Avohakkuu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Avohakkuualue Skotlannissa.
Suomalainen metsä, jossa on tehty avohakkuu joitakin vuosia aiemmin ja jätetty mäntyjä siemenpuiksi pystyyn uudistamaan metsä.

Avohakkuu on talousmetsän päätehakkuu ja metsänuudistamisen menetelmä, jossa metsikkökuviolta kaadetaan kaikki tai lähes kaikki hakkuualueen puut [1]. Jaksollisessa metsänkasvatuksessa päätehakkuu on usein avohakkuu, vaihtoehtoina siemenpuuhakkuu tai suojuspuuhakkuu.[2]

Suomessa on yleisesti käytössä metsänhoidon tapa, jossa metsää hoidetaan päätehakkuuseen katkeavin, kiertoajaksi kutsutuin jaksoin. Metsän kiertoaika Etelä-Suomessa on 60-80 vuotta, jossa avohakkuuvaihe on 1-3 vuotta. [3]

Suomessa voimassa olevassa PEFC-metsäsertifioinnissa edellytetään 5–10 säästöpuun jättämistä pystyyn jokaiselle avohakatulle hehtaarille. Säästöpuita ei saa viedä koskaan pois metsästä. Suomen talousmetsistä yli 95 prosenttia on PEFC-sertifioitu.

Avohakkuuta tehdään yleensä alueilla, joissa pääosa metsästä on jo ohittanut voimakkaan kasvun vaiheen. Sitä ennen on usein tehty yksi tai useampia harvennushakkuita.

Suomessa tehdään päätehakkuita vuodessa 186 000 ha, joista on avohakkuita 153 000 ha.(2005)[4]

Metsän uudistaminen avohakkuun jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsänhoitoa ja metsänomistajan velvollisuuksia säädellään Suomessa etenkin metsälaissa, jonka mukaan uusi taimikko on perustettava uudistushakkuun jälkeen.[5][6] Luontaista uudistamista käytettäessä uuden, kehityskelpoisen taimikon tulisi syntyä Etelä-Suomessa 5 vuodessa hakkuun jälkeen, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 7 vuodessa ja Lapissa 10 vuodessa. Taimikon perustamista koskevat toimenpiteet on saatettava loppuun viiden vuoden kuluessa uudistushakkuun aloittamisesta tai kolmen vuoden kuluessa uudistushakkuun päättymisestä. Tämä metsän uudistamisvelvollisuus koskee kaikkia metsänomistajia. Metsälaki antaa metsänomistajalle vapauden valita kiertoajan pituuden. [7]

Avohakkuu ja vaihtoehdot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykypäivän metsänhoidossa avohakkuu on yksi metsänuudistamisen menetelmä muiden joukossa.[8] Avohakkuiden lisäksi metsää voidaan uudistaa myös luontaisilla menetelmillä, tai metsää voidaan kasvattaa eri-ikäisrakenteisena. Metsäpolitiikka, metsänhoidon suositukset ja käytännöt kannustavat monipuoliseen metsänhoitoon ja metsien monimuotoisuuden säilyttämiseen osana metsätaloutta.[9]

Metsäinventoinnin ja ympäristösuojelun emeritusprofessorit ja metsänhoidon erikoistutkija emeritus kirjoittavat, että tieteellisten tutkimusten mukaan jaksollinen kasvatus tuottaa enemmän puuta kuin metsän jatkuvakasvatus.lähde? Puusto onkin noussut 1970-luvun 57 miljoonasta kuutiometristä 110 miljoonaan pääosin avohakkuupohjaisen jaksollisen kasvatuksen ansiosta. Jatkuvassa kasvatuksessa puusto kasvaa hitaasti ja on harvaa, keskitilavuus laskee. Tukkien koko pienenee ja laatu heikkenee.[10]tarvitaan parempi lähde

Hakkuita tehdään 500 000 hehtaarilla vuodessa, mistä vain 1 000 - 2 000 hehtaarilla jatkuvan kasvatuksen hakkuita. Avohakkuiden noin 110 000 hehtaaria on 0,5 % metsämaan alasta. Suomessa metsäammattilaiset suosivat jaksollista kasvatusta siksi, että jatkuvassa kasvatuksessa kaadettaisiin suuret puut, joiden varassa siementuotanto on.[10]tarvitaan parempi lähde

Kuuset valtaavat metsät jatkuvassa kasvatuksessa. Tarvittaisiin vuosittain yhä suurempia hakkuupinta-aloja ja korjuukustannuksia. Tulot ja työpaikat vähenisivät.[10]tarvitaan parempi lähde

Avohakkuiden arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Avohakkuu on kuin pissaisi talvella housuunsa: hetken tuntuu lämpimältä, mutta siihen se ilo sitten jääkin.»
(Metsämaatieteen ja metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde Yleisradion haastattelussa 17. toukokuuta 2020.[11])

Kun harsintametsätaloudesta luovuttiin vuosina 1949–1950, metsätoimenpiteet alettiin kohdistaa metsiköihin. Kunkin metsikön hoidon päämaaliksi tuli avohakkuu. Avohakkuita alettiin perustella pääosin neljällä väitteellä, joissa avoimeksi hakkaamista verrattiin luontaiseen metsän kehitykseen. Uusi Metsäkirja kutsuu näitä väitteitä myyteiksi. Ensimmäisen väite perustelee metsäpalon polttavan kaikki metsän puut, jolloin syntyy luonnollinen avohakkuu. Metsäpaloja on kuitenkin erityyppisiä ja niissä eivät tuhoudu kaikki puut, esimerkiksi paksukaarnaiset vanhat männyt. Toinen väite liittyy metsäpalon jälkeisen metsän tasaikärakenteisuuteen. Kolmannen väitteen muodostaa käsitys että luonnontilainen metsää muodostuu vanhetessaan yhden puulajin metsäksi. Neljäs perustelu on luonnontilaisen metsän häiriödynamiikan liiallinen yksinkertaistaminen.[12]

