Australian eläimistö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Punajättikenguru on kengurulajeista suurin ja se on toinen Australian vaakunassa esiintyvistä eläimistä.

Australian eläimistö on laaja kirjo ainutlaatuisia eläimiä. Sen eläinlajeista nisäkkäistä noin 83 %, matelijoista 89 %, kaloista 90 % ja sammakkoeläimistä 93 % on kotoperäisiä australialaisia.[1] Kotoperäisyysasteen suuruus johtuu mantereen pitkästä maantieteellisestä eristyneisyydestä, tektonisesta vakaudesta ja ilmaston epätavallisen muutosradan vaikutuksesta maaperään ja eläimistöön. Yksi Australian eläimistön ainutlaatuisista piirteistä on alkuperäisten istukkanisäkkäiden vähyys. Siksi pussieläimet, jotka ovat jälkikasvunsa vatsan seudulla olevassa pussissa kasvattavia nisäkkäitä, täyttävät monia sellaisia ekologisia lokeroita, joita istukalliset nisäkkäät asuttavat muualla maailmassa. Australiassa elää kaksi viidestä jäljellä olevasta nokkaeläinlajista. Maassa on myös useita myrkyllisiä lajeja, kuten vesinokkaeläin, hämähäkit, skorpionit, mustekalat, meduusat, nilviäiset, kivikala ja keihäsrauskut. Australian käärmeistä useimmat ovat myrkyllisiä.[2].

Australian eläimistöön on vaikuttanut huomattavasti myös Australian alkuperäiskansojen saapuminen mantereelle yli 40 000 vuotta sitten ja vuodesta 1788 eteenpäin eurooppalaisten uudisasutus. Metsästys, ulkopuolisten lajien saapuminen maahan sekä eläimistön asuinalueita muokkaavat ja tuhoavat maanhallintamenetelmät ovat aiheuttaneet useiden lajien, kuten paratiisikaijan, pussisian ja leveäotsapäästäiskengurun, sukupuuton. Harkitsematon maankäyttö uhkaa edelleen useita lajeja. Suojellakseen eläimistöään siihen kohdistuvilta uhilta Australian valtiolla on laaja luonnonsuojelulainsäädäntö ja lukuisia suojelualueita.

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australia oli kerran osa suurmanner Gondwanaa.

Australian eläimistön kehittymiseen nykyiseen ainutlaatuisuuteensa ovat vaikuttaneet mantereen kohtaamat geologiset ja ilmastolliset tapahtumat. Australia oli aikoinaan osa eteläistä suurmannerta Gondwanaa, johon kuuluivat myös Etelä-Amerikka, Afrikka, Intia ja Etelämanner. Gondwana alkoi hajota 140 miljoonaa vuotta sitten, jolloin Australia oli kuitenkin edelleen kiinni Etelämantereessa. Australia ja Etelämanner irtautuivat toisistaan noin 50 miljoonaa vuotta sitten.[3] Eroamisen jälkeen Australia oli verrattain eristäytynyt, kunnes Indo-Australian laatta törmäsi Aasiaan mioseenikaudella noin 15 miljoonaa vuotta sitten.[4] Mantereen ainutlaatuinen ilmasto ja geologia ilmeisesti muokkasivat nykyisen eläimistön evoluutiota. Gondwanan ainutlaatuinen eläimistö, kuten pussieläimet, selviytyivät ja sopeutuivat Australiaan.

Mioseenikauden jälkeen aasialaista alkuperää oleva eläimistö saattoi levittäytyä Australiaan.[5] Intialaisen ja australialaisen eläinmaantieteellisen alueen toisistaan erottava Wallacen linja on myös Euraasian laatan ja Indo-Australian laatan raja. Mantereiden raja esti maasiltojen syntymisten ja aiheutti, lintuja lukuun ottamatta, Aasian ja Australian eläimistöissä selvän rajallisesti limittäytyneen eläintieteellisen jakautumisen. Oligoseenikauden puolivälissä, sirkumpolaarisen virtauksen ilmaantumisen seurauksena, Australian ilmasto alkoi muuttua kuivemmaksi, jolloin maahan kehittyi monipuolinen joukko kuivaan ilmastoon erikoistuneita organismeja, samalla kun kosteilla trooppisilla ja kausittain kosteilla alueilla alkoi kehittyä omia ainutlaatuisia mukautuneita lajeja.

Nisäkkäät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australian nisäkkäiden fossiilihistoria on rikas, samoin sen valikoima säilyneitä nisäkäslajeja, joista enemmistönä ovat pussieläimet. Fossiilitutkimuksista käy ilmi, että nokkaeläimiä on elänyt Australiassa jo varhaisliitukaudella 145–99 miljoonaa vuotta sitten,[6] ja että pussieläimet ja istukalliset nisäkkäät ovat peräisin eoseenikaudelta 56–34 miljoonan vuoden takaa.[7] Vaikka pussieläimiä ja istukallisia nisäkkäitä oli Australiassa eoseenikaudella yhtä aikaa, vain pussieläimet ovat selvinneet hengissä nykypäivään. Istukalliset nisäkkäät ilmestyivät Australiaan uudestaan mioseenikaudella, kun Australia liikkui lähemmäs Indonesiaa. Kaivauksissa on löydetty tältä ajalta peräisin olevia lepakoiden ja rottien fossiileja. Pussieläimet kehittyivät täyttämään tiettyjä ekologisia lokeroita, ja monissa tapauksissa ne ovat fyysisesti samankaltaisia kuin Euraasian ja Pohjois-Amerikan samoissa lokeroissa elävät istukalliset nisäkkäät. Ilmiötä kutsutaan konvergentiksi evoluutioksi.[8] Esimerkiksi pussihukalla on huomattavia samankaltaisuuksia koiraeläinten, kuten suden, kanssa, ja pussiliito-oravat ja liito-oravat ovat sopeutuneet samalla tavalla puissa liikkuvaan elämäntapaan.

Nokkaeläimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nokkaeläimet ovat nisäkkäitä, jotka pentujen synnyttämisen sijasta lisääntyvät munimalla. Nokkaeläimet kuitenkin luokitellaan nisäkkäiksi, koska ne ruokkivat jälkikasvuaan tuottamallaan maidolla. Tunnetusta viidestä jäljellä olevasta nokkaeläinlajista vesinokkaeläin ja nokkasiili esiintyvät Australiassa. Pieni ja ruskean karvan peittämä vesinokkaeläin on poikkeuksellinen eläin. Kun vesinokkaeläimen turkki ensimmäisen kerran esiteltiin Englannin luonnontieteilijöille, he uskoivat, että kyseessä täytyi olla huolella valmisteltu huijaus. Vesinokkaeläimellä on suuri, ulkoisesti ankan nokkaa muistuttava nahkapeitteinen kuono, rasvavarastona toimiva häntä ja räpylät. Lisääntymisaikana lajin urosten takajaloissa olevista kannuksista erittyy myrkkyä. Kaikilla nokkaeläimillä on sähköaisti, mutta vesinokkaeläimellä se on kaikkein kehittynein.[9] Myös nokkasiilillä on omituisuutensa: karvaisten piikkien peittämällä nisäkkäällä on suun tilalla putkikärsä, ja se voi termiittejä pyydystäessään liikuttaa kärsässä olevaa kieltä sisään ja ulos noin sata kertaa minuutissa.[10]

Pussieläimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pussiahma on maailman suurin jäljellä oleva pussipeto.

