Avohakkuu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Avohakkuualue Skotlannissa.
Suomalainen metsä, jossa on tehty avohakkuu.

Avohakkuu on metsänuudistamisen menetelmä, jossa metsikkökuviolta kaadetaan kaikki tai lähes kaikki hakkuualueen puut [1]. Jaksollisessa metsänkasvatuksessa päätehakkuu on usein avohakkuu, vaihtoehtoinaan siemenpuuhakkuu ja suojuspuuhakkuu.[1]

Suomessa on yleisesti käytössä metsänhoidon tapa, jossa metsää hoidetaan päätehakkuuseen katkeavin, kiertoajaksi kutsutuin jaksoin. Metsän kiertoajassa avohakkuu on lyhytaikainen vaihe, 1-3 vuotta. [2] Suomessa voimassa olevassa PEFC-metsäsertifioinnissa edellytetään 5–10 säästöpuun jättämistä kaatamatta jokaiselle avohakatulle hehtaarille. Säästöpuita ei saa viedä koskaan pois metsästä. Suomen talousmetsistä yli 95 prosenttia on PEFC-sertifioitu.

Avohakkuuta tehdään yleensä alueilla, joissa pääosa metsästä on jo ohittanut voimakkaan kasvun vaiheen. Sitä ennen on usein tehty yksi tai useampia harvennushakkuita.

Metsän uudistaminen avohakkuun jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsänhoitoa ja metsänomistajan velvollisuuksia [2] säädellään Suomessa etenkin metsälaissa [3] Metsälain mukaan uusi taimikko on perustettava uudistushakkuun jälkeen. Luontaista uudistamista käytettäessä uuden, kehityskelpoisen taimikon tulisi syntyä Etelä-Suomessa 5 vuodessa hakkuun jälkeen, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 7 vuodessa ja Lapissa 10 vuodessa. Taimikon perustamista koskevat toimenpiteet on saatettava loppuun viiden vuoden kuluessa uudistushakkuun aloittamisesta tai kolmen vuoden kuluessa uudistushakkuun päättymisestä. Tämä metsän uudistamisvelvollisuus koskee kaikkia metsänomistajia. Metsälaki antaa metsänomistajalle vapauden valita kiertoajan pituuden. [3]

Avohakkuu ja vaihtoehdot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykypäivän metsänhoidossa avohakkuu on yksi metsänuudistamisen menetelmä muiden joukossa [4]. Avohakkuiden lisäksi metsää voidaan uudistaa myös luontaisilla menetelmillä, tai metsää voidaan kasvattaa eri-ikäisrakenteisena. Metsäpolitiikka, metsänhoidon suositukset ja käytännöt kannustavat monipuoliseen metsänhoitoon ja metsien monimuotoisuuden säilyttämiseen osana metsätaloutta [5].

Metsäinventoinnin ja ympäristösuojelun emeritusprofessorit ja metsänhoidon erikoistutkija emeritus kirjoittavat, että tieteellisten tutkimusten mukaan jaksollinen kasvatus tuottaa enemmän puuta kuin jatkuva kasvatus. Puusto onkin noussut 1970-luvun 57 miljoonasta kuutiometristä 110 miljoonaan pääosin avohakkuupohjaisen jaksollisen kasvatuksen ansiosta. Jatkuvassa kasvatuksessa puusto kasvaa hitaasti ja on harvaa, keskitilavuus laskee. Tukkien koko pienenee ja laatu heikkenee.[4]

Hakkuita tehdään 500 000 hehtaarilla vuodessa, mistä vain 1 000 - 2 000 hehtaarilla jatkuvan kasvatuksen hakkuita. Avohakkuiden noin 110 000 hehtaaria on 0,5 % metsämaan alasta. Suomessa metsäammattilaiset suosivat jaksollista kasvatusta siksi, että jatkuvassa kasvatuksessa kaadettaisiin suuret puut, joiden varassa siementuotanto on.[4]

Kuuset valtaavat metsät jatkuvassa kasvatuksessa. Tarvittaisiin vuosittain yhä suurempia hakkuupinta-aloja ja korjuukustannuksia. Tulot ja työpaikat vähenisivät.[4]

Avohakkuiden arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun harsintametsätaloudesta luovuttiin vuosina 1949-50, siirryttiin metsikkökohtaiseen tarkasteluun. Tässä yhteydessä avohakkuita alettiin perustella pääosin neljällä väitteellä, joissa avoimeksi hakkaamista verrattiin luontaiseen metsän kehitykseen. Uusi Metsäkirja kutsuu näitä väitteitä myyteiksi. Ensimmäisen väite perustelee metsäpalon polttavan kaikki metsän puut, jolloin syntyy luonnollinen avohakkuu. Metsäpaloja on kuitenkin erityyppisiä ja niissä eivät tuhoudu kaikki puut. Toinen väite liittyy metsäpalon jälkeisen metsän tasaikärakenteisuuteen. Kolmannen väitteen muodostaa käsitys että luonnontilainen metsää muodostuu vanhetessaan yhden puulajin metsäksi. Neljäs perustelu on luonnontilaisen metsän häiriödynamiikan liiallinen yksinkertaistaminen.[5]

