Rajamerkki
Rajamerkki on maastossa oleva merkki, joka osoittaa hallinnollisen alueen rajaa.[1] Rajamerkkejä ovat Suomessa rajapyykki, rajaviitta ja paalu. Näistä rajapyykki on tavallisin.[2]
Rajamerkkejä on sekä kiinteistöjen, kylien, kuntien, maakuntien, läänien että valtakuntien rajoilla. Useilla vielä nykyäänkin käytössä olevista rajapaikoista voi olla takanaan vuosisatainen historia jo ajalta ennen maanmittaustoimitusten karttoja ja nykyaikaisia maanmittaustoimituksia. Jotkut edelleen käytössä olevista vanhoista rajapaikoista luokitellaan historiallisen ajan muinaisjäännöksiksi.
Suomessa kiinteistönmuodostamislain mukaan rajamerkki on pysyvä maastomerkki, joka osoittaa rekisteriyksikön rajan pääte- ja kulmapisteen paikan. Rajamerkit yksilöidään ja numeroidaan. Rajamerkkejä voivat olla muun muassa yksikivinen pyykki (rajakivi), nelikulmainen pyykki tai turvepyykki. Kiinteistöjen rajamerkkeinä käytetään myös maahan upotettuja metalliputkia (putkipyykki) sekä kiveen tai kallioon upotettuja metallipultteja. Rajaviisari on rajamerkki, joka osoittaa pitkällä kiinteistörajalla rajan suuntaa. Rajan pääte- tai kulmapisteen paikka voidaan tarvittaessa osoittaa myös ns. siirtopyykkinä, jos päätepiste sattuu sellaiseen paikkaan, johon pyykkiä ei voida sijoittaa.[3]
Käsitteitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rajapaikka on historiallisesti, ennen maanmittaustoimitusten kartoilla määritettyjen rajojen aikakautta, ollut paikka, joka määrittää rajan kulkua maastossa. Se on voitu merkitä maastoon rajamerkeillä, mutta vanhastaan rajapaikoiksi on saatettu valita myös maastossa jo valmiiksi hyvin erottuvia luonnonpaikkoja kuten erikoisia luonnonkiviä, siirtolohkareita, mäkiä, vaaroja, tuntureita, saaria, jokien suita ja niin edelleen.
Rajakivi on rajamerkkinä oleva kivi. Joskus rajakiviksi on voitu valita suuriakin, maisemassa kauas näkyviä siirtolohkareita, joiden kautta raja on määrätty kulkemaan, joskus rajamerkeiksi on valittu myös pienempiä, ehkä muodoltaan erikoisia luonnonkiviä.
Rajamerkit Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kiinteistöjen rajat on Suomessa merkitty pääsääntöisesti rajamerkeillä. Rajamerkkejä ovat rajapyykit, rajaviitat ja paalut.[2]
Rajamerkkejä asetetaan kiinteistötoimitusten eli maanmittaustoimitusten yhteydessä. Kiinteistötoimituksia tekevät viranomaiset, joita ovat Maanmittauslaitos sekä kaupungit asemakaava-alueilla, mittaavat rajamerkeille koordinaatit. Kiinteistötietojärjestelmässä (KTJ) on noin 12 miljoonaa rajamerkkiä, joille on määritelty sijaintitarkkuus. Todellinen rajamerkkien lukumäärä on tätä paljon suurempi.lähde?