Australiassa elää maailman suurin ja monipuolisin valikoima pussieläimiä. Pussipetojen lahkosta on jäljellä kaksi heimoa: pussipedot (Dasyuridae), johon kuuluu noin 50 jäsentä, ja Myrmecobiidae, jonka ainoa hengissä oleva jäsen on pussimuurahaiskarhu.[11]

Pussihukka oli Australian pussipedoista suurin ja pussihukkien (Thylacinidae) heimon viimeinen laji. Viimeinen tunnettu pussihukka kuoli vankeudessa vuonna 1936.[12] Nykyisin maailman suurin elävä pussipeto on pussiahma. Se on kooltaan pienen koiran kokoinen ja osaa myös metsästää, vaikka onkin pääasiassa raadonsyöjä. Pussiahma kuoli mantereelta sukupuuttoon 600 vuotta sitten ja elää nykyään ainoastaan Tasmaniassa.[13] Pussinäätiä on neljä lajia, jotka ovat kaikki uhanalaisia.[14] Muita Dasyuridae-heimon pussipetoja kutsutaan toisinaan pussihiiriksi, ja monet niistä painavat alle sata grammaa. Länsi-Australian aavikolla elää kaksi lajia pussikontiaisia. Ne ovat harvinaisia, sokeita ja korvattomia lihansyöjiä, jotka viettävät valtaosan ajasta maan alla. Pussikontiaisista tiedetäänkin hyvin vähän.[15]

Kaikkiruokaisia pussieläimiä ovat muun muassa pussimäyrät ja pussikaniinit. Niitä elää Australiassa seitsemän lajia, joista useimmat ovat uhanalaisia. Näillä pienillä otuksilla on useita yhteisiä luonteenomaisia fyysisiä piirteitä: pulleus, kaarevaselkäinen keho, pitkä, hentoinen, suippo kuono, suuret eteenpäin osoittavat korvat, pitkät ohuet jalat ja ohut häntä. Ryhmän evolutionaarinen alkuperä on epäselvä, mutta niillä on yhteisiä piirteitä sekä liha- että kasvinsyöjäpussieläinten kanssa.

Herbivoriset pussieläimet luokitellaan harvaetuhampaisten lahkoon ja edelleen alalahkoihin Vombatiformes, Phalangeriformes ja Macropodiformes. Vombatiformesiin kuuluu koala ja kolme vompattilajia[16]. Koala on yksi Australian parhaiten tunnetuista pussieläimistä. Se elää puissa ja nauttii ravinnokseen tiettyjen eukalyptusten lehtiä.[17] Vompatit elävät maassa ja syövät heiniä, sarakasveja ja juuria. Ne kaivavat pitkiä käytäviä rottamaisilla etuhampaillaan ja voimakkailla kynsillään. Vompatit ovat aktiivisia pääasiassa hämärässä ja öisin.[18]

Koala on Australian tunnetuimpia pussieläimiä.

Pussikiipijät (Phalangeridae) on puissa asuvista pussieläimistä koostuva heimo, ja siihen kuuluu kuusi alaheimoa ja 26 lajia. Sokeriorava ja norfolkinpussiliito-orava (Petaurus norfolcensis) ovat yleisiä liitäviä pussikiipijöitä, ja ne asuttavat itäisen Australian eukalyptusmetsiä. Suvun pienin laji on australiankääpiöpussiliitäjä. Liitävillä pussikiipijöillä on kalvo, joka yltää niiden eturaajan viidennestä sormesta taaemman jalan ensimmäiseen varpaaseen. Kalvojen ollessa auki pussikiipijä voi liitää puusta toiseen.

Macropodiformes-alalahko jakautuu kolmeen heimon, joita tapaa alppi-ilmastoa lukuun ottamatta kaikissa Australian ympäristöissä. Heimot ovat Hypsiprymnodontidae, jonka ainoa jäsen on myskikenguru, rottakengurut (Potoroidae), jossa on kymmenen lajia,[19] sekä Macropodidae, johon kuuluu 40 lajia[20]. Rottakenguruihin kuuluvat kaniinikengurut (Bettongia), päästäiskengurut (Potorous) ja punarottakenguru (Aepyprymnus rufescens),[19] jotka ovat pieniä lajeja, joiden jäsenet rakentavat pesän ja kantavat rakennusmateriaaleja hännällään.[21] Varsinaiset kengurut ja vallabit muodostavat Macropodidae-heimon. Tämän heimon lajien koko vaihtelee suuresti. Suurin osa Macropodidae-heimon jäsenistä liikkuu kahdella jalalla, energiaa säästävästi hyppimällä. Niillä on voimakas ja jäntevä häntä ja suuret takaraajat, joissa on pitkät, kapeat takajalat. Takajaloissa on tunnusomaisesti neljä varvasta ja lyhyissä etujaloissa viisi.[20] Myskikenguru on Macropodiformes-alalahkon lajeista pienin, ja jopa kaksimetrisistä ja 95-kiloisista uroksista tunnettu punajättikenguru on suurin.[22][23]

Istukkanisäkkäät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dingo oli ensimmäinen ihmisen Australiaan tuoma istukkanisäkäs.

Australian kotoperäiset istukkanisäkkäät kuuluvat kahteen lahkoon: lepakoihin (Chiroptera), joita esiintyy kuusi heimoa, ja jyrsijöiden lahkon Muridae-heimoon, johon Australiassa kuuluvat hiiret ja rotat. Lepakot ja jyrsijät ovat verrattain uusia tulokkaita Australiassa. Lepakot saapuivat todennäköisesti Aasiasta, ja löydetyt lepakonfossiilit ovat vain 15 miljoonaa vuotta vanhoja.[24] Vaikka maailman lepakkolajeista 7 % asuu Australiassa, vain kaksi lajia on maan kotoperäisiä sukuja. Jyrsijät saapuivat Australiaan ensimmäisen kerran 5–10 miljoonaa vuotta sitten ja levittäytyivät laajalle alueelle tuottaen joukon lajeja, joita kutsutaan yhdessä "vanhoiksi kotoperäisiksi" jyrsijöiksi[24]. Nämä muodostuvat 14:stä jäljellä olevasta suvusta. Rotta saapui Uuden-Guinean kautta Australiaan noin kaksi miljoonaa vuotta sitten ja kehittyi seitsemäksi rottalajiksi (Rattus), joita yhdessä kutsutaan "uusiksi kotoperäisiksi" jyrsijöiksi[24].

Australiaan on saapunut ihmisten mukana useita istukallisia nisäkkäitä, jotka ovat sittemmin villiintyneet. Ensimmäisenä saapui dingo, joka fossiilitodisteiden mukaan ilmestyi Australiaan noin 5 000 vuotta sitten pohjoisesta saapuneiden ihmisten mukana.[25] Kun eurooppalaiset ryhtyivät asuttamaan Australiaa, he vapauttivat tarkoituksellisesti useita lajeja, joita ovat kissa, kettu, kuusipeura, saksanhirvi, aksishirvi, hevonen, aasi, sika, vuohi, vesipuhveli ja dromedaari. Vain kolme Australian ei-alkuperäisistä istukallisista nisäkkäistä ei levinnyt luontoon tarkoituksellisesti. Ne ovat kotihiiri, mustarotta ja isorotta.

Dugongi on uhanalainen meressä elävä nisäkäs.

