Kilpikonnat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kilpikonnat
Punakorvakilpikonna (Trachemys scripta elegans)
Punakorvakilpikonna (Trachemys scripta elegans)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Matelijat Reptilia
Lahko: Kilpikonnat
Testudines
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
maakilpikonnien levinneisyys mustalla, merikilpikonnien sinisellä
maakilpikonnien levinneisyys mustalla, merikilpikonnien sinisellä
Alalahkot
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kilpikonnat Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kilpikonnat Commonsissa

Kilpikonnat (Testudines) kuuluvat matelijoihin. Kilpikonnien lahko käsittää niin elävät kuin sukupuuttoon kuolleetkin, vedessä ja maalla elävät kilpikonnalajit.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpikonnille tunnusomaista on kylkiluista kehittynyt, luinen paksu kilpi.[1] Muiden matelijoiden tapaan ne ovat vaihtolämpöisiä ja niiden ihoa peittävät suomut.[2] Meressä elävillä kilpikonnilla on erityinen kyynelrauhanen silmän takana, jonka avulla ne pääsevät eroon elimistöönsä kertyvästä liiallisesta suolasta.[2] .

Kilpikonnilla ei ole hampaita, vaan teräväreunainen nokka.[3]

Kooltaan kilpikonnat ovat sademetsien parisenttisistä jopa kaksimetrisiin jättiläisiin jotka painavat lähes tonnin.[4] Kilpikonnat ovat pitkäikäisiä, kauimmin elävät lajit voivat elää yli 150 vuotta; ennätystä (188 vuotta) pitää tällä hetkellä hallussa kilpikonna nimeltä Tu'i Malila. [5]

Levinneisyys ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpikonnia tavataan kaikilla mantereilla ja valtamerillä napa-alueita kuten Etelämannerta lukuunottamatta. Ne puuttuvat myös aavikkoalueilta kuten Arabiasta ja Australian sisäosista, Kaspianmereltä, Mustaltamereltä ja Pohjois-Amerikan suurilta järviltä sekä joistakin vuoristoista kuten Andeilta ja Pyreneiden pohjoisosasta.[6]

Vaikka osa kilpikonnista viettää suuren osan elämästään veden alla, ovat ne kuitenkin ilmaa hengittäviä matelijoita. Niiden täytyy siis tulla pinnalle hengittämään tietyin väliajoin. Kilpikonnat myös viettävät aikaa maalla, useat lajit munivat rantahiekkaan. Maalla elävät kilpikonnat ovat kasvinsyöjiä. Maakilpikonnat ovat rauhallisia eläimiä, jotka eivät tee mitään pahaa ihmisille, mutta jotkin vesikilpikonnat voivat olla aggressiivisia ihmistä kohtaan.

Evoluutio ja luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset kilpikonnat ilmaantuivat jo hirmuliskojen aikana, noin 200 miljoonaa vuotta sitten. Ne elivät vedessä, ja kilpi kehittyi ensiksi vatsapuolelle suojaamaan niitä alhaalta sukeltavilta pedoilta.[1]

Kilpikonnat luokitellaan alalahkoihin sen mukaan miten ne vetävät kaulansa sisään: Pystytaivuttajat (Cryptodira ) kääntävät sen suoraan selkärangan alle, sivutaivuttajat (Pleurodira) taivuttavat sen sivulle. Nykyisin sukupuuttoon kuolleen alalahkon jäsenet eivät saaneet kaulaansa selkäpanssarin suojaan lainkaan.

Kilpikonnat lemmikkeinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa lemmikkeinä yleisimmät maakilpikonnalajit ovat kreikankilpikonna (Testudo hermanni), nelivarvaskilpikonna (Testudo horsfieldi eli Agrionemys horsfieldii) ja reunuskilpikonna (Testudo marginata). Näistä lajeista Suomessa kasvatetaan ainakin nelivarvaskilpikonnia ja kreikankilpikonnia. Useimpia lajeja on myynnissä eläinkaupoissa. Kilpikonnia myyvät myös kasvattajat. Vedessä elävistä lajeista yleisin on punakorvakilpikonna. Nykyisin lemmikkinä tavataan melko paljon myös vaippakilpikonnia, jotka jäävät kooltaan punakorvakilpikonnaa pienemmiksi.

Nykyään kilpikonnien tuonti Suomeen on sallittua, mutta joillain lajeilla täytyy olla asianmukainen CITES-todistus. Näitä lajeja ovat mm. espanjankilpikonna (Testudo graeca), leopardikilpikonna, tunisiankilpikonna ja kreikankilpikonna.

Kilpikonnien hoito on vaativaa, sillä ne tarvitsevat paljon liikkumatilaa ja tarkkaan laaditun ruokavalion. Väärin hoidettuna kilpikonnat sairastuvat helposti. Terveen kilpikonnan silmät ovat kirkkaat eivätkä vuoda, iho on kimmoisa ja siinä ei ole loisia, kilpi on kova ja ehjä, peräpää on siisti, nenän ja suun seutu ovat kuivia, kilven muoto on tasaisesti kaareutuva, käytös aktiivinen ja vastustelee nostaessa ja uloste on kiinteää tahmaista ja lähes hajutonta.[7] Kilpikonnat tarvitsevat terraarioonsa uv-lampun sekä lämpölampun.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Fossils reveal how the turtle got its shell Guardian
  2. a b Green Sea Turtle Earth Trust
  3. http://naturalhistory.uga.edu/~gmnh/gawildlife/index.php?page=speciespages/order_description&order=Testudines
  4. Turtle Animal Planet
  5. Tortoise Believed to Have Been Owned by Darwin Dies at 176 26.06.2006. Fox News. Viitattu 13.04.2014. (englanniksi)
  6. Cogger, H.G & Zweifel, R.G. (1998). "Reptiles & Amphibians". ISBN 0121785602.
  7. Hartmut Wilke, Kilpikonnat, ISBN 951-31-0301-3

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]