Pussiahma

Wikipedia

Pussiahma
Uhanalaisuusluokitus: Erittäin uhanalainen [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya Kunta: Eläinkunta Animalia Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata Luokka: Nisäkkäät Mammalia Alaluokka: Pussieläimet Marsupialia Lahko: Australian pussipedot Dasyuromorphia Heimo: Pienpussipedot Dasyuridae Suku: Sarcohilus Laji: harrisii
Kaksiosainen nimi
Sarcophilus harrisii (Boitard, 1841)
Alalajit
S. h. dixonae S. h. harrisii
Katso myös
Pussiahma Wikispeciesissä   Pussiahma Commonsissa

Pussiahma eli pussipiru (Sarcophilus harrisii) on pussieläimiin kuuluva australialainen pussipeto.

[muokkaa] Koko ja ulkonäkö

Pussiahma on suurin jäljellä oleva pussipeto. Se painaa noin 8-12 kiloa ja on häntä mukaan luettuna noin 75 sentin pituinen. Pussiahma on tukeva, pää on suuri sekä kaula vankka ja lyhyt. Pussiahma astuu koko jalkapohjallaan ja antaa karhumaisen vaikutelman, lisäksi sillä on rinnassa samanlainen valkoinen rintakuvio kuin esimerkiksi kauluskarhulla, ja sen turkki on muuten kiiltävän musta. Häntä on pitkä ja yläpuolelta karvainen, alhaalta paljas. Sekä etu- että takaraajat ovat hyvin vahvat. Takajaloista puuttuu ensimmäinen varvas. Pussiahman leuat ovat erittäin vahvat ja se murskaa niillä suuriakin luita. Hajuaisti on hyvä, mutta eläin näkee huonosti ja luottaakin hajuaistiinsa etsiessään ruokaa.

[muokkaa] Levinneisyys ja elinympäristö

Pussiahma elää nykyään vain Tasmaniassa, mutta eli myös Manner-Australiassa ennen kuin dingot tulivat ja syrjäyttivät pussiahmat ja pussihukat muutama tuhat vuotta sitten. Laji suosii etenkin kuivia metsiä mutta elää kaikenlaisissa metsäympäristöissä ja puuttuu vain vuoristoista. Se viihtyy myös lähellä asutusta.

[muokkaa] Elintavat

Vaikka pussiahmat ovat yöeläimiä, ne pitävät auringonvalossa lepäämisestä. Tappelusta koitunutta arpeutumista on nähtävissä ahman vasemman silmän vieressä.

Pussiahma liikkuu pääasiassa öisin. Päivisin se nukkuu ontossa puussa, kallionkolossa tai vanhassa vompatinpesässä, jota se usein laajentaa ja voi kaivaa onkalon itsekin. Pesän lattian se päällystää heinillä ja lehdillä. Yöllä se tekee jopa 16 kilometrin lenkkejä. Kiima on huhti-toukokuussa ja naaras synnyttää 5-6 viikon kuluttua 2-4 poikasta jotka ovat vain 12-millisiä. Poikaset kiipeävät taaksepäin avautuvaan pussiin jossa kehittyvät 5 kuukautta, jonka jälkeen ne siirtyvät pesäkoloon. Poikasia imetetään vielä toiset 5 kuukautta ja ne tulevat sukukypsiksi vasta toisena elinvuotenaan. Nuoret ovat ketteriä ja saalistavat usein puissa pieniä pussieläimiä ja lintuja. Aikuiset syövät pääosin raatoja ja ovat "terveyspoliiseja", jotka siivoavat raadot nopeasti. Eläin voi haistaa haaskan useiden kilometrien päästä. Yleensä jää vain hiukan karvoja ja luunsiruja. Puoli tusinaa pussiahmoja jättää hevosenraadosta vain kallon ja häntäjouhet. Pussiahmat syövät mitä vain saavat, kuten hyönteisiä, lintuja, matelijoita ja pieniä pussieläimiä, mutta myös pieniä kenguruita. Pussiahma voi elää 8-vuotiaaksi.

[muokkaa] Uhat

Pussiahma on nykyään rauhoitettu, mutta 1800-luvulla siitä maksettiin tapporahaa, koska se vieraili usein kanaloissa. Nykyään eläin on rauhoitettu ja kanta alkoi jo elpyä, mutta pussiahma on uhanalaistunut viime vuosina voimakkaasti lajia koettelevan mystisen kasvaintaudin seurauksena. Pussiahman kasvoihin ilmaantuvat ja lopulta tappavat kasvaimet leviävät tehokkaasti puremien välityksellä eläinten kiistellessä ravinnon äärellä ja selvittäessä asemaansa ryhmän hierarkiassa. Lajin tiheän kannan alueilla (esimerkiksi Lake St. Clair - Bronte Park) jopa 90 prosenttia kannasta on tuhoutunut muutamassa vuodessa ja jäljellä on enää joitakin nuoria yksilöitä.

Toisaalta on olemassa alueita, joille sairaus (facial tumor disease) ei ole vielä levinnyt (esimerkiksi Narawntapun kansallispuisto). Pussiahmoja on myös 'turvassa' useissa villieläinpuistoissa ja eläintarhoissa. Tällä on suuri merkitys, sillä kasvaintaudin aiheuttajaa ei edelleenkään tunneta, huolimatta voimakkaasta panostuksesta sen tutkimuksen ja pussiahman kantojen seurantaan. Tasmanian tunnuseläintä ei haluttaisi päästää kuolemaan sukupuuttoon, mutta tämäkin mahdollisuus on nykytilanteessa olemassa.

Pussiahmaa pidetään nykyään erittäin uhanalaisena lajina. Lajin lukumäärä on supistunut 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä 60 prosenttia kasvainsairauden takia. Niitä arvioidaan olevan jäljellä 20 000 yksilöä, mutta eläimet kuolevat usein jo nuorena, 2–3-vuotiaina, ennen kuin ne ovat ehtineet lisääntyä.^[1][2]

[muokkaa] Lähteet