Australian rannikkovesissä elää 46 valaiden lahkoon kuuluvaa merinisäkäslajia, mutta koska monia niistä esiintyy kaikkialla maailmasta, eivät kaikki tietokirjailijat laske niitä australialaisiksi lajeiksi. Rannikolla asuu muun muassa yhdeksän hetulavalaslajia ja jättimäinen ryhävalas. Hammasvalaita on 37 lajia, joihin kuuluvat kaikki kuusi sukua nokkavalaiden (Ziphiidae) heimosta ja 21 delfiinilajia. Joitakin delfiinejä, kuten miekkavalasta, on kaikilla mannerta ympäröivillä vesialueilla. Toisia, kuten iravadindelfiinia, on vain lämpimämmillä pohjoisilla vesillä. Dugongi on uhanalainen meressä elävä laji, joka asuttaa Australian koillis- ja luoteisosia, erityisesti Torresinsalmea. Sen australialaiset yksilöt ovat muualla eläviä yksilöitä pienempiä ja voivat kasvaa kolmemetriseksi ja painaa 400 kiloa. Dugongi on Australian merinisäkkäistä ainoa kasvinsyöjä. Se käyttää ravinnokseen rannikkoalueilla kasvavaa meriheinää. Meriheinän tuhoutuminen on uhka lajin selviytymiselle.[26]

Hylkeitä ja merileijonia elää Australiassa kymmenen lajia, ja ne ovat levittäytyneet mantereen etelärannikolle ja Australian Antarctic Territorylle.[27]

Linnut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emu on toiseksi suurin jäljellä oleva lintulaji maailmassa ja toinen Australian vaakunasta esiintyvistä eläimistä.[28]

Australiassa ja sen territorioissa asuu yli 800 lintulajia; näistä noin 350 kuuluu Australian, Uuden-Guinean ja Uuden-Seelannin eläinmaatieteellisen alueen kotoperäiseen eläimistöön. Aikaisimmat löydetyt nykyisten lintujen esi-isien fossiilit ovat peräisin myöhäiseltä oligoseenikaudelta.[29] Gondwananilta lähtöisin olevia lintuja ovat muun muassa lentokyvyttömät strutsilinnut, isojalkakanat ja suuri joukko kotoperäisiä papukaijoja. Australiassa elää 56 maailman noin 300 papukaijalajista, mukaan lukien monia kakaduja ja ruusukakaduja[30]. Ihmisen naurua muistuttavasta laulustaan tunnettu isonauraja on kuningaskalastajien suurikokoisin lintu[31].

Australian varpuslinnut sisältävät peukaloiset, pensassiepot, leijut, tiaismalurit, helmikkäät, valtavat mesikot, australiankiipijät, lyyrypyrstöt, paratiisilinnut ja lavastajat. Lavastajilla on monimutkainen parittelurituaali, jossa uros rakentaa oksista majoja, jotka se koristelee luonnosta löytämillään värikkäillä, kiiltelevillä esineillä[32]. Lyyrypyrstö ja pikkulyyrypyrstö tunnetaan niiden kyvystä imitoida lähes mitä tahansa kuulemaansa ääntä. Muiden lintulajien laulun lisäksi lyyrypyrstöjen on kuultu imitoivan muun muassa moottorisahaa ja erilaisia hälytysääniä.[33]

Verrattain tuoreita siirtolaisia ovat Euraasiasta saapuneet pääskyt, kiurut, rastaat, hertut, medestäjät ja eräät petolinnut, kuten kiilapyrstökotka. Ihmiset ovat tuoneet Australiaan lukuisia lintulajeja. Jotkin niistä, kuten tikli ja viherpeippo, elävät sulassa sovussa australialaisten lajien kanssa, kun taas toiset, kuten kottarainen, mustarastas, varpunen ja pihamaina, ovat tuhoisia joillekin paikallisille lintulajeille ja horjuttavat siten luonnollista ekosysteemiä.

Australian rannikolla elää noin 200 merilintulajia, joihin kuuluu useita muuttolintuja. Australia sijaitsee muuttavien merilintujen käyttämän Itä-Aasian ja Australian välisen lentoreitin eteläpäässä. Tätä reittiä pitkin matkaa vuosittain noin kaksi miljoonaa lintua. Yksi hyvin yleinen merilintu on australianpelikaani, jota voi tavata lähes kaikilta Australian vesireiteiltä. Sinipingviini on ainoa Australian mantereella elävä pingviinilaji[34].

Sammakkoeläimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Corroboreenkonna (Pseudophryne corroboree) on uhanalainen sammakkolaji.

Australiassa elää neljä kotoperäistä australialaista sammakkoheimoa ja yksi tuotu konna.[35] Agakonna tuotiin Australiaan 1935 tarkoituksena hillitä sokeriruokoviljelmiä haittaavia tuholaisia. Yritys ei onnistunut, mutta agakonnasta itsestään on tämän jälkeen tullut tuholainen, jota esiintyy kaikkialla Pohjois-Australiassa. Agakonna kilpailee muiden hyönteissyöjien kanssa ravinnosta ja tuottaa myrkkyä, joka on vaarallinen sekä paikalliselle eläimistölle että ihmiselle.[36] Myobatrachidae on Australian suurin sammakkoheimo, josta Australiassa esiintyy noin 112 lajia, jotka kuuluvat lähteestä riippuen 17–22 sukuun. Yksi heimon huomattavista jäsenistä on värikäs ja uhanalainen corroboreenkonna (Pseudophryne corroboree).[37]

Lehtisammakoiden (Hylidae) heimon puissa elävät sammakot ovat yleisiä sateisemmilla alueilla pohjois- ja itärannikolla. Heimosta tavataan australialaisia sammakoita kolmesta suvusta yhteensä 73 lajia. Ahdassuusammakoiden (Microhylidae) kahden suvun 19 lajin levinneisyys rajoittuu sademetsiin.[38] Maailman hallitsevasta ryhmästä, aitosammakoiden (Ranidae) heimosta, tavataan Australiassa yksi laji, Hylarana daemeli, jota esiintyy ainoastaan Queenslandin sademetsissä.[39] Kuten kaikkialla muuallakin, myös Australian sammakkokannassa on tapahtunut viime vuosina äkkijyrkkää katoamista. Lajien häviämiselle ei voida vielä antaa kunnollista selitystä, mutta siihen on ainakin osasyynä sammakkoeläinten kuolettava sairaus chytridiomycosis.[40]

Matelijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australiassa elää sekä suistokrokotiileja että australiankrokotiileja. Suistokrokotiili on suurin jäljellä oleva krokotiililaji, ja se voi tappaa ihmisen. Suurimmillaan lajin urokset voivat kasvaa lähes seitsenmetrisiksi ja painaa yli tuhat kiloa. Suistokrokotiilit elävät Pohjois-Australian rannikoilla, makeavetisissä joissa ja soissa. Niitä myös kasvatetaan niiden lihan ja nahan takia. Vain Australiassa elävä australiankrokotiili ei ole vaarallinen ihmiselle.[41]

Suistokrokotiili on maailman suurin jäljellä oleva krokotiililaji.

Australian rannikoilla vierailee kuusi merikilpikonnalajia: litteäselkäkilpikonna, liemikilpikonna, karettikilpikonna, etelänbastardikilpikonna, valekarettikilpikonna sekä merinahkakilpikonna. Australian vesillä ne kaikki ovat suojeltuja.[42] Käärmeenkaulakilpikonnien (Chelidae) heimossa on 29 australialaista makean veden kilpikonnaa yhteensä kahdeksasta suvusta. Australiassa asuu myös vaarantunut flynkilpikonna, joka on ainoa Carettochelyidae-heimon jäsen[43]. Uhanalaisin Australiassa elävä matelija on länsiaustraliankäärmeenkaulakilpikonna.[44] Australia on Etelämantereen lisäksi ainoa manner, jossa ei asu ainoatakaan maakilpikonnalajia.

