Aarniometsä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Punapuita Kalifornian aarniometsässä.

Aarniometsä (myös luonnontilainen tai koskematon metsä) on metsäalue, jonka puusto on saanut kasvaa täysin, tai lähes täysin ilman metsänhoidollisia toimenpiteitä ja on siksi keski-iältään varsin korkea.[1]

Aarniometsien peruspiirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aarniometsien ekosysteemit poikkeavat merkittävästi "hoidettujen" metsien ekosysteemeistä. Niissä on tyypillisesti suuria eläviä puita, suuria pystyyn kuolleita puita sekä usein myös runsaasti vanhoja kaatuneiden puiden runkoja. Aarniometsissä on yleensä useita eri-ikäisten ja -lajisten puiden ja pensaiden muodostamia kasvillisuuskerroksia. Vanhoja metsiä, jotka ovat uudistuneet avohakkuiden tai metsänhoidollisten hakkuiden jälkeen, ei kutsuta aarniometsiksi ennen kuin on kulunut riittävästi aikaa hakkuiden aiheuttamien jälkien häviämiseksi metsästä kokonaan. Täydelliseen luonnontilaan palautumiseen saattaa kulua aikaa sadasta vuodesta tuhanteen vuoteen, metsän puulajistosta riippuen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on arvioitu hakattujen lehtimetsien palautumisen aarniometsiksi kestävän yleensä yhden tai kahden kokonaisen puusukupolven ajan, eli 150–500 vuotta.

Aarniometsien koskemattomuuden ja lahopuiden suuren määrän ansiosta niissä elää usein nykyisin muualla hyvin harvinaisiksi käyneitä eläin- ja kasvilajeja. Aarniometsät ovat siten ekologisesti merkittäviä ekosysteemejä, jotka ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta koskemattoman metsän tarjoamalla ainutlaatuisella elinympäristöllä. Vaikka aarniometsien lajisto yleensä poikkeaa selvästi hakkuilla uudistetuista talousmetsistä, aarniometsien lajien kokonaisrunsaus ei kuitenkaan ole aina talousmetsiä suurempi, vaan se voi olla joissakin ympäristöissä pienempikin.

Aarniometsien puuvarojen hyödyntäminen on monissa maissa ympäristöjärjestöjen ja metsätalouden välisten eturistiriitojen kohteena. Harvinaisten eliölajien runsauden lisäksi aarniometsät ovat yleensä myös suuria orgaanisen hiilen varastoja sekä vanhan puustonsa että maaperän sisältämän paksun eloperäisen kerroksen ansiosta. Aarniometsien jatkuva hävittäminen kiihdyttää siten paitsi lajien häviämistä myös ilmastonmuutosta.[2]

Maapallon jäljellä olevat aarniometsät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pieni vesiputous aarniometsässä, Queensland, Australia

Vuonna 2006 Greenpeace arvioi, että maapallon jäljellä olevat aarniometsät jakaantuvat eri mantereille seuraavasti:[3]

  • 28 % Pohjois-Amerikassa; Ikivanhoja aarniometsiä hakataan Pohjois-Amerikassa noin 10 000 neliökilometriä vuosittain. Monet eteläisen Kanadan ja Yhdysvaltojen jäljellä olevat aarniometsiköt ovat jo liian pieniä ja hajanaisia tarjotakseen riittävän elinympäristön esimerkiksi suurille nisäkkäille.
  • 19 % Pohjois-Aasiassa; Aasian pohjoisosissa on maailman toiseksi suurimmat pohjoiset havumetsäalueet. Aikoinaan esimerkiksi siperiantiikeri eli valtavilla alueilla Pohjois-Aasiassa, mutta nykyisin sitä tavataan enää suppealla alueella Japaninmeren läheisyydessä.[4]
  • 8 % Afrikassa; Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana Afrikka on menettänyt suurimman osan alkuperäisistä metsäluonnostaan. Puutavarateollisuus on vastuussa valtavien metsäalueiden tuhoamisesta ja on edelleen suurin yksittäinen uhka jäljellä oleville metsille.
  • 7 % Tyynenmeren Aasiassa. Tyynenmeren Aasian paratiisimetsiä on hävitetty nopeammin kuin mitään muita metsiä koko maapallolla. Suurin osa näistä alkuperäisistä metsistä on jo hakattu pois teollisuuden tarpeisiin: 72 % Indonesiassa ja 60 % Papua-Uudessa-Guineassa.[4]
  • Alle 3 % Euroopassa. Euroopassakin hakataan joka vuosi paljaaksi yli 150 neliökilometriä maanosan viimeisiä aarniometsiä. Suurimmat jäljellä olevat metsät ovat Venäjällä, mutta nekin ovat huomattavan nopeasti supistumassa.[4]

Suomen aarniometsät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa aarniometsiä on jäljellä enää vähän. Tutkimusten mukaan vanhoja, luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia metsiä on Suomen metsäpinta-alasta selvästi alle 5 prosenttia. Näistä metsistä noin puolet on suojeltu, mutta muut kohteet ovat edelleen hakkuu-uhan alaisina. Huonoin tilanne on Etelä-Suomessa, jossa suojeltuja metsiä on vain noin 1 % metsistä ja aarniometsien osuus jää muutamaan promilleen. Suomen jäljellä olevista aarniometsistä suurin osa sijaitsee itärajan tuntumassa Itä-Suomen, Oulun ja Lapin lääneissä valtion omistamilla mailla. [5]

Aarniometsien hävittämisen ja sirpaloitumisen takia niille tunnusomainen eläin- ja kasvilajisto on käynyt uhanalaiseksi ja osittain jo hävinnyt. Vanhoille metsille ominaisista lajeista on jo todettu hävinneeksi tai häviämisen partaalla oleviksi 15–20 %. Suurimpana uhkatekijänä pidetään ns. sukupuuttovelkaa, jolla tarkoitetaan aarniometsien sirpaloitumisen aiheuttamaa yhtenäisten elinympäristöjen suppenemista liian pieniksi, mikä tulee arvioiden mukaan johtamaan vähitellen lajien vääjäämättömään häviämiseen, vaikka jäljellä olevat metsät suojeltaisiin kokonaan hakkuilta.[5]

Suomessa aarniometsät ovat sukkession takia yleensä muuttuneet aikaa myöten vanhoiksi kuusimetsiksi, joissa on monipuolinen eliöstö. Alueille ovat tyypillisiä maassa lojuvat tuulen kaatamat puut, joihin on pesiytynyt kääpiä ja monenlaisia hyönteisiä, sekä vielä pystyssä pysyvät lahopuut, joita muun muassa tikkalinnut käyttävät hyödykseen. Lahopuiden koloissa voivat sitten asua monenlaiset kololinnut ja pökkelöpesijät.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keto-Tokoi, Petri & Kuuluvainen, Timo: Suomalainen aarniometsä. Helsinki: Maahenki, 2010. ISBN 978-952-5870-06-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikisanakirja
Wikisanakirjassa on tähän liittyvä sananselitys: aarniometsä.