.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiltaltti syö hyönteisiä ja niiden toukkia sekä muita selkärangattomia ja matoja sekä syksyllä myös marjoja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Phylloscopus collybita IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 29.12.2013. (englanniksi)
  2. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1315. WSOY, 2011. ISBN 951-0-27108-X.
  3. Häkkinen, Kaisa: Linnun nimi, s. 171, 355. Teos, 2004. ISBN 951-851-013-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]