Australia on ainoa manner, jossa myrkyllisiä käärmeitä on enemmän kuin myrkyttömiä[2]. Australialaiset käärmeet kuuluvat seitsemään heimoon. Näistä myrkyllisimmät lajit aavikkotaipaani, Pseudonaja textilis, taipaanit ja tiikerikäärme kuuluvat myrkkytarhakäärmeiden (Elapidae) heimoon. Kyseisen heimon 200 lajista 86 esiintyy ainoastaan Australiasta. Merikäärmeistä 31 elää Australian pohjoisissa vesissä, ja monet niistä ovat myrkyllisiä[45]. Australiassa on myös kaksi käsnäkäärmelajia[46]. Maailman huomattavimmasta käärmeheimosta tarhakäärmeistä Australiassa elää vain 11 lajia, mutta mikään niistä ei ole kotoperäinen laji, ja kaikkien arvellaan saapuneen Aasiasta verrattain myöhään[47]. Pytonkäärmeitä elää Australiassa 15 lajia ja aitosokkokäärmeitä 31[48][49].

Australiassa elää enemmän liskoja kuin millään muulla mantereella, ja ne kuuluvat viiteen lahkoon.[50] Gekkoja esiintyy ympäri Australian mannerta yhteensä 114 lajia 18 suvusta. Eväjalkaliskot on raajattomista liskoista koostuva kotoperäinen australialainen suku. Sen 34 lajista vain yksi ei elä Australiassa. Agamia, mukaan lukien piikkipiru, pogona ja kauluslisko, on 13 suvusta yhteensä 66 lajia. Varaaneja Australiassa asuu 26 lajia, joista suurin varaanilaji on jopa kaksimetriseksi kasvava suurvaraani. Skinkkejä Australiassa asuu 38 suvusta yhteensä 389 lajia, ja ne muodostavat noin puolet Australian liskoista.

Kalat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merineuloihin kuuluva korulehvähevonen (Phyllopteryx taeniolatus) elää Australian eteläosien vesissä.

Australian vesissä elää yli 4 400 kalalajia,[51] joista 90 % on kotoperäisiä australialaisia lajeja.[52] Sisävesien vähyydestä johtuen vain 265 lajia on makean veden kaloja.[53] Kaksi makean veden kalaryhmää, arapaimat ja australiankeuhkokala, ovat muinaista alkuperää. Australiankeuhkokala on keuhkokaloista kaikkein alkukantaisin, ja se on kehittynyt jo ennen kuin Australia erkani Gondwanasta. Yksi pienimmistä sisävesikaloista, Länsi-Australian lounaisosissa asuva salamanterikuore (Lepidogalaxias salamandroides), voi selviytyä kuivista kausista kaivautumalla mutaan. Muita mahdollisesti Gondwanalta peräisin olevia heimoja ovat kuorekaloihin kuuluvat talkameltit ja meltit. Muista kuin muinaisista makean veden kaloista 70 prosentilla on yhteneväisyyksiä trooppisten Intian valtameren ja Tyynenmeren makeaan veteen sopeutuneiden merikalojen kanssa.[54] Löydetyt fossiilit osoittavat kuitenkkin, että monet niistä, kuten nahkiaiset, sillit, korallimonnit, sateenkaarikalat ja torkkujat, ovat muinaista alkuperää. Alkuperäisiin makeanvedenkaloihin kuuluvat barramundi, Maccullochella peelii-etelänbassi ja kultabassi. Pohjoisterritoriossa elää myös kaksi erittäin uhanalaista Glyphis-sukuun kuuluvaa makeanveden tiikerihailajia.[55][56]

Australiaan on tuotu muilta mantereilta useita sisävesikaloja, kuten taimen, puronieriä, kirjolohi, lohi, kuningaslohi, ahven, karppi ja moskiittokala.[57] Moskiittokala on erityisen aggressiivinen laji, ja sen tiedetään häiritsevän muita kaloja ja nyppivän niiden eviä. Laji on yhdistetty useiden pienten alkuperäislajien katoihin ja paikallisiin sukupuuttoihin. Taimenten saapuminen on vaikuttanut negatiivisesti jokien yläjuoksuilla eläviin alkuperäisiin kaloihin, kuten Galaxias-suvun melttilajeihin,[58] sekä muihin yläjuoksun eläimiin kuten uhanalaiseen Litoria spenceri-sammakkolajiin.[59] Karpilla on ollut tärkeä osa pienten alkuperäiskalalajien katoamiseen sekä Lounais-Australian Murray-Darling jokialueen sameutumiseen.[60]

Täpläpartahai (Orectolobus maculatus) on suurin partahaiden heimon lajeista, ja voi kasvaa yli kolmemetriseksi.

Valtaosa Australian kalalajeista on merikaloja. Mielenkiintoisia ryhmiä ovat muun muassa mureenat ja oravakalat, kuten myös merineulat ja merihevoset, joiden koiraat hautovat kumppaninsa munia siihen tarkoitetussa pussissa. Epinephelinae-alaheimon meriahvenia Australiassa asuu 80 lajia, näihin kuuluu jättimeriahven, yksi maailman suurimmista luukaloista, joka voi kasvaa jopa 2,7 metriä pitkäksi ja 400-kiloiseksi. Piikkimakrillien heimossa on 50 hopeista parvikalaa, joita pyydetään kaupallisesti. Isolla valliriutalla elää valtava määrä erilaisia pieni- ja keskikokoisia riuttakaloja, näitä ovat koralliahvenet, perhokalat, keisarikalat, tokot, kardinaaliahvenet, huulikalat, säppikalat ja välskärikalat. Riutalla elää myös useita myrkyllisiä kalalajeja kuten kivikala, pallokalat ja siipisimppu, joiden kaikkien myrkky voi tappaa ihmisen. Myrkyllisiä keihäsrauskulajeja on 11, joista suurin on isokeihäsrausku. Barrakudat kuuluvat riutan suurimpiin lajeihin. Suuria riuttakaloja ei kuitenkaan pidä syödä mahdollisen ciguatera-myrkytyksen vuoksi[61].

Hait asuttavat Australian rannikkovesiä ja rannikoiden vuorovesialueita. Australiassa elää arviolta 166 hailajia,[62] joihin sisältyy 30 tiikerihailajia (Carcharhinidae), 32 kissahaita (Scyliorhinidae), kuusi partahaita ja 40lähde? piikkihaita. Sarvihaikaloista (Heterodontiformes) Australiassa elävät australiansarvihai, töyhtösarvihai ja seeprasarvihai.

Vuonna 2004 hai hyökkäsi provosoimatta ihmisen kimppuun 12 kertaa, joista kolme oli tappavia.[63] Vain kolme hailajia muodostaa merkittävän uhan ihmiselle: härkähai, tiikerihai ja valkohai. Jotkin Queenslandin ja Uuden Etelä-Walesin suosituimmista rannoista on suojattu haiverkoilla. Menetelmä on vähentänyt sekä vaarallisten että harmittomien lajien määrää, kun hait takertuvat vahingossa verkkoihin. Toinen haiden määrää huomattavasti vähentänyt toiminta on ylikalastus, ja monet lajit ovat nykyään uhanalaisia. Mandurahissa Perthin lähellä sijaitsevalta rannalta löytyi vuonna 1988 kitahai. Lajista tiedetään hyvin vähän, mutta löytö viittaa siihen, että lajia esiintyy Australian rannikkovesissä.[64]

Selkärangattomat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maa- ja sisävesieläimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taksonominen ryhmä Kuvattujen lajien määrä (arvio) Arvio Australian lajien todellisesta kokonaismäärästä
Sienieläimet 1 416 ~3 500
Polttiaiseläimet 1 270 ~1 760
Laakamadot 1 506 ~10 800
Väkäkärsämadot 57 ~160
Sukkulamadot 2 060 30 000
Nilviäiset 9 336 ~12 250
Nivelmadot 2 125 ~4 230
Käsnäjalkaiset 56 ~56
Äyriäiset 6 426 ~9 500
Hämähäkkieläimet 5 666 ~27 960
Hyönteiset 58 532 ~83 860
Piikkinahkaiset 1 206 ~1 400
Muut selkärangattomat 2 929 ~7 230
Muokattu lähteestä: Williams et al. 2001.[1]

