Kengurut

Wikipedia
Ohjattu sivulta Macropodidae
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kengurut
Rengashäntäkalliokenguru (Petrogale xanthopus)
Rengashäntäkalliokenguru (Petrogale xanthopus)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Pussieläimet Metatheria
Lahko: Harvaetuhampaiset Diprotodontia
Alalahko: Macropodiformes [1]
Heimo: Kengurut
Macropodidae
Gray, 1821
Alaheimot ja suvut [1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kengurut Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kengurut Commonsissa

Kengurut (Macropodidae)[2] on pussieläimiin kuuluva heimo Macropodiformes-alalahkossa. Heimo jaetaan kahteen alaheimoon ja 11 sukuun.[1] Nykyisin lajeja on 65[3], mutta monet alaheimot ovat kuolleet sukupuuttoon jo esihistoriallisena aikana.

Kenguruita ei tavata luontaisesti muualla kuin Australiassa ja Uudessa-Guineassa. Australiaan kengurut ovat eristäytyneet alkumantereen hajotessa. Kenguruilla nykyaikana ei ole juuri muita luonnollisia vihollisia kuin dingo. Sen lisäksi esimerkiksi varaanit voivat olla vaarallisia pienille lajeille. Pussihukka oli yksi kenguruiden muinaisista vihollisista, mutta se on jo kuollut sukupuuttoon.[4] Kengurut ovat Australiassa varsin yleisiä, ja Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on luokitellut monet lajit, kuten punajättikengurun, elinvoimaisiksi. Viime aikoina on karanneista ja istutetuista yksilöistä syntynyt pieniä, paikallisia kengurukantoja myös Australian ulkopuolelle Uuteen-Seelantiin, Havaijille, Englantiin ja Saksaan.[5]

Kengurut ovat koalan ohella Australian tunnetuimpia eläimiä. Kengurun kuva on myös Australian vaakunassa.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kengurut ovat märehtiviä kasvinsyöjiä,[5] joten niiden ravintoon kuuluvat ruoho, lehdet ja juuret. Kengurut ovat joutuneet sopeutumaan Australian mantereen kuumaan ilmastoon ja usein toistuviin pitkiin kuiviin kausiin. Kenguru saa vetensä pääosin syömistään kasveista, eikä sen yleensä tarvitse erikseen juoda vettä. Kenguru kykenee pysäyttämään tiineenä ollessaan raskauden hetkeksi, jos vettä ei ole tarpeeksi saatavilla.[5]

Lyhythäntäkenguruita eli quokkia (Setonix brachyurus).

Anatomia ja fysiologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurimmat kengurut voivat painaa jopa 80 kg, kun taas pienimmät kengurut painavat vain puoli kiloa. Kenguruiden elinajanodote on luonnossa neljästä kuuteen vuotta,[6] mutta vankeudessa jotkin lajit voivat elää yli 15-vuotiaiksikin[7].

Poikaset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kengurunaaraalla on jatkuvasti kolme eri kehitysvaiheessa olevaa poikasta. Sillä on kohdussaan kehittyvä alkio, pussissa nisään kiinnittynyt pieni poikanen ja vielä iso poikanen, joka imee toista nisää. Poikaset syntyvät vaiheessa, joka vastaa istukallisten nisäkkäiden sikiöasteen alkamista. Alkion kehitys on pysähdyksissä, kunnes iso poikanen lähtee pussista. Kaksi imevää poikasta saavat eri nisistä erilaista maitoa.

Syntymä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

33 päivän kantoajan jälkeen syntyy gramman painoinen poikanen. Pienestä koostaan huolimatta se kiipeää omin voimin 30–50 sentin matkan synnytysaukosta emon pussiin.

1. päivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun poikanen on päässyt pussiin, se löytää yhden emon neljästä nisästä ja tarttuu siihen. Sitten nisä paisuu poikasen suussa niin, että poikanen ei vähään aikaan pääse siitä irti.

12 viikkoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poikanen on 235 päivää pussissa, missä sen paino nousee grammasta 4–5 kiloon. Poikanen on vielä karvaton, sillä turkki kasvaa vasta yksilönkehityksen loppuvaiheessa.

7 kuukautta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeisenä kuukautena ennen pussista lähtemistään poikanen alkaa kurkottaa päätään ulos ja syödä ruohoa. Kohdussa oleva alkio alkaa nyt jatkaa kehitystään.

1. vuosi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pussista lähdettyään poikanen käy vielä neljän kuukauden ajan pussissa imemässä nisää. Uudella poikasella on oma nisänsä. Naaras tuottaa kahdenlaista maitoa.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kengurut ovat tärkeä osa Australian alkuperäisasukkaiden ravintoa. Siirtomaakaudella tuhoeläimenä pidetyn kengurun lihan myynti oli kiellettyä, mutta myynti laillistettiin 1980–1993 ja nykyisin kengurutalous on vienti mukaan lukien arvoltaan noin 250 miljoonaa A$ vuodessa.[8] Lihan vähärasvaisuus (n. 2 %) ja villinä kasvaneiden kengurujen metsästämisen luontoystävällisyys (verrattuna nauta- tai lammastarhaukseen) ovat hiljalleen kasvattaneet sen suosiota.[9] Kengurun nahkaa käytetään nahkateollisuudessa vahvikkeena sen erinomaisen lujuuden ja kulutuskestävyyden takia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Macropodidae Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 1.11.2010. (englanniksi)
  2. Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 422–431. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 2, sarjassa World of animals). Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6.
  3. Mammal species of the World (2005) (englanniksi)
  4. Kangaroos, Kidcyber. Luettu 14.6.2010. (englanniksi)
  5. a b c Leena Tähtinen: Kenguru loikkaa, mutta vain Australiassa Tiede.fi. 9.2.2007. Tiede -lehti. Viitattu 1.11.2010.
  6. Gestation, Incubation, and Longevity of Selected Animals Viitattu 14.4.2010. (englanniksi)
  7. Longevity, ageing, and life history of Wallabia bicolor (englanniksi)
  8. http://www.investortv.com.au/stories/56182,1244-17294,32914.html
  9. http://www.smh.com.au/news/entertainment/good-living/kangatarians-jump-the-divide/2010/02/08/1265477561439.html

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]