Merinahkakilpikonna

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Merinahkakilpikonna
LeatherbackTurtle.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Vaarantunut [1]
Vaarantunut
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Matelijat Reptilia
Lahko: Kilpikonnat Testudines
Heimo: Dermochelyidae
Suku: Dermochelys'
Laji: coriacea
Kaksiosainen nimi
Dermochelys coriacea
(Vandelli, 1761)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Merinahkakilpikonna Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Merinahkakilpikonna Commonsissa

Merinahkakilpikonna (Dermochelys coriacea) on Dermochelyidae-heimon ainoa jäljellä oleva laji. Se on äärimmäisen uhanalainen.[1][2] Niitä on ollut maailmassa jo yli sata miljoonaa vuotta. Merinahkakilpikonna voi nopean aineenvaihduntansa ansiosta pitää ruumiinlämpönsä jopa 18 astetta ympäröivän veden lämpötilaa ylempänä, kun muut kilpikonnat ovat matelijoina vaihtolämpöisiä. Merinahkakilpikonnat ovat maailman syvimmälle sukeltavia matelijoita.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merinahkakilpikonnan eturaajat ovat pitkät ja selkäkilpi nahkamainen, pehmeämpi kuin muilla kilpikonnilla. Naaras on 160 cm pitkä ja painaa 300-600 kg, koiras on isompi, jopa 250 cm pitkä ja voi painaa jopa yli 900 kiloa, joten se on painavin elävä kilpikonna. Merinahkakilpikonnan tunnistaa helposti sen pitkistä eturaajoista ja nahkamaisesta kilvestä, joka ei ole niin kova kuin muilla kilpikonnilla.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesimäaikaa lukuun ottamatta merinahkakilpikonnat elävät avomerellä Atlantilla, Intian valtameressä sekä Tyynellä valtamerellä. Merinahkakilpikonnat voivat tehdä syviäkin sukelluksia mereen. Eräs yksilö sukelsi 1230 metrin syvyyten.

Merinahkakilpikonnat syövät lähes yksinomaan meduusoja. Yksi ainoa yksilö voi syödä jopa 200 litran edestä meduusoja päivittäin. Aikuisilla merinahkakilpikonnilla ei ole saalistajia, mutta noin 90% merinahkakilpikonnista kuolee kuoriutumispäivänään, sillä monet linnut, maapetoeläimet ja petokalat syövät vastakuoriutuneita poikasia.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merinahkakilpikonnien tärkeimmät pesimäalueet ovat Surinamessa, Ranskan Guyanassa, Meksikossa, Costa Ricassa ja Gabonissa. Nicaraguassa, Panamassa ja Guatemalassa on myös pesimärantoja. Ne ilmaantuvat näille rannoille yleensä öisin, kaivavat pienen kuopan hiekkaan ja munivat sinne jopa 150 pyöreää munaa. Ennen palaamistaan takaisin mereen kilpikonnat peittävät munat. Reilun kahden kuukauden kuluttua poikaset kuoriutuvat ja pyrkivät heti veteen. [3]

Ääninäyte[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Chaloupka, M.Y., Dutton, P.H., van Dijk, P.P., Mortimer, J.A., Casale, P., Bolten, A.B., Eckert, K.L., Nel, R., Musick, J.A., Pritchard, P.C.H., Dobbs, K., Miller, J. & Limpus, C.: Dermochelys coriacea IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 20.6.2014. (englanniksi)
  2. http://www.panda.org/about_wwf/what_we_do/species/about_species/species_factsheets/marine_turtles/leatherback_turtle/lbturtle_threats/index.cfm
  3. Dr. Kothe, H. W.: Käärmeet ja muut matelijat. Naumann & Göbel Verlagsgesellschaft mbH.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä matelijoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.