Australian arviolta 200 000 eläinlajista noin 96 % on selkärangattomia. Vaikka selkärangattomien kokonaislajisto on vielä selvittämättä, pidetään 90 % hyönteisistä ja nilviäisistä kotoperäisinä lajeina.[1] Selkärangattomat täyttävät useita ekologisia lokeroita ja ovat tärkeitä kaikissa ekosysteemeissä hajottajana, pölyttäjänä ja ravintolähteenä. Suurin selkärangattomien ryhmä on hyönteiset, joita on 75 % Australian tunnetuista eläinlajeista. Monimuotoisimmat hyönteislahkot ovat kovakuoriaiset (28 200 lajia), perhoset (20 816) sekä pistiäiset (12 781). Kaksisiipisiä, kuten kärpäsiä ja hyttysiä, on 7 786, nivelkärsäisiä (mm. luteet ja kirvat) 5 650 ja suorasiipisiä (heinäsirkat, sirkat ja hepokatit) 2 827 lajia.[65] Muurahaisia tunnetaan 1 275 lajia.[66] Alkuperäistä eläimistöä merkittävästi uhkaaviin vieraslajeihin kuuluvat muun muassa saksanampiainen, tulimuurahainen, Anoplolepis gracilipes ja villiintynyt hunajamehiläinen, joka kilpailee alkuperäisten mehiläisten kanssa.[67]

Australiassa elää laaja kirjo hämähäkkieläimiä, joihin kuuluu myös joitain erittäin myrkyllisiä hämähäkkejä, kuten tunneliverkkohämähäkki (Atrax robustus) ja Latrodectus hasselti, joiden puremat voivat olla tappavia.[68][69] Australiassa elää myös tuhansia lajeja punkkeja, kahdeksan valeskorpionilajia sekä yhdeksän skorpionilajia.

Nivelmatoihin kuuluvasta harvasukasmatojen alaluokasta Australiassa esiintyy monien vesissä ja maalla elävien matoheimojen jäseniä. Niitä ovat änkyrimadot (Enchytraeidae) ja aidot kastemadot Acanthodrilidae, Octochaetidae ja Megascolecidae. Jälkimmäiseen kuuluu maailman suurin maamato Megascolides australis, jota esiintyy ainoastaan Victorian Gippslandissa ja joka voi kasvaa jopa kolmemetriseksi.[70][71]

Australiassa elää yli sata Parastacidae-heimoon kuuluvaa makean veden rapulajia. Niihin kuuluu maailman pienin rapu Tenuibranchiurus glypticus, joka täysikasvuisenakin on alle kolmen sentin pituinen, sekä maailman suurin rapu Astacopsis gouldi, joka voi olla 76 cm pitkä ja painaa 4,5 kiloa.[72] Cherax-rapusukuun kuuluu vesiviljelyssä kasvatettujen lajien Cherax tenuimanus ja Cherax quadricarinatus lisäksi myös Cherax destructor.[73] Engaeus-suvun ravut, jotka tunnetaan yleisesti maarapuina, ovat Australiassa myös yleisiä. Ne ovat vain osittain vesieläimiä ja viettävät suurimman osan elämästään kaivamissaan koloissa. Australiassa elää myös seitsemän Austrothelphusa-suvun taskurapulajia [74]. Nämä taskuravut elävät kaivautuneina jokitörmiin, ja kolonsa suuaukon tukkimalla ne voivat säilyä hengissä usean vuoden kuivuuskauden yli.[75] Vain Tasmaniassa esiintyvää primitiivistä Syncarida-ylälahkoon kuuluvaa makean veden Anaspididae-äyriäisheimoa pidetään elävänä fossiilina.

Merieläimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinirengastursas on noin golfpallon kokoinen mustekala, joka luetaan maailman myrkyllisimpien lajien joukkoon. Kuvassa Hapalochlaena lunulata.

Australian vesissä elää valtava kirjo selkärangattomia merieläimiä. Niistä suuri osa esiintyy Ison valliriutan alueella. Tähän eläimistöön kuuluvat sienieläimet, polttiaiseläimet (meduusat, korallit, merivuokot), piikkinahkaiset (merisiilit, meritähdet, käärmetähdet, merimakkarat), lonkerojalkaiset ja nilviäiset (kotilot, mustekalat, simpukat, nivelkotilot).[76] Myrkyllisiin selkärangattomiin kuuluvat australiankuutiomeduusa,[77] sinirengastursas[78] sekä kymmenen Conidae-kotiloheimon lajia, jotka voivat aiheuttaa ihmiselle hengityselinten toiminnan lamaantumisen tai kuoleman. Acanthaster planci -meritähti elää Valliriutalla yleensä harvassa, mutta toistaiseksi tuntemattomasta syystä populaatio voi joskus lisääntyä niin suureksi, että se ylittää riutan kantokyvyn, ja korallia syödään nopeammin kuin se kykenee uudistumaan.[79] Muita ongelmallisia meriselkärangattomia ovat maahan tuodut tuholaiset, kuten vihersimpukka sekä Musculista senhousia ja Mytilopsis sallei -simpukat sekä Asterias amurensis -meritähti, jotka kaikki pyrkivät syrjäyttämään alkuperäisiä lajeja.[67]

Meriäyriäisistä parhaiten tunnettuja ovat yleensä suurikokoiset kuoriäyriäiset, joihin kuuluu myös valtaosa ihmisten ravintonaan käyttämistä äyriäisistä. Pohjois-Australian lämpimissä vesissä elää useita kymmenjalkaisryhmiä, kuten taskuravut, erakkoravut, langustit ja Dendrobranchiata-katkaravut. Kuoriäyriäisten Peracarida-ylälahkoon kuuluvat katkat ja siirat puolestaan ovat paljon monimuotoisempia Etelä-Australian kylmissä vesissä. Huonommin tunnettuja äyriäisryhmiä ovat pienikokoisemmat airojalkaiset, kilpipäiset, kidusjalkaiset, siimajalkaiset, hankajalkaiset ja raakkuäyriäiset.

Huomattavia äyriäislajeja ovat muun muassa maailman toiseksi suurin taskurapulaji Pseudocarcinus gigas, joka elää syvissä vesissä ja voi painaa 13,5 kiloa[80], sekä australialaiset Palinuridae-heimon langustit, kuten Panulirus cygnus, joilla, toisin kuin esimerkiksi hummereilla, ei ole saksia.

Ihmisen vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiikeripussikissa on Australian alkuperäinen laji, jonka tila on vaarantunut ihmisen toimien ja ketun saapumisen vuoksi.

