Mietoistenlahti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mietoistenlahti
Natura 2000 -alue: FI0200089
Mynälahti.jpg
Suojelun perusteet
Aluetyyppi SPA[1]
Luontodirektiivin
luontotyypit
luontodirektiivin liitteen I luontotyypit eivät ole alueen suojeluperuste
Sijainti ja koko
Koordinaatit 60°37′N, 21°49′EKoordinaatit: 60°37′N, 21°49′E
Kunta Mynämäki, Askainen, Lemu
Kartta Ympäristökeskus
Pinta-ala 586 ha
Suojellut lajit
Lintudirektiivin
liite I
ymparisto.fi
Luontodirektiivin
liitteen II lajit
ei tiedossa
Muuttolinnut ymparisto.fi

Mietoistenlahti eli Saarenaukko on Mynämäen kunnan Mietoisissa sijaitseva merenlahti ja lintuvesi, joka sijaitsee Mynälahden pohjukassa. Alue on suojeltu yhtenä Suomen arvokkaimmista lintuvesistä. Lahden pohjukkaan laskee Laajoki ja sen itäpuolelle laskevan Mynäjoen suisto muodostaa oman pienen sivulahtensa.[1]

Alueen luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mietoistenlahtea pidetään yhtenä Suomen arvokkaimmista lintuvesistä erityisesti muuttoaikana.[2] Vielä 1950- ja 1960-luvulla lahtea reunustivat laajat rantaniityt, mutta laidunnuksen loputtua 1970- ja 1980-luvulla niityt peittyivät järviruokokasvustoihin tai raivattiin pelloiksi. 1990-luvulla alkanut, osin EU-rahoitteinen rantaniittyjen hoito ja laidunnus on kuitenkin palauttanut osan umpeen kasvaneista alueista niityiksi. Nykyään laidunta ja niittoaluetta on 115 hehtaaria ja sen myötä myös alueen eliölajisto on monipuolistunut.[3] Järviruokokasvustoja on myös niitetty koneellisesti Laajoen suun eteläpuolella ja Topokarin alueella kevättalvella 2010. Niitto on osin tehty harvinaisen etelänsuosirrin elinolojen parantamiseksi, joka on yrittänyt pesintää alueella kerran aiemmin.[4]

Lahden pohjukassa sijaitseva Laajoen suisto on lintujen kevätmuuton aikaan tärkeä levähdyspaikka useille muuttolinnuille. Myös Suomessa vähälukuisten pesimälajien, kansallisesti harvinaisten sekä läpimuuttavien lintulajien kannalta alue on arvokas. Alueella tavattaviin lajeihin kuuluvat muun muassa isokoskelo, laulujoutsen, harmaasorsa, lapasotka ja uivelo, sekä esimerkiksi pikkujoutsen, tundrahanhi ja mustapyrstökuiri. Vuosittain tavattavista petolinnuista mainitsemisen arvoisia ovat muun muassa merikotka ja muuttohaukka. Myös alueen pesimälinnusto on runsas. Alueen lintuhavaintoja päivitetään Tiira-verkkopalveluun.[3]

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus myönsi 29. huhtikuuta 2010, luvan merimetsojen häirintään Mynälahden neljälle merimetsokolonialle, jotka sijaitsevat Aukkoletton, Tupaletton, Iso-Mustiletton ja Kalmanhohteen luodoilla. Häirinnän tavoitteena on häätää merimetsot pois Mynälahden keskeiseltä ammattikalastusalueelta.[5][6] Kalmanhohteen luodolle myönnettiin myös Suomen ensimmäinen lupa merimetsojen munien sterilointiin. Toukokuussa 2010 tehdyissä steriloinneissa Airisto-Velkuan kalastusalueen edustajat rikkoivat munia piikillä niin, että vain yksi muna joka pesästä jätettiin ehjäksi. Edellä mainittujen toimien vaikutusta poikastuotantoon ja kolonioiden sijoittumiseen selvitetään tutkimuksella.[6]

Kalasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mietoistenlahdelta nousee siihen laskeviin Mynä- ja Laajokeen jonkin verran taimenia, siikaa ja lohia. Kalastajat ovat 2000-luvulla saaneet lahdelta myös runsaasti kuhaa. Kalastajat ovat hylkeiden vuoksi myös siirtyneet enenevässä määrin Mietoistenlahden kaltaisiin mataliin merenlahtiin. Mynälahden eteläpuolisella merialueella harjoitetaan myös ammattimaista verkko- ja rysäkalastusta. Ammattikalastajia alueella toimii noin kaksikymmentä, virkistyskalastajia on kaksi-kolme kertaa enemmän.[7] Arvokalan lisäksi lahdella tavataan myös esimerkiksi ahventa, silakkaa ja kuoretta.[8]

Kasvillisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mietoistenlahden kasvillisuus on monipuolista, vaikka laidunnuksen väliajalla ruovikot levisivätkin laajalle. Kääpän puoliavoin perinnebiotooppi Laajoen suistossa on kasvistoltaan arvokkain. Vähä-Kääpän pohjoisosissa on umpeenkasvusta huolimatta jäljellä sekä niittyjä että metsäkasvillisuutta. Koivua ja tervaleppää kasvavassa Iso-Kääpässä puolestaan kasvaa erilaisia luhta- ja rantakasvillisuusyhdyskuntia. Monet putkilokasvit, kuten rentukka, vesisara, luhtasara ja kurjenmiekka sekä korpikastikka muodostavat Iso-Kääpässä laajoja yhtenäisiä kasvustoja. Kääpien kuivemmat alueet ovat nurmilauhavaltaisia.[1]

Mynäjoen suisto on puolestaan ruovikoiden vuoksi kasvillisuudeltaan yksipuolisempaa. Laidunnettujen rantaniittyjen kasvillisuuteen kuuluu runsaasti on suolavihvilää ja meriluikkaa. Keltaängelmä on myös paikoin runsas.[1]

Suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin viiden neliökilometrin alue on liitetty vuonna 1998 valtakunnalliseen Natura 2000 -verkostoon ja valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan se on kuulunut vuodesta 1982.[2] Suojellun alueen ongelmina pidetään heikentynyttä vesistön tilaa, joka johtuu jokien ravinnekuormituksesta ja niiden ruokkimasta rantojen umpeenkasvusta.[9] Mietoistenlahti ja siihen liittyvä kulttuurimaisema on myös määritelty valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi.[10]

Palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mietoistenlahden rannoilla sijaitsee kolme lintutornia. Torneille ja Sillankarin kalliolle johtavat osin pitkospuin varustetut polut, joita on merkitty maastoon noin kilometrin verran. Luontotuvan parkkipaikalta Vasikkahaan lintutorneille vievän 700 metriä pitkän polun varrelle on pystytetty alueen luonnosta kertovia opasteita.[11] Vasikkahaan lintutorneista vanhempi eteläinen torni on kolmi- ja uudempi pohjoinen kaksikerroksinen. Eteläistä lintutornia on korjattu vuonna 2011 Koneen Säätiön tuella.[12]

Saaren kartanon läheisyydessä, kartanon vanhassa renkituvassa sijaitsi myös Metsähallituksen ylläpitämä miehittämätön luontotupa, jossa saattoi tutustua aluetta kuvaavaan näyttelyyn päivittäin kello 8–20. Näyttely kuitenkin purettiin Metsähallituksen vuokrasopimuksen päättyessä syyskuussa 2008. Metsähallituksen mukaan lakkauttamisen syynä oli näyttelyn vanhentuminen ja tuvan vähäinen kävijämäärä. Tuvan esineistöä on kuitenkin jaettu Mietoisten kirjastoon, Pyhän koululle ja Mietoisten kotiseutuyhdistykselle, jotta osa siitä voisiin myös tulevaisuudessa saada esille. Jatkossa säästyneet rahat on tarkoitus käyttää maastoon sijoitettavaan opastukseen.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Lounais-Suomen Ympäristökeskus: Mietoistenlahti 31.10.2007. Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 2.7.2008.
  2. a b Mietoistenlahti 31.1.2012. Luontoon.fi. Viitattu 27.4.2012.
  3. a b Mietoistenlahden luonto 11.5.2011. Luontoon.fi. Viitattu 27.4.2012.
  4. Sari Honkasalo: Ruovikoiden talvileikkuuta kokeillaan Mietoisissa. Vakka-Suomen Sanomat, 18.3.2010, s. 20.
  5. Ensimmäiset merimetsojen häirintä- ja ampumisluvat myönnetty 3.5.2010. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Viitattu 21.5.2010.
  6. a b Rebekka Härkönen: Tiettävästi ensimmäinen sterilointilupa Suomessa - Merimetsokolonian munat saivat piikistä Mynälahdella. Turun Sanomat, 8.5.2010, s. 9.
  7. Mynäjokeen ja Laajokeen ehdotetaan lohi-istutuksia. Vakka-Suomen Sanomat, 21.1.2010, s. 3.
  8. Sari Honkasalo: Talvilomalainen heittää verkot vesille. Vakka-Suomen Sanomat, 23.4.2010, s. 9.
  9. Sari Honkasalo: Mynälahden veden laatua parannetaan pilottihankkeella. Vakka-Suomen Sanomat, 15.4.2010, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
  10. Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet valtioneuvoston periaatepäätöksessä Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 28.1.2010.
  11. Mietoistenlahden harrastusmahdollisuudet 11.5.2011. Luontoon.fi. Viitattu 27.4.2011.
  12. Ajankohtaista Mietoistenlahdella - Mietoisten lintutorni peruskorjattiin 23.11.2011. Metsähallitus. Viitattu 27.4.2012.
  13. Sari Honkasalo: Maasto-opastuksiin satsataan lisää – Mietoisten luontotuvan toiminta on loppunut. Vakka-Suomen Sanomat, 9.10.2008, s. 6.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lehikoinen, Esa & Aalto, Tapio 1996: Mynämäenlahden ja sen linnuston kehitys, nykytila ja merkitys. - Metsähallitus. Vantaa. ISBN 951-53-0707-4

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]