Suomen rikoslain mukaan maastomerkin väärentäminen on rangaistava teko.[4]
Rajapyykki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rajapyykki (murteissa myös sammas[5]) osoittaa rajan pääte- tai taitepisteen. Rajapyykki voi koostua kivistä, puusta, betonista tai metallista, joskus myös muovista tai turpeesta.[2]
Rajapyykki on voitu myös hakata maaperäkiveen tai kallioon. Tällöin rajapisteen ympäri hakattiin 15 cm:n ympyrä, jonka sisään tuli rajakulma. Myös rajapyykin numero on voitu hakata ympyrän sisään.[2]
Rajapyykkien nykyiset tyypit Suomessa ovat viisikivinen pyykki, nelikulmainen ja yksikivinen pyykki, pulttipyykki, viisipaaluinen pyykki ja putki- tai tankopyykki.[2]
Viisikivinen pyykki tehdään asettamalla iso kivi keskelle ja neljä kiveä sen ympärille. Alkujaan ympäryskivet osoittivat rajan suuntaa. Nykyisin kivet asetetaan kulmiin yhtä etäälle toisistaan. Aiemmin kivien tuli olla raskaammat kuin miehen kantamus. Nyttemmin koko on pienentynyt.[2]
Nelikulmainen pyykki tehdään asettelemalla kivistä nelikulmaisia raunioita. Vuodesta 1953 alkaen on pyykin keskelle tullut laittaa myös keskuskivi. Suolla nelikulmaisen pyykin saa rakentaa turpeesta; keskelle tulee keskuskivi.[2]
Yksikivinen pyykki tehdään suurehkosta kivestä tai vuodesta 1928 alkaen myös betonista. Betonista tehty pyykki on muodoltaan katkaistu pyramidi tai kartio.[2]
Pulttipyykki on maaperäkiveen tai kallioon upotettava metalliputki tai -pultti.[2]
Viisipaaluista pyykkiä käytetään hyllyvällä suolla. Pyykki tehdään pystyttämällä yksi puupaalu rajapisteeseen ja neljä paalua sen ympärille yhtä kauaksi toisistaan.[2]
Putki- ja tankopyykkiä käytetään kantavalla maalla. Ne ovat nykyisin metallia. Aiemmin on käytetty myös muovisia putkipyykkejä. Pyykit eroavat toisistaan siten, että putkipyykin runko on putkea ja tankopyykin tankoa. Tankopyykkejä käytetään varsinkin Lapissa. Putki tai tanko voidaan iskeä maahan sellaisenaankin, mutta monissa tapauksissa on käytettävä näkyvöityskappaletta.[2] Mallisuojattuja putkipyykkejä alettiin valmistaa Suomessa 1970.[6]
Rajaviitta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rajaviitta eli rajaviisari on rajamerkki, jota on aiemmin käytetty pitkillä rajoilla osoittamassa rajan suuntaa. Rajaviittoina on Suomessa käytetty kolmea tai viittä kiveä, puupaaluja soilla, hakkauksia kalliossa, pultteja, putkia, ojia ja putkipyykkejä.[2]
Vuonna 2011 annettujen määräysten mukaan uusia rajaviittoja ei Suomessa enää rakenneta. Niiden sijaan rakennetaan pitkille rajoille rajapyykkejä.[2]
Rajapaalu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jos tiealueen tai rautatiealueen rajapisteitä ei pyykitetä, ne voidaan merkitä paaluilla. Paaluilla on merkitty myös rasitteita, kaavarajoja, hallinnollisia rajoja, luonnonsuojelualueita ja muita sellaisia rajoja, jotka eivät ole rekisteriyksikön rajoja. Paaluina on käytetty muovipaaluja, puupaaluja ja rautateillä pystyyn asetettuja ratakiskon pätkiä.[2]
Rajamerkkien historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa tilojen ja tonttien rajoja on merkitty kivin jo vuosisatoja, ja näin tehdään edelleen. Samanlaisia rajamerkkejä on jo tätä ennen ollut myös kylien, jakokuntien, pitäjien, maakuntien, läänien ja valtakuntien rajoilla. Suomessa on useita historiallisesti arvokkaita rajakiviä, ja ikivanhat kylien, pitäjien ja maakuntien rajakivet on rauhoitettu muinaisjäännöksinä, myös vaikka ne olisivat edelleenkin rajapaikkoina käytössä.[7]
Tunnetuimpia näistä ovat Ruotsin ja Venäjän välisten rajojen merkit. Useisiin näistä on hakattu Ruotsin ja Venäjän tunnukset eli Ruotsin kruunu tai kruunut ja Venäjän kaksipäinen kotka. Joskus niissä on läntistä ja itäistä kristinuskoa edustavat ristit, joskus taas pelkkä rajaviiva. Historiallisesti arvokkaita muinaismuistoja ovat myös monet maakuntien, läänien ja pitäjien rajakivet ja rajapaikat, kuten esimerkiksi Kuhankuono ja Pirttiniemennokka Varsinais-Suomessa. Monesti rajat vedettiin tarkoituksella siten, että jokin suuri kivi eli siirtolohkare sattui rajan varrelle – ei niinkään siirrelty kiviä rajojen mukaan.