Australian eläimistöllä on ainakin 40 000 vuoden ajan ollut suuri merkitys niitä ruoan ja nahkojen lähteenä käyttäneiden Australian alkuperäiskansojen elämäntavassa. Hyödynnettyihin selkärankaisiin ovat kuuluneet kengurut, pussirotat, hylkeet, kalat ja lyhytpyrstöliitäjä. Ruokana käytettyjä selkärangattomia ovat yleisesti olleet hyönteiset kuten Agrotis infusa, toukat, joista käytetään yleisesti nimeä witchetty-toukat, sekä nilviäiset. Alkuperäiskansojen tapa polttaa kasvillisuutta metsästyksen helpottamiseksi ja alueen kasvillisuuden ja eläinlajien vaihtamiseksi on aiheuttanut useiden tiettyyn ruokavalioon erikoistuneiden kasvinsyöjien, kuten Genyornis-sorsalinnun, sukupuuton.[81] Alkuperäiskansojen harjoittaman metsästyksen ja maanmuokkauksen vaikutuksesta Australian suurempien eläinlajien sukupuuttoihin ei ole päästy yksimielisyyteen.[82]

Aboriginaalien vaikutusta Australian alkuperäisten lajien populaatioon ei kuitenkaan pidetä yhtä merkittävänä kuin eurooppalaisten uudisasukkaiden,[82] joiden vaikutus ympäristöön on ollut verrattain suuri. Eurooppalaisten saapumisen jälkeen, alkuperäisen eläimistön suora hyväksikäyttö, niiden elinympäristön tuhoaminen ja uusien eksoottisten saalistajien ja kilpailevien kasvinsyöjien tuominen maahan on aiheuttanut noin 27 nisäkäslajin, 23 lintulajin ja 4 sammakkolajin sukupuuton.[83]

Nykytila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäisten tutkijoiden liittovaltiolle 2001 tekemässä ympäristön tilaa käsittelevässä raportissa todettiin ympäristön ja ympäristönhoidon tilan muuttuneen edelliseen 1996 raporttiin verrattuna huonompaan suuntaan. Erinäisistä raportissa määritellyistä ympäristön tilaa uhkaavista tekijöistä maan mineralisoituminen, hydrologisen tilan muuttuminen, maan autioituminen, ekosysteemin sirpaloituminen, huono ylläpito sekä tulokaslajit muodostivat huomattavia ongelmia Australian luonnon monimuotoisuuden suojelemiselle.[84]

Eksoottisten eläinten suunniteltu, tahaton ja luonnollinen ilmestyminen Australiaan on aiheuttanut huomattavaan määrään maata valtaavia, villiintyneitä ja tuholaislajeja, jotka ovat kukoistaneet ja muodostuneet luonnolle haitalliseksi tekijäksi. Maahan saapuneet organismit vaikuttavat ympäristöön monella tapaa. Jänikset rappaavat maan taloudellisesti käyttökelvottomaksi. Ketut harventavat kotoperäistä eläimistöä, ja agakonna myrkyttää metsästäjänsä tullessaan syödyksi. Alaa valtaaviin lajeihin kuuluvat linnut (pihamaina) ja kalat (karppi), hyönteiset (tulimuurahainen) ja nilviäiset (Musculista senhousia). Ongelma liittyy alkuperäislajeja syrjäyttävään kasvillisuuteen, kuten myös uusiin tauteihin, sieniin ja loisiin. Kalliit, kovatöiset ja aikaa vievät toimenpiteet näiden lajien hillitsemiseksi eivät ole tuottaneet suurempaa tulosta, ja siksi tämä on edelleen suuri ongelma Australian luonnon monimuotoisuuden suojelussa.[67]

Suojelutoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustaniskahaikara Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvassa Kakadun kansallispuistossa.

Suuri osa Australian eläimistöstä on suojeltu lainsäädännöllä. Merkittävä poikkeus ovat kengurut, jotka lisääntyvät runsaasti, niin että niiden kantaa joudutaan säännöllisesti vähentämään[85].

Australian vuonna 1992 allekirjoittaman biodiversiteettisopimuksen asettamia velvollisuuksia täyttämään säädettiin Environment Protection and Biodiversity Conservation Act 1999 (EPBC Act). Asetus suojelee kaikkia alkuperäisiä eläinlajeja ja määrittelee uhanalaisten lajien tunnistamisen ja suojelutoimet. Jokaisessa osavaltiossa ja territoriossa on uhanalaisista eläinlajeista omat lakimääräiset luettelot. EPBC Actin perusteella on määritelty joko vaarantuneeksi tai uhanalaiseksi 380 lajia, ja lisäksi on suojelun kohteena muita lajeja osavaltioiden ja territorioiden lainsäädännön perusteella.[86] Australian kaikki eläinlajit on listattu, ja se on keskeinen tekijä Australian eläimistön ja luonnon monimuotoisuuden suojelussa. Liittovaltion hallitus perusti 1973 Australian Biological Resources Studyn (ABRS), joka koordinoi eläimistön ja kasvillisuuden taksonomioiden, tunnistamisen, luokittelun ja levinneisyyden tutkimista. ABRS ylläpitää ilmaista verkkotietokantaa, jossa on luetteloituna suuri osa Australian eläimistä ja kasveista.[87] Australia on kansainvälisen valaanpyyntikomission (IWC) jäsen ja vastustaa voimakkaasti kaupallista valaanpyyntiä. Australian vesillä ovat kaikki valaslajit (Cetacea) suojeltuja.[88] Australia on myös allekirjoittanut CITES -sopimuksen ja rajoittaa kaikkien uhanalaisten lajien maastavientiä.[89]