Avohakkuun ympäristövaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsien hiilinielu ja hiilivaranto sekä puuston keskitilavuus laskisivat avohakkuita välttävässä "jatkuvassa kasvatuksessa", kirjoittavat metsäinventoinnin ja ympäristösuojelun emeritusprofessorit ja metsänhoidon erikoistutkija emeritus. Siksi heistä se sopii vain mökin lähelle ja muuhun maisemanhoitoon.[10]

Tohtori Tapio Klenin mukaan avohakkuilla on negatiivisia vaikutuksia ympäristöön ja metsien rinnakkaiskäyttöön. Avohakkuut aiheuttavat esimerkiksi mustikan katoamisen metsästä ja sen paluu kestää 40 vuotta[13]. Nettomääräisesti puolet mustikkametsistä onkin kadonnut metsänhoidon takia viimeisen 50 vuoden aikana[13].

Metsäntutkimuslaitoksen emeritustutkija Simo Hanneliuksen mukaan avohakkuut ovat luonnonmukaisia aiemmin yleisten metsäpalojen mukaelmia ja edesauttavat mustikka- ja puolukkasatoja, päiväperhosia, kukkaketoja ja ylipäänsä valoa kaipaavia kasveja,[14] myös pioneerikasveja. Esimerkiksi avohakatulle alueelle tulevat jäkälät tuovat maaperään typpeä.[15] Avohakkuu huonontaa maisemaa tilapäisesti, mutta sitä voi parantaa jättämällä alueelle säästöpuuryhmiä ja kelopuita,[14] kuten nykyään on tapana.[15] Hanneliuksen mukaan avohakkuiden tuottama tasaikäinen metsä sitoo enemmän hiilidioksidia[14] ja kasvaa nopeammin.[15]

Metsätieteiden emeritusprofessori Erkki Lähde pitää avohakkuita kestämättömänä toimintana.[16]

Metsäpatologian professori Jarkko Hantula "korjaa" Lähteen käsityksiä uusimmilla tutkimustiedolla. Hantulan mukaan jatkuva kasvatus johtaa yleensä kuusivaltaistumiseen. Tätä ei voida kompensoida edes pienaukoilla. Kuusivaltaisuus taas aiheuttaa hyöteistuhoriskejä, jotka voimistuvat ilmastonmuutoksen takia. Juurikääpäkin on ongelma kuusissa, jotka ovat alikasvua. Jaksollisessa kasvatuksessa puutuotoskin on neljänneksen suurempi. Ero kasvaa jalostuksen edetessä. Jatkuvallekin kasvatukselle on paikkansa muttei Hantulan mielestä valtavirtana. Lehtipuumetsien ja sekametsien lisääminen olisi kuitenkin tärkeämpää biodiversiteetin ja tuhoalttiuden näkökulmasta, mikä vaatii Hantulan mukaan avohakkuita.[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. https://www.smy.fi/forest-fi/sanasto/#word-avohakkuu-clear-cutting-clear-felling
  2. Jaksollinen metsänkasvatus (periodic cover silviculture) Sanasto. 2020. Suomen Metsäyhdistys.
  3. https://www.smy.fi/forest-fi/sanasto/?haku=kierto#word-jaksollinen-metsankasvatus-periodic-cover-silviculture
  4. Uusi metsäkirja, s. 373. Gaudeamus, 2006.
  5. https://www.metsakeskus.fi/oikeudet-ja-velvollisuudet
  6. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19961093
  7. http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mets%C3%A4/pankit-leikanneet-metsien-vakuusarvoja-1.78224
  8. https://www.metsakeskus.fi/uudistushakkuu
  9. http://mmm.fi/talousmetsien-monimuotoisuus
  10. a b c d Erkki Tomppo, metsäninventoinnin professori emeritus, Pekka Kauppi, ympäristönsuojelun professori emeritus, Heikki Smolander, metsänhoidon erikoistutkija, eläkkeellä: Metsäammattilaiset Suomessa ja Ruotsissa suosivat jaksollista kasvatusta Helsingin Sanomat. 18.7.2020.
  11. Heidi Kononen: "Avohakkuu on kuin pissaisi talvella housuunsa" – metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde on sitkeä piikki selluteollisuuden lihassa 17.5.2020. Yleisradio. Viitattu 2.1.2021.
  12. ”Tietolaatikko 22”, Uusi Metsäkirja, s. 238. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-983-0.
  13. a b Maatalous- ja metsätieteiden tohtori Tapio Klen: Mustikan juurista nousee nopeasti uusia versoja. Helsingin Sanomien mielipidesivu 16.8.2013, B 10.
  14. a b c Simo Hannelius: Metsät vihreiden trollien hampaissa (Vol 36 Nro 2) Tieteessä Tapahtuu. 22.3.2018.
  15. a b c Simo Hannelius: Jatkuva kasvatus vai metsän avohakkuu. Kanava, 2018, nro 5, s. 48-51.
  16. "Avohakkuu on kuin pissaisi talvella housuunsa" – metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde on sitkeä piikki selluteollisuuden lihassa Yle, 2020
  17. Metsäpatologian professori Jarkko Hantula: Laajamittainen siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen lisäisi metsiemme kuusivaltaistumista Helsingin Sanomat. 18.7.2020.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]