Avohakkuun ympäristövaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsien hiilinielu ja hiilivaranto sekä puuston keskitilavuus laskisivat avohakkuita välttävässä "jatkuvassa kasvatuksessa", kirjoittavat metsäinventoinnin ja ympäristösuojelun emeritusprofessorit ja metsänhoidon erikoistutkija emeritus. Siksi heistä se sopii vain mökin lähelle ja muuhun maisemanhoitoon.[4]

Tohtori Tapio Klenin mukaan avohakkuilla on negatiivisia vaikutuksia ympäristöön ja metsien rinnakkaiskäyttöön. Esimerkiksi mustikka kuolee avohakkuiden seurauksena palaten metsään vasta 40 vuoden kuluttua[6]. Nettomääräisesti puolet mustikkametsistä onkin kadonnut metsänhoidon seurauksena viimeisen 50 vuoden aikana[6].

Metsäntutkimuslaitoksen emeritustutkija Simo Hanneliuksen mukaan avohakkuut ovat luonnonmukaisia aiemmin yleisten metsäpalojen mukaelmia ja edesauttavat mustikka- ja puolukkasatoja, päiväperhosia, kukkaketoja ja ylipäänsä valoa kaipaavia kasveja,[7] myös pioneerikasveja. Esimerkiksi avohakatulle alueelle tulevat jäkälät tuovat maaperään typpeä.[8] Avohakkuu huonontaa maisemaa tilapäisesti, mutta sitä voi parantaa jättämällä alueelle säästöpuuryhmiä ja kelopuita,[7] kuten nykyään on tapana.[8] Hanneliuksen mukaan avohakkuiden tuottama tasaikäinen metsä sitoo enemmän hiilidioksidia[7] ja kasvaa nopeammin.[8]

Metsätieteiden emeritusprofessori Erkki Lähde pitää avohakkuita kestämättömänä toimintana.[9]

Metsäpatologian professori Jarkko Hantula "korjaa" Lähteen käsityksiä uusimmilla tutkimustiedolla. Hantulan mukaan jatkuva kasvatus johtaa yleensä kuusivaltaistumiseen. Pienaukotkaan eivät saisi tätä kompensoitua. Kuusivaltaistuminen tuottaisi ilmastonmuutoksen myötä kasvavia hyöteistuhoriskejä. Juurikääpäkin on ongelma juuri alikasvoskuusissa. Jaksollisessa kasvatuksessa puutuotoskin olisi neljänneksen suurempi. Ero kasvaa jalostuksen edetessä. Jaksollisellekin kasvatukselle on paikkansa muttei valtavirtana. Lehtipuumetsien ja sekametsien lisääminen olisi kuitenkin tärkeämpää biodiversiteetin ja tuhoalttiuden näkökulmasta, mikä vaatii avohakkuita.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jaksollinen metsänkasvatus (periodic cover silviculture) Sanasto. 2020. Suomen Metsäyhdistys.
  2. https://www.smy.fi/forest-fi/sanasto/?haku=kierto#word-jaksollinen-metsankasvatus-periodic-cover-silviculture
  3. http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mets%C3%A4/pankit-leikanneet-metsien-vakuusarvoja-1.78224
  4. a b c d Erkki Tomppo, metsäninventoinnin professori emeritus, Pekka Kauppi, ympäristönsuojelun professori emeritus, Heikki Smolander, metsänhoidon erikoistutkija, eläkkeellä: Metsäammattilaiset Suomessa ja Ruotsissa suosivat jaksollista kasvatusta Helsingin Sanomat. 18.7.2020.
  5. ”Tietolaatikko 22”, Uusi Metsäkirja, s. 238. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-983-0.
  6. a b Maatalous- ja metsätieteiden tohtori Tapio Klen: Mustikan juurista nousee nopeasti uusia versoja. Helsingin Sanomien mielipidesivu 16.8.2013, B 10.
  7. a b c Simo Hannelius: Metsät vihreiden trollien hampaissa (Vol 36 Nro 2) Tieteessä Tapahtuu. 22.3.2018.
  8. a b c Simo Hannelius: Jatkuva kasvatus vai metsän avohakkuu. Kanava, 2018, nro 5, s. 48-51.
  9. "Avohakkuu on kuin pissaisi talvella housuunsa" – metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde on sitkeä piikki selluteollisuuden lihassa Yle, 2020
  10. metsäpatologian professori Jarkko Hantula: Laajamittainen siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen lisäisi metsiemme kuusivaltaistumista Helsingin Sanomat. 18.7.2020.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]