Jokaiseen osavaltioon ja territorioon on perustettu suojelualueita suojelemaan ja säilyttämään maan ainutlaatuista ekosysteemiä. Näihin alueisiin kuuluu kansallispuistoja ja muita alueita, kuten myös 64 suota, jotka on rekisteröity Ramsarin sopimukseen ja maailmanperintöluetteloon. Vuonna 2002 oli Australian kokonaispinta-alasta suojeltua aluetta 10,8 % (774 619,51 km²).[90] Merien monimuotoisuuden säilyttämiseksi on suojelualueita perustettu myös useille merialueille. Alueet kattoivat vuonna 2002 7 % (646 000 km²) Australian aluevesistä.[91] Isoa valliriuttaa ylläpitää osavaltio- ja territoriolainsäädännön alainen Grand Barrier Reef Marine Park Authority. Jotkin Australian kalavesistä ovat jo ylikalastettuja,[92] ja useille merieläinlajeille on määritelty kalastuskiintiöt.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • C. G. Glasby, G. J. B. Ross & P. L. Beesley (toim.): Fauna of Australia Volume 1B Mammalia. Australian Government Publishing Service, 1989. ISBN 0-644-06056-5. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • D. W. Walton & B. J. Richardson (toim.): Fauna of Australia Volume 2A Amphibia and Reptilia. Australian Government Publishing Service, 1993. ISBN 0-644-32429-5. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Berra, T. M. 1998. A Natural History of Australia. Academic Press ISBN 0-12-093155-9 (englanniksi)
  • McKay, G.M. et al. 1989. Biogeography and Phylogeny of Eutheria. In Fauna of Australia (D. W. Walton and B. J. Richardson, eds.). Mammalia, Canberra, Australian Capital Territory 1B:1–1227 (englanniksi).
  • Strahan, R. ed. 1983. The Australian Museum Complete Book of Australian Mammals. Angus & Robertson ISBN 0-207-14454-0 (englanniksi)
  • Walton, D. W. Ed. 1987. Fauna of Australia, Volume 1A. Australian Government Publishing Service, Canberra. ISBN 0-644-06055-7 (englanniksi)
  • Wells, A. Ed. 2005. Australian Faunal Directory, Department of Environment and Heritage (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Williams, J. et al.: Biodiversity, Australia State of the Environment Report 2001. Canberra: CSIRO Publishing on behalf of the Department of the Environment and Heritage, 2001. SBN 0-643-06749-3. Teoksen verkkoversio.
  2. a b Stella Martin: Snakes of the tropical savannas (pdf) Tropical Topics newsletter, No. 80. 1/2004. Queensland. Viitattu 20.7.2008. (englanniksi)
  3. About Australia: Flora and Fauna 2008. Australian hallitus: Department of Foreign Affairs and Trade. Viitattu 31.7.2008. (englanniksi)
  4. 20 million years ago - Australia's splendid isolation 2004. Australian Museum. Viitattu 1.8.2008. (englanniksi)
  5. 4 million years ago - the beginning of modern Australia 2004. Australian museo. Viitattu 1.8.2008. (englanniksi)
  6. Archer, M. et al.: First Mesozoic mammal from Australia-an early Cretaceous monotreme. (318:363–366) Nature, 1985. (englanniksi)
  7. Godthelp, H. et al.: Earliest known Australian Tertiary mammal fauna. (356:514–516) Nature, 1992. (englanniksi)
  8. Townsend, C. R. et al.: ”The Ecology of Evolution”, Essentials of Ecology. 2. p.. Blackwell Publishers, 2002. ISBN 1-4051-0328-0. Teoksen verkkoversio (pdf).
  9. Ann Moyal: Platypus, s. 4–7. A&U, 2001. ISBN 1-86508-804-8. (englanniksi)
  10. Mervyn Griffiths: ”15. Tachyglossidae”, Fauna of Australia 1B Mammalia, s. 10. Australian Government Publishing Service, 1989. ISBN 0-644-06056-5. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 18.7.2008). (englanniksi)
  11. William A. Clemens, B. J. Richardson & P. R. Baverstock: ”19. Biogeography and Phylogeny of the Metatheria”, Fauna of Australia 1B Mammalia. Australian Government Publishing Service, 1989. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 18.7.2008).
  12. Joan M. Dixon: Fauna of Australia 1B Mammalia, s. 3–5. Australian Government Publishing Service, 1989. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 18.7.2008). (englanniksi)
  13. Parks & Wildlife Service: Tasmanian Devil, Sarcophilus harrisii Parks.tas.gov.au. Tasmania: Department of Tourism, Arts and the Environment. Viitattu 18.7.2008. (englanniksi)
  14. Quolls of Australia Environment.gov.au. Australia: Department of the Environment, Water, Heritage and the Arts. Viitattu 18.7.2008. (englanniksi)
  15. Ken A. Johnson & Dan W. Walton: ”23. Notoryctidae”, Fauna of Australia 1B Mammalia. Australian Government Publishing Service, 1989. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 18.7.2008). (englanniksi)
  16. Vombatiformes Itis. Viitattu 28.7.2008. (englanniksi)
  17. A. K. Lee & F. N. Carrick: ”31. Phascolarctidae”, Fauna of Australia 1B Mammalia. Australian Government Publishing Service, 1989. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 28.7.2008).
  18. ”32. Vombatidae”, Fauna of Australia 1B Mammalia. Australian Government Publishing Service, 1989. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu (englanniksi)).
  19. a b Wilson & Reeder: Macropodiformes (3. p.) Mammal Species of the World. Bucknell Univesity. Viitattu 20.7.2008. (englanniksi)}
  20. a b I. D. Hume, P. J. Jarman, Marilyn B. Renfree & Peter D. Templer-Smith: ”29. Macropodida”, Fauna of Australia 1B Mammalia. Australian Government Publishing Service, 1989. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 20.7.2008).
  21. J. H. Seebeck & R. W. Rose: ”20. Potoroidae”, Fauna of Australia 1B Mammalia. Australian Government Publishing Service, 1989. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 20.7.2008).
  22. Red Kangaroo Profile Animals.nationalgeographic.com. National Geographic. Viitattu 20.7.2008. (englanniksi)
  23. Wet Tropics Management Agency: Musky rat-kangaroo Aninterpretive news letter for the tourism industry. 1997. Queensland: Environmental Protection Agency. Viitattu 20.7.2008. (englanniksi)
  24. a b c Wildlife: Native Rodents (pdf) 2003. Tasmania: Parks and Wildlife Service Tasmania. Viitattu 1.8.2008. (englanniksi)
  25. Savolainen, P. et al.: A detailed picture of the origin of the Australian dingo, obtained from the study of mitochondrial DNA. (101:12387–12390) Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 2004. PMID 15299143. (englanniksi)
  26. Helene Marsh: ”57. Dugongidae”, Fauna of Australia 1B Mammalia. Canberra: Australian Government Publishing Service, 1989. ISBN 0-644-06056-5. Teoksen verkkoversio (pdf).
  27. Seals and sea-lions Department of the Environment, Water, Heritage and the Arts. Viitattu 20.7.2008. (englanniksi)
  28. Emu 2002. Uuden Etelä-Walesin hallitus: Department of Environment and Climate Change. Viitattu 30.7.2008. (englanniksi)
  29. Fossil history of birds: fossil history overview 2001. Australian museo. (englanniksi)
  30. Parrots Environment.nsw.gov.au. 2002. Uusi Etelä-Wales: NSW: Department of Environment and Climate Change. Viitattu 30.7.2008. (englanniksi)
  31. Laughing kookaburra Environment.nsw.gov.au. 2002. Uusi Etelä-Wales: NSW: Department of Environment and Climate Change. Viitattu 30.7.2008. (englanniksi)
  32. Bowerbirds Environment.nsw.gov.au. 2002. Uusi Etelä-Wales: NSW: Department of Environment and Climate Change. Viitattu 30.7.2008. (englanniksi)
  33. Lyrebirds Environment.nsw.gov.au. 2002. Uusi Etelä-Wales: NSW: Department of Environment and Climate Change. Viitattu 30.7.2008. (englanniksi)
  34. Little penguin Environment.nsw.gov.au. 2002. Uusi Etelä-Wales: NSW: Department of Environment and Climate Change. Viitattu 30.7.2008. (englanniksi)
  35. Michael J. Tyler, Margaret Davies & Graeme F. Watson: ”1. General description and definition of the Class Amphibia”, Fauna of Australia 2A. Australian Government Publishing Service, 1993. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 17.7.2008).
  36. Simon Easteal: ”11. Family Bufonidae”, Fauna of Australia 2A. Australian Government Publishing Service, 1993. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 17.7.2008).
  37. Murray J. Littlejohn, J. Dale Roberts, Graeme F. Watson & Margaret Davies: ”7. Family Myobatrachidae”, Fauna of Australia 2A. Australian Government Publishing Service, 1993. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 17.7.2008).
  38. J. Dale Roberts & Graeme F. Watson: ”6. Biogeography and phylogeny of the Anura”, Fauna of Australia 2A Amphibia and Reptilia, s. 2. Australian Government Publishing Service, 1993. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 18.7.2008).