Kansanuskon mukaan rajanhaltija kummittelee ja huutelee vääryydellä siirretyllä rajalla.[8] Ihmisten omistuksia vartioivien erilaisten taruolentojen, kuten haltijoiden, on uskottu siirrelleen yksityisten maaomistusten ja pitäjien välisiä rajakiviä. Joskus näillä tarinoilla on historiallinen pohjansa todellisissa rajariidoissa tai -muutoksissa.
Saksankivet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lounais-Suomessa ja erityisesti Satakunnassa on ollut saksankiviksi kutsuttuja rajakiviä. Niitä tunnetaan ainakin Kokemäenjoesta sekä Merikarviasta ja Pomarkusta.[9] Kokemäenjoen saksankivien on alun perin arveltu saaneen nimensä saksalaisilta hansakauppiailta, jotka ankkuroivat veneensä joessa olevien kivien luokse ja alkoivat myydä tavaroitaan. Professori Unto Salon mukaan nimitys juontaa kuitenkin muinaisruotsin terävää kiveä tarkoittavasta sanasta sax. Tunnetuin Kokemäenjoen saksankivistä sijaitsee Nakkilan ja Ulvilan rajalla olevassa Ruskilankoskessa. Sen arvellaan alun perin olleen rajamerkki, joka erotti toisistaan piispalle ja talonpojille kuuluneet kalavedet.[10]
Tunnettuja rajapaikkoja Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Halkivahankivi – Huittisten, Kokemäen ja Köyliön rajakivi
- Hermolanvaha – Kiikalan ja Suomusjärven entinen rajakivi, nykyään vain kylien rajana
- Iiroonkivi – Hämeen, Pohjanmaan ja Satakunnan rajakivi Soinin kunnassa
- Jonkerin kivi – Stolbovan rauhan rajakivi Kuhmossa
- Kolmen valtakunnan rajapyykki – Norjan, Ruotsin ja Suomen yhteinen rajapiste Lapissa
- Kuhankuono – seitsemän kunnan rajamerkki Varsinais-Suomessa
- Miinoan kivi – Täyssinän rauhan aikainen rajakivi Kuhmossa
- Pirttiniemennokka – Hämeen, Satakunnan ja Varsinais-Suomen rajakivi Loimaalla
- Rillankivi – Pielaveden, Pihtiputaan ja Pyhäjärven kuntien sekä Pohjois-Savon, Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakuntien rajapiste, mahdollisesti myös Pähkinäsaaren rauhan rajamerkki
- Saarnakivi – rajakivi Tammelassa
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Rajamerkki Arkeologisen kulttuuriperinnön opas. Museovirasto. Viitattu 27.11.2019.
- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Juopperi, Risto & Rummukainen, Aune: Kiinteistöjen rajat ja rajamerkit. ISBN 978-952-93-4637-0
- ↑ Majamaa, Markkula: "Kiinteistönmuodostamislaki” Edita, 2001
- ↑ Rikoslaki, 33 luvun 5 § Finlex. (24.8.1990/769). Arkistoitu 17.10.2015. Viitattu 27.4.2013.
- ↑ Sammas Evita - Etymologinen viitetietokanta. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 14.5.2009.
- ↑ Otamon teräs Otamon teräs. Arkistoitu 23.4.2016. Viitattu 14.4.2016.
- ↑ Niukkanen, Marianna: Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset. Tunnistaminen ja suojelu, s. 111-112. (Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3) Helsinki: Museoviraston rakennushistorian osasto, 2009. ISSN 1795-9225 julkaisun verkkoversio (pdf) Viitattu 15.8.2012.
- ↑ Otavan iso tietosanakirja. (Osa 7, palsta 187, hakusana rajanhaltija) Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1964.
- ↑ Keskiajan Nakkila: Ruskilan kylä. Paikkaoppi.fi. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 27.4.2013.
- ↑ Latvakangas, Eva: Vahaa rajalle. 8.10.2006. Turun Sanomat. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 27.4.2013.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Niukkanen, Marianna: Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset. Tunnistaminen ja suojelu. (Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3) Helsinki: Museoviraston rakennushistorian osasto, 2009. ISSN 1795-9225 julkaisun verkkoversio (pdf) Viitattu 15.8.2012.
- Täyssinän rauhan rajamerkkejä Inarissa; rajapyykkejä Inarista Jäämereen johtavilla pohjoisilla valtarajoilla; rajapyykkejä Suomen ja Norjan rajalla; kuvia, kirjallisuutta ja pdf-esitelmiä. (Arkistoitu – Internet Archive) Voitto Viinanen