  39. Glen J. Ingram: ”10. Family Ranidae”, Fauna of Australia 2A Amphibia and Reptilia, s. 3. Australian Government Publishing Service, 1993. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 18.7.2008). (englanniksi)
  40. Factsheet: Chytridiomycosis (Amphibian chytrid fungus disease) (pdf) Environment.gov.au. 2004. Australia: Department of the Environment and Heritage. (englanniksi)
  41. Gordon Grigg & Carl Gans: ”40. Morphology and Physiology of the Crocodylia”, Fauna of Australia 2A Amphibia and Reptilia, s. 6. Australian Government Publishing Service, 1993. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 18.7.2008). (englanniksi)
  42. Marine turtles Canberra: Department of the Environment, Water, Heritage and the Arts. Viitattu 20.7.2008. (englanniksi)
  43. IUCN 2008 Red List IUCN. Viitattu 13.11.2008.
  44. Western swamp tortoise Australia: WWF. Viitattu 20.7.2008. (englanniksi)
  45. Harold Heatwole & Harold G. Cogger: ”36. Family Hydrophiidae”, Fauna of Australia 2A Amphibia and Reptilia. Australian Government Publishing Service, 1993. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 20.7.2008). (englanniksi)
  46. Richard Shine & Darryl Houston: ”38. Family Acrochordidae”, Fauna of Australia 2A Amphibia and Reptilia. Australian Government Publishing Service, 1993. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 20.7.2008). (englanniksi)
  47. Harald Ehmann: ”34. Family Colubridae”, Fauna of Australia 2A Amphibia and Reptilia. Australian Government Publishing Service, 1993. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 20.7.2008). (englanniksi)
  48. Harald Ehmann: ”33. Family Boidae”, Fauna of Australia 2A Amphibia and Reptilia. Australian Government Publishing Service, 1993. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 20.7.2008). (englanniksi)
  49. Harald Ehmann & Michael J. Bamford: ”32. Family Typhlopidae”, Fauna of Australia 2A Amphibia and Reptilia. Australian Government Publishing Service, 1993. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 20.7.2008). (englanniksi)
  50. Ask the Aquarium (pdf) National Aquarium in Baltimore. Viitattu 24.1.2009. (englanniksi)
  51. M. McGrouther: Find a Fish Fishes - Australian Museum Fish Site. 2006. Australian Museum. Viitattu 24.7.2008. (englanniksi)
  52. Fishing and the environment 1301.0 - Year Book Australia, 2003. 2003. Australian Bureau of Statistics. Viitattu 25.7.2008. (englanniksi)
  53. Fish: Freshwater - Osteicthyes Wildlife of Sydney. Australian Museum. Viitattu 25.7.2008. (englanniksi)
  54. Williams, W. D. & Allen, G. R.: Fauna of Australia: Origins and adaptations of the fauna of inland waters.. Volume 1A. Canberra: Australian Government Publishing Service, 1987.
  55. Glyphis sp. nov. A (Bizant River Shark) IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 18.4.2009. (englanniksi)
  56. Glyphis sp. nov. C IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 18.4.2009. (englanniksi)
  57. Wager, R. & Jackson, P.: The Action Plan for Australian Freshwater Fishes. Queensland Department of Primary Industries Fisheries Division, 1993. ISBN 0-642-16818-0. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  58. Brown Trout Salmo trutta Linnaeus, 1758 Fishes: Australian Museum Fish Site. Australian Museum. Viitattu 24.7.2008. (englanniksi)
  59. Litoria spenceri – Spotted Tree Frog Canberra: Department of the Environment, Water, Heritage and the Arts. Viitattu 24.7.2008. (englanniksi)
  60. Carp (Cyprinus carpio) 2005. Uuden Etelä-Walesin osavaltio: Department of Primary Industries. Viitattu 24.7.2008. (englanniksi)
  61. Antti Louhija: Ciguatera – Trooppinen kalamyrkytys, 400 vuotta historiaa ja nykyisyys Terveysportti.fi. Viitattu 12.4.2008.
  62. Australia's Biodiversity: an overview of selected significant components Biodiversity Series, Paper No. 2. 2004. Department of the Environment, Water, Heritage and the Arts. Viitattu 24.7.2008. (englanniksi)
  63. SAF Statistics for the Worldwide Locations with the Highest Shark Attack Activity Since 1990 International Shark Attack File. 2005. Florida Museum of Natural History. (englanniksi)
  64. M. McGrouther: Megamouth Shark: Megachasma pelagios Taylor, Compagno & Struhsaker, 1983 Fishes - Australian Museum Fish Site. 2006. Australian Museum. Viitattu 24.7.2008. (englanniksi)
  65. Insects and their allies CSIRO. (englanniksi)
  66. Ants in Australia Australian Ants Online. 2001. Australia: CSIRO. Viitattu 21.7.2008. (englanniksi)
  67. a b c Williams, J. et al.: ”Biodiversity issues and challenges”, Biodiversity, Australia State of the Environment Report 2001, s. 106–109. Canberra: CSIRO Publishing on behalf of the Department of the Environment and Heritage, 2001. SBN 0-643-06749-3. Teoksen verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  68. Funnel-web Spiders Amonline.net.au. Australian Museum. Viitattu 28.7.2008. (englanniksi)
  69. Redback Spider Amonline.net.au. Australian Museum. Viitattu 28.7.2008. (englanniksi)
  70. Recognising Australian Earthworms Amonline.net.au. Australian Museum. Viitattu 28.7.2008. (englanniksi)
  71. Recognising Australian Earthworms 2003. Australian museo. Viitattu 24.1.2009. (englanniksi)
  72. John W. Short: Freshwater Crayfish (pdf) 9/2000. Queenslandin museo. Viitattu 31.7.2008. (englanniksi)
  73. Cherax Australian Faunal Directory. Australia: Department of the Environment, Water, Heritage and the Arts. Viitattu 24.1.2009. (englanniksi)
  74. Genus Austrothelphusa Bott, 1969 Australian Faunal Directory. Department of the Environment, Water, Heritage and the Arts. Viitattu 24.1.2009. (englanniksi)
  75. Freshwater Crabs - Austrothelphusa (formerly Holthuisana) transversa 2003. Australian museo. Viitattu 24.1.2009. (englanniksi)
  76. Chapter 2 – The Australian marine invertebrate fauna (A Report for Environment Australia) Overview of the Conservation of Australian Marine Invertebrates. 7/2002. Australian Museum. Viitattu 20.7.2008. (englanniksi)
  77. Box Jellyfish Profile National Geographic. Viitattu 20.7.2008. (englanniksi)
  78. Darryl Potter & John Short: Factheet: Blue-ringed Octopus (pdf) 2006. Queensland Museum. Viitattu 20.7.2008. (englanniksi)
  79. Great Barrier Reef Marine Park Authority: Controlling Crown-of Thorns Starfish 4/1995. CRC Reef Research Centre. Viitattu 20.7.2008. (englanniksi)
  80. First View Of Giant Crabs - At Home On The Slope sciencedaily.com. 1.12.2003. ScienceDaily. Viitattu 24.1.2009.
  81. Miller, G. H.: Ecosystem Collapse in Pleistocene Australia and a Human Role in Megafaunal Extinction. (309:287–290) Science, 2005. PMID 16002615. (englanniksi)
  82. a b Thomson, J. M. et al.: Fauna of Australia: Human Exploitation of and Introductions to the Australian Fauna.. Volume 1A. Canberra: Australian Government Publishing Service, 1987. (englanniksi)
  83. EPBC Act List of Threatened Fauna Canberra: Department of the Environment, Water, Heritage and the Arts. Viitattu 21.7.2008. (englanniksi)
  84. Australian State of the Environment Committee: Australia State of the Environment 2001: Independent Report to the Commonwealth Minister for the Environment and Heritage. CSIRO Publishing on behalf of the Department of the Environment and Heritage, 2001. ISBN 0-643-06745-0. Teoksen verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  85. Kangaroo Management Program Environment.nsw.gov.au. 2002. Uusi Etelä-Wales: NSW: Department of Environment and Climate Change. Viitattu 30.7.2008. (englanniksi)
  86. EPBC Act List of Threatened Fauna Department of the Environment and Heritage, Australia. (englanniksi)
  87. Australian Biological Resources Study (ABRS) Environment.gov.au. ABRS. Viitattu 17.7.2008. (englanniksi)
  88. International protection of whales Environment.gov.au. Department of the Environment, Water, Heritage and the Arts, Australia. Viitattu 17.7.2008. (englanniksi)
  89. CITES: List of Contracting Parties Cites.org. Viitattu 17.7.2008. (englanniksi)
  90. Summary of Terrestrial Protected Areas in Australia by Type 2002. Department of the Environment and Heritage, Australia. (englanniksi)
  91. About the National Representative System of Marine Protected Areas (NRSMPA) 2002. Department of the Environment and Heritage, Australia. (englanniksi)
  92. Newton, G and Boshier, J, eds.: Coasts and Oceans Theme Report, Australia State of the Environment Report 2001. CSIRO Publishing on behalf of the Department of the Environment and Heritage, Canberra, 2001. ISBN 0-643-06749-3. Teoksen verkkoversio (